Etusivu

Päivitetty 20.6.2018

Vuorossa Violanpuiston tärveleminen Hermannissa!

Helsinki haluaa rakentaa päiväkodin Hermannissa Violanpuiston keskelle. Väliaikaista päiväkotia suunnitellaan Kalasataman tarpeeseen. Suunnitelma on asemakaavan vastainen ja herättänyt vastalauseita asukkaiden keskuudessa. Suunnitelma vaatii viheralueiden ja vanhojen jalavien hävittämistä ja päiväkodin liikenteen ohjaamista puistoon. Valmistelu on ollut salamyhkäistä ilman perusteellisia kuulemisia ja poliittista käsittelyä. Poikkeusta asemakaavaan perustelllaan viiden vuoden määräaikaisuudella. Silti päiväkodin hankesuunnitelmassa on kustannusarvio kymmeneksi vuodeksi, eivätkä lapset alueelta häviä senkään jälkeen. HS:n mielipidekirjoituksessa 19.6. todetaan, että "asemakaavassa puiston laidalla on jo kestävä paikka päiväkodille, puistot eivät ole vapaata tonttitilaa."


Vallilanlaakson raitiotien parhaat vaihtoehtoiset ratkaisut edelleen huomiotta valtuuston päätöksenteon aineistossa

Helsingin valtuusto päätti 13.6. suojella Sturenkadun kadunvarsipysäköinnin ja uhrata Vallilanlaakson puiston. Björn Månssonin (RKP) ehdottama ja Mika Ebelingin (Krist.) kannattama palautusehdotus keskustelutti. Vallilanlaakson kadun kannattajien perustelut kertovat tavasta, jolla poliittiset päättäjät johdatellaan tekemään valmistelijoiden tavoitteenmukaiset päätökset. Miksi esim. seuraavat asiat on sivuutettu?
- Teollisuuskadun bussikaistat puuttuvat
- Sturenkadun pysäköintipaikat ovat tärkeämmät kuin ruuhkattomat raitiokiskot
- 5-15 minuutin vaihdollista Vallilanlaakson raitiotieyhteyttä väitetään nopeammaksi kuin Sturenkadun reitin vaihdotonta yhteyttä Kumpulan kampuksen pysäkeiltä Pasilaan.
- "Nurmiraitiotie" vaatii rinnalleen paloauton kantavan katurakenteen (= bussinkin kantava!)


Vetoomus kaupunginvaltuustolle Kalastaman raitioteiden yleissuunnitelmasta -  Vallilanlaakson raitiotieväylä käsittelyssä 13.6.

Kumpula-seura lähetti kaupunginvaltuuston jäsenille vetoomuksen Vallilanlaakson puiston pelastamiseksi raitiolinjalta. Vetoomuksessa todettiin, ettei raitiolinja hyödytä matkustajia parhaalla mahdollisella tavalla. Asia on lisäksi valmisteltu puutteellisesti.

Esitys kaupungille: Puut ja pensaat takaisin Vallilanlaakson Isonniittyyn

Kumpula-seura, Hermanni-Vallila-seura ja Käpylä-seura esittivät kirjeessään Helsingin kaupunkiympäristön toimialalle ja kaupunkiympäristölautakunnalle 20.5.2018, että kaupunki korvaisi Isonniityn alueelle
vuonna 2012 turhaan kaadetut n. 400 puuta ja tuhatkunta pensasta.

Ihmisiä nousemassa Sturenkadun tiedelinja -ratikan koeajoon
Ihmisiä nousemassa Sturenkadun tiedelinja -ratikan koeajoon.

Sturenkadun tiedelinja koeajettiin onnistuneesti

Kaupunkilaiset osallistuivat Sturenkadun tiedelinja -ratikan koeajoon 27.5. Ajelulla todistettiin, ettei Vallilanlaakson puiston halki rakennettavaa kallista raitiolinjaa tarvita, koska sille on olemassa parempia vaihtoehtoja. Sturenkadun reitti on yksi sellainen.

Tilausratikka lähti Koskelan varikolta, ja kyytiin otettiin ihmisiä viideltä pysäkiltä. Takaisin käännyttiin Töölön ratikkahalleilta Helsinginkadun ja Sturenkadun kautta takaisin Arabiaan. Reitti ajettiin kahteen kertaan eri suuntiin. Leppoisan matkan aikana oli puhetta, laulua ja matka-aikojen mittaamista.

Ilman ratikan etuoikeutta liikennevaloissa matka-aika Kumpulan kampuksen pysäkiltä Pasilan aseman pysäkille kesti 13 min 28 sek. Pasilasta Kumpulan kampukselle ajettaessa matka kesti 10 min 26 sek. Menomatkalla seistiin 3 risteyksen valoissa pitkään, siitä tuo isohko ero. Kun liikennevaloissa seisomiseen kulunut aika poistettiin menomatkasta, ajoaika pieneni yli 4 minuuttia. Raitiolinjan etuajo-oikeus liikennevaloissa onkin tärkeä osa liikenteen sujuvoittamista.

Toinen koeajon reitti ajettiin oopperan pysäkiltä Kumpulan kampuksen pysäkille. Sekin ajettiin molempiin suuntiin. Mitatut ajat olivat 13 min 30 sek. ja 13 min 6 sek.

Ajelu vahvisti osallistujien näkemyksen siitä että, Sturenkadun ratikka pitää saada takaisin. Vallilanlaaksoon ei tarvita uutta raitiotietä, koska olemassa olevien raiteiden ottaminen takaisin käyttöön on parempi vaihtoehto liikenteen sujuvoittamiselle.
 
Vapaaehtoisen tuen kiertoajelun kustannuksista voi edelleen maksaa Kumpula-seuran tilille: Danske Bank FI46 8000 1100 179465. M
erkitse maksun aiheeksi "Sturenkadun ratikka".

Joukkoliikenne ok Sturenkadun raiteita pitkin

Kumpulan kyläjuhlilla jaettiin tietoa Vallilanlaakson suunnitelmista
Kumpulan kyläjuhlilla  26.5. jaettiin Kumpula-seuran infopöydältä runsaasti tietoa Vallilanlaaksoa uhkaavasta uudesta raitiotiestä, sen vaihtoehdoista ja Kumpulanpuron kunnostamisesta. Ihmiset osoittivat suurta myötämielisyyttä Vallilanlaakson puiston pelastamiseksi ja moni tarttui seuraavana päivänä tilaisuuteen osallistua Sturenkadun tiedelinjan koeajoon.

Kumpostissa (2/4 2018) paljon asiaa Vallilanlaaksosta

Destia Oy:n hulevesisuunnitelma Kumpulanpurolle on julkistettu
Kaupunki on vihdoin julkistanut tammikuussa valmistuneen hienon suunnitelman Vallilanlaakson hulevesille. Se antaa hyvät eväät Kumpulanpuron kunnostamiselle ja alueen kehittämiselle. Kannattaa vilkaista:
Hulevesisuunnitelma

Video seminaarista tekeillä
Seminaari, jonka aiheena oli Keskisen Helsingin purot, puistot ja raitiolinjat: Tapaus Vallilanlaakso pidettiin Mäkelänrinteen lukion auditoriossa 26.4.2018 klo 18-20. Ohjelma, joka koostui seuraavista osasista, on videoitu, ja julkistetaan Youtubessa lähiaikoina:
  • Kumpula-seuran pj. Ulla Agopov: Tervetuloa!
  • Maisema-arkkitehti Daniela Rosqvist: Vallilanlaakson puiston kehittämisajatuksia
  • Tutkija, FT Kati Vierikko: Kumpulanpuron ja Vallilanlaakson ekosysteemipalvelut
  • Tutkija, VTT Ann Ojala: Lähiluonnon terveysvaikutuksia
  • Longinojan puroaktiivi, vesistökunnostaja Juha Salonen: Taimenpuro Vallilanlaaksoon? Longinojan puron kunnostajien kokemuksia
  • Arkkitehti Olli Hakanen: Toimivat raideyhteydet keskiseen Helsinkiin
Tilaisuuden järjestää Kumpula-seura alueen muiden asukastoimijoiden kanssa
Lisätietoja: Ulla Agopov (ulla.agopov@nbl.fi) ja Olli Hakanen (olli.hakanen@respace.fi)

Some- ym. keskustelut Vallilanlaaksosta
Facebook-ryhmät:
  • Kumpulanpuron luonto-, kulttuuri- ja virkistyspuisto
  • Kumpula
  • Käpylä-seura
  • Arabian alue
Twitter: #Vallilanlaakso, #kumpulanpuro, #raitioliikenne
Instagram: #Vallilanlaakso 
 
Seuraa myös Kumpostia ja Käpylä-lehteä.

Luontoa rikkova maisemasuunnitelma tilattu liikenteen ehdoilla
Helsingin kaupunki on tilannut Destia Oy:n sijaan maisemasuunnittelufirma Masu Planningilta Vallilanlaaksoa koskevan suunnitelman suorahankintana. Masun suunnittelemia kuvia ja tekstejä, joissa laakso halkaistaan ratikkalinjalla on julkaistu verkkosivulla: https://masuplanning.com/Project/vallilan-public-transport-connection/

Talvirieha onnistui hienosti, katso video:

Pelastetaan Vallilanlaakso ja Kumpulanpuro - säästetään 30 miljoonaa
Vallilanlaakson halkaisevan raitiotien (pituus 1,2 km) hinta olisi järkyttävät 27 miljoonaa euroa. Raitiotien takia pyöräilyväylästäkin (1,2 km) tulisi peräti 3,5 miljoonan euron hintainen. Vaihtoehtoiset raitiotiet ovat edullisempia, nopeampia ja paremmin kaikkia kaupunginosia palvelevia. Kannatqamme hyvää joukkoliikennettä ja pyöräilyn edistämistä, mutta emme hinnalla millä hyvänsä!


Kannatamme 2016 yleiskaavan mukaisia pikaraitiolinjoja (kuvassa pinkki, violetti ja keltainen):
  • Itäväylä-Kalasatama-Teollisuuskatu-Pasila
  • Sompasaari-Kalasatama-Hermannin rantatie-Kustaa Vaasan tie
  • Arabia-Sturenkatu-Mäkelänkatu-Pasila
  • Tuusulanväylä-Mäkelänkatu

Vaarallinen, hidas ja kallis Kalasatama-Pasila -pikaraitiotie uhkaa Vallilanlaaksoa 

  • 45-60 km tunnissa kiitävä pikaratikka olisi puistossa jatkuvana vaarana etenkin lapsille ja eläimille.
  • Nopein Kalasatama-Pasila pikaraitiotie olisi Teollisuuskadun reitti (kartalla pinkki). Lisäksi se palvelisi koko Itä-Helsingin yhteyksiä Pasilaan, Töölöön, Meilahteen ja Munkkiniemeen.  
  • Sturenkadun olemassa oleva raitiotie (keltainen) on nopeampi yhteys Arabiasta Pasilaan kuin mitä suunniteltu Vallilanlaakson pikaraitiotie (musta katkoviiva) hitaine vaihtoyhteyksineen (5-14 minuuttia) olisi. Sturenkadun reitti palvelee myös Hermannin, Vallilan ja Vallilan teollisuusalueen matkustajia.
  • Hermanninrannan yhteys Pasilaan järjestyy Haukilahdenkadun (keltainen katkoviiva) ja Sturenkadun kautta.
  • Vallilanlaakson pikaraitiotie on: 1,2 km raitiotietä puistossa maksaa 27 miljoonaa euroa!
  • Raitiotien takia 1,2 kilometrin pyöräilyväylä puistossa maksaisi lisäksi 3,5 miljoonaan euroa. 
  • Vallilanlaaksoon suunniteltu pikaraitiotie halkaisisi Vallilan- ja Kumpulanlaakson kaupunkipuiston, tukkisi maakuntakaavan ekologisen käytävän ja siirtäisi Kumpulanpuron avouomasta ison osan maan alle viemäriin, mikä olisi räikeässä ristiriidassa vastavalmistuneen Kumpulanpuron hulevesisuunnitelman kanssa.
  • Raitiotie pitäisi perustaa savimaahan ja räjäyttää kanjoni peruskallion läpi sekä kaataa puut 30 metriä leveältä kaistalta uimahallin metsikössä ja paikoitusalueen penkereellä. Terijoensalavat kasvitieteellisen puutarhan ja siirtolapuutarhan välillä ovat vaarassa tulla kaadetuiksi.
  • Kävelytien ja raitiolinjan takia kalliin uuden pyöräilyväylän risteys sijoittuisi raitiotien ylittävälle sillalle (keskellä pyöräilijöiden pitkää alamäkeä) ja olisi jalankulkijoille vaarallinen.
  • Villa Novillan suosittu purovarren oleiluniitty (ilta-aurinko) tärveltyisi uuden pyörätieyhteyden alle. 
  • Vallilanlaaksossa Kalasatama-Pasila -pikaraitiotie on sekä 2002 että 2016 yleiskaavojen vastainen.
  • 2016 yleiskaavakarttaan ei ole piirretty pikaraitiotietä Kalasatamasta Vallilanlaakson kautta Pasilaan.
  • Voimassa oleva 2002 yleiskaava ei salli kaupunginosia yhdistävien liikenneväylien rakentamista Vallilanlaakson ja Kumpulanlaakson kaupunkipuiston läpi.
  • Kalasataman pikaraitioyhteydet edellyttävät kaikkien reittivaihtoehtojen asianmukaista vertailua ja YVA-tarkastelun tekemistä eri vaihtoehtojen ympäristövaikutuksista.                                                                                                                                                              
Pelastetaan Vallilanlaakso -ryhmän tavoitteet 
Pelastetaan Vallilanlaakso -ryhmän tavoitteet ovat suojella laakson avointa maisematilaa luonto-, kulttuuri- ja virkistysalueena sekä kehittää Kumpulanpurolle maanpinnalla solisevan puhtaan avouoman, johon taimenet nousevat kutemaan.
        
Asukastilaisuuden aineistot 11.1.2018
Katuhankkeen vaikutuksia luontoon
Mittasimme katuhankkeen leveyttä ja vaikutuksia laaksossa. Punavalkoinen nauha alakuvassa näyttää raitioradan ja uuden pyörätien vaatiman leveyden. Isot puut pitäisi kaataa.

11.1.2018 Asukastilaisuus, Mäkelänrinteen lukio
Mäkelänrinteen lukioon kokoontui 50 kiinnostunutta kuulemaan ja keskustelemaan Vallilanlaakson ajankohtaisista kysymyksistä. Ympäristön asukkaiden lisäksi paikalle olivat tulleet kaupunkiympäristölautakunnasta Kaisa Hernberg (vihr.) ja Amanda Pasanen (vihr.varajäsen) ja valtuuston jäsen Björn Månsson (rkp). Kumpula-seuran puheenjohtaja Ulla Agapov kertoi katuhankkeen historiasta, Saku Berg kertoi Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä liittyen ratapihan kaatopaikkavesien puhdistamispakkoon, Olli Hakanen esitteli Kumpulanpuron kaupunkipuisto 2018-30 -vision ja Zuzana Hrasko-Johansson Destia Oy:stä esitteli uuden hienon hulevesisuunnitelman alueelle.

Todettiin, että Vallilanlaakson katuhankkeen (2018) hyötyarvioinnista puuttuvat seuraavat asiat: bussin 506 suorin reitti Arabiasta Pasilaan (Sturenkadun reitti), nopeat katuverkon raitiolinjat Arabiasta ja Hermanninrannasta Pasilaan, Triplan valmistuvaa metroasemaa hyödyntävä katuverkon raitiolinjojen tunnelirata ja Koskelantien-Mäkelänkadun-Radanrakentajantien reitti Käpylästä Pasilaan.

Ainakin seuraavat näkökulmat (yhteys/ympäristö/kulttuuri) olisi syytä lisätä arviointiin: Kalasataman raitiolinja Oulunkylän kautta Lentoasemalle, Vallilanlaakson ekologinen käytävä, Kumpulan kartanon kulttuuriympäristö ja avoin maisematila, poikittaisten siniviheryhteyksien rakentaminen versus tukkiminen.
visio 2018-2030
Kumpulanpuron kaupunkipuiston visio 2018-2030, katso lisää sivulta:"Kumpulanpuro".
______________________________________________________________________________________________________________
Alla kuva Kumpulanpuron kaupunkipuiston visiosta vuodelta 2016. 

Tue Kumpulanpuron kaupunkipuiston perustamista!
Helsingin yleiskaavaehdotuksessa Vallilanlaaksoon on merkitty joukkoliikennekatu. Vallilanlaaksoon on kadun lisäksi merkitty kantakaupunki C2 rakentamista kolme hehtaaria Isonniityn nurmikentälle ja kuusi hehtaaria Mäkelänkadun toiselle puolelle Velodromin puistoon. Hämeentien sillan molemmille on merkitty kantakaupunki C2 rakentamista. Yhtenäinen, voimassa olevassa yleiskaavassa kaupunkipuistoksi merkitty  Vallilanlaakso, aiotaan siis paitsi halkaista kadulla myös pilkkoa kantakaupunkikortteita rakentamalla. Tätä verkkosivua, joka perustettiin vuonna 2012 tarjoamaan  olemassa olevaa katuverkkoa hyödyntävä vaihtoehto Vallilanlaakson joukkoliikennekadulle, päivitetään jälleen. Seuraamalla sivustoa, voit valita itsellesi sopivimman tavan puolustaa yhteistä puistoamme. 

Otsikko on kirjoitettu 28.2.2016. Kuva on Kumpulanpuron kaupunkipuisto, joka on asukkaiden keskuudessa syntynyt visio Käpylän urheilupuiston, Velodromin puiston, Isonniityn nurmikenttien, Vallilanlaakson, Nylanderinpuiston ja Toukolan rantapuiston yhdistävästä avoimesta maisematilasta, jonka keskellä virtaa puhdasvetinen Kumpulanpuro. 

Päivitämme sivustoa niin kauan, kunnes Vallilanlaaksonkatu ja umpikorttelirakentaminen kaupunkipuistoon on poistettu Helsingin yleiskaavasta. Vuonna 2012 sivustolle lisätyssä aineistossa on paljon edelleen paikkansa pitävää todistusaineistoa siitä, että Vallilanlaaksonkatua ei ole tarvetta rakentaa. Nyt puistoa uhkaavaa yleiskaavan kantakaupunkirakentamisesta puistoon emme silloin osanneet kuvitellakaan.    



Jaa sosiaalisessa mediassa:

Palautteet:
olli.hakanen@respace.fi

Ċ
Anneli Pacius,
23.4.2018 klo 5.49