ulkomaille töihin
 

 

Työn etsiminen ulkomailta on vaativampaa kuin kotimaasta. Jo työtä etsivien yritysten löytäminen on kiven alla. Lisäksi työsopimus itsessään, jos sellaista kaikkialla tehdään, on usein erilainen ja työnantajan odotukset voivat poiketa työntekijän vastaavista.

Seuraavia asioita olisi hyvä selvittää tai olla niistä tietoinen:

- vuosiloma, vuosiloman kertyminen ja mahdollinen lomakorvaus

- sairastuminen ja sairausajan palkka. Mahdolliset "karenssit".

- irtisanominen ja irtisanoutuminen, irtisanomisajan palkka.

- työaika ja työolot. Kahvitunnit, ruokatunti, yms

Vaikka ulkomaille töihin hakeutuminen vaatii enemmän vaivaa se myös antaa paljon enemmän. Et opi pelkästään työtä vaan kokonaisen kulttuurin. Työssäkäynti vieraassa maassa on opiskelun ohella eräs parhaista tavoista tutustua vieraaseen maahan. Kun siitä vielä saa palkaakin niin mikä sen parempi. Lisäksi ystäväverkko toisessa maassa on arvokas asia ja antaa myöhemmin hyvät lähtökohdat esimerkiksi yrittäjyyteen.

Julkisuuden kautta annetaan yleensä ymmärtää, että meillä työolot ovat maailman parhaat ja palkat kilpailukykyisiä. Hanttihommissa näin varmasti onkin, koska lähes kaikissa muissa länsimaissa koulutusta vaatimattomat työt teetetään kouluttamattomilla siirtolaisilla ja niihin töihin on yleensä työvoimasta voimakasta ylitarjontaa.

Työolot ja ehdot vaihtelevat Euroopan maiden välillä suuresti ja suurimmassa osassa EU maista on rakennettu työntekijöiden irtisanomisen suojaksi monenlaisia rakenteita ja lakeja. Maksetaan lakisääteisiä erorahoja ja tuetaan työllistymistä erilaisin apupaketein. Meillä Suomessa tarvitsee antaa vain potku persuksiin. Siitä vaan pitää ilmoittaa kuukautta-kahta aikaisemmin.

Muutama poiminta ulkomaiden käytännöistä:

- Italissa työnantajan pitää kustantaa työntekijöiden ruokailu jos yrityksellä vähänkään enemmän työntekijöitä (olikohan se 50 henkilöä ja yli?)

- Saksassa eroraha perustuu työtekijän työvuosiin ja pitkään työssä ollut voi saada erorahana jopa vuosien palkan.

- Britanniassa palkka ilmoitetaan yleensä vuosipalkkana vaikka maksetaankin kuukausittain. Ilmoitettu palkka sisältää yleensä kaikki lisät eli on oletettu Brutto vuosipalkka.

Töihin Ulkomaille, linkkejä:

Career Builder, yksityinen (eli tehokas) työnvälitysfirma Britanniassa. Sieltä voi tehdä hakuja ja katsoa millaisia työpaikkoja siellä on tarjolla ja mikä on palkkataso. Eikä ole pöllömpi idea laittaa sinne CV:tä. Ei maksa mitään. CV:n laatiminen englanniksi on opettava kokemus ja kun se on kerran tehty niin riittää kun sitä täydentää tarvittaessa.

Jobbet.se Työpaikkoja Ruotsissa. Hakuja voi tehdä täälläkin ja CV:n voi tallettaa. Sivuilla tarjotaan myös kesätöitä. Ruotsissa pärjää muuten loistavasti englannin kielellä.

Job Thai, työpaikkoja Thaimaassa (olisikohan tässä halpa tapa viettää lomaa ja tutustua Thaimaan kulttuuriin)