8.7. Rheinsee

Rheinsee on Bodenjärven "jatkopala", joka alkaa Konstanzista ja päättyy Stein am Rheiniin, josta joki taas alkaa varsinaisen virtauksensa kohti Pohjanmerta.

Alkumatkasta, ennen kuin pääsemme ulos kaupungista, teemme viitoituksen hukkuessa pienen ketunlenkin. Kaupungin ulkopuolella reittivaihtoehtoja ei juurikaan ole, joten matkaamme pitkin ennalta suunniteltua reittiä läpi Rheinseen rantojen pikku kylien. Paikoitellen pyörätiellä on sen verran pinnanmuodostusta, että ylämäissä joutuu jo vähän punnertamaan - kerran jopa kävelemään - ja alamäissä jarruttelemaan.

Järvi on koko ajan hyvin näkyvissä, ja sitä mukaa kun päivä etenee, järvellä lisääntyvät purjeet ja uimarannoilla ihmiset. Helteinen sunnuntaipäivä kerää perheet rannoille ja monet myös pyöräteille, joilla on paikoin jopa ruuhkaa. Sähköpyörä näkyy olevan kovin yleinen kulkupeli. Toinen iso ryhmä on kovavauhtiset kuntoilijat hiilkuiturunkoisine maantiepyörineen, joille hyväpintainen pyörätie olisi omiaan, ellei väkeä olisi niin paljon liikkeellä.

Stein am Rheinissä pidämme taukoa ja ihastelemme kaupungin koristeellista rakennuskantaa samalla kun syömme kevytlounaan ja kuuntelemme musikaalisen latinoperheen lauluesitystä. Kaupungin kohdalla ylitämme Reinin - joka siis tässä kohtaa alkaa taas muistuttaa jokea - pitkin kapeaa siltaa. Paikallinen huvitus näkyy olevan hypätä sillalta jokeen (ja toivoa, ettei osu yhteenkään veneeseen, joita virrassa ajaa runsaasti molempiin suuntiin). Pudotusta on arviolta kymmenkunta metriä ja virta on niin voimakas, että uimarit pääsevät rantaan vasta kaukana alavirrassa.

Takaisin Konstanziin ajamme Rheinseen etelärantaa. Reitti ei ole ihan yhtä mukava kuin menomatkan pohjoisranta, ja paikoin joudumme ajamaan myös aika vilkasliikenteisen autotien laitaa. Pidämme taukoa järvenrantahotellin rantaterassilla ja ajelemme Konstanziin, josta campingiin johtaa jo eiliseltä tuttu reitti. 85 kilometriä helteisessä ilmassa tuntuu jaloissa ja janossa (jota perinteisesti ei vedellä pilata...).