Partiotoiminta jatkuu ulkotoimintana ja etäpartiona

Julkaisupäivämäärä: 10.1.2021 14:44:10

Alueemme koronaohjeistuksia on päivitetty tällä viikolla ja ohjeistuksissa otetaan kantaa myös harrastustoimintaan (kts. Hus, Karviainen, Karkkilan kaupunki, Uudenmaan partiopiiri). Aikuisten harrastustoimintaa toteutetaan vain etänä. Alle 20-vuotiaiden harrastuksia saa harrastaa ulkona. Nykyiset suositukset ovat voimassa 31.1. asti.

Raudanreippaat noudattaa näitä annettuja ohjeistuksia ja toiminta jatkuu ulko- ja etätoimintana viikoilta 2 ja 3 alkaen. Ryhmien ja ryhmänjohtajien tilanteet ovat erilaisia ja johtajat tiedottavat vielä lähipäivinä tarkemmin oman ryhmänsä jäseniä ja huoltajia liittyen siihen, milloin toiminta jatkuu ja missä muodossa. Toimintaa voi toteuttaa ulkona tapahtuvilla kokouksilla, ulkoretkinä lähiseudulle tai etäpartiona. Paikalla saa olla maksimissaan 10 henkilöä, ja ryhmänjohtajat huolehtivat näistä kokoontumisrajoituksista esimerkiksi jakamalla isomman ryhmän kahtia, niin että osa lapsista on paikalla ensimmäiset puoli tuntia ja toiset lapset jälkimmäisen puoli tuntia. Yli 12-vuoiaita koskee maskisuositus. Lähikontakteja on vältettävä lasta ulkokokoukseen tai retkelle tuotaessa. Partiokolo pidetään suljettuna.

Lasten harrastustoimintaa koskevia ohjeistuksia arvioidaan lähiaikoina uudelleen koronakoordinaatioryhmissä. Tiedotamme jäsenistöämme tarvittaessa uudelleen, mikäli muutoksia ohjeistuksiin tulee.

Kiitos kaikille jäsenillemme ja huoltajille joustosta nyt hankalana aikana! Toivottavasti saamme taas pian harrastaa partiota turvallisesti perinteiseen tapaan.

Terveisin Raudanreippaiden hallitus

Tarvittaessa voit olla yhteydessä lippukunnanjohtaja Maija Leppäseen

0400 935 753

maikki.leppanen94(at)hotmail.com