Kennelimme pentueet kasvavat kodinomaisissa olosuhteissa, joissa ne tottuvat jo pienestä pitäen arjen ääniin, ihmisiin ja muihin koiriin.
Pyrin sosiaalistamaan pentuja parhaani mukaan jo varhaisessa vaiheessa ja antamaan pennuille mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia jo ennen luovutusikää.
Pennut syövät 50-50 periaatteella laadukasta kuivaruokaa sekä raakaa lihaa.
Pennut luovutetaan rekisteröityinä, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Pyrin testauttamaan pentujen luonteita jo ennen luovutusikää, jotta jokainen pentu löytäisi niille sopivan kodin.
Pennut saavat mukaansa rekisteritodistuksen lisäksi laajat kasvattajan ohjeet sekä pentupakkauksen, johon kuuluu mm. pennuille tuttua kuivaruokaa, ruokakupin, pannan, hihnan, pyyhkeen, lelun, herkkuja jne.
Käytän koiran kaupassa ja -sijoituksessa Kennelliiton sopimuspohjia. Myyntihinta pennulle vuonna 2024 on 1800€ (alv. 0%).
Tarjoan kasvatinomistajilleni vahvan tuen niin pentuarjessa kuin koiran elinkaaren tuomissa vaihtuvissa tilanteissa. Opastan mielelläni niin kasvatuksellisissa asioissa kuin turkinhoidossa ja trimmaan mielelläni kasvattejani. Järjestän kasvateilleni vähintään kerran vuodessa yhteisen tapaamisen, jonne kaikki
Judhill´s -koirat perheineen ovat lämpimästi tervetulleita. Kaikille pentueille tehdään pentueen oma Whatsapp-ryhmä, jossa on mahdollista vaihtaa kuulumisia. Lisäksi kennelillä on myös omat sisäiset somekanavat.
Odotan, että pentujeni ostajat ovat kiinnostuneita sitoutumaan pennun sosiaalistamiseen, turkinhoitoon ja muihin arkipäiväisiin asioihin totutteluun erityisesti ensimmäisen vuoden ajan pennun kotiutumisesta taloon. Lagotto on aktiivinen työkoira, joka haastaa älykkyydellään ja usein omaa vahvan oman tahdon. Hyvät ensiaskeleet toimivaan yhteiseen arkeen antaa mm. monet pentukoulut. Lagotto ei useinkaan vanhene, joten sen kanssa saa viettää hyvin aktiivista elämää pennusta senioriin!
Toivon yhteydenpitoa niin ensimmäisten viikkojen kuin tulevien vuosien ajan. Tahtoisin kasvattieni käyvän virallisissa luustokuvauksissa n. 1,5-2 vuoden iässä. Kannustan kasvatinomistajiani käymään näyttelyissä. Jos kasvatinomistaja ei itse ole näyttelyihminen, olen iloinen mahdollisuudesta käyttää kasvatteja näyttelyissä.