Olen Maria Valli, Etelä-Pohjanmaalta. Tällä hetkellä työskentelen pääasiallisesti sosiaalialan lehtorina ammattikorkeakoulussa. Opetan sosionomeja ja geronomeja, sekä satunnaisesti myös muita sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Koulutustaustaltani olen Geronomi (YAMK) ja AmO eli ammatillinen opettaja, sekä auktorisoitu seksuaalineuvoja. Ihmisten kanssa työskentelystä minulla on monipuolisesti kokemusta jo 15 vuoden ajalta asiakaspalvelutyön, hoiva- ja hoitotyön, ohjauksen, opetuksen ja neuvonnan myötä. Olen aina ollut erittäin kiinnostunut ihmisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, erityisesti sosiaalisesta näkökulmasta, sekä usein ylenkatsotunkin ihmisen seksuaalisuuden näkökulmasta.
AMMATILLISTA OSAAMISTA JA OMAKOHTAISIA KOKEMUKSIA
Minulla on paljon osaamista ja ymmärrystä palvelujärjestelmistä, julkisista, yksityisistä ja järjestöjen palveluista. Pystyn ohjaamaan ja neuvomaan erilaisissa elämäntilanteissa hyvin laaja-alaisesti niin yksilöitä kuin työyhteisöjäkin.
Luennoitsijana ja puhujana olen asiantunteva, mutta lämpimällä tavalla myös humoristinen. Minulla on elämänkokemusten myötä kertyneitä tapauskertomuksia joilla aina elävöitän luentoja ja puheitani.
Ohjaustyössäni kohtaan jokaisen ihmisen avoimin mielin ja aidosti. Olen saanut hyvää palautetta muun muassa rauhallisuudestani, aidosta läsnäolosta ja siitä, että olen helposti lähestyttävä.
My services are also available in English.