"Minne af gufar Janne Sibelius åt Hanna Ruuth." Tällaisen omistuskirjoituksen löysi sukuyhdistyksemme silloinen rahastonhoitaja Peter Broberg ruotsinkielisille nuorille tarkoitetusta hartauskirjasta joitakin vuosia sitten.
Kuka Janne ja kuka Hanna? Tätä tuumittiin oikein sukuyhdistyksen hallituksen voimin ja päättelimme, että kummisetä oli joko itse Jean Sibelius, jota kutsuttiin myös Janneksi, tai hänen setänsä, merikapteeni Janne Sibelius. Hanna Ruuthin puolestaan arveltiin olleen loviisalaisen rehtori Karl Gustaf Ruuthin (sukutaulu 12) tytär Hanna Pia Ruuth (taulu 26) , josta sittemmin tuli laulunopettaja.
Mutta syntymäpäiviä vertailemalla totesimme, että Jean Sibelius oli pari vuotta nuorempi kuin Hanna, joten kummisedästä ei ainakaan ollut kyse. Sensijaan Hannalla ja hänen miehellään (ja pikkuserkullaan) Otto Ruuthilla oli tytär, jonka nimi on merkittynä H. Helena, joten ensimmäinen nimi olisi voinut olla äidin mukaan Hanna.
Tutkimusapua saimme Helsingin Sanomien musiikkikriitikolta ja Sibelius-kirjojen tekijältä Vesa Sireniltä, joka puolestaan pyysi tukea Sibelius-tutkija Markku Hartikaiselta. He tulivat siihen tulokseen, että hartauskirja oli todennäköisimmin ristiäislahja merkikapteeni Janne Sibeliukselta Hanna Pialle, joka syntyi 1862. Janne Sibelius kuoli 1864.
Mutta onko omistuskirjoitus edes Jannen itsensä kirjoittama tai jonkun muun sukulaisen, selvinnee myöhemmin. Markku Hartikainen on luvannut vertailla käsialoja.
Miten sitten Janne Sibelius ja Ruuthit kuuluvat yhteiseen kuvaan? Tästä ei ole sen enempää tietoa kuin että Karl Gustaf Ruuth oli Loviisassa koulun rehtori ja omisti Pernajassa Segersbyn kartanon, joka on edelleen saman sukuhaaran hallussa.
Myös Jean Sibeliuksen isä, lääkäri Christian Sibelius ja tämän veli merikapteeni Janne Sibelius olivat kotoisin Loviisasta, jossa heidän äitinsä asui kuolemaansa vuoteen 1879 saakka.
Paikkakunta tuli sukulaisiin tehtyjen kesävierailujen aikana tutuksi myös tulevalle säveltäjämestarille - joten kuka tietää: ehkä Hanna ja Jean sittenkin tunsivat toisensa.
Jos Karl Ruuth olisi pitänyt samanlaista päiväkirjaa omasta ja perheensä elämästä kuin hänen oma isänsä Gustaf Ruuth (taulu 4), tämäkin asia olisi nyt tiedossamme.
Teksti: Marjatta Möttölä
Jälkikirjoitus joulukuussa 2018
Musiikkiasiantuntijoiden arvaus vahvistuu oikeaksi. Säveltäjän setä, merikapteeni Janne Sibelius on kuulunut rehtori Karl Gustaf Ruuthin ja rouva Olga Elisabeth Meinanderin perheystäviin. Hänet on merkitty 12.4. syntyneen ja 3.3.1862 kastetun Hanna Pian kummiksi - Kapten J. Sibelius kummien sarakkeessa oikealla Pernajan seurakunnan syntyneiden ja kastettujen kirjassa: