Kuva: © Paula Aarniala 2026
Rosa on tehnyt taidetta lapsesta saakka, ja lähipiirin kannustus on ollut hänelle tärkeä tuki matkan varrella. Taiteen tekemisessä hänelle parasta on inspiroituminen ja hienojen asioiden luominen. Valmis teos tuo mukanaan onnellisuuden ja rauhallisuuden tunteen.
Rosan esikuvia ovat Pablo Picasso ja Michelangelo. Hän pysähtyy mielellään tulkitsemaan heidän teoksiaan ja ammentaa erityisesti Picasson taiteen värikkyydestä ja iloisuudesta paljon inspiraatiota omaan työhönsä. Työvälineiltään Rosa on tarkka: hän käyttää akryylimaaleja ja akvarelleja, ja pensseleiden on oltava tarpeeksi pieniä ja tarkkoja yksityiskohtaisten kuvioiden luomiseen.
Ideat teoksiin syntyvät omasta mielikuvituksesta, kirjoista sekä ympärillä olevista ihmisistä ja ympäristöstä. Vaikka Studio Aulassa taiteen tekeminen ja yhteiset retket taidenäyttelyihin ovat mieluisia, Rosa haaveilee tulevaisuudessa myös omasta studiosta, joka tarjoaisi tilaa ja yksityisyyttä luovuudelle.
Jos Rosa ja hänen taiteensa olisivat eläin, se olisi hymyilevä panda, jonka taustalla kuuluisi lempeää piipitystä. Rosa on hyvin avoin vuorovaikutukselle ja ottaa mielellään vastaan katsojien ajatuksia taiteestaan. Hän haluaa myös kannustaa muita:
”Kaikki muutkin voisivat alkaa tehdä taidetta. Tykkäisin pysähtyä katsomaan muidenkin ihmisten teoksia.”
Aamu
Akryyli kanvaalle
2025
Tulevaisuus
Akryyli kanvaalle
2025
Rauha
Akryyli kanvaalle
2025
Kuu
Akryyli kanvaalle
2025
Suu
Akryyli kanvaalle
2025
Puu
Akryyli kanvaalle
2025