Etusivu‎ > ‎

Seiskarin saari

Seiskarin saari on uloin Suomenlahden suurista ulkosaarista. Lähin manner on Inkerin rannikko 18 km päässä. Koivistolle matkaa on n. 45 km, Viipuriin 80 km ja Kotkaan lähes 90 kilometriä. Pietariinkaan ei ole sataa kilometriä enempää.

Seiskarin pääsaari on 4,5 km pitkä ja 1,5 km leveä. Saaren länsipuolella on joukko luotoja ja kareja. Parin kilometrin päässä on metsäinen Kukkoorin saari, jossa mm. lehmät laidunsivat kesäisin, ja johon saaren nuoriso teki huvimatkoja jahdeilla ja soutuveneillä.

Asutus oli keskittynyt länsirannalle. Kolme kylää; Pohjakylä, Välikylä ja Lounatkylä olivat sulautuneet toisiinsa. Saaren pohjoispäähän rakennettiin 1858 Seiskarin maamerkki, 32-metrinen valurautamajakka. Rakennuttaja oli Venäjän majakkalaitos. Majakka siirtyi Suomen merenkulkuhallitukselle 1918. Nykyään majakka on muistomerkkinä 2005 valmistuneen 80-metrisen monitoimitornin varjossa.

Seiskarin kirkko ja hautausmaa sijaitsivat saaren pohjoispäässä.Ensimmäinen kirkko oli rakennettu n. 1750, toinen eli 6-kulmainen kirkko oli vuodelta 1767. Kolmas kirkko valmistui 1879 saarelaisten omien piirustusten pohjalta. Kellotorni rakennettiin 1903. Kirkkorakennuksista ei ole enää jäljellä porraskiviäkään. Hautausmaalta on löydetty muutamia hautakiviä sekä hautausmaan portti, tosin jonkin matkaa alkuperäiseltä paikalta siirrettynä.

Pohjakylässä toimi myös Tehvana ja Eeva Kiilin pitämä Kiilin kauppa. Posti sekä Osuuskaupan rakennus olivat Välikylässä. Osuuskaupan yläkerrassa oli kokoushuone, jossa pidettiin mm. Seiskari-seuran kokouksia sekä juhlatilaisuuksia,kuten häitä. Nuorisoseuran talo Pirtti, joka kunnostettiin 1930-luvulla kesäravintolakäyttöön, sijaitsi Pohjakylän ja Välikylän rajalla. Lounatkylään rakennettiin 1891 kansakoulu, jota myöhemmin laajennettiin pariin otteeseen. Kylässä oli myös saaren kolmas kauppa, Yrjö Hotasen perheineen pitämä sekatavaraliike.

Seiskarin idänpuoleinen ranta on hiekkaa. 1912 saaressa istutettiin talkoilla tanskalaista hanhenjalkakauraa estämään hiekan leviäminen. Saari oli pääasiassa kuivaa mäntykangasta. Polttopuiksi kerättiin risuja ja käpyjä. Halot tuotiin muualta, samoin lehmien talvirehu. Lampaita ei pidetty lainkaan maaston suojelemiseksi.

Nykyisin saari on rehevöitynyt. Lehtipuut ja aluskasvillisuus ovat muuttaneet maiseman paikoin lähes tunnistamattomaksi. Hiekkarannallakin kasvaa pienikokoista mäntyä. Alkuperäisistä asuinrakennuksista on jäljellä vain joitakin kivijalkoja.

Pääelinkeinot olivat kalastus ja lastinkuljetus. Seiskarista seilattiin omilla aluksilla paitsi kotimaan satamiin, jopa Narvaan ja Pietariin asti. Monet Seiskarin miehet lähtivät merille, pitkille ulkomaan linjoillekin, palatakseen ehkä vasta vuosien kuluttua. Myös salakuljetus oli 1920-1930 -luvuilla elinkeino Seiskarissa.

Moni asia saaren ja saarelaisten elämässä muuttui lokakuussa 1939. Seiskarin n. 700 asukasta evakuoitiin muutamassa tunnissa. Tavaraa sai ottaa mukaansa sen, mitä jaksoi kantaa. Aamuyöllä 11.10.1939 h/a Suursaari ja sen perässä ollut proomu lähti sumussa viemään saarelaisia Kotkaan, kohti tuntematonta. Talvisota syttyi 30.11.1939. Seiskarilaiset majoitettiin ensin Kymenlaakson alueelle. Myöhemmin heidät siirrettiin Turun saaristoon mm. Merimaskuun, Kustaviin ja Rymättylään. Osa palasi myöhemmin Kotkan ja Haminan seudulle.

Seiskarissa päästiin käymään 52 vuoden tauon jälkeen 1991. Parin vuoden aikana tehtiin useita matkoja. Sitten tuli pitkä tauko. Saareen ei yrityksistä huolimatta päästy. 2003 tehtiin kaksi matkaa. 2005 vain yksi onnistui. Tuolloin Seiskarissa asui majakan ja Venäjän armeijan tutka-aseman henkilöstöä.