Ajamme ensin autolla runsaat 60 kilometriä seuraavaan campingiin, joka on vanhan myllyn pihalla St Laurentissa.

Pikaisen leiriytymisen jälkeen suuntaamme taas kanavalle, ja lähdemme kohti eilistä kääntöpaikkaamme Le Mas de Angenaisia - nyt toisesta suunnasta. Kanavan varsi on taas tuttua puistomaisemaa, jota rytmittävät muutamat sulut ja pikku kylät.

Damazanissa harhaudumme sopivasti pyörätieltä ja törmäämme lounasravintolaan aika lailla vahingossa. Hyvä niin, koska koko loppumatkalla emme näe ainoatakaan ruokapaikkaa.

Ajamme Laguereen asti, jossa joki ja kanava taas kohtaavat - eri tasoissa tosin - ja käännymme takaisin. Eiliseen kääntöpaikkaamme olisi vielä kaksi ja puoli kilometriä, mutta siellähän me jo eilen kävimme...

Paluumatkalla pysähdymme Buzet sur Baisessa tauolla pikku kahvilassa, jonka englantilainen (!) ravintoloitsija sanoo asuneensa kahvilan edessä olevassa veneessä jo kymmenen vuotta.

Helteiset 59 kilometriä.

karttalinkki