Tapahtumat 2018‎ > ‎

Kirjolohileiri

Järjestämme kirjolohileirin Keravanjoella Kellokosken rantasaunalta käsin 26.-27.5.2018.
Kokoonnumme Kellokosken rantasaunalle lauantaina klo 9.00 alkaen. Paikalla tulee olla lounaaseen klo 12 mennessä. Aamupäivällä kalastetaan veneistä käsin joen leveällä osuudella.

Lounaan jälkeen osa leiriläisistä voi lähteä autokyydeillä käymään ylävirran kapeammilla osuuksilla. Lähinnä maantiesiltojen lähettyvillä.

Lauantai-iltana kokoonnutaan päivälliselle ja saunomaan. Hiljaisuus leirillä on klo 23. Osa pääsee nukkumaan rantasaunan vintille, mutta suurin osa nukkuu telttamajoituksessa. 

Kalassa käydään myös sunnuntaina aamiaisen jälkeen. Retki päättyy yhteisen lounaan ja paikkojen siivouksen jälkeen noin klo 14. 

Retken hinta on 30 euroa per henkilö, sisältäen majoituksen, ruokailun ja veneet sekä kalastusluvan. Tämä maksetaan seuran tilille ennen leiriä.

Saaja: Tuusulanjärven Urheilukalastajat Ry
Tilinumero: FI45 5092 0940 4193 18
Viesti: Kirjolohileiri / oma nimi
Maksu: 30 €

Majoittumista varten tarvitset makuupussin ja makuualustan. Mahdollista kastumista varten vaihtovaatekerta on oltava matkassa. Veneessä tarvitset lisäksi omat pelastusliivit. Tietysti tarvitset myös omat kalastusvälineet.

Yhteensä retkelle otetaan 25 osallistujaa.

Ruokailut järjestetään kimpparuokailuna pyrkien hyödyntämään myös saaliiksi saatuja kirjolohia.

Saunomista varten muista ottaa pyyhe ja peseytymisvälineet mukaan.

Retki järjestetään nuorille ja heidän huoltajilleen. Huoltajan seurassa ei ole ikärajoja. Ilman omaa huoltajaa osallistuvat 12-17-vuotiaat tarvitsevat mukaan myös huoltajan allekirjoittaman lupalapun, jonka löydät sivun alalaidan liitteistä. Tulosta, täytä, allekirjoita. Lupa pitää olla mukana kun tulet mökille.

Retkelle osallistutaan omalla vastuulla ja vakuutuksilla.

Alueen lupasäännöt voit tarkastaa Kellokoski-Kaukas erityiskalastusalueen sivustolta. Pääsemme joelle nauttimaan kevään kirjolohi-istutuksista. 

Lisätiedot borje.uimonen (at) gmail.com

Ċ
Börje Uimonen,
29.11.2017 klo 13.26
Comments