Yksi leikkijä valitaan kirkonrotaksi ja tämä kääntyy kasvot seinään päin. Joku koskettaa rottaa selkään. Rotta kääntyy ja osoittaa leikkijää, jonka arvelee koskettaneen häntä. Alkaa vuoropuhelu.
Leikkijä sanoo: Onko totta? Johon rotta kommentoi: Totta kuin kirkon rotta. Leikkijä: Määrää matka. Rotta: Kaksi kertaa talon ympäri.
Jos leikkijä ei ollut se, joka oli koskettanut rotan selkää, joutuu rotta juoksemaan määrätyn matkan. Sillä aikana muut menevät piiloon. Jos rotan arvaus taas osui oikeaan, leikkijästä tulee rotta ja hän juoksee määrätyn matkan ja muut piiloutuvat. Juostuaan rotta tulee, koskettaa seinää ja huutaa: ”rotta kotona”. Hän aloittaa etsimisen. Nähdessään jonkun hän juoksee, lyö seinään ja huutaa leikkijän nimen, esim. ”Pekan rotta”. Mutta jos Pekka ehtii ensin, hän huutaa: ”oma rotta”. Kun kaikki ovat pois piiloistaan, peli päättyy ja ensimmäiseksi löydetty jää uudeksi rotaksi. Kiinni jääneitä voi myös pelastaa, kun leikkijä juoksee ennen rottaa seinälle ja huutaa: oma rotta, kaikki pelastettu.