Rahasta oli puutetta, mutta lapset koulutettiin

Pastori Ismael Ruuthille ei ollut kertynyt omaisuutta, joka olisi turvannut perheen elämän hänen jälkeensä. Kappalaisen lesken eläke oli pieni. Perhe asui Helsingissä vuokralla ja sinnitteli hyvin niukoilla varoilla. Tärkeä tulonlähde oli koululaisten ja myöhemmin opiskelijoiden täysihoidossa pitäminen. Blondine Ruuth ilmoitteli säännöllisesti koululaisille tarjoamastaan ”kortteerista” pääkaupungin lehdissä suomeksi ja ruotsiksi. Marraskuussa 1887 löytyy Hufvudstadsbladetissa myös seuraavana vuonna Helsinkiin kookoontuville valtiopäivämiehille suunnattu majoitusilmoitus. Ei ole tietoa, tuottiko se tulosta.

Perheen nuoriso jakoi huoneensa täyshoitolaisten kanssa. Blondine Ruuth raportoi kirjeissään perheenjäsenille, ketä ”bolagissa” milloinkin asui ja millaisin järjestelyin. Talouteen kuului alkuvuosina henkikirjatietojen mukaan myös yksi piika. Liimi (Alima, 1858–1944) ei muuttanut Helsinkiin muun perheen kanssa.

Martta Saloheimo o.s. Ruuth (1867–1947) on muistellut, että perheellä oli joskus talvisin niin vähän rahaa, että polttopuiden säästämiseksi uuneja ei sytytetty ja perheen nuoret kävelivät lämpimikseen pitkin katuja. Joulun alla voitiin pantata perintöhopeat, että saatiin vähän ylimääräistä rahaa joulun viettoon. Hopeat käytiin lunastamassa takaisin myöhemmin. Ne lienevät tulleet perheeseen Blondinen mukana, sillä suvun hallussa on vielä CWBB-kaiverruksin koristeltuja hopeisia ruokalusikoita Charlotta Wilhelmina Blondine Boismanin peruina. Blondine Ruuth sai kirjeidensä mukaan rahallista tukea myös Heinolassa asuneelta äitipuoleltaan Agatha Lovisa Ulrika Boismanilta o.s. Taube.

Blondine Ruuth pystyi kouluttamaan kaikki seitsemän lastaan. Nämä hakeutuivat palkkatyöhön heti, kun se oli mahdollista ja alkoivat maksaa äidille pieniä rahasummia "bolag"-talouden ylläpitoon. Tyttäret kävivät tyttökoulun ja Liimi myös Jyväskylän seminaarin. Hän toimi kansakoulunopettajana Mäntyharjussa ennen avioitumistaan Otto Julius Cantellin kanssa. Martta taas työskenteli tyttökoulun jatko-opiston oppien varassa kotiopettajana 1886-1891. Ensimmäiseeen työpaikkaansa Alavudella hän lähti vastahakoisesti ja epävarmana, sillä häneltä puuttui opetusharjoittelu. Blondine painosti häntä lähtemään. Kun Martta sitten sai työnantajaltaan hyvin epäystävällista kohtelua, joutui Blondine käyttämään kaikki keinonsa saadakseen hänet pysymään paikassa. Taustalla oli varmasti huoli perheen taloudesta sekä ajatus, että tytär tarvitsee luonteen kasvatusta. Onneksi seuraavassa työpaikassaan "guvernantti" sai ystävällisen kohtelun ja Nils Arppen perheessä Värtsilässä kohtelu edelleen parani. Rouva Lotten Arppe teetti Martan kapiotkin, kun kotiopettaja muutaman vuoden päästä astui avioon maisteri Aksel Bernerin kanssa.

Naimi (1860–1929) oli äitinsä kanssa vastuussa ”bolagin” jokapäiväisen elämän sujumisesta. Ainakin ajoittain Blondine ja Naimi-tytär nukkuivat keittiössä sermin takana. Kun nuoremmat sisarukset oli saatu jaloilleen, hankki Naimi 1890-luvun alussa ammatin suorittamalla käsityönopettajan tutkinnon ja toimi sitten opettajana kansanopistoissa.

Pojista vanhin, Otto, ja nuorin, Martti, olivat pisimpään kirjoilla "bolagissa". Otosta (1861-1918) tuli juristi ja Martista (1870–1962) kirkkohistorian tutkija ja professori. Hanno (1864–1889) vihittiin papiksi 1888. Hän sai heti työpaikan Valkealan seurakunnsta, mutta kuoli siellä jo vuoden kuluttua. Joulukuussa 1886 Finland-lehdessä julkaistun tiedon mukaan "yngling Karl Elias Ruuth" oli saanut muuttotodistuksen. Kaarlo (1865–1895) muutti tuolloin mahdollisesti Tampereelle, jossa aloitteli kirjurin uraa rautatiellä.

Kiisken korttelista Korppikotkan kortteliin

Helsingin 1812 laaditun asemakaavan mukaan on kaupungin korttelit nimetty eläin- ja kasvikunnan lajien mukaan. Henkikirjamerkinnät tehtiin kaupunginosittain ja kortteleittain. Näin tiedämme Blondine Ruuthin asettuneen Helsingissä ensin Kaartinkaupungissa sijaitsevaan Kiisken (Girsen) kortteliin huonekalutehtailija Alanderin vuokralaiseksi. Kortteli rajautuu Ratakadun ja Pienen Roobertinkadun sekä Yrjönkadun ja Korkeavuorenkadun väliin. Kortteeri-ilmoitusten mukaan osoite oli Pieni Roobertinkatu 14.

Samoina vuosina ilmoitteli vuokrattavista huoneista Helsingin sanomalehdissä myös toinen pastorska Ruuth. Hän oli Heinäveden kappalaisen Alexander Edvard Ruuthin (1820-1878) leski Sofia Gustava o. s. von Nandelstadh, joka oli muuttanut miehensä kuoleman jälkeen Helsinkiin kolmen nuorimman lapsensa, yliopistossa opiskelevien Onnin ja Matiaksen sekä Inez-tyttären kanssa.

Elokuussa 1885 rouva B. Ruuth etsi lehti-ilmoituksella koulupoikaa tai -tyttöä kortteeriin osoitteeseen Uudenmaankatu 12, joka sijaitsi Kampin kaupunginosassa Korppikotkan (Gamen) korttelissa. Sitä rajaavat Bulevardi, Uudenmaankatu, Yrjönkatu ja Annankatu. Jo 1886 muutettiin taas uuteen asuntoon samassa korttelissa. Vuokranantaja oli nyt vapaaherratar Armida de la Chapelle, hänkin leski, jolla oli henkikirjan mukaan tässä osoitteessa ”hyyryllä” toistakymmentä henkilöä tai perhettä.

Kesät vietettiin maalla

Perhe vuokrasi muutamana kesänä asuintilat Mäntyharjun aseman koululta. Rakkaassa Mäntyharjussa vietetiin kesiä myös muissa paikoissa, mahdollisesti sukulaisten tiloissa. Se mahdollisti vilkkaan yhteydenpidon Bernerien, Cantellien ja muun suvun ja ystävien kanssa. Ainakin 1885 ja 1887 oltiin kesää kuitenkin Saarijärvellä, sillä se on annettu osoitteeksi elokuisissa koululaiskortteeri-ilmoituksissa.

Koulukodin pitäminen loppui, mutta sai myöhemmin jatkoa

”Bolag”-toiminta loppui ja Ruuthin perheen jäsenet hajosivat omiin suuntiinsa 1891. Hanno oli kuollut Valkealassa 1889. Otto ja Martta kumpikin avioituivat 1891 ja siirtyivät omilleen, toinen Pernajan Segersbyhyn, toinen Ilomantsin Möhköön. Naimi lähti samana vuonna opiskelemaan Hämeenlinnaan. Kaarlo työskenteli jo rautateillä ja Martti oli aloittelemassa omaa uraansa. 63-vuotias Blondine Ruuth muutti pitkän harkinnan jälkeen iäkkään äitipuolensa Agatha Boismanin luo Heinolaan, josta lähetti kirjeitä ainakin 1892. Vuonna 1894 hän oli Tammisaaressa Kaarlon luona ja oleskeli 1890-luvun loppupuolella myös Martan perheen kodissa Karttulan Sourulla. Myöhemmin hän asettui Liimin perheeseen Kuopioon, jossa kuoli 1907.

Työ toi Martti Ruuthin myöhemmin tutuille kulmille, kun hän toimi opettajana vanhassa koulussaan, Helsingin Normaalilyseossa. Hän myös hankki asunnon Ruutanan korttelista Korkeavuorenkadulta. ”Puulaaki”- toiminta sai jatkoa, sillä monet suvun ja vähän vieraammatkin opiskelevat nuoret saivat "kortteerin" Martti Ruuthin luota 1940-50 -luvuilla. Tohmajärveltä maailmalle lähteneet isäni, setäni ja tätini asuivat isoenonsa luona aikanaan, muiden muassa. Myös Kontiolahdelta Helsinkiin opiskelemaan tullut isotätini Maire Räsänen asui Korkeavuorenkadulla Martti Ruuthin vuokralaisena. Hän on kertonut vuokraisännän ja asukkaiden yhteisistä kiinnostavista päivälliskeskusteluista, urkuharmoonilla soitetuista kotikonserteista ja myös siitä, kuinka hienoa oli joskus päästä professorin daamina konserttiin.

Olen itse syntynyt samaan Ruutanan korttelin kulmataloon, Pienen Roobertinkadun puolelle. Isoisäni Lauri Saloheimo osti keväällä 1950 lankonsa Leevi Lindqvistin avustuksella huoneiston Helsingissä opiskelevien jälkeläistensä tarpeisiin enonsa Martti Ruuthin tutuksi tulleesta asuintalosta.

Leena Saloheimo

Lähteet

Blondine Ruuthin kirjeet. Berneriana-kokoelma, Kansallisarkisto, Mikkelin toimipiste.

Kansalliskirjaston historiallinen sanomalehtiarkisto

Maire Räsäsen haastattelu, tammikuu 2018.

Mäntyharjun seurakunnan rippikirjat 1875-1880 , kuva 145: Skyttälä 3

Saloheimo, Lauri. 1967. Karhun purema ruukinhoitaja. Kuvauksia Aksel Berner-Saloheimon elämästä. Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino, Pieksämäki.

Uudenmaan läänin henkikirjat 1880-1891