Väri: Hopeanruunivoikko (EeAAnCRnZnPatn)
Om. Valo VRL-14859 (Peltolan kisatalli)
Kasvattaja: Baffner Estate (Miuku VRL-13834)
Kuva
Luonne
Amare olisi muuten varmaan ihan idioottivarma yleishevonen, mutta sillä on ajoittain taipumusta olla oikeaa tulta ja tappuraa puhkuva lohikäärme. Ei se käsittelyssä yleensä ole mikään niin sanottu hirviö, mutta se ilmaisee itseään melko suurieleisesti. Sen voi joku nähdä hurjanakin.
Ratsastaessa Amare on oikeasti hankalampi. Vaikka se on kärsivällinen ja omaa loistavan keskittymiskyvyn, se osaa olla aika säpäkkä ja lennokaskin ajoittain. Jos energiaa on ehtinyt kerääntymään, on tamma jopa räjähtävä. Iberikkoveri näkyy tammassa siis selkeästi, toisaalta se näkyy myös hyvässä kokoamiskyvyssä ja etuosan keveytenä. Toisaalta innostuessaan se voi alkaa keulimaan ja laukanvaihdot olla vähän yliampuviakin. Amare on myös mukavan herkkä avuille. Se ei ole liian herkkä niin, että reagoisi jokaiseen ihmisen liikkeeseen, muttei mitenkään aliherkkäkään.
Amare on vähän huonokarvainen ja jouhet lähtevät helposti sen kesällä niitä hangatessa. Ötökkäloimea tamma ei kuitenkaan ole yleensä tarvinnut, siitä ei ole ollut apua ja tammaa se on jopa häirinnyt enemmän. Amare ei myöskään pelkää mitään tai ketään. Se uhmaa vaaraa, vaikkei se ihmisen päälle yleensä käykkään.
Amare ei ole se tyyppi, jota voi halailla ja lääppiä, mutta hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin kunnioittavassa sopusoinnussa. Toki Amare on sen verran herkkä, ettei esimerkiksi kylmät kuolaimet kelpaa sen suuhun sellaisenaan ja tamma heittää helposti vastataistelun päälle, jos jokin on sille epämukavaa.
Amare ei stressaa helposti ja sen kanssa on mukava käydä niin kilpailuissa kuin muissakin kissanristiäisissä, eikä se lotkauta siitä korvaansakaan.
Painotus: Kouluratsastus
Tasot: 110cm Int II 80cm
Villit 05.08.2023 Kalopsia areenan avajaiset Esteratsastus 110cm 16 / 22
Villit 31.07.2023 Adina Esteratsastus 100cm 6 / 8 CUP
Villit 31.07.2023 Adina Kouluratsastus Intermediate I hyl. CUP
Villit 31.07.2023 Adina Esteratsastus 100cm 2 / 4
Villit 23.09.2023 Autumn Cup Luokka 0 / 0
Villit 24.09.2023 Åland Weekend Amater Tour 110cm 26 / 26 8 vp
Villit 25.09.-01.10.2023 Hamilton Bravo Cup (os.1) Intermediaire II 6 / 7
Villit 00.10.2023 Hamilton Bravo Cup (os.2) Intermediaire II 0 / 0
Villit 00.11.2023 Hamilton Bravo Cup (os.3) Intermediaire II 0 / 0
Villit 00.12.2023 Hamilton Bravo Cup (os.4) Intermediaire II 0 / 0
Villit 06.04.2024 Oriasema Intermediaire II 4 / 15 (74,286 %)
JAOS 00.00.0000 Kutsu Laji/taso 0/0
JAOS 00.00.0000 Kutsu Laji/taso 0/0
Varustekaappi: Hemsbury Saddlery, Varusteponi, Sokka Luxuries, OddPixel, Varustekartano, Equestrian PRO
Talliloimi
Ulko/sadeloimi
Toppaloimi
Isä: K. O. Bombadel
hprnvkkhrkkokrj BESH 177cmII: K. O. Teppidux IE: K. O. Silvestrina
Emä: K. O. Rosferax
cre BESH 155cmEI: LH Vologda EE: K. O. Calopuq
Arvonimet ja palkinnot
Jälkeläiset: