Vaskijärveläiset Ympäristötalkoissa 13.5.2019

Vaskijärven kylän väkeä kokoontui innokkaasti kyläaitalle 13.5.2019, sillä ohjelmassa oli osallistuminen Karkkilan Ympäristöpäivään. Siivousryhmät hajaantuivat keräämään roskia kylän alueen teiden varsilta sekä kyläaitan ympäristöstä. Monta säkillistähän niitä taas kertyi. 

Kyläyhdistys ja Maanrakennus A. Sappinen Ky olivat järjestäneet paikalle kaksi isoa lavaa metalliromun keräämistä varten jo muutamaa päivää aikaisemmin. Hyvin olivat lavat täyttyneetkin, kun kyläläiset olivat tehneet kevätsiivousta pihamaillaan.

Osa siivouspartioista, jotka keräsivät roskia kylänraitilta.

Talkoolaisia kyläaitan pihamaalla tuomassa metalliromua ja vaihtamassa kuulumisia.

Keli oli vähän tuulinen, mutta sopiva ojanpientareiden kiertämiseen. Jouko tuli katsomaan tilannetta, joko talkooväen makkaranpaisto olisi aloitettava.


Kaikenlaista romua on saatu pois nurkista kierrätykseen.


Comments