Leena Välimäen TOKO-kurssi 12.8.2007
11.-12.8.2007 Keravan Koiraharrastajat ry järjesti  TOKO-viikonlopun, jossa oli kuunteluoppilaana 12.8.

Koiran koulutus pitää olla mahdollisimman simppeliä ja, jos ongelmia esiintyy syy löytyy aina ohjaajasta. Leena koulutustapa perustuu positiivisuuteen, koska sillä tyylillä pääsee varmempaan lopputulokseen. Leena on erittäin kunnianhimoinenja voitontahtoinen, mutta kaikki tapahtuu kuitenkin vain koiran ehdoilla. Koiran ja ohjaajan suhde on oltava kunnossa ja yhdessä on oltava kivaa. Myös johtajuus on oltava kunnossa, johtajuus asiat hoidetaan kuntoon arkielämässä ja siellä asioista ei neuvotella vaan tottelemisen on oltava ehdotonta. Kentällä treeneissä asioista ei tarvitse tapella vaan pidetään vain hauskaa.

Muistiinpanoja muutamista liikkeistä, joita päivän aikana otettiin:

Tunnistusnouto

  • Koiran opittava tekemään liike myös korkeassa vireessä, koska kokeessa vireen säätäminen rauhalliseksi ei välttämättä onnistu
  • oma kapulaa piilotettaessa se piilotetaan täysin näkymättömiin (ruoho)
  • kapulat aina 10 metrin päässä
  • pelkästään oman (ei muita) kapulan piilottamisella voidaan lisätä liikkeeseen vauhtia (koiralla ei mahdollisuutta tehdä väärin, esim. nostella vääriä)
  • kapulan nostelu ongelma: hajusta kapulaa mahdollisimman vähän ja kapulat viedään paikoilleen, mutta odotellaan jonkin aikaa ennen kuin koira lähetetään etsimään. Välissä voi esim. tehdä jonkin muun liikkeen. Näin tehtävä on vähän vaikeampi ja koira joutuu keskittymään.
  • ohjaaja käy piilottamassa oman kapulan 10 m päähän ja koira lasketaan etsimään. Luovutuksen ja palkkaamisen jälkeen tehdään täyskäännös ja tehdään tunnistusnouto liikkeenä toiseen suuntaan.  --> ekalla kerralla koira saa vahvistuksen oman löytämisestä ja tuomisesta.

Luoksetulon pysäytykset

  • pallon heitto koiran taakse
  • takaa palkkaus (namikuppi tms.) on "viimeinen vaihtoehto"

Seuraaminen

  • häiriökontaktia niin, että kontaktin ottamisesta aina palkataan  --> koira kokee kontaktin pitämisen kannattavaksi suuressakin häiriössä
  • käsiapu = namikäsi vasemman lonkan kohdalla  --> saadaan koiran kontakti ylös
  • lelun heitto oikealla kädellä eteenpäin, kun koira pitää hyvin kontaktia ja seuraa hyvin
  • ei haittaa, vaikka koira alkuopetuksessa vähän painaa, koska todennäköisesti se jää kuitenkin pois evl:ssä (pitkä seuraaminen)
  • jackpotit !

Ruutu

  • palkka viedään yhdessä koiran kanssa, jotta lähettäessä koira joutuu itse selvittämään tien ruutuun palkan viennin jälkeen, eikä ohjaaja palvele koiraa näyttämällä minne pitää mennä
  • osaavalle koiralle ensin tyhjä ruutu ja esim. seisomisesta palkka. --> yksi pysäytys riittää kisoissakin ja toistoilla voidaan vain vahvistaa vauhtia (palkka ruudussa)
  • läpijuoksuja = palkka reilusti ruudun takana --> koira ennakoi pysähtymistä lelulle, jolloin se on ruudun keskikohdassa. Jos palkka keskellä ruutua, koira ennakoi pysähtymistä helposti jo ennen ruutua

Ohjattu nouto

  • alkuopetus yhdellä kapulalla ja kapula lähes merkin tasalla --> kaari
  • suunnat erikseen esim. makkaran heitolla. Sitten en sin käsiohjaus ja makkara lentää vasta koiran ollessa jo menossa
  • harjoittele kolmella kapulalla harvoin

Kauko-ohjaus

  • alkuopetuksessa koiran ohjaaminen toisella kädellä ja toisesta kädestä palkkaaminen, jotta koira oppii käsimerkit eikä seuraa vain namia