Shakai gengogaku
-termipankki
Pelkistetty versio
Pelkistetty versio
Tämä sivu on pelkistetty versio Shakai gengogaku -termipankin pääversiosta. Termejä voi etsiä CTRL + F -toiminnolla.
Osa-alueet
社会言語学 (shakai gengogaku) – sociolinguistics – sosiolingvistiikka
Sosiolingvistiikka tutkii kieltä ja kielen käyttöä sekä sen sisäistä vaihtelua ja muutosta sosiaalisena ilmiönä. Keskeisiä tutkimuksen kohteita ovat kielen vaihtelu, kielen muutos, monikielisyys ja monikielistyminen, kielikontaktit, kielenvaihto, kielen säilyminen ja elvytys, kieli(koulutus)politiikka, kieliasenteet ja kielelliset oikeudet. Kielellisen vaihtelun analyysissä keskeisiä selittäviä tekijöitä ovat kielenulkoiset sosiaaliset taustamuuttujat kuten etnisyys, sukupuoli, ikä, status, koulutustaso jne.
音声学 (onseigaku) – phonetics – fonetiikka eli ääntöoppi
Fonetiikka tutkii puhetta: äänteiden syntyä ja niiden akustista luonnetta sekä kuulosignaalin tulkitsemista.
文法論 (bunpōron) – theory of grammar – kieliopin teoria
Kielitieteen ala, jonka tutkimuskohteena on kielioppi. Sen osa-alueita japanilaisessa traditiossa ovat esimerkiksi sanaluokkien tutkimus (品詞論 hinshiron) ja syntaksi (統語論 tōgoron).
語彙論 (goiron) – lexicology – leksikologia eli sanasto-oppi
Leksikologia tutkii sanojen alkuperää, muodostustapoja ja merkityksiä. Leksikologiaan liittyy läheisesti myös sanasemantiikka, sillä yhtenä tutkimuskohteena ovat myös sanojen merkitysten väliset suhteet ja merkitysten muutos.
談話分析 (danwa bunseki) – discourse analysis – diskurssianalyysi; 談話研究 (danwa kenkyū) – discourse studies – diskurssintutkimus
Diskurssianalyysi ja diskurssintutkimus keskittyvät japanilaisessa traditiossa lausetta laajempien kielellisten yksiköiden ja niiden välisten suhteiden analyysiin tekstissä, puheessa tai viitotussa kielessä. Kiinnostuksen kohteena ovat sekä kielen rakenteet että funktiot kielellisessä kommunikaatiossa, toisinaan myös nonverbaalinen viestintä.
意味論 (imiron) – semantics – semantiikka eli merkitysoppi
Semantiikka tutkii kielen merkityksiä. Merkitystä ja merkityssuhteita voidaan käsitellä sanojen, lausekkeiden, virkkeiden tai laajempien kokonaisuuksien tasolla.
語用論 (goyōron) – pragmatics – pragmatiikka
Pragmatiikka tutkii semantiikan tavoin merkitystä, mutta siinä ilmausten tilannekohtainen tulkinta kontekstissaan ja puheen funktiot ovat keskiössä. Laajemmassa merkityksessä pragmatiikalla tarkoitetaan kielen käytön tutkimusta.
言語生活 (gengo seikatsu) – ”language life” – ”kielielämä”
Kielitieteilijä Kindaichi Kyōsuken kehittämä termi, joka loi pohjan samannimiselle tutkimusperinteelle shōwa-kaudella (1926–1989). Eritoten toisen maailmansodan jälkeen gengo seikatsusta tuli huomattava japanilaisen kielitieteen tutkimussuuntaus, kun kiinnostuksen uusi aalto kohdistui yhä enemmän arkipäiväisen kielenkäytön tutkimiseen ja kielen sosiaaliseen luonteeseen. Gengo seikatsun perinne pohjautuu pitkälti japanin kielen murretutkimukselle. Se toimi myös tärkeänä japanilaisen sosiolingvistiikan edelläkävijänä jättäessään jälkeensä metodologisen perinteensä sekä merkittävän määrän kielitieteellistä dataa. Suuntauksen teoreettiset perusteet olivat kuitenkin suhteellisen heikot, minkä seurauksena saaduilla tutkimustuloksilla ei koettu olevan niin suurta kontekstualisoivaa tai selittävää voimaa.
(Saman niminen oli myös Kansallisen japanin kielen instituutin (国立国語研究所, Kokuritsu kokugo kenkyūjo) journaali, jota julkaistiin vuosina 1951–1988.)
国語問題 (kokugo mondai) – national language problems – ”kansalliskielen ongelmat”
1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen merkittävä viitekehys Japanissa tehdylle kansalliskieleen kohdistuneelle kielisuunnittelulle ja tutkimukselle, jossa pyrittiin kartoittamaan ja ratkaisemaan kansalliskielen koettuja ongelmakohtia (esim. kirjoitusjärjestelmään liittyen). Tutkimukseen on myöhemmin kohdistettu kritiikkiä sen ongelmalähtöisyydestä ja sisäsyntyisyydestä. Ennen vuotta 1945 jopa yli 70 kirjaa julkaistiin aiheeseen liittyen, koostaen noin 20 % sen aikaisista kielitieteellisistä kirjajulkaisuista. Kokugo mondaihin keskittyvissä kyselytutkimuksissa yhdistettiin metodologioita useilta eri aloilta, kuten deskriptiivisestä kielitieteestä, murretutkimuksesta, filologiasta sekä folkloristiikasta, mikä kertoo paljon japanilaisen kielitieteen innovatiivisesta luonteesta 1900-luvun alkupuolella.
場面 (bamen) – context – ”konteksti”
Termi, jolla viitataan yksilön kielenkäytön kontekstuaalisuuteen (tilannekohtaisuuteen). Bamen oli tärkeä termi eritoten 言語生活 (gengo seikatsu) -tutkimukseen teoreettisesti orientoituneelle Tokieda Motokille (1900–1967). Hän korosti, että kieltä on mahdotonta erottaa sen käyttäjien ”mielestä”, kokemuksista ja käyttäytymisestä sekä sosiaalisesta kontekstista. Myöhemmin Tokiedan metodeita hyödyntäneiden 1950- ja 1960-lukujen tutkimusten nähtiin luoneen omanlaisensa tutkimussuuntauksen, jota on kutsuttu nimellä 場面論 (bamenron) eli ”kontekstioppi/-teoria”.
文章論 (bunshōron) – discourse studies – ”diskurssioppi/-teoria”
言語生活 (gengo seikatsu) -perinteeseen pohjautuva japanilaisen kielitieteen suuntaus, jossa kiinnostuksen kohteena on ollut nimenomaan konkreettisten puhekielisten ilmaisujen tutkiminen. Suuntauksen tunnetuin hahmo oli tutkija Mio Isago (1903–1989). Hän yhdisteli tutkimuksessaan kontekstin (場, ba) sekä kielellisen tyylin tutkimusta luoden eräänlaisen vuorovaikutuksellisten lausetyyppien luokittelujärjestelmän.
国立国語研究所 (kokuritsu kokugo kenkyūjo) – National Institute for Japanese Language and Linguistics (NINJAL) – ”Kansallinen japanin kielen ja kielitieteen instituutti”
Instituutti perustettiin alun perin vuonna 1948 Japanissa kokonaisvaltaiseksi japanin kielen tutkimusorganisaatioksi, jonka tarkoituksena on muun muassa toimia apuna kielipolitiikan suunnittelussa. Kokuritsu kokugo kenkyūjo omaksui hyvin dataorientoituneen lähestymistavan 言語生活 (gengo seikatsu) -tutkimukseen hyödyntämällä tilastollisia menetelmiä muun muassa standardikielen, murteiden sekä kohteliaiden rekistereiden kartoitusta koskeviin tutkimuksiin. Instituutti julkaisi myös Gengo seikatsu -nimistä journaalia vuodesta 1951 vuoteen 1988. Instituutti on tunnettu lokakuusta 2009 lähtien uudistetulla englanninkielisellä nimellään National Institute for Japanese Language and Linguistics.
多言語社会 (tagengo shakai) – ”linguistically diversifying society” – ”monikielistyvä yhteiskunta”
Tutkimuskohde ja ilmiö, jossa keskiössä ovat olleet Japanin kasvava ulkomaalaistaustainen väestö sekä monikielistymiseen liittyvät kielelliset ja yhteiskunnalliset kysymykset. Japanilaisen sosiolingvistiikan valtavirta on ollut ilmiöstä kiinnostunut varsinkin shōwa-kauden (1926–1989) loppupuolelta alkaen. 言語生活 (gengo seikatsu) -tutkimuksen perinne on vaikuttanut pitkälti tähän elinvoimaisuuteen. Toisaalta esimerkiksi yhteiskuntaluokan ja kielen suhteeseen liittyvät ilmiöt kuten 格差社会 (kakusa shakai) eli yhteiskunnan eriarvoistuminen ja 無縁社会 (muen shakai) eli ihmissuhteiden oheneminen yhteiskunnassa ovat jääneet kielitieteellisessä tutkimuksessa vähemmälle huomiolle. Tämä on osaltaan rajannut japanilaisen sosiolingvistiikan kenttää.
共通語 (kyōtsūgo) – common language – yleiskieli
Yleisesti käytettävä kielimuoto, jota tietyn kieliyhteisön kaikki jäsenet ymmärtävät, esimerkiksi japanin yleiskieli. ”Ihanteellisen normitetun kielen” sijaan termissä korostuu käytännöllinen näkökulma: myös muiden kielimuotojen (esim. murteiden) puhujat osaavat ja käyttävät sitä yleisesti yhteisessä viestinnässä ja kielellisessä kanssakäymisessä. Ks. myös 標準語 standardikieli.
標準語 (hyōjungo) – standard language – standardikieli
Tietoisesti normitettu, julkinen kielimuoto, jonka oikeellisuudesta ja käytöstä on yleensä selvät ohjeet. Japanin kielen standardoinnin yhteydessä termi liitettiin ihanteelliseen normitettuun kieleen, jonka toivottiin syrjäyttävän vähempiarvoisina pidetyt murteet. Kontrolliin ja alueellisten varianttien väheksymiseen liittyvistä negatiivisista konnotaatioista johtuen termin sijaan ryhdyttiin suosimaan neutraalimpaa 共通語/yleiskieli-termiä. Ks. myös 共通語 yleiskieli.
社会方言 (shakai hōgen) – sociolect – sosiolekti
Kielimuoto, jota käytetään tietyn sosioekonomisen luokan, ammattiryhmän, ikäryhmän tai muun vastaavan sosiaalisen ryhmän sisällä, esimerkiksi tietyn ammattiryhmän jargon (ammattislangi) tai nuorison käyttämä slangi. Sosiolektin käyttäminen on usein tietoista ja toimii osoituksena muille siitä, mihin ryhmään puhuja kokee kuuluvansa.
地域方言 (chiiki hōgen) – regional dialect/regiolect – paikallismurre
Tietyllä maantieteellisellä alueella asuvien kielenpuhujien alueellinen variantti.
方言コスプレ (hōgen kosupure) – dialect cosplay – murre-cosplay
”Murrepukuilu” on leikkisää, ”virtuaalista” murteenkäyttöä esimerkiksi pikaviestittelyssä. Kielenkäyttäjä ottaa käyttöönsä tiettyjä stereotyyppisiä murteellisia ilmauksia kuin cosplay-pukuja, vaikkei ole kyseisen murteen puhuja. Murreilmaus toimii tietoisesti valittuna keinona, jonka avulla halutaan luoda tietynlainen, esimerkiksi humoristinen, ilmapiiri tai välittää tunnetta tai asennetta.
ネオ方言 (neo hōgen) – neo-dialect – neo-murre
Puhetapa, joka syntyy kun yleiskieltä sekoittuu alueelliseen murteeseen. Esimerkiksi Kansain seudulla katsotaan käytettävän alueellisen murteen ja yleiskielen ohella neo-murretta. Termin lanseerasi murretutkija ja sosiolingvisti Sanada Shinji. Samankaltainen termi 新方言 しんほうげん viittaa tiettyyn alueelliseen uusmurteeseen, jota erityisesti nuoret käyttävät ja jonka käyttöä he myös ikääntyessään jatkavat. Termin lanseerasi murretutkija ja sosiolingvisti Inoue Fumio. Sanada ja Inoue ovat eri yhteyksissä keskustelleet termien määritelmistä ja niiden erovaisuuksista ja päällekkäisyyksistä.
日琉語族 (nichiryū gozoku) – Japanese-Ryukyuan languages – ”japanilais-riukiulaiset kielet”
Nimitys japanista ja sen sukukielistä koostuvalle kielikunnalle, jonka kieliä puhutaan Japanin eri saarilla. Vaihtoehtoinen nimitys on ジャポニック語族 (japonikku gozoku) eli ”japoniset kielet”.
祖国復帰運動 (sokoku fukki undō) – ”Movement for Return to the Fatherland" – ”Paluu isänmaahan -liike”
Liike, jonka ajavana voimana toimi eritoten vuosien 1950 ja 1972 välillä esiintynyt Yhdysvaltojen vastainen ajattelu. Vahvistunut japanilainen kansallismielisyys vaikutti yhtenä tekijänä merkittävästi Riukiusaarten asukkaiden identiteettiin. Tämän seurauksena riukiukielten asema väheni huomattavasti julkisissa, virallista kielenkäyttöä vaativissa tilanteissa sekä myöhemmin myös yksityisillä domeeneilla eli kielten käyttöaloilla.
語源 (gogen) – origin of a word, etymology – sanan alkuperä, etymologia
Sanojen ja niiden osien alkuperä ja historia.
危機言語 (kiki gengo) – endangered language – uhanalainen kieli
Kieli, joka on vaarassa hävitä sen puhujien kuollessa (uudet sukupolvet eivät enää opi) tai siirtyessä käyttämään toista kieltä.
特別永住者 (tokubetsu eijūsha) – special permanent resident – erityinen pysyvä asukas
Status, joka on hyvin lähellä Japanin kansalaisuutta, mutta ilman mahdollisuutta äänestää – muutamia paikallisvaaleja lukuun ottamatta. Termi tarkoittaa myös ko. luvan haltijaa. Japanin keisarikunnan siirtomaahistoriasta johtuen noin 98 % on korealaistaustaisia ja loput enimmäkseen taiwanilaistaustaisia. Vaikka Japanin kansalaisuuden saamista on helpotettu, on maassa yhä noin 320 000 ”erityistä pysyvää asukasta”.
永住者 (eijūsha) – permanent resident – pysyvä asukas
Pysyvä viisumi, joka sallii jatkuvan Japanissa oleskelun, työskentelyn ilman rajoituksia ja mahdollisuuden pankkilainaan. Termi tarkoittaa myös viisumin haltijaa. Kriteerinä on kymmenen vuoden jatkuva asuminen Japanissa viisumeilla, nuhteeton tausta, osoitus kyvystä tienata elanto Japanissa ynnä muita pieniä kriteerejä. Näitä kriteerejä voivat ohittaa ja vähimmäisaikaa lyhentää seikat kuten perhesuhteet, pakolaisuus ja erilaiset pisteytykset.
定住者 (teijūsha) – long-term resident – pitkäaikainen asukas
Viisumi, joka mahdollistaa Japanissa työskentelyn ilman rajoituksia ja helpottaa pysyvän asukkaan statuksen saamista. Termi tarkoittaa myös viisumin haltijaa. Status sisältää monia eri alaryhmiä, ja viisumin kesto – enimmillään 5 vuotta – määräytyy tällaisen luokittelun perusteella. Nämä ryhmät pohjautuvat pitkälti joko pakolaisuustilanteeseen tai sukulaisuussuhteeseen Japanin kansalaiseen. Toisen maailmansodan jälkeen Kiinaan hylätyt sotaorvot on huomioitu yhtenä tällaisena ryhmänä.
日系人 (nikkeijin) – Japanese diaspora – japanilainen diaspora
Japanilaislähtöiset siirtolaiset, esimerkiksi Brasiliassa ja Yhdysvalloissa. Ensimmäiseen sukupolveen viitataan termillä issei (一世), ja sitä seuraaviin sukupolviin: nisei (二世), sansei (三世) ja yonsei (四世). Käytetään myös Japaniin palanneista, yleensä ulkomailla kasvaneista paluumuuttajista.
技能実習生 (ginō jisshūsei) – technical intern – tekninen harjoittelija
Japanin valtion vuonna 1993 aloittama viisumiohjelma, jossa ulkomaalaiset työntekijät voivat oppia teknisiä taitoja harjoittelemalla japanilaisissa yrityksissä. Käytännössä suurin osa harjoittelijoista suorittaa yksinkertaista matalapalkkatyötä japanilaisissa tehtaissa, monesti myös kehnoissa oloissa. Ohjelman virallinen englanninkielinen nimi on Technical Intern Training Program. Ohjelmasta vastaa The Japan International Trainee & Skilled Worker Cooperation Organization (JITCO), joka kääntää termin englanniksi muotoon ”technical intern trainee”. Japanin oikeusministeriö käyttää molempia käännöksiä sanasta, ja ”technical trainee” on myös joskus käytetty käännös. Noin kolmen vuoden harjoittelun jälkeen ja työnantajan suostumuksella harjoittelija on oikeutettu Specified Skilled Worker (特定技能) -viisumiin.
生活言語 (seikatsu gengo) – everyday language – arkikieli / jokapäiväinen kieli
Tarkoittaa arkisessa kanssakäymisessä käytettyä kielenmuotoa. Toinen termistä käytetty englanninkielinen käännös on Basic Interpersonal Communicative Skills (BICS) (生活言語能力). (Helposti sekoitettavissa termiin gengo seikatsu 言語生活 ”kielielämä”, joka tarkoittaa tiettyä japanilaisen sosiolingvistiikan varhaista tutkimusperinnettä.)
多言語主義 (tagengo shugi) – multilingualism – monikielisyys
Termi, jolla viitataan yhteisöjen monikielisyyteen. 1970–1980-luvuilla käsiteltiin Japanissa kielikysymyksiä maahanmuuttajiin, pakolaisiin ja kansainvälisiin opiskelijoihin liittyvissä kysymyksissä. 1990-luvulta lähtien aihepiirin tutkimus laajeni mm. vähemmistökieliin (ainu), jolloin aiemmin monikieliseen Eurooppaan liitettyä termiä alettiin käyttää myös Japanin kielitilanteen kuvauksessa. Sosiolingvistit ryhtyivät tarkastelemaan kriittisesti toistuvaa diskurssia monoetnisestä, monokulttuurisesta ja yksikielisestä Japanista.
多文化共生 (tabunka kyōsei) – multicultural coexistence – monikulttuurinen yhteiselo
Tarkoittaa, että eri kansallisuuksien ja etnisten ryhmien edustajat elävät yhdessä paikallisyhteisön jäseninä samalla, kun tunnistavat toistensa kulttuurierot ja pyrkivät rakentamaan tasavertaisia suhteita.
共生社会 (kyōsei shakai) – inclusive society/convival society – yhteiselon yhteiskunta
Yhteiskunta, jonka rakentamiseen kaikki jäsenet taustasta ja ominaisuuksista riippumatta pystyvät osallistumaan täysimääräisesti ja aktiivisesti. Se on ”osallistava, rinnakkaiselon yhteiskunta”, jossa kaikki kunnioittavat ja tukevat toistensa persoonallisuutta, yksilöllisyyttä ja erilaisuutta.
内地人 (naichijin) – intra-territorial people – ”sisäalueen asukas”
外地人 (gaichijin) – extra-territorial people – ”ulkoalueen asukas”
内地 (naichi ”sisäalue”) oli termi, jolla erotettiin Japanin saarten alue sen Itä- ja Kaakkois-Aasian siirtomaista 外地 (gaichi ”ulkoalue”). 内地人 naichijin tarkoitti Japanissa asuvia japanin kansalaisia, kun taas 外地人 gaichijin viittasi alueen ulkopuolella asuviin kansalaisiin mm. Korean niemimaalla, Taiwanissa, Mantšuriassa ja Sahalinin saarella.
役割語 (yakuwarigo) – ”role language” – ”roolikieli”
Stereotyyppisten fiktiivisten hahmojen kielessä esiintyvät kielelliset muodot ja ilmaukset, joita käytetään ilmaisemaan erilaisia sosiodemografisia muuttujia kuten ikää, sukupuolta, syntyperää, asuinpaikkaa tai koulutustaustaa. Roolikieltä käytetään eritoten romaanikirjallisuudessa, mangassa, elokuvissa ja televisiosarjoissa sekä japaniksi käännetyssä kirjallisuudessa ja mediateksteissä henkilöhahmoihin liittyvän roolittelun ja luonnehdinnan työkaluna.
Ks. myös キャラ語尾.
キャラ語尾 (kyara gobi) – ”character sentence-final particle” – henkilöhahmon lausuma-/sävypartikkeli tai suffiksi
Termillä tarkoitetaan fiktiivistä henkilöhahmoa roolittavaa kielellistä ainesta, joka ilmaistaan lausuman lopussa esiintyvien partikkelien/suffiksien keinoin. Partikkelit/suffiksit ja niiden käyttö eivät useinkaan pohjaudu tosielämässä havaittavaan kielenkäyttöön vaan ne voivat olla myös täysin fiktiivisiä. Niiden pääasiallinen funktio on toimia kielellisinä elementteinä tai tunnuksina, joilla varsin liioitellusti tai stereotyyppisesti assosioidaan kielenkäyttö tiettyyn sosiaaliseen tai muunlaiseen rooliin (esim. robottiin tai eläinhahmoon).
Ks. myös 役割語.
メトロエスニシティー (metoroesunishitī) – Metroethnicity – ”metroetnisyys”
Sosiaalista homogeneettisyyttä korostavassa Japanissa metroetnisyys antaa mahdollisuuden muuttuvampaan ja persoonallisempaan identiteettiin, eräänlaiseen etnisyyden kevytversioon. Metroetnisyyden käsitteessä kieli on kehittyvä elämäntyyliin liittyvä lisäosa, esteettinen objekti, jolla yksilö voi leikkiä. Metroetnisyys voidaan nähdä etnisen kuulumisen vaihtoehtona; liikkeenä poispäin etnisestä mukautumisesta ja kielen asettamista rajoista (japanilainen, ”ulkomaalainen”, ainu, korealainen) ja kohti monimuotoisuutta. Metroetnisyys on kokemus identiteetin muodostamisesta tavalla, joka on muuttuva ja synkreettinen. Luokan, sukupuolen ja paikan sijaan tyyli ja muuttuvuus ovat tärkeämpiä; metroetnisyydessä ihmisten oletetaan rakentavan itseään palvelevat kielenkäyttötyylit.
新人類 (Shinjinrui) – New Human Species – Uusi ihmislaji
1970–80-lukujen vauraassa sodanjälkeisessä Japanissa X-sukupolven (1970-luvulla aikuistuneet) edustajat kehittivät erilaisia puhetapoja ja asenteita. Uuden etnisyyden tavoin heitä kuvaamaan kehitettiin termi ”Uusi ihmislaji”. Tähän kategoriaan luetaan mm. beat-kirjailijat Amy Yamada, Banana Yoshimoto ja Murakami Haruki. Esimerkiksi Amy Yamadan teoksessa Bedtime Eyes (2006) on runsaasti japanglishia ja pidgin-vaikutteita.
女房詞 tai 女房言葉 (nyōbō kotoba) – court ladies’ language – hovi(n palvelija)naisten kieli
Tunnettu varhainen esimerkki sukupuolittuneesta japanista keisarillisessa hovissa palvelleiden naisten parissa n. 1200-luvulta alkaen. Puheessa annettiin uusia nimiä arkipäiväisille asioille, kuten vaatteille ja ruoille, ja häivytettiin negatiivisia konnotaatioita vaihtamalla tai muuntamalla olemassa olevia sanoja. Kauniiden ja eleganttien sanojen käytön lisäksi tunnusmerkkejä olivat mm. kohteliaat ja kiertoilmaukset ja kiinalaisperäisen sanaston välttäminen. Eräiden teorioiden mukaan nyōbō kotoban katsotaan levinneen myöhemmin myös alempiin yhteiskuntaluokkiin ja vaikuttavan siten nykyjapaninkin sukupuolittuneiden piirteiden taustalla.
Ks. myös ”naisten kieli”, prostituoitujen kieli.
遊里語 (yūrigo), 遊女語 (yūjogo) – prostitutes’ language – prostituoitujen kieli (kirj. huvitteluseudun kieli)
Hovinaisten kielen ohella ns. prostituoitujen kieli on historiallinen esimerkki sukupuolittuneesta japanista. Edo-kaudella (1603–1868) prostituoidut (遊女, yūjo, kirj. ilotyttö) saapuivat punaisten lyhtyjen alueille (遊里 yūri) eri puolilta Japania, ja puhetavan pääasiallinen käyttötarkoitus oli peittää alueelliset murteet ja siten vihjeet viihdyttäjien alkuperästä. Lisäksi tällainen kielenkäyttö loi huvittelualueelle omaleimaista ilmapiiriä. Puhetapa sisälsi mm. kohteliaita verbipäätteitä ja erityisiä 1. persoonaan viittaavia termejä. Jonkin verran ilmaisuja levisi myös muiden käyttöön.
女性語 (joseigo), 女言葉 (onna kotoba) – women’s language – ”naisten kieli”
Meiji-kaudella (1868–1912) kansalliskielen standardointi- ja modernisointiprosesseihin liittyi Japanissa sukupuolittuneen kielen kehittämistä ja ideologista muokkausta, jolla esteettismoraalisia normeja ja odotuksia linkitettiin kielenkäyttöön. Naisten tuli olla hyviä vaimoja ja äitejä ja toivotun kaltaisen ihanteellisen naisellisuuden tuli näkyä ja kuulua myös kielessä. Sukupuolitettua kieltä ja sen sosiaalista merkitystä luotiin ylläpitämään yhteiskunnallista järjestystä. ”Naisten kielen” väitetään toisinaan muodostavan jatkumon historiallisille hovinaisten ja prostituoitujen puhetavoille, mutta on epäselvää, levisikö esimerkiksi Kamakura-kauden (1192–1333) temppeli- ja hovineitojen käyttämä kieli laajalti myös muun väestön käyttöön.
Feminiinisinä piirteinä pidetään esimerkiksi määrättyjä 1. persoonaan viittaavia termejä ja lauseenloppuisia sävy-, lausuma- ja dialogipartikkeleita sekä rajoitteita mm. tavassa muodostaa väitelauseita tai käskyjä/kehotuksia ja käyttää kopulaa. Nämä rajoitteet luovat mielikuvan naisten puheesta vähemmän määrätietoisena ja tunnustelevampana, toisin sanoen kohteliaampana kuin ”miesten kieli”. Viime aikoina aihetta on tutkittu paljon kieli-ideologiselta kannalta. Vertailuissa on tarkasteltu, millaisia odotuksia sukupuolittuneeseen ”feminiiniseen kieleen” nykyisin liittyy ja miten naiset todellisuudessa kieltä käyttävät. Kielimuodot eivät itsessään ole sukupuolittuneita, vaan niihin liittyvät tulkinnat ovat ideologisia; tästä seuraavat mielleyhtymät esimerkiksi naisten kielenkäytön ja pehmeyden, kohteliaisuuden ja hienostuneisuuden välillä. Ulkomaalaisille kielenoppijoille normatiivisina esitellyt ”miesten ja naisten kielen” piirteet kuitenkin poikkeavat paikallismurteen puhujan tai vaikkapa nuoren tokiolaisnaisen kielestä.
Ks. myös hovinaisten kieli, prostituoitujen kieli, ”miesten kieli”.
男性語 (danseigo) – men’s language – ”miesten kieli”
”Naisten kieltä” vähemmän tutkittu kielimuoto, jota on tyypillisesti pidetty erityispiirteettömänä normina. Maskuliinisina piirteinä pidetään esimerkiksi määrättyjä 1. persoonaan viittaavia termejä ja lauseenloppuisia sävy- ja dialogipartikkeleita sekä epäsuoran ilmaisun välttämistä. Tutkimusta aiheesta on vielä niukasti, mutta voimakkaan maskuliinisina pidettyjä muotoja vaikuttavat käyttävän arkikeskustelussa lähinnä nuoret miehet.
Ks. myös ”naisten kieli”.
弁え、わきまえ (wakimae) – discernment, ”tilannetaju” – oman paikan ymmärtäminen
Sosiolingvisti Sachiko Iden kehittämä teoria, jonka mukaan puhujan on sosiaalisten normien ja käytäntöjen mukaisesti ilmaistava sanallisin ja sanattomin keinoin tietävänsä paikkansa tai roolinsa kussakin puhetilanteessa.
位相語 (isōgo) – ”phase language” – ”olomuodon kieli” (rekisteri)
Puhujan sosiaalisen tai ammatillisen kategorian tai tilanteisen roolin motivoimat erot kielenkäytössä, jotka realisoituvat esim. alueellisena murteena, sukupuolittuneena kielenä, kielellisenä kohteliaisuutena, nuorisoslangina, ammatillisena jargonina jne.
Ks. myös tilannetaju.
敬語 (keigo) – honorifics – kunnioittava kieli
Japanin kielessä on ilmaisuja, jotka määrittelevät puhujan ja kuulijan ja puhujan ja 3. persoonan referentin välistä suhdetta. Niitä ilmaistaan verbimuodoilla, tietyillä leksikaalisilla valinnoilla, nimien ja henkilöä tarkoittavien substantiivien jälkiliitteillä sekä substantiivien etuliitteillä. Keigo-ilmaisut jaetaan perinteisesti kahteen ryhmään: 尊敬語 (sonkeigo) eli ”kuulijan/referentin asemaa kunnioittava kieli”, joka viittaa kunnioittavasti puhuteltavan/referentin tekemisiin, ja 謙譲語 (kenjōgo) eli ”nöyrä/vaatimaton kieli”, joka viittaa vähätellen omiin tekoihin ja lähipiiriin. Lisäksi keigoon sisällytetään usein myös vuorovaikutustilanteinen kohtelias puhetyyli 丁寧語 (teineigo) ja ”kaunisteleva, sievistelevä kieli” 美化語 (bikago). Keigo ei sisällä erityistä semanttista merkitystä, vaan toimii pikemminkin sosiaalista tai psykologista etäisyyttä indeksoivassa funktiossa.
礼儀正しい (reigitadashii) – polite, decent – kohtelias, hyvätapainen
丁寧な (teineina) – polite, courteous – kohtelias, huomaavainen
Jokaisessa puheyhteisössä on (kielellistä) kohteliaisuutta, jolla edistetään viestinnän ja vuorovaikutuksen sujuvuutta. Kohteliaisuus käsittää sekä kielellisiä että ei-kielellisiä piirteitä (mm. kehon kieli). Japanilaisessa yhteiskunnassa kohteliaana pidettyä kielenkäyttöä luonnehditaan yleensä termeillä reigitadashī ja teinei(na), jotka kuvaavat hyvätapaista ja kohteliasta asennetta. Tällaisen (etäännyttävän) kohteliaisuuden kielelliset ilmaisukeinot linkitetään yleisesti keigon käyttöön ja erilaisiin kielenkäytön strategioihin.
わきまえ (wakimae) – discernment – ”tietoisuus omasta asemasta, kontekstuaalinen arviointikyky”
Puhujan kontekstuaalinen ymmärrys ja kyky käyttäytyä asianmukaisesti sosiaalisten normien ja käytäntöjen mukaisesti. Wakimae viittaa puhujan asianmukaiseen ymmärrykseen omasta asemastaan/roolistaan sosiaalisissa tilanteissa ja se säätelee tilanteen mukaista kielenkäyttöä ja käyttäytymistä.
立場 (tachiba) – position, standpoint – asemointi, asema, näkökulma
Puhujan näkemys omasta asemoinnistaan/asemastaan suhteessa muihin osallistujiin vuorovaikutustilanteessa, esim. sosiaalinen asema, velvollisuus, tehtävä/työrooli tai kyvykkyys. Puhuja valitsee kielelliset strategiansa (esim. kunnioittava rekisteri) sen mukaisesti, miten arvioi oman asemansa vuorovaikutustilanteessa.
ためぐち/タメ口 (tameguchi) – peer language – vertaiskieli, tuttavallinen kieli
Epämuodollinen ja spontaani puhetyyli, josta puuttuvat tilanteisen kohteliaisuuden edellyttämät kohteliaan rekisterin piirteet. Esim. nuoret saattavat puhua tameguchia perheenjäsenten, sukulaisten ja ystävien lisäksi myös sosiaalisesti ylempiarvoisille henkilöille pienentääkseen keskustelijoiden välistä sosiaalista/psykologista etäisyyttä vuorovaikutustilanteessa.
内 (uchi) – in-group(s) – ”sisäpiiri”
外 (soto) – out-group(s) – ”ulkopiiri”
Ihmisten välisiä suhteita kuvaava sanapari on uchi ja soto. Uchi tarkoittaa henkilön sisäpiiriä, soto puolestaan sisäpiirin ulkopuolisia henkilöitä. Sisäpiiri voi olla oma perhe, yritys tai kaveripiiri. Sisä- ja ulkopiirin ero heijastuu japanin kielen kohteliaisuustasoihin. Sisäpiirille puhutaan tuttavallisella tyylillä, tasavertaisille ulkopuolisille neutraalin kohteliaasti ja sosiaalisesti ylempiarvoisille henkilöille kohteliaasti kunnioittavan kielen ilmaisuin (esim. työntekijä esimiehelleen ja asiakaspalvelija asiakkaalle keigolla). Japaninkielisessä vuorovaikutuksessa sosiaalisen aseman/roolin tunnistaminen ja sopivan puhetyylin/rekisterin valitseminen sen mukaisesti ovat tärkeitä. Samoilla termeillä viitataan myös tilannekohtaisiin sisä- ja ulkopiirin vaihdoksiin (esim. antamisen ja saamisen verbien valitseminen sen mukaan, kuka kullakin hetkellä kuuluu sisä-/tai ulkopiiriin).
待遇表現 (taigū hyōgen) – treatment expressions – ”kohtelunilmaisut”
Termi viittaa ilmaisuihin, joita käytetään vuorovaikutuksessa ja vuorovaikutustilanteiden kuvaamisessa. Keskustelijoiden väliset suhteet määrittävät, millaista kieltä käytetään. Ilmaisujen valintaan liittyvät esimerkiksi keskustelijoiden väliset vertikaaliset suhteet, puheen dimensiot kuten kohtelias–epäkohtelias, muodollinen–epämuodollinen tai tyylikäs/elegantti–kömpelö/vulgaari, sekä se, pitääkö jostakin vai ei ja onko joku osallinen saanut/saamassa toiselta jonkinlaisen palveluksen, apua tai neuvoa vai ei. Taigūhyōgen-ilmaisut eivät siten rajoitu kunnioittavaan rekisteriin (keigo), vaan ne korostavat kontekstia, mukaan lukien ihmissuhteita, kuten hierarkkinen suhde tai läheisyys.
配慮表現 (hairyo hyōgen) – expressions of consideration – huomaavaisuuden/huomioonottamisen ilmaukset
Termi tarkoittaa ilmaisuja, joilla ylläpidetään ihmissuhteita vuorovaikutuksessa toiset huomioon ottaen. Tyypillisiä ovat esim. kiitoksen ja kiitollisuuden (ありがとう arigatō, すみません sumimasen) ja lahjan/tuliaisen ”vähättelyn” (つまらないものですが tsumaranai mono desu ga) ja muut vastaavat vuorovaikutuksellisena ”öljynä” toimivat kiteytyneet ilmaukset.
罵り (nonoshiri) – curse – kiroaminen, kirosana, haukkuminen, loukkaus
Vihan purkamiseen tai jonkin asian korostamiseen käytettävä sana, jota pidetään yleensä sopimattomana voimasanana.
悪態 (akutai) – curse, abusive language – solvaus, kiroaminen, herjaava kielenkäyttö
Termi, jolla viitataan solvaavaan ja vihamieliseen kielen käyttöön (sekä huonoon asenteeseen kanssaihmisiä kohtaan).
言語権 (gengoken) – language rights – kielelliset oikeudet
Kielellisinä oikeuksina pidetään tyypillisesti oikeutta puhua ja käyttää omaa kieltään niin kotona kuin julkisestikin ja oikeutta saada koulutusta omalla kielellään. Kielellisiä oikeuksia säännellään mm. erilaisilla laeilla, esimerkiksi säädöksillä virallisista kielistä ja virallisista vähemmistökielistä tai koulutuksen ja oikeuslaitoksen kielistä jne.
Termi 言語権 vakiintui Japanissa käyttöön 1990-luvulla. Varhaisemmassa kirjallisuudessa kielellisiin oikeuksiin viitattiin myös termillä 言語権利, mutta käsite vakiintui lyhyempään muotoonsa mm. äänioikeutta tarkoittavan 参政権-muodon mukaisesti.
日本手話 (nihon shuwa) – Japanese sign language (JSL) – japanilainen viittomakieli
Viittomakieli on puhutusta kielestä erillinen kieli ja usein käyttäjänsä ensikieli. Viittomakielten rakenne eroaa merkittävästi puhutuista kielistä, japanilaisessa viittomakielessä japaniin verrattuna esimerkiksi sanajärjestyksen osalta. Japanissa viittomakieleen ja uusien viittomien kehittämiseen liittyy ideologisia jännitteitä vanhempaa sukupolvea edustavan kuurojen järjestön, nuorempien aktivistien ja valtakunnallisen yleisradioyhtiön kesken.
日本手話 tulee erottaa käsitteestä 日本語対応手話 viitottu japani (signed Japanese, Manually Coded Japanese), jossa viittomajärjestys noudattaa puhutun japanin rakennetta.
情報弱者 (jōhō jakusha) – person with limited access to information – henkilö, jolla on rajoittunut pääsy tietoon
Henkilö, jolla on yhteiskunnan saavutettavuusongelmista johtuen vaikeuksia osallistua tiedon tuottamiseen ja esteitä siihen pääsyyn.
情報保障 (jōhō hōshō) – guaranteeing information accessibility – oikeus tietoon ja tiedonsaannin varmistaminen
Sen varmistaminen, että myös toimintarajoitteisilla henkilöillä on oikeus tietoon ja mahdollisuus tiedonsaantiin. Toimintarajoitteisuudella voidaan tarkoittaa vammasta johtuvia rajoittuneita kykyjä päästä käsiksi ja vastaanottaa yhteiskunnan tuottamaa tietoa. Termin yleisin käyttöyhteys onkin vammaisten henkilöiden oikeuksista käytävä keskustelu. Tyypillisiä toimenpiteitä tiedonsaannin varmistamiseksi ovat esimerkiksi selkokieliset uutiset (やさしい日本語ニュース) ja pistekirjoitetut koho-opasteet bussi- ja juna-asemilla.
Laajemmin tarkasteltuna myös kielitaito voi olla tiedonsaannin esteenä, oli puhuja sitten äidinkielinen tai vieraana kielenä japania oppinut. Kirjoitusjärjestelmän tuntemattomuus tai sen hyvin rajallinen hallitseminen on yksi keskeisimmistä tiedonsaantia hankaloittavista tekijöistä Japanissa. Esimerkiksi maahanmuuttotausta tai koulusta syrjäytyminen voivat luoda eräänlaisen kirjallisen kielen muurin, jolloin suullisesti japania osaava henkilö kohtaa kielellisiä esteitä arjessaan.
Ks. myös ”yleisesti käytössä olevat kanjit”; henkilö, jolla on rajoittunut pääsy tietoon.
言語政策 (gengo seisaku) – language policy – kielipolitiikka ja -suunnittelu
Japanissa kielipolitiikka ja -suunnittelu kytkeytyi 1800-luvun lopussa etenkin ”kansalliskielen” (国語 kokugo) luomiseen ja yleiskielen normittamiseen. Kielipolitiikalla on vaikutettu yhtenäisen, yksikielisen kansallisvaltion (ideaalin) rakentamiseen, kaventamalla samalla vähemmistökielten käyttöalaa yhteiskunnassa. Nykyisin japanin sosiolingvistiikassa ollaan kiinnostuneita viranomaistahon toimien ja toimijoiden sekä kielipoliittisen diskurssin lisäksi esimerkiksi yksilön ja ruohonjuuritason toimijuudesta suhteessa kielipolitiikkaan.
常用漢字 (jōyō kanji) – kanji for common use – yleisesti käytössä olevat kanjit
Japanissa päivittäisessä käytössä olevat kanjit eli kiinalaisperäiset kirjoitusmerkit. Vuodesta 2010 lista on sisältänyt 2136 merkkiä. Tätä edeltänyt, vuonna 1981 laadittu lista sisälsi 1945 merkkiä. Kyky käyttää yleisesti käytössä olevia merkkejä muodostaa perustan luku- ja kirjoitustaidolle.
当て字 (ateji) – ”called-upon characters” – foneettisesti käytetyt kanjit
Kanjeja eli kiinalaisperäisiä kirjoitusmerkkejä, joita käytetään foneettisesti huomioimatta merkkien taustalla olevaa merkitystä. Foneettisesti käytettyjen merkkien tunteminen muodostaa tärkeän osan päivittäisessä elämässä tarvittavasta merkkien tuntemuksesta.
キラキラネーム (kirakira nēmu) – ”glittering name” – ”säihkyvä nimi”
Vuosituhannen vaihteessa nousi Japanissa pinnalle trendi, jossa yleisesti käytössä olevia kanjeja (tai foneettista kanaa) käytetään epäkonventionaalisesti luomaan perinteisestä nimikäytännöstä poikkeavia, ”säihkyviä” etunimiä. Nimessä käytettyjen kanjien eli kiinalaisperäisten kirjoitusmerkkien lukutapa on täysin mielivaltainen, eikä lukutapaa näin ollen voida päätellä kirjoitusasun perusteella.
識字運動 (shikiji undō) – literacy movement – lukutaitoliike
Luku- ja kirjoitustaidon levittämiseen kaikkien ulottuville tähtäävä liike. Burakulaisten vapautusliikkeen sisällä kehittyi 1960-luvun jälkeen ihmisoikeuksista tietoinen lukutaitoliike, joka vaikutti burakulaisten syrjintää ehkäisevän ja syrjinnästä tietoa levittävän koulutuksen kehittämiseen.
国語 (kokugo) – national language – kansalliskieli
Perusmerkitykseltään kansalliskieli, mutta toiseltaan merkitykseltään tarkoittaa äidinkielen oppiainetta. Japanin ensimmäinen kielitieteen professori Ueda Kazutoshi loi idean standardisoidusta kansalliskielestä Japanille, ja hänen toimiensa myötä kokugosta tuli kouluaine vuonna 1900. Sitten myös Japanin imperiumin alaisilla siirtomaa-alueilla opetettiin tätä kansalliskieltä eli standardijapania.
⼤東亜共栄圏 (dai tōa kyōeiken) – Greater East Asia Co-Prosperity Sphere – Suur-Itä-Aasian yhteisvaurausalue
Japanin imperiumin hallinnon alaiset alueet eli Japanin pääsaarien lisäksi Taiwan, Korea, Eteläisen Tyynenmeren saaret, Mantšukuo (1932–45) ja Kaakkois-Aasian alueet (1941–45). Termi juontaa juurensa hallintoa neuvoneen Shōwa Kenkyūkai -ryhmän työhön Pan-Aasia-aatteen parissa, mutta imperialistinen hallinto käytti sitä propagandamielessä peittääkseen omat tarkoituksensa hankkia ja laajentaa siirtomaa-alueitaan.
同化教育 (dōka kyōiku) – assimilationist education – assimiloiva koulutus
Koulutus, jonka lopullisena päämääränä oli Japanin imperiumin alaisten alueiden kansojen assimilointi japanilaisiksi. Kansojen ja koulutuksen väitettiin olevan tasa-arvoisia, mutta koulutus ja mahdollisuudet poikkesivat etnisyyden perusteella. Myös pelkkä termi dōka oli yleisesti käytetty käsite kaikenlaiselle assimilaatiolle.
五族協和 (gozoku kyōwa) – Harmony of the Five Peoples – viiden kansan harmonia
Mantšukuon propagandasävyinen motto, jossa nämä viisi kansaa eli mantšut, japanilaiset, han-kiinalaiset, mongolit ja korealaiset olivat tasa-arvoisia. Tämä pohjautuu vanhempaan Kiinan tasavallan (1912–49) mottoon 五族共和 eli viiden kansan liitto, josta käytetään usein englanninkielisessä kirjallisuudessa muotoa Five Races Under One Union. Käännöksissä on kansan sijaan käytetty myös termiä rotu.
満州カナ (manshū kana) – Manchu kana – mantšu-kana
Lyhytikäinen Mantšukuossa vuonna 1944 lukutaitoisuuden kasvattamiseen kehitetty kiinan kielen kirjoitustapa katakanalla, jonka tarkoituksena oli myös toimia ponnahduslautana japanin oppimiselle.
残留孤児 (zanryū koji) – left-behind orphans – jälkeen jätetyt orvot
Japanilaiset orpolapset, jotka jäivät jälkeen Kiinaan, kun Koillis-Kiinassa kuten Mantšuriassa asuneet yli miljoona japanilaista palautettiin Japanin pääsaarille vuosina 1946–48. Tälle termille on monta käännöstä, ja toisia englanninkielisiä vaihtoehtoja ovat mm. abandoned tai stranded orphans tai sotaorvot eli war orphans.
出稼ぎ (dekasegi) – migrant worker – siirtotyöläinen, vierastyöläinen
Vaikka termi alun perin tarkoittaa japaniksi yksinkertaisesti ”kaukana kotoa työskentelyä”, käytetään sitä tarkoittamaan myös mm. japanilaisia, jotka muuttivat siirtolaisina työskentelemään esimerkiksi Etelä-Amerikkaan, etenkin Brasiliaan. Termiä on yleistä käyttää myös sellaisenaan latinalaistettuna.