Tieteellinen todellisuuskäsitys

Ilkka Niiniluodon mukaan maailmankatsomuksessa on kolme osaa. Siihen kuuluu maailmankuva, eli käsitys siitä, millainen todellisuus kokonaisuudessaan on. Maailmankatsomukseen kuuluvat arvot, eli käsitys siitä, miten asioiden tulisi olla, millainen maailma olisi hyvä. Tärkeä osa maailmankatsomusta on myös tieto-opillinen puoli: miten tietoa voidaan hankkia, millaiseen tietoon voisi luottaa.

Lienee parempi puhua todellisuuskäsityksestä, joka sisältää sekä maailmankuvan että maailmankatsomuksen. Jos todellisuuskäsitys rakennetaan pelkästään tieteen tulosten varaan, voimme puhua tieteellisestä todellisuuskäsityksestä. Uskonnollinen maailmankuva sisältää pelkästään uskon varaan nojaavia väitteitä jumalien olemassaolosta ja vaikutuksesta maailmanmenoon. Suurin osa maailman väestöstä kannattanee sen jotain uskonnollista versiota. Fysiikan ja biologian käsitykset todellisuuden olemuksesta ovat suurimmalle osalle täysin vieraita, joten siinä mielessä mistään tieteitten aikakaudesta on turha puhua.

Uskonnon edustajat kertovat mielellään, että maailmankuva voi olla tieteellinen mutta maailmankatsomus ei. Tiede ei heidän mielestään voi sanoa mitään arvoista. Väite on nykyaikana pelkkää puppua. Ihmisten moraali on kehittynyt evoluution myötä auttamaan ihmisryhmiä pystymään yhteistyöhön ja sen myötä selviytymään elon taistelussa toisia ihmisryhmiä ja luontoa vastaan. Tiede pystyy selittämään evoluution mekanismeja ja sen myötä syntyneitä moraalin mahdollistavia ihmisluonnon piirteitä. Uskonnot perustuvat puolestaan näitten piirteitten hyväksi ja pahaksi käyttöön, joten tiede selittää nekin. Joten tiede pystyy sanomaan jotain uskonnoista ja siis myös niiden sisältämästä moraalista.


Metafysiikka on filosofian abstrakti osa-alue, joka tutkii maailman yleisimpiä piirteitä, todellisuuden perustavinta luonnetta ja sen objektiivisen kuvaamisen mahdollisuutta. Yleinen metafysiikka (lat. metaphysica generalis) eli ontologia tutkii olevaa olevana, eli olevaisen perimmäistä olemusta. Se tutkii sitä, mitä tyyppiä olevia asioita kaikkeudessa on ja minkälaisia suhteita niiden välillä on. Lainasin ensimmäisen määritelmän Tarja Kallio-Tammisen kirjasta Kvanttilainen todellisuus ja toisen Wikipediasta.

Monet fyysikot suhtautuvat metafysiikkaan perin nihkeästi. He yrittävät mieluummin tulla toimeen ilman sitä. Mutta jos haluaa kirjoittaa muiden kuin alan asiantuntijoitten ymmärtämän kirjan oman alansa tuloksista, on pakko ryhtyä metafyysikoksi. Pelkkä kaavojen luettelo ja suureiden selittäminen ei kerro laajalle yleisölle yhtään mitään.

Voi väittää, että reaalisuus sinänsä on jo tieteen ulkopuolella oleva metafyysinen käsite. Uskonnolliset ihmiset vakuuttavat koko ajan tietävänsä totuuden suurin piirtein kaikesta. He ovat siitä niin varmoja kuin ihminen olla voi. Eckhart Tolle on tunnettu henkisyyden opas. Hän kertoo, mikä on kaikkien uskontojen ydin: ”Se ei ole peräisin mistään ulkoisista lähtökohdista, vaan yhdestä ainoasta sisäisestä lähteestä eikä se sisällä mitään teorioita tai järkeilyjä. Puhun sisäisestä kokemuksesta … tunnistat totuuden heti sen kuultuasi. Koet hurmiota ja tulet hyvin valppaaksi, kun jokin sinussa sanoo: ” Kyllä, tiedän, että se on totta!” Tolle toteaa myös, että ei moinen uskoa ole. Se on täydellistä varmuutta, joka ei tarvitse tuekseen ulkoisia todisteita, ei todeksi todistamista.

Tollen väitteet kiteyttävät uskonnon ja tieteen eron. Tieteen tekijän täytyy hylätä moiset asenteet kerta kaikkiaan ja lopullisesti. Se koskee myös tuota totuuden tunnistamista niin, että sen lopullista saavuttamista ei voi pitää mahdollisena missään todellisuutta koskevissa metafyysisissä jutuissa. Reaalisuus sinänsä on tieteen ulottumattomissa siinä mielessä, että se pystyy saavuttamaan tietoa vain empiirisestä todellisuudesta. Kokeitten tulokset kertovat siitä, miten ne ilmenevät ja mitä ne mittalaitteissa tulostavat.  Mikä lopulta ilmiöt aiheuttaa, jää lopulta aina hämäräksi. Uskotaan, että se on jotain, joka on olemassa havainnoista ja mittauksista riippumatta ja että se on rationaalista, ennustettavaa ja ihmisjärjen ulottuvilla. Jotkut tiedemiehet, esimerkiksi Stephen Hawking, eivät viitsi tätäkään uskoa olettaa. Hän ajattelee, että jos joku teoria tuottaa oikeita ennusteita, se riittää eikä mistään laajemmista metafyysisistä totuuksista tarvitse piitata.


Tieteen ja sen perustalta kehitettyjen filosofioiden syntyajoista joskus 600 eKr modernin tieteen syntyyn 1500 luvun paikkeilla luotettiin aivojen ajatteluun ja jätettiin kokeet tekemättä. Havainnoilla oli toki tärkeä osansa teorioitten luomisessa. Mutta jos havainto soti jonkin auktoriteetin sanoja vastaan, se joko hylättiin tai yritettiin selittää parhain päin Raamatun tai Aristoteleen kertomaan.

Ihmisenkin aivot ovat kehittyneet eläinten aivoista, joiden alkuperäinen tarkoitus on ollut auttaa kantajiaan selviytymään elossa maapallon luonnon olosuhteiden ja toisten eläinten aiheuttamien uhkien paineessa. Joten ihmisen järki on kehittynyt vastaamaan ulkoisen todellisuuden olosuhteita ja siinä mielessä sen voi luottaa tuottavan siitä totta tietoa. Tämäkin tieto on empiiristä, koska se on saanut kykynsä kokemusten kautta. Lasten kehitys ensimmäisinä vuosina vaatii myös aistien kautta saatuja ulkoisia kokemuksia toisensa perään. Jos ei kuule puhetta, ei opi puhumaan saati sitten laulamaan, vaikka sen mahdollistavat kyvyt aivoissa synnynnäisiä ovatkin.


Filosofiat, jotka eivät ota huomioon aivojen toimintaa, ovat nykyaikana virattomia. Kognitiotiede tutkii ajattelua ja neurotieteet sen syntyä aivoissa. Niiden osaaminen on välttämätöntä, jos haluaa kertoa jotain siitä, miten todellisuudesta saadaan tietoa. Nähtävästi pitäisi kehittää myös uudet totuuden määritelmät niiden tulosten perusteella, jotta vaikkapa nuo Tollen väitteet voisi tosiksi/vääriksi täysin pätevästi julistaa. Sama pätee tietysti myös tieteen teorioihin. Ne ovat epäilemättä totta jossain määrin, mutta yleensä osin vääriä ja myöhemmin muuttuvia.


Kirjassaan Born to Believe Andrew Newberg antaa kirjan ensimmäiselle osalle nimen How the Brain Makes Our Reality. Joten hän ajattelee, että ainoan reaalisuuden, josta pystymme puhumaan, tekevät meidän aivomme. Sitten pitäisi vain selittää, mikä on tämän aivojen tekemän version yhteys meistä riippumattomaan todelliseen todellisuuteen. Jotkut aloittavat selitysurakan kieltämällä, että moista on edes olemassa. Näin tekee esimerkiksi aikaisemmin mainittu Tolle. Hän väittää, että tietoisuutemme luo kaiken, mitä koemme. Hän käsittää tietoisuuden eri tavalla kuin tiedemiehet. Minä yritän selvittää itselleni, mitä tietoisuus tiedemiesten käsittämänä todellisuudesta tietää, joten jätämme Tollen ylhäisiin itämaisten uskontojen sfääreihin ja pysymme maan pinnalla.


Havainnot ja niiden pohjalta tapahtuvat sekä tiedostamattomat että tietoiset ajatteluprosessit käsittelevät sen informaation, jonka todellisuudesta saamme niin, että tiedämme tietoisesti sen omaavamme. Sitten joko uskomme niihin tai emme. Tämä puolestaan määräytyy Newbergin kieltä käyttäen uskomusten emotionaalisten arvojen ja sosiaalisen konsensuksen perusteella. Ympäristön ihmisten käsitykset vaikuttavat omiimme hyvin vahvasti. Uskontojen opit sisältävät runsaasti vääriä ja keskenään ristiriitaisia uskomuksia. Niiden totena pitäminen riippuu ulkoisesta todellisuudesta vain siinä mielessä kuin vanhempien ja syntymäkulttuurin käsityksiä ulkoisena todellisuutena pitää.  Käytännössä ne ovat paljon oleellisimpia tekijöitä reaalisuuden käsittämisessä kuin tieteen tulokset konsanaan. Johtopäätös tästä on puolestaan se, että suurin osa ihmisistä käsittää perimmäiset asiat täysin pieleen.


Jos rajaamme tiedon, jonka todellisuudesta saamme vain siihen, mitä tietoisesti pystymme siitä sanomaan, käyttämämme kieli asettaa edelleen omat rajansa. Sitä ovat aivomme prosessit muokanneet niin, että esimerkiksi värejä ei ole sinänsä missään ulkoisessa todellisuudessa olemassa, vaan ne ovat aivojemme tuotos. Emme koe tietoisesti niitä toimintoja, joiden avulla ne on luotu aistien vastaanottamasta raakadatasta. Värien tapauksessa eri taajuuksilla värähtelevät sähkömagneettiset aallot, energialtaan eri vahvuiset fotonit iskevät silmiimme ja jättävät verkkokalvolle jäljet. Verkkokalvolla täytyy lisäksi olla soluja, jotka nämä eri taajuudet erottavat.  Linnut pystyvät hyödyntämään taajuudet, jotka synnyttävät niiden tietoisuudessa ultravioletin kokemuksen, joten niillä täytyy olla sen mahdollistavat solut.


Kun Tolle väittää, että tietoisuutemme luo kaiken, minkä koemme, hän tarkoittaa sillä, että kokemamme oliot ovat harhoja, joita ei muussa mielessä ole olemassa. Tietoisuus (tieteellisesti eikä uskonnollisesti käsitettynä) ei itse luo mitään, vaan on eräänlainen monitori, jota kautta koemme osan aivojemme luomuksista. Tietoinen kokemuksemme on aivojen eri prosessien tulos ja vain hyvin pieni osa siitä informaatiosta, mitä ne käsittelevät. Joten Tolle olisi lähempänä totuutta, jos väittäisi, että tietoisesti koetut oliot ovat aivojen luomuksia ja siinä mielessä harhoja. Ja kyllä nämä harhat on luotu jostain sellaisesta, mikä ei ole pelkkää harhaa, vaan jotain reaalisesti olemassa olevaa.


Värejä ei ole sinänsä olemassa, mutta ei niitäkään harhoiksi voi kutsua. Ne syntyvät joka tapauksessa fysikaalisen todellisuuden olioista. Niiden havaitseminen puolestaan auttaa jos ei muussa niin kypsien hedelmien valinnassa. Taide on sitten tämän evolutiivisen kehityksen tuloksena syntyneen kyvyn ”väärinkäyttöä.” Uskontojen edustajien väite, että värien kokeminen kauniina taiteen tuotoksissa ei selity muuten kuin Jumalan kautta, on puolestaan tämän tosiasian väärinkäyttöä ilman lainausmerkkejä.

 

Alisivut (3): Moralis Naturalis Rationalis
Comments