Kaste2018 -sudenpentu- ja seikkailijakisat Lohjalla 5.5.2018

Julkaisupäivämäärä: 12.4.2018 6:18:18

Kaste2018 vie laumat ja vartiot matkalle veden äärelle! Saimaannorppa Kerttu matkustaa halki Suomen vesistöjen ja tutustuu samalla paikallisiin partiolaisiin. Reissun aikana Kerttu oppii, että joka puolella Suomea on persoonallisia vesistöjä, ja että partiota voi harrastaa asuinpaikasta riippumatta.

KILPAILUKUTSU

Partiolippukunta Lohjan Nummitytöt ry kutsuu kaikkia Hiiden alueen lippukuntien sudenpentupentueita ja seikkailijavartioita osallistumaan alueen yhteisiin sudenpentu- ja seikkailijakilpailuihin 5.5.2018 Lohjalle.

Säännöt

Kilpailussa noudatetaan Suomen Partiolaisten kisaryhmän sudenpentu- ja seikkailijakisoista antamia määräyksiä.

Kilpailijoiden tulee olla SP:n jäsenmaksun maksaneita.

Sarjajako

Sudenpennut:

Pentueessa on 4-8 sudenpentua iältään 7-10 vuotta. Lisäksi mukana on vähintään 15-vuotias saattaja, joka kulkee pentueen mukana koko kilpailun läpi, mutta ei osallistu tehtävien suorittamiseen ellei sitä erikseen mainita. Saattaja voi auttaa pentuetta tehtäväkäskyn lukemisessa ja vastausten kirjoittamisessa, mutta hän ei saa neuvoa itse suorituksessa. Osallistujat ovat mielellään saman sudenpentulauman jäseniä. Pojat ja tytöt kilpailevat samassa sarjassa.

Seikkailijat:

Kilpailuvartiossa on 4-6 seikkailijaa iältään 10-13 vuotta. Lisäksi mukana on vähintään 15-vuotias saattaja, joka kulkee vartion mukana koko kilpailun läpi, mutta ei osallistu tehtävien suorittamiseenellei sitä erikseen tehtäväkäskyssä mainita. Saattaja voi auttaa vartiota tehtäväkäskyn lukemisessa, muttahän ei saa neuvoa itse suorituksessa. Osallistujat ovat mielellään saman seikkailijavartion jäseniä. Pojat jatytöt kilpailevat samassa sarjassa.

Osanottajien iät lasketaan kilpailuvuoden loppuun mennessä täytetyin vuosin. Kilpailu on päiväkilpailu.

Ilmoittautumiset mukaan oman lauman- tai joukkueenjohtajan kautta viimeistään 17.4. Saattajat voivat ilmoittautua Markku Korhoselle.