Onko tietoa


 

Suomen kielessä tieto on alunperin tarkoittanut tien tai menetelmän tuntemista. 

Se on liittynyt myös ammattitaitoon: sen minkä tiedät osaat myös tehdä. Tähän liittyy myös asiantuntemus.

 Miten sitten tietoa voidaan mitata, onko tieto oikeata tai väärää? Kalevalaisessa perinteessä tietoa mitattiin laulamalla. Tämä pätee vielä nykyäänkin: tiedon oikeellisuus voidaan testata vain käytännössä.

 Suomen kielessä tieto merkitsee sekä tositietoa, että tiedon rakennusainetta informaatiota. Englannin kielessä nämä on erotettu termein "knowledge" ja "information". 

Tässä yhteydessä tiedolla tarkoitetaan todenmukaista tietoa ja informaatiolla tiedon rakennusainetta. 

MISTÄ TIETO KOOSTUU

Tiedonvälityksen suosituimpia sanoja on informaatio. Puhutaan informaatio- räjähdyksestä, informaatiovallankumouksesta, informaatioaikakaudesta, informaatioyhteiskunnasta, informaatiovälityksestä, informaatiovarastoista, informaatioprosessista, informaatiopalveluista, informaatioammateista jne. Luemme informaation vaikutuksista kertovia  kirjoja, kuten Alvin Tofflerin "Kolmas aalto". Puhumme informaatiosta,  mutta mitä informaatio tarkasti ottaen sitten on? Mitä tämä tiedon raaka-aine on? Onko se  ainetta? Jos se on ainetta, sitten se voisi olla myös energiaa. Vai olisiko informaatio aineen uusi olomuoto? Sehän voisi olla vaikka ihmisen ja aineen henkinen ilmentymä. Niin, hengeksi muuttunutta ainetta vai edustaako se jotain kolmatta olomuotoa? Filosofian opinnoissani en yllä mainittuihin kysymyksiin ole saanut  selkeää vastausta. On helppoa piirtää aave, mutta paljon vaikeampaa piirtää ihminen. Aaveen piirtäminen ei vaadi laadullista tai määrällistä analyysia. Ihmistä piirrettäessä on pystyttävä esittämään mallin ominaispiirteitä (laatu), ja oikeita mittasuhteita (määrä). Näin siksi, että ihminen on olemassa olevasta maailmasta.

INFORMAATION KEKSIMINEN

Fysiikassa entropia (haje) tuli käsitteeksi 1870-luvulla maailmankaikkeuden synnyn teoreettista mallia luotaessa. 1940-luvulla Sir Ronald Fisher, Claude E. Shannon ja Norbert Wiener  kukin erikseen tilastotieteen menetelmillä tutkivat viestintää. Tutkijoita tuolloin askarruttivat puhelinyhteyksissä tapahtuvat häiriöt ja ensimmäisten tietokoneiden kehittäminen. Tutkimustyön tuloksena päädyttiin teoriaan: informaatio on negatiivista entropiaa. Tämä määritelmä oli tärkeä askel tietokoneiden kehittämisessä.

Entropiaa on esimerkiksi radiosta kuuluva avaruus kohina tai television "lumisade",  silloin kun ei ole lähetystä. Kun kohina tai lumisade järjestetään tiettyyn muotoon, entropia vähenee, erottuu informaatiota äänen ja kuvan muodossa. Valokuvissa kuvan pienin yksikkö on hopeakide, joka ennen valottumista oli täysin hajanaisena hopeahiukkasten entropiana valokuvamateriaalin pinnassa. Kirjapainoteollisuudessa  valokuvat ja muut sävykuvat muutettiin painokelpoisiksi rasteroimalla. Pisteiden koolla ja tiheydellä luotiin illuusio alkuperäisestä sävykuvasta. Informaatio negatiivisena entropiana johti oivallukseen kuvien käsittelemiseen myös negatiivisen entropian tavoin. Kuvan käsittelyä tietokonetekniikalla kehitti avaruusteknologian tarpeet kuvainformaation välittämiseksi avaruusaluksista häiriöittä maanpäälle. Valokuvaa oli välitetty analogisessa muodossa, mutta näin välitetty kuva oli altis häiriöille ja kuvainformaatio vääristyi matkalla maahan. Tähän ongelmaan löytyi vastaus digitaalisesta, tietokoneavusteisesta kuvan välityksestä. Tietokonemuistin pienin yksikkö, bitti otettiin käyttöön kuvainformaation välitykseen. Tietokonehan muodostuu miljoonista kytkimistä, jotka ovat joko päällä (1) tai pois päältä (0). Näiden kytkimien asennoilla voidaan luoda illuusio kuvasta. Tietokoneen magneettinen levymuisti täytyy alustaa, koska levyllä olevat rautaoksiidihiukkaset ovat järjestäytymättömässä muodossa, eikä tietokone voi lukea, eikä tallettaa tietoa entropian tilassa olevalle muistivälineelle.

INFORMAATION UNIVERSAALISUUS

Kybernetiikan mukaan informaatio on vuorovaikutusta; ilman informaatiota ei voi olla palautetta, eikä kontrollia. Informaatiota esiintyy yhteiskunnassa, biologisissa järjestelmissä ja tietotekniikassa. Mutta tarkoittaako tämä, että  informaatiota  ei esiinny elottomassa maailmassa (poikkeuksena tietotekniikka)?  Vuorovaikutusta toki esiintyy elottomassakin maailmassa ja niin ollen tapahtuu myös informaation kulkua ja heijastusta.  Informaatioteorian negatiivinen entropia syntyi termodynamiikan tutkimuksessa. Shannon lainasi entropian käsitteen ilmaistakseen informaation määrää. Uuden teorian vastustajat esittivät, että entropia termodynamiikassa ja informaatiossa ovat eri asia. Toinen kuuluu ihmisten vuorovaikutukseen toinen ilmenee aineen ominaisuuksissa. Nämä vastustajat näkivät vain eroja, mutta eivät huomanneet yhtäläisyyttä. Hegel toteaa teoksessaan Logiikka, että pitää nähdä yhtäläisyydet eroissa ja erot yhtäläisyydessä. Yhteisten työkalujen löytämisestä eri tieteenalojen välille on tullut trendi,  joka yhdistää luonnontieteitä ja humanistisia tieteitä.  Informaatioteoriasta on tullut kaikkien tieteenalojen yhteinen työkalu.

INFORMAATIO JA KEHITYS

Materiaalinen kehitys jaetaan kolmeen vaiheeseen: epäorgaaniseen, orgaaniseen ja ihmiskunnan kehitykseen. Tämä jako sopii myös informaation kehitykseen. Epäorgaanisessa maailmassa informaatio esiintyy perusmuodossaan. Tässä vaiheessa informaatio on pelkästään erotettavissa aineen vuorovaikutuksen prosessissa. Aineen struktuurin muutokset  vuorovaikutteisissa tapahtumissa, esimerkiksi aineen hajotessa synnyttää informaatiota. Epäorgaaninen aine ei pysty käyttämään tätä informaatiota, joten epäorgaanisten kappaleiden maailmassa informaatiolla ei ole tehtävää tiedonvälittäjänä. Epäorgaanista informaatiota kutsutaan kosmiseksi  informaatioksi.

Orgaaninen maailma pystyy vastaanottamaan informaatiota epäorgaanisesta maailmasta. Epäorgaaninen aine pystyy vastaanottamaan, lähettämään ja varastoimaan informaatiota. Orgaaninen aine pystyy tämän lisäksi myös käsittelemään  ja hyödyntämään informaatiota. Orgaanisen aineen tuottama informaatio on biologista informaatiota. Biologinen informaatio välittyy esimerkiksi geenien välityksellä.

Inhimillisessä maailmassa biologisen informaation lisäksi syntyy  sosiaalista informaatiota. Tämä ilmenee ihmisen  semioottisessa kyvyssä ilmaista, välittää ja varastoida tietoa käyttäen puhuttua  ja kirjoitettua kieltä, kuvia ja muita symboleja. Inhimillinen informaatio voi olla mielikuvia, abstraktioita tai yleistävää. Inhimillinen informaatio on sosiaalista informaatiota ja liittyy ihmisen jokapäiväiseen elämään. Inhimillisellä tiedolla on rajattomat näköalat. Ihminen pystyy käyttämään hyväkseen sekä  kosmista, että biologista informaatiota. Ihminen tutkii taivaankappaleiden kosmista kehitystä  etsiessään omaa alkuperäänsä. Hän muuttaa luonnollisen, biologisen valinnan tuloksia geeni-informaatiota manipuloimalla.

Elämän synty ja kehittyminen evoluutiossa ihmiseksi on tapahtunut aluksi luonnollisen valinnan sitten behavioristisen valinnan ja lopuksi informaatiovalinnan keinoin. Amerikkalainen tiedemies A.C. Wilsonin mukaan aivojen toiminta selittää korkeampien eläimien   kehittymistä. Ihmisyhteiskunnan kehitykseen liittyy aivojen kapasiteetti  informaation käsittelemiseen. Voidaan sanoa, että valinta informaation mukaan on ihmisyhteisön vakiintunut kehitysmuoto.

Ihmiskunnan kehitysaskeleet liittyvät informaation määrässä tapahtuvaan tiedon kasvuun. Esimerkkinä maatalouden, teollisuuden ja informaation vallankumoukset.
Ajan ja avaruuden määrittäminen, kalenterin valmistus ja maantiede liittyy maatalousyhteiskunnan syntyyn. Voima Newtonin fysiikassa liittyy teollisuusyhteiskunnan syntyyn ja informaation teoria liittyy informaatioyhteiskunnan syntyyn (kaavio 1, Informaation kehitys).

   
TIEDON ALKUPERÄ

Filosofian oppikirjoissa mainitaan usein ensimmäisenä Sokrates joka eli noin 400 ekr. Hänen mukaansa hyve on tietoa. Mitä oli tieto ennen Sokratesta? Raamattu alkaa kertomuksella hyvän ja pahan tiedon  puusta. Antiikin aikana ja ennen nähtiin tieto kokonaisvaltaisena arvoja sisältävänä käsitteenä. Vasta moderni logiikka on pyrkinyt erottamaan arvot ja tiedot. Voidaan vain kysyä, onko tietoja ilman arvoja. Arvot liittyvät ihmisen sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Myös tieto on ihmisen sosialisaation tulosta ja  liittyy ihmisen  ja ihmisyhteisön omaan kehitykseen. Geenitutkimusten perusteella nykyihmisen alkuperä on Afrikassa. Kielitieteilijät ovat tulleet siihen tulokseen, että ihmisen alkukieli syntyi Afrikassa. Kieli on inhimillisen tiedon ja sosialisaation väline. Voisi olettaa, että tiedolla on juurensa Afrikassa. Afrikan kulttuureista on vähän kirjallista tietoa. Varhaisin kirjoitettu  tieto löytynee Egyptistä. Nykyinen  afrikkalainen tiedon käsite voidaan jakaa kolmeen osaan alkuperänsä mukaan: traditionaaliseen tieto, länsimainen tieto ja islamilaiseen tieto.

Jokaisella yhteiskunnalla riippumatta sen rakenteesta, on oma systeeminsä tiedon siirtämiseksi sukupolvelta toiselle, lastensa ja nuorisonsa kasvattamiseksi. Kasvattaminen parempaa elämää varten on ollut huolenaihe kautta ihmisen historian. Kasvatuksen päämäärät  ja menetelmät vaihtelevat eri paikoissa, eri kansoilla, eri ihmisryhmillä. Muinaisessa Kreikassa kasvatuksella pyrittiin fyysisesti ja henkisesti tasapainoiseen ja sopusointuiseen ihmiseen. Roomalaiset painottivat puhetaitoa ja sotilaskoulutusta. Vanhassa Afrikassa ihanteena oli sotilas, metsästäjä, ylevä luonne, joka hyvin sopeutui omaan sosiaaliseen yhteisöönsä. Perinteiseen kasvatukseen kuului tarkoituksenmukaisuus. Kasvatus oli väline tietotaidon ja perinteisten yhteisöä säilyttävien arvojen siirtämiseen, ei itsetarkoitus. Kasvatus kohdistui käytännön taitojen ja aikuisuuden sosiaalisten yhteistyökyvyn saavuttamiseen. Erityisesti painotettiin vastuuntuntoa, työorientaatiota, tietotaitoa, poliittista osallistumista ja henkisiä sekä moraalisia arvoja. Päämäärä, sisältö ja opetusmenetelmät olivat  päällekkäisiä ja yhteydessä toisiinsa. Perinteisen afrikkalaisen kasvatuksen ominaisuudet on Abdou Moumoni kirjassaan "Education in Africa" esitellyt seuraavasti:
1) Yhteisön ja sosiaalisen luonteen vahvistaminen
2) Läheinen yhteys jokapäiväiseen materiaaliseen ja henkiseen elämään
3) Moniulotteisuus (kokonaisvaltaisuus) sekä päämääränä, että menetelmänä
4) Astettaisuus ja progressiiviset päämäärät yhteydessä lapsen fyysisen, henkisen ja tunne-elämän kehityksen vaiheisiin.

Perinteinen kasvatus pohjautuu ikäryhmiin. Ikä on tärkeä tekijä afrikkalaisille. Sen perusteella määritellään taloudellisia ja sosiaalisia etuja kun on kysymyksessä esimerkiksi saaliin jako, palkkiot tai omaisuus.   Afrikkalaiset lapset rakastavat ympäristönsä tutkimista, aikuisten observointia ja matkimista, uusien näköalojen löytämistä. Tässä he eivät poikkea lapsista muualla maailmassa. Mikä erottaa heidät on heidän spontaanisuutensa, jonka avulla he pitävät yhteyttä menneeseen: he tanssivat, liikkuvat rytmikkäästi, hyppelevät,  kiipeilevät puissa yksinkertaisesti siksi, että heidän sisaruksensa tai vanhimmat tekevät niin. Heti kun he löytävät ruumiinjäsenensä, he rupeavat käyttämään niitä. Afrikkalaiset lapset ehkä eroavat eurooppalaisista lapsista siinä, että heillä on suora kontakti musiikin ja tanssin stimuloivaan maailmaan. Eräältä afrikkalaiselta musikantilta kysyttiin: Missä afrikkalaiset lapset oppivat tanssimaan? Hän vastasi äitinsä selässä. Eräs somalialainen ystäväni oli erimieltä asiasta, hän sanoi, että lapset oppivat rytmin jo äitinsä kohdussa.

Oppiminen ja tiedon saanti alkaa lapsella jo äidin rintaa imiessä. Afrikkalainen lapsi viettää viisi ensimmäistä vuottaan lähellä äitiään. Moniavioisessa perheessä lapsella saattaa olla useita
 äitejä, mutta perimmäinen vastuu on biologisella äidillä, joka kantaa lastaan selässään kaikkialla töissään ja matkoillaan. Äiti pitää lapsensa puhtaana, pesee, nukuttaa, huolehtii hänestä sairaana ja opettaa puhumaan. Täynnä uteliaisuutta lapsi oppii tietämään äitinsä kaikki liikkeet ja eleet, tunnistamaan hänen hymynsä, murheensa ja kyyneleensä.

Lapset oppivat  ja saavat tietoa leikeissä ja osallistumalla päivän tapahtumiin. Kouluna toimi kotikylä ja opettajina aikuiset ja vanhemmat lapset. Lasten ja murrosikäisten kasvatus tapahtuu osallistumalla juhliin, rituaaleihin, näytösten, laulujen,  tanssin ja musiikin avulla matkimalla ja ulkoa oppimalla. He oppivat osallistumalla maanviljelykseen, kalastukseen, kutomiseen, keittämiseen, kaivertamiseen, ompelemiseen jne. Vapaa-aikoina harrastettiin painia, tanssia ja rummutusta sekä akrobatiaa, että juoksukilpailuja. Tiedon hankintaan kuuluu paikallisen historian kuuleminen yhteisön vanhimmilta, legendat, runot, arvoitukset, tarinat sekä  ympäristön ekologian, maaperän muotojen ja eläimien sekä kasvien tarkkaileminen. Oppiminen on vaiheittaista ja tietyin välein järjestetään kokeita, joilla testataan oppijan kykyjä, tietoja ja taitoja. Näitä kokeita ovat suoritus-  ja initaatio (aikuistumis) seremoniat . Jatkokoulutusta palvelevat valituille erityiset salaiset kultit. Täällä opitaan hallitsemaan niitä salaisia voimia (kuviteltuja tai todellisia) jotka kuuluvat afrikkalaiseen filosofiaan, tietoon ja uskontoon. Riippumatta koulutuksen tasosta, kaikille löytyy oma tehtävänsä yhteisössään. Työttömyyttä ei tunnettu ennen siinä mielessä kuin nykyään. Oli harvinaista, että joku kuljeksi ympäri kyliä ilman tekemistä.

Tyttären varttuessa äidin tehtävänä on opettaa yhteisön sääntöjä, hygieniaa ja  hyviä tapoja. Eräs tärkeimmistä on oikean ja vasemman käden käyttö. Oikeaa kättä käytettiin perinteisesti käsin ruokailuun, eikä sillä saanut koskettaa likaisiin paikkoihin. Lasta  rangaistiin, jos hän tuli aamiaiselle pesemättä kasvojaan ja hampaitaan.

Luonnetta kehitettiin mm. kilpailuilla. Painikilpailuja järjestettiin jopa viisivuotiaille. Rehtiä peliä rohkaistiin. Niin voittajia,  kuin voitettujakin onniteltiin, kun he tekivät parhaansa. Pääasia ei ollut voitto, vaan peli. Afrikkalaiset pitävät hauskaa myös matemaattisilla taitopeleillä, kuten Ayo, jossa pelaajan täytyy voittaa vastustajansa neljällä laskumenetelmällä.

Vastuu lasten kasvatuksesta kuuluu koko yhteisölle. Tärkeätä ovat hyvät tavat, perinteet ja moraalisäännöt .Ympäristön observointi, spontaaniset aktiviteetit, opetuspelit, tyttöjen ja poikien yhteisopetus, initaatio rituaalit, puhetaito, tanssit, eläinsadut, laulut, organisoitu tavalla, joka tuottaa tasapainoisia ihmisiä jotka hyvin sopeutuvat olosuhteisiinsa. Onnistuneen kasvatuksen merkkejä  ovat rehellisyys, pitkäjännitteisyys ja avoimmuus. Eri osissa Afrikkaa kasvatuksen päämäärä oli periaatteessa sama: tuottaa mies tai nainen joka oli hyödyksi ja ylpeydeksi yhteisölleen.

Afrikkalaisessa konteksissa pyritään yksilön muokkaamiseen individualistista yhteisön elimelliseksi osaksi. Eikä vaan yhteisönsä jäseneksi, mutta myös koko luomakunnan jäseneksi, loppujen lopuksi kosmiseksi jäseneksi. Afrikan kasvatus liittyy keskeisesti yhteisöön ja on kasvatusta elämää varten ja jatkuu läpi elämän.

Mitä sitten meillä on opittavaa Afrikkalaisesta tiedonkäsitteestä. Afrikassa tieto on kaikkien yhteistä voimavaraa. Tieto syntyy ja omaksutaan yhteisissä toimissa. Ehkä tärkeintä olisi oppia sen kokonaisvaltaisuudesta. Tieto liittyy vahvasti sosiaaliseen struktuuriin ja perinteeseen. Tieto on avoimesti arvoperusteista ja sillä on selkeä tehtävä yhteisöä säilyttävänä voimana. Afrikkalaisessa filosofiassa tieto liittyy kaikkeen: henki ja materia, uskonto ja jokapäiväinen elämä ovat yhtä niin teoissa kuin ajattelussa.  
Ihmistä ei nähdä luomakunnan yläpuolella vaan osana kosmista todellisuutta.


TIETO JA LÄNSI

Länsimaisen tiedonkäsityksen juuret ovat antiikin Kreikassa. Platon koki universumin koneistona, joka oli järjestetty matematiikan ja musiikillisen harmonian periaatteelle. Platonin valtioteoria on ollut esikuvana länsimaiden utopioille. Se edustaa varhaisen filosofisen ajattelun rationalismia johon sisältyy mekanistinen ja totalitarinen käsitys ihmisestä. Platonin pyrkimys absoluuttiseen totuuteen oli alkuna tiedon eriyttämiseen hyveestä. Ihminen joka kulkee oikeaa tietä pitkin,  mutta vain oikeitten käsitysten avulla, on sokea. Platonin mukaan  tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. Tieto ei koskaan ole objektiivinen heijastus todellisuudesta, vaan  aina sisältää valintaa ja tulkintaa. Ihminen, tai yhteisö voi milloin tahansa suistua tieltä, ellei sillä ole oikeaa tietoa kulkemisensa perustana. Länsimaisen filosofian pohjana oleva kristinuskossa on hyve ja tieto erotettu toisistaan. Uskonasiat ja tiedon asiat eivät kuulu yhteen. Anteeksianto pelastaa huononkin elämän.


Länsimaissa inhimillisestä  tietoa  pidetään pääomana. Tiedosta  on tullut yksilöllisesti ja yhteiskunnallisesti tuottoisa investointi. Työntekijät ovat kapitalisteja. Heidän investointinsa tietojen ja taitojen hankintaan on antanut heille tiedon pääoman omistusoikeuden Theodore W. Schultzin avauspuhe Amerikan taloustieteilijöiden kokouksessa 1960 oli alkuna tiedon pääoman teorialle. Tämän mukaan koulutuksellinen investointi tuottaa enemmän kuin reaali pääoman investointi. Koulutuksella luotu tieto-pääoma nopeuttaa taloudellista kasvua. Teoriaa sovellettiin Yhdysvalloissa ja  kehitysmaissa mm. UNESCO:n toimesta koulutusta lisäämällä.  Kun koulutuksen tuloksia tarkasteltiin kymmenen vuotta myöhemmin, tuloksena oli pettymys: USA:ssa oli epäonnistuttu taistelussa köyhyyttä vastaan. Mutta ennen muuta kehitysmaissa havaittiin teorian paikkansapitämättömyys. Epäonnistumista selitettiin ylituotannosta johtuvalla tiedon inflaatiolla.


TIETO JA LAPSI

Jean Piaget tarkastelee kirjassa Lapsi maailmansa rakentajana lapsen tiedon omaksumisen vaiheita eri ikäkausina. Hän jakaa lapsen henkisen kehityksen kolmeen suureen kauteen.  Ihmisen ensimmäinen kehityskausi on sensomotorisen älykkyyden kausi, joka kestää kaksi ensimmäistä ikävuotta.  Lapsen toinen kehityskausi on konkreettisiin operaatioihin kuuluvien luokkien, suhteiden ja lukujen valmistautumis- ja rakentumiskausi 2-12 vuoden iässä. Kolmas ja viimeinen kehityskausi,  muodollisten operaatioiden kausi on n.12-14 vuoden  iässä.

Nämä kolme suurta kehityskautta koostuvat peräkkäisistä taspainottumisprosesseista, askelista kohti lopullista tasapainoa. Kun tasapaino yhdessä kohdin on saavutettu, rakenne siirtyy uuteen kehittymässä olevaan järjestelmään, joka johtaa uuteen yhä vakaampaan ja toimintakentältään  laajempaan tasapainoon. Tasapaino määritellään palautettavuuden avulla. Älyllisten operaatioiden erikoisasemassa olevalla alueella päädytään siis kehitysvaiheiden yksinkertaiseen ja säännölliseen järjestelmään.

Sirkka Ahonen  artikkelissaan "Reflektoiva oppiminen" esittää kritiikkiä Piagetin biologis-psykologiseen determinismiin ajattelun tason ikäsidonnaisuudesta. Hänen mielestään pitäisi lähteä ajattelun opetettavuudesta: Mikäli lähdetään siitä, että reflektoivaa ajattelua ja formaalia tietoa tulisi koululuokassa harjoittaa, tulee sitä myös voida monitoroida. Oppilaan tulee saada puhua omasta ajattelustaan, kuvata ja perustella ajatuksensa muotoja. Tällainen metatason puhe antaa opettajalle arvokasta tietoa siitä, mitä oppilaan tasolla tapahtuu, ja kiteyttää formaalien käsitteiden hallintaa. Oppilaan ajattelun monitoroinniksi tarvitaan kategorioita, joilla voi erottaa reflektoinnin tasoja toisistaan lähtökohtana tietoteoreettisesti erottelevat kategoriat.

TIETO JA AISTIT

Piagetin mukaan tieto ei ole koskaan lähtöisin yksinomaan aistimuksesta, vaan myös toiminnan antamasta panoksesta. Havainto syntyy välittömästi kokonaisuutena. Aistimukset ovat tapahtumassa rakennusosina, eivätkä enää rakentavina osina. Onkin täsmällisempää puhua tieteellisen tiedon havainto, eikä aistimus alkuperästä, koska havainto ei ole aistimusten yhdistelmä, vaan niistä välittömästi syntynyt rakenne. Piaget piti aiemmin rakenteita, käsitteitä ja  niiden suhteita koskevia skeemoja olennaisina oppimisen kannalta. Myöhemmin 1977 hän muutti kantansa ja näki oppimisessa tärkeimpänä tietoisen reflektoinnin. Kyky kriittisesti tarkastella ajattelemistaan oli ratkaisevaa oppijalle. Tietomme eivät ole koskaan lähtöisin yksinomaan aistimuksesta tai havaitsemisesta, vaan konaistoiminnoista, jossa havainnolla on vain merkinantajan tehtävä. Älykkyyden tehtävä ei ole todellakaan tarkastella, vaan muuttaa  ja sen mekanismi on oleellisesti operationaalinen. Operaatiot ovat palautettavissa olevia toimintoja. Jos halutaan tietoa, miltä omena maistuu, meidän täytyy operoida omenaa puremalla sitä ja maistamalla kielellämme. Objekti itseasiassa tunnetaan vain silloin, kun siihen voidaan vaikuttaa ja sitä voidaan muuttaa.

Piaget kysyy kumpi on rikkaampi käsite vai havainto ja vastaa, että käsite on rikkaampi, sillä käsite ei vain tulkitse havaintotietoa, vaan myös korjaa havaintoa näkökentän puutteellisuuksien eliminoimiseksi. Käsite ei pelkisty vain havainnon abstraktioksi, vaan on myös riippuvainen jo olemassa olevan tiedon  ja toiminnan reflektiosta. Tieto syntyy havainnoista joista muodostetaan käsitteitä. Käsitteitä kokeillaan käytännössä muuttamalla käsitteen kohdetta. Jos toiminnan tulos vastaa käsitettä, käsite on oikeaa tietoa, jos käsite ei vastaa todellisuutta, käsitettä muutetaan kokemuksen valossa ja jälleen kokeillaan joko se vastaa todellisuutta, kunnes päästään oikeaan tietoon.

Reflektoiva ajattelu liittyy tietoisuuden käsitteeseen, ja tietoisuus voidaan olemukseltaan nähdä itseään rakentavaksi systeemiksi. Tietoisuus  tekee mahdolliseksi sen, että tiedämme mitä tiedämme, ts meillä on käsitteet hahmottaa, käsitellä ja välittää mielen sisältömme. Käsitteiden kautta tietoisuus on läheisesti yhteydessä kieleemme.

TIETO JA OPPIMINEN

Toiminnan tavoite säätelee sitä, mitä yksilö pyrkii tekemään, mutta oppimista säätelee se mitä yksilö todella tekee. Näin ollen  ei riitä, että pyrkii oppimaan, vaan on  osattava suunnata tarkkaavaisuutensa olennaisiin asioihin ja osattava tehokkaasti käyttää oppimisen strategiat. Oppimistapahtuman ydin on siinä, että opiskelija tallentaa muistiinsa oman kognitiivisen toimintansa. Muistin sisältö ei koostu erillisistä, irrallisista tiedoista, vaan sellaisesta tiedosta, jonka varaan rakennetaan varhaislapsuudesta lähtien maailmankuvaa sekä myöskin minäkuva ja minän suhde maailmaan. Tällöin maailmankuvaan kiteytyy kaikki se mitä on opittu, ajateltu, tehty tai tunnettu elämän kuluessa. Jokaisella ihmisellä on oma yksilöllinen maailmankuvansa, joka toimii perustana uudelle tiedon tulkinnalle ja uusien asioiden oppimiselle (Wright 1986).

Uuden tiedon tulkinta perustuu aikaisemmin  olevaan tietoon. Näin ollen oppimisessa on tärkeää ymmärtäminen, uuden tiedon sitominen aikaisemmin opittuun tietoon. Kognitiivisen oppimisnäkemyksen mukaan oppimiskyky on taitoa, jota voidaan oppia ja kehittää. Jokaista uutta asiaa voidaan opetella monella eri tavalla, erilaisia toimintatapoja eli strategioita käyttäen. Oppimaan oppiminen on sitä, että opitaan käyttämään tarkoituksenmukaisia toimintatapoja.

Oppiminen on asioiden tulkintaa. Asioiden tulkintaa varten on olemassa erilaisia työskentelymalleja eli metodeja. Näistä mainittakoon analyyttinen, synteettinen, vertaileva ja operationaalinen menetelmä. Analyyttisissä menetelmissä asia, ilmiö tai ongelma pyritään selvittämään jäsentämällä asia alkutekijöihinsä suoritetaan analyysi. Synteettisellä menetelmällä tutkitaan, miten asiat liittyvät toisiinsa, sekä muodostetaan asioista kokonaiskuva eli synteesi. Vertailevan menetelmän avulla voidaan tutkia esimerkiksi samaa asiaa erilaisissa olosuhteissa. Muodostetaan asioista vertailu. Operationaalinen menetelmä on yleistymässä systeemiteoreettisten mallien ja tietotekniikan seurauksena. Ihmisten, yhteiskunnan toimintaa, tietokoneen toimintaa voidaan kuvata systeemikaaviolla.
 

Kirjallisuutta:
Timo Airaksinen: Moraalifilosofia, Juva, 1988
L. Festo Bahendwa: Christian Religious Education in  the Lutheran Dioses of  North-Western Tanzania, Helsinki, 1990
M.A. Fadip : Sosiology of  the Yoruba, Paris, 1970
 A. Babs Fafunwa : Education in Africa,  London, 1982
E.F. Denison: Measuring the Contribution on Education to Economic Growth, Paris, 1964
Anne Haakana: Tieto ja tiedon suhde ammattitaitoon, Jyväskylä, 1990
Jukka Kanerva: Politiikan teorian klassikoita, Hämeenlinna, 1984
Heikki Kirkinen: Historian rakenteet ja voimat, Hämeenlinna, 1987
Jean Piaget: Lapsi maailmansa rakentajana, Juva, 1988
Unesco: The educational process and histography in Africa, Paris, 1982.
J. von Wright: Kognitiivisesta oppimiskäsityksestä, Helsinki, 1986