Menneitä tapahtumia

Maailman ympäri neljässä päivässä -kuulumisia partiolaisten kesäleiriltä

Tänä vuonna Palokärjet leireilivät Kesijärvellä Maailman ympäri neljässä päivässä -leirillä. Kuten leirin nimestä voi päätellä, tällä leirillä tutustuttiin erilaisiin kulttuureihin.

Leirin ensimmäinen päivä oli varattu kotimaan kulttuurille. Leiriperinteiden mukaan leiripäivä aloitettiin lipunnostolla. Tämän jälkeen partiolaiset pystyttivät teltat yhteistyössä isompien auttaessa pienempiä partiolaisia. Leiriaskareiden, kuten vedenkannon ja polttopuiden pilkkomisen ohella kisailtiin perinteisissä kesälajeissa kuten mölkyssä ja tikanheitossa. Illalla partiolaiset harjoittelivat vihdan tekoa. Iltapalaksi partiolaiset saivat karjalanpiirakoita ja iltanuotiolla paistettiin tietysti makkaraa. Iltanuotion ohjelmassa oli myös Hollannissa asuvan partiolaisen haastattelu. Partiolaisia kiinnostivat erityisesti lentävän hollantilaisen -tarina ja Hollannin sää. Hollannin kesällä ja talvella on kuulemma vain se ero, että talvella vettä sataa vaakasuoraan.  Sadepilvet eivät väistyneet Kesijärvenkään yltä ja partiolaiset saivat nukkua sateenropinassa. Onneksi teltat pitivät hyvin vettä ja makuupussit säilyivät kuivina.


Amerikka-päivä polkaistiin käyntiin eteläamerikkalaisilla tahdeilla kun aamujumpassa zumbattiin. Päivän ohjelmat olivat saaneet innoitusta eri tv-sarjoista. Selviytyjät-henkisesti aamupäivän ohjelmassa oli mm. palapelin kasaamista ja lautan rakentamista. Sudenpennut rakensivat puron ylitystä varten A-pukin ja isommat partiolaiset riuista ja tyhjistä mehukanistereista lautan. Iltapäivällä lauttojen kantavuus todettiin hyväksi, joskin köytöksistä olisi voinut tehdä vieläkin tiukempia. Partiolaulut ja -huudot raikuivat iltanuotiolla ja nuotiossa paistui herkullisia lettuja.

Afrikka-päivää vietettiin Senegalilaisen leiriperinteen mukaan, johon kuuluu mm. aamulenkki, talkootöitä, kierrätysaskartelua ja leikkejä. Talkootyönä oli polttopuiden kantamista. Kun talkoot olivat naamioitu kilpailunmuotoon, polttopuut siirtyivät ällistyttävän nopeasti siisteihin pinoihin.

Keittiötiimi sai uusia haasteita, kun ruokalistalla oli couscousia ja afrikkalaisia banaanimunkkeja. Vaikka kukaan ei ollut aikaisemmin kyseisiä ruokalajeja valmistanutkaan, keittiötiimi onnistui näissä erinomaisesti.

Viimeisenä leiripäivänä partiolaiset tutustuivat japanilaiseen kulttuuriin taittelemalla origameja ja tekemällä bento-eväslaatikoita. Neliönmuotoisesta paperipalasta muodostui veneitä ja lennokkeja. Bento on eväslaatikkoon pakattu japanilainen lounas, jonka esille panoon kiinnitetään erityistä huomiota. Partiolaiset askartelivat bentolaatikoihinsa tomaatista ja nakeista mm. sydämiä, mustekaloja ja elefantteja. Partiolaiset saivat kuulla myös live-kuulumisia Japanista, kun 3 palokärkeä oli samaan aikaan maailmanlaajuisella partioleirillä, jamboreella. "Jamboreella sää on ollut kuuma ja kostea, päivällä 35 ja yöllä 25 astetta. Yöllä leirialueella liikkuu valkoisia rapuja. Päivällä olemme päässeet erilaisiin ohjelmapisteisiin ja tutustuneet muiden maiden partiolaisiin ja esittelypisteisiin.", kertoivat jamboreeleiriläiset.



Reissu2015

Toukokuussa partiolaisten huudot kaikuivat ympäri kaupunkia, kun Hämeen Partiopiirin partiolaiset marssivat partioparaatissa kaupungin läpi Särkänniemeen. Taisipa palokärki kajahtaa myös ketjukarusellissa.

Menolippu seikkailijakisa

Seikkailijoiden Menolippu-kisa Lopen Launosissa meni lauantaina 4.10. varsin mukavasti. Sumuisesta aamusta huolimatta kisa kului lähes sateetta. Noin kuuden kilometrin reitti kulki Launosten kylällä osin vanhaa ratapohjaa pitkin, jossa vielä 1950-luvulla liikennöi juna. Nykyään junaradasta ovat muistona enää vanha asema sekä asemalaituri.

Rasteilla valmistui muun muassa lumikenkiä, puujalkoja, appelsiiniriisiä sekä naskaleita. Testattua tulivat myös erilaiset nuotiotyypit, majoitteen pystytys sekä partiolaulujen tuntemus. Kaikkiaan kisaamassa oli 29 joukkuetta. Palokärkien Merikotkat vartio sijoittui violetin sarjan 2. sijalle, Valkopääkotkien ollessa 18. Violetissa sarjassa Tiikerit sijoittuivat 11. Kilpailuja oli järjestämässä n. 80 talkoolaista, joista n. 30 oli palokärkiä.


Amazing race Loppi

Onko Lopella nähtävyyksiä? Monta jännää paikkaa kotikunnasta tuli nähtyä, kun hyppäsimme pyörän selkään ja liikuimme 60 kilometriä oman kunnan sisällä. Äijämäen juoksuhaudat, tori, Vanha kirkko, Luutasuo, Marskin maja ja Haapastensyrjä, sekä paljon kaunista luonto näyttäytyivät reippaille pyöräilijöille. Ruuassakaan ei tietenkään ollut valittamista, kun ruokalistalle kuului mm. uusia perunoita ja loimulohta.

Suurjuhla

Bussilastillinen palokärkiä matkasi kesäkuisena 8000 muun partiolaisen kanssa Kouvolaan. Ohjelmassa oli monenlaisia elämyksiä, köysirataa, laskeutumista ja keikkameininkiä. Juhla huipentui valtavan pitkään ja äänekkääseen partioparaatiin Kouvolan keskustan halki. Marssimisen jälkeen reippailimme Repoveden kansallispuistossa Ketunlenkin, jonka varrella oli upeita maisemia, riippusilta ja kapulalossi.

Seikkailijakilpailut Ahdin valtakunnassa

Sumuisena lokakuun aamuna 3 Supermursua ja 2 Supersikaa hyppäsivät auton kyytiin ja ottivat suunnaksi Jokioisen. Aloitustehtävänä nikkaroitiin työkalupakki, josta tulikin hieno. Suunnanotto toiselle rastille ja kisat kunnolla käyntiin. Rasteilla kysyttiin Kalevalan henkilöistä ja Itämeren luonnosta. Trangialla valmistettiin tonnikalakreppejä ja kätevyystehtävänä oli kalaverkon kudonta ja ahdin sauvan valmistaminen. Tehtävät sujuivat hyvin ja kotiin tuomisina oli turkoosin sarjan 9. sija.


Syysretki

Syysretken osallistujamäärä hipoi neljääkymmentä partiolaista ja partiolaisten vanhempaa. Aamulla tehtiin herkulliset Reissumies-eväsleivät ja haeskeltiin luonnosta katajanmarjoja, pihlajanmarjoja ja ötököitä. Patikkaretken varrella pääsimme maistelemaan sinisiä juomia, kulkemaan sokko rataa ja temppuilemaan köysiradalla. Pomolassa meitä odotti lounas, jonka jälkeen jaksettiin sahata ja halkoa polttopuita ja vuolla kiehisiä. Pimenevien syysiltojen varalle askarreltiin hienot palokärki-heijastimet. Tikkupullat ja makkarat paistuivat nuotiolla ennen nukkumaan menoa. Yö nukuttuttiin tiiviisti puolijoukkueteltassa tarpojia lukuunottamatta. Tarpojat nukkuivat yönsä laavussa. Sunnuntaina ohjelmassa oli leikkejä ja tietysti leirinpurku. Kiitokset Inkulle ja Tinkalle leirinsuunnittelusta ja kaikille johtajille ja vanhemmille, jotka mahdollistivat retken.



Ilves 13

Helle, tuubihuivit, pehmiskioski, kasvomaalausta, vesileikkejä, teltanpystytystä, norsunjalkoja, mäster tseffiä, sepeli, juokse tai vuole, kinuskipoppareita trangialla, kookospalloja, grafiikkaa, sankari ilvekset, keinu, camping castingin työtehtävät kännykän latausaikaa vastaan, kaakaota, kelluva sauna, kiipeilyä, hidastuksia, aku ankkoja, leirilaulu, rihmaus, etsaus, viimeisen aamun sade, samoajabileet, riippukeinu, korttipeli, iltasadut, kylmä suihku, tuore korvapuusti, 4000 uutta partiokaveria... Tätä ja paljon muuta oli vuoden 2013 piirileiri Ilves Evolla 25.7.-2.8.


Melontaretki

Helteisenä kesäkuun viikonloppuna 10 kanoottia, 2 kajakkia ja soutuvene lastattiin Alasjärven rannalla partiolaisilla ja matka Toivanjokea pitkin alkoi kohti Kesijärveä. Vastatuulesta huolimatta kanootit etenivät ripeästi mutkaista jokea pitkin. Perillä päästiin saunomaan, uimaan, kalastamaan ja tietysti paistamaan lettuja.
Kevään kilpailut

Supersiat hakivat kokemusta tarpojakilpailuista Lempäälässä pidetyissä Rautakausi-kilpailuissa. Päivä oli pitkä ja raskas, mutta kilpailusta selvittiin hymyssä suin ja yksi joukkue voitettiinkin. Tästä on hyvä jatkaa treenaamista kohti ensivuoden kisoja .

Aaltojen Ahti sudenpentukilpailuissa Supermangusteista ja Leopardeista koostunut joukkue Superleopardi sijoittui hienosti yli puolen välin.

Partioparaati Hämeenlinnassa
Palokärjet edustivat pitkästä aikaa partioparaatissa, reippaalla 20 partiolaisen vahvuisella joukolla. Santamäki-huuto raikui komeasti Vanajaveden rannassa. Pojat porailivat ja ruuvailivat innokkaasti pöytää Ilves13-leiriä varten. Eväät syötiin Aulangon kansallispuiston näkötornissa.


Yrjönpäivän nuotioilta
Yrjön päivän nuotiolla nähtiin Pyhän Yrjön näytelmä Kettujen näyttelemänä. Puolalaisen nuotiolaulun jälkeen jaettiin runsaasti suoritusmerkkejä, sekä muistettiin Riinaa ansiokkaasta partiotyöstä Hämeen Partiopiirin pronssisella ansiomitallilla. Lopuksi paistettiin tietysti tikkupullaa ja makkaraa.

Talvileiri Kinos Pomolassa 16.-17.3.2013
Vajaat 30 palokärjeä retkeili aurinkoisessa pakkassäässä palokärkien perinteisellä talviretkellä Kesijärven Pomolassa. Ohjelmassa oli lumikenkäilyä, naskaleiden askartelua ja jäistä pelastautumisharjoittelua.

Comments