Rengasmerkintäjärjestelmä

EUROOPPALAINEN RENGASMERKINTÄJÄRJESTELMÄ ON OTETTU KÄYTTÖÖN 1.11.2012


Mikä on rengasmerkintäjärjestelmä?

Renkailla on suuri rooli auton monissa toiminnoissa – renkaat vaikuttavat esimerkiksi turvallisuuteen, jarrutusmatkoihin, polttoainetalouteen, melutasoon ja ennen kaikkea mahdollisuuksiin selviytyä kaikenlaisessa säässä.

Renkaan valinnassa on kyse eri ominaisuuksien painotuksesta, kunkin kuljettajan omien tarpeiden mukaan.

·         Hiljaiset renkaat soveltuu erityisesti kuljettajille, joita huolettaa rengasmelu

·         Joidenkin renkaiden polttoainetalous on toisia parempi - pienempi vierintävastus

·         Joillain renkailla on muita paremmat ajo-ominaisuudet

·         Tietyt renkaat pärjäävät näillä kaikilla osa-alueilla

·         NS. Halparengasmerkkejä suositellaan henkilöille, joille alhainen ostohinta on tärkein ostoperuste


Ei ole olemassa kaiken kattavaa menetelmää luokitella renkaita siten, että luokittelusta selvitäisi niiden ominaisuudet ja hyödyt sellaisella tavalla että olisi mahdollista verrata saman luokan renkaita yksinkertaisesti ja helposti. EU on ratkaissut asian.

1.11.2012 kaikissa EU-maissa on otettu käyttöön renkaiden merkintäjärjestelmä.

 

Merkinnät näkyvät kaikissa tieliikennekäytössä olevissa henkilö- ja pakettiautojen renkaissa sekä kuorma-autojen renkaissa.

Luokittelun ulkopuolelle jäävät: moottoripyörien-, polkupyörien- ja moottoriurheilun erikoisrenkaat, eivät myöskään nastoitetut eivätkä pinnoitetut renkaat. Merkintäjärjestelmä kattaa silti merkittävän osan tieliikennekäyttöön tarkoitetuista renkaista, jotka myydään henkilöautoihin, pakettiautoihin, nelivetoisiin autoihin sekä kuorma-autoihin.


Renkaaseen kiinnitettävässä tarrassa näkyvät tiedot?

EU määrää, mitä tietoja tarrassa tulee olla, kaikkien rengasvalmistajien täytyy käyttää niissä EU:n hyväksymää merkintätapaa.

EU keskittyy merkinnöissä erityisesti turvallisuuteen ja vihreisiin arvoihin. Kriteereitä on kolme:

1.       Vierintävastus, tämä vaikuttaa polttoaineenkulutukseen  ja sitä kautta hiilidioksidipäästöihin. Vierintävastuksen             pieneneminen laskee polttoaineenkulutusta

2.       Märkäpito, tämä vaikuttaa turvallisuuteen.

3.       Ulkoinen rengasmelu (vierintämelu ajoneuvon ulkopuolelta mitattuna).

 

Sisältääkö renkaiden merkintäjärjestelmä renkaan kaikki ominaisuudet?

Renkaiden merkintäjärjestelmässä on muutamia puutteita, niissä ei oteta huomioon renkaan kaikkia ominaisuuksia.

1.      Renkaan hinta. Halvempi rengas, joka kestää esim. 20 000 km ajon voi olla huono ostos verrattuna kalliimpaan,        joka kestää esim. 30 000 km ajon.

2.      Kerrannaiset ympäristövaikutukset. Nopeammin kuluva halparenkaan joutuu kierrättämään kaksi kertaa useammin     kuin renkaan joka kestää kaksi kertaa kauemmin.

3.      Merkintäjärjestelmässä määritellään märkäpito, mutta se ei vaadi että märkäpito mitattaisiin kaarteissa, joissa pidon     mittaaminen olisi erittäin tärkeää.

4.       Merkintäjärjestelmä mittaa jarrutuskyvyn märillä tienpinnoilla, mutta ei kuivilla tienpinnoilla.