Verttimus

SV-III

Karkin Maitosuklaa. "Ihana nimi!" tuumasin, kun pääsin tutustumaan Greenhillsin hevosiin. Tamman ärhäkästä luonteenlaadusta huolimatta ihastuin Marinkaan ja halusin siitä varsan. Isäoriksi valikoitui voikko Petu-ori ja siitäpä sitten odottelemaan jännittyneenä, kun Marinka ultrattiin ja todettiin tiineeksi.

Varsan synnyttyä nimen keksiminen aiheutti suurta päänvaivaa. Karkki- ja suklaateemalla ei löytynyt sopivaa nimeä orivarsalle, ehkä tamma olisi ollut helpompi. Marinkan isän nimi pelasti lopulta ja Kummituspojasta vääntyi niinkin kekseliäs nimi kuin Verttimus.

-

Miten Verttiä voisi kuvailla? Ensinnäkin se yllätti kasvamalla suhteellisen tasaluonteiseksi, vaikka molemmat vanhemmat eivät olleet mitään lempeitä otuksia. Se on rauhaa ja ruokaansa rakastava hevonen, jonka kanssa on suoriuduttu kaikesta melko vähällä päänsäryllä. Kauraämpäriään Vertti vahtii tarkasti, korvat painuvat niskaan jos joku tohtii häiritä sitä kesken ruokailun, mutta ketään se ei ole vielä näykkäissyt tai huitaissut kaviolla.

Hoitaessa Vertti kannattaa laittaa käytävälle, koska karsinassa se luimistelee, jos heinäateriasta on jäänyt jämiä. Käytävällä se käyttäytyy hyvin ja on helppo puhdistaa ja varustaa. Kuolainta tarjotessa voipi vähän tuumiskella "onko pakko?"-ilmeellä, mutta ottaa ne kyllä. Taluttaessa reipas menijä, lyhytjalkaisempi saattaa joutua hölkkäämään, että pysyy Vertin vauhdissa mukana.

Ratsastaessa alkulämmittely on syytä tehdä reippaalla temmolla, koska muuten Vertistä tulee tahmea ja avuille hidas kuin tervaan juuttunut etana. Määrätietoisella ratsastajalla Vertistä kuoriutuu osaava ja pehmeä ratsu, joka taipuu ja menee hienosti koottuna. Esteillä ori on virkeämpi ja suorastaan innokas, maastossa samaten.

Tekstit © VRL-11260 | Hevosen kuvat © ransu.kuvat.fi