Embedded Files
1926 Arvo, Harri, Paavo, Eva, Ingrid Ruuth
Saimme käsiimme muutaman kirjeen sodan ajalta, kun mietimme kirjoitusta. Tästä tuli Harrin tyttären May Sarkkisen (o.s. Ruutu) ja minun, Eijan tyttären Helena Ahdin kirjoitus. Siviilielämä kotirintamalla ja asevelvollisten elämä sotarintamalla olivat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Molemmin puolin oli huoli toisten selviämisestä. Kotirintamalla naisten keskinäinen apu ja huolenpito tiivistyi. Kaupungeista paettiin välillä ryhminä kesämökeille tai muualle maaseudulle, jossa löytyi monipuolisemmin ruokaa kaikille. Tässä tarinoita viime sodan ajalta Arvo ja Ingrid Ruuthin kolmen lapsen Harrin, Evan (Eija) ja Paavon sekä Harrin vaimon Mirja Ruudun osalta.
Arvo O. Ruuthin äkillinen ja odottamaton kuolema v. 1929 oli järkytys jälkeenjääneelle perheelle. Arvon lapsista Harri oli jo opiskelemassa ja Eija valmistautui ylioppilaskirjoituksiin, mutta kuopus Paavo oli vasta 10-vuotias koululainen. Lähes varattomaksi jäänyt leski Ingrid Ruuth (o.s. Piispanen) katsoi parhaimmaksi muuttaa kotikaupunkiinsa Kuopioon, missä asui tuttavia ja sukulaisia, mm. veli, apteekkari Evald Piispanen perheineen ja sisar, lääkäri Eva Piispanen. Isän kuolema yhdisti perheenjäsenet entistä tiiviimmin toisiinsa.
Syntymävuodet: Harri v. 1908, Eva (Eija) 1911, Paavo 1920.
Helena Ahti
May Sarkkinen
Eva (Eija) Enarvi ja lapset Petri ja Anna-Riitta (myöh. Putkonen).
EIJAN ”EVAKKOMATKAT”
Eija oli naimisissa dipl.ins. Risto Enarvin kanssa ja heillä oli kaksi lasta. Perhe asui talvisodan aikaan Kuopiosssa. Vuoden 1940 alussa Kuopiota pommitettiin rankasti ja hälytyssireenien ääni tuli tutuksi lapsillekin. Talon pommisuojana oli perunakellari. Helmikuun alun suurpommituksessa kodin lähelle osuneiden pommien paineaalto rikkoi ikkunat ja koti tuli talvipakkasissa käyttökelvottomaksi. Aluksi Eija lähti lapsineen pommituksia pakoon sukulaisten luo Peltosalmelle. ”Kyllä teillä oli inhoittavan kuumat paikat” kirjoittaa Harri-veli ja kannustaa sisartaan hakeutumaan lastensa kanssa kauemmas turvaan.
Helmikuun puolivälissä Eija matkusti Anna-Riitan 5 v. ja Petrin 3 v. kanssa Tanskaan, jossa asui Ingrid-äidin nuorempi sisar Kaisi perheineen. Vielä 16.3. Risto kirjoitti Suomesta Eijalle, että tämä pysyisi lasten kanssa Tanskassa turvassa, mutta ympäröivät tapahtumat ja aavistus tulevasta saivat Eijan palaamaan Suomeen onnistuneesti viimeisellä laivamahdollisuudella ennenkuin Saksa miehitti Tanskan huhtikuun alussa 1940.
Enarvin perhe muutti takaisin Helsinkiin ja seuraavan ”evakkomatkan” Eija teki Helsingin kodista kesäkuussa 1941. Hän odotti kolmatta lastaan, jonka oli määrä syntyä heinäkuun loppupuolella, kun Helsingin viranomaiset kehottivat odottavia äitejä poistumaan Helsingistä muualle synnyttämään. Ja niin lähti Eija nyt 6- ja 4-vuotiaiden lastensa kanssa kohti Kuopiota. Päivämäärää en tiedä, luultavasti juuri juhannuksen alla, koska silloin olivat alkaneet myös jatkosotaan valmistautuminen ja joukkojen kuljetukset rajalle ja evakkokuljetukset idästä länteen. Eijalla ei ollut istumapaikkaa täpötäydessä junassa, vaan hän istui kahden leikki-ikäisen ja kolmannen vatsassa olevan lapsensa kanssa käytävällä kapsekin päällä. Niin matkasi moni muukin, sillä kaikki junan käytävätkin olivat täynnä matkalaisia. Matkan oli tarkoitus kestää vain puoli vuorokautta, mutta se kesti toista vuorokautta, sillä juna ohjattiin vähän väliä sivuraiteelle odottamaan ohi päästettäviä kuljetusjunia. Matkaeväät loppuivat ja juomavesipullo tyhjeni. Kun juna taas pysähtyi odottamaan ohimeneviä kuljetuksia, huomasi Eija laiturilla pari lottaa vesikanistereiden kanssa. Eija pääsi ulos ja meni pyytämään vettä eväspulloonsa. ”Ei, tätä annetaan vain evakoille” kuului tiukka vastaus. ”Mutta evakkomatkallahan mekin olemme” selitti äiti ja sai lopulta lapsilleen juotavaa. Pitkäksi venähtäneen matkan päätteeksi Eija lapsineen pääsi turvalliseen hoitoon Kuopioon, lapsuutensa mummila-kaupunkiin, jossa oli sukulaisia omasta äidistä alkaen.
Heinäkuisen hellejakson viimeisenä, tukahduttavan kuumana päivänä syntyi Eijan ja Riston 3. lapsi, joka sai nimekseen Helena. Eijan ja Riston neljäs lapsi Hannele, syntyi hänkin sota-aikana. Tytär syntyi Helsingissä Naistenklinikalla tammikuun alussa 1944. Elettiin ruoan säännöstelyn, ruokakorttien aikaa. Jo seuraavalta päivältä on tallella sairaalasta saatu todistus, että äiti on oikeutettu saamaan vähän suurempia ruoka-annoksia, koska hän imettää itse lastaan. Myöhemmin Eijan tuli ilmeisesti kerran kuussa käydä neuvolassa näyttämässä, että hän imettää edelleen lastaan. Täten hän sai ruokakorttiinsa merkinnän lisäruoan tarpeesta.
Myös Hannele-vauvalle tuli töölöläisen kerrostalon kellarissa ollut pommisuoja tutuksi syntymän jälkeisinä kuukausina. Ja Helsingin pommitusten lisääntyessä kaupunki evakuoi Eijan lapsineen Vihdin pikkupappilaan. Ruokapula ja evakkomatkat taisivat tulla tutuiksi suurelle osalle kaupunkilapsista äiteineen.
Harri ja Mirja Ruutu sekä lapset Antti ja May.
HARRI RUUDUN PERHE
Ruuthin perheen vanhin poika Harri Olavi Ruuth kävi kauppakorkeakoulun ja valmistui ekonomiksi v. 1931. Vastavalmistunut ekonomi löysi pian Helsingistä toimistotyötä. Tärkeintä hänelle oli kuitenkin osallistuminen innokkaasti ja monipuolisesti musiikki- ja muihin kulttuuritapahtumiin. Tuleva elämäntoveri Mirja , (o.s. Saarinen) löytyi Satakuntalaisesta osakunnasta . Häitä vietettiin v. 1934. Pian sen jälkeen avioparin sukunimi muuttui muotoon Ruutu.
Mirja oli valmistunut oppikoulun opettajaksi ja saanut vakinaisen viran Kuopion tyttölyseosta. Harri muutti myös syntymäkaupunkiin, missä hän heti liittyi innokkaaksi toimijaksi paikalliseen kulttuurielämään, ennenkaikkea kuorotoimintaan. ”Oma” kuoro oli Suojeluskunnan laulajat.
Mirja Ruutu työvelvollisena
Harrin ja Mirjan esikoinen syntyi jouluna 1937 ja sai nimekseen May Eeva. Harri, joka tähän asti oli toiminut toimistotyöntekijänä puutavarafirman konttorissa, sai työpaikan Hämeenlinnasta Hämeen Faneritehtaan konttoripäällikkönä. Mirja otti virkavapautta Kuopion tyttölyseosta ja perhe muutti Hämeenlinnaan. Mirjalle ei löytynyt työpaikkaa oppikoulun opettajana, mutta Hämeenlinnan seminaarissa oli avoin äidinkielen opettajan virka. Eipä kukaan arvannut miten lyhyeksi aika Hämeenlinnassa tulisi jäämään.
Talvisodan alkaminen syystalvella 1939 oli järkyttävä yllätys. Harri sai komennon rintamalle. Seminaarit ja muut vastaavat aikuisoppilaitokset suljettiin. Parivuotiaan lapsen äiti Mirja sai työvelvollisena komennuksen konekirjoittajaksi rovastintoimistoon, jossa konekirjoittan tehtäviin kuuluivat mm. suruviestit, jotka papisto kuljetti kaatuneiden omaisille. Pikku-May vietti 2-vuotispäiviään keskellä talvisotaa äidinäidin ”Tilda-mummun” hoivissa Sotkialla Saarisen perheen huvilalla, minne äidin perheen sukulaisia oli tullut pakoon Helsingin pommituksia.
Onneksi talvisotaa kesti vain runsaat kolme kuukautta. Tuli kevät ja sitten kesä. Muutettiin takaisin Kuopioon. Harri-isäkin pääsi ehjänä kotiin ja palasi entiseen työpaikkaansa ja Mirja-äiti takaisin Kuopion tyttölyseoon. Mutta Mirjan kokemukset työvelvollisena eivät vielä olleet ohitse.
Alkoi jatkosota ja Harri joutui taas rintamalle. Elintarvikepula paheni vuosi vuodelta. Mirja, jolla nyt oli hoidettavanaan kaksi lasta (Matti oli syntynyt huhtikuussa 1941) vietti sotakesät sukulaistensa parissa Sotkialla. Siellä oli seurana sisaria ja lapsillakin ikäistään seuraa. Monenlaisten puutarhakasvien viljeleminen oli mahdollista. Metsissä oli marjoja ja Jalanti-järvessä kaloja. Vanha Tilda-mummu vaan alkoi jo olla väsynyt ja huonokuntoinen. Kesällä 1943 Mirjalle tuli keskellä heinäkuuta komennus naapuritilan pellolle heinätöihin. Mirja yritti selittää, että hänellä on kädet täynnä töitä täällä perheen huvilallakin, mutta mikään ei auttanut. Mentävä oli ja jätettävä lapset vanhan, puolisokean mummun hoiviin. Mirja muisteli jälkeenpäin, miten kohtuuttomalta sillä hetkellä tuntui näky naapuritalon tuvassa, kun hän kiireittensä keskeltä määräaikana meni kysymään mille pellolle kaivataan heinäntekijää. Siellä naapurin emäntä oli parhaillaan silittämässä omien tytäriensä silkkisiä lettinauhoja.
Kesän ahkerointi palkitsi tekijäänsä Mirjaa. Kun perhe syksyllä muutti takaisin Kuopioon pystyi hän pakkaamaan isoon matkakoriinsa Mayn sekä omien vaatteittensa lisäksi oikeata villalankaa, kaiken kotikeittoisen saippuan (porsaan ja lampaan muistoa), tupakkaa, kahvia, ainoat kunnolliset nahkakenkänsä, useita kangaspaloja y.m.hyvää kuten punajuuria, porkkanoita ja muita hyötypuutarhan tuotteita. May tytölle jäi mieleen, miten Mirja-äiti, joka ei suinkaan ollut mikään vetistelijä, puhkesi itkuun, kun juuri tätä isoa koria ei löytynytkään enää junan tavaravaunusta. Mirjan suureksi iloksi kori saapui Kuopioon kolme kuukautta myöhemmin. Juurekset olivat nahistuneet, mutta muut ”aarteet” kunnossa.
Harri Ruutu: Muusiikkimies ja puutarhuri
Musiikki oli Harrin elinikäinen harrastus. Hän oli jo koululaisena etevä pianisti. Muutto Helsinkiin opiskelemaan merkitsi Arvo-isän jalanjäljissä liittymistä Ylioppilaskunnan laulajiin ja pian toimimista kuoron varajohtajana. Myös nuorempi veli Paavo liittyi aikanaan YL:n laulajiin. Harri viihyi myös koko ikänsä mökkinsä puutarhurina. Hänen molemmat harrastuksensa näkyivät myös rintamalla.
Jatkosodan aikaan rintamalla kävi viihdytysjoukkoja, mutta rintamalla olevien joukossa oli myös paljon erilaisia taiteilijoita, jotka auttoivat siirtämään sotilaittemme ajatukset hetkeksi pois taisteluista. Veljekset Harri ja Paavo kuuluivat jälkimmäiseen ryhmään.
Alla lyhyitä otteita Harrin kirjeistä sisarelleen Eijalle. Isoveljen kirjeet siarelleen ovat rauhoittavia ja sisältävät vain ”tärkeimpiä” asioita. Helmikuun alussa 1942 kertoo Harri Eijalle, että heidän veljensä P.H. (Paavo Henrik) on saapunut 45 km päähän. Paavo oli käynyt ”Ryynekreenin” päivänä vuorokauden visiitillä. Juhlissa kaivattiin musiikkia ja veljekset olivat yhdessä käyneet kvartettia laulamassa eräässä rykmentissä, jossa oli juhlat päivän kunniaksi
Kesäkuun alussa 1942 Harri kirjoittaa: "Jouduin 23.5. noin yhtäkkiä Laulu-Miesten yhdysupseeriksi, ja se komennus päättyi vasta 30.5. Oltiin koko ajan matkan päällä. ..Täällä alkaa olla kesä täyttä päätä. Minulla on taimitarha, josta jo Mannerheimin kunniaksi söimme retiisejä. Komppanialla on suuri kasvitarha ja siemeniäkin olemme saaneet runsaasti. "
Ja marraskuussa 1942 Harri kehuu komppaniansa onnistuneen viljelyn tuloksia. Koska miehet olivat pistäneet touhuksi kesäaikaan, niin heidän komppaniansa on ensi kesään saakka omavarainen perunan, punajuurien, porkkanoiden, lanttujen jne. suhteen.. Ja sitten seuraa pyyntö Eijalle:. "Viitsisitkö katsoa puhelinluettelosta seuraavien henkilöiden osoitteita: Väinö Hintikka, Eeva Kyröhonka, Heikki Ruutu (Olitko 70 v. päivillä), Iines Iivonen, Airi Alpola ym. keitä satut esille poimimaan."
Marraskuun lopulla 1943 on taas musiikin vuoro olla kirjeen sisältönä. Pienenä valopilkkuna on Y.L:n konsertti 3.12. kaupungissa. "Sinne meitä kai kertyy suuri joukko (n. 70), mm. veli Paavo ilmoitti saapuvansa."
Ja rintamalehti Karjalan viesti nro 264 julkaisee konsertin arvostelun:Maanantai 6.12.1943. Tässä pätkä, jossa arvioidaan Harrin osuutta:
"Kuoro: ITÄ-KARJALAN YL. Syyskonsertti Äänislinnan teatteritalossa. Kuorossa 63 laulajaa, 2 kuoronjohtajaa, joista jälkimmäinen Harri Ruutu.. Jälkiosasto, ollen jo sisällöltäänkin verevämpi, tempasi sensijaan välittömästi mukaansa. Luutn. Harri Ruutu, joka epäilemättä on asetettava maamme kuoronjohtajien eturiviin, hallitsi laulajansa erinomaisesti. Haluaisin erikoisesti mainita sellaiset mainiot esitykset kuin Palmgrenin ”Paimenen ilo” sekä Järnefeltin ”Sirkka”. Palmgrenin ”Kesäillan” solistina esiintyi ylik. Henry Sysimiilu kaunisäänisesti. Kaikenkaikkiaan: YL lauloi jälleen kerran, itsensä kuulijain sydämiin...2
Toukokuun lopulla 1943 Harri onnittelee siskoaan tämän syntymäpäivän johdosta. Etulinjan tappelut hän kuittaa muutamalla sanalla ja sitten siirrytään rauhallisesti kasvimaalle ja musiikkiin.”Touhua on aika paljon, olin tässä aivan etulinjassakin tappelemassa taas pikästä aikaa, mutta nyt taas vähän mukavammilla mailla vihannesmaitteni keskellä. Syömme retiisejä ja salaattia omasta maasta kovasti. Kaalinplantut kasvavat ja tomaatit kasvihuoneessa ovat jo melkein nyrkin kokoisia. ...Tänne odotetaan nyt kovasti Kuopion Suojeluskunnan Laulajia, jotka 20 miehen voimalla saapuvat tänne virkistysmatkalle. Luulen, että tämä virkistys tulee olemaan molemminpuolista."
Ja maaliskuussa 1944: "Tapasin veljemme P.H:n Äänislinnassa 19.3., missä meillä oli Itä-Karjalan Y.L:n radiolaulanta. Poika vaikutti oikein reippaalta ja oli täynnä uusia aatteita á la swing & viihdytyskiertue. Tietysti... Muuten on täällä elämä samanlaista kuivahkoa, kuten aina. Hoitelemme pikkuhiljaa puutarhaamme, jossa jo – kasvihuoneessa – tomaatin taimet ovat aika suuria ja parin viikon kuluttua ensimmäiset retiisit ehkä valmiita."
Sotavirkailija Paavo Ruutu.
PAAVO RUUTU: Nuori apteekkarin alku, musiikkimies ja säveltäjä
Tässä siteeraan vähän Paavon kirjeitä perheenjäsenilleen. Paavon ja Harrin ikäero on päivälleen 12 vuotta. (Hauskana yksityiskohtana: molemmat pojat olivat syntyneet 1.4. eli aprillipäivänä). Paavolla oli kutsunta vasta maaliskuussa 1940 ja siksi hänen kirjeensä ovat vasta jatkosodan ajalta. Paavo oli ollut töissä Evald-enonsa apteekissa Kuopiossa ja suunnitteli farmaseutin/apteekkarin uraa. Hän pääsikin armeijassa apteekkarin apulaiseksi ja välillä sijaiseksikin kenttäapteekkeihin.
Paavo oli musiikkimies, joka soitti ja lauloi, mutta myös sävelsi. Ja siinä hän poikkesi isosta veljestään, joka oli taitava kuoronjohtajana.
Perheen naisväki oli huolissaan Paavon pärjäämisestä armeijan apteekeissa. Niinpä Harri huhtikuussa 1942 kirjoittaa rauhoittavasti Eijalle:”En usko pikkuveljellämme olevan mitään ongelmia. Olen kerran käynyt hänen luonaan, ja tosiaan ihmettelin sitä, että pikkuveljeämme kohdeltiin kuten herraa ainakin.”
Huhtikuun puolivälissä 1942 saa Inki-äiti kirjeen nuorimmaseltaan: ...Täällä on muuten jo aika keväistä. Pellot alkavat olla paljaina ja maantie pohjaton. Kävin viime sunnuntaina Äänislinnassa kuorma-autolla yrittämässä hakea flyygeliä (jota en kumminkaan saanut). Ja tie oli vallan kauhea. Kai katkeaa joksikin ajaksi Harrin ja minun välinen yhteys. Tänään kumminkin lähti vielä meidän A-osastomme matkalle. Se muutti aivan Harrin luokse.... Työtä on viime päivinä ollut paljon, kuten tilannetiedotuksista olet voinut päätellä. ...
Marraskuun puolivälissä 1942 Paavo kirjoittaa Harrille: ”Oletko mahtanut kuulla mitään vaelluksestani? Näin on tapahtunut: Menin Äänislinnan Sotasairaalaan kun en ollut oikein kunnossa. Siellä todettiin röntgenillä keuhkopussin tulehdus oikealla puolella. Kiireesti sairasjunalla tänne Pälksaareen, jossa yhä olen. Pitää olla tarkkailtavana 1 kuukausi. Välillä kävelen maastossa 1 kivan hoitajattaren kanssa.” Emme tiedä juuri tämän hoitajattaren nimeä, mutta tiedämme, että tältä reissulta Paavo löysi tulevan puolisonsa Einin, joka oli lotta ja hoitajana sairaalassa.
Marraskuun lopulla 1942 Paavo kertoo Harrille lähetetyistä terveisistä: "Laes oli kyllä arvellut minua joksikin sukulaiseksesi, mutta ei sentään veljeksi. On se hyvä kun omistaa niin kuuluisan veljen kuin sinä, noin yleensä sanottuna. Joka paikassa, johon joudun, on yleensä joku, joka tuntee Sinut... Luultavasti minua tutkitaan taas viikon parinperään. Apteekkari on anonut 4 kk:n opiskelulomaa... On myös ehdottanut minua sijaisekseen."
Röntgenkuva osoitti että hoitoa ja tarkkailua tarvitaan pitempään ja Paavo kirjoittaa Harrille: "Työssä olen aamuin illoin apteekissa. Osastolla on minulla oma pieni huone..joten meneehän tämä melko mukavasti. Pienen sekakuoronkin sain aikaan, mutta kyllä sen harjoittaminen muutamassa päivässä oli raskasta hommaa, kun minkäänlaista soittopeliä ei täällä ole..."
Maaliskuussa 1943 Paavo kertoo lyhyestä lomastaan Kuopiossa: "Nyt on myös PM siirtänyt minut tähän taloon apteekkarin apulaiseksi. Kuopiossa kävin Äänislinnan varuskunnan soittokunnan kahvikonsertissa. Se oli oikein hyvä paitsi pianosolisti, josta sain hyvin sekalaisen käsityksen.....Kuopiossa oli musikaalinen ilta, päätekijänä Godzinsky, jota soitatin monta tuntia. Kyllä sillä herralla on sormissaan mitä ikinä vain keksi pyytää. Esitti uusia sävellyksiään ja mikä parhainta, otti sen minun pari vuotta sitten tekemäni tangon ja lupasi esittää radiossa. Godzinsky pani minut soittamaan sen ja ihastui, tai ainakin oli ihastuvinaan kovasti. Ainakin saa se kappale näinollen parhaan mahdollisen sovituksen ja esityksen..."
5.5.-43: "Hei Veliseni! Oli ikävää, kun et voinut saapua. Täällä oli järjestetty suuret juhlat Sinua varten... Jäät lähtivät järvestä 2.5. ja täällä on ihana kesä....Tänään soitettiin PM:stä ja tahdottiin minua Jyväskylään. Laes saa kai kuitenkin minut jäämään tänne toistaiseksi."
Ja marraskuun alussa 1943 kirjoitettu kirje puhuu samasta tulevasta konsertista, josta Harrin kohdalla oli arviokin. "Kortissasi oli todella hauska uutinen. Luulen melko varmasti pääseväni siihen konserttiin, joten lähetä ohjelma äkkiä tänne. ...Täällä on tämän viikon lopussa suuri lääkärikokous, 30 -40 osanottajaa. Illanistujaisia on valmisteltu kovasti ja minä musiikkilautakuntineni olen koonnut uuden laulukirjan, joka on parhaillaan painettavana. Myymme sitä kympillä kappale. ....Työtä on kohtalaisesti ja sitä on hauska tehdä..."
Paavo Ruudun itsensä kirjoittamat muistelmat ajastaan kenttäapteekeissa sodan aikana löytyy kirjasta Lääkkeen tie sodissamme 1939 -1945. Sotiemme lääkehuolto ja kenttäapteekkareiden muistelmia. Julk. 1992, toim. Mauno Turunen. Ikävä kyllä meillä ei ollut käytettävissä yllä olevaa teosta.
Page updated
Google Sites
Report abuse