Uutiset‎ > ‎

Ilmailusääpalvelu hyödyksi myös veneilijälle

lähettänyt SAR Naantali 16.4.2015 klo 10.19   [ 17.4.2015 klo 2.34 päivitetty ]
Ilmatieteen laitoksen lähinnä harrastelentäjille tarkoitetusta sivustosta www.ilmailusaa.fi saa myös veneretkien suunnittelua palvelevia säätietoja. Sivustosta saa mm. 3 vuorokauden tuuli- ja pilvisyysennusteen sekä erilaisia säätutkahavaintoja.

Veneilijälle sovelutuvia ennusteita ovat 3 vrk maanpinnalle -painikeen takaa avautuva tuuli- ja pilvisyysennuste, sade, ilmanpaine, lämpötila -painikeesta avautuva ennustekartta sekä SWC-painikeesta avautuva lentosääkartta. Lentosääkartassa näkyvät sateet ja säärintamat.

Sääkartoissa ja ennusteissa kellonajat ovat UTC-aikoja, joihin pitää lisätä talviaikana 2 tuntia ja kesäaikana 3 tuntia.

Ilmailusääkartan symbolien tulkintaa varten sivustolta voi ladata pdf-muotoisen ohjeen, johon tutustumalla saa kaiken hyödyn palvelusta.

Ilmailusää-sivustolla tuulen nopeus ilmoitetaan solmuina. Jakamalla ilmoitettu tuulen nopeus kahdella saadaan nopeus metreinä sekunnissa veneilijälle riittävällä tarkkuudella. Esimerkiksi 20 kt tuuli on n. 10 m/s. Tarkasti laskien (20 x 1852 m) / 3600 s = 10,3 m/s. Kartoilla tuulen nopeudet esitetään sekä värin että perinteisen tuulinuolen avulla. Nuolen tyvessä olevat "sulat" kertovat nopeuden: pitkä viiva on 10 solmua ja lyhyt 5 solmua.

VIS, CLD, WIND -painikkeella saa näkyviin kartan, josta selviävät näkyvyys, pilvien korkeus maan pinnasta sekä tuulen voimakkuus. Tiedot näytetään lentokentittäin. Näkyvyys ja tuulen nopeus merellä voivat poiketa huomattavasti lentosääpalvelun ilmoittamista arvoista. Merialueen tiedot kannattaakin aina tarkistaa ilmatieteen laitoksen säätiedotus merenkulkijoille -sivulta sekä rannikkoasemien havainnot -sivulta tai Forecan veneilysäästä.

Säähavaintojen tekemistä harrastavalle ilmailusää antaa paljon sellaista tietoa, jota normaalit sääsivustot eivät sisällä. Tuulen nopeuksia ja ilman lämpötilaa voidaan tarkastella eri korkeuksissa (lentopinnoilla). Ilmailusäähän liittyy joukko lyhenteitä, joita sivustolla ei ole kovin tarkasti avattu. Seuraavilla lyhenteillä ja sivuston ohjeella sekä Wikipedian artikkeleilla pääsee alkuun säähavaintojen tulkinnassa.
  • METAR on lyhenne sanoista METeorological Aerodrome Report ja se tarkoittaa vakiomuotoista lentokentittäin laadittua sääsanomaa. Sanoman kuvauksen voi lukea Wikipediasta.
  • AWS lyhenteellä tarkoitetaan paikallista sääasemaa ja sen mittaustuloksia.
  • FL tarkoittaa lentopintaa (Flight Level), joka kertoo ilmanpaineen perusteella lasketun lentokorkeuden. Korkeudet ilmoitetaan satoina jalkoina. Esim. FL 50 tarkoittaa 5000 jalan eli n. 1500 m korkeutta.

Älypuhelimen ja tablettien käyttäjien kannattaa asentaa laitteeseensa Ilmatieteen laitoksen Rainman-sovellus, josta saa lämpötila-, tuuli-, pilvisyys- ja sadetiedot älylaitteille sopivassa muodossa. Tietokoneen käyttäjälle ilmailusää antaa samat tiedot sekä pidenmpiaikaisen ennusteen. Palvelussa olevien ennusteiden ja animaatioden laatu on hyvä ja niiden käyttäminen on jopa helpompaa, kuin varsinaisessa merisääpalvelussa.
Comments