Toinen Weserin alkujoista on Fulda, jonka vartta lähdemme seurailemaan yläjuoksua kohti. Pyörätie on väliin uutta asvalttia, väliin hyvää hiekkatietä (joka paikoin on vähän mutainen sateiden jäljiltä). Reitti seuraa tiiviisti joen mutkia ja on taas paikoin tosi ahtaassa raossa joen ja maantien välissä. Rannan puut - tammet, pyökit ja pajut - varjostavat paikoin niin että polkua ei tahdo erottaa. Muutenkin kaikki on tavattoman vihreää ja vehreää.
Fulda on myös sulutettu, mikä mahdollistaa vene- ja laivaliikenteen joella. Kovin monta vesikulkuneuvoa emme matkalla näe, mutta muutaman huviveneen kuitenkin. Sulkusysteemi on tainnut auttaa myös tulvan hillitsemisessä.
Itse Kassel osoittautuu olevan muutakin kuin liittymä valtatiellä A7. Kaupunki on iso ja siellä on kaksi suurta puistolauetta. Itse keskustassa on Orangerie-palatsin edustalta avautuva barokkityylinen Karlsaue-puisto ja muutaman kilometrin päässä vuorella avautuva metsäinen Wilhelmhöhe-vuoristopuisto.
Varsinkin Wilhelmhöhe on hieno paikka ja hienolla paikalla. Mäeltä näkyy yli kaupungin kauas maaseudulle asti, ja vaikka emme jaksa kavuta edes ihan huipulle, on näköala rinteeltä todella kaunis. Metsätiet ja -polut risteilevät 240 hehtaarin puistossa ja ylämäkeä riittää.
Laskeudumme puistosta pitkin laitakaupungin lähiökatuja takaisin kohti jokea ja palailemme hyvää vauhtia takaisin Mündeniin. Kasselissa kului niin paljon aikaa, että ilta alkaa jo hämärtää, kun olemme perillä.