Louisiana Voodoo STC

28.05.2021 | Kirjoittanut Nikki Ferrari, VRL-14085

Donna on suvultaan yksi lempiyhdistelmistäni. Sen isä on näppärä irish sport horse, ja Donna itse on ihana tapaus. Niin itsevarma että se on melkein uhmakas, ja niin peloton, että jättää leijonanaaraatkin varjoonsa. Sonja sanoi, että hänellä alkaa olemaan vähän liikaa näitä oman elämänsä supersankareita, mutta minun mielestäni niitä ei voi ikinä olla liikaa. Donna on unelmapakkaus, näkipä Sonja sen tai ei.

Kun Ares osoittautui enemmän meinaajaksi kuin menijäksi, joten päätin piristää iltapäivääni hyppäämällä Donnalla. Olin jo ratsastanut saman maastoesteradan kahdesti muutamassa päivässä, mutta veri veti maastoesteille, enkä voinut sille mitään. Olkoon muut kentällä tai maneesissa.

Donna on bisnesnainen. Se ei harrasta pusutteluja ja small talkia, se laitetaan kuntoon ja sitten mennään töihin. Tamma seisoi hieman levottomasti paikallaan, kun harjasin sen ennen varustamista. Kuten sanottu, Donna ei harrasta small talkia, mutta minä harrastan - hevosten kanssa siis -, siispä kerroin Donnalle siitä, kuinka se oli ollut niin ammattilaista heti ensimmäisestä päivästään. Sovitin sille mustaa nahkasatulaa selkään ja kiristelin vöitä, puhuen käsilläni silloin, kun niillä ei ollut mitään kriittistä tekemistä kiristämisen välissä. Donnalla ei varsinaisesti ollut koskaan uhmaikää - se teki töitä moitteetta, mutta otti melkein kaiken haasteena. Aina sen piti todistella itseään, ja se meni mukaan poikienkin rajuihin leikkeihin, ennen kuin se erotettiin tammojen joukkoon, kun pojat alkoivat olla isompia.

Tamma oli ennen kaikkea helpottunut, kun lakkasin löpisemästä ja kiipesin pihalla satulaan. Donna kulki kuin ajatuksen voimalla ja suuntasimme kohti maastoesterataa. Ratsastin tammaa hieman helpoissa koulukuvioissa verryttelyn lomassa - vetreyttääkseni sitä vai omaa muistiani, sitä en tiedä. Donna kuunteli apuja ja suoritti notkeasti ja viiveettä. Taputin tamman kaulaa ja kehuin sitä ääneen. Donna vain jatkoi töitä.

Maastoesteillä tammasta kuoriutui vihdoin sellainen hevonen, jota olin odottanut koko päivän. Lyhensin ohjia ja tarkensin keskittymiseni esteisiin. Donna jännittyi allani ja sen moottori hyrräsi kuin urheiluautolla. "Näytä mistä sut on tehty", uhmasin hevostani, ja annoin sille laukkapohkeet. Musta tamma hypähti laukkaan ja lähestyi rataa kaasu pohjassa. Donna on harvinaislaatuinen hevonen, koska se ei juuri tarvitse apua hyppäämisessä. Kovasta vauhdista huolimatta se löysi hyvin ponnistuskohdan ja ylitti esteen itsevarmuutta uhkuen. Se ei missään nimessä ollut kenen tahansa hevonen, mutta minä rakastin Donnaa juuri sellaisenaan.

Kun minä vielä ihastelin tamman toimintaa ensimmäisellä esteellä, sillä oli kiikarissa jo toinen este, joka oli sille yhtä helppo kuin ensimmäinenkin. Käännöksessä Donnaa sai ohjata, että se löysi seuraavan esteen sopivimmassa kulmassa, mutta siitäkin tamma vain lensi ylitse. "Hyvä, Donna!" Tamma jatkoi rataa ja välillä jäin yksinkertaisesti matkustajaksi. Vaikka Donna olikin oma pomonsa ja yleensä johdossa siitä, mitä tehtiin, se ei todellakaan ollut mikään sunnuntaikuljettaja, joten kun tamma huomasi, että minun keskittymiseni haparoi, se nakkasi minut varoittamatta alas. En minä voinut edes menettää hermojani; Tämä oli minun entinen hevoseni, ja minä tunsin sen. Tiesin tismalleen, miksi löysin itseni maasta, ja se oli täysin omaa syytäni.

Palasin Donnan selkään ja lupasin sille, etten ollut täällä vain ihastelemassa maisemia. Päätin todistaa sen ohjaamalla tamman vain osalle esteistä, ja osasta ohitse. Donna oli tyytyväinen kurinpitoonsa, ja teki taas saumatonta yhteistyötä kanssani. Välillä se oli sitä mieltä, että se sai nyt hypätä liian vähän, mutta osoitti hyvin huomaamattomasti mieltään - sen huomasi vain, jos Donnaa osasi lukea. Vauhdikkaan treenin päätteeksi Donna pääsi kulkemaan pitkät loppukäynnit, kun kiersimme takaisin tallille.