Velmu

Esittely

Ennen Velmun tuloa meille, oltiin paljon tutustuttu australianpaimenkoiriin kun haaveena oli moneen eri lajiin soveltuva harrastus koira koko perheelle. Tutustuttiin kasvattajiin kotisivuihin ja tuttavien ausseihin. Oltiin aivan myytyjä tästä rodusta ja todettiin sen vastaavan meidän toiveita.

Ihan sattumalta tutun kautta kuultiin tästä vahinkopentueesta ja siellä sattui olemaan meille sopiva pentu.

Velmun molemmat vanhemmat ovat kattavasti terveystutkittuja ja monipuolisia harrastuskoiria. Emä harrasti agilitya 3lk, tokoa evl luokassa ja myös pk- puolen harrastuksia. Isä puolestaan harrastaa myös agilitya 3lk ja on startannut myös toko alo luokassa.

Velmulla on aina ollut todella kova tarve juosta. Se elää juostakseen. Ilman juoksemista ei ole Velmua. 

Jo aivan pikku pentunnusta asti Velmu on aina tarvinnut päästä aina ensin juoksemaan ennekuin se pystyy keskittymään treenaamiseen. 

Luonteeltaan Velmu on herkkä, reaktiivinen ja epäileväinen. Siinä samalla myös maailman iloisin höpsö. Kaikki uudet asiat, äänet, paikat, alustat jne on Velmulle alkuun jännittäviä/pelottavia ja ne ilmenee mm, kovana äänen käyttönä, ei herkut kelpaa, eikä meinaa saada kontaktia koiraan. On ääniherkkä sekä alustaepävarma. Näiden haasteiden kanssa ei todella ole ollut helpointa harrastaa, puhumattakaan kisata. Pikkuhiljaa kuitenkin vuosien aikana puolin ja toisin opittu asian kanssa toimimaan eri tilanteissa.

Kun juokseminen  on se Velmun elämän ykkös asia, niin heti kakkosena tulee agility. Sen treenaamisen Velmu aloitti jo 16vk iässä pentuagin muodossa. Tämä laji oli se Velmun lemppari juttu heti juoksemisen jälkeen. Agilityssa Velmu on aina rakastanut erityisesti putkia. Se on irronnut todella helposti ihan luonnostaan, kun taas käännökset ei ole ollut koskaan helppoja. Kisaaminen oli vaikeaa vire ongelmien vuoksi, kun kisapaikat oli uusia hälinöineen kaikkineen. Sellaisessa tilanteessa Velmu usein tahtoi vain tykittää kovaa ja suoraan aivan korvattomana. Paljon töitä tehtiin ja meidän viimeisissä kisoissa alkoi jo olemaan todella kiva vire ja koira kuulolla. 

Ikävä kyllä jo vuoden iässä Velmulla alkoi epämääräinen ontuminen ja kipuilu. Asiaa tutkittiin paljon ja lääkäreillä ravattiin monen monta kertaa. Toisinaan se oli todella hyvässä kunnossa eikä ollut mitään ongelmia, mutta toisinaan se taas välillä oireili. Keväällä 2017 lopulta eräs ortopedi löysi lonkasta vian ja sille sileän tien jäi meidän agility ura, juuri kun oltiin parhaimmillaan.

 Agilityn jälkeen piti keksiä jotain muuta tekemistä Velmulle. Se kun ei ollut vaihtoehto, että se jäisi vain eläkkeelle kotikoiraksi, kun sen verran kova palo tuolla koiralla on tekemiseen ja energiaa piisaa. Lopulta aloitettiin kivikkoinen matka rally-tokon parissa. Aloitetiin myös enemmän ja enemmän opettelemaan erilaisia temppuja ja entistä enemmän uintia niin luonnon vesistöissä, kuin uimahallissa.