Kuva: AskoJonathan Photography
Kuva: Neil Kendall
Kuva: AskoJonathan Photography
Burleski otti minut otteeseen hyvin varhain ja sain kunnolla kokea ainutlaatuista burleskia Helsingin festareilla 2012. Viihdyin yleisössä, enkä osannut ajatella esiintyväni. Hiljalleen aloin kuitenkin salaa ajattelemaan itseäni lavalla, ja pian jo löysin itseni Shangri-La Showgirls ryhmästä, johon ilokseni pääsin mukaan! 2015 esiinnyin Burlesque Blossoms tapahtumassa, ja siitä lähtien olen pääosin esiintynyt soolona. Lyöttäydyimme yhteen Savage Girls ryhmään burleskikonkareiden, Vera DeVil ja Kitty Litterin kanssa. Ryhmän kanssa olemme esiintyneet esimerkiksi Helsingin, Berliinin ja Lontoon festareilla.
Burleskissa minulle on tärkeimpinä asioina se, että saan toteuttaa luovuutta moniulotteisesti.
Kuvataitelijana olen piirtänyt ja maalannut koko ikäni ja burleskin tuoma uusi inspiroiva ja luova maailma on minulle, kuin monille muille myös tärkeä elementti. Olen luonteeltani ehkä hieman yksin viihtyvä introvertti, mutta yleisön eteen mennessä, saan täysin uudenlaista voimaa! Jokainen esiintyminen on yhtä jännittävä, kuin laskuvarjohyppy. Lisäksi saan burleskista eräänlaisen supersankari olon. Päivisin Bruce Wayne, öisin Batman!