Saramojärven kylä
(Sivuston uusi osoite on https://sites.google.com/view/saramo/)
Pohjois-Karjalan kehityksessä tapahtui ratkaiseva käänne Stolbovan rauhan jälkeen vuonna 1617. Käkisalmen lääni siirtyi Ruotsin hallintaan ja sille annettiin joksikin aikaa muusta valtakunnasta poikkeva erityisasema. Tämän seurauksena syntyi uusia kyliä ja asukkaiden lukumäärä moninkertaistui muutamassa vuosikymmennessä ja viljelys levisi alueille, joissa ei aiemmin ollut juuri ihmistä nähty. Toki ihmisiä on liikkunut kivikautisten esinelöytöjen perusteella näilläkin alueilla jo esihistoriallisena aikana.
Saramojärven kylä - nykyinen Saramo - Pielisen Karjalan pohjoiskulmalla sai ensimmäiset asukkaansa 1640-luvulla ja sen väkimäärä kasvoi nopeasti 1690-luvulle. Tämän jälkeen seurasi romahdus, josta toipuminen kesti yli puoli vuosisataa. Tästä ja myöhemmästä kehityksestä olen poiminut minua kiinnostavia kohtia 400 vuoden ajalta ja asettanut ne historialliseen yhteyteensä.
Nuorisoseuran, pienviljelijäosaston ja urheiluseuran vanhoja asiakirjoja on kuvattu ja ne ovat nähtävillä sivuilla alkuperäisinä. Näitä ovat mm. nuorisoseuran vuosien 1900 - 1926 pöytäkirjat ja joukko Rajamaan pienviljelijäosaston asiakirjoja 1930-luvulta.
Sivustolla on myös saramolaisiin liittyvien lehtileikkeiden hakemisto, joka on työstetty Kansallisarkiston julkaisemasta vuoteen 1920 ulottuvasta digitoidusta Suomen sanoma- ja aikakauslehtien kokoelmasta. Saramoon liittyvät vanhimmat lehtiartikkelit ovat 1800-luvulta ja uusimmat vuodelta 1920.
Osa Kuopion läänin karttaa vuodelta 1833. Huomaa maanteiden vähyys, kulkureitti Nurmeksesta Ylikylän kautta Saramolle ja edelleen Mujejärven suuntaan.
Vuoden 1905 maakirjassa muutettiin kylän nimi Saramojärvi nykyiseen muotoon Saramo.
Suuri osa kootuista historiallisista tiedoista ja asiakirjoista (kartat, kirkonkirjat, henkikirjat, maakirjat) löytyvät digitoituina tietoverkosta. Keskeistä lähdeaineistoa ovat Veijo Saloheimon Pohjois-Karjalan ja Nurmeksen historiaa käsittelevät kirjat sekä tuoreen näkökulman tuovat uudemmat julkaisut. Perinnepiirin tekemän äänitteen ja videon olen saanut vanhemmiltani, nuorisoseuran aineistoa ja muita dokumentteja sukulaisilta ja saramolaisilta. Lisäksi käytettävissäni on vanhoja asiakirjoja mm. Pietulasta (entinen Nevala), Saramovaarasta ja Raita-ahon torpan kirjallista jäämistöä (puheita, runoja ja muistelmia).
Toivotan kaikki mukaan sivustolle, jonka olen koonnut saadakseni minua kiinnostavia, kotiseutuni historian tapahtumia järjestykseen. Toivottavasti tämä tuottaa iloa muillekin kuin sen kokoajalle. Palaute on tervetullutta
Seppo Kortelainen