Kylätalo Viskuri

Kylätalo Viskuri on Korvaluoman entinen kansakoulu, jonka pienviljelijäyhdistys hankki käyttöönsä koulutoiminnan siirryttyä Korvaluoman uuteen kouluun 1960-luvun alkupuolella. Yhdistys on tehnyt vuosikymmenien saatossa toimitaloonsa erilaisia kunnostustöitä: 90-luvulla keitettiin punamultaa talon maalausta varten ja 2000-luvun alkupuolella rakennettiin sisäwc. Viimeisin laaja remontti oli piha-alueen kunnostus 2012. Piha-alue salaojitettiin ja viihtyisyyttä lisättiin istutuksin. Pihassa kasvaa nyt erilaisia koriste- ja hyötykasveja, kuten vaahteroita, syreeniä ja juhannusruusua sekä mustaherukkaa. Vanha ja jykevä kivikellari raivattiin esille pusikon keskeltä, ja nyt tämä kivirakentamisen taidonnäyte on paremmin kaikkien kyläläisten ja kylätalon vieraiden nähtävillä.

Nimensä kylätalo on saanut 1860-luvulla kylällä alkaneesta viskuriteollisuudesta. Talonpojat kuljettivat viskureita ympäri maata aina Viipuriin asti. Joskus viskurimatkat saattoivat ulottua jopa Venäjälle saakka.

Kylätalo Viskurin vuosittaisia tapahtumia ovat pääsiäistulet ja puurojuhla, joiden perinteiseen ohjelmaan ovat jo pitkään kuuluneet pienviljelijäyhdistyksen näytelmäpiirin esittämät sketsit ja näytelmät. Näytelmäpiirin suurimpia ponnistuksia ovat olleet Kohti valoa-näytelmän esittäminen kyläjuhlassa 1998 sekä seuraavana kesänä kylätalo Viskurin pihamaalla. Vuonna 2014 yhdistyksen 90-vuotisjuhlan merkeissä elvytettiin kekrin eli vanhan suomalaisen sadonkorjuujuhlan viettoa. Vuonna 2016 vietettiin jälleen kekriä osana Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä.

Seurantalot.fi -sivustolla voi tutustua tarkemmin Kylätalo Viskurin tietoihin esimerkiksi vuokrausta silmällä pitäen.

Kylätalo Viskuri sijaitsee osoitteessa Korvaluomantie 1048, 38840 Niinisalo.