Puhoksen Sukeltajat ry.

Puhoksen Sukeltajat on pieni aktiivinen kiteeläinen Sukeltajaliittoon kuuluva sukellusseura. Seura on perustettu vuonna 2001. Toimintamme keskittyy ensisijaisesti sukeltamiseen kirkkaissa Keski-Karjalan vesistöissä. Olemme mukana myös Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa (Vapepa). Seuran toimintatilat sijaitsevat Wanhan Puhoksen navetalla, jossa seuralla on varusteiden säilytystiloja ja pullojen täyttöpaikka.

Uimahallivuorot to klo 19.30-21.00 ja su 11.00-13.00

Uppopalloharjoitukset sunnuntaisin 12.30-13.30 Vesikossa. Aika on puoliksi sukeltajien vuorolla ja puoliksi VPK:n vuorolla, joten molempien vuorojen kävijät ovat tervetulleita mukaan.

Sukellamme yleensä useamman kerran viikossa ja mukaan saavat tulla kaikki halukkaat kokemuksesta riippumatta. Antamalla yhteystietosi, ilmoittelemme tulevista sukellussuunnitelmistamme ja otamme vastaan toiveita sukellusajankohdista ja paikoista.

Palvelut

  • Paineilmatäytöt vanhassa Puhoksessa 8€/pullo. (Seuran jäsenille maksuttomat täytöt.)
  • Sukelluskohdeopastukset Pyhäjärvelle, Puruvedelle, Valkiajärvelle ja kirkkaille lammille. Mukaan sopii kerrallaan 1-3 sukeltajaa / vene. 
  • Seuran varainhankinnan tuntivelotus 50€/h tai sopimuksen mukaan
  • Käytössämme on venekalustoa nykyaikaisilla kaikuluotaimilla ja plottereilla (myös viistokaiku), nostosäkkejä, laadukas kuvauskalusto (myös VA-kuvaus), metallinetsimiä, vedenalaiset puhelimet, erinomainen paikallistuntemus ja monipuolinen osaaminen.
Jäsenmaksut
  • Liittymismaksu 60 € (Liityttäessä jäseneksi heinäkuussa-joulukuussa, kyseisen vuoden jäsenmaksu sisältyy liittymishintaan)
  • Jäsenmaksu 50 € / vuosi
  • Kannatusjäsenmaksu 15 €/vuosi
  • Perhekannatusmaksu 50€/vuosi