8. Suomalainen 1900-luvun alun taiteidenvälinen avantgarde

Lilli Törnudd oli erityisen kiinnostunut musiikin, liikkeen ja kuvan yhdistämisestä. Hän kirjoittaa:

"Kolmen vuosisadan aikana ovat tiedemiehet ja taiteilijat työskennelleet voidakseen määritellä värien ja eri sävelryhmitelmien yhtäpitäväisyyttä. Tutkimusten tulokset ovat toistaiseksi seuraavat. Ne duurisävellajit, jotka merkitään ristillä, kuuluvat värikehän pluspuolelle, ne jotka merkitään b:llä kuuluvat värikehän miinuspuolelle. C-duuri on keltavalkoinen, G-duuri keltainen, D-duuri punakeltainen, A-duuri helakanpunainen, E-duuri veripunainen, H-duuri purppurainen, F-duuri puhdas violetti. F-duuri on kellanvihreä, B-duuri on vihreä, Es-duuri sinivihreä, As-duuri sininen, Des-duuri sinivioletti, Ges-duuri violetti." (Törnudd 1926)

Lilli Törnudd piti hyvänä opetusmetodina sävelasteikkojen ja värien rinnastamista. Törnudd käytti ”soitannollisen grafiikan” menetelmää. Menetelmässä opettaja soittaa pianolla ja oppilaat piirtävät. Menetelmässä yhdistyy kaksi eri asiaa: tanssinkaltainen spontaani musiikin mukaan piirtäen liikkuminen ja tarkka sävellaji-väri-vastaavuus. Oppilas piirtää suuria viivamuodostelmia musiikkia kuunnellen. Osa menetelmää ei ole spontaani, sillä soitettujen kappaleiden sävellaji määrää piirtäessä käytettävät värit. Eri sävelestä alkava duuri tai molliasteikko on aina Törnuddin mukaan erivärinen.

Suomen Laulunopettajien Yhdistyksessä, johon myös Aksel Törnudd kuului, seurattiin aktiivisesti ulkomaiden taidekasvatusta 1900-luvun alussa. Kansainvälisen taidekasvatusliikkeen innostus taiteiden yhdistämiseen herätti kiinnostusta – esimerkiksi liikettä ja musiikkia yhdistävä, Émile Jaques-Dalcrozen (1865–1950) kehittämä Dalcroze-pedagogiikka otettiin opetusohjelmaan. Lilli Törnudd painotti piirustusopetuksen ja tanssin yhteyttä. Törnuddin mielestä musiikkiliikunnan yhdistäminen kuvaopetukseen on myös hyvä työskentelytapa. Opiskelijat piirsivät ensin ilmaan kuvia tai kokeilivat liikkumalla erilaisia ja erimuotoisia viivoja ennen kuin ryhtyivät maalaamaan. Törnudd painotti, miten nuoren ja lapsen olisi tärkeää ennen teoretisointia aina ensin kokea ja kokeilla. 1900-luvun alun taidekasvatusliikkeen keskeinen teesi olikin tekemisen ja kehollisen käsittämisen merkitys teoreettisen ajattelun mahdollistajana tai ainakin stimuloijana.

Törnuddin soitannollinen grafiikka perustuu Pythagoraan kvinttijärjestelmään – sävellajien kvinttiympyrään. Törnuddin käsityksissäkin kuuloaistimuksilla ja silmään saapuvan valon ominaisuuksilla eli väreillä on yhteys. Ääniaaltohan on mekaaninen ilmiö, ilmanpaineen vaihtelua, jonka korva tulkitsee äänenä. Eri lailla syntyvät aaltomuodot eivät ole kuitenkaan sama asia. Törnuddin soitannollisen grafiikan käsite on ilmiönä ekfrasis, jossa yhden taiteen avulla selitetään toista.

Aalto-yliopiston sähkömagnetismin professori Ari Sihvolan mukaan tuo yhdenmuotoisuus on kiinnostava ilmiö, josta ei vielä tiedetä kaikkea. Sihvolan mukaan sävelkorkeuksien ja värispektrin välillä on suuri analogia. Hänen näkemyksensä on, että tällä hetkellä äänellä ja värillä ei katsota olevan yhteyttä, koska ne ovat fysiikassa niin erisuuruisia aallonpituuksia käyttäviä ilmiöitä: äänen spektri on akustiikkaa eli ilmanpaineen vaihteluita tietyssä rytmissä ja valon spektri sähkömagnetiikkaa eli värähtelevä sähkökenttä ilmassa. Hän ei kuitenkaan pitänyt mahdottomana, että tulevaisuudessa yhteyksiä löydettäisiin juuri sähkömagneettisen säteilyn tutkimuksessa.²⁹

Lähteet:

Muukka-Marjovuo, Alma 2019. Taidekasvatuksen synnyillä opettaja Lilli Törnuddin matkassa. Kasvatus ja Aika- verkkojulkaisu. https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/69803