Käry2019-talvileiri 16.2. – 19.2.

Julkaisupäivämäärä: 14.1.2019 7:34:18

Käry2019 -talvileiri järjestetään la 16.2. – ti 19.2.2019 Scout Farmilla. Luvassa talvisia elämyksiä, kuten tulentekoa vanhan ajan välineillä, nuotioruokaa ja perinteinen napakelkka!

Leirille lähdetään kololta (Huhdintie 23-25 Karkkila) la 16.2. klo 12 kimppakyydein. Lounas tulee syödä kotona ennen lähtöä. Leiri loppuu ti 19.2. klo 15, jolloin lähdemme kimppakyydein kohti koloa. Kololla olemme noin 15:20. Sudenpennut ja alle kouluikäiset ovat tervetulleita oman aikuisen, esimerkiksi vanhemman, kummin tai mummon, kanssa. Mukaan voit ottaa myös ei-vielä-partiolaisen kaverin tai ystävän toisesta lippukunnasta.

Yöpyminen tapahtuu ensisijaisesti kamiinateltoissa, pienimmät sisällä. Käry2019 onkin mahtava tilaisuus kokea nukkuminen kamiinateltassa, jos tällainen suoritus esimerkiksi jänkäsusi-merkistäsi vielä puuttuu! Uusia varusteita ei leirin takia tarvitse välttämättä hankkia, vaan tarvittaessa saa lainatavaroita. Leirillä sauna toimii vaatteiden kuivatuspaikkana, joten peseytyminen rajoittuu hampaiden ja käsien pesemiseen.

Leirin hinta on 20 €/hlö. Leirille voi osallistua myös päiväksi tai pariksi, päivämaksu 5e/pvä. Leirimaksu maksetaan Raudanreippaiden tilille viimeistään 3.2.2019. Laita viestiksi ”Käry2019” ja leiriläisen nimi.

Ilmoittautuminen Kuksassa linkin https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=24868 kautta viimeistään su 3.2.2019. Mikäli ilmoittautumisen kanssa on ongelmia, ota yhteyttä Anttiin (antti.peltola(at)gmail.com tai 050 0844 549).

Katso varusteluettelo leirikirjeestä.

Leiriterveisin

Reetta, Maija, Antti, Ellu ja Mila

P.S. lisätietoa ja lainavarusteita voi kysellä Reetalta (reettakivi(at)hotmail.com, 040 506 3012). Reetta toimii leirinjohtajana.