Toivolan tila Askolassa – Ruuthit ja Kalimat naapureina
Keväällä 1897 Henrik Ruuth osti kasvatusäitinsä Catharina Miltopaeuksen perinnön turvin Askolasta Toivola-nimisen palstatilan, joka sijaitsi lähellä hänen synnyinkotiaan, Sirenin torppaa. Perheen seitsemästä lapsesta kaksi nuorinta tytärtä asui toistaiseksi vielä kotona. Vanhempi heistä, Ines, oli kihloissa lakitieteen ylioppilas Martti Iivosen kanssa ja nuorempi, 18-vuotias Helmi, oli hyväksytty oppilaaksi Heinolan seminaariin. Nuorin pojista, lakitieteen ylioppilas Arvo, opiskeli Helsingissä, mutta oleskeli vielä kesät Toivolassa.
Henrikin pikkuserkku valtiopäivämies Hugo Landgren (vsta 1906 Kalima) asui kirkon kupeessa entisessä kanttorilassa. Hugon lapsista Aina, Jenny ja Eino seurustelivat ahkerasti Toivolan samanikäisten nuorten kanssa. Eino kertoo muistelmissaan Sattumaa ja johdatusta nuorten ystävyyden merkityksestä:
" ... me, nuori polvi, jota Ruuthin perheessä sinä kesänä edustivat Arvo ja hänen kaksi nuorempaa sisartaan, ystävystyimme nopeasti. He olivat aitoa nuorta suomalaista sivistyneistöä, valppaita, raikkaita, luontevia. Meillä oli suuri yhteinen rakkaus: laulu ja soitto. Toivolan salissa soi mahonkinen flyygeli alinomaa.
Arvo toisen vuoden lakitieteen ylioppilas, rakasti musiikkia koko sielullaan. Hänen suurin ihastuksensa oli Sibelius. Tätä nimeä en ollut silloin vielä koskaan kuullut. Arvo palvoi sitä Suomen säveltaiteen suurimpana. Minä puolestani olin tottunut antamaan Oskar Merikannolle ehdottoman ensisijan ja nuorella intomielisyydellä taitoin peistä hänen puolestaan. Mutta ei kestänyt kauan ennenkuin Arvon soittamat Sibeliuksen paino- ja kuorosävellykset saivat minusta hartaan kuulijan. Arvo avarsi muutenkin sekä koti- että ulkomaista musiikintuntemustani. Hän tiesi sitäpaitsi hauskoja kaskuja pääkaupungin taidemaailmasta ja vilautteli mielenkiintoisia näköaloja suomalaiseen ylioppilas- ja taide-elämään. Se kulttuuripropaganda, jota hän tällä tavoin toverillisessa seurustelussa parina kesänä joutui tekemään, lankesikin kiitolliseen maaperään: pääkaupungin sivistyselämä sai uutta jännittävää sisältöä ja halu päästä mukaan alkoi itää." (Sattumaa ja johdatusta – Muistelmia s. 60, Eino Kalima)
Toivolassa asuttiin kaikkiaan vain viisi vuotta. Toukokuussa 1900 Henrik sai halvauskohtauksen, joka johti kuolemaan. Vaimo Hanna ja Ines jäivät Toivolaan huhtikuuhun 1902, jolloin tila myytiin.
Vuonna 1908 Toivola siirtyi kirjailija Johannes Linnankosken (Vihtori Johan Peltonen) omistukseen. Henrikin lailla hänkin palasi Askolaan kotiseudulleen ja lähelle lapsuudenkotiaan. Linnankoski kuoli 1913, mutta hänen vaimonsa Ester Peltonen (Linnankoski, myöh. Koskelainen), asui talossa vuoteen 1926 asti.
Jäätyään leskeksi piti Ester Linnankoski talossa kesäisin täyshoitolaa. Kesällä, 1920–luvun alussa, saapui Ines perheineen entiseen kotitaloonsa lomaa viettämään. Toivolassa vieraili usein myös Eino Kalima. Aulis Iivonen, Ineksen poika, on kirjannut seuraavan lapsuusmuiston:
Toivolaan tuli vieraisille Eino Kalima ja yliopiston ranskan kielen lehtori sveitsiläinen Jean-Louis Perret. Kumpikin olivat pitkäkaulaisia koipeliineja, jotka rupesivat pihalla meitä hauskuuttamaan matkimalla kotkotuksella ja siipiä heiluttamalla kukkoja. Me olimme ratketa naurusta.
Vuonna 1926 siirtyi Toivolan omistusoikeus WSOY:n toimitusjohtaja Jalmari Jäntille. Talo on edelleen saman suvun omistuksessa ja nykyinen omistaja on Jalmari Jäntin pojanpoika, Asko Jäntti.
KHakuri