Uutiset‎ > ‎

Merivesi vaarallisen kylmää

lähettänyt SAR Naantali 24.6.2014 klo 10.32   [ 24.6.2014 klo 10.54 päivitetty ]
Pohjoistuulen tuoma sade
Kylmä sää ja pohjoisesta pitkään puhaltanut tuuli on estänyt pintavesien lämpenemisen tehokkaasti. Veden lämpötila on vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen alhainen. Veden varaan joutunut on todellisessa hengenvaarassa, koska noin 10 asteinen vesi johtaa uupumiseen ja tajuttomuuteen pahimmillaan alle puolessa tunnissa eikä huippukuntoinenkaan uimari jaksa säilyttää tajuntaansa tuntia pidempään. Kuolema 10-asteisessa vedessä seuraa noin yhdestä kolmeen tunnissa. 

Veden pintalämpötiloissa voi olla suuriakin paikallisia eroja. Suomen rannikoilla esiintyvä kumpuamiseksi kutsuttu ilmiö nostaa syvänteistä kylmää vettä tuulen poiskuljettaman pintaveden tilalle. Syvänteiden vesi on yleensä alle viiden asteen lämpöistä. Tässä lämpötilassa tajuttomuus saattaa seurata jo 15 minuutin vedessä olon jälkeen. Tilanne pahenee entisestään, jos merivettä joutuu vatsaan tai keuhkoihin. Tällöin elimistön lämpötila pääasee laskemaan nopeasti alle 35 asteen, jolloin puhutaan hypotermiasta. Lämpötilan edelleen laskiessa n. 34 asteeseen alkavat tajunnan häiriöt ja n. 30 asteessa seuraa tajuttomuus.

Pelastusliivit tai paukkuliivit ovat välttämätön turvallisuusvaruste veneiltäessä ja erityisesti nyt pintaveden ollessa tavanomaista kylmempää. Ne pitävät veteen joutuneen pään pinnalla ja estävät hukkumisen myös tajuttomuuden aikana. Niiden avulla saadaan useimmissa tilanteissa riittävästi aikaa pelastustoimille. Kelluntatakit ja -liivit pitävät veden varaan joutuneen virkeän uimarin pinnalla, mutta tajutonta ne eivät juuri auta. 

Lisätietoja hypotermiasta ja sen hoidosta saa esimerkiksi SUH:n hypotermiasivulta.  Kumpuamiseen voi tutustua  Itämeriportaalin sivuilla. Meriveden lämpötilaa voi seurata Forecan veneilysää -sivuilta.
Comments