Riina 17.6.1993 - 30.12.2006


             Kevättuulesta nauttimassa v. 2004 (kuva JP Rantanen)


                   Nyt tarkkana! (kuva JP Rantanen)


                Neiti Kesäheinä. (kuva JP Rantanen)



        Parhaat asiat elämässä ovat usein sattumia, niin oli mustaterrieri Riinan tulo elämäänikin vuonna 1993.
        Riina otti minut heti omaksi ihmisekseen eikä siihen ollut kenelläkään mitään sanomista. Se oli elämässäni
        The Koira, kaikkea mitä koiralta voi odottaa ja toivoa. Lahjomaton ja uskollinen, huumorintajuinen ja aina pieni
        pilke silmäkulmassa.

        Riina ei ollut nykymuodin mukainen mustaterrieri, karvainen ja neliömäinen, vaan rottweilerin kropalla varustettu
        ja karvaakin vain nimeksi. Nykynäyttelyihin ei olisi siis mitään asiaa. Tottelevaisuuttakin harjoiteltiin, mutta Riinaa ei
        turha äkseeraaminen kiinnostanut, oppi tosin mallista katsellen kaikki liikkeet mitkä halusi, mutta turhiksi katsomiaan
        käskyjä se ei koskaan totellut. Se oli koira, joka osasi ajatella omilla aivoillaan. Metsäjäljellä se oli ihan omaa luokkaansa
        ja vesipelastuksenkin oppi seuraamalla vesipelastuskoirien treenejä rannalta.

        Yhden pentueenkin Riina sai, Wieraan Herran B-pentue näki päivänvalon 1.11.1996. Valitettavasti ainakin osa pennuista
        kantoi autoimmuunisairautta, hemolyyttistä anemiaa, eikä suvulle voinut ajatellakaan jatkoa, mikä oli sääli, sillä pennut
        olivat todella hyväluonteisia.
   
        Sain elää pitkän tovin Riina-muorin kanssa, yli 13 vuotta, olen siitä ikuisesti kiitollinen.Yhdessä koimme paljon,
        Riina vaistosi mielenliikkeeni ja eli mukana iloissa ja lohdutti suruissa. Vain kahta asiaa se pelkäsi, kärpäslätkää ja
        sitä, että minä aivastan. Kärpäslätkäpelon syyn saatan arvata, mutta en sitä, miksi juuri minun aivastukseni oli sille kauhistus.
        Emme voi tietää sitäkään, opettiko Riina nuo samat pelot meidän Kersantti Karoliina - Idallekin, sillä se on yhtä peloton,
        paitsi juuri noita asioita sekin pelkää...

        Jo 4-5 vuoden ikäisenä olin ihastunut venäjänvinttikoiriin ja päättänyt, että joskus vielä sellaisen hankin. Riinan ollessa kymmenen
        ikävuoden korvissa lopulta Sumppi tuli taloon ja nähtävästi muori onnistui siirtämään hyvät oppinsa sille. Riina ei ikinä
        riidellyt yhdenkään koiran kanssa, kukaan ei onnistunut sitä haastamaan, niin luja itsetunto sillä oli. Sumppi onneksi
        jatkaa samalla linjalla ja näyttää uusille pennuille talossa, miten koiran tulee toimia.

        Yhteisistä vuosistamme riittäisi paljonkin kerrottavaa, niitä muistoja ehkä joskus lisään tälle sivulle.
       
        Kiitollisuudella ja kaipauksella Riinaa muistaen
        Maire


Comments