Koulutusalus s/y Jonie

S/Y Jonie

Vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyy Jonien nykyinen väritys, 
oikeanpuoleinen on otettu ennen peruskorjausta.

Lippukuntamme koulutusalus on S/Y Jonie, 33-jalkainen JONMERI331.
Joniella tehdään yleensä keväisin ja syksyisin ilta- sekä viikonloppupurjehduksia. Kesäisin Jonie pyritään pitämään liikkeellä koko ajan. Viikonloppupurjehdusten lisäksi kesäisin tehdään myös pitempiä purjehdusmatkoja, joissa miehistöä vaihdetaan viikon-kahden välein. Jonien pisimmät purjehdukset ovat suuntautuneet Eurooppaan ja aina Karibialle asti.
Iltapurjehdukset pyritään järjestämään kaikille ryhmille aina keväisin ennen viimeistä kokousta ja syksyllä, ennen kuin Jonie nostetaan ylös. Tarkoitus on, että yhden normaalin kokouksen sijasta purjehditaan muutama tunti Helsingin edustalla.
Kesäisin kaikille ryhmille pyritään järjestämään myös vähintään yksi viikonloppupurjehdus, joko perjantaista sunnuntaihin tai lauantaista sunnuntaihin. Viikonloppupurjehduksilla ei kovin kauaksi kerkeä, mutta sekä idässä, että lännessä on paljon mukavia saaria ja luonnonsatamia, joissa voi viikonloppua viettää. Niin viikonloppu-, kuin pidemmilläkin purjehduksilla pääsee tutustumaan kauniiseen saaristoluontoon sekä maisemiin ja rannikkokaupunkeihin. Purjehdusten aikana päästään toki myös grillaamaan, saunomaan, uimaan, kalastamaan ja viettämään mukavaa aikaa hyvässä seurassa.
Jotta Jonie saadaan liikkeelle on veneessä aina oltava yksi kippari ja försti (perämies), sekä iltapurjehduksilla ja ryhmien viikonloppupurjehduksilla ryhmän oma johtaja.

Kuinka purjehduksille pääsee?

Kaikilla lippukuntalaisilla on mahdollisuus päästä purjehtimaan. Purjehduksille pääseminen on omasta aktiivisuudesta kiinni. Purjehduksista tietodetataan ryhmien ja lippukunnan sähköpostilistoilla. Purjehduksen tietojen yhteydessä on kyseisen purjehduksen kipparin nimi, ja purjehduksesta riipuen ilmoittautuminen on joko kipparille tai ryhmän omalle johtajalle. Mukaan mahtuu yleensä 6-8 ensimmäistä ilmoittautujaa. Ryhmien omilla purjehduksilla mukana voi olla enemmänkin ihmisiä, mutta silloin osa majoittuu veneen sijasta maissa teltoissa.

Jonie pyritään ottamaan kesäisin myös partioleireille mukaan, jossa kaikille leiriläisille järjestetään päivän purjehdusretki. Venekuntalaisilla, vaeltajilla ja johtajilla on mahdollisuus purjehtia myös leirille tai sieltä kotiin.

Mitä purjehduksille tarvitsee mukaan?

Tavarat pakataan aina putkikassiin, ei rinkkaan, koska rinkasta tavaroita on vaikea kaivaa esille kesken matkanteon. Mukaan tarvitaan säänmukaisia vaatetusta. Pipo ja hanskat on aina hyvä ottaa mukaan. Sadevaatteet ovat yksi tärkeimmistä varusteista ja sadevaatteisiin kuuluu sadetakin ja kumisaappaitten lisäksi sadehousut, jotka ovat pakolliset. Sen lisäksi makuupussi, uikkarit ja pyyhe, partiohuivia unohtamatta. Omat pelastusliivit voi ottaa mukaan jos haluaa, mutta veneeltä löytyy myös liivejä käyttöön. Veneellä on siis patjat, nukkumista varten ja täydellinen keittiövarustus. Aurinkorasvaan kannattaa varata tarpeeksi kovaa suojakerrointa, sillä aurinko on petollinen, heijastuessaan vedestä koko ajan. Myös pilvisellä säällä on mahdollisuus palaa.
Alisivut (1): Kuvia Joniesta