Tapahtumat 2017‎ > ‎

Solkulla

Syksyn kalaretki 29.9.-1.10.2017 suunnataan Pernajan saaristoon. 

Edellisen syksyn tapaan majoitumme Sarvisalon saaressa entisen kyläkoulun tiloihin, joissa nykyisin toimii Solkullan leiri- ja kurssikeskus. Kohde on melko ulkona merellä, joten vesi on lokakuussakin kirkasta. Toisaalta ollaan vielä saarten suojassa, joten pääsemme todennäköisesti kalaan kaiken kokoisilla veneillä tuulipa melkein mistä suunnasta tahansa. 

YouTube-video


Retken hinta:
- Aikuiset 100 €
- 12-17-vuotiaat 70 €
- alle 12-vuotiaat 40 € 
Hinta sisältää majoituksen ja ohjelmassa mainitut yhteisruokailut. Vene- ja autokyytien kulut sovitaan kuskin ja matkustajien kesken.

Ohjelma

Perjantai: 
- voidaan majoittua klo 12 alkaen
- kalastusta pimeän tuloon saakka
- sauna lämmin koko illan
- yhteinen iltapala yläsalissa

Lauantai:
- tukeva aamiainen yläsalissa
- kalastusta koko päivä - eväsruokailu
- sauna lämmin koko illan
- yhteinen päivällinen yläsalissa

Sunnuntai:
- tukeva aamiainen yläsalissa
- kalastusta oman halun mukaan - eväsruokailu
- huoneiden luovutus klo 16 mennessä

Majoitustiloissa ei ole ruoanlaittomahdollisuuksia, joten eväät merelle kannattaa suunnitella sen mukaan. Emäntä täyttää lauantai- ja sunnuntaiaamuna oman termospullosi teellä tai kahvilla. Aamiaispöydästä  voi tehdä eväsleivät mukaan merelle. Lähivesiltä löytyy useita Uudenmaan virkistysaluyhdistyksen tulentekopaikkoja makkaran grillausta varten.

Yöpymistä varten mukaan otetaan omat liinavaatteet tai makuupussi. Ketterimmät kiipeävät kerrossänkyihin.

Veneet lasketaan Solkullan omasta rannasta ja trailerit saadaan parkkiin Solkullan omalle jalkapallokentälle. Rannalta löytyy perkuupaikka ja komposti perkeille. Vain suurimmat veneet saadaan mahtumaan laituriin, muut vedetään hiekkarannalle.

Ilmoittaudu mukaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta saamme suunniteltua venekunnat ja majoituksen. Venekyytiä tarvitsevien osalta emme voi taata kaikkien mukaan pääsemistä. Mukaan lähtevien veneiden määrä ratkaisee.

Alle 12-vuotiaiden mukana pitää olla oma huoltaja. 12-17-vuotiaat voivat lähteä retkelle myös ilman huoltajia. Nuorten kalastuksesta ja turvallisuudesta huolehtivat silloin seuran nuoriso-ohjaajat. Ilman huoltajia lähtevillä tulee olla täytettynä ja allekirjoitetuna osallistumislupa, joka löytyy liitetiedostona sivun alareunasta.

Maksa osallistumismaksu seuran tilille viimeistään eräpäivänä.
Saaja: Tuusulanjärven Urheilukalastajat ry
Tilinumero: FI45 5092 0940 4193 18
Viesti: Osallistujien nimet
Maksu: 40 €, 70 € tai 100 €
Eräpäivä: 1.9.2017
Jos maksua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, niin varauksesi raukeaa ja peruutuspaikkaa tarjotaan jonossa seuraaville. Jos tiedät aiemmin, ettet pääse, niin ilmoita peruuntumisesta heti. Tämä retki on aina täynnä.

Retkelle osallistutaan omalla vastuulla ja vakuutuksilla.

Lisätiedot Börje Uimonen (borje.uimonen (at) gmail.com)
045 6948084.

Tapahtumat 2017 - Solkulla ‎[Lomake]‎


Comments