KANSALLISISSA MÄKIHYPYN JA YHDISTETYN VETERAANISARJOISSA KÄYTETTÄVIÄ ERITYISSÄÄNTÖJÄ
(2016-2017)



Veteraanisarjoissa sovelletaan kotimaan kisoissa IMC:n (International Master Comittee ) kansainvälisiä sääntöjä.
Muilta osin, mitä näissä säännöissä ei kerrota, käytetään kansallisia mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailusääntöjä.

Kaikissa veteraanisarjoissa sarjat määräytyvät sen mukaan, mikä ikä on saavutettu ennen 1.1 kuluvaa kautta.

Kaikista kisoista jaetaan omat pisteet.

NORMAALI VETERAANICUP:
Cupissa pyritään hyppäämään 6 kilpailua kaudessa, joista 4 parasta otetaan mukaan kokonaispisteisiin. Yhdistyksen hallitus voi muuttaa pisteisiin laskettavien kisojen lukumäärää, jos kilpailujen lukumäärää joudutaan olosuhteiden tai muiden syiden vuoksi muuttamaan.
Pisteet lasketaan samoin kuin maailmancupissa.
Mäkien koot K40-K65

Sarjat
2529   vuotiaat ( ns. vaippasarja, ei virallinen cup-sarja )
alle 50-vuotiaat
yli 50-vuotiaat

- Kilpailuissa voidaan käyttää puomitasoitusjärjestelmää sarjojen sisällä. Puomitasoitus viiden vuoden välein.

-
Mahdollisuus on myös käyttää puomikompensaatiota. Nollapuomi ja alemmat puomit plus pisteitä ja ylemmät puomit miinus pisteitä. Puomivälin pistearvo tulee mäen metrin pistearvosta.

- Hyppyjen arvostelussa voi käyttää IMC:n mallia. Yksi tuomari katsoo hypyn ja arvostelee alastulon: telemark alastulo 5 pist, puolittainen telemark alastulo 2,5 pist, tasajalka 0 pist, käsi maassa -9 pist, kaatunut -18 pist.

- Joukkueenjohtajien kokous päättää miten kisa toteutetaan ja sopii mahdollisen puomikompensaation pistemäärän.

ISON MÄEN VETERAANICUP:
Pyritään hyppäämään 3-4 kilpailua, joista 2-3 parasta otetaan mukaan kokonaispisteisiin.
Pisteet lasketaan samoin kuin maailman cupissa.
Mäkien koot K75-K90.

Sarjat
alle   50   vuotiaat
yli    50  vuotiaat
- Kilpailuissa on käytössä puomitasoitusjärjestelmä 10 vuoden välein.
- Mahdollisuus on myös käyttää puomikompensaatiota.

SM-KILPAILUT, MÄKIHYPPY JA YHDISTETTY
Sarjat kymmenen vuoden välein (30-39, 40-49, 50-59, 60-69 jne.)
Mikäli sarjoissa 40-59 v on vähemmän, kuin kolme osallistujaa, siirretään hyppääjät seuraavaan, nuorempaan sarjaan. Yli 50 v ja sitä vanhempien sarjoja ei yhdistetyssä yhdistetä.

Mäkihyppy:
Hypätään kolme mäkeä: K40, K60 ja K90. Puomitasoitus/kompensaatio cup-systeemi. SM-kisoissa saa osallistua kaikkiin kolmeen erikoismäkeen.

Yhdistetty:
Yhdistetyn mäkiosuus hypätään K40 tai K60 mäen erikoismäen kilpailun yhteydessä. Sarjat on mahdollista jakaa eri mäkiin samoissa kisoissa. Sarjat/mäki päätetään kisakohtaisesti. Yhdistetyn mäkipisteet otetaan erikoismäen ensimmäisen kierroksen hypystä.

Hiihdossa käytetään Gundersen järjestelmää.

Sarjat, muuntoarvot ja hiihtomatkat
30-39,40-49                                                        15 p/min           8 km
50-59                                                                  20 p/min           6 km
60-69                                                                  25 p/min           4 km                                                
yli 70                                                                  40 p/min            2km


VETERAANISARJOJEN VÄLINESÄÄNNÖT:

Pukuun ei ole varsinaisia sääntöjä, mutta sen pitäisi olla tarkoitettu mäkihyppyyn, eikä siihen saa lisätä mitään ylimääräisiä osia.

Suksen pituus saa olla max. 146% hyppääjän pituudesta ja niiden kuuluu olla tarkoitettu mäkihyppyyn.

Muiden välineiden suhteen ei ole sääntörajoituksia.

Jos kilpailijan mielestä, joku käyttää sääntöjen vastaisia varusteita ja haluaa siihen puuttua, niin siitä pitää tehdä protesti kilpailun jyrylle, joka käsittelee asian.