Paluu Falcon's Hollowiin

eli kuinka Drosgars gragin putsaajat, Falcon's hollown pelastajat ja Bloodsworn valen raivaajat eksyivät takaisin lähtöpisteeseen 

18. Arodus, 4707 AR. Bloodsworn vale, Vardakin linnake.

Lordi Vardak oli kukistunut. Linnan valtaistuinsali lainehti kaatuneiden verestä, laaksossa vallitsi hiljaisuus. Aikaa ei ollut hukattavaksi, Tulen siemen kellui Rannickin linnoituksen yllä kuin innokkaasti odottaen hetkeä, jolloin sulkea sotilaat tuliseen syleilyynsä. Gramos, Tim, Oskar ja Mace juoksivat paniikinomaisesti läpi Vardakin linnan salien etsien Tulen siemenen vastakappaletta, toista siementä, jonka rikkomalla linnoituksen tuho estyisi. Toivon ollessa enää pieni pilkahdus sankareiden silmissä, kääpiön muinainen tuntemus kivirakennelmista astui kohtalon varpaille.

"Tuo ei muuten ole seinä laisinkaan", Oskar ilmoitti juhlavasti.

Verentahriman ruokasalin läntinen seinä oli Vardakin lumoama illuusio, viimeinen keino puoli-haltiavelholle kostaa tuonelan takaa. Väsyneet soturit astuivat seinän läpi Vardakin salaisimpaan kammioon, josta he nopean etsinnän jälkeen löysivät etsimänsä. Vain hetkeä myöhemmin Tulen siemen oli halkaistu kahtia, ja Rannickin linnoitus sotureineen pelastettu. Soturit seisoivat pirstaloituneen siemenen ympärillä odottaen heistä ylväimmän lausuvan jotain joka voitaisiin tallentaa historian kirjoihin tuleville sukupolville muistutukseksi tästä voiton hetkestä. Tämä oli eräänlainen mielien kamppailu, kilpailu rohkeudesta astua muiden yläpuolelle, vaatia paikkaansa historiassa. Äänistä kaikken pienin keräsi rohkeutensa.

"Haluan ruokaa."

3. Rova, 4707 AR. Korvosa, Castle Korvosa, Kuningas Eodred Arabasti II:sen sali.

Melkein kuukausi on kulunut Bloodsworn valen kauppareitin valmistumisesta. Sir Gyrad Tolgrith on järjestänyt parhaille sotilailleen tapaamisen kuninkaan kanssa. Korvosan kuningas Eodred Arabasti II on ikääntyvä mies, näyttäen jopa vanhemmalta kuin mitä hänen iäkseen on kuultu puhuttavan. Kuninkaan sali Korvosan linnassa on valtava. Seiniä koristavat taidokkaat taidemaalaukset, ikkunoita reunustavat kalliit samettiverhot. Sali on täysin kalustamaton lukuunottamatta suunnatonta, karmiininpunaista valtaistuinta, jolla kuningas istuu juhlavasti huokuen valtaa. Sir Tolgrith on polvistuneena kuninkaan eteen, Gramoksen, Timin, Oskarin ja Macen kyyristellessä vielä nöyrempänä taustalla. Itäisen ikkunan edustalla seisoo kauniiseen vihreään juhlapukuun sonnustautunut nuori nainen tuijottaen hiljaa Korvosan katuja. Naisen päässä kimalteleva kruunu viimeistäänkin paljastaa tämän kauniin neidon kuningattareksi. Kuningas puhuu hiljaa, niin hiljaa että sotureiden Tolgrithin takana on vaikea kuulla mitä tämä sanoo. Tolgrith nousee ylös, vetää miekkansa tupesta ja lyö soturinsa ritareiksi. Kuningas on luvannut neljälle solan raivaajalle palkinnoksi maata solasta, sekä Rannickin linnoituksen johtajuuden. Näyttää siltä että pitkä uurastus saa vähintäänkin arvoisensa palkkion. Soturit poistuvat kuninkaan salista, kääntäen järjestäen päänsä vielä kerran taakseen nähdäkseen vilauksen tuosta suuren vallan ruumiillistumasta, tai toiset tuosta jumalaisesta kauneudesta jota nuori kuningatar edustaa.

25. Rova, 4707 AR. Korvosa midland, Bailer's retreat-taverna.

Tim oli saanut tarpeekseen istuskelusta Rannickin linnoituksessa, kävelyistä Bloodsworn valen metsissä ja hyvin satunnaisista matkamiesten vierailuista. Hän tarvitsi yleisöä. Korvosaan ei ollut kuin viikon matka, muutama päivä sivistyksen keskellä tekisi hyvää. Elämä laaksossa ei ollut hassumpaa, ei tarvinnut tehdä mitään, ja tuhat kultapalaa oli jo verojen muodossa kilahtanut bardin rahamassiin, kuten muidenkin Rannickia johtavien sotilaiden. Mutta mitä ihmettä tehdä metsän keskellä tuhannella kultapalalla? Tim istuikin Bailer's retreatin nurkkapöydässä kuunnelleen entisten vankien tarinoita Korvosan alamaailmasta. Päivä kääntyi illaksi ja jo hieman humaltunut bardi päätti pistää parastaan tavernan takan edessä laulaen riemuikkaimpia sankarilauluja, joita oli matkojensa varrella oppinut. Korvosan köyhimmät kulkijat eivät vaikuttaneet esityksestä niinkään nauttivansa, mutta nuo laitapuolen vähäosaiset olivat illan saavuttua jo siinä kunnossa, ettei suurinkaan taidenautinto saisi heidän päitään kääntymään. Tavernan hämärimmässä nurkassa istui kuitenkin varisiailaisiin kankaisiin verhoutunut nainen kirjava huivi syvällä päässään. Tuo mystistä karismaa huokuva nainen tuntui olevan oikein kiinnostunut hieman humaltuneen bardin tanssi- ja laulutaidoista, joita tämä mitä suurimmalla antaumuksella esitteli. Esityksen päätyttyä Tim kuitenkin pettymyksekseen huomasi naisen jo poistuneen paikalta.

Muutamaa tuoppia myöhemmin Tim astui Korvosan sataman pimeille kujille aikomuksenaan suunnata läheiseen majataloon yöpuulle, kun kuuli viereiseltä kujalta hennon kuiskauksen,

"Muukalainen! Kannat ylläsi synkkää pilveä, sinun ei pitäisi olla täällä."

"Juu mää oon ihan just menossa takaisin tonne solaan. Omistan kato linnan siellä..."

"Kohtalosi ei sijaitse solassa, seuraa minua, kerron sinulle tien jota sinun on kuljettava."

Tim vastoin parempaa ymmärrystään ja tuopeistä tyhjennettyjen olueiden pitäessä bardin itsesuojeluvaiston poissa komennuksesta, seurasi mystistä naista kujaa pitkin hämärästi valaistuun asuntoon. Naisen asunto tuoksui suitsukkeilta ja pistäviltä yrteiltä. Ympäri asuntoa roikkui kattiloita, villin värisiä nesteitä sisältäviä pulloja, höyheniä ja huiveja. Keskellä huonetta oli iso pyöreä pöytä verhottuna verenpunaiseen liinaan. Nainen istui toiselle puolen pöytää, viittoi Timiä istumaan eteensä ja veti esiin korttipakan.

"Aika on polku, jota pikin me kaikki kuljemme melkein sokeina, ainoastaan hieman vilkuillen maata jalkojemme alla. Katsoessamme taakse, näemme vain varjoisia jälkiä siellä missä on kuljettu. Katsoessamme eteen, emme näe juuri muuta kuin sumua. Harrow-pakka valaisee tietämme tuolla polulla. Sen kortit ovat kiviä, joita pitkin on turvallisempi astua, joita kulkemalla näemme mitä on ollut, mitä on, ja mitä tulee oleman. Ne antavat meille mahdollisuuden muuttaa polkuamme, ja mitä meille sitä kulkiessamme tulee tapahtumaan."

Nainen latoo kortteja Timin eteen, antaen tämän valita niistä muutaman. Ensimmäinen kortti kuvaa alasinta takovaa miestä.

"Menneisyydessäsi olet kulkenut maan alla, muinaisissa ahjoissa. Olet onnistunut pelastamaan jotain, rakentamaan jotain suurta ja saavuttamaan kasvua."

Seuraavassa kortissa on kuva korppikotkiksi pukeutuneista miehistä rahapinojen äärellä.

"Olet eksynyt polultasi, himo syö sieluasi. Tiedät voimiesi hupenevan, jos et saa jotain muutosta vallitsevaan tilanteeseen"

Kolmas kortti kuvaa korteilla leikittelevää heinäsirkkaa.

"Jokin iloinen tapahtuma tulevaisuudessa muuttuu synkäksi ja surulliseksi, jos et ole sitä estämässä. Näen paljon tuskaa tulevaisuudessasi"

Viimeinen kortti kuvaa hurrikaania, joka tuhoaa kaiken tieltään. Tim huomaa kortissa saman vasarasymbolin kuin ensimmäisessä kortissa.

"Tulevaisuutesi on siellä jossa kuljit menneisyydessäsi synkissä ahjoissa. Kaikki tuhoutuu jos et palaa juurillesi pelastamaan sitä jonka jo kerran pelastit."

"Nyt sinun täytyy mennä, kaikkea hyvää."

Tim astuu takaisin Korvosan kujille mietteliäänä. Miten nuo kortit vaikuttivat niin tutuilta? Puhuiko nainen Falcon's hollowsta? Silloin ymmärrys iskee Timin mieleen kuin vasara.

"Heinäsirkka korttiensa kanssa! Karnevaalit. Pimeä ahjo! Se on Falcon's hollow. Muistan tarinan puolihaltiasta, joka järjestää suuret karnevaalit vuosittain kylän ulkopuolella. Jotain kamalaa on tapahtumassa. Meidän täytyy palata Falcoon's Hollowiin..."

Tim rientää takaisin Bloodsworn valeen öiden ja päivien läpi, nukkuen vain muutamia tunteja. Aikaa ei ole hukattavaksi.