LOKAKUU 2018


Lepopäivä ja ajan pyhittäminen

Kristityn ihmisen elämässä on kaksi tärkeää asiaa, jotka liittyvät jokapäiväiseen elämään. Ensimmäinen niistä liittyy lepopäivään. Juutalaisuudessahan sapatti on ehdoton lepopäivä. Sen tarkoituksena on taata ihmisille vähintään yksi päivä viikossa, jolloin hän voi hyvin omintunnoin jättää arkiset askareensa sikseen. Jumala itse on antanut meille esikuvan sapatin pyhittämisestä.

Kristinusko ei ole missään vaiheessa kumonnut tuota lepopäivän merkitystä. On olemassa tietenkin paljon niitä ammatteja, joissa ihminen ei voi pitää lepopäiväänsä viikonloppuna. Tästäkin huolimatta viikossa pitää olla vähintään yksi päivä, jolloin huomio kiinnittyy muuhun kuin työhön. Tämän päivän ihmistä voisi muistuttaa nimenomaisesti siitä, että lepopäivänä kohtaisimme oman perheemme ja läheisemme, sekä osaltamme antaisimme aikaa myös itsellemme tässä kiireisessä ja suorituskeskeisessä maailmassa.

Toinen jokapäiväiseen elämään liittyvä asia on ajan pyhittämiseen. Kristillisessä viikkokierrossa sunnuntai on tietysti kaikkein keskeisin päivä, vaikka jumalanpalveluksia toimitetaan muulloinkin. Ajan pyhittäminen tarkoittaa sitä, että pidämme Jumalan mielessämme ja ruokimme samalla hengellisiä tarpeitamme. Unohdamme helposti sen, että ruumiillisten ja henkisten tarpeiden lisäksi on olemassa myös hengellisiä tarpeita. Nämä hengelliset tarpeet ovat voineet hautautua monien murheiden ja kiireiden alle, mutta ne siitäkin huolimatta ovat olemassa. Kirkkojen kellot eivät soi turhaan, vaan ne muistuttavat meitä ajan pyhittämisestä.

Nyt jos koskaan meidän tulisi oppia pysähtymään edes kerran viikossa ja yhtä lailla myös oppia ravitsemaan hengellisiä tarpeitamme. Hengellisiä asioita ei ole tarkoitettu rasitteeksi, vaan sielun ja ruumiin pyhitykseksi.

isä Andrei Verikov