Reflecta DigitDia5000

Kelkkoja syövä diaskanneri

Diaskanneri Reflecta DigitDia 5000


    Reflectan skanneri muistuttaa ulkoisesti tavallista diaprojektoria mutta ilman objektiivia. Laitteen ajatuksena on, että diat, aivan samaan tapaan kuin tavallisessa projektorissa, asetetaan kelkaan ja laite sitten skannaa dian kerrallaan, käyttäjä voi sillä aikaa vaikka mennä kahville. Mukana toimitettuun ohuiden kehysten kelkkaan mahtuu 100 diaa. Laite on hieman diaprojektoria suurempi muttei merkittävästi. Kelkan liike ja dian siirtoluistin liike aiheuttavat sen, että laite vaatii etenkin toimiessaan melkoisesti tilaa. Kovin ahtaalle työpöydälle sitä ei kannata sijoittaa. Reflecta on tukevan, vakavasti tehdyn oloinen ja kestänee normaalin käytön mukisematta.
    Ulkopuoli on kaikkiaan konstailematon, hallintanamiskoja on vähän. Nuolipainikkeilla siirrytään kelkan dioissa eteen ja taaksepäin, niiden välissä olevalla painikkeella käynnistetään skannaus (samat asiat voi tietysti tehdä ohjelmallisestikin). Lisäksi on painike jolla avataan yhden dian skannaukseen käytettävä luisti. Vielä on yhden dian tarkasteluun pieni valoikkuna, tämä onkin varsin hyvä ja hyödyllinen apuvälinen. Hyvin hoksattu Reflecta. Tietokoneeseen laite kytkeytyy normaalilla USB2-piuhalla.
    Ohjelmistoina toimitetaan skannaukseen CyberView X-MS ja kuvankäsittelyyn Photoshop Elements versio 6.0.
    Käyttöönotto on suoraviivainen prosessi, ensin asennetaan ohjelmat, sitten vain virtajohto ja USB-piuha paikoilleen, dioilla täytetty kelkka asemiiin ja siitä lähtee. Elementsiä on viitsinyt asentaa, CyberView asentui ongelmitta ja nopeasti. Toimiessaan laite pitää kohtuullista ja vaihtelevaa meteliä, käynnistyessään se kalibroi itsensä mikä kestää hetken ja aiheuttaa monenmoisia surinoita ja vinkunoita, ei hirveän äänekkäitä kuitenkaan.
    No, ja sitten jo skannaamaan. Ensimmäinen huomio on, että laite on varsin hidas. Suurimmalla optisella tarkkuudella (3600), 16-bittisellä värisyvyydellä ja ICE päälle kytkettynä skannaukseen kuluu tyypillisesti aikaa päälle neljä minuuttia.  Näillä asetuksilla kuvan tiedoston koko on noin 90 megaa. Tietokoneeni on noin vuoden vanha, varsin tyyppillinen kuluttajalaite jossa on neljä gigaa työmuistia. Vertaan tuota noin neljää minuuttia Nikonin Coolscan V ED:hen jota normaalisti käytän, siinä samoilla asetuksilla (paitsi optinen tarkkuus on 4000) skannaukseen kuluu kaksi minuuttia. Skannauslaatua heikentämällä Reflectakin epäilemättä nopeutuisi, mutta silloin koko hommassa ei enää olisi suurtakaan järkeä.
    Katsotaan sitten jo millaista jälki on.               

 

   Tuossa on noin puolet diaruudusta. Vasemmalla on Reflectan tuotos automaattiasetuksilla. Skanneri on siis itse huolehtinut valotuksesta ja väreistä. Oikealla on Nikonin tuotos VueScanilla asettuna. Siinä olen säätänyt valkoisen valkoiseksi.
Reflectan jälki on yllättävänkin hyvää. Kuva on terävä, vasta voimakkaammilla suurennuksilla tulee näkyviin ero Nikonin hyväksi, kaikessa normaalissa käytössä Reflecta on kuitenkin aivan riittävän terävä. Ei mitään ongelmaa siinä. Erityisesti kannattaa huomata, että Reflectalla tumma pää toistuu myös yllättävän hyvin.  Myös ICE toimii.
    Seuraavaksi sama pari hieman suurennettuna.    


    Sadan prosentin suurennuksessa oikealla olevan Coolscanin kuva on jo terävämpi, mutta ero on yllättävän vähäinen eikä käytännössä merkitsevä. Automaattiasetuksilla Reflectan kuva on toki liian tumma ja väärän värinen, mutta nuo seikat voi varsin helposti korjata jälkikäteen.

    Seuraavassa parissa on pituussuunnassa noin puoli diaruutua.

          

 

Tässä näkyy selvästi Reflectalle automaattiasetuksilla valitettavan tyypillinen liiallinen punaisuus verrattuna Coolscaniin. Seuraavaksi vaihteen vuoksi kokonaiset diat.

  

   


    Taas on nähtävissä vasemmalla tuo liiallinen punaisuus. Ja tällä kertaa ICE ei ole onnistunut aivan täysin. Mutta edelleen jälki on terävää ja sinällään sävykästä. Vain aivan tummimmassa päässä Reflecta näyttäisi menevän tukkoon hieman Coolscania aiemmin, mutta ero on taas kerran kovin pieni.
    Katsotaanpas sitten miten kuvan säätäminen tuolla CyberViewllä onnistuu. Vasemmalla on CV:llä säädetty kuva, oikealla edelleen Nikon ja Vuescan.   

 

 



Reflectan jälki on selvästi vaaleampi kuin aiemmin, muttei vieläkään neutraali. Ja nyt on oikea hetki puhua tuosta mukana tulevasta ohjelmasta. CyberView on suhteellisen helppokäyttöinen ohjelma. Siinä olivat hyvät uutiset. Siinä on perussäätömahdollisuudet, muttei juuri mitään muuta, ja nekin osin varsin kömpelösti toteutettuina. Ohjelmassa on muutamia selviä puutteita. Multipass-toiminto puuttuu kokonaan, toisaalta tämä ei ilmeisesti oli suuri puute, koska tumma pää ei kohise muutenkaan ollenkaan siinä määrin kun edes paremmissa tasoskannereissa. Mutta siitä puuttuu myös terävöitysmahdollisuus ja ICE:n voimakkuuden säätö, nämä ovat jo pahempia puutteita. Keskeinen, ja mielestäni anteeksiantamaton puute on kuitenkin kunnollinen mahdollisuus kuvan neutralointiin. Tämä tarkoittaa koko kuva-alan värivirheen neutralointia, ja sen yleensä jokainen itseään kunnioittava skannausohjelma hoitaa suurin piirtein seuraavasti. Kuvaaja etsii kuvasta kohdan jonka pitäisi oikeasti olla neutraali, siis musta - harmaa - valkoinen. Paperi, vaalea vaate tai seinä, jokin tällainen. Tuota kohtaa napsautetaan niin sanotulla harmaapipetillä joka poimii siitä väriarvot. Ja nyt ohjelma muuttaa tuon kohdan neutraaliksi ja samalla saamansa väri-informaation perusteella poistaa myös koko kuvasta saman värivirheen joka oli tuossa neutraaliksi määritellyssä kohdassa. Tätä "yhden napsauksen neutralointia" ei CyberView:ssä oli ollenkaan, ja se on kyllä paha puute. Sen sijaan neutralointi täytyy hoitaa liukusäätimillä lisäämällä tai vähentämällä perusvärejä.  Tässä tosin on mahdollista ottaa korjailun aikana halutusta kohdasta värinäytteitä, mutta silti on tämä kovin alkeellista. Tuolla tavalla yritin yllä vasemmalla olevaa kuvaa neutraloida ja varsin huonoin tuloksin. Kaikkiaan ohjelman säätö- ja korjailumahdollisuudet ovat varsin vähäiset ja toteutetut kylläkin helppokäyttöisesti mutta kömpelösti. Säätimet ovat pienet ja jotenkin nihkeät, esikatseluikkunat ovat luvattoman pienet ja keskeinen käyrä-säädin jotenkin epäselvästi toteutettu.
    Mutta eipä mitään, jatketaan harjoituksia. Edelleen sama kuva, mutta nyt vasemmanpuoleinen on skannattu VueScanilla, jota normaalisti käytän  oman Coolscanini kanssa. Oikeanpuoleinen on siis Nikonin Coolscan VueScanilla.
  

 

 


Molemmat ovat nyt suhteellisen neutraaleja, ero johtuu siitä, että olen hieman eri paikassa napauttanut VueScanin harmaapipettiä. Sävyalat ovat vertailukelpoiset ja ehkä hieman yllättävästi dynamiikassa ei ole eroa. Reflectan tumma pää pysyy hyvin auki ja terävyys on hyvä. Kaikkiaankin aika tavalla vertailukelpoista jälkeä.    

Otetaan vielä yksi sarja. Ensin kuva Reflectalla ja Cyberview:n automaattiasetuksille.

 

Kuva on selvästi liian punainen. Sitten edelleen Reflecta ja CyberView mutta tällä kertaa tuossa ohjelmassa yritin neutraloida värivirheen.

  Sitten siis alapuolella edelleen Reflecta mutta nyt ohjelmana VueScan. Värimaailma on nyt parempi ja kuva oei ole enää niin tumma. Nyt tosin en VueScanissa valoisuutta muuttanut.



Lopuksi alhaalla sama kuva, mutta nyt Nikonin Coolscanilla ja VueScanilla. Nämä ovat jo varsin lähellä toisiaan.

 Otetaan vielä näistä kahdesta viimeisimmästä detaljit. Vasemmalla Reflecta ja VueScan, oikealla Nikon ja Vuescan. Nikonilla värimaailma on edelleen parempi, toki Reflactankin kuvasta saisi vastaavan, mutta se vaatisi sitten ilmeisesti lisäksi jotakin muutakin kuin skannausvaiheessa tehdyn yhden napautuksen neutraloinnin.

 


    Mitäpä lopuksi? Testailin skanneria paljon enemmänkin kuin mitä tässä näkyy, mutta en rasita lukijaa kymmenillä kuvapareilla vaan kerron mitä näkyi. Teknisesti skanneri on hyvä. Tarkkuus on riittävä, dynamiikka yllättävänkin hyvä. Kohinaa ei tummassakaan päässä juuri ole. Kromaattista aberraatiota on vain aavistuksen enemmän kuin CoolScanissa eikä missään mielessä häiritsevästi. Hyvä peli. Teknisesti ainoa moite on hitaus.
Mukana toimitettava ohjelma CyberView on sen sijaan toinen tarina. Ohjelma on kaikkiaan varsin primitiivinen ja osin selvästi ja vakavasti puutteellinen, etenkin tuo värikorjauksen vaikeus on oikeasti vakava puute. Ja tuo liiallinen punaisuus on ongelma automaattiasetuksilla. Vielä yksi huomautus. Jos skannaat useita dioja kerralla tuolla CyberView:llä, laita asetukseksi "scan to file". Muutoin skanneri oletusarvoisesti skannaa kuvat kuvankäsittelyohjelmaan auki; siis kaikki skannatut kuvat avataan ja jätetään auki kunnes koko skannausprosessi (ehkä jopa 100 kuvaa) on ohi. Jos skannaat tällä tavalla suurella tarkkuudella ja bittisyvyydellä, loppuu jossakin vaiheessa työmuisti ja homma kaatuu. Siis, "scan to file" niin työ ei kaadu ainakaan siihen. Kaikkiaan skannerin ostajaa suosittelen vakavasti hommaamaan vaikka tuon VueScanin tuolta http://www.hamrick.com/ . Se ei maksa paljon mitään, toimii kaikkien skannereiden kanssa ja toimii paremmin kuin minkä tahansa skannerin oma ohjelmisto. Se on siis hyvä. Ei kannata pilata hyvä skanneria huonolla ohjelmistolla.
    Reflecta maksaa toistatuhatta euroa. Se selvästi on mekaanisesti, teknisesti ja optisesti korkealuokkainen laite, joten hinta on perusteltu. Laatu maksaa. Kuitenkin, koska laitteen ajatus on siinä, että kelkka laitetaan paikalleen ja sitten koneen annetaan itsekseen raksuttaa jokin aika (laskekaa itse, sanotaan neljä minuuttia diaa kohti ja kelkassa 50 diaa), niin on oleellisen tärkeää, että automaattiasetuksilla tulee kelvollista jälkeä. Siis, hommatkaa jokin toinen skannausohjelma.  Laite on järkevä ostos jos on paljon dioja jotka haluaa digitoida hyvälaatuisiksi kuviksi. Nettikuviin tai kymppikoon kuviin riittää halpa tasoskanneri, tämä on vakavaan käyttöön. Toisaalta arvelen tämän kestävän vakavaa käyttöä vuosikaudet. Kaikkiaan hyvä laite mutta huono ohjelmisto.
    Henkilökohtaisena huomiona käytän kuitenkin mieluummin CoolScaniani jonka laatu on aavistuksen verran parempi ja jolla voi skannata myös mustavalkonegatiiveja liuskoina.  Niin, ja kiitokset hänelle joka lainasi minulle Reflectan tätä testailua varten. Braun taitaa muuten myydä tätä samaa laitetta mutta eri nimellä.