Kuva: © Annika Bergström 2026
Tiina Lyytinen on iloinen ja monipuolinen taiteilija, jonka juuret taiteen tekemisessä ulottuvat perhepiiriin saakka. Inspiraatio taidemaalarin uralle on tullut läheiseltä sukulaiselta, ja Tiinan suurena esikuvana toimii Tove Jansson. Vapaa-ajallaan Tiina nauttii musiikista, tanssimisesta sekä käsitöistä, kuten kutomisesta ja virkkaamisesta.
Taiteellisessa työssään Tiina käyttää usein akvarelleja, puuvärejä ja liituja. Ideat ja inspiraatio teoksiin tulevat tarkasta havainnoinnista, mutta myös syvällisestä pohdinnasta. Tiina itse kuvailee prosessiaan osuvasti: ”Minulla on silmää väreille ja niiden yhdistelmille, ajattelen myös aivoillani.” Erityisesti kukat ovat Tiinalle rakkaita aiheita, ja hän hakee niihin oppia ja referenssejä luontokirjoista.
Studio Aulassa Tiina on työskennellyt jo useita vuosia. Hänelle parasta studiossa on yhteisöllisyys, yhdessäolo muiden kanssa ja mahdollisuus jutella kavereille työn ohessa. Musiikki on Tiinalle tärkeä osa luovaa työtä, ja se siivittää häntä uusien teosten äärellä.
Jos Tiinan taide kuvastaisi jotakin hahmoa, se olisi Lumikki keskellä luontoa. Lumikin tavoin Tiinan taide kytkeytyy metsän rauhaan, huojuviin puihin ja kukkien keräämiseen. Kuten Lumikilla, myös Tiinalla on oma tunnistettava tyylinsä, johon kuuluvat usein hänen rakkaat huivipantansa.
Puuvärit paperille
2025
Vesipuuvärit paperille
2025
Akryyli paperille
2025
Vesipuuvärit kanvaalle
2026
Akryyli kanvaalle
2025
Teoskuvat: © Paula Aarniala 2025