Projektioppimisen timantti on se, että projekti nousee oikeasta elämästä ja ratkaisee oikean ongelman jonkun ihmisen tai yhteisön elämässä. Sitä ei siis tehdä varsinaisesti "kouluharjoitteena", vaikka toki timantin voi poistaa ja antaa oppilaille pelkän kultasormuksen.
Seuraavassa videossa on esitelty projektiopinnot niin käytännönläheisesti, että minun on turha sanoittaa niitä tekstinä.
Projektioppiminen pohjautuu jo lähes sadan vuoden taakse Jonh Deweyn ajatukseen tekemällä oppimisesta. Projektissa viedään ajatus vielä Deweyn perusideaa järjestelmällisemmin asiakkaan lähtökohtiin. Ongelmaa lähdetään ratkomaan innovatiivisesti eli niin, että löydetään haasteeseen luova ratkaisu.
Seuraavalla välilehdellä on esitetty tuotekehityksen malli, jonka avulla projektia voi viedä eteenpäin. Samaa mallia käytetään myös David Leen Ed Tech -videolla ja itse olen käyttänyt mallia yhden ammatillisen lopputyön valmistamisessa.
Helsingin yliopiston Malux-kirjastosta löytyy oivallinen artikkeli luovista ongelmanratkaisumenetelmistä, joista on hyötyä projektin eteenpäinviennissä. Jari Lavonen ja Veijo Merisalo maalailevat hyvää työskentelyä: Sen tulee olla tavoitteellista ja kurinalaista, eli kun ongelma on määritelty ja sitä kohti lähdetään etenemään, töitä tulee tehdä ja ryhmän pyrkiä pääsemään ratkaisuun. Kun ryhmän ilmapiiri pysyy positiivisena, tiimi ei lannistu. Jäsenten tulee käsitellä asioita ja ideoita tasapuolisesti ja on tärkeää, että eteen tulevat ongelmat kyetään näkemään haasteina. Tässä opettaja voi toimia tiiminjohtajan tsempparina, jotta nuoriso ei murskaannu haasteisiin.
Lavosen ja Merisalon artikkelissa on myös kasa erilaisia apuvälineitä, joita voi käyttää osana projektin hallintaa ja oppilaiden ohjausta. Kannattaa kurkata!