Haluaako lapsesi ensi syksynä partioon?

Julkaisupäivämäärä: 24.4.2014 7:40:13

Partiolippukunta Raudanreippaat ja Karkkilan Partiotuki järjestävät tiistaina 13.5. kaikille avoimen, erityisesti aikuisille suunnatun, partion esittelytilaisuuden, jossa pääsee tutustumaan harrastukseen. Tapahtuma järjestetään partiokololla (Takkointie 3) alkaen klo 18.00. Lasten ja nuorten ilmoittautumistilaisuus järjestetään myöhemmin syksyllä, mutta jo nyt kannattaa tulla tutustumaan toimintaan koko perheen voimin. Samalla aikuisilla on mahdollisuus ilmoittautua mukaan toimintaan.

Partio on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa monipuolinen ja luonnonläheinen toiminta yhdessä toisten kanssa. Partiossa toimitaan oman ikäisten lasten ja nuorten ryhmissä. Partiossa aikuinen saa olla mukana tarjoamassa nuorille ja lapsille oppimisen elämyksiä ja laadukasta vapaa-ajan toimintaa, mutta myös harrastamassa itse.

Raudanreippailla on tällä hetkellä toimiva hallitus, mutta viikkotoimintaan tarvitaan auttavia käsiä. Nyt kellä tahansa paikallisella on mahdollisuus olla avuksi! Tällä hetkellä paras tapa varmistaa oman lapsen osallistuminen partioon on lähteä itse aikuisena mukaan toimintaan.

– Aikuisia toivotaan mukaan, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsisi mukaan partioon. Aiempaa partiokokemusta ei vaadita, sillä partiossa tarjotaan koulutusta niin johtamiseen kuin taitoihinkin. Tekemällä oppii partiossa paljon, kertoo Raudanreippaiden tuore lippukunnanjohtaja Hilla Peromaa.

– Vaikka partio on nuorisojärjestö, tarvitaan toimintaa tukemaan ja vetämään aikuisia. Partio on sellaista, että yhden harrastuksen sisällä pääsee kokeilemaan paljon erilaisia asioita turvallisessa ympäristössä. Niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin, kertoo Uudenmaan Partiopiirin aluepäällikkö Petra Valkonen. Partiossa voi tehdä kaikkea kiipeilystä ruuanlaittoon ja vaellusreissuista nikkarointiin. Lisäksi harrastuksesta saa kansainvälisiä kokemuksia. Monille tärkeintä partiossa ovat ystävät ja jokaviikkoinen tapaaminen oman ryhmän kanssa.

– Partiossa on myös hyvät koulutukset ja oppaat johtajille sekä valmista ohjelmaa viikoittaisiin kokouksiin, joten partioon voi helposti tulla mukaan ilman aiempaa kokemusta, Valkonen lisää.

Partiolippukunta Raudanreippaiden juuret yltävät vuoteen 1933, jolloin perustettiin tyttölippukunta Karkkilan Partiosiskot. Vuonna 2013 lippukunta juhli 80-vuotista historiaansa, ja samana syksynä lippukunta hyväksyi sääntö- ja nimimuutoksen. Vuodenvaihteessa se jatkoi toimintaansa yhteislippukuntana, Raudanreippaina, ja toivottaa nyt sekä tytöt että pojat mukaan aktiiviseen toimintaansa!