Omenan koti

 
 

                                    RASIMÄEN OMENAPUUTARHA JUABLUKKA SADU

                                             

                                  OMENAN KOTI ON TÄÄLLÄ
---------------------------------------------------------------------------------------------
KEVÄT TALKOOT 6.6.2017
Eilen oli kevät talkoot, kaunis ilma teki mukavaksi työnteon, ruohot tuli leikattua, puiden tukikepit poistettua, lannoitettua ja tietysti kahvitauko johon Sirpa toi munkkirinkeleitä, oli myös korvapuusteja ja tietysti grilli makkaraa.


Hakettaja toimi juuri niin kuin ajattelin, eli ei mitenkään, onneksi on Timo, katsotaan saako kuntoon, lahjoitan sen hyvään kotiin muuten ja tarhalle ostetaan valmista haketta, eilen meni jo monta tuntia kyseisen laitteen hemmotteluun.


TImo kädet oikeaoppisesti syöttötorvessa.


Eilen oli oikein Timon talven askartelun loppunäytös, sillä hän oli tehnyt uuden omenan metallista ja maalannut ihan ite, komea, vanha edessä oikealla maassa, aikansa palvelleena.


Lähikuva omenasta.


Myös pöllö palasi paikoilleen, syksyllä myrsky lennätti pöllön pellolle, nyt on uusi kiinnitys systeemi.


Koko talvena ei sakke kissaa ole näkynyt, annoin heti makkaraa ja ei kelvannut, olin tosi huolissani, onko sairas vai hemmoteltu gourmet ruuilla, kerroin huoleni Sirpalle ja asia selvisi, täytyy pienentää makkara, mietin , entäs hiiret, kuka ne pilkkoo, ilmeestä näkee ettei ihan ole tyytyväinen palveluun.
Tapaamme taas elokuussa, mukavaa kesää kaikille.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

TALKOOT
Tänä keväänä 2017 on talkoot tiistaina 6.6 klo 18
Talkootyönä lannoitusta, haketusta, olen ostanut erakkolaan hakekoneen jotta omenapuiden juurille saadaan kate, haketettavaksi voi tuoda risuja, oksia, haketta menee paljon ja havupuu olisi parasta.
KAHVITARJOILU, MAKKARANPAISTOA   TULE MUKAAN

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen 30.8.2016 vietettiin omenatarhan vuotuista praasniekkaa ja talkoopäivää, kuten aina, sää suosi ja oli todella kaunis aurinkoinen päivä, työt tuli tehtyä ja saimme Liisan tekemää kermakakkua, arpajaisiakin vietettiin ja ainakin naapurin sakke kissa oli tyytyväinen, syötyään huomattavan määrän grillimakkaraa sijoittautui talon lukutuoliin johon aurinko loi lämpöään, sakke vain hyrisi onnesta.
Omenia tulee vähemmän kuin viime vuonna, kun saan rahaa ostan syyslannoitetta ja katsotaan olisiko siitä apua ensi kevääksi.
Täälläpäin oli kova myrsky ja varishuuhkaja lähti lentoon, Timo keksii jonkin uuden patentin huuhkajan liikuttamiseksi, on syytä, tänään ainakin sata varista vietti aikaansa omenatarhassa kun huuhkaja ei ollut paikoillaan.


Klikkaamalla kuva suurenee, Liisan tekemä kakku teki kauppansa. Voimme olla tyytyväisiä ja kiitollisia kun saamme nauttia luonnonantimia omasta kylästä.
---------------------------------------------------------------------------------------------

VARISHUUKAJA PAIKOILLEEN
Edellinen joulupalloviritys sai niin pahoin harakoiden mahat naurun takia ruikulle, että tavaraa on riittänyt tähän päivään asti, iloisesti viettivät aikaa langalla ja laulelivat joululauluja, pallot haalistui ja värit lähti, lisäksi pylväät vinoutuivat, pientä urputusta oli ilmassa, mutta kukaan ei tehnyt mitään, tänä keväänä Timon kanssa suoristimme toisen, mutta routa väänsi sen kumoon.
Timo oli nähnyt METSÄSTÄJÄ lehdessä numero 2, 2016 kuvan varishuuhkaja pelottimesta, ukkoin praasniekassa Timo teki rungon finn foamysta ja maalaus jäi minun huolekseni, toissa päivänä maalasin linnun lehden ohjeen mukaan ulkolateksilla, värin sekoitin maavärijauheista, silmät tein Jalostajan sinappipurkista ja punaisesta muoviastiasta, sulkiahan löytyy joka paikasta, joten tein huuhkajan päätupsut oikeista sulista, nokka tuli puusta.
Eilen vein linnun Timolle joka teki jousen jotta lintu liikkuu, samalla muotoili nokan lopulliseen muotoon. Tänään kaivoin kuopan ja istutin pylvään päässä olevan linnun niin että näkyy koko alueelle, tarkkaillaan nyt mitä reaktioita aiheuttaa linnuissa.



Timo ja varishuuhkaja

Varishuuhkaja paikoillaan.


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


OMENAPUUT KUKKIVAT
Otin kuvan tämän vuoden kukinnoista.
Minään vuonna ei ole puut kukkineet näin paljon kuin tänä vuonna 2016, juuri nyt huumaava tuoksu täyttää tarhan, kukat säilyvät varmaan vielä muutaman päivän, käy katsomassa, kitke varovasti myös samalla puiden alustoja, ota hanskat mukaan.
munkki Stefanos

PS. Hyönteishotellit tehtiin ukkoin praasniekassa ja ovat paikoillaan odottamassa asukkaita, asuntoja on noin 750 kpl, joten pölytystä pitäisi olla.

---------------------------------------------------------------------------------------------
Omenatarhalle hyönteishotelleja
10.10.2015 Sirpa ja Liisa sahasivat 20 kpl koivupölkkyjä, halkaisijaltaan 20 cm kuivumaan ensi kevääksi, kevään ukkoin praasniekassa hotelleihin tehdään asunnot ja kiinnitetään paikoilleen tarhalle, tänään 17.10.2015 liimasin pölkkyjen päät etteivät halkeilisi.
Hotellien tarkoitus on asuttaa villimehiläisiä jotka samalla hoitavat omenapuiden pölytyksen. Hyönteishotellin nimellä löytyy googlesta video jossa kerrotaan kuinka ja miksi kannattaa tehdä hotelleja.
m Stefanos


Pölkkyjen liimaukseen meni 7 dl liimaa, nyt saavat kuivua aitassa kevääseen


-----------------------------------------------------------------------------------------------
ENNÄTYS SATO
O
menat on kerätty 25.9.2015, laitoin tuollaisen houkuttelevan otsikon, sillä todellakin tänä vuonna tuli ennätys sato edellisvuoteen verrattuna,
siis,1702 grammaa, seuraavat puut tuottivat satoa, ette muista kuitenkaan numeroitanne niin laitan myös etunimet:
n.-kpl
96 -6 erakkola
91-3 Hannu P
84-2 Andrei
97-1 erakkola
67-4 - myynnissä
95-2 erakkola
89-4 Kari T
94-6 erakkola
100-1 Pirkko R
73-6 Jukka T
99-2Lauri M
93-7Maire M
29-4Mirka R
Omenat oli surkeita, pieniä, tein niistä hilloa jota tuli pari litraa kun laitoin hillosokeria kilon.Omenatarha laskeutuu talvilevolle, keräämään voimia uuteen vuoteen, lumiaidan laitan paikalleen piakkoin, mutta pihan portin kautta voi kulkea.
m Stefanos






-----------------------------------------------------------------------------------------------
HÄKKI HEILUI
Omenatarha sai lahjaksi vanhoja minkkihäkkejä jotka haimme Timo Ratilaisen kanssa 7.9 .2015 ja eilen purin häkit yksittäisiksi häkeiksi, otin yhden sivun pois, näin syntyi suojat pähkinäpensaille, maahan löin tuet jotta pysyvät paikoillaan tuulessa ja tuiskussa, tämä työ siksi että viime keväänä oli pensaat syöty lumirajaan asti, asialla rusakot, nyt pensaat saa rauhassa kasvaa monta vuotta.


 Tässä purettavia häkkejä

 Häkit paikoillaan

 Häkkiä tuli, turvaksi.

Vielä pitäisi aidan vierusta raivata , kasvit kiipeävät ylöspäin ja luovat oivan ylityspaikan rusakoille, jos on intoa voi tulla koska tahansa vaikka hetkeksi raivaustöihin, pullakahvit tarjoilen jos olen kotona.
-----------------------------------------------------------------------------------------------
OMENATARHAN SADONKORJUU JUHLATALKOOT
Omenatarhan sadonkorjuu juhlatalkoot oli 30.8.2015, kuten aina sää suosi ja työt oli tehty jo ennen kahta jolloin alkoi ruokailu, ruokailun jälkeen Kauko Kähkönen viihdytti meitä haitarin soitolla, ruokana oli tänä vuonna pyttipannua lisukkeena punajuurta jota Sirpa toi runsaasti ja täytekakkua, ruokaa oli runsaasti sillä odotin enemmän väkeä paikalle, oliko katoon syynä viiden euron ruokatarvikemaksu, vaikea tietää, nyt kun ruokaa jäi sai jokainen sai nyssäkän pyttipannua kotiin viemiseksi.

 Ostin lintuverkkoja joita tulevaisuudessa tarvitaan, osa sai tänä vuonna verkon suojaksi, sillä muutamassa puussa on omenoita.


 Kauko Kähkönen viihdytti meitä haitarin soitolla.


 Sakke kävi myös viihdytyskierroksella ja nautti isosti pyttipannua.
-----------------------------------------------------------------------------------------------

Omenatarhan praasniekka 30.8.2015 Rasimäen tie 521

Praasniekka aloitetaan talkoilla klo 12Talkoissa kitketään ainoastaan puiden alustat.

Klo 14 nautitaan yhteinen juhla ateria, ateriatarvike maksu on 5 €
TERVETULOA

-----------------------------------------------------------------------------------------------
VIIME HETKEN VAPAUTUS
Kevät talkoiden yhteydessä Sirpa tarvitsi leikkureita kun yksi puu kasvoi myyräverkon läpi, leikkurit unohtui ja verkon avaus, mielessä oli ja pari päivää sitten aioin vapauttaa puun, samalla tajusin, että myös muut ovat samassa tilassa, kahden päivän aikana vapautin kaikki sata puuta ja kitkin alustat.

 ODOTTAA

         VAPAUTETTU

UUSIA PUITA
Keväällä näytti kuin olisi viisi puuta kuollut, joten ostin tilalle uudet, kun kävin istutusta edeltävänä iltana katsomassa, oli puissa uudet alut myyräverkon sisällä joten vaihtoa ei tarvittaisikaan, nyt on siis 105 puuta, tosin kaksi ilmeisesti kuolee omatoimisuuden vuoksi, toivotaan ettei niin käy, sillä uusi puu maksaa jo 30€ kpl.

 UUSI PUU

   UUSI KASVU

TUHOLAINEN
Yksi puu erottui joukosta, oli käpertynyt itseensä kuin sairas ihminen, lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin kaikkien  Rasimäen kirvojen asettuneen taloksi puuhun, annoin heti ensihoitoa, eli mäntysuopa liuos suihkutuksen ja hoitoa jatketaan kunnes puu on taas vapaa, leppäkerttuja oli runsaasti avustamassa ja yhdestä sain kuvan kun  oli sokissa kun ruokaa oli niin paljon.

                                 TUHOLAINEN, eli pieni vihreä on kirva

                  OLISIKO LEPPÄKERTTU?

OMA TOIMISUUS
Ilman lupaani ei saa tehdä puille mitään, puista oli katkottu oksia, katkottu oksa on paikka tuhohyönteisille, jokainen katkottu oksa tekee haavan, omena puu on herkkä ja pehmeä puu, varsinkin oksien haarat, olet varmasti kuullut kuinka oksat repeävät myrskyissä tai omenoiden painosta, kuolleena, kuivattuna omenapuusta tulee kova ja kun katkaiset oksan, todennäköisesti vahingoitat puun haaraa, kuivat oksat aina leikataan, omenatarhalla se tehdään ammattimaisesti ja aina vasta heinäkuussa, puut kasvavat eri tahtiin ja et voi olla varma onko oksa kuollut, nytkin esimerkiksi muutama puu vielä kukkii.
Kaikenlainen omatoimisuus on siis kiellettyä, vain oman puusi alustan voit vapauttaa kitkemällä rikkaruohot, ja puidenkin puiden, tee hyvä teko, mitään torjunta aineita ei saa käyttää.

                            OMATOIMISUUTTA

KEVÄÄN 2016 TALKOOT
Ensi keväänä ei ole yleisiä talkoita, kun omenapuiden kasvaessa työt vähenee, lannoitus ja kalkitus hoidetaan parin henkilön voimin, keväällä on ollut runsaasti talkoolaisia ja kun on paljon väkeä, ei kaikille riitä työtä, ruohon leikkuu tapahtuu entiseen tapaan, lisää ruohonleikkuu talkoolaisia kyllä tarvitaan, talkoolaisia ei kuitenkaan unohdeta.

UUTTA TALKOOLAISILLE
Uutta on heinäkuussa pidettävät PIKNIK TALKOOT, talkoopäivä sijoittuu Valtimopäivä viikolle ja kitkemme puiden alustat ja nautimme piknik kahvit filtillä omenatarhassa, voimme jopa grillata makkaraa, näin toivottavasti myös kesälomalaisia ehtii mukaan. Asiaan palataan ensi vuonna hyvissä ajoin, että voti varata päivän kalenterista.

OMENATARHAN  SADONKORJUU JUHLA 2015
Juhla on tänä vuonna 30.8.2015 klo 14,
TERVETULOA!

------------------------------------------------------------------------------------------------
Kevään talkoot on pidetty 19.5.2015 suotuisan sään vallitessa ja meitä oli paljon, nyt puutarha on valmis ottamaan vastaan vierailijat, kalkittiin, lannoitettiin, suoristettiin tukikepit ja poltettiin keväällä kaadetun puun risut ja jo aiemmin kasatut risut , joku kyllä huomautti, että onkohan metsäpalovaroitus voimassa, kun vasta on satanut kolme viikkoa, savu oli melkoinen, mutta oli turvallista poltella kosteuden takia, kiitos tästä Antero, idea oli hyvä, päästiin risuista eroon kertaheitolla, kahvia tietysti juotiin, syötiin grillimakkaraa ja oli arvonta, arvat ei riittänyt kaikille, seuraavalla kerralla ilman jääneet saa kaksi arpaa ja kuinka ollakaan palkintojakin jäi kuten Yleisradion lahjoittamia kasseja, hassua, olin ne laittanut voittolistalle ja kuitenkin ne jäi, ovat sitten seuraavalla kerralla, arvonta on siis ilmainen joten rahallista vahinkoa ei tullut kelleen. Kiitos kaikille mukana olleille.


Risut kärventyy


Kahvitauko
-----------------------------------------------------------------------------------------------
KEVÄÄN 2015 ENSIMMÄISET TALKOOT ON:
19.5 klo 18.00
Talkootyönä on kalkitus, lannoitus ja tukikeppien oikaisua, puiden leikkausta tänä vuonna ei tehdä, kahvitarjoilu on myös kuten aina.
TULE MUKAAN
------------------------------------------------------------------------------------------------
OMENASATO KORJATTU 16.9.2014
Omenasato on korjattu, seuraavista puista valmistui omenia
puu numero 49, 1kpl
puu numero 94, 4 kpl
puu numero 91, 3 kpl
puu numero 98, 1 kpl
kuinka ollakaan erakkolan puu tuotti eniten, koemaistin yhden omenan, se oli hapokas, makea, ehkä vähän karvas, mehukas eli juuri sitä mitä haettiin mehua varten, kaikki puut mitkä tuottivat omenia olivat lajikenimeltään Norland.
m Stefanos


------------------------------------------ 
30.8.2014
Terve!
Kylmä, pohjoinen tuuli puhalsi omenatarhalla kun juhlatalkoot alkoivat, ensimmäinen pylväspari saatiin pystyyn ja joulukuusen pallot kiinnitettyä, näyttää oudolta, tarkoitus on että keskuspylväästä lähtee säteittäin vaijereita kuten sirkuksen katto, tarkoitus on myöhemmin lisätä led valot jolloin talvella ITE taiteemme helmi tuo iloa kylään, kyseessä on siis virallisesti linnunpelätin jolle linnut varmaankin nauravat itsensä kuoliaaksi, se on tarkoitus, iloinen loppu linnuille, lähetä siis lisää palloja, Toivosen Pirkko asiantuntevasti askarteli niiden kanssa.

Vähän jännitin kun Ratilaisen Timon piti pitää onnittelupuhe ja oli myöhässä, olimme jo syöneet ja oli täytekakun aika, juuri silloin Timo porhalsi paikalle ja esitti onnittelulaulun sankarille, oli hulvaton esitys LIISALLE, LIISASTA, sillä Toivosen Liisa täytti viisikymmentä vuotta, MONIA ARMORIKKAITA VUOSIA! , Liisa tarjosi kakun ja kakun päällä oli hänen kasvattamiaan pensasmustikoita, hyvää, kakku ei kerinnyt vanhentua.

Romppasen Seikku ja Keränen Risto toivat saavillisen purjoa ja kaalia (jonka nimeä en nyt muista) kaikille iloksi, jaettavaksi,kiitos,
sain minäkin sangollisen herkkutatteja Toivosen Pirkolta, vein ne heti piiloon kateellisten silmäyksiltä ja valtava kesäkurpitsa naapurista löysi myös hyvän kodin köökistäni, mahtavaa, herkkutatit on jo pakastettu ja osa uunissa tattarin ja lohen kera, kiitos. 

Ja olipa oikein ohjelmanumero kun helikopteri lenteli kylämme yllä ja tosi alhaalla, ilmeisesti ottaen kuvia, paraatipuku ei kyllä ollut päällä, mutta varmaan myöhemmin voi retuseerata, vilkutimme innoissamme, varmaan ajattelivat että häipykää nyt, niin kuin minäkin nyt, kiitos talkoolaisille, tapaamme taas keväällä silmujen puhjetessa kukkaan.
Ps. Muutama omena on tulossa, palataan niihin myöhemmin.
m. Stefanos


--------------------------------------------------------------------------------------------

OMENA TARHAN SADONKORJUU JUHLATALKOOT
Omenatarhan talkoot alkavat 30.8.2014 klo 12. Talkoissa on puiden lannoitusta, rajua kitkentää, puiden tukien kiinnitysten tarkistuksia, uuden lintukeräyslangan valmistusta, ota mukaan muovisia joulukuusen palloja,
klo 15 nautitaan yhteinen lounas.
OMENA TARHAN SADONKORJUU JUHLATALKOOT
-----------------------------------------------------------------------------------------


Tänään 21.5.2014
Sää suosi sen verran että talkoot onnistui ja monta urhoollista oli paikalla, kaikki puut käytiin läpi ja tukikeppejä vaihdettiin huomattava määrä, kiitos keppien tekijöille, erakkola sai myös roskisaitauksen jotta tuulien tuivertaessa ei tarvitse roskista haeskella  Louhelan tieltä tai joelta päin, kahvia, pullaa ja uunimakkaraa oli tarjolla sekä lippisarvontaa,
yllätys oli se että kaksi henkilöä vietti syntymäpäivää samana päivänä ja heille tietenkin laulettiin onnittelulaulu, ONNEA VIELÄ KERRAN!,
samalla kävi ilmi että päältä ajettavan akku oli tyhjentynyt talven aikana ja laturia ei löytynyt, josko sitä on ollutkaan, onni on osaavat kyläläiset joten varmasti kone vielä hyrisee pitkin kesää, voit tulla sinäkin ajelemaan jos olet ennen sellaisella ajellut,
haketta on tarkoitus lisätä kesän mittaan, omaa puutasi voit kitkeä, muuta ei saa tehdä, lannoitukset ym. hoidot on tehty,
tarhalla on nyt myös vieras/työ kirja merkkaa huomioita, terveisiä.
Vielä sovittiin että ilmoitus kylän nettisivulla riittää kutsuksi talkoisiin, enää ei siis tule tekstiviestejä, viikkoa ennen ilmoitus tulee kyläsivulle, tarkkaile.
m Stefanos
-------------------------------------------------------------------------------------------

Tämän päivän 14.5.2014  valtava vesisade ja lumisade teki tepposet, eli omenatarhan talkoot peruutettiin, mutta yritetään uudelleen
keskiviikkona 21.5 klo 18.00,
tule mukaan, pientä puuhaa löytyy ja juodaan kahvia välillä ja paistellaan makkaroita.
m Stefanos
NYT UUDELLEEN TALKOILLAAN!
---------------------------------------------------------------------------------------------

TERVE!
VUOSI 2014 ON ALKANUT PUUTARHALLA
Tänään 15.3.2014 MARJAPAIKAN Juha Haverinen leikkasi omenapuut, opissa oli Toivosen Sirpa ja Ratilaisen Pirkko.
Opin itse, että oksa leikataan aina sen silmun yläpuolelta joka on ulospäin, aina leikataan kilpaileva latva pois, tietysti kuivat oksat ja voi vaikka pyykkipojilla taivutella oksia oikeaan suuntaan.
Aika rajuja leikkauksia Juha teki, sillä viime keväänä ei leikkausta tehty, selkeästi kävi ilmi että Heinävesi niminen lajike on menestynyt heikoiten, muut tasapäisesti, mutta yhtään puuta ei ole kuollut, mikä on iloinen asia.
Toukokuulla on sitten talkoot ja silloin tärkeintä uusia tukikepit paremmiksi, jos joku tietää mistä saisi edullisesti seipäitä, noin 250 cm ja ehkä, jopa, kenties ilmaiseksi, voi soitella minulle 040- 531 541 Ilmoittelen talkoista sitten lähempänä. 
Juha HaverinenHyvältä kasvu näyttääOppilaat tarkkoina

m Stefanos

                                                                                     
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Illan esiintyjä Sami Hopponen Kirpputori oli avoinna koko päivän

Terve!

Pe 30.8.2013 vietettiin omenatarhamme praasniekkaa pyhän Fiachran valvovien silmien alla. 
Halusin tarjota vieraille silakkasoppaa ja kun siskoni oli tulossa juhliin pyysin häntä tuomaan niitä Porista ja voi ihmettä, piti ottaa asia tervetuliaispuheessa esiin kun kunnanjohtaja ja valtuutettuja oli juhlissa mukana, eli pidin ulkopoliittisen ja ympäristöystävällisen tervetuliaispuheen jossa kerroin kuinka Porin kauniit muodinmukaisesti välkehtivään pukuun sonnustautuneet nuoret silakat joutuvat lähtemään ulkomaille Tukholmaan jonne saapuvat vanhoina väsyneinä ja sitten vasta kelpaavat suomeen juhlapöytään, ja nimikin on vaihtunut Ågs silliksi ja vain siksi kun Porilaiset ei saa kalastaa silakkaa ennenkuin 15.9 alkaen minkinrehuksi ja Porilaisilla olevia valtavia vieroitusoireita ei oteta huomioon.
Siksi jouduimme myös me tarjoamaan kunnanjohtajalle, joka on aivan uusi, vanhoja väsyneitä silakoita sopassa, onneksi Toivosen Liisan tekemä kotikalja pehmensi makua.
Kunnanjohtaja kertoi jälkeenpäin että otti ensin varovasti,mutta huomasi sopan olevan kelvollista ja puheessaan myöhemmin
ehdotti 
ehdotonta autonomiaa Rasimäen kylälle, kuultiin vielä kultaisen harmonikkakilpailun voittajaa Sami Hopposta joka soiiti kolme kappaletta,-Meren aalloilla,-Liber tango ja kolmas jonka nimeä en muista ja kun kaikki oli saanut puhutuksi asiansa kaverin kanssa esitti Sami ylimääräisenä .Säkkijärven polkan, ja esityksen jälkeen nautittiin Hämysen Kaijan tekemää Rasimäkeläistä kermatäytekakkua kermakuorrukkeella kermavaahdon kera ja S-Marketin sponsoroimaa Kulta-Katriina kahvia.

Ennen juhlaa oli koko päivän kirpputori ja kahvio, väkeä kävi tasaisesti ja klo 15 alkoi puutarhan talkoot, nyt tarha odottaa uutta kesää, kiitos talkoolaisille.
m Stefanos
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

SADONKORJUU PÄIVÄ 
30.8.2013 klo 12- 21
OHJELMA:
Klo 12 portit aukeavat
Klo 12 kahvio aukeaa,grillimakkaraa,kotipullaa,kahvia,ym myynnissä.
Klo 12 kirpputori aukeaa,koko päivä halvalla,vaatteita,astioita, ym. tavaraa
Klo 15 alkaa kitkentä,lannoitus talkoot
Klo 18 alkaa sadonkorjuu juhla, noin Klo 18.30 esiintyy SAMI HOPPONEN kultaisen harmonikan voittaja.
Mukavaa yhdessäoloa,arvontaa,soppaa tarjolla,pukeudu lämpimästi sillä juhlaa vietämme puutarhalla,omenapuiden ympäröimänä.
Kaikki tapahtumat ovat avoimia kaikille .
TERVETULOA!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 
 seurustelua kahvin kera
makkaroita odotellessa
 
KITKENTÄTALKOOT 10.6 2013 sujuivat aurinkoisessa säässä ja koko alue puhdistettiin, monta kärryä tuli täyteen rikkaruohoa, osa porukasta oli tekemässä esiintymislavaa kesän juhliin tulehmolla, Sirpa toi mukanaan pullaa ja raparperipiirakkaa ja menekki oli taattu, makkarat maistui ja kahvihetken aikana Päivi kävi läpi tulossa olevia tapahtumia, uutena urheilujuttu jossa hoidamme kahviota, omenatarha on nyt siisti, käykää katsomassa, portti on lukoton.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

KEVÄÄN ENSIMMÄISET TALKOOT 14.5.2013
 Niin,sanompa vain, kun kaksi viikkoa on satanut on varma merkki poudasta omenapuutarhan talkoot, osa tuli jo puoli kolmen aikaan ja koko ajan tuli lisää talkoolaisia, joten oli jo lähellä veden lisääminen kahviin ja makkaroiden pieniminen, mukavaa oli ja kaikille oli työtä kohtuudella, arvottavana oli sauvasekoitin jonka voitti Risto Keränen ja tropiikkihai uistimen Päivi Härkin.
Pyhän Fiachran ikoni saatiin paikoilleen,portti on nyt myös valmis, maalausta vailla, kalkitus ja lannoitus suoritettiin, puiden tuet suoristettiin ja lopuksi kerättiin vielä maastoon raivatut risut kasalle.
Omenatarhalla on kovaäänislaitteet jonka mikrofonit oikutteli,niitä ei saatu toimimaan,laitteisto on uusi joten voi olla käyttövika, onneksi yksi toimii.
Kiitos kaikille mukana olleille ja omenien odotusta!
 
 
 
 
  Portti omenan kotiin  Kalkitus ja lannoitus käynnissä Omenatarhan kevättalkoiden kahvitauko
 
   
 Ikonin kiinnitystä   

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
KEVÄÄN 2013 ENSIMMÄISET TALKOOT 14.5 klo 18.oo
Tarjolla ,lannoitusta,kalkitusta,numerolaattojen kiinnitystä,vajan rakennusta,tukikeppien oikomista ja pähkinäpensaan istutusta,
väliajalla paistetaan makkaraa,hörpitään kahvia ja pullaa, lisäksi arvontaa.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
04.03.2013
Terve!
Kevättä kohden ollaan menossa ja jännitys tihene onko puut selvinneet, talvi on ollut aika leuto ja luntakaan ei ole ollut kuin ehkä puolet normaalista määrästä, piti jo ottaa yhteyttä Hirvialmen puutarhaan ja kysellä mitä pitää tehdä, vastaus tuli, oli hyvin rauhoittava,kun ruoho on näkyvissä kalkitaan ja lannoitetaan sopivasti, eli helpotti, voi tässä vielä uinailla, paitsi joku päivä huomasin kuinka on pidetty paraatia tarhan ympäri,kyllä saa olla iloinen aidasta,
 otin pari kuvaa kun vähän naurattaakin jälkien paljous, pääsiänen lähestyy ja puput ovat innoissaan.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
TERVE!
Kaikille omistajille on viestitetty puista ja loput on myynnissä 50€ kpl, lähetä tekstiviesti 040-531 5410 jossa sähköpostiosoitteesi ja katuosoitteesi, tai suoraan sähköpostilla harri.stefanius(at)gmail.com
                                         
Tässä tilinumero ja ohje maksamiseen.
     FI 21 5700 9520 0629 47

             MERKKAA SAAJA KOHDALLE HARRI STEFANIUS

             MERKKAA VIESTI KOHTAAN ASIASI ( MINULTA SAAMASI PUUN NUMERO)     

 

KAIKKI TULOT KÄYTETÄÄN PUUTARHATARVIKKEIDEN OSTOON,                                           

MM.ISO RUOHOLEIKKUU KONE ON VÄLTTÄMÄTÖN JA ENSIMMÄINEN HANKINTALISTALLA.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Omenapuutarhan siunaus 26.8.2012
Sadetta,sadetta, vaan ei kello 14.10 jolloin alkoi omenapuutarhan ja  pyhän Fiachra Meauxin erakon ikonin siunaus pyhitetyllä vedellä runsaan osallistujajoukon mukanaololla, pyhä Fiachran suojeluksessa omenamme kasvavat,vielä puuttuu ikonin suojakaappi jonka talven aikana joku toivottavasti ehtisi tehdä.
Varatut omenapuut tuli arvottua ja ensi kuussa tulee loput myyntiin kun ehdin paperit ja numerot järjestellä.
 
Kahvihetken jälkeen kauniin auringonpaisteen ja iloisen puheensorinan solistessa
oli vuorossa Annastiina Laatinen joka viululla soitti kolme kappaletta,mm. Merikannon kesäillan valssin.
 
 
 
 
Taitaa lukijaa jossain päin maailmaa varmaankin harmittaa sillä, en voi mitään, että täytyy taas ilmoittaa, sää oli taas aivan mielettömän hieno kun kokoonnuimme ruohonleikkuu talkoisiin ja puiden tukien pystytykseen, naapurin Sakke kissa tuli etuajassa norkoilemaan pöydän viereen ja oli niin ystävää odottaessaan grillimakkaraa, todella suuri kiitos jälleen kerran kaikille, puutarha on todella siisti ja tuli vähän  leikattua pihan puoleltakin kun kaikki olivat niin pirteitä vaikka suurin osa oli ollut lakkoja poimimassa ja saaneetkin paljon,Liisa yllätti ja toi aamulla poimituista lakoista tehdyn täytekakun joka oli ,huom.varmaan minulle tarkoitettu,mutta kun selkäni käänsin huomasin ettei kakku ehtisi vanheta varttia kauempaa, mukava ilta, niin,  oli myös arvontaa,arvottiin heijastinpaita ja" minä juon vain suomalaista maitoa" tekstipaita, molemmat paidat meni Härkkkimen perheelle.
 
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ 


                                                      OMENAPUUTARHALLA ON OMA TILINUMERO:

          FI 21 5700 9520 0629 47

             MERKKAA SAAJA KOHDALLE HARRI STEFANIUS

             MERKKAA VIESTI KOHTAAN ASIASI MM. - PUUN OSTO (JA MINULTA SAAMASI PUUN NUMERO)     

 

KAIKKI TULOT KÄYTETÄÄN PUUTARHATARVIKKEIDEN OSTOON,                                           

MM.ISO RUOHOLEIKKUU KONE ON VÄLTTÄMÄTÖN JA ENSIMMÄINEN HANKINTALISTALLA.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

TALKOOT,TALKOOT,TALKOOT,TALKOOT

Ruoho kasvaa puutarhalla,

kitkentätalkoot  ja tukikeppien kunnostusta

                                                                                                                                                                                                                                                                                     

26.7.2012 klo 18

Ota mukaan hanskat,ruoholeikkuri,siimaleikkuri,raivaussaha ym.

kahvitarjoilu

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 

OMENAPUUTARHAN JA UUDISRAKENTAMISEN SIUNAUS 26.8.2012 KLO 14.00 KAHVITARJOILU

TERVETULOA!

 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 

Voi Veljet,luuni ovat muuttaneet ,tai murtuneet tai jotain, mutta aamulla tänään oli heti katsottava ikkunasta onko se totta, totta, sata omenapuuta on istutettu,tuettu,ym. Valtava määrä talkoolaisia sai ihmeen aikaan KIITOS KAIKILLLE!

Eilen satoi koko päivän paitsi hetkellä jolloin alkoi istutus talkoot, koko illan oli aivan mahtavan kaunis lämmin sää, eilen aamulla 26.6.2012 mietin muistaako taimisto tuoda puut, tulihan ne, syötiin tuojien kanssa kalakeittoa ja käytiin Liisan kyydillä tutustumassa Tulehmoon, raahasin puut oikeille paikoille tuojien lähdettyä ja silloin jo oli voimat siltä päivältä käytetty, samassa tuli Hilkka innoissaan ja löytyi heti työtä, hän repi suikaleiksi parhaat kapiolakanani,joten siltäkin osin toivo on mennyttä, lakana suikaleilla tuettiin pehmeästi puut tukikeppeihin, talkoolaisia alkoi tulla, tulla, tulla, aivan vieraita, uusia kasvoja, hienoa, välillä paistettiin makkaraa, syötiin sillivoileipää hörpittiin kahvia ja mehua, Hilkka ja Pirkko hoitivat tarjoilupuolen kun talon isäntä halusi olla pellolla.

Muutamassa puussa on jo raakileita, joten näemme syksyllä minkalaisia omenia alkaa tulla, syksyllä jaan postilaatikoihin kyselyn haluaako talo oman puun ja sen jälkeen haen muita mahdollisia puiden ostajia a'50€ puu.

Pitäisi löytää myös ammattipuutarhuri huolehtimaan puista, jos tiedät ,tai itse olet puutarhuri ja haluaisit auttaa ota yhteyttä minuun puh.040-531 5410

ERIKOISEN ERIKOINEN NÄKY UUDET OMENAPUUT TUKINEEN

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 

MUISTA ISTUTUSTALKOOT 26:6.2012 klo 17,30, katso alempaa tiedot

        ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------   

AIVAN IHMEELISEN ILLAN SAI AITAVERKON KIINNITTÄJÄT AIKAAN, KIITOS, ENSINNÄKIN SADETTA OLI ODOTELTU KOKO PÄIVÄN, EI TULLUT, MUTTA TALKOOLAISIA TULI VIISITOISTA JA MITÄ IHMETTÄ PIENI RUSAKON POIKANEN AIDAN SISÄPUOLELLA, KAUAN HAKI POISPÄÄSYÄ ALUEELTA, KUIKAHAN PALJON SIELTÄ VIELÄ PELASTETAAN ERI LAJEJA, VERKKO ON NYT PAIKALLAAN JA KUN OLI PALJON TEKIJÖITÄ TULOSTA SYNTYI, JOTEN AIKAA OLI MUKAVASTI RUPATELLA MAKKARAN JA KAHVIN VOIMALLA.

 AITAVERKON KIINNITYSTÄ

 

ENNEN ISTUTUSTALKOITA ON VIELÄ AITAVERKON ASENNUS 20.6 klo 17.30 ALKAEN, MAKKARAA, KAHVIA TARJOLLA TAUOLLA.

 

 

ISTUTUSTALKOOT 26.6.2012

Omenapuut tulevat 26.6 eli istutustalkoot samana päivänä klo 17.30 alkaen, tarjolla myös väliaika kahvia ja pullaa,makkaran paistoa,talkoita jatketaan seuraavana päivänä jo aamusta alkaen kunnes kaikki on istutettu,ota lapio ja sanko mukaan veden kantoon ,TERVETULOA!.

Kiitos aidan pystytys talkoisiin osallistuneille,kyllä oli rankka homma, mutta nyt tolpat on pystyssä ja ylä,alalangat,verkot puuttuu koska en tiennyt että tarvitsemme erikoistyökaluja ja jotain lenkkejä, no onpa sitten taas hyvä syy järjestää uudet kiinnitystalkoot,seuraa tilannetta, mukana oli myös sakke niminen kissa joka haistoi talkookahvin ja makkaratauon hetken. Uusia ideoita, kuten kanala, mehiläistarha ym. ehdoteltiin ja tuli yksi pirkkavinkki, vanha fetapeltipurkki suojaa hyvin tolpan päätä ettei halkeile, katso kuva,  ilta oli mitä upein sään puolesta.

Ensimmäiseen 24.5 2012 talkootilaisuuteen osallistuvat saivat bonuksena oman henkilökohtaisen puun tarhalta ja numero tuli syntymävuoden mukaan.

 FETA PURKKI KESTÄÄ

 

24.5 klo 17.30 aloitetaan aitatolppien pystytys, tule mukaan talkoisiin,makkaran paistoa,kahvia välillä.

 

21.5.2012 alkoi kesäkausi omenatarhalla, Antero tasoitti ja pöyhi pinnan, myöhemmin raahasin aita tolpat paikoilleen odottamaan innokkaita talkoolaisia, tänä kauniina päivänä, iltapäivällä Timon kanssa ruudutimme kentän ja numeroidut kepit näyttävät omenapuiden paikat.

Lajikkeina tulee Norland, valkea Nalif, Heinävesi ja Renow.

Kannattaa seurata sivustoa, yritän ehtiä informoida heti kun jotain tapahtuu.

Merkattu kenttä vielä aika keväinen

IDEA
Käydessäni Italiassa tutustumassa ikoneihin  oli eräässä luostarissa oliivipuissa ihmisten nimiä kylteissä, kysyin mitä tarkoittaa?, luostari oli myynyt oliivipuut halukkaille luostarin tukemiseksi, sadonkorjuun aikana omistajat tulevat talkoisiin, keräävät oliivit ja niistä puristettu öljy myydään luostarin hyväksi, kun työt on tehty seuraa sadonkorjuu juhla  ja jokainen saa öljyä kotiin.

RASIMÄKI
Mikä meillä olisi yhteinen juttu, tuli mieleen omenat, en pidä kylläkään omenoista, mutta voisi toteuttaa samaa ideaa, pyysin kyläyhdistyksen hallitusta pohtimaan asiaa, mukaan tuloa ja lähinnä työsuorituksia tarvitaan.
Kyläyhdistys päätti tulla mukaan 13.8.2011

PÄIVÄNKAKKARA KERÄYS

Ennen maapohjan siunausta ja muita töitä keräsin tuhansia päivänkakkaran kukkia siirrettäväksi uusittaville niityille joten niittyni päivänkakkara lajike jatkaa elämäänsä.

 Päivänkakkara keräyssatoa kuivumassa 

ALOITUS
En ole koskaan perustanut minkäänlaista puutarhaa joten ammattiapu on välttämätöntä, ensimmäisenä mielessä oli että maapohja pitää saada siunattua, isä Andrei Verikov suoritti maapohjan siunauksen 29.8.2011
Maapohjan siunasi isä Andrei Verikov 
 
Hirvisalmen taimisto (omenapuu.com) on taimien toimittaja ja ProAgria tekee viljelys suunnitelmat.
Aivan ensimmäinen työ oli maanäytteen otto jossa Toivosen Liisa ja Sirpa auttoivat lomakkaiden täytössä, ihan itse kaivelin pellolta viisi maanäytettä.
Ihan pienet iltapäivänokoset otettuani katsahdin pellolle jossa heinät makasi kuin isäntä.
Ykskaks oli niitty niitetty, Toivosen Antero oli ollut asialla 3.9.2011 seuraavana päivänä Antero pöyhi ja kasasi heinät ja ei aikaakaan kun Ratilaisen Timo oli vienyt heinät pois 6.9.2011.
Rikkaruohot pitää hävittää joten myös maa piti myrkyttää, Ryynäsen Paavo hoiti työn ja nyt odotellaan tuloksia.
Maanäyte tulokset oli huonot, maassa ei ole oikeastaan mitään ravinteita joten lannoitusta tarvitaan ja ensimmäinen kalkitus on tehty 22.9.2011 ja Turusen Päivi ProAgrialta on laskenut lannoitustarpeen, tulee lähiaikoina.

Maapohjan kalkitus käynnissä.
 
SÄÄNNÖT
Alustavasti olen kirjannut säännöt joita kyläyhdistyksen hallituksen kanssa vielä käydään läpi, ajatus on että kyläyhdistys saa 90 puuta ja erakkolani 10, puut myydään halukkaille kylän ulkopuolelle ja puun omistaja saa omenia 5kg vuosi sadosta riippuen, jokainen talous Rasimäellä saa ilmaisen puun ja 5 kg omenia, jos talous ottaa vastaan puun pitää suorittaa talkoopäivä vuodessa. Jokaiseen puun viereen tulee sponsorin nimi.
Loppu sato käytetään kyläyhdistyksen toimintaan esim.kylätalkkarin palkaamiseen, puita on siis sata joten omenia myös tulee ja ne toimitetaan mehutehtaille tai osa myydään syötäviksi.

SUUNNITTELUA
Talven aikana pitää suunnitella ja hankkia tarvikkeita,kuten aitatolpat ja aidat eläimiä varten, pikkuisille myyrille pitää hankkia ihan omat esteet, Joensuun ammattiopiston puutarha osasto ehkä tulee mukaan istutustöihin, yhteydenottoa odottelen,tie tulee taloni edestä,ettei tarvitse isoilla koneilla hankalasti pihan kautta kierrellä,noin kolme vuotta kestää ennenkuin tulee satoa,mutta jo pitää miettiä omenien jatkojalostusta.

 
RUOKAILUA
Torstaina 20.10 .2011 tuli mieleen talkoojoukot joita lähivuosina tarvitaan omenapuutarhalla ja aivan oikeutetusti karjalainen vieraanvaraisuus, siksi ostin suomen armeijan soppatykin itselleni, perjantaina 21.10.2011 haimme sen Juuasta Timon kanssa ja tykki muuntautuu kattilaksi kyläpajalla eli maalataan omenatarhan väriin ja nimetään kattilaksi,koekäyttö suoritetaan marrasmessuilla kun keitetään 200 litraa ohraryynivelliä myyntiin ja tuotto tulee Rasimäen kyläyhdistykselle. Lainaksi kattilaa saa eri tilaisuuksiin ja ennakkoon suoritetaan pantti 50€ joka palautetaan jos kattila on asiallisesti siivottu käytön jälkeen. Kyläyhdistyksen käytössä käyttö on ilmainen.
 
 
TIE
Tien teki Paavo tänään 24.10.2011ja keväällä pintaan levitetään sora, pikkuhiljaa tapahtuu.