Front Page

Tiedehenkilöt todistavat kyynel silmässä, ja kieli poskessa metaanipommeista,
3/4,s osaa napajään sulamisesta ja kymmenkunta asteen napa-alueen lämpenemiseen,
tosin ilman todisteita, kovin tunteellisissa videoissaan.

Herääkin kysymys, uskovatko ne todella omia satujaan, moiset ilmastoveivarit jotka kutovat
näkymätöntä nuttuaan joka on nähtävissä vain kaikenmaailman kannisille ja WWF taalaksille.

Naurattaisi, jossei se olisi kovin surullista, kun ei löydy edes lasta koka huutaisi ettei ilmastokeisarilla
ole vaatteita, eikä tavalliset pöljätkään ymmärrä hyvän vitsin päälle.

Video katntsii katsoa, mutta myös ottaa verenpainelääkkeen etukäteen, ja jättää aamikahvi myöhemmäksi.



Thursday, August 7, 2014

Arctic Propaganda Emergency: New film showcases Arctic scaremongering

From a post today at Greg Laden's "science" propaganda blog:

Arctic Emergency: Scientists Speak

Cue the violins, which play continuously throughout this annoying propaganda film

Greg Laden's post about the "Arctic Emergency" propaganda film above says there's "lots to talk about here," so I posted this comment to start off the discussion, which was immediately deleted by Laden:

Here's something to discuss: Climate alarmists who don't even know their own field of science. 
CO2 causes extreme weather. Even IPCC disagrees 
Warming causes more jet stream dips. Jennifer Francis & Jeff Master's claims that warming causes more cold waves/polar vortex dips debunked: 
Arctic will warm up to 16C - ridiculous claim refuted by paleoclimate evidence when CO2 levels were 15X higher & much more than even falsified climate model projections 
Why no mention of record high Antarctic sea ice? The unspeakable continent 
At 11:40 a climate scientist claims current CO2 levels are 800 ppm, just a little exaggerated by double. At that point I stopped watching this pathetic scaremongering propaganda. Almost every claim made was either false, or exaggerated, or without scientific evidence, or based upon climate model projections already falsified at 98%+ confidence levels. 

Meanwhile, the Arctic isn't listening to the alarmists and is staging a big recovery in sea ice this year, of course never mentioned in this new propaganda film, which instead claims Arctic sea ice loss is accelerating. Arctic sea ice is controlled by winds, storms, and ocean oscillations, not CO2. Other inconvenient unspeakable truths that for some reason aren't mentioned in the film include Antarctic sea ice at record high levels, and that global sea ice is above the mean.

The "Arctic Emergency" for 2014 sea ice 

Global sea ice above the mean
And Arctic temperatures have been well below the 1958-2002 mean temperatures for more than 100 consecutive days so far during this summer's melt

Not at all surprised Laden deleted the comment; climate alarmists are deathly afraid of debate with skeptics, and also are rarely known for telling the truth:

No ilmankos ekofasistit eroittivat.

Wow!  No wonder the ecofascists fired him

Prof Caleb Rossiter is a sincere Leftist.  He really does want to help the poor -- particularly in Africa.  So the ecofascist determination to reduce EVERYONE'S living standards disgusts him.  And it disgusts him most of all because it has only pseudo-science behind it.  Below he gives a comprehensive demolition of the whole of Warmism

The Debate is finally over on “Global Warming” – Because Nobody will Debate

I am deserting from the Climate War.  I will never write another climate article or give another climate talk, and I’ll bite my tongue and say oooooooooooom when I hear or see the sort of exaggerations and certainties about the dangers of heat-trapping gasses that tend to make my blood boil at their absurdity.  For a decade I’ve been a busy soldier for the scientific method, and hence a “skeptic” to climate alarmism.  I’ve said all I think and know about this repetitive, unresolveable topic.  I’ll save hundreds of hours a year for other pursuits!

This is not like my pledge to my wife after a marathon that “I’ll never do another one.”  This is real.  There is simply too little room for true debate, because the policy space is dominated by people who approach this issue not like scholars weighing evidence, but like lawyers inflaming a jury with suspect data and illogical and emotional arguments.  

The believers in human–induced catastrophic climate change, strongly represented among the liberal and radical left of American and international politics, have won the mainstream media and government battle for the conventional wisdom, but lost the war for policy change.  None of the governmental and few of the institutional and individual actors who claim to fear climate change will take real steps to reduce their use of energy, choosing instead to put on phony shows of “green-ness” and carbon-trading shell games.  So it’s over, on both fronts.

I guess I should be happy, since in the other two areas, and blogs, in which I expend professional and personal blood, sweat, and tears (the American empire, and school “reform”) I am usually in agreement with the radical left, and never win.  I nod my head happily when reading the Nation magazine and listening to Amy Goodman’s Democracy Now, yet am sadly on the losing end of the policy fights in my areas that they describe.  Politicians and well-paid reformers continue to double down on the disaster of nearly 30 years of the blame-the-teacher, mistest-the-student regime, and U.S. arms and training for dictators have reached new heights under every president from Carter to Obama.

Finally, I’m a winner, but for all the wrong reasons.  The leaders of the big governments who control global policy aren’t avoiding change because they disagree with the conventional wisdom.  They’re avoiding change because it would be politically uncomfortable for them.  Thank goodness, because the change they’re mouthing would be more than uncomfortable for developing countries.  It would be a disaster, de-industrializing them and taking decades off their citizens’ life expectancy.

* * *

Climate Claims and Fears Can Drive You Crazy

I never expected to be in the Climate War.  I have enough wars to fight as an anti-imperialist and an activist supporting development and democracy in Africa against a U.S. policy of backing dictators and American corporations.  Only by chance did I get drafted for climate duty.  About 10 years ago, when a graduate student in my class on international research statistics wrote a required analysis of any peer-reviewed study in the field, she chose a journal article on some aspect of climate science.  Her paper reported data and conclusions about human-induced global warming that were so weak and illogical in their own terms that I gave her a poor grade, noting: “You can’t have read this study carefully.”

She protested, and brought me the article, and indeed I saw that one of the most respected names in climate science and climate policy was writing flights of fancy and getting them published in refereed journals.  I raised her grade, of course, but not all the way to an A, because she had been so smitten with the credibility of the author and the journal that she forgot to check his logic.

Since then I have assigned hundreds of climate articles as I taught and learned about the physics of climate, the construction of climate models, and the statistical evidence of extreme weather.  My justification to my department has been that there may be no issue in global politics more important to more people worldwide than the claim of catastrophic, human-induced warming.   If it’s true, billions will suffer from its effects if we do not act; if it’s false, billions will suffer from needless restrictions on energy, growth, and life expectancy if we do act.

Africans will be foremost among those suffering in both cases.
As an academic, in both employment and inclination, I wanted to learn, to promote inquiry and debate, and that it why I now need to stop.  My blood simply boils too hot when I read the blather, daily, about climate catastrophe.  It is so well-meaning, and so misguided.  I feel like I am watching the modern version of Phrenology, the racist “science” of skull shape that permeated academia and public opinion about Africans and Africa-Americans throughout the 19th century in Europe and white America.  That conventional wisdom conveniently justified colonialism and segregation as systems in which intelligent and benevolent whites ruled colored people.

And it pains me to see climate hysteria spread, because Africans again could pay the price.  It will inevitably put pressure on Western lenders like the World Bank to reduce funding for power generation in Africa, leading to less economic growth, less personal income, and lower life expectancy.

When the Nobel Peace Prize-winning Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC) butchers basic statistical concepts in its findings and its charts; when students call on their universities to divest from energy companies and their presidents argue financial impact but proffer the assumption that greenhouse gasses are a threat to survival; when advocates of African development call for the World Bank to block energy projects; or when the Nation magazine publishes a call to lower the parts per million of carbon dioxide in the atmosphere from 400 parts per million to 300, which would require an end to all world industry for 100 years, and has a picture of the globe on its cover with the caption, “It’s not warming, it’s dying,” I become a man on the verge of doing something I’ll certainly regret.

I don’t want to be driven to crime like climate alarmist Peter Gleick, who stole, leaked, and attributed forged materials from the pro-growth Heartland Institute in 2012, or the climate skeptics who stole and leaked the “Climategate” memos from the University of East Anglia’s Central Research Unit (CRU) in Britain in 2009, facing certain moral sanction and possible criminal investigation.  I don’t want, to cite Gleick’s partial confession, to wake up and find that “my judgment was blinded by my frustration with the ongoing efforts” that disrupt “the rational public debate that is desperately needed.”
I don’t want go raving around, making absurd statements like President Obama, UN Secretary General Ban, or World Bank President Kim.  Obama has long been delusional on this issue, speaking of a coming catastrophe and seeing himself as King Canute, stopping the rise in sea-level.  But he really went off the chain in his state of the union address this year.  “For the sake of our children and our future” he issued an appeal to authority with no authority behind it:

"We can choose to believe that Superstorm Sandy, and the most severe drought in decades, and the worst wildfires some states have ever seen were all just a freak coincidence. Or we can choose to believe in the overwhelming judgment of science and act before it's too late."

There is no judgment of science, overwhelming or other, that human-induced warming has led to any of the events cited.  In fact, there is little conclusive science on the causes of these extreme events at all, except to say that like their predecessors at earlier times in recorded history, they require rare coincidences in many weather building blocks and are unpredictable.

Then Obama pulled out the IPCC’s illogical last refuge, the hoary claim that “the 12 hottest years on record have all come in the last 15.”  That record started in 1860, when a 150-year warming began that even the IPCC concedes had nothing to do with industrial emissions in its first 75 years.  At the high point of a warming period you will of course have a concentration of high years!

And of course this trivial claim says nothing about the cause of the warming, or the temperature in previous warm periods, of which we would probably find quite a few since the end of the Ice Age 15,000 years ago, if we had always had today’s measuring devices.  (A 100,000 year oscillation in our orbit of the Sun from perfect circle to five percent elliptical drives temperatures up and down on the order of 20 degrees, and we happen to be at the high end right now.)

Ban, in a speech on the “Threat of Climate Catastrophe,” recently warned that “if we continue along the current path, we are close to a 6 degree increase.  You all know the potential consequences:  a downward global spiral of extreme weather and disaster; reversals in development gains; increases in displacement; aggravated tensions over water and land; fragile States tipping into chaos.”

Actually, the IPCC’s models, which are fundamentally mathematical data-fitting exercises with little real-life scientific basis, predict a 4 degree rise at most over 100 years, but actual temperatures have been running at about one-third of that rate in the 30 years since the models first made that prediction.

Kim tells us: “If we do not act to curb climate change immediately we will leave our children and grandchildren an unrecognizable planet.”  That’s sort of like the CRU’s David Viner saying in 2000, a decade before two winters of dramatic snowfall on England’s green and pleasant land: “Children just aren't going to know what snow is.”

Acting for children is definitely a big theme here: an analyst at a left-leaning think-tank wrote about yelling out the names of Obama’s children when subjecting herself to arrest as part of a campaign to block the Keystone oil pipeline.  Fortunately the World Bank has not followed another hip American campaign and tried to reduce today’s 400 parts of carbon dioxide per million in the atmosphere to 350, which would require an end to all industry on earth for 100 years.  The Bank still funds power plants based on coal and gas.  Coal is an inexpensive African resource that can be scrubbed with modern technology to eliminate the real pollution, which is not carbon dioxide but sulfur dioxide, and gas has nearly no dangerous residue when burned.

* * *

“The Debate is Over” Indeed

“The debate is over on Global Warming.”  That statement has been popular for 25 years with a group I call the catastrophists.  During this period they have held true to their claim, consistently refusing to engage in debate, as opposed to polemics.

 As a result, the catastrophists have perversely made it true for all of us, as not just public discourse but scientific inquiry, not just interpretive models and statistical studies but the basic data itself, about human influence on global climate have all been hopelessly politicized in a scurry for money, loyalty, and reputation.  Finally, the catastrophists are right: the debate is over, because the fundamental elements of a useful debate are lacking.

I define a catastrophist as someone who insists that any debate is dilatory and therefore immoral because the evidence is so clear and overwhelming that:

    the roughly one degree rise in average global temperature since 1860 has been triggered by industrial emissions (I say triggered because the climate models that attribute the one degree rise to emissions do so by tripling their purported impact through theoretical cloud feedbacks to the initial increase in heat);

    this slight warming has increased storms, droughts, and sea levels; and

    these effects will turn into a catastrophe that threatens life on earth if we don’t replace fossil fuels with other forms of energy.

Catastrophists are generally environmental activists, politicians, and journalists.  They come from the rich tradition of Malthusians, Luddites, and Greens, by which I generally mean the apocalyptic, anti-growth, environmental left.  They still celebrate tarnished figures and institutions, such as:

    Rachel Carson, author of the 1962 book The Silent Spring, who called the pesticide DDT cancerous to humans without any evidence (and the CDC has found that there still is none), resulting in an effective ban on DDT that led to millions of deaths in Africa from malaria before it was reversed;

    Paul Ehrlich, author of the 1968 book The Population Bomb, who predicted billions of deaths from starvation and the end of nations from India to the United Kingdom within decades, only to see the greatest increase in well-being in human history over the next thirty years.  Population did double, but energy production and real average income tripled, and life expectancy rose 15 years in poor countries and 12 years worldwide.  (Poor Professor Ehrlich – his belief in scarcity due to high demand caused him to lose his famed 1980 bet on commodity prices with economist Julian Simon, who held that scarcity is redefined constantly by technology and human ingenuity.)

    Mother Jones magazine, which claimed in 1982 that men’s sperm counts were falling to infertile levels because of industrial chemicals and radioactivity, a claim that had little basis then and has been thoroughly debunked by now.  However, as in the case of Erin Brockovitch, portrayed in an Oscar-winning movie for suing over a harmful chemical in a town’s water when that chemical is not harmful in water, the facts have never caught up with the sensational allegation.
    The late Stephen Schneider, a leading warming alarmist who in the 1970’s was a cooling alarmist, as was the first director of the data and modeling pinnacle of warming alarmism today, the CRU.

Catastrophists have taken over the workings of the Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC), a United Nations body comprised not of scientists, but of governments.  The IPCC was formed in 1988 not to test the assumption that emissions were driving heat and heat was driving dangerous “climate change,” but to broadcast it.  The IPCC was supposed to be the gold standard for climate claims, but as it become a politicized forum, pushing out scientists who were frustrated by the way careful discussions of findings and theories in its working papers were distilled into political alarms in the summary materials used by politicians and the press.

The IPCC uses tricks that scientists and statisticians rage about, almost like a mimicking of the classic text, How to Lie with Statistics.  For example, the IPCC claims “90 percent certainty” in its attribution of most of the warming of the past 50 years to human causes.  All scientists know that using this phrase implies that a statistical test has been performed on random data, leaving only a ten percent chance that the conclusion is incorrect.  But there is no testing, and there are no statistics, involved in the IPCC’s statement -- just a number pulled from thin air.

The IPCC also featured a misleading trend line chart in its latest report, in which convenient starting points and different time periods were used to show a constantly “accelerating” change in temperature when there was no true acceleration.  The chart was eventually pulled, but the IPCC’s favorite physicist, catastrophist guru James Hansen, continues to use similar tricks in showing temperature and shifts in number of hot days, comparing different time periods of different lengths.

The IPCC's tricks show that it is too politicized to trust.  In addition to its repeated claims about the recent number of “hottest years on record” it has reversed its earlier judgment that proxy data like tree rings showed that global average temperature was much higher just a few hundred years ago, during the Medieval Warming period.  In either case, the proxy data is so rough that nothing conclusive or meaningful can be said about past temperatures at anywhere near the scale of accuracy we use today, but the reversal was politically significant.

The reversal resulted from a concerted campaign by catastrophists who saw that the Medieval warming might imply that the cooling afterwards was an oscillation, caused by nothing but the natural regression to a long-term mean.  That, in turn, might imply that the recent warming is just another natural counter to that, without the need for SUV’s to explain it.

The reversal was fraudulent in two ways: technical, by using data manipulation and ignoring error margins to create a “hockey stick” that shows a recent spike up in temperature (the stick’s blade) after a thousand year flat-line (its handle), and theoretical, by arguing that logically the recent increase from a flat-line, even if true, is somehow evidence of human cause.

Finally, the IPCC is flat out wrong about the computer models of the atmosphere that sit at the core of its claim that the recent correlation of carbon dioxide levels and temperatures is a causal relationship.  (Note that the models say nothing useful about the effects of temperature on weather events, which is the holy grail of catastrophists.  Those claims are made from statistical studies of the frequency of rare events, are handicapped by poor data for the past, and are generally inconclusive even in their own terms.)

    The IPCC argues that the models are based on physical science, unlike social science models.  This is not true.  While the models use physical equations about the theoretical rate of heat transfer, like social science models they rely on estimates and parameters for those equations, and more importantly are just as helpless before the many interactions of key variables.

    The IPCC argues that the models take the numerical relationships that best explain the temperature record of the past 150 years and simply apply them to the next 100.  This is not true.  Models as big as these run away, up or down, very quickly, and arrive at nonsensical answers.  They must be “tuned” carefully, not just for the past but for the future.

    The IPCC argues that the models reveal a strong “sensitivity” of temperature to increases in carbon dioxide.  This is not true.  The models build in a theoretical sensitivity and then triple it through proposed feedbacks in cloud formation.

    The IPCC argues, and this is its supposed clinching argument, that the fit between physics and temperature in the model is best captured by its claims on carbon sensitivity, and that no other variable works as well.  This is preposterously incorrect.

Physicist Richard Lindzen caustically calls this “proof by lassitude,” since it implies that if the modelers can’t think of any other reasons for warming, there must be none.  (The proof is a little strange, when you think that the mechanism through which the 100,000 year, 20 degree cycle based on the earth’s ellipse is also physically unknown.)

But the problem is far greater than that.  With just a bit of the level of scrubbing the IPCC models undergo, one could indeed fit the temperature series beautifully to baseball scores, or snail lengths, or any series of data.  That is the nature of modeling, and why Wall Street geniuses go broke with close-fit models of the past: they may have no predictive value for the future, because the associations are correlational, not causal.

There are a few scientists, statisticians, and mathematical modelers among the catastrophists, but most of their peers don’t qualify, because of our caution about data and models.  Let me summarize the more cautious position:

    We know that, all things being equal, industrial emissions lead to warming because their frequencies of oscillation match some of the frequencies of infra-red heat leaving the earth -- although the warming response generally lessens over time as the absorption bands in those frequencies become full.
  But we also know that all things are never equal.  It is the interactions and feedbacks that determine the true impact of a physical change, and there is little physical evidence to support the assumption in the IPCC’s models that the feedback from initial emissions-based warming is on the order of a tripling.
  Finally, we know that the lack of decent long-term data on all sorts of contributing variables keeps us from concluding much of anything about the effects of the roughly one degree rise in temperature since 1860 on hurricanes, drought, floods, storms, wild-fires, sea-level, and other present-day “climate catastrophes.”

As a statistician who teaches about the fundamental uncertainties of global climate models and the difficulty of finding data series that are good enough and long enough to find a recent trend in extreme weather and sea levels, I have for years scoffed at claims that “the debate is over.”  The climate system is so complex and chaotic, and its many interactions so poorly understood on so many time scales, that I more think that there is little useful information with which to begin, let alone end, a debate.

“Anti-intellectual, and anti-science,” I would complain, as the catastrophists dominated mainstream debate, turning the noble scientific title of “skeptic” into the horrific libel of being a “denier” of a coming Holocaust.

At least I could be thankful that the domination of mainstream and leftist debate did not translate into domination of policy.  Both rich and poor countries continue to talk down fossil fuels while using them every chance they get, because these low-cost forms of energy have been the source of the economic growth and longer life expectancy the world has experienced in two dramatic waves: the industrialization of Europe, the United States and Japan in the 19th century and the industrialization of Korea, China, India, and others in Asia and to a lesser extent in Latin America and Africa in the 20th century.

But after a decade of trying to engage in public discourse on the various issues relating to carbon power, now I have concluded that the catastrophists are finally right – the debate IS over on global warming:

    Both sides have their scientists (Lindzen versus Hansen, Happer versus the pack)), both sides have their media (Washington Post versus Wall Street Journal, Time versus Forbes, Fox versus ABC).

    Both sides even have their own data streams (CRU’s ground instrument set and the University of Alabama at Huntsville’s satellite wave-length set) that require significant and judgment-laden adjustments.  (Unlike the case of the U.S. Consumer Price Index, the measurements and corrections are not handled by an unbiased, protected team, but by the protagonists themselves!)
Both sides have their central websites that constantly compile articles and arguments for the media and public: the catastrophists’ and Union of Concerned Scientists versus the skeptics’ staid Science and Environmental Policy “The Week that Was” at and the wild and wooly

(Wonderful exceptions to all this gloom about partisanship are environmental scientist Roger Pielke Jr.’s blog and climate physicist Fred Taylor’s books, which show a clarity and restraint I admire but can no longer replicate.  Their scientific expertise, of course, I never could.)

    Both sides shamelessly, immediately, and viciously attack the findings and background of those they oppose.

    Both sides resort to silly arguments that would be laughed out of an introductory statistics or logic course.  The catastrophists seize on a decade of rising temperatures in the 1980’s, some hot days and rain storms, and recent extreme weather and damages, and they issue ingenious interpretation of ancient proxies to show a current high, along with misleading charts.

The skeptics similarly seize on a decade of flat temperatures in the 2000’s, some cool days and snow storms, and extreme weather and damages in decades past, and they issue their own interpretations of ancient proxies to show higher temperatures a thousand years ago, and their own misleading charts.  None of these tricks, none, are relevant to determining the cause and effect of the one degree rise in global temperature since 1860.
But only one side, the catastrophists, won’t debate, fearing to give credibility to their opponents and preferring to cast them as kooks.  I have given up on inviting my colleagues from environmental and left-leaning think tanks to debate me and more distinguished skeptics on my campus.  They just won’t do it.

Useful inquiry cannot be conducted in this politicized environment, and without useful inquiry, relevant public discourse is impossible.  So much money, and so many jobs and reputations, are wrapped up in the core creation of data and models and the analysis of proposed policies that the debate is effectively over.

Even the language of the issue is politicized.  At first, catastrophists used the term “global warming.”  While not quite accurate (the warming has been concentrated on the higher latitudes, suspiciously near the entirely natural North Atlantic Oscillation), it is something that can at least be measured with a consistent methodology, at least since 1980 and the advent of satellite sensing with global coverage.

One can say today if the average global temperature is rising, and if it is rising in some regions but not others, with much more certainty than before 1980.  In that earlier era, and in the series the IPCC still uses today, global temperature was estimated from averaging data from weather collection stations that stood in as proxies for thousands of square miles of land and ship collection stations that stood in for hundreds of thousands of square miles of sea.  Hilariously, the pre-1980 estimates are accorded respect down to the tenth of a degree, and included in comparisons with the satellite data, when their uncertainty is many orders more massive.

Then, coincident with the satellite data showing a flat line in global temperature for five-year averages from the mid-1990’s to today, the term “climate change” completely replaced “global warming.”  Now, climate is always changing, so this doesn’t mean anything more than when my students tell me that studying abroad “changed their life.”  I always ask: how did their life change, and was it for the worse or the better?

“Climate change” has inappropriately become short-hand for “extreme heat and droughts, extreme rainfall and snowfall (which seem contradictory…), extreme winds, and floods that emerge from them.”  It includes by incorporation a rise in sea-level from warmer water (which expands in size) and melting ice on land (melting sea ice, as in the Arctic, already displaces its weight in sea-level).

Every time the phrase is used, it is loaded, a claim already assumed.  The New York Times reported a rise in carbon dioxide levels with this headline: “CO2 at Level Not Seen in Millions of Years, Portending Major Climate Changes.”  The article provided no evidence, of course, about which changes were portended – and that word itself implies calamitous changes.

What finally brought me to my retirement from the Climate War was my attempt to think through the claims in a recent film about the Maldives Islands that my think-tank had sponsored.  The former president had been a darling of the catastrophists, holding a cabinet meeting under water to show how his country would look if the wicked West didn’t stop warming the planet.

A trip through journal articles, particularly one by a noted sea-level expert, Nils Axel-Morner, that disputed the rise in detail, showed me that the president’s claim is very hard to evaluate.  Nowhere could I find evidence for dramatic changes over the past 40 years in the Maldives -- which of course does not rule out dramatic changes being on the way -- and I discovered that land sinks, and rises, to the clock of its underlying tectonic plates and geological formations as well as to the sea’s clock.  Sea level is difficult to measure because it sloshes around, over tens of thousands of miles, and the measuring devices must be relative to some standard – the land, a dock, the bottom, all of which are always changing.

So here we are again on the Maldives, facing a question that relies on good historical data, systematic corrections and interpretations, and careful modeling.  I could tell even before I read competing studies how the dispute would go.  Just as with temperature, hurricanes, droughts, and global sea level, interested parties on both sides, skeptics and catastrophists, control the data and its manipulation, as well as the modeling.

Even disinterested scientists are forced into line by the high political stakes, finding themselves either hailed and rewarded or castigated and exiled based on their results.  I realized that no matter how much I studied the issue, I could never trust the data, the manipulation, and the models, because of the partisanship.  And that is why the debate is over.

I’m gonna miss a lot of it – the excitement of learning about modeling, paleoclimate, satellite sounding, the 100,000 year cycles, how ice cores can provide temperature estimates, and the fun of watching students grapple with the possibility that everything they have been taught about climate change in college might be wrong.

But I’m not gonna miss the stress of being the odd man out in my lefty think-tank, or of being in agreement with my usual foes.  All I can say is, to people in both developed and developing countries, I hope I’ve helped just a little bit by being part of the resistance to the plan to de-industrialize your economies.  So far, so good -- not because we skeptics convinced anybody about the dangers of emissions, but because people remain convinced of their benefits.


Ehkä on aika

Kun ilmastopakka on sekaisin, kertoa mittauksistani, ehkä kirjotan kirjan vaikken pääsekkään tasolle.

Haitanneeko tuo mittään.

Ensiksi otan esille "Nygwistin teoreman", jota käytetään ilmastokohinaa ennustettaessa,
joka on ihan sama jos heiluttelisi ranskanleipää porttikongissa.

Nygvistin teorian opin lapsena kun etsin kusipaikkaa porttikongista,
että se on lertsan heiluttelun laajuus.

Mutta jatkanen kohtapuoliin, joten laitan tähänastisen näkemykseni peliin.

Tämä on sellainen, ettei väliä, vituttaa kun tätyy selittää, kun en itse tiedä enkä usko mihinnään.

Auringon nousu Saimaalla.jpg


"Thomas Robert Malthus

Ihmiskunnan liikettä ajassa

Jotta saadaan jotain sisältöä niin laitetaanpa vaihteeksi essee, jonka kirjoitin taannoin. Tarjoilee jotain relevantteja asioita hyvin tiivistetysti.


Tiedonsiirtämis- ja -säilömiskeinojemme kehitys on ollut ihmiskunnalle äärimmäisen merkittävää. Itse asiassa tämän mediahistoriaan linkittyvän liikkeen merkitystä ei juuri voi liioitella. Muun muassa kielen ilmaantuminen, kirjoituksen, papyruksen ja paperin keksiminen, painokoneen keksiminen, lukutaidon yleistyminen, radion, puhelimen, television ja Internetin keksiminen ovat vain joitain rajapyykkejä tässä ihmiskunnan aikajatkumossa, joista jokainen kohta on mahdollistanut hyvin erityislaatuisia tapahtumia ja yhteiskunnallisia mullistuksia – mullistuksia ajatustemme ja niistä seuranneiden tekojemme maailmassa. Internetin mullistusarvo on vasta rakentumassa, mutta jo nyt alle kahdessakymmenessä vuodessa, menneiden aikojen rajapyykkien mullistusaikoihin verrattuna kuin silmänräpäyksessä, se on saanut oman yhteiskuntamme jakautumaan ennennäkemättömiin ideologisiin lohkoihin. Tämä jako on saanut meidät ajattelemaan uudelleen monia käsitteitä ja traditioitamme ,sen alkaessa jo vaikuttaa erittäin vahvasti muun muassa tekijänoikeuksiin, tiedon vapauteen ja läpinäkyvyyteen, ihmisten järjestäytymiseen ja kommunikaatiotapoihin, ja ideoiden leviämiseen ja muotoutumiseen globaalilla skaalalla. Internet on rikkomassa yhä vahvemmin ihmiskunnan koko elinajan hallinneita valta-asetelmia ja tuomassa maailmaa ja sen sisäistä, tekniikkaan sidottua liikkumisvapautta ja tiedonpaljoutta yhä useampien kokemusmaailmaan.

Erittäin huomattavasti tämä ihmislajin muistifunktioiden tuhansien vuosien revoluutio on välillisesti luonut myös uudenlaisen valtajärjestelmän koko maapallolle – ihmislajista on muotoutunut muutamassa tuhannessa vuodessa kuin koko planeettamme ekosysteemin hallitsija; kuin tiedostamattaan avainasemaan noussut ennustamaton tekijä. Kommunikaatiomme; viestintäkykymme toistemme välillä, on joko itsemme maailmasta erottava tai siihen yhdistävä tekijä – riippuen ympäristöstämme. Kun maailmassa on valtapelaaja, joka vaikuttaa planetaarisella skaalalla niin vahvasti ja dominoivasti kuin tiedottomina itsensä siihen asemaan nostaneet ihmiset, alkaa globaalin kommunikaatiomme linkittymisen merkitys nousta aivan uudelle tasolle.

Liikettä tiedottomuudesta tietouteen

Horisontissa kajasteleva tulevaisuutemme asettaa globaalille kuviollemme sekä yksittäisille yhteiskunnillemme monia haasteita. Todellinen liike ihmiskunnan aikajanassa muotoutuu näkyväksi sukupolvien liikkuessa, ja nyt elävät ihmiset ovat osaltaan muotouttamassa tämän liikkeen suuntaa. Menneisyydessä hallitsijamme – historian voittajat ja valloittajat – olivat keskimääräisen yksilön ulottumattomissa; valta ja yhteiskuntien liike saneltiin tuolla jossain korkealla näkymättömissä. Lukutaidotonta kansaa oli helppo hallita, ja tästä muodostui pitkäksi aikaa syntymässä periytynyt statustraditio. Mutta muun muassa valistuksen ajan tietoisuutemme nousu, lukutaidon yleistyminen ja Ranskan vallankumouksen symboliikka liikkeellepanivat voiman, joka jyräsi kauan hallinneet auktoriteetit ja saattoi tietoa näkyviin yhä useammalle. Rajatut yhteiskunnalliset kollektiivimme alkoivat tiedostaa heidän alistettua asemaansa, ja hahmottaa yhä paremmin ympäristöään ja osaansa maailmassa.

Teollinen vallankumous ja kapitalismin nousu loivat kuin uuden maailman, jossa alkoi vallita uudet pelisäännöt. Samoihin aikoihin tiede nosti yhä vahvemmin päätään ja tämän uuden paradigman sisällä teknologia alkoi kehittyä lähes eksponentiaalisesti. Kun monarkioita kaatui, valta siirtyi porvareille ja hallituksille. Kukaan silloisessa tietoisuustasossa ei voinut täysin ennustaa mitä tällaisesta toiminnasta seuraisi pidemmällä aikavälillä. Jatkoimme huoletta instituutioidemme kehitystä tukemaan tätä uutta ja ylpeästi noussutta järjestelmäämme; siirsimme katseemme yhä toiveikkaammin tulevaisuuteen; aloimme kuin luoda, kuten Francis Bacon (1561–1626) mahdollisuutta kuvasi, paratiisia maan päälle. Muun muassa John Locken (1632–1704) ja Adam Smithin (1723–1790) ajatukset vaikuttivat vahvasti liikkeeseemme, nostaen ihmisen luonnon yläpuolelle ja korostaen yksilön oikeutta riistää luonnosta sen mitä kykenee. Ajatuksen voi nähdä olleen omana aikanaan mitä järkevimmän kuuloinen; jokaisella on valta omien kykyjensä mukaisesti sen sijaan, että valta olisi vain sukulinjojen itsevaltijoilla. Nämä ideologiat olivat jo vahvasti adaptoitumassa jokapäiväiseen toimintaamme ja instituutioidemme periaatteiksi kun Thomas Robert Malthus (1766–1834) nosti ensimmäisenä ajatuksen resurssipulan mahdollisuudesta; miten eksponentiaalinen kasvu saattaa vaikuttaa yhteiskuntaan. Charles Darwinin (1809–1882) ja Alfred Russel Wallacen (1823–1913) evolutiivisen luonnonvalinnan hahmotus laskikin useimpien yllätykseksi ihmisen vain osaksi luontoa. Lähes koko tiedetyn historiamme ajan näköpiiriämme hallinneet itsekeskeisyyden ja omahyväisyyden sokeat kohdat alkoivat hahmottua useammallakin rintamalla. Toki nämä Malthusin ja Darwinin ja muiden ajatukset olivat yhä vain sanoja paperilla; mitään konkreettista ja todella kaikkiin vaikuttavaa ei vielä ollut näköpiirissä; todellisuutemme ja tekojemme seuraukset nähtiin vain spekulatiivisena kaikuna tulevaisuudesta, joilla ei ollut merkitystä silloisessa todellisuudessamme.

Globaali liike oli jo laitettu aluille. Valtioille ja hallintoelimille oli siirtynyt se valta, joka oli ennen itsevaltijoilla. Järjestelmä oli pystytetty ja sitä tukevat instituutiot perustettu. Imperialismi valoi tietä globaalille valtajärjestelmälle. Markkinatalous nousi nopeasti normiksi, ja talouskasvun tavoittelu yhteiskunnan menestyksen mittariksi. Koulujärjestelmä tuki uuden työvoiman syntymistä. Fordismi ja myöhemmin postfordismi takasivat tuotteiden entistä nopeamman valmistuksen ja jakelun. Myös media alkoi tukea järjestelmää ja sen tiedonvälitystä. Tieto alkoi tulla yhä relevantimmaksi, joskin samalla yhteiskuntaa jakavaksi ja sitä hallitsevaksi. Ne joilla oli rajattomampi pääsy tietoon, pääsy tietynlaiseen kasvu- ja opiskeluympäristöön, menestyivät paremmin järjestelmän sisällä. Samalla syrjittyjen ihmisryhmien oikeudet alkoivat kuitenkin myös nousta: naisten oikeudet alkoivat nousta tuhansien vuosien sorron jälkeen, näköpiirissämme olleet orjat vapautettiin ja ihmiset julistettiin tasa-arvoisiksi. Mutta yhä tämä oli sidottu järjestelmään, joka oli luonut mahdollisuuksien maailman ohella uudenlaista epätasa-arvoa, erityisesti globaalilla skaalalla. Tasa-arvon idea siirrettiin koskemaan vahvimmin niitä maita, jotka olivat menestyksekkäimmin adaptoineet uuden globaalin järjestelmän; ja huonoiten menestyneet olivat kuin uusia näkymättömissä toimivia orjia. Toisaalla Malthusin kaltaisia ajatuksia ja observaatioita luonnosta nousi yhä enemmän. Ilmastonmuutoksen silloin hyvin vielä etäisestä mahdollisuudesta kirjoitti ensimmäisenä John Tyndall (1820–1893).

Ihmiskunnan elo jatkui 1900-luvun alun sotienkin patistamana yhä valtio- ja yhtiökehitystä painottavammin. Vaikka silloinen tieto oli yhä suurin osin elämässään etuoikeutettujen saatavilla, alkoi tiedonleviäminen hiljalleen nousta. Korkeakoulutettujen määrä nousi, ja kaikenlainen tieto jalostui ja levisi yhä vahvemmin valistuksen, koulujärjestelmän ja median toimesta – ja sitä arvostettiin enemmän kuin koskaan myös siitä syystä, että se yhdistettiin järjestelmänsisäiseen hyvään elämään.

1990-luvun alussa uusi tulokas teki ensiesiintymisensä tässä yhtälössä. Internetistä oli ilmestyessään kuin monen sattuman kaupalla muodostunut täysin vapaa toimintaympäristö; patentteja ei ollut eikä palvelu maksanut itsessään juuri mitään. Tämän hiljalleen kasvaessa sen sisällä toimivat eivät olleet sidottuja enää oman maansa tai edes identiteettinsä rajoituksiin. 2000-luvulle tultaessa tuhansia vuosia vallinnut tiedon peittely, ensin monarkioiden ja sitten valtio- ja yhtiövallan taholta, alkoi rakoilla – verkosta oli kuin vahingossa muotoutunut liian vapaa entisiin valtarakennelmiin nähden; mikään ei jäänyt täysin huomaamatta tältä ihmiskunnan kasvavalta kollektiivilta. Muun muassa Wikipedia harvestoi kollektiivin voiman; se todisti hiljalleen ihmiskuntaa yhdistämään alkaneen ja yhä leviävän verkon potentiaalin. Wikileaks riisui hallituksilta ja yhtiöiltä salaisuudet. Kuin Ranskan vallankumouksessa ikään; hallitsijoilla ei enää ollut aseita suojautua kansan tuomitsevilta ja tarkkailevilta silmiltä. Kansainväliset ja valtiolliset hankkeet, kuten OLPC (One Laptop per Child) ja Intian Aakash-tablettihanke, alkoivat laajentaa tätä verkkoon ja tiedonmaailmaan pääsyä myös ihmiskunnan köyhemmille alueille. Olimme siirtymässä, ja nyt olemme siirtymässä, panoptikonista synoptikoniin: enää rajattu joukko ei tarkkaile kansaa, vaan kansa alkaa tarkkailla rajattua joukkoa. Ja kenties pian, nurkan takana, kaikki tarkkailevat kaikkia. Vaikuttaa siltä, että kukaan ei ole enää kenellekään näkymätön, mikäli haluaa olla norminmukaisessa yhteydessä ihmisiin ja ihmiskuntaan. Tämä on se mullistus, joka on oman aikakautemme hallitseva liike; ihmiskunnan aikajanan seuraava merkitsevä piste.

Tietoisuuden kangertelevuus

Globaali kommunikaation verkkomme, joka yhä leviää laajemmalle, tuo hiljalleen näköalaa lähes kaikkeen tietoon, jota ihmiskunta on synnyttänyt ja synnyttää. Valitettavasti samalla pseudotiedon määrä kukoistaa vahvasti Internetissä. Elämme aikaa, jolloin menneisyyden auktoriteettien aiheellinenkin kyseenalaistaminen vaikuttaa luovan hyvin vainoharhaisia ihmisiä. 9/11 ei ollut uskonnollisten fanaatikkojen isku, vaan USA:n hallituksen rahaan sidottu yliampuva salajuoni; ilmaston lämpenemisen ihmisvaikutus on tieteilijöiden kansainvälinen rahaan sidottu salaliitto; evoluutioteoria on ”vain teoria”, ja niin edelleen. Kuulostaako tutulta? Tällaiset ajatukset ja niiden pseudotieteelliset pohdinnat ja usein vain subjektiiviselta mutu- ja kokemuspohjalta muodostetut väittämät, väärinkäsitykset ja uskomukset ovat yllättävänkin hallitsevia Internetin uumenissa. Vaikka useat asiakirjat ja tieteelliset dokumentit alkavat hiljalleen olla kaikkien näkyvissä; vaikka tieto alkaa hiljalleen olla kaikkien saatavilla, meille on noussut uusi ongelma: ihmiset eivät ole medialukutaitoisia, eivätkä tieteenlukutaitoisia. Toisaalta tämä ei ole mikään uusi ilmiö ihmiskunnan historiassa, Internet vain on tuonut tällaiset erityisen saataville ja kaikkien näkyville. Valitettavasti tämä samalla potentiaalisesti lisää niiden leviämistä. Hyvä asia kuitenkin on, että tällaiset asiat ovat nykyään näkyvillä; ne on nostettu pöydälle käsiteltäviksi, julkisen debatin alaisiksi. Ne eivät ole enää vain pinnan alla kyteviä aavistuksia, vaan julki tuotuja lauseita; informaatio on vapaata myös pseudotiedon osalta.

Voimme hyvin kuvitella miten verkkovertaisarviointi voisi ihanteellisesti toimia uskomattomin keinoin, mutta asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Nähdäkseni asia tuottaa haasteen erityisesti koulujärjestelmälle, jopa globaalilla skaalalla. Kriittisen medialukutaidon, jopa jonkinasteisen tieteenlukutaidon, implementointi tuntuisi olevan mitä oleellisin kehityskohde luodessamme sujuvaa ja kriittistä globaalin keskustelun ympäristöä. Valitettavasti edelleenkin hallitsevat sukupolvet elävät eri todellisuudessa kuin nousevat sukupolvet. He eivät koe tätä ongelmaa niin vahvasti, sillä eivät ole adaptoineet tätä uutta mediaympäristöä niin vahvasti lapsuudestaan lähtien, että näkisivät sen synnyttämiä uusia tarpeita. Oleellista tässä yhteydessä on, että mikäli pseudotiedon määrä, kuten esimerkiksi ilmaston lämpenemistä kohtaan, kasvaa hallitsemattomasti, voivat seuraukset olla geopolitiikan kentällä ja jopa ekosysteemin skaalassa merkittävät. Olisi erittäin tärkeä sitouttaa ihmisiä lukemaan ja tulkitsemaan tietoisen kriittisesti sitä tietoa, joka heidän ulottuvillaan yhä enemmän on. Lisäksi esimerkiksi median traditiona kulkeva lähteettömyyden perinne on myös osaltaan vaatimassa toimintatapojen muutosta, kun esimerkiksi parhaiten aikaansa seuraavissa blogeissa lähdeviitteet ovat jo paikoin hyvinkin normi. Eli ei ainoastaan yhtiöt ja lakijärjestelmät, vaan jopa vanhat mediajärjestelmät, ovat jääneet monelta osin kollektiivisen liikkeen varjoon omien traditioidensa muuttumattomuuden takia. Dynaaminen Internetin mediaympäristö ei ainoastaan ole enemmän sosiaalinen kuin traditionaaliset mediaympäristöt – vaan se on myös potentiaalisempi seuraamaan aikaa luomalla uusia innovaatioita kuin itsestään. Tämä eräänlainen innokkuus ja uutuuden pelottomuus, joka Internetissä vallitsee, tulisi vain kanavoida ja hallinnoida kollektiivisen produktiivisesti; johon näkisin media- ja tieteenlukutaidon lisäämisen erittäin tärkeänä komponenttina.

Ihmiskunnan liike jatkuu yhä eteenpäin enkä epäile hetkeäkään, ettei merkittäviä mullistuksia tule tapahtumaan puhuttelemiini asioihin nähden. Ainoat kysymykset ovatkin, että kauanko siinä kestää ja mihin se tarkalleen ottaen johtaa…"

Uutiset mistä media ei uutisoi.:

The Age of Global Warming

Book Review:

The Age of Global Warming

A History

Rupert Darwall
Quartet 2013 Hdbck 442pp

Rupert Darwell has written a compelling history of the politics of global warming, the environmental cause of our age and the issue which has compelled the most ambitious efforts ever seen co-ordinate policy efforts between nations of the whole world.

Global warming’s entrance into politics can be dated with precision- 1988; the year of the Toronto conference on climate change, Margaret Thatcher’s address to the Royal Society, NASA scientist James Hansen’s appearance at a congressional committee and the establishment of the Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC).

Darwell begins his story with the origins of the environmental movement and how its key ideas emerged in the early part of the 20th century as a reaction against- or perhaps a product of- industrial society.

During the course of the twentieth century , mankind’s relationship with nature underwent a revolution. At the beginning of the last century, human intervention in nature was seen as beneficent and a sign of the progress of civilisation. By its end, such interventions were presumed harmful unless demonstrated they were not.

Darwell sees the rise of global warming to its position as the preeminent environmental cause as being rooted firmly in earlier concerns that pre-dated the modern Green movement: Malthussian predictions of population explosion and subsequent die-off, picked up in the 1960s by Stanford Professor Paul Ehrlich; Jeavons’ concern about Peak Coal- written in 1865; Steiner’s mystical racism contained within his system of biodynamic agriculture, a pre-curser to the organic movement, which was popularised by the Nazis as an expression of the purity of Blood and Soil; the publication of Rachel Carson’s Silent Spring in 1962, ushering in an era of chemophobia; then the quasi-scientific doomsday predictions of the Club of Rome’s 1972 Limits to Growth, echoed by Barbara Ward- “the most influential environmentalist you have never heard of” in Only One Earth (which predicted collapse of society by 2000 without a complete change of direction), commissioned in the same year for the first major UN conference on the environment in 1972.

It was in Stockholm that the conference organiser Maurice Strong, together with Ward, formed a pact with developing nations to allow their industrialization- without which they would have boycotted the conference- under the “political fiction” of sustainable development- “a fiction that broke down when the increase in developing countries’ greenhouse emissions overtook those of the developed world.”

Without global warming sustainable development would not have shifted the world’s political axis. With global warming environmentalism found its killer app. In turn, global warming became embedded in a pre-existing ideology, built on the belief of imminent planetary catastrophe- which many scientists subscribed to- with a UN infrastructure to support it and a cadre of influential political personages to propagate it.

This concept of sustainable development- allowing developing nations to continue to pollute while attempting to forge agreements to reduce the emissions of the west- was “pushed onto the international agenda by the 1980 Brandt report and the 1987 Brundtland Report.”

Marx and Engels condemned Malthus and his population theory. In turn, their labour theory of value put no value on pristine nature. The timing of the demise of Marxism as a living ideology meant that global warming never had to contend with opposition from the Left of the political spectrum. It is hard to conceive of the pre-Gorbachov Soviet Union being a party to global environmental treaties on ideological grounds, let alone during a strategic race to bury the West.

Thus the stage was set for the entrance of Global Warming onto the world stage in 1988. Ecologism- “the philosophy to evaluate man’s impact on nature” – had come of age, but was defined in opposition to the claims of the poor to seek better lives for themselves. Instead, the Precautionary Principle which placed concerns of human’s impact on Nature over and above the concerns of the poor- was to define the ensuing debates on global warming.

It was in a specific context, with particular ideological pedigree then that Global Warming became a political issue. Far from being a neutral, rational response to scientific knowledge, Global Warming became the perfect foil for the green agenda shaped by Strong and Ward: a paternalistic and even misanthropic view of humanity as profligate, living beyond its means, and of a fragile and sensitive planetary environment which was threatened with catastrophic meltdown- unless humanity was brought to heal with some of the most far-reaching agreements between nations ever attempted.

The vehicle for this response was the International Panel on Climate Change (IPCC), a UN body which was to issue regular reports supposedly from the best peer-reviewed science; and regular climate conferences amongst world leaders aimed at forging binding agreements on emissions reductions.

From here Darwall’s book reads like an adventure story as he recounts for us the main events in the history of political Global Warming: the role of Thatcher as the first major world leader to embrace the issue and call for action; the Rio Earth Summit in 1992; the tortured rounds of talks leading eventually to the Kyoto Protocol;1998- the hottest year ever recorded for global average temperatures; Climategate; the Stern review; the UK Climate Change Bill in 2008, committing to an 80% reduction in greenhouse gas emissions by 2050; Bali- the thirteenth meeting of the United Nations Framework Convention on Climate Change (UNFCCC); an, ultimately, Showdown in Copenhagen.

Throughout the engaging text Darwall weaves at least three major themes:

Firstly, he looks at the science of global warming aka climate change through the lens of Karl Popper. According to Popper, science has to be refutable and repeatable, and must be based on real-world data. Since we cannot collect data from the future, climate scientists have relied on contentious temperature proxies from the past- resulting in the infamous Hockey Stick which played such a prominent role in promoting the idea of unprecedented temperature rise at the turn of the millennium, used in both the Third Assessment Report for the IPCC and in Al Gore’s film An Inconvenient Truth- and also on climate models which can only be verified for accuracy through a rear-view mirror.

Instead of seeking to meet Popper’s criterion of falsifiability, the activities of climate scientists conform to an earlier injunction pre-dating the Scientific Revolution: “Seek and ye shall find”. Climate scientists have followed this teaching from the Sermon on the Mount in their search for confirmatory evidence of global warming in shrinking ice caps, retreating glaciers and inferring past temperatures from tree rings.

Thus, climate scientists rely on the notion of a consensus of scientific opinion. Darwall does an excellent job of showing the relevance of Popper here: we simply do not know for sure the value for climate sensitivity or how much warming we will contribute to in the future. It is really all educated guesswork, but guesswork amongst peer groups of scientists in a highly politicized context and a highly specialized and narrow field.

Secondly, the influence of the earlier underpinnings of Dark Green environmental ideology as discussed in the first part of the book. The baton of Earth religion with its Judeo-Christian ideas of Man’s Fall from Grace and bespoiling of the Planet carried by Strong is most prominently picked up by Al Gore in his book Earth in the Balance- “one of the most extraordinary books by any democratic politician seeking high elective office, for it constitutes an attack on Western civilisation and a fundamental rejection of two of its greatest accomplishments- the Industrial and Scientific Revolutions” :

{For Gore} Western civiliasation was the root cause of the environmental crisis. Nature was in crisis because Western man was sick. ‘Ecology and the Human Spirit’ is the somewhat Germanic sounding subtitle of Earth in the Balance, in which Gore set out these and other thoughts. At other times, Gore conceded that Western man might not be wholly to blame. Thinking about humans and the environment led him to pose the biggest environmental question of all. had God made a mistake when giving mankind dominion over the earth?.. Gore’s ecological philosophy brought together and American tradition of environmentalism, extending from Thoreau to Muir, with crankier elements imported from Europe, notably Schumacher….

This kind of religious underpinnings of environmentalism can be seen today alive and well in the sermons of prominent climate activist Bil McKibben, as Matthew Nisbet has shown (pdf).

Thirdly, the fundamental political stumbling block of the climate negotiations, namely the sheer impossibility of getting China and India to sign up to binding targets when they still see themselves as playing catch up with the West who caused most of the problem in the first place. Darwall shows, in the contrasting and changing views on global warming of BP in the UK and Exxon Mobil in the US, that has been the stance taken by the major developing countries that have stalled global agreements on emissions reductions, rather than a conspiracy of western fossil fuel interests.

“The view that public confusion about the science -sowed by malign fossil fuel interests- stalled global action is only plausible if the history of global warming is ignored” writes darwall in the final chapter, Reflections. “The most consistent finding of opinion surveys is not scepticism about the science, but that tackling climate change came way down the list of voters’ concerns. It was a convenient comunity myth to blame the West, when the true block on global action was the refusal of India and China. But then, what pull do climate scientists – or NGOs for that matter- have in New Delhi and Beijing?”

Darwall has made an important contribution to climate change literature, putting together in one place the history of global warming from ideological roots to the failure of the most recent attempts to forge a global agreement on CO2 under the supervision of a powerful supra-national organisation.

Most skeptics accept the basic science of greenhouse gases, but question the activist rhetoric that has lead to the cure being worse than the disease. Darwall shares these concerns, warning:

Never has the impact of scientists on how societies are governed been as great. During the Age of Global warming the West came closest to realising Francis Bacon’s ideal of a republic governed by a body of scientists that he made nearly five centuries ago.

More concerned with fundamentally changing the economic basis of modern urban civilisation than preserving the countryside and wildernesses, environmental NGOs ended up supporting the despoliation of rural areas and uplands with arrays of alien wind farms. It represented the negation of what their spiritual forebears stood for, transcendentalist such as Emerson and Thoreau and the trio of John Muir, Gifford Pinchot and Teddy Roosevelt. The attitude of environmental NGOs to the environment became that of the American major in the Vietnam War: it became necessary to destroy the village in order to save it.

Other examples of this are the use of low-density biofuels, including wood, to replace fossil fuels, a hopelessly regressive step that is motivated purely by the imperative of meeting emissions reduction targets.

Global warming from man-made CO2 is potentially a problem, but for a rational response to found, the narrative needs to be wrested from the grip of Malthussian and Earth Mother environmentalism and activist scientists who continue to predict impending doom based more on appeals to consensus and authority than real science.


Investors Are Now Profiting From The Fear Of Climate Change

Investors Are Now Profiting From The Fear Of Climate Change

The last big thing was green tech – from wave-power generators to the smart grid. It was hyped in the bipartisan stimulus bill, promising gobs of jobs, billions in revenues, and untold riches through the eventual market capitalization of these outfits.

Private investors plowed in billions too. It ended up in a massive pileup of capital destruction. Fatalities were everywhere.

One was Solyndra that – after devouring close to $1 billion, including $385 million from the Federal Government and $25 million from nearly bankrupt California – declared bankruptcy in 2011. There were scores of other boondoggles.

Some were startups. Others were projects run by mega-corporations like GE and Siemens. But the euphoria has since hissed out of the construct. Private investors and taxpayers alike grabbed what they could and fled. And not just in the US.

The PEW Charitable Trust reported that in 2012, G-20 green-tech asset financing dropped 20% from 2011. Within that, venture-capital and private-equity funding plunged 34%. And public-market funding plummeted 55%.

I know several people with PhDs in arcane fields whose jobs evaporated in 2012 when their startups were shuttered or became mere skeletons. That industry was so ravaged that they had to move on to other industries.

Sure, the industry lives, but without the hype. Investors have jumped on to the next big thing: rather than profit from preventing climate change, they'd profit from climate change per se – or rather, the fear of climate change.

There are a few problemitas. One is the nature of climate change. It moves at snail’s pace for investors who have a quarter-to-quarter attention span. Many generations of tidal gauges in the San Francisco Bay, first installed in 1854, have recorded an 8-inch rise in the coastal sea level over the last century. Now the extrapolation starts. By 2050, as global warming melts glaciers and polar icecaps, coastal sea levels might rise 18 inches, some experts predict. It would threaten airports, neighborhoods, commercial districts, and farmland situated on reclaimed land. The Bay Area would have to deal with it: fight or flight. Climate adaptation. It would be costly. Some intrepid experts predict that the Planet would warm 3° to 8° Fahrenheit by 2100, by which time the sea level in the Bay might have risen six feet.

Whatever the outcome, for investors, it’s a tough sell. They want to profit now, not after they’re dead. The emphasis has to be on milestones, next year, ongoing profits, or an exit down the line; and on big issues happening now, like Superstorm Sandy. Climate change is mentioned in the same breath – thus immediacy. Let the money flow!

And it’s flowing, according to Bloomberg. “Climate risk is something people are paying more and more attention to,” said Barney Schauble, managing partner at Nephila Advisors, the US branch of an $8 billion Bermuda hedge fund that gambles in weather derivatives. In January, private equity goliath KKR acquired a 25% stake in it. “More volatile weather creates more risk and more appetite to protect against that risk,” Schauble said.

“Climate change for us is a driver,” said Marc Robert, Chief Operating Officer of hedge fund Water Asset Management in New York. It acquires water rights and invests in water treatment companies. For them, drought is a godsend. “Not enough people are thinking long term of [water] as an asset that is worthy of ownership,” he said.

“The cities that are close to the waterline continue to grow and have more money and need for protection; it’s almost a natural growth market,” said Piet Dircke of Arcadis, a Dutch company with $3.3 billion in revenues. The company calls him a “global expert in flood protection and climate adaptation for coastal and delta cities”; he’s now leading Arcadis' post-Sandy damage assessments and recovery plans. He said his phone was ringing nonstop after Sandy. “The climate is changing. Sea level is rising. That’s quite obvious,” he said.

San Francisco, dreading any further rise in sea level, is also on the company’s client list, as are other US cities. Entire industries have mushroomed around this concept of climate adaptation. A Google search for "adaptation conference" brings up thousands of relevant results. Like “green tech conference” used to. The UN believes that the infrastructure and technology needed to deal with the consequences of climate change will cost $130 billion a year by 2030. Accurate or not, it’s too far out for investors. For now, it’s the fear of climate change that is the next big thing, and they’re all scrambling to get their slice of that pie.

The Dow and S&P 500 are stumbling like drunken but determined sailors from one all-time high to the next, despite lousy employment and economic data, and declining corporate revenues. Bonds have done the same. And their 100-year graph has assumed the terrifying shape of open crocodile jaws, worse even than in 1999 and 2007. Read.... “The Mother Of All Shorts”


Harvard history professor Niall Ferguson: The European Union has lost its legitimacy

This morning there are probably a number of Brussels eurocrats in need of a cure after celebrating Europe Day with too many glasses of champagne. Reading professor Niall Ferguson's excellent article should at least wake them up:

I’m absolutely certain that Lord Mandelson and Daniel Cohn-Bendit will tell you that the European experiment has succeeded because there has been peace in Europe since it began in the 1950s. Can we just knock that on the head? European integration has had absolutely nothing to do with peace in Europe since World War II; that has been the achievement of NATO [the North Atlantic Treaty Organisation]. The creation of the European Union was not about war and peace, otherwise there would have been a European Defence Community, and that was vetoed by the French National Assembly in 1954.
Europe has to be judged in economic terms, since its own terms have always been economic. And how did it do? In the 1950s the economy of integrated Europe grew at 4 per cent. In the 1960s, it was about the same. In the 1970s, growth was 2.8 per cent; in the 1980s, it slid to 2.1 per cent; in the 1990s, it was only 1.7 per cent: and so on, down to zero.
As European integration has proceeded, its growth has declined. The share of Europe in global GDP has fallen since 1980 from 31 per cent to just 19 per cent. Since 1980 the EU has grown faster than the United States in only nine out of 32 years. Never has its unemployment rate been lower than the US unemployment rate.
Are any of you investors? What were the worst equity markets of the last 10 years? They were Greece, Ireland, Italy, Finland, Portugal, the Netherlands, and Belgium — the worst in the world. And on top of all of this, we have monetary union — the ultimate experiment gone wrong.
We warned them, ladies and gentlemen. We said, if you have a monetary union without labour market integration and without any fiscal federalism, it will blow up. I predicted that in 2000. It is happening in real time, in a chemistry lab, on the other side of the Atlantic.
But this was also a political experiment gone wrong. Do you know what that experiment was? The experiment was to see if Europeans could be forced into an even closer union — despite their wishes — by economic means because the political means failed.
And when the European peoples voted against further integration, their respective governments were told to try again. It happened to the Danes in 1992, and to the Irish twice: in 2001 and again in 2008. Their citizens gave the wrong answer in the referendum, so the governments just held another one. This tells you something about why this experiment has failed — it has failed because it has lost political legitimacy. And we see this not only in Greece but in government after government across Europe. Thirteen have fallen since this crisis began two years ago, and more will follow in the months to come.

Read the entire article here


Britain 'Faces Energy Crisis Unless Ministers Abandon Green Policies'

Written by Dr. Benny Peiser, GWPF.

cover2sgBritain must abandon its bias towards green policies or face an energy crisis, a key parliamentary adviser has warned. Peter Lilley, a member of the Prime Minister's Parliamentary Advisory board, has warned that the UK's hesitance to embrace shale gas comes at great expense to the country. He claims that the green lobby is in control of the Department for Energy, dominates the EU and is institutionalised in Whitehall via the Climate Change Committee. He also accuses them of deploying "scare stories with reckless disregard for the truth" on a scale comparable to the MMR scare. --Amy Willis, The Daily Telegraph, 9 May 2013

The scandal of official reluctance to develop Britain’s shale gas potential is at last beginning to surface. It may prove to be the dress rehearsal for the ultimate drama — the inexorable collapse of our whole energy strategy. The battle over shale gas is only the prelude to the impending energy crisis if we continue to pursue the government decarbonisation agenda. Greens in and out of government imagine that if shale gas can be kept in the ground or little is recoverable, decarbonising the British economy will be plain sailing. As imported gas becomes ever more expensive, the alternatives will grow cheaper by comparison. –Peter Lilley, The Spectator, 9 May 2013

John Hayes, the former energy minister, has warned a council it is “unsafe” to plan a new wind farm because the Government is about to crackdown on unpopular developments. In his role as energy minister Mr Hayes described wind energy as “a bourgeois Left article of faith” and promised to make sure no more turbines are put up against the will of the local community. --Louise Gray, The Daily Telegraph, 9 May 2013

In a speech to ministers and tropical forest scientists, Prince Charles said his work on climate change could be "disheartening" but action was needed because the risk of doing nothing was "too great". Politicians must have "the courage to face down a storm of opposition from all sides", he added, describing those who questioned the need to act as "the incorporated society of syndicated sceptics and the International Association of Corporate lobbyists". But Dr Benny Peiser, director of the Global Warming Policy Foundation sharply criticised the prince. "He doesn't make himself popular by attacking half the British public, who are known to be sceptical." Dr Peiser said the heir to the throne should "have a conversation with his father," who is known to be a sceptic. "It's not about the science," he said. "It's about about the apocalyptic rhetoric that is poisoning the debate." --BBC News, 9 May 2013

Anti-turbine protesters from Scotland last night joined a European-wide action challenging the development of wind farms across 24 countries. In a case brought at the European Court of Justice in Luxembourg, EPAW (the European Platform Against Windfarms) argues that the extension of the EC’s renewable energy programme violates the Aarhus Convention. The international association, representing 596 groups across the continent, insist that the convention, adopted by the European Union in 2005, has been ignored. The case is expected to extend for at least 12 months. --Mike Wade, The Times, 9 May 2013

The ripples of the North American shale boom continue to spread, as a growing number of European utilities are forced to mothball modern gas-fired power plants that can’t compete with growing imports of cheap coal dislodged from the U.S. Much of this coal is displacing natural gas as a fuel for electricity generation in Europe. In the U.K., for example, the proportion of electricity generated from coal rose to its highest level in 17 years in 2012, while gas fell to a corresponding low. “Companies are struggling to operate gas-fired power plants economically, even in case of modern, state-of-the-art facilities,” said IHS Energy analyst Kash Burchett. --Jan Hromadko, The Wall Street Journal, 8 May 2013

Without much fanfare, the Department of Energy (DOE) recently updated the list of loan guarantee projects on its website. Unlike in 2008, when Barack Obama pledged to create 5 million jobs over 10 years by directing taxpayer funds toward renewable energy projects, there were no press conferences or stump speeches. But the data are nonetheless revealing: for the over $26 billion spent since 2009, DOE Section 1703 and 1705 loan guarantees have created only 2,298 permanent jobs for a cost of over $11.45 million per job. --Institute for Energy Research, 8 May 2013

You probably didn’t know that yet another round of international climate negotiations was going on last week in Germany. Don’t feel bad, we were just as ignorant. Fortunately, you didn’t miss much: The conference in Bonn ended without any commitments. This is what we’ve come to expect, given the international community’s track record at these grand climate talks. With so many moving parts, growing uncertainty in climate modeling, and disagreement about who is most responsible for the problem, these conferences seem destined to fail. These meetings do a fair job as an employment program for a cadre of globe-trotting diplomats—and that’s about where the utility of these summits ends. --Walter Russell Mead, Via Meadia, 8 May 2013

Thursday, 9 May 2013

UN climate alarmists preparing their next trick: A "flexible" 2015 agreement, not "cast in stone"

The UN climate talks are - thank God - not of any interest to major international news media anymore. However, just in case somebody is interested, the latest round of this endless talkathon wrapped up in Bonn last week. 

The UN club of international climate alarmists has now realized that it will not be possible to reach a binding treaty in Paris 2015. Instead, they are now pushing for something that will appeal to political leaders - a "flexible" treaty, which includes all the beautiful words about "saving" the planet, but does not include any tough binding clauses. 

Christina Figuerashead of the UN climate change secretariat, summarizes the plan: "the agreement of 2015 cannot be cast in stone, cannot be frozen in time".

The one significant news snippet to emerge from the week-long talks was that officials are broadly agreed that any new Treaty agreed in Paris in 2015 will have to be significantly more flexible than the oft-criticised Kyoto Protocol.
There is a consensus building that the new treaty will incorporate ambitious emissions targets and climate action plans, but it will also feature mechanisms that allow for these targets and strategies to be made more ambitious still as the science demands it or new emission-cutting technologies emerge. As such, new more ambitious climate targets could be agreed in the future without having to re-open the entire Treaty - a scenario that would inevitably lead to years of additional negotiations. Speaking to Reuters, Figueres signalled her support for the idea, arguing that "the agreement of 2015 cannot be cast in stone, cannot be frozen in time".
Such flexibility would significantly increase the likelihood of a deal being reached in 2015, but it will also raise concerns among green groups who will fear that the ability to change targets at a later date may give politicians the cover they need to sign up to a treaty in 2015 that is insufficiently ambitious, on the grounds they can always make it more demanding at a later date.
Of course, this talk about "these targets and strategies to be made more ambitious still" is just obfuscation. The intention is to get the politicians to agree a "flexible" deal, full of rhetorics, but empty of substance. 
Knowing the unwillingness of the current political leaders to concede that the entire global warming/climate change business is a a hoax, it would not be surprising if they actually would sign yet another meaningless piece of paper.

Is Roy Spencer the world's most important scientist?

Written by Norman Rogers, American Thinker.

 RoySpencer copyRoy Spencer is a climate scientist at the University of Alabama Huntsville who may be the world's most important scientist.   He has discovered scientific insights and theories that cast great doubt on global warming doctrine.  That doctrine has always been dubious and is often defended by attacking the integrity of anyone who dares to raise questions.  Spencer is a rare combination of a brilliant scientist and a brave soul willing to risk his livelihood and reputation by speaking plainly.

The global warming promoters say we must scrap the world's energy infrastructure in favor of green energy.  They say that burning coal, oil and natural gas adds carbon dioxide to the atmosphere and that will cause a global warming disaster.  The global warming believers demand a massive investment in uneconomic windmills and solar energy.  Their demands are not exactly sincere, because their program is a utopian fantasy that will never be implemented on the scale needed to achieve the ostensible objectives. 

The coalition of environmentalists, scientists and politicians who are the promoters of global warming inadvertently reveal their insincerity by the specifics of their programs.  The much idolized Kyoto Protocol and associated Clean Development Mechanism, lets the giant emitters of carbon dioxide, China and India, off scot free for the simple reason that they would never agree to destroy the future of their countries by giving up fossil fuels.  No CO2 emissions credit is allowed for CO2-free nuclear power because it would embarrass the environmental groups that spent decades denouncing nuclear power.

The scientific backing for the global warming scare comes from climate science.  Climate science is a weak science.  The atmosphere is chaotic and difficult to define with scientific theories.  Attempts to predict the future of the climate and to quantify the effects of carbon dioxide are speculative and influenced by ideological biases of the various scientists.  In climate science there are strong elements attempting to enforce uniformity of opinion.  Scientists that depart from the prevailing climate political correctness are sanctioned.

Monster computer programs, called climate models, are supposed to mimic the Earth's climate.  The computer models do a poor job of mimicking the climate. One proof of this is that the 20 or so models from different science groups disagree considerably with each other about the amount of warming that will be caused by adding CO2 to the atmosphere.  But, these inadequate computer models are the basis for the predictions of global warming doom.  The emotional and financial investment in computer models is so great that their creators have lost objectivity concerning their creations.  The computer models are the spoiled children of climate science.

Roy Spencer is not a shrinking violet.  Spencer vigorously promotes his ideas.  If he didn't, the global warming establishment would happily ignore him and his ideas would be nothing more than a ripple in the climate science ocean.  He issues press releases.  He appears on television and radio.  He is Rush Limbaugh's "official" climate scientist.  Spencer has written three popular books on climate science as well as a small book on the principles of free market economics.   None of this endears him to his more modest and more politically correct colleagues. 

The climate science establishment is irritated that Spencer has come up with highly creative discoveries that the establishment did not think of first.  They don't like it that he openly contradicts climate celebrities like Al Gore and James Hansen.  If that were not enough irritation, Spencer is a Bible-following Christian, as is his boss at the university, John Christy.  Christy, an ordained minister, was a missionary in Africa before becoming a scientist.  Obviously Christy and Spencer are not the only scientists who are serious Christians, but they don't seem to care if everyone knows it. 

I don't claim and never would claim that the climate establishment is a conspiracy of scientists to create false science to promote their own careers, even though it may appear that way at times, and even though some of the biggest doomsday promoters have had the greatest career success.  The advocates of global warming doom believe what they say.  But, sincerity is not a substitute for critical thinking or common sense.

How the climate establishment turns the output of the disagreeing computer models into predictions of climate doomsday is obscurantist alchemy.  They take the average prediction of the models as the most probable future and assume that the truth likely is somewhere within the range of predictions exhibited by the various models.  None of this is more than rank speculation, scientifically.  The climate science establishment is less than open with the public concerning the shortcomings of their approach to climate forecasting.  At times the public presentations of climate science descend into outrageous advocacy.  If you press the scientist-promoters of global warming they will say their methods are the best they can do given what they have.  For public consumption computer alchemy is turned into solid science by the operation of the publicity machine and the United Nations's Intergovernmental Panel on Climate Change.

Read rest…

Global cooling not global warming looming on the horizon?

The earth entering a cooling period of 200 plus years?
The earth entering a cooling period of 200 plus years?

On Sunday, CBN News reported that the earth is most likely going into a long period of global cooling, not global warming, as a result of the sun going into a cycle of decreased activity, which will likely have an impact on the earth's climate, yielding cooler temperatures.

A group of Russian scientists conducting research form an observatory in St. Petersburg, indicated that this cooling period can last as long as 250 years.

Joe Bastardi, who is the chief forecaster at WeatherBell, not only confirmed those predictions, but pointed out that the cooling trend is already here.

"We are definitely going to continue the global cooling trend that began four years ago," he says.

In fact, despite the constant sensationalism and fear-mongering by proponents of global warming that increased temperatures will lead to an increase of horrific natural disasters, Joe Bastardi points out that if global cooling is actually the next climate trend it can actually be a bit more troublesome.

Plant life is likely to suffer more from cooler temperatures, making it harder for them to grow.

"The implications of colder weather are much worse. Think about it -- more people live closer to the equator than to the poles," he says.

As CBN News reported, since the year 2000, rises in temperatures have actually slowed down, not sped up. As a result of these unexpected climate changes, climate science has become less reliable, experts say.

Check out Joe Bastardi's latest appearance with Neil Cavuto, explaining the unavoidable reality of the obvious cooling the country is currently experiencing. Cavuto - Climate Change - Joe Bastardi


Nutty New EU Plant Law Threatens Seed Supply for Gardeners and Restricts Farmers Crops

Posted: May 7, 2013 by tallbloke in Natural Variation, Politics, Robber Barons

The European Union intends to claim mother natures bounty as its own property and patent everything that grows. Time to get out of this lunacy in my opinion. Screw the EU, I’ll be continuing to save and propagate whatever seed I decide is right for my purposes. Up yours Rompuy.

This from

dandelion-displayOn Monday May 6th a draconian new law was put before the European Commission, which creates new powers to classify and regulate all plant life anywhere in Europe.

The “Plant Reproductive Material Law” regulates all plants. It contains immediate restrictions on vegetables and woodland trees, while creating powers to restrict all other plants of any other species at a later date.

Under the new law, it will immediately be illegal to grow, reproduce or trade any vegetable seed or tree that has not been tested and approved by a new “EU Plant Variety Agency, who will make a list of approved plants. Moreover, an annual fee must also be paid to the Agency to keep them on the list, and if not paid, they cannot be grown.

Following a huge outcry and intense lobbying from consumer groups, small-scale farmers, genebanks, and even some member-state governements, a few last-minute alterations were made, which while not perfect, have reduced the impact quite a lot.

The key last minute concessions that were made – and this really was only due to public pressure, because they were not in the draft just 3 days previously – are as follows:

  • Home gardeners are now permitted to save and swap unapproved seed without breaking the law.
  • Individuals & small organisations can grow and supply/sell unapproved vegetable seed – as long as they have less than 10 employees.
  • Seedbanks can grow unapproved seed without breaking the law.
  • There could be easier (in an unspecified way) rules for large producers of seeds suitable for organic agriculture etc, in some (unspecified) future legislation – maybe.

But the rest of the law is still overly restrictive, and in the long run will make it much harder for people to get hold of good seeds they want to grow at home. There are also clauses that mean the above concessions could be removed in the future without coming back to the Parliament for a vote.

We are checking out what the next step is. It appears that next it must go to Parliament for modification or approval, so there is still the chance of changes for better or worse. We must all campaign to make sure only improvements are made!


Climate Science As A Vehicle For Political Control

Dr. Tim Ball

by Dr. Tim Ball on May 6, 2013

in Government,Political,Politics

I gave a presentation and was interviewed by Luke Gillard in Austin Texas over several hours. I was not paid for the interview and took part willingly in what was recorded. Portions of that interview are used in this documentary prepared for a contest opportunity as explained by Gillard.

The full interview was in preparation for a larger documentary on the use of climate science to achieve a political agenda of wider government control that I anticipate will appear in conjunction with my upcoming book on the topic. The need was for an issue that had global impact thus forcing the participation of all nation states and deferral of control to a global governing agency – the UN. This video focuses on the connection between climate science and the UN objective with emphasis on the latter.


UK Sea Levels–No Increase In Last 10 Years

May 6, 2013
tags: Sea Level

By Paul Homewood




With all the talk about global sea levels, it is easy to lose track of what is happening all around us, in the places where we actually live.

Here in the UK, back in 2009, the government organised a series of Regional Climate Adaptation Studies, that warned us to expect sea level rises of 0.35 metres by 2050. But what has actually been happening in recent years?



John Church and Neil White, sea level experts from CSIRO, published a detailed study of global tide gauge records for the period 1880-2009, a couple of years ago. They used 290 stations, not all current, which were allocated to “1 degree x 1 degree grids”, to provide proper weighting. An estimate for the GIA, or Glacial Isostatic Adjustment, was given for each grid cell – this took into account how much of the sea level rise was due to land rising or falling.

The stations they used were fully vetted to ensure accuracy.

Full details of their study is here.

Included in their study were a number of UK sites, spread over nine grid squares, or zones. I have used their selected sites to calculate sea level changes for the period 2001-11. Many stations used in the Church & White analysis stopped recording many years ago, but there are still ten sites with records for the latest period, and they cover seven of the original nine grid squares. We should therefore have a fairly representative picture of the UK as a whole.

Using the tidal gauge records, available from PSMSL, sea level changes between 2001 and 2011 are shown in Figure 1, and the average of all seven zones in Figure 2.




Figure 1



Figure 2


  • Overall, across the UK as a whole, there has been a very small drop in sea level over the ten year period of 4mm.
  • The figures for individual stations range from a fall of 78mm at Weymouth, to a rise of 31mm at Leith.
  • Excluding Weymouth, as a possible outlier, the national total changes to a fall of just 1mm.


For comparison with the longer trend, Figure 3 shows the sea level changes between 1981 and 2011. The three sites shown are the only ones with records back to 1981.



Sea Level Changes 1981-2011
  Inc/Dec Before GIA
mm pa
Inc/Dec After GIA
mm pa
Newlyn 1.26 0.86
Lowestoft -2.92 -3.14
North Shields 1.23 1.26

Figure 3


And according to the UK Environment Agency, after adjusting for GIA, the long term trend in the South East has been 0.9 to 1.2mm p.a. There is, therefore, nothing to suggest that there has been any acceleration in sea level rise in recent years.

How do these numbers compare with global ones?  Church & White themselves tell us that the global sea level rise between 1880 and 2009 was about 210mm, or 1.6mm p.a., see Figure 4, so UK figures are fairly consistent.



Figure 4



It is dangerous to draw conclusions about sea level changes from just a ten year sample. Nevertheless, it is abundantly clear that the claimed acceleration in sea level rise has not materialised in UK waters.

I am not suggesting these figures prove anything one way or the other about global sea levels. But they are highly relevant to projections made by the UK Government and discussion about the effects of “climate change” in the UK.

Discussing sea level rise up to 2100 in their UK Climate Projections, DEFRA say:-


The mean sea level estimate for around the UK is 93 to 190 cm, but please note that the top of the range is very unlikely to occur in the 21st century.


Maybe it is time they took a look at the actual numbers, and had a rethink.


Solar Storm Dumps Gigawatts into Earth's Upper Atmosphere

March 22, 2012:  A recent flurry of eruptions on the sun did more than spark pretty auroras around the poles.  NASA-funded researchers say the solar storms of March 8th through 10th dumped enough energy in Earth’s upper atmosphere to power every residence in New York City for two years.

“This was the biggest dose of heat we’ve received from a solar storm since 2005,” says Martin Mlynczak of NASA Langley Research Center.  “It was a big event, and shows how solar activity can directly affect our planet.”

Solar Storms Dumps Gigawatts (splash)
Earth's atmosphere lights up at infrared wavelengths during the solar storms of March 8-10, 2012. A ScienceCast video explains the physics of this phenomenon. Play it!

Mlynczak is the associate principal investigator for the SABER instrument onboard NASA’s TIMED satellite.  SABER monitors infrared emissions from Earth’s upper atmosphere, in particular from carbon dioxide (CO2) and nitric oxide (NO), two substances that play a key role in the energy balance of air hundreds of km above our planet’s surface.

“Carbon dioxide and nitric oxide are natural thermostats,” explains James Russell of Hampton University, SABER’s principal investigator.  “When the upper atmosphere (or ‘thermosphere’) heats up, these molecules try as hard as they can to shed that heat back into space.”

That’s what happened on March 8th when a coronal mass ejection (CME) propelled in our direction by an X5-class solar flare hit Earth’s magnetic field.  (On the “Richter Scale of Solar Flares,” X-class flares are the most powerful kind.)  Energetic particles rained down on the upper atmosphere, depositing their energy where they hit.  The action produced spectacular auroras around the poles and significant1 upper atmospheric heating all around the globe.

sunshine hours

May 3, 2013

I Smell A Rat at NSIDC – Earliest satellite maps of Antarctic and Arctic sea ice

Filed under: Uncategorized — sunshinehours1 @ 7:47 AM

At the bottom of this post is a screen capture of an article at NSIDC concerning some early satellite pictures of the Arctic and Antarctic.

The article is titled “Earliest satellite maps of Antarctic and Arctic sea ice”.

Go ahead an read it at NSIDC (link) or in the screen capture.

Some things jumped out at me right away:

1) The Antarctic data is very specific comparing September 1964 to September 2012 and August 1966 to September 1986.

2) Why did they compare August 1966 to September 1986? The lowest average for August is 1986, but it was 17 million sq km, not 17.5 million.

3) The 15.9 million sq km for August 1966 is 1.1 million sq km lower than the lowest “modern” mean for August. Which means Antarctic Sea Ice has been growing since 1966 (at least in August).

4) Why are they so incredibly unspecific about the Arctic? “early satellite data” for September is compared to  “broadly similar to the 1979 to 2000 average”. Why not give values for specific years?

5) 6.9 million square kilometers for some September in the 1960s would be 700,000 sq km lower than the highest Arctic Sea Ice which occurred in 1980. Isn’t that evidence of Arctic Sea Ice being cyclic?

6) I smell a rat. Why so ambiguous about the years in the Arctic? What are they hiding?


Earth-Venus Alignment Cycles With Variation in the Solar Rotation Period.

Posted: April 18, 2013 by tallbloke in Astrophysics, Cycles, Solar physics, solar system dynamics, Tides

My Thanks to Paul Vaughan, who has sent me a plot he has made of the variation in the rate of solar rotation determined by Russian scientists A. G. Tlatov and V. I. Makarov in their 2005 paper ’22-Year Variations of the Solar Rotation’ and Jupiter-Earth-Venus alignment cycles. The J-E-V cycle and it’s close synchrony with solar activity indicators such as sunspot number and solar rotation has been a subject of investigation on this blog since it started in 2009. Many contributors have offered new insight to this fascinating subject, and there is now a substantial body of peer reviewed literature in this area, as well as many articles on this site from Astrophysicist Ian Wilson, researchers Roy Martin, Ray Tomes, Jean-Pierre Desmoulins, P.A. Semi, and myself. If I missed anyone, shout up and I’ll add your name to this list of J-E-V investigators.

J-E-V cycles compared to solar rotation rate 1910-2000

J-E-V cycles compared to solar rotation rate 1887-2003

I’ve asked Paul to tell us something about the derivation for the alignment cycle, and I’ll update this post with more info soon. In the meantime, here’s the intro to the Russian paper which is available here.


We have studied the rotation of the solar atmosphere on the basis
of  synoptic charts for 117 years (1887 – 2003) and derived the latitude-time
diagrams for variation of the rotation periods in the interval of latitude +/-45 degrees.
We determined the periods within 8 to 12 year “windows”, subsequently shifting
the “window” along the data set, which makes it possible to reveal long-term
variations in the solar rotation. It has been shown, that within the interval of
latitude +/-20 degrees, the basic rotation period of the background magnetic field of the
Sun is 22 years. During odd cycles of solar activity, the rotation rate decelerates
while during even cycles, more rapid rotation is observed. When the sampling
“window” increases to around 17 years, the 55 to 60 year quasi – period of
rotation can be recognized. In this case, the maximum rotation velocity falls
roughly on years 1930 and 1990. We consider possible generation of the solar
cycle by 22-year period torsion waves interacting with relic magnetic field.

[Ian Wilson thinks they have the acceleration and deceleration reversed, see comment below. It appears to be an undecided issue, so I've removed his suggested correction from the abstract pending further discussion and data.]


Low-key U.S. Plan for Each Nation to Set Climate Goals Wins Favor

A U.S.-led plan to let all countries set their own goals for fighting climate change is gaining grudging support at U.N.

By Environment Correspondent Alister Doyle

BONN, Germany (Reuters) - A U.S.-led plan to let all countries set their own goals for fighting climate change is gaining grudging support at U.N. talks, even though the current level of pledges is far too low to limit rising temperatures substantially.

The approach, being discussed this week at 160-nation talks in Bonn, Germany, would mean abandoning the blueprint of the 1997 Kyoto Protocol, which set central goals for industrialized countries to cut emissions by 2012 and then let each work out national implementation.

Attempts to agree a successor to Kyoto have foundered above all on a failure to agree on the contribution that developing countries should make to curbing the industrial emissions responsible for global warming - greenhouse gases. The next ministerial conference to try to reach a deal is scheduled for Paris in 2015.

The United States, recently overtaken by China as the world's biggest carbon polluter, never ratified Kyoto because it set no binding emissions cuts for rapidly growing economies such as China and India.

President Barack Obama's administration now says each nation should define its "contribution" to a new U.N. accord - a weaker word than past U.S. demands for national "commitments".


Elliot Diringer, executive director of a Washington-based think-tank, the Center for Climate and Energy Solutions, said there was "a growing acceptance of nationally defined approaches, with a big `But'".

Trigg Talley, head of the U.S. delegation, noted that the agreement "will need to be applicable to all".

And even if all countries agree to participate, all sides say the initial national promises will be insufficient to rein in greenhouse gases, which are rising by about 3 percent a year even though economic growth is weak in many regions.

Under the U.S. plan, contributions might be submitted 6 months before the Paris summit, giving some time for a non-binding review to strengthen plans. The pact is due to enter into force from 2020.

Christiana Figueres, head of the U.N. Climate Change Secretariat, said it was already clear that promised emissions cuts would fall short of the level needed to prevent the global temperature rising more than 2 degrees Celsius (3.6 Fahrenheit) above pre-industrial times.

Temperatures are already up by about 0.8 degree C (1.4F).

"The challenge for the 2015 agreement is precisely to bridge that gap," she said. "The process is not on track with respect to the demands of science."

International scientists say it is highly likely that high levels of greenhouse gases are already changing the climate and that it is at least 90 percent probable that human activities are the main cause.

In Geneva, the World Meteorological Organization said on Thursday that 2012 was the ninth warmest year since records began in the 19th century. Among extremes, Arctic sea ice shrank to a record low and Superstorm Sandy battered the United States.


Many emerging nations are still holding out in Bonn for binding common targets, especially for rich countries. But securing a bigger role by the United States might mean accepting a relatively weak accord in 2015.

Jennifer Morgan of the World Resources Institute think-tank said the negotiation process was a "dance".

"People want to make sure the United States is in, but many are deeply worried about what that may mean," she said.

The United States and China did agree last month to work more closely together on climate change, saying they hoped it would inspire action by others. Many delegates welcomed the plan, but said the two emitters have not led in the past.

"We have to see the developed countries taking the lead," Brazil's delegate Andre Correa do Lago said. "This need - I'm not hearing here."

Ronald Jumeau of the Seychelles, a spokesman for the 44-nation Alliance of Small Island States where many low-lying atolls fear they will be swamped by rising sea levels, said pledges so far were "woefully inadequate".

Japan, Canada and Russia have dropped out of the Kyoto accord this year, leaving a dwindling core of countries led by the European Union and Australia.

But a collapse in carbon dioxide prices on a European Union market has weakened EU leadership on climate change.

(Editing by Kevin Liffey)


More evidence that nobody believes in climate policy

The Economist notes that far from pulling back from the oil and gas business, governments - allegedly concerned with climate targets - are actually expanding their fossil fuel businesses and that exploration activity is expanding across the board:

Such behaviour, on the face of it, makes no sense. One possible explanation is that companies are betting that government climate policies will fail; they will be able to burn all their reserves, including new ones, after all. This implies that global temperatures would either soar past the 2°C mark, or be restrained by a technological fix, such as carbon capture and storage, or geo-engineering.

Recent events make such a bet seem rational. On April 16th the European Parliament voted against attempts to shore up Europe’s emissions trading system against collapse. The system is the EU’s flagship environmental policy and the world’s largest carbon market.

Putting it at risk suggests that Europeans have lost their will to endure short-term pain for long-term environmental gain. Nor is this the only such sign. Several cash-strapped EU countries are cutting subsidies for renewable energy. And governments around the world have failed to make progress towards a new global climate-change treaty. Betting against tough climate policies seems almost prudent.
CO2 mittausten kyseenalaistaminen.

The measurements in Scandinavia were carried out by a chemical method, different from that used at Mauna Loa. Therefore, it is especially interesting to compare them. For 19 stations in Scandinavia the total annual mean CO2 concentrations were 326 ppmv in 1955, 321 ppmv in 1956, 323 ppmv in 1957, 315 ppmv in 1958, and 331 ppmv in 1959 (Bischof, 1960). The first Mauna Loa annual mean -17- for 1959 was 315.83 ppmv, 316.75 ppmv for 1960, 317.49 for 1961, 318.30 for 1962, and 318.83 for 1963. There was an apparently decreasing trend in Scandinavia during the first four years before introducing the infrared technique, with a marked rise after its introduction, and a steadily increasing trend at Mauna Loa where only the infrared technique was used. No increasing trend in the CO2 air concentrations between 1957 and 1961, measured by the infrared technique, was observed in Scandinavia at altitudes of 1000 to 3000 meters (Bischof, 1962). The decreasing trend in Scandinavia could hardly be due to errors in the analysis, which had an accuracy not much different from that of the technique used at that time at Mauna Loa. The cause of the inconsistency of the Scandinavian and Mauna Loa data remains unclear. "

$20-Million Solar Jobs – Die Welt Finally Realizes: “Expensive Green Energy Subsidies Useless”

Germany’s $20-Million Solar Jobs – Die Welt Finally Realizes: “Expensive Green Energy Subsidies Useless”

By P Gosselin on 2. Mai 2013

Solar Photovoltaik_adlershofGerman national daily Die Welt here reports on the desolate state of Germany’s renewable energies, particularly solar and biofuel, written by Daniel Wetzel.

Once believed to hold the key to future jobs and prosperity, renewable energies in Germany are now emerging as a complete flop and a national embarrassment.

Coming on the heels of the solar industry collapse, now comes the end of the bio-fuel industry, so reports Die Welt.

For years the transition to renewable energies was sold as an industrial political project: In the sector of renewable energy hundreds of thousands of jobs would be created, they claimed. [...] It’s time to put the visionary exuberance under a reality check. The number of jobs in the sector of renewable energy is again shrinking.”

“$130 billion solar flash in the pan”

Germany’s green industry collapse is happening faster than anyone could have ever anticipated, and has caught the media by surprise. Die Welt writes:

The German solar industry is dissolving faster than you can even see. One third of all companies disappeared from the market within one year. Solar power subsidies of more than 100 billion euros [$130 billion] over 20 years have led to only a mere flash in the pan. According to the official numbers, today there are barely 6000 employees in the German solar cell and module production.”

$130 billion for 6000 jobs? That works out to be over $20 million a job!

The cause of the solar energy collapse is in part due to the recent cuts in government subsidies (they’ve realized that it’s too expensive after all) and cheap imports from China.

Such is the miserable state of the solar industry in Germany. Wetzel then writes that also Germany’s highly subsidized bio-fuel industry is on the verge of collapse. In the link, Die Welt writes: ”Biofuel production in Germany will likely completely collapse in just a few years.” and that leading German biofuel manufacturer Verbio AG in Saxony Anhalt “is deeply in the red for the first three quarters of its fiscal year” and that the company is reporting ”a loss of 143 million euros since July 2012.”

Die Welt now telling readers “to critically question”

What’s especially peculiar is that Die Welt, once (and still is) a big believer of man-made climate change and green energies, seems to have developed sudden amnesia concerning it’s earlier positions on the issue. In the past the leading national daily often wrote highly supportive articles of the green movement, and aimed harsh words at climate science skeptics and green energy critics. Apparently, at least in its latest article, Die Welt now thinks it can lecture readers on the virtues of critical thnking:

The fall of both sectors is a reason to critically question whether it’s possible to usher in high-tech industries and employment miracles by using subsidies.”

My, how profound. Such amazing words of wisdom….and all coming after a mere 20 years and € 100 billion having been squandered.

We all I recall many reports from Die Welt warning of the coming climate apocalypse, and cheerleading for alternative energies like sun and biofuel. Now the once-green conservative daily wants us to “critically question”? Sorry Die Welt but you’re about a decade late, and so you can take a seat in the back.

I’m not blaming Wetzel here, who surely has written some critical pieces. My criticism is aimed at Die Welt’s naive editors. Hopefully they’ve woken up to reality and will soon stop believing the climate fairy tales spread by the PIK and other activist institutes.

Photo credit: Public domain photo.


New Report: A Crisis In UK Energy Policy Looks Inevitabl

Written by Dr. Benny Peiser, GWPF.

cartoon-grants-solar-energyEU policy makers have grossly underestimated the difficulties and risks of their drive to decarbonise the power sector. They have failed to take into account the huge changes in the economic, commodity and financial environments and adjust policy accordingly. A crisis in UK energy policy looks increasingly likely and therefore utility companies and investors would be prudent in limiting their future exposure. --Peter Atherton and Guillaume Redgwell, Liberum Capital, 30 April 2013

When the crisis hits there will be three possible casualties, the government of the day, the consumer, and the investors who have funded the government’s radical energy policy. Whilst no doubt there will be plenty of pain to go around, in our view investors should be under no illusions that the government of the day will seek to protect itself and the consumer (who are also the electorate) by heaping most of the financial pain on to investors. --Peter Atherton and Guillaume Redgwell, Liberum Capital, 30 April 2013

The U.K.’s 376 billion-pound ($582 billion) program to switch from fossil fuel to renewable and nuclear power is headed for crisis because of looming energy shortages and spiraling costs, Liberum Capital Ltd. said. “Moving from a largely fossil-fuel based power system to one dominated by renewables and nuclear in just a decade and a half, whilst keeping the lights on and consumer bills affordable, may simply be impossible,” Peter Atherton said. --Sally Bakewell, Bloomberg, 30 April 2013

[It's a] struggle to find a single fund manager who believes UK energy policy is credible... That is why they are not investing. --Peter Atherton, London 1 May 2013

It's interesting then to see today's House of Lords report on EU energy policy. Their calculation seems to be that investors will be enticed in if the public are fleeced sufficiently; big bad capitalists will simply be unable to resist all that easy money. Liberum Capital,  on the other hand, seem to have thought things through a little further, asking themselves whether the public will tolerate being fleeced to the extent envisaged in Westminster and Brussels. They conclude, correctly in my opinion, that transfers to big business on this scale will be seen as intolerable. The difference in opinion between the real world and the political world is rather stark, don't you think? --Andrew Montford, Bishop Hill, 2 May 2013

British leaders are making some truly bizarre decisions in an effort to reduce carbon dioxide emissions and comply with European renewable electricity mandates. For example, they are converting a coal-fired plant to burn wood chips that are shipped from the United States. A wood burning plant qualifies under the European rules for meeting electricity generation mandates from renewable energy for the purpose of reducing carbon dioxide emissions from energy producing sources.  But this move is sheer lunacy for it will increase rather than decrease emissions while increasing the price of electricity to consumers. Yet the British parliament has whole-heartedly embraced the move. Have legislators gone mad? --Institute for Energy Research, 30 April 2013

The irony of the situation is that Britain is moving away from coal as other countries which have been big proponents of reducing carbon dioxide emissions are moving to build more coal-fired power plants. Germany is building 20 new coal-fired power plants to back-up its wind and solar plants and to replace its nuclear plants; the first of which (2,200 megawatts) came on line last September. China, the world’s largest emitter of carbon dioxide, is building at least one coal-fired unit a week and is planning to build 363 more coal-fired power plants to fuel its fast growing economy.  India is also planning to build 455 new coal-fired power plants to fuel its growing economy. And then there is Japan, who is building coal-fired power plants to replace its nuclear power after the accident at Fukushima in 2011. --Institute for Energy Research, 30 April 2013


Wednesday, May 1, 2013

Geoscientist explains why alarmist claims of continued global warming are unscientific political propaganda

Warmism's bellowing dinosaurs

by Dr. John Happs
May 2, 2013  Quadrant Online

In its publication, “The Angry Summer” the Australian Climate Commission (ACC) provides the dramatic headline:
“Earth continues to warm strongly despite sceptics claims.” (1)

In a forlorn attempt to assure the public that the information it provides can be trusted, the government-appointed ACC states on its website:
The Climate Commission was established to provide all Australians with an independent and reliable source of information about the science of climate change…”  (2)
Independent and reliable?  Then why the following disclaimer:
“This website is not a substitute for independent professional advice and users should obtain any appropriate professional advice relevant to their particular circumstances.” (3)
There are those who dismiss the ACC as little more than a mouthpiece for government propaganda to justify its carbon (dioxide) tax, but its website does provide one excellent piece of advice:
“The Commission recommends that users ….. carefully evaluate the accuracy, currency, completeness and relevance of the material on the website for their purposes.”
So let’s do just that.
The ACC has trumpeted its message about catastrophic anthropogenic global warming (CAGW):
“The Earth continues to warm strongly despite sceptics claims.”
It appears that Chief Climate Commissioner and paleontologist Professor Tim Flannery doesn’t seem to know if he should support the ACC’s strong warming message or actually heed real-world evidence. In 2009 he said:
“We’re dealing with an incomplete understanding of the way the earth system works… When we come to the last few years when we haven’t seen a continuation of that (warming) trend we don’t understand all of the factors that create earth’s climate…We just don’t understand the way the whole system works… See, these people work with models, computer modelling. So when the computer modelling and the real world data disagree you’ve got a very interesting problem… Sure for the last 10 years we’ve gone through a slight cooling trend.” (4) (author's emphasis)
Cooling over the last 10 years?  Following that public admission, someone at the ACC must have had a quiet word with Flannery since he later did a U-turn, telling Leigh Sales (March 4, 2013):
“If you look at the temperature of the Earth, we have to measure the oceans, the air and the land. And there, we see a continually strong rise in temperature.” (5)
A strong rise in temperature?  I’m sure the scientific community would certainly like to learn more from the ACC about this strong global temperature rise that few seem to be aware of.
It appears that Flannery is no stranger to contradictions. He has even contradicted the ACC about the reliability of findings from the now discredited Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC). On the one hand, the ACC declares that the IPCC is an authority on climate science:
“The IPCC is the leading international body for the assessment of climate change and is acknowledged by governments around the world, including the Australian Government, as the authoritative source of advice on climate change.” (6)
Se on menoo nyt, nahkurin orsilla tavataan,
tosin taas kerran, niinku vaihteeksi.

CO2 To Hit 400ppm And We Are All Going To Die (Again)

Posted by Tory Aardvark


There is a chance that levels of atmospheric CO2 could exceed 400 ppm next month, according to readings from the US government’s Earth Systems Research laboratory in Mauna Loa, Hawaii.

So far this year hourly readings of 400 ppm have been recorded 6 times in the high Arctic, with such a symbolically important event about to happen the usual Green suspects have been begun wailing, and yes you guessed correctly, we are all going to die again.

In a wonderfully self-defeating story in the UK Guardian, Green evangelist John Vidal has heeded the call for CO2 hysteria:

The concentration of carbon dioxide in the atmosphere has reached 399.72 parts per million (ppm) and is likely to pass the symbolically important 400ppm level for the first time in the next few days.

Symbolically important, not scientifically important, just another natural event to be grabbed by the Green propaganda machine as further proof of humanity causing its own destruction.

Having largely rendered the story impotent with his opening paragraph Vidal then finishes in true Green style by continuing to make his hole deeper:

The last time CO2 levels were so high was probably in the Pliocene epoch, between 3.2m and 5m years ago, when Earth’s climate was much warmer than today.

The Pliocene epoch, that would be well before the industrial revolution then, and CO2 levels were higher than today, without the hand of man controlling the climate, now that does not match the Green narrative either.

So really all this story is about, is Greens crying wolf again about an event that has symbolism to just them, which really has been par for the course for the last 20 years or so.

Kuulkaa korpeimme kuiskintaa.
Insinöörinäkemys ilmaston muuttumattomuudesta.
Pitääkö maallikkojen ottaa ilmastolelu pois ns.
ilmastotiedemiesten käsistä.
The Climate Circus Leaves Town: ‘The pause in global warming​​—​​now going on 15 years​​—​​has become so obvious that many of the leading climate scientists are grudgingly admitting that global warming has stopped’

Se on jo tapahtunut.
Vox Populi.

Skylab Ikaros lensi aurinkoon.
"The sun was studied from Skylab for one main reason: the distorting atmosphere made it difficult to get accurate readings about solar activity. Ironically, it was unexpected solar activity that caused the destruction of Skylab!"

Following the Apollo mission, NASA wanted to establish a permanent foothold in space. To do this, they needed a space station. Although Skylab was not large, it served to give America some experience in building, maintaining, and operating space stations.

SkyLab was launched by a Saturn 5 rocket, replacing the third stage. This explains its shape, a large cylinder with a few panels out. It was launched in 1973, and all the missions aboard it would take place in that same year. Skylab 3, in November '73, shut SkyLab down to conserve power while waiting for the space shuttle in 1982. Unfortunately, Skylab fell into the Indian Ocean in 1979.

SkyLab fell out of orbit because of increased solar activity. This increased solar activity heated up Earth's atmosphere, causing it to expand (become larger). Because it had a low orbit, the unexpected expansion of the atmosphere produced extra atmospheric drag. This drag slowed Skylab down, and it fell uncontrollably. Unfortunately, SkyLab reentered Earth before the space shuttle could reach and refuel it.

This increased solar activity is a result of the Suns 11-year solar cycle. During this cycle, the Sun becomes brighter and hotter, then cooler and dimmer. Unfortunately, NASA did not take into account the solar cycle's impact on the atmosphere, and on Skylab's orbit.

Although the main reason for Skylab was to give Americana experience in space stations, Skylab did many scientific studies. Two main areas that SkyLab studied was micro-gravity biology and solar activity. Micro gravity biology was not only studied on test subjects like minnows, spiders, and seedlings, but also involved studying how the astronauts dealt with long term weightlessness.

Aboard Skylab was also the Apollo telescope mount, which was used to study the Sun. The sun was studied from Skylab for one main reason: the distorting atmosphere made it difficult to get accurate readings about solar activity. Ironically, it was unexpected solar activity that caused the destruction of Skylab!

SkyLab consisted of four main parts: the orbital workshop, the Apollo telescope mount, the docking adapter, and the airlock module. The main component, the orbital workshop, was built inside the hydrogen fuel tank of the last stage of the Saturn 5 rocket. This workshop was divided into two floors by a wire mesh grid. The lower area was where the astronauts lived, and the upper deck was reserved for scientific experiment. On either end of the orbital workshop was either the multiple docking adapter or the airlock module. The Apollo Telescope Mount was attached to the orbital laboratory and was made out of a modified lunar module. This module mostly contained instruments used for observing the Sun.

During launch, a major crisis for Skylab arose. One of Skylab's main component, the meteorite shield, prematurely deployed. The atmospheric drag caused by this set off a chain reaction with disastrous consequences. First, the meteorite shield was ripped off, along with one of the solar panels. The other solar panel was jammed by the metal torn away from the Space Station. Although Skylab successively reached worded, its only working solar panel was jammed closed. And so, when Skylab first reached orbit, it had barely any power, and it had no shade from the heat of the Sun.

Eleven days after launch, the crew of Skylab one reached the station. This mission was designed mainly to repair the damaged station and test out its systems. Before docking with Skylab, the astronauts made a first try at unjamming the solar panel. This attempt failed, however, and the astronauts were forced to enter the overheated station.

In order to prevent bone and muscle loss from weightlessness, Astronauts must exercise frequentlyOnce on board, the astronauts put a temporary heat shield on SkyLab which brought the temperature down to almost normal. However, most operations were prevented by the shortage of power. In order to fix the solar panel, the astronauts made a three and a half hour space walk. During this, they used a pair of wire cutters and a 8 meter long pole to cut the strap of metal that was holding the panel shut. Once out of the way, the panel was deployed and the station soon had enough power.


Wikipedia's climate doctor

Wikipedian uudelleenkirjoitus AGW uskonnon mukaiseksi.


The Climategate Emails describe how a small band of climatologists cooked the books to make the last century seem dangerously warm.

The emails also describe how the band plotted to rewrite history as well as science, particularly by eliminating the Medieval Warm Period, a 400 year period that began around 1000 AD.

The Climategate Emails reveal something else, too: the enlistment of the most widely read source of information in the world -- Wikipedia -- in the wholesale rewriting of this history.

The Medieval Warm Period, which followed the meanness and cold of the Dark Ages, was a great time in human history -- it allowed humans around the world to bask in a glorious warmth that vastly improved agriculture, increased life spans and otherwise bettered the human condition.

But the Medieval Warm Period was not so great for some humans in our own time -- the same small band that believes the planet has now entered an unprecedented and dangerous warm period. As we now know from the Climategate Emails, this band saw the Medieval Warm Period as an enormous obstacle in their mission of spreading the word about global warming. If temperatures were warmer 1,000 years ago than today, the Climategate Emails explain in detail, their message that we now live in the warmest of all possible times would be undermined. As put by one band member, a Briton named Folland at the Hadley Centre, a Medieval Warm Period "dilutes the message rather significantly."

Even before the Climategate Emails came to light, the problem posed by the Medieval Warm Period to this band was known. "We have to get rid of the Medieval Warm Period" read a pre-Climategate email, circa 1995, as attested to at hearings of the U.S. Senate Committee on Environment & Public Works. But the Climategate transcripts were more extensive and more illuminating -- they provided an unvarnished look at the struggles that the climate practitioners underwent before settling on their scientific dogma.

The Climategate Emails showed, for example, that some members of the band were uncomfortable with aspects of their work, some even questioning the need to erase the existence of the Medieval Warm Period 1,000 years earlier.

Said Briffa, one of their chief practitioners: "I know there is pressure to present a nice tidy story as regards 'apparent unprecedented warming in a thousand years or more in the proxy data' but in reality the situation is not quite so simple. ... I believe that the recent warmth was probably matched about 1,000 years ago."

In the end, Briffa and other members of the band overcame their doubts and settled on their dogma. With the help of the United Nations Intergovernmental Panel on Climate Change, the highest climate change authority of all, they published what became the icon of their movement -- the hockey stick graph. This icon showed temperatures in the last 1,000 years to have been stable -- no Medieval Warm Period, not even the Little Ice Age of a few centuries ago.

But the UN's official verdict that the Medieval Warm Period had not existed did not erase the countless schoolbooks, encyclopedias, and other scholarly sources that claimed it had. Rewriting those would take decades, time that the band members didn't have if they were to save the globe from warming.

Instead, the band members turned to their friends in the media and to the blogosphere, creating a website called"The idea is that we working climate scientists should have a place where we can mount a rapid response to supposedly 'bombshell' papers that are doing the rounds" in aid of "combating dis-information," one email explained, referring to criticisms of the hockey stick and anything else suggesting that temperatures today were not the hottest in recorded time. One person in the nine-member Realclimate.orgteam -- U.K. scientist and Green Party activist William Connolley -- would take on particularly crucial duties. Connolley took control of all things climate in the most used information source the world has ever known -Wikipedia. Starting in February 2003, just when opposition to the claims of the band members were beginning to gel, Connolley set to work on the Wikipedia site. He rewrote Wikipedia's articles on global warming, on the greenhouse effect, on the instrumental temperature record, on the urban heat island, on climate models, on global cooling. On Feb. 14, he began to erase the Little Ice Age; on Aug. 11, the Medieval Warm Period. In October, he turned his attention to the hockey stick graph. He rewrote articles on the politics of global warming and on the scientists who were skeptical of the band. Richard Lindzen and Fred Singer, two of the world's most distinguished climate scientists, were among his early targets, followed by others that the band especially hated, such as Willie Soon and Sallie Baliunas of the Harvard-Smithsonian Center for Astrophysics, authorities on the Medieval Warm Period.

All told, Connolley created or rewrote 5,428 unique Wikipedia articles. His control over Wikipedia was greater still, however, through the role he obtained at Wikipedia as a website administrator, which allowed him to act with virtual impunity. When Connolley didn't like the subject of a certain article, he removed it -- more than 500 articles of various descriptions disappeared at his hand. When he disapproved of the arguments that others were making, he often had them barred -- over 2,000 Wikipedia contributors who ran afoul of him found themselves blocked from making further contributions. Acolytes whose writing conformed to Connolley's global warming views, in contrast, were rewarded with Wikipedia's blessings. In these ways, Connolley turned Wikipedia into the missionary wing of the global warming movement.

The Medieval Warm Period disappeared, as did criticism of the global warming orthodoxy. With the release of the Climategate Emails, the disappearing trick has been exposed. The glorious Medieval Warm Period will remain in the history books, perhaps with an asterisk to describe how a band of zealots once tried to make it disappear.

William Herchel, muuttuvat tähdet, auringonpilkut sekä vehnän hinta.
Jo 1700-1800 lukujen vaihteessa kuulu astronomi William Herchel tutki auringonpilkkuja ja
etsiessään todisteita niiden lukumäärän vaikutuksesta ilmastoon, aiempien lämpötilamittausten
puutteessa keksi käyttää epäsuoria havaintoja(proxyja), ja kun saatavilla oli Adam Smithin
"The Wealth of Nations" , hän käytti sitä lähteenään löytäen korrelaation vehnän hinnan ja
auringonpilkkujen välillä.

Liekö tarpeetonta mainita että häntä ei aikanaan uskottu, eikä kovin laajasti uskota tänäkään päivänä.
Ihmiskunta ei siis ole varautunut sitä kohtaaviin satojen muutoksiin, nälänhätiin ja huonoihin satoihin,
vaikka niitä on historia täynnänsä.

Juuri se olisi ilmastotieteen tehtävä, mutta ilmaston syklisyys on aihe johon ihminen, ilmastotiede
eikä edes IPCC pysty vaikuttamaan, ja jos kerran siihen ei pysty vaikuttamaan ilmastoprofetialta
putoaa uskottavuus, eikä syklejä pysty estämään vaikka kuinka tutkisi ihmisen aiheuttamaa
ilmastonmuutosta, ja yrittäisi estää sitä käyttäen suunnattomia rahasummia, joille tosiaankin
olisi parempaa käyttöä, suorastaan raamatullista, eli seitsemänä hyvänä vuonna laittaisi viljaa
talteen jotta sitä on seuraavina laihoina vuosina, sykli sekin.


New paper finds IPCC climate models unable to reproduce solar radiation at Earth's surface


sunA new paper published in the Journal of Geophysical Research - Atmospheres finds the latest generation of IPCC climate models were unable to reproduce the global dimming of sunshine from the ~ 1950s-1980s, followed by global brightening of sunshine during the 1990's.

These global dimming and brightening periods explain the observed changes in global temperature over the past 50-60 years far better than the slow steady rise in CO2 levels.

The authors find the models underestimated dimming by 80-85% in comparison to observations, underestimated brightening in China and Japan as well, and that "no individual model performs particularly well for all four regions" studied. 

Dimming was underestimated in some regions by up to 7 Wm-2 per decade, which by way of comparison is 25 times greater than the alleged CO2 forcing of about 0.28 Wm-2 per decade.

The paper demonstrates climate models are unable to reproduce the known climate change of the past, much less the future, that the forcing from changes in solar radiation at the Earth surface is still far from being understood and dwarfs any alleged effect of increased CO2.

Prior posts on the abject failure of climate models

Evaluation of multidecadal variability in CMIP5 surface solar radiation and inferred underestimation of aerosol direct effects over Europe, China, Japan and India

R. J. Allen 1, J. R. Norris 2, M. Wild 3

DOI: 10.1002/jgrd.50426

Abstract: Observations from the Global Energy Balance Archive indicate regional decreases in all sky surface solar radiation from ~1950s-1980s, followed by an increase during the 1990s. These periods are popularly called dimming and brightening, respectively.

Read rest…



German Economics Magazine: “Trust In Climate Science Has Been Shaken…Scientists Have Embarrassed Themselves”!

By P Gosselin on 29. April 2013

Sebastian Lüning and Fritz Vahrenholt of Die kalte Sonne site bring up an article that recently appeared in the German economics magazine: Deutsche Wirtschafts Nachrichten (German Business News).


Logo of German economics magazine, who recently published a critical article on climate science here.

Media outlets in Europe are beginning to question all the global warming claims, especially as Central Europe reels from one of its coldest springs in living memory.

The article is dubbed: Scientists have embarrassed themselves: climate change is not happening.”

The introduction of the report tells us:

Most climate models have falsely predicted global warming: Despite growing emissions of so-called greenhouse gases, temperatures are not rising. Snow in the winter is however a side-effect of global warming, climate scientists say.”

Have you noticed how it is getting increasingly difficult not to bust out laughing whenever “climate scientists” make statements? Deutsche Wirtschafts Nachrichten continues:

Richard Tol of the University of Sussex said in Oslo that his impression is that temperatures have fallen over the last five years, Reuters reported.”

Deutsche Wirtschafts Nachrichten then writes how scientists have been scrambling to explain the unexpected stop in warming, citing oceans eating up the heat or aerosols blocking out sunlight. But all this sounds rather unconvincing to Deutsche Wirtschafts Nachrichten, which adds the following subtitle in the article:

Vertrauen in die Klima-Forschung erschüttert

Which in English translates to: “Trust in climate science has been shaken“. The online business magazine tells us:

The UN IPCC had to correct a report from the year 2007. The report had exaggerated the melting of the Himalayan glaciers, and even claimed that they could disappear completely by 2035.”

See how we’re all laughing again. So entertaining climate science has become.

But don’t let the cold fool you, Rajendra Pachauri insists. Deutsche Wirtschafts Nachrichten writes:

Even though the IPCC admits to errors in their prognoses, says Pachauri: ‘The trend is clear.’ For the year 2016 to 2035 the IPCC projects that the temperatures will be 0.4°C to 1.0°C warmer than the two decades before 2005. Moreover, climate change may lead to rare phenomena – among them: it’ll snow more often in the wintertime, Pachauri said.”

Climate science has truly turned into comedy hour. I used to be able to read such reports in only a few minutes, but I’ve noticed I need more time lately because of all the laughing that climate scientists now generate. I don’t mind at all, though.

The Deutsche Wirtschafts Nachrichten ends its report by writing that scientists are also claiming that a growing Antarctic sea ice is also a sign of global warming – through some weird melting-ice refreezing mechanism, which everyone is still trying to figure out.

A nice piece by the Deutsche Wirtschafts Nachrichten.
"The researchers say the effect is relatively small on a global scale, negating around 1% of theoretical global warming. (I can’t tell whether this is 1% of the 1 degree of global warming, or of the higher number that assumes numerous positive, but not negative feedbacks.) However, this now-quantified effect is very significant regionally, negating, all by itself, 30% of theoretically-postulated warming in forested regions."

Negative Feedbacks: What They Are, and Why They Are Important

Carbon dioxide does influence the Earth’s climate, but it is just one variable among a great many, and its impact is small. Scientists agree that if you double the CO2 in the atmosphere, it will cause an increase in the Earth’s temperature of around one degree Celsius. Nearly all scientists also agree that an increase of that magnitude would be good, not bad, for humans.

The minor role played by CO2 is documented in this graph, which I posted here. Over the course of the Earth’s history, the amount of CO2 in the atmosphere has fluctuated widely, but these fluctuations have no apparent relationship to the Earth’s temperature, as best it can be reconstructed.

So where does global warming alarmism come from? The alarmists concede that a doubling of CO2, by itself, would do no harm. But they say that increasing CO2 in the atmosphere triggers positive feedbacks that enhance the otherwise-minimal effect of CO2 on temperature. Even though the feedback effects of CO2 are hotly debated, the alarmists program them into their computer models. This is how they generate scary scenarios where the Earth’s temperature rises far more than could be caused by CO2 itself. This also explains why the models have no predictive value, which is a polite way of saying they are wrong. Because the alarmists just make up a lot of positive feedback effects, and ignore the negative feedback effects, their models reflect fantasy, not reality.

A negative feedback is one which will tend to moderate the impact of the event or phenomenon that gave rise to it. Negative feedbacks are critically important in maintaining various natural balances. There is good reason to believe that negative feedbacks operate with respect to CO2, and that negative feedbacks, in fact, are more substantial than the positive feedbacks on which the alarmists predicate their now-discredited models.

Watts Up With That reports on another in a long series of negative feedbacks that has been documented and quantified: “more CO2 = more plants = more aerosols = cooling.”

As temperatures warm, plants release gases that help form clouds and cool the atmosphere, according to research from IIASA and the University of Helsinki.

The new study, published in Nature Geoscience, identified a negative feedback loop in which higher temperatures lead to an increase in concentrations of natural aerosols that have a cooling effect on the atmosphere.

“Plants, by reacting to changes in temperature, also moderate these changes,” says IIASA and University of Helsinki researcher Pauli Paasonen, who led the study. …

While previous research had predicted the feedback effect, until now nobody had been able to prove its existence except for case studies limited to single sites and short time periods. The new study showed that the effect occurs over the long-term in continental size scales.

The researchers say the effect is relatively small on a global scale, negating around 1% of theoretical global warming. (I can’t tell whether this is 1% of the 1 degree of global warming, or of the higher number that assumes numerous positive, but not negative feedbacks.) However, this now-quantified effect is very significant regionally, negating, all by itself, 30% of theoretically-postulated warming in forested regions. And this negative feedback, of course, is only one of many. The most important feedbacks have to do with the formation of water vapor and clouds. The point here is that until all of the significant feedback effects have been identified and quantified, negative as well as positive, all estimates of the effect of increasing CO2 in the atmosphere are simply bogus. The fact that the alarmists’ models utterly fail to predict actual temperatures proves that they do not adequately take a great many feedback effects into account.

STEVE adds: There’s one seemingly small detail in this story that is likely to be missed by the mainstream media, etc: the role of IIASA in this study.  IIASA is no fringe research group that can be marginalized by Al Gore; to the contrary, it has been at the center of much of the “consensus” climate science world.  Among other things, IIASA produces the emissions forecasts used by the UN’s IPCC and most of the climate modelers. The fact that IIASA has joined this “skeptic” finding is yet another sign that the whole climate horror show is falling apart.  (I’ll add that I’ve always found IIASA’s emissions work to be quite serious and rigorous, even if they, like everyone else, have gotten things badly wrong even over just a ten-year time time horizon.  Who could have foreseen shale gas in a computer model?)

Satu Hassin hiilikuplakupla.

Mikä lie kirvoittanut Satun kynänkannat, voisi
arvailla syynä olleen pettymys EU,n äskeiseen
hiilikauppafarssiin sekä toissapäivänä paljastunut
eläkevakuutusyhtiöiden organisoima 200 miljoonan €
myynti 2 Eurolla.

Jos kukaan ei menettänyt mitään silloin eläkesäästöistä puuttuu tuo
200 000 000€, saanen arvailla koska asia on julistettu salaiseksi 25 vuodeksi.

Ja mistä Satun artikkeli onkaan kotoisin, Greenpeace & WWF
aktivisteilta ym, jonka media jättää poliittisesti korrektina mainitsematta.

Two of the directors of Investor Watch are Jeremy Leggett (former geologist and Greenpeace campaigner, founder and chairman of SolarCentury and Solar Aid) and Mark Campanale (co-founder of a number of responsible investment products and founder director of the UK Social Investment Forum). Leggett is Chairman of the Carbon Tracker Initiative and Campanale is a director. Cary Krosinsky (VP of Trucost) is the third founder director, while James Leaton (ex-PricewaterhouseCoopers and former senior policy adviser at WWF-UK) is project director."

Carbon bubble or green investment bubble?


Recently, there has been talk of a ‘carbon bubble’. The argument is that many energy companies are significantly overvalued on the basis of their reserves of coal, oil and gas, since climate change policy will make these reserves impossible to exploit and therefore ultimately worthless. This is part of the message in the KPMG report ‘Expect the Unexpected’ covered in last week’s newsletter, which considered the impact on businesses or a range of ‘sustainability megaforces’.

Last year, a group called the Carbon Tracker Initiative published a report (Unburnable Carbon – Are the world’s financial markets carrying a carbon bubble?) which argued that only 20% of proven reserves owned by private and public companies could be burned if the world is to keep below the arbitrary figure of a 2°C average temperature rise, beyond which climate change has been judged to be dangerous.

The Carbon Tracker Initiative is, according to the information on its website, the first project of Investor Watch, a not-for-profit company ‘established by its directors to align the capital markets with efforts to tackle climate change.’ Two of the directors of Investor Watch are Jeremy Leggett (former geologist and Greenpeace campaigner, founder and chairman of SolarCentury and Solar Aid) and Mark Campanale (co-founder of a number of responsible investment products and founder director of the UK Social Investment Forum). Leggett is Chairman of the Carbon Tracker Initiative and Campanale is a director. Cary Krosinsky (VP of Trucost) is the third founder director, while James Leaton (ex-PricewaterhouseCoopers and former senior policy adviser at WWF-UK) is project director.

This is clearly a serious initiative from people with a long-term commitment to renewable energy and climate change policy. Not only are they suggesting that the world’s major energy companies are significantly overvalued, they are also highlighting the reserves of companies being privatised and questioning the valuations the markets are placing on them.

But the Carbon Tracker Initiative is not the only game in town; it forms part of a broader coalition advocating change. In January, an open letter was sent to Sir Mervyn King, governor of the Bank of England, urging him to address the ‘carbon bubble’ issue. The letter was signed by a number of what the Business Green website described as ‘some of the UK’s most influential green business leaders and campaigners’, including Jeremy Leggett, Zac Goldsmith MP (who generally seems to be keeping a low public profile since his election), Sir David King, John Gummer, John Sauven of Greenpeace and James Cameron and Ben Caldecott of Climate Change Capital.

It was reported (Sir Mervyn King hints at possible ‘carbon bubble’ investigation) that this call could be taken seriously. In fact, the governor simply stated the conditions which would have to be met for the Financial Policy Committee to investigate: “First, he said the exposures of financial institutions to carbon-intensive sectors would have to be large relative to overall assets. Secondly, it would have to be demonstrated that ‘the impact of policy and technology working to reduce returns in high carbon areas is not already being priced into the market assets’. And finally, King argued evidence would have to be provided that any market correction would take place too quickly for financial institutions to adjust their portfolios.”

Since then, Graig Mackenzie, Head of Sustainability at Scottish Widows Investment Partnership, has argued that current valuations are based on revenue expectations rather than total reserves, and that most mining companies are anyway quite diversified (Climate change and systemic risk – the analysts make their case). In other words, the market is quite capable of adjusting when the time comes.

So, on the face of it, the carbon bubble might not be a serious one. The concept is, after all, based on the logic that a) the positive feedback mechanisms postulated by the IPCC view of climate are real, b) that the computer models can predict the average temperatures and regional weather patterns in coming decades reasonably reliably and c) that an average temperature rise of 2°C would result in significantly more problems than benefits. Currently, all of this is conjecture, and to re-engineer financial markets on this basis seems premature.

However, attempts have meanwhile been made to create a viable carbon market and a range of green investment vehicles. Large amounts of money are changing hands on the basis that carbon is a tradable commodity like any other and that the public subsidy necessary for the renewable energy sector to continue to grow is now permanent. Given that climate does not seem to be changing in the way models predict, despite the increasing use of fossil fuels, this must put the future of these markets in doubt. The carbon price is already too low to be a big enough driver of the sort of change the government would like to see.

Free markets place a value on a commodity based on its scarcity. That is why energy prices have risen in recent years: the growth in demand for oil is tending to outpace the increase in extraction rate. But there is no scarcity of carbon. The market has been created artificially, and an artificial market can just as easily be destroyed. This puts at risk the funds being invested in a range of green energy projects. The prospect of a green investment bubble currently seems greater than that of a carbon bubble.

Kepeät mullat Kioton sopimukselle.

The Beginning Of The End.


APRIL 25th 2013

by IPCC Expert Reviewer Vincent Gray


I have been neglecting you. Things have quietened down. I am 91 and it is high time I retired, like my friend Will Alexander in South Africa or my major protagonist, former Professor Martin Manning. I thought I would call it a day on Newsletter No 300.

When I began, in 1991 I was still in China. I got involved in commenting on the Reports of the Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC) and I just completed those on the Fifth Report which will surely be my last.

To begin with I was the only critical voice in New Zealand. Last week I attended a packed meeting of the Press Club in Wellington to hear Lord Monckton tear apart the IPCC and everything connected with it. The University scientists will not listen to him. But one of the organisers of the meeting was from the Music Department.

But, surely, we are at the beginning of the end.

The globe has stopped warming; even when measured by the botched-up biased system that they favour.

The Kyoto Protocol is dead. Emissions by former members are in steady decline compared with those from non-members

The support literature has dried up. I used to go to the University every month and photocopy the latest scientific outrage for these Newsletters. The only recent feeble attempt was the rapidly discredited attempt by Marcott to fabricate yet another Hockey Stick at

The “Economist” magazine has expressed doubts

A recent report by the Influential Swedish Research Institute SINTEF at

has shown that there is a genuine scientific controversy that should be encouraged; that it is by no means, “settled”

The Emissions Trading scheme is in retreat. European prices have headed for the bottom and they.are about to ditch their scheme. I do not know what has happened to our prices but you can all be assured that whatever happens to the Mighty River Power shares the incentives to go in for windmills and solar power will disappear and we can, eventually have a sensible, economical power policy which will include fracking, coal and small scale nuclear.

But you would hardly think so, listening to all of our politicians, or if you read the newspapers or watch TV. So let me finish by encouraging you all with this article by James Delingpole

Vincent Gray
Wellington 6035
New Zealand

AGW , kadonnut lämpö, sekä Bermudan Kolmio

The Global Warmists' Last Line Of Defense: The Warming Must Be In The Bermuda Triangle

Map of the Bermuda Triangle

 (Photo credit: Wikipedia)

Where is all the rapidly accelerating global warming that is supposed to be gripping the world?

It’s not in the air. Atmospheric temperature readings show global temperatures have been flat for more than a decade.

It’s not in the upper ocean. Sea surface temperature readings similarly show no recent warming.

It’s not in the polar ice caps. National Oceanic and Atmospheric Administration satellite data show polar ice is currently more extensive than the long-term average.

Global warming activists have finally come up with a last line of defense they know nobody will able to prove wrong: The missing global warming is in the Bermuda Triangle.

No, I am not kidding. This is what they are claiming.

You see, the alarmists have been telling us for decades that rapidly accelerating global warming was imminent and unavoidable. The problem for the alarmists is the warming that has occurred has been modest and decelerating. In fact, it has ground to a complete halt for more than a decade.

So how do Al Gore, Michael Mann and the rest of the global warming Chicken Little’s save face when their promised global warming apocalypse fails to occur? Easy, blame it on the Bermuda Triangle.

“Where did global warming go? The deep ocean, experts say,” claimed NBC News in an April 11 headline.

“Where’s the heat? In the oceans!” USA Today claimed in a headline the same day.

The headlines reflect a prominent global warming activist claiming that he developed a computer model by which global warming can bypass the atmosphere, bypass the upper ocean, and be entirely hidden in the deep ocean; you know, that part of our planet where we really can’t measure or find anything. The missing global warming is apparently hanging out at the underwater space alien base in the heart of the Bermuda Triangle, along with the missing files proving the 9/11 Truthers are right that George W. Bush bombed the World Trade Center, along with the Vast Rightwing Conspiracy files proving that Bill Clinton really did not have sexual relations with that woman, Miss Lewinsky, and along with the missing film footage proving the seven Apollo astronauts and two Johnson Space Center directors who claim global warming is not a crisis really did stage their moon landings on a vacant lot somewhere in the Arizona desert.

The global warming activists, of course, do their best to make their Bermuda Triangle defense sound scientific. The paper claims all this phantom global warming really can directly bypass the atmosphere and the upper ocean if winds start blowing strangely enough and strongly enough to bury the warming deep in the ocean. Thankfully, we can spare ourselves the dizzying asserted logic of such claims by examining recent global sea surface wind data. As Bermuda Triangle-busting science would have it, NASA satellite instruments show global sea surface wind speeds have declined rather than increased during the past decade

. So much for the Bermuda Triangle….

Nevertheless, it has been quite interesting watching the alarmists go into conniptions imploring us to trust them on this final last line of defense. “No, you can’t objectively verify our claims, but you can’t objectively disprove the Bermuda Triangle either,” the alarmists argue. “Just trust us. And if you do, as a bonus, we’ll show you the secret undersea living quarters of Elvis Presley and Jim Morrison.”

Jäiden satelliittimittausten alkamisajankohta, josta maailman johtavin ilmastotiede kertoo että alkoivat 1979.

Nyt on kuitenkin löytynyt aikaisempia havaintoja, joista voimme päätellä että meille esitetuy Arktisjäälaajuudet ovat valitut alkamaan syklisestä maksimista.

Ilmastotieteen uusi absurdi lätkämaila, joka on debunkattu jopa ennen valmistumistaan.

Korkea maila.

PAGES2K Reconstructions

The PAGES2K article to be published tomorrow will show eight regional reconstructions, which are plotted below. In today’s post, I’ll try to briefly summarize what, if anything, is new about them.

pages reconstructions

Antarctica: This is a composite of 11 isotope series (mostly d18O). It includes some new data (e.g. Steig’s new WAIS series) and some long unavailable data (Ellen Mosley-Thompson’s Plateau Remote). It shows a long-term decline with nothing exceptional in the 20th century. Steig has recently characterized the recent portion of Antarctic isotope as “unusual”, but this is really stretching the facts to the point of disinformation. I’ll post separately on this.

Arctic: This is a somewhat expanded version of the Kaufman data, unsurprising since Kaufman seems to have been the leader of the program. It shows an increase from 1800 to 1950, with leveling off since 1950. Its modern values are higher than medieval values. It is heavy on varvology (22 varve series), but, like Kaufman et al, also has ice cores (16) and tree rings (13, including Briffa’s Yamal) plus a few others. They use Korttajarvi, but Kaufman has issued one correction on this already in 2009 and avoided use of the contaminated portion. We’ve discussed Arctic d18O values from time to time, observing that their 20th century values are rather unexceptional. My surmise is that the varve data, which, as discussed in other CA threads, is highly problematic, is the main contributor to the modern-medieval differential in the PAGES reconstruction.

Asia: This reconstruction is based entirely on tree rings (229 series), all, interestingly, used in a positive orientation. 20th century values are elevated but the reconstruction lacks the distinctive blade of, for example, the Gergis stick. The majority of the tree ring data is unarchived: chronologies have been included in the PAGES2K data, but the underlying measurement remains unarchived.

Australia: this is the Gergis reconstruction. There are only two long series (both tree ring). As is well known, Gergis picked data according to ex post correlation to temperature (contrary to the representation in the disappeared article). The present network is little changed from the network in the disappeared article, with the precise differences remaining to be explained. The network is about half tree ring data and about half is short coral (nearly all O18) data. The blade in the Gergis stick comes almost entirely from coral O18 data – for which corresponding medieval information is lacking. The reconstruction is thus a sort-of splice of low-amplitude tree ring data with high amplitude coral O18. Coral specialist literature nearly always uses Sr data as a measure of temperature. The 20th century increase in coral Sr data is much less than O18 data: however, Gergis screened out the Sr data and almost exclusively used coral O18 data.

Europe: The network is 10 tree ring series and one documentary. I don’t know at present how the series were chosen. Most of the increase in the reconstruction took place prior to 1950. Late 20th century values equal and then exceed mid-century values. It will be interesting to see whether sustained ring widths will be maintained with these particular chronologies during warmer temperatures.

North America.
There are two North American reconstructions. A reconstruction using pollen is at 30 year intervals and ends in 1950. It shows elevated temperatures in the late first millennium that exceed the most recent values in the series. The other reconstruction uses tree rings. It includes many series from the MBH98 dataset, including the Graybill bristlecone chronologies. Although the tree ring data is accurately dated, the reconstruction is only reported at 10-year intervals. Although the data set includes new data reaching into the present century, the reconstruction is shown only to 1974.

South America: This network is particularly hard to understand. It shows particularly low medieval values relative to the modern period – a point that is relevant to assertions on medieval-modern differential. The network also uses intrumental data. It has two long ice core series from Quelccaya, which, as previously noted, appear (according to the SI) to have been inverted, a decision which, if correct, would rather detract from conclusions about modern-medieval differential drawn from this reconstruction, given that the medieval portion of the reconstruction only has a few contributors, of which Quelccaya is prominent.

IPCC AR 5 raportista

IPCC plays hot-spot hidey games in AR5 — denies 28 million weather balloons work properly


The classic hot spot prediction (A) compared to 28 million weatherballoons (B). Click to enlarge. You won’t see this in the new report.

It was a major PR failure in 2007. The IPCC won’t make the same mistake again. They’ve dumped the hot-spot graphs.

In AR4 they put in two graphs that show how badly their models really do. In the next report they plan to bury the spectacular missing-hot-spot images through “graph-trickery” and selective blindness. Each round of IPCC reports takes the spin-factor up another notch. It’s carefully crafted.

See the draft of AR5: Chapter 9: Evaluation of Climate Models

It’s hot-spot hidey games and PR tricks

In the new extra-tricky AR5 version, the IPCC “quote the critics” and ignore them at the same time. That way they can say they include the McIntyre’s, McKitrick’s, Douglass’, and Christy’s: the words are on the page, but that doesn’t mean the information is used in the conclusions. The models have failed and they bury that undeniable result under the clutter.  (You’ll need to read the fine print). There is no acknowledgement that this issue of the “hot spot” drives more amplification of predicted warming in their models than any other point (though that is obvious and implicit in Fig 9.44, and you can see that below). Which policymaker exactly is going to notice that?

The IPCC are an abject lesson in how to hide a message in plain sight

In the new report they have dumped their former fingerprint predictions which looked so definitively and technical, but proved to be so wrong. However they will not join-the-dots. They won’t admit this is a major point their models have failed on, instead they flat out deny the results from 28 million weather balloons are conclusive.

In a sense, in AR5, the IPCC just throws up its hands and says “yes ok, the models don’t align with the data, but the data might be wrong, and rather than fix those models, we’ll quietly dump that test and the awkward results and pick a different set of inconclusive tests instead. It’s known as shifting the goal-posts. ” It’s what any rational weasel-grade bureaucrat would do if their job and their junkets depended on it. You can hardly blame them… :-|

The art of tricky-graphs: The All New Hot Spot is turned sideways, extended up, and “smallified”

The graphs up the top have been split into four bands, screwed sideways, and extended to far higher in the atmosphere. The net effect visually is to minimize the disparity at the point that matters. Only by reading the caption and text, and reams of information, would you figure out that the action occurs in the bulge of the red line in the second graph (that’s the models best shot at the tropics). Compare that to the black line which is what the weather balloons found. I’ve blown it up further below, and removed the clutter. The green line is irrelevant (that’s model predictions without CO2 — which is argument from ignorance with unverified models). The results in the stratosphere are not that important. The water vapor changes at the upper edge of the troposphere are what matters (about 200hpa or 10 km up).

Official caption: Figure 10.7: Observed and simulated zonal mean temperatures trends from 1961 to 2010 for CMIP5 simulations containing both anthropogenic and natural forcings (red), natural forcings only (green) and greenhouse gas forcing only (blue) where the 5 to 95 percentile ranges of the ensembles are shown. Three radiosonde observations are shown (thick black line: HadAT2, thin black line: RAOBCORE 1.5, dark grey band : RICH-obs 1.5 ensemble and light grey: RICH- τ 1.5 ensemble. After (Lott et al., 2012).

See the second graph on the left up, expanded close on the right below.

Close up of the second graph of Fig 10.7 (see caption above).

How do you say “we have no evidence” without saying it — like this:

“In many cases, the lack of long term observations, observations suitable for the evaluation of important processes, or observations in particular regions (e.g., polar areas, the upper troposphere / lower stratosphere (UTLS), and the deep ocean) remains an impediment.”

Blame the equipment. They have fifty years of data and millions of results.

This is the money statement:

In summary, there is high confidence (robust evidence although only medium agreement) that most, though not all, CMIP3 and CMIP5 models overestimate the warming trend in the tropical troposphere during the satellite period 1979–2011. The cause of this bias remains elusive.

What they don’t say is that this point on its own is responsible for half the warming projected in the models, and hence that after twenty years of trying to reconcile the models and observations it’s past time they turfed the models and trashed the assumption that humidity will cause monster positive feedback. Forget the projections of 6 degrees of hell, the best estimate would be half the current one (or less) and we can all go home.

Is water vapor feedback critical?

Is your skeptical brain wondering if I’ve got that point right about the positive feedback being so large? Remember it’s the IPCC that says without feedbacks CO2 will only cause 1.2C of warming.1,2 It’s the feedbacks that drive all the scary projections above that. Then gaze upon the graph below, 9.44. Spot the largest single feedback, one so big, it’s almost as large as “total feedbacks”. That would be “WV” or water vapor. This is almost the same graph as it was in AR4 – see Fig 8.14, on page 631.2

This is central to maintaining the scare.

Figure 9.44: a) Feedback parameters for CMIP3 and CMIP5 models (left and right columns of symbols) for water vapour (WV), clouds (C), albedo (A), lapse rate (LR), combination of water vapour and lapse rate (WV+LR), and sum of all feedbacks (ALL) updated from Soden and Held (2006). CMIP5 feedbacks are derived from CMIP5 simulations  for abrupt four-fold increases in CO2 concentrations (4 × CO2).

For the die-hard IPCC interpreters, here is the full “Fifth Assessment Report” section where they discuss the pesky discrepancy that the whole crisis hinges upon. Upper tropospheric temperature trends
Most climate model simulations show a larger warming in the tropical troposphere than is found in observational datasets (e.g., (McKitrick et al., 2010) (Santer et al., 2012)). There has been an extensive and sometimes controversial debate in the published literature as to whether the difference between models and observations is statistically significant, once observational uncertainties and natural variability are taken into account (e.g., Douglass et al., 2008; Santer et al., 2008; Christy et al., 2010; McKitrick et al., 2010; Bengtsson and Hodges, 2011; Fu et al., 2011; Santer et al., 2012; Thorne et al., 2011). For the thirty-year period 1979 to 2009 (sometimes updated through 2010 or 2011), the various observational datasets find, in the tropical lower troposphere (LT, see Chapter 2 for definition), an average warming trend ranging from 0.07°C to 0.15°C per decade. In the tropical middle troposphere (MT, see Chapter 2 for definition) the average warming trend ranges from 0.02°C to 0.15°C per decade (e.g., Chapter 2, Figure 2.15; McKitrick et al., 2010). Uncertainty in these trend values arises from different methodological choices made by the groups deriving satellite products (Mears et al., 2011) and radiosonde compilations (Thorne et al., 2011), and from fitting a linear trend to a time series containing substantial interannual and decadal variability (Santer et al., 2008; McKitrick et al., 2010). Although there have been substantial methodological debates about the calculation of trends and their uncertainty, a 95% confidence interval of around ±0.1°C per decade has been obtained consistently for both LT and MT (e.g., Chapter 2; McKitrick et al., 2010). Hence, a trend of zero is, with 95% confidence, consistent with some observational trend estimates but not with others.

For the thirty-year period 1979 to 2009 (sometimes updated through 2010 or 2011), the CMIP3 models simulate a tropical warming trend ranging from 0.1°C to somewhat above 0.4°C per decade for both LT and MT (McKitrick et al., 2010), while the CMIP5 models simulate a tropical warming trend ranging from slightly below 0.15°C to somewhat above 0.4°C per decade for both LT and MT (Santer et al., 2012; see also Po-Chedley and Fu, 2012) who, however, considered the period 1979–2005). Both model ensembles show trends that are higher on average than the observational estimates, although both model ensembles overlap the observational ensemble. Because the differences between the various observational estimates are largely systematic and structural (Chapter 2; Mears et al., 2011), the uncertainty in the observed trends cannot be reduced by averaging the observations as if the differences between the datasets were purely random. Likewise, to properly represent internal variability, the full model ensemble spread must be used in a comparison against the observations, as is well known from ensemble weather forecasting (e.g., Raftery et al., 2005). The very high significance levels of model-observation discrepancies in LT and MT trends that were obtained in some studies (e.g., Douglass et al., 2008; McKitrick et al., 2010) thus arose to a substantial degree from using the standard error of the model ensemble mean as a measure of uncertainty, instead of the standard deviation or some other appropriate measure of ensemble spread. Nevertheless, almost all model ensemble members show a warming trend in both LT and MT larger than observational estimates (McKitrick et al., 2010; Po-Chedley and Fu, 2012; Santer et al., 2012).

It is unclear whether the tropospheric model-trend bias is primarily related to internal atmospheric processes or to coupled ocean-atmosphere processes. The CMIP3 models show a 1979–2010 tropical SST trend of 0.19°C per decade in the multi-model mean, much larger than the various observational trend estimates ranging from 0.10°C to 0.14°C per decade (including the 95% confidence interval, (Fu et al., 2011)). This SST trend bias would cause a trend bias also in TL and TM even if the models’ atmospheric components were perfectly realistic. The influence of SST trend errors on the analysis can be reduced by considering changes in tropospheric static stability, measured either by the difference between MT and LT changes or by the amplification of MT changes against LT changes; another approach is to consider the amplification of tropospheric changes against SST changes. For month-to-month variations there is consistency between observations and CMIP3 models concerning amplification aloft against SST variations (Santer et al., 2005), and between observations and CMIP5 models concerning amplication of TM against TL variations (Po-Chedley and Fu, 2012). The 30-year trend in tropical static stability, however, is larger than in the observations for almost all ensemble members in both CMIP3 (Fu et al., 2011) and CMIP5 (Po-Chedley and Fu, 2012). For two CMIP3 models, ECHAM5/MPI-OM and GFDL-CM2.1, this trend bias in static stability lies outside each model’s internal variability and is hence highly statistically significant The bias persists even when the models are forced with the observed SST, as was found in the CMIP3 model ECHAM5  (Bengtsson and Hodges, 2011) and the CMIP5 ensemble (Po-Chedley and Fu, 2012).

In summary, there is high confidence (robust evidence although only medium agreement) that most, though not all, CMIP3 and CMIP5 models overestimate the warming trend in the tropical troposphere during the satellite period 1979–2011. The cause of this bias remains elusive.


What’s the excuse?

The answer didn’t pan out the way they expected, and so post hoc, they now say that the radiosondes don’t really work as well as they thought.

The hot spot is apparently too difficult because the observations are too uncertain:

Observational uncertainties for climate variables, uncertainties in forcings such as aerosols, and limits in process understanding continue to hamper attribution of changes in many aspects of the climate  system, making it more difficult to discriminate between natural internal variability and externally forced  changes. Increased understanding of uncertainties in radiosonde and satellite records makes assessment of causes of observed trends in the upper troposphere less confident than an assessment of overall atmospheric temperature changes.

They have a choice here

The heat is missing from the oceans, the trends are not accelerating in sea levels, ocean heat, global temperatures, and their 1990 predictions have failed abysmally. The radiosondes show that the humidity is not rising in the upper troposphere, as well as the temperatures. The models are “right” except for  for rain, drought, storms, humidity and everything else. The cloud feedback mistakes are 19 times larger than the effect of CO2. (See Man Made Global Warming Disproved).

Some of these data points make sense if the IPCC models wildly exaggerate the way humidity warms the world. The modelers could change one factor in their models and quite a few of their predictions would fit much closer to the observations.

But instead they deny the importance of 28 million weather-balloons, call the missing heat a “travesty”, they pretend that if you slap enough caveats on the 1990 report and ignore the actual direct quotes they made at the time, then possibly, just maybe, their models are doing OK, and through sheer bad luck 3000 ocean buoys, millions of weather balloons, and 30 years of satellite records are all biased in ways that hides the true genius of the climate models.




1. Hansen J., A. Lacis, D. Rind, G. Russell, P. Stone, I. Fung, R. Ruedy and J. Lerner, (1984) Climate sensitivity: Analysis of feedback mechanisms. In Climate Processes and Climate Sensitivity, AGU Geophysical Monograph 29, Maurice Ewing Vol. 5. J.E. Hansen and T. Takahashi, Eds. American Geophysical Union, pp. 130-163 [Abstract]

2. IPCC, Assessment Report 4, 2007, Working Group 1, The Physical Science Basis, Chapter 8. section  p631 [PDF] see also Fig 8.14.

3. Thomas H. Vonder Haar, Janice L. Bytheway and John M. Forsythe. Weather and climate analyses using improved global water vapor observations. GEOPHYSICAL RESEARCH LETTERS, VOL. 39, L15802, 6 PP., 2012. doi:10.1029/2012GL052094.

Hot Spot Graph Sources:

(A) Predicted changes 1958-1999. Synthesis and Assessment Report 1.1, 2006, CCSP, Chapter 1, p 25, based on Santer et al. 2000;
(B) Hadley Radiosonde record: Synthesis and Assessment Report 1.1, 2006, CCSP,, Chapter 5, p116, recorded change/decade, Hadley Centre weather balloons 1979-1999, p. 116 , fig. 5.7E, from Thorne et al., 2005.

Extra information

For facebookites – I’m trying to get organised…

Alan Sokal, ja ehkä ymmärrätte, miksi minäkin.
Liekö turhaa?

Met Office myöntää ettei Arktisjää aiheuttanutkaan
epätavallisen kylmää säätä.


Monday, April 22, 2013

MET office now admits Arctic sea ice didn't cause unusually cold weather

In a new report entitled "Why was the start to spring 2013 so cold?," the chief of the UK MET Office now admits that decreased Arctic sea ice or "Arctic amplification" was not responsible for the unusually cold spring 2013 in Europe, finding "little evidence [of a difference] from the comparison between the cold spring of 1962 and this year." The report also finds little evidence that "Arctic amplification" is responsible for any "increased probability of extreme weather events that result from prolonged conditions, such as drought, flooding, cold spells, and heat waves."

According to the report, "Figure 13 shows the midtroposphere temperature anomalies for 1962 and 2013; over the Arctic they are almost identical and reflect the negative NAO [natural North Atlantic Oscillation] pattern. It is hard to argue that Arctic amplification had changed the equator to pole temperature in a systematic way to affect the circulation this spring."

Full report here

There have been some suggestions that the rapid decline of Arctic sea ice, especially during summer, is responsible for this year’s cold spring. It is argued [8] that amplification of global warming over the Arctic is reducing the equator to pole temperature gradient, thereby weakening the strength of the mid-latitude jet streams. In turn this may lead to slower progression of upper-level waves and would cause associated weather patterns in midlatitudes to be more persistent, potentially leading to an increased probability of extreme weather events that result from prolonged conditions, such as drought, flooding, cold spells, and heat waves.  
This hypothesis remains contentious [9], however, and there is little evidence from the comparison between the cold spring of 1962 and this year that the Arctic has been a contributory factor in terms of the hypothesis proposed above. Figure 13 shows the midtroposphere temperature anomalies for 1962 and 2013; over the Arctic they are almost identical and reflect the negative NAO pattern. It is hard to argue that Arctic amplification had changed the equator to pole temperature in a systematic way to affect the circulation this spring.

Saksan alarmisteilla itsetutkiskelun paikka.
Ollakko vai eikö olla?

Facing Reality (Playing Into Skeptic Hands)

Trapped, Stefan Rahmstorf Declares Pretending To Be Better Than Facing Reality (Playing Into Skeptic Hands)

By P Gosselin on 22. April 2013

Geden_Oliver German Institute for International and Security AffairsGerman climate catastrophe-obsessed blogsite here has a 2-part story on a recent alarmist panel discussion held in Berlin and sponsored by Germany’s version of the Guardian, the TAZ. The panel discussion was dubbed: ”The climate conference circus!  Just how stupid is it?” The motto of the 2-hour discussion: “It can’t keep on like this!

A better title may have been: Is it better to keep pretending? That’s the question the discussion panel addressed – for real!

Part 1 here, Part 2 here.

The main speakers were the constantly climate-petrified Stefan Rahmstorf of the Potsdam Institute (PIK), and green thinker Oliver Geden (photo above right) of the German Institute for International and Security Affairs.

The two experts are not at happy that their beloved green movement is horribly bogged down in an endless swamp with no hope of ever getting out. Geden unloaded over the crumbling green movement and especially the 2°C target: “a placebo designed to pacify society“, an instrument that allows people “to act like they are doing something when in fact they are not.” He called the 2°C target “nothing but talk“. Geden has had enough and is now calling on the warmists to wake up and face the truth: “The 2°C target is hopeless.”

Recall that for German warmists the “2°C target” is really just a code-word for “almost complete decarbonisation by 2050″.

To reach the “2°C target”, Rahmstorf claims that ”not a single conventional power plant must be allowed to be built globally after 2017” and that the planet would have to reduce its GHG emissions 10% by 2020. An impossibility.

And slowly it is beginning to dawn on the diehard warmists that reaching this pie-in-the-sky CO2 reduction target is a pipe dream of the 10th order. In fact the opposite trend is today’s reality: CO2 emissions rose in 2012 and coal is making a comeback. Geden sees it, and commented on the “2°C target”: “We are living in a fantasy world.” Geden is now asking his fellow warmists to come to terms with this reality.

But the warmists and Rahmstorf refuse to hear it. If the 2°C target is abandoned, then the whole thing goes.

Rahmstorf blames the spiraling failure on policymakers, saying: “the political resolve is missing“. Yet Rahmstorf and the audience refused to share Geden’s pessimism and demands to face the reality. According to klimaretter, Rahmstorf defiantly declared: “We will fight to the end!” The crowd applauded for the first time, klimaretter writes.

Klimaretter at the very end poses the following (remarkable) question:

Are we playing into the hands of the climate protection opponents when someone like Geden requests that we really have to be honest and declare the 2°C target almost impossible to reach?”

Say what! Yes. this is the question the warmists are now struggling with. Put in simple words: ”Do we accept reality, or is it better to keep pretending (so that we don’t maybe play into the wrong hands)?” Unbelievable lows the warmists have maneuvered themselves into.

It’s over. They’re in their bunkers with hands trembling.

Reader krawallo comments:

When mankind stops believing in God, but then indeed in science?
But when science researches only nonsense, then eventually mankind stops believing in science. And then the conferences fail.

It has never been possible to build on lies.”

Our skeptical (calm) hands are open and waiting.

Photo credit Oliver Geden:

Euroopasta on sittenkin tulossa malliesimerkki
muulle maailmalle, miten ilmasto ja energia-
asioita ei pidä hoitaa

Europe is becoming a green-energy basket case

By Editorial Board, Monday, April 22, 2:00 AM

FOR YEARS, European leaders have flaunted their unwavering commitment to fighting climate change — and chastised the United States for lagging behind. But last week brought yet more confirmation that the continent has become a green-energy basket case. Instead of a model for the world to emulate, Europe has become a model of what not to do.

The centerpiece of the European Union’s climate plan — indeed, the only major climate policy that acts across all member countries — is a slowly declining continent-wide cap on emissions. By allowing companies to buy, sell and bank permits to pollute under that cap, the program puts a price on European carbon dioxide emissions. Designed properly, the scheme should encourage companies and consumers to reduce the carbon-intensity of the goods they purchase and invest in cleaner alternatives.

Washington Post Editorials

Editorials represent the views of The Washington Post as an institution, as determined through debate among members of the editorial board. News reporters and editors never contribute to editorial board discussions, and editorial board members don’t have any role in news coverage.

Read more

Latest Editorials

Lights off in Europe

Lights off in Europe

Editorial Board 2:00 AM ET

It’s becoming a green-energy basket case.

An economic goof

An economic goof

Editorial Board 1:59 AM ET

The Rogoff-Reinhart error is not the source of global ‘austerity.’

Toughening cyberdefenses

Toughening cyberdefenses

Editorial Board 1:58 AM ET

Congress must authorize sharing of cyberthreat data with the private sector.

But the Europeans didn’t design the policy properly. For a variety of reasons that E.U. officials should have anticipated, the market for carbon permits has all but collapsed. And in a Tuesday vote, the European Parliament rejected a slapdash rescue plan.

If the continent wants to rediscover its ambition on climate change, individual member states will probably have to do it on their own. But European governments have proved themselves to be incompetent central planners, counter-productive and wary of thinking pragmatically.

Germany is irrationally shutting its nuclear power plants — which produce lots of steady, reliable electricity and no carbon dioxide emissions — and promising that renewables will somehow pick up the slack. Perversely, that approach has led power companies to ramp up coal burning, the dirtiest fossil fuel, in a country that has also lavished its public money on the solar industry. Spain, too, has over-invested in expensive renewables. To its credit, France hasn’t decided to shutter its nuclear plants, but it is one of many countries that refuse to open up natural gas reserves, a resource that could help wean the continent off coal.

Britain is comparatively better, developing its own carbon-pricing program and permitting gas development. But that hasn’t kept Europe’s carbon emissions from notching up in the last few years — even as those of the United States have decreased.

Only a few years ago, it would have been outrageous to claim that the United States would ever be on a better emissions trajectory than Europe. Yet it is now burning less coal even as Europe burns more. That partially reflects the fact that the United States is only now taking steps mandating greater fuel efficiency for cars. But it is also the result of a practical embrace of natural gas and the continued use of nuclear power.

The United States consequently has the opportunity to turn itself into the world leader in fighting climate change, a role it has long shied from. To lock in its progress, U.S. policymakers must learn from Europe’s dysfunction. That means putting a price on carbon emissions that is simple, predictable, aggressive and comprehensive, and then getting out of the way.

Ilmastosirkus muuttaa taivaisiin.
The Climate Circus Leaves Town: ‘The pause in global warming​​—​​now going on 15 years​​—​​has become so obvious that many of the leading climate scientists are grudgingly admitting that global warming has stopped’

The Climate Circus Leaves Town

As traditional energy sources go from doom and gloom to boom.

Apr 29, 2013, Vol. 18, No. 31 • By STEVEN F. HAYWARD

If you had told environmentalists on Election Day 2008 that four years later there’d be no successor treaty to the Kyoto Protocol, that a Democratic Congress would not have enacted any meaningful climate legislation, that domestic oil production would be soaring even after a catastrophic offshore oil spill, and that the environmental community would be having a lively internal debate about whether it should support reviving nuclear power, most might have marched into the ocean to drown themselves. Yet that’s the state of play four months into President Obama’s second term.

Gary Locke

Gary Locke

Start with climate change. Early in March, the hacker or leaker of the two email caches from the Climate Research Unit at the University of East Anglia that rocked the climate science world in 2009 and again in 2011 released the remaining batch of material. The news produced barely a shrug even among climate skeptics, partly because the file contains 220,000 emails and documents (as opposed to about 1,000 in round one, and 5,000 in round two), making it impossible to review comprehensively. But it also appears unnecessary, as the climate change story has been overtaken by facts on the ground. Most significant: The pause in global warming​​—​​now going on 15 years​​—​​has become so obvious that many of the leading climate scientists are grudgingly admitting that global warming has stopped. James Hansen, who recently stepped down as NASA’s chief climate scientist to become a full-time private sector alarmist, is among those admitting that the recent temperature record has flatlined.

Pelkkää pelivelkaa koko EU.
Jos ootte tienanneet joskus jotain, kun liikanen
sanoo takaavansa että EU,ssa taataan alle
100 000 € talletukset ne on syytä realisoida,
ennenkuin ne sosialisoidaan Välimerelle.

Kosmista harmonikkaa, nuin sen minäkin jotenkin näen.
Vieläkön liitetään epäilys että auringon syklisyydet
eivät ole sen sisäsyntyisiä, ehkä kuulemme planetaarisen valssin aavistaakseemme kosmisen sinfonian.

Laitan kommenttini tähän väliin.

Analysis finds planetary harmonics control solar activity and subsequent climate change

A new post at by Carlo Tosti demonstrates that  the global temperature record since 1880 is highly correlated to solar activity, and that solar activity is in turn highly correlated to the harmonics of planetary motion. These correlations and accumulating evidence of an amplified solar effect on Earth's climate would tend to suggest a "unified theory" of climate change, whereby gravitational effects from planetary motions cause small changes in solar activity, which are then amplified via cosmic rays/clouds [Svensmark's theory of cosmoclimatology], ozone, and ocean oscillations to cause large changes in Earth's climate.

Global temperature anomaly [Blue] vs. signal of planetary modulation of solar activity [Red]

Sunspot Number [SSN, Red] vs. 22-yr Gaussian-filtered planetary harmonics [Blue]

The Climate Circus Leaves Town

Published on The Weekly Standard (

Teiniliiton nousu ja tuho

Dokumenntti Teiniliiton muuntumisesta vihreäksi liikkeeksi,
sekä vihreän liikkeen
odotettavassa olevasta tuhosta.

Meidän on vain pelastettava ympäristönsuojelu ex staliniseiltta.

Kuka sanoo ettei historia toista itseään.

Teiniliitto oli aikansa mahtijärjestö

Julkaistu: 15.11.2011
Perälä Reijo

    Teiniliiton nousu ja tuho

    0:27:56 | 18.10.2011
artikkelissa 1

Teiniliitto oli 60- ja 70-lukujen koulunuorison merkittävin vaikutuskanava. Moni tämän päivän vaikuttaja otti yhteiskunnallisen uransa ensiaskeleet järjestön riveissä.

Teiniliitosta tuli yhden sukupolven vallankäytön oppikoulu. Tämän päivän päättäjistä entisiä teiniliittolaisia ovat mm. Erkki Liikanen, Ilkka Kanerva, Erkki Tuomioja, Jaakko Laakso, Esko Aho, Ben Zyskowicz, Kimmo Sasi, Matti Viialainen, Satu Hassi, Anders Blom ja Timo Laaninen.

Marsalkka Mannerheimin syntymäpäivänä 1939 perustettu Teiniliitto oli aluksi isänmaallinen kasvatusjärjestö. Harrastejärjestön luonne alkoi kuitenkin 1960-luvun myötä muuttua yhteiskunnallisempaan ja radikaalimpaan suuntaan.

Puolueiden nuorisojärjestöt kiinnostuivat Teiniliitosta 1970-luvun alussa. Pian järjestö politisoitui. Ns. taistolaiset eli vähemmistökommunistit miehittivät liiton johtopaikat.

Teiniliitosta tuli poliittisten nuorisojärjestöjen temmellyskenttä. Vastakkain olivat porvarillinen rintama ja ns. yleisdemokraattinen rintama, joka koostui vasemmistosta ja keskustasta.

Ensimmäiset kouluneuvostovaalit vuonna 1973 antoivat pontta Teiniliiton nousulle. Järjestö halusi uudistaa vanhoillisen koulun, jota vaadittiin uudistettavaksi mm. Summerhill-aatteen hengessä. Opiskelun tuli olla vapaata ja joustavaa ilman tiukkoja opetussuunnitelmia.

Teiniliiton organisaatio oli kolmiportainen. Kouluissa toimivien teinikuntien yhdyselimenä toimivat piiritason teiniyhdistykset. Korkeinta päätösvaltaa käytti Teiniliiton liittokokous, johon kukin teiniyhdistys saattoi lähettää edustajansa jäsenmääränsä perusteella.

Parhaimmillaan koululaisten etujärjestöön kuului satatuhatta nuorta. Liiton taloutta hoidettiin kuitenkin huonosti, mikä johti siihen, että opetusministeri Marjatta Väänänen lakkautti 1975 liiton valtionavut.

Järjestön epäselvyyksiä ja konkurssipesää selviteltiin pitkään. Teiniliitto lakkautettiin vuonna 1985, jonka jälkeen sen työtä jatkoi Suomen lukiolaisten liitto.

Teksti: Reijo Perälä

EX. NASA johtaja James Hansen varoittaa
ihmiskunnan tuhosta, ja Venus ilmiötsä.

Voi Äitee Äitee, miten tässä nyt näin pääsi käymään.

Mother Of German Green Weeklies, Die Zeit, Shocks Readers…Now Casts Doubt On Global Warming!

By P Gosselin on 19. April 2013

After a foray in a cult, one of the first steps on the path back to reality is the process of deprogramming. Could it be that this step is now being self-administered by the German mainstream media? It appears so.


Harald Martenstein: “…it seems they are allowed to get away with everything.” Photo credit: Lumu, GNU Free Documentation License, Version 1.2

Now that the global mean temperature curve has drifted out of and below the IPCC’s projected range, panic is breaking out.

The mother of German green weeklies, Die Zeit, appears to be taking measurements at the back of the house in preparation for the installation of a back door! Rahmstorf is back there with them, trying to talk them out of it.

Leading lefty journalist Harald Martenstein of Die Zeit, a weekly that recently portrayed Marc Morano as the Don Corleone of the North American climate denial syndicate, has an amusingly satirical essay on the misfortunes of climate science and modeling: On the surprises of climate change. Hat/tip: klimazwiebel. If you can read German, his essay is a jewel in irony and humor to behold. Effective because few things convey a message better than music or humor.

Martenstein, once a devout believer of the global warming religion, apparently he has been struggling to reconcile the glaring differences between climate expectations and hard reality.

Martenstein begins by first claiming he is not a climate skeptic, and tells the story of how he bought a house in Uckermark in northeastern Germany because renowned scientists had been telling us that “the climate in Germany would be warmer. It would become similar to the Mediterranean.”

He then writes that former Chancellor Gerhard Schröder, however, seemed unconcerned to be about the ominous hothouse-Europe climate projections, and went on to purchase a vacation home down south in Turkey. Martenstein seemed baffled by Schröder’s decision, writing, “I was ready to open my home to the Schröders as soon as they would no longer be able to take the 60°C heat in the shade. But instead it got colder and colder. At Uckermark in the wintertime it was -20°C for weeks.”

Martenstein also noticed that Britain had endured its coldest winter in 30 years, Florida got covered by icicles, and the cold seemed to be spreading everywhere. So he pleaded that people should emit more CO2 - so that he could stay warm.

His plea, however, prompted an invitation from a “scientist at a very nice climate institute“:

He showed me tables and graphs that clearly depicted it was getting warmer. He believed that I was just a victim of my own subjective imagination. Memory can fool you. One thinks that during childhood it was warm from May to September, but in reality its was warm only 3 days, and it is those 3 days that one remembers intensively. The tables from climate scientists, on the other hand, do not lie.”

Martenstein then recounts the past winter and how it seemed to him as being the longest and hardest he could remember, but telling himself that it was probably just his warped subjectivity acting up again. He writes:

But suddenly I read in the paper that a number of climate scientists had changed their minds. Now they were saying it is not going to get warmer, but colder, at least in Europe. Whatever happened to the tables, I ask myself.”

This kind of science would never fly in biology or physics, Martenstein writes. ”But with climate science it seems they are allowed to get away with everything.”

Today it has dawned on Martenstein that Schröder had been wise to buy a vacation home in Turkey, where at least the summers are warm. He ends his piece:

The polar bears are not dying off, no. They are moving to Uckermark. I’m not a climate skeptic, I’m just disappointed.”

Thanks for the wonderful humor, Herr Martenstein. Overall, however, the climate story is a sad and embarrassing one for the field of science and humanity.

Juhani Rinteen raivoisa ilmastoeskalaatio, minkä hän myös esitti maailmanlaajuisesti John Cookin
"Sceptical Science" kautta.

Another “escalator“

Ja sitten nykypäivän vastaus.

Posted on
April 19, 2013 by Guest Blogger

Guest post by Jan Zeman

Some CAGW proponents argument against the recent stall in the global warming trends with this graph called “escalator”. Source:

But one of my favorite “escalators” is this one:


The beginnings and the ends of the global sea surface temperature (SST) trends – the colored lines – are the time centered solar minima and maxima – quite clearly follow the solar signal – except the last: a quite apparently downward(!) slope from the minimum to the current maximum period of the solar cycle SC24 – e.g. until the most recent Hadsst2gl data available.

…and some say the trends shorter than 30 years don’t tell anything about the climate and its drivers… 

It quite consistently looks like the sea surface temperature anomaly trends in the last ~half of the century more or less follow the rises and drops of the solar activity during the solar cycles, except the last trend since the beginning of the SC24, where the temperature trend goes down, although the solar cycle was on the rise – but it appears to agree with the really considerable descent of the solar activity since the peak of the SC22 and especially after the peak of the SC23, only with a minor lag.

I would like to note that the heat capacity of just the upper ~3.2 meters of the ocean water out of the several kilometers deep ocean is the equivalent of the whole atmosphere’s heat capacity, so the global sea surface temperature anomaly looks like it is even better indicator of the solar activity’s influence on the Earth surface heat budget and temperatures than the global air surface temperature anomaly.

Let’s have look at the trends for the same periods using HADCRUT4GL data for comparison:



Again the global surface air temperature trends’ direction more or less follow the solar cycles up or down, up until the peak of the SC23. After which there is an anomaly – first the trend goes up while the solar activity descends and then it goes down while the solar activity rises. Which I propose could be attributed to a transient lag in the periods when the solar activity trends abruptly change as in our case after the SC22 peak and especially after the SC23 peak. (The SSN averages are in SC21 81.16, in SC22 80.63, in SC23 53.92, and in the SC24 at its peak period is so far 34.36 and it will yet fall significantly.)

All real thermodynamic systems, especially those involving significant latent heat exchanges – as in our case with the ice melting and evaporation (both from the sea surface and land) – have some thermal inertia. The question is only how big its effect is on the surface temperature anomalies.

Let’s yet check the same periods with the GISTEMP data:



We can see quite a similar pattern as with the HADCRUT4GL data.

…some say the sun does not have major influence on the surface temperatures (– sometimes they say at least since ~mid 20th century – which seems to me a bit like a contradiction: Sometimes influences, sometimes not? Such a hot giant as our sun, delivering most if not practically all the heat to the Earth’s surface?)

I don’t think so. The solar activity measured in sunspot number obviously correlates well with the TSI and it correlated quite well with the surface temperature anomalies throughout most of the record up until the end of the 1970’s too. We can see it prima facie:



The only question in my opinion is how fast the solar activity influences the global surface temperature anomalies when the solar activity trends relatively abruptly change (– as in the last two solar cycles) and transient phenomena take place.

The visual comparison of the trend graphs (- the above SSN v. SST, HADCRUT4GL and GISTEMP) also seems to provide a clue that the changes of solar activity could influence the sea surface temperature anomaly a bit faster than it influences the surface air temperature anomaly. Which is what one might expect (anti-intuitively): In my opinion it is caused by the fact that the epipelagic zone (the “sunlight zone” below the ocean surface up to ~200m depth) of the sea has more than 50 times higher heat capacity than whole the atmosphere. Therefore it always traps much more solar radiance converting it to heat than the atmosphere*.

This massive reservoir of sea surface heat** moreover mostly stays on the top, because most of the ocean surface water has lower density than the water below. The waters are mixed by wind and waves only to quite shallow depths. The heat gets into the depths of the ocean mainly by the thermohaline circulation, and it takes quite a long period of time for them to get the heat into the ocean depths. Some estimate this is taking hundreds to thousands of years (see slide 29 here). Otherwise the heat from the ocean’s surface propagates into deeper ocean layers by thermal conduction. Liquid water however does not have very high thermal conductivity, so it also takes considerable time to change the temperature equilibrium state this way, when the long-term solar irradiance/heat input trends and also the possible inducted cloudiness/albedo trends change (as proposed by H. Svensmark and others). So there quite likely can be lags of the surface temperature anomalies trends behind the solar activity trend changes. The question in my opinion is just how long the lags are.

The Occam’s razor principle says “that among competing hypotheses, the one that makes the fewest assumptions should be selected” or in other words: “simpler hypotheses about nature are more likely to be true”.

The average total solar irradiance per time descended quite sharply during the SC22 and SC23 with the pace of ~0.4W/m2 (SC22) and ~0.7W/m2 (SC23) per solar cycle*** and quite apparently continues to further significantly descend in the SC24. Similar it is with the sunspot number, which looks to touch the Dalton minimum levels****. Do you really think this will not have a significant impact on the surface temperatures in the future?

You decide.

* this underlines the fact that the sea surface water has also higher average temperature (the global average sea surface temperature is about 290 Kelvin) than the global average surface air temperature (~287 Kelvin) and is much higher than the average temperature of the atmosphere (254.3 Kelvin is the blackbody temperature of the Earth’s atmosphere which well agrees with the average temperature obtained by the standard atmosphere model). But is also good to note, that the constructs of the global average temperatures and their anomalies respectively have big uncertainties (estimated as high as ±0.46 degrees Celsius), that it poses serious question how significant the warming trend last hundred years of like ~0.72 (HADCRUT4GL) or ~0.77 (GISTEMP) degrees Celsius per century really is. But this is not the topic of this my article.

** continuously and distinctively heating the surface air wherever its temperature is lower and cooling it wherever its temperature is higher, while the water also evaporates from the surface, mainly due to direct heating effect of the solar irradiance on the water surface’s skin able to “knock out” the water molecules into the air.

*** just for illustration see the trends herenote: the PMOD values must be corrected according to this TIM/PMOD correlation, so in reality the SC23 trend (green) is up to ~0.05W/m2 per solar cycle less steep then the graph shows.

**** especially if we use the sunspot number correction proposed by L. Svalgaard – see the slide 8 here)


New data falsifies basis of man-made global warming alarm, shows water vapor feedback is negative

Physicist Clive Best has analyzed the latest NASA satellite and radiosonde data to find that global water vapor has declined despite the consensus belief among climate scientists that it would rise in response to man-made carbon dioxide. Dire predictions of global warming all rely on positive feedback from water vapor. The argument goes that as surface temperatures rise so more water will evaporate from the oceans thereby amplifying temperatures because H2O itself is a strong greenhouse gas. The fact that water vapor has instead declined indicates water vapor feedback is negative, overwhelming alleged warming from CO2, and accounting for the stall in global temperatures over the past 16+ years. As Dr. Best notes, "All climate models (that I am aware of) predict exactly the opposite. Something is clearly amiss with theory. Is it not now time for “consensus” scientists to have a rethink?"

Prior posts on negative feedback from water vapor

H2O decreasing while CO2 rises !

Reblogged from Clive Best by Clive Best [emphasis added]:

Dire predictions of global warming all rely on positive feedback from water vapor. The argument goes that as surface temperatures rise so more water will evaporate from the oceans thereby amplifying temperatures because H2O itself is a strong greenhouse gas. Climate models all assume net amplification factors of between 1.5 and 6. Has the water content of the atmosphere actually been increasing as predicted?

NASA have just released their latest NVAP-M survey of global water content derived from satellite data and radio-sondes over the period from 1988 to 2009. This new data is explicitly intended for climate studies . So lets take a look at the comparison between actual NVAP-M atmospheric H2O levels and those of CO2 as measured at Mauna Loa. I have extracted all the daily measurement NVAP-M data and then calculated the global average. Figure 1 shows the running 30 day average of all the daily data recorde between 1988 and 2009 inclusive. The 365 day (yearly) running average is also shown. Plotted on the right hand scale are the Mauna Loa CO2 concentration data in red over the same period.

Fig1: Total precipitative H2O (running 30 day average) compared to Mauna Loa CO2 data in red. The central black curve is a running 365 day average.

There is indeed some correlation in the data from 1988 until 1998, but thereafter the two trends diverge dramatically. Total atmospheric water content actually falls despite a relentless slow rise in CO2. This fall in atmospheric H2O also coincides with the observed stalling of global temperatures for the last 16 years. All climate models (that I am aware of} predict exactly the opposite. Something is clearly amiss with theory. Is it not now time for “consensus” scientists to have a rethink?

Thanks to Ken Gregory for providing me the data. The conversion from NetCDF was a bit of a nightmare!

NASA NVAP-M data is available here. Thanks to NASA Water Vapor Project-Measures (NVAP-M) team.

Lapsemme eivät tule tietämään mikä "peak oil"on.

Our Children Won’t know What ‘Peak Oil’ is.

Posted: April 18, 2013 by tallbloke in Energy, Forecasting, government

a remarkable new oil and gas find that has gone almost unremarked:


U.S. Reserves up to 2010. The balance sheet now looks much healthier, but extraction costs are rising.

There it was, a remarkable stat buried among many that should have made everyone at the Dallas Convention Centre take a deep breath. According to the source, just one oil play in the Texas Midland Basin, the Spraberry/Wolfcap shale, may have a total recoverable resource of up to 50 billion barrels using new tight-oil extraction technologies. This revelation presents us all with an arresting number, if indeed that much oil is producible from a region already famous for its hydrocarbon potential. For one thing, supplementary data from the U.S. Energy Information Agency shows that only 1.3 billion barrels have been produced from the legacy region since its original discovery in 1949. So tapping into the multizone Spraberry/Wolfcap with horizontal drilling and hydraulic fracturing processes is a like finding a virgin oil field – a very big one at that.

The best context for the size of the Spraberry/Wolfcap, and the tight oil revolution as a whole, may be the Canadian oil sands. At the peak of the peak oil worries in 2007, this mother lode of heavy oil was considered to be the deus ex machina of the free world’s oil supply woes. Investment into innovative, large-scale extraction processes led to the recognition that 170 billion barrels of oil could be recovered from the northern Alberta wilderness.

The jury is out for determining winners and losers. The ability to turn conjectured oil reserves under the ground into producing wells on the surface is dominantly a function of price. Recent weakness in commodities suggests that the oil price at which the world’s oil reserves stop turning into production may be soon tested. Then we’ll really know how much oil is available, and which producers have the most to be worried about.

Suomen kuvalehti raottaa vähän tähänastista ilmastopierusäkkiään.

17.4.2013 klo 19:00

Miksi kasvihuonepäästöt kasvavat, vaikka ilmastokokouksia on pidetty jo 20 vuotta?

Oxfordin Yliopiston energiapolitiikan professori Dieter Helm on tullut maailmanlaajuisesti tunnetuksi merkittävänä energia-asiantuntijana ja vuodesta 2011 lähtien hän on toiminut myös EU:n energiakomission erikoisneuvonantajana. Tähän asti hänen neuvojaan ei tosin ole energiakomissiossa juuri kuunneltu.

Uusimmassa kirjassaan, The Carbon Crunch, vapaasti suomennettuna ”hiililoukku”, professori perustelee useissa esitelmissään julkituomansa ajatukset tiiviissä muodossa. Helm on huolissaan ilmakehän kasvihuonekaasupäästöjen lisääntymisestä ja sitä kautta tulevasta ilmastonmuutoksesta. Hän ei kuulu ilmastonmuutoksen epäilijöihin eikä kiistä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta, vaikka tunnustaa että muitakin vaikuttavia tekijöitä voi olla. Helm on kuitenkin erittäin kriittinen kansainvälisen ilmastopolitiikan ilmentymän - Kioton sopimuksen - toteutukseen ja tuloksiin.

Ydinvoima korvautuu kivihiilellä

On paikallaan avata kansainvälistä keskustelua, jotta havaitsisimme että julkista kenttää hallitsevien vihreiden idealismin, syyllistämisen ja näpertelyn politiikalle on vaihtoehtoja, ja olisi kiireisesti toteutettava realistisempaa ilmastopolitiikkaa.

Helmin mielestä pahin ilmastomuutoksen aiheuttaja on kivihiili, sillä saman energiamäärän tuottamiseksi tulee kivihiilestä 2,5 kertaa enemmän hiilidioksidia ilmakehään kuin maakaasusta. Helm näkee vihreät sekä heidän poliittiset ja hallinnolliset myötäjuoksijansa vähäpäästöisten ratkaisujen eli ydinvoiman, maakaasun ja liuskekaasun käyttöä jarruttavana Ei-puolueena, jonka ideologia on johtanut kivihiilen käytön lisääntymiseen ja ilmaston lämpenemiseen. Helmin mielestä vihreiden ydinvoimakielteisyys on peräisin jo 80-luvulta Neuvostoliiton rahoittamien rauhanpuolustajajärjestöjen harjoittamasta NATO:n ydinaseiden vastustamisesta. Kieltämättä sellaisen taustan omaavia henkilöitä toimii Suomenkin vihreiden poliitikkoina.

Samalla kun EU:n osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on enää 11 prosenttia, on Kiina kasvattanut päästöjään siten, että globaalisti päästöt ovat kasvaneet ja Kiina tuottaa energiastaan 80 prosenttia kivihiilellä. EU-valtioissa päästöt ovat kasvaneet yhtäältä siksi, että käytämme suhteellisesti vähemmän ydinvoimaa tai maakaasua ja koska toisaalta tuulivoima sekä aurinkovoima tarvitsevat itsensä verran säätövoimaa - tuulettomien päivien ja auringottomien öiden - varalle. Tuo säätövoima on 90 prosenttisesti kivihiiltä.

Yhdysvalloissa tehty teknologinen läpimurto liuskekaasun poraamiseksi on mullistanut fossiilisten energialähteiden hintarakenteen. Maakaasu on halventunut ja konventionaalisen kaasun tuottajien rinnalle on tullut Yhdysvalloista ja Kanadasta liuskekaasua markkinoille. Myös Euroopassa on huomattavia liuskekaasuvaroja (mm. Puola, Ranska, Iso-Britannia) ja Kiinassakin on heidän oman ilmoituksensa mukaan noin 100 vuoden kulutusta vastaava määrä liuskekaasua. Maailman tasolla fossiiliset polttoaineet eivät ole loppumassa eikä niiden markkinaehtoista hintahuippua ole näkyvissä.

Päästöjen kasvun syyt ja Kioton sopimuksen tehottomuu

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden hälyttävään kasvuun on 4 merkittävää syytä. Kaikki tietotaito tulisi suunnata ilmastonmuutosuhan torjumiseen näiden syiden antamasta lähtökohdasta:

1) Maapallon nopea väestönkasvu lisää väkisin päästöjä. Väestöennuste on 9 miljardia vuonna 2050.

2) Kiinan päästöjen nopean kasvun vaikutus. Kiinan päästöt ovat jo nyt yli 2,5 kertaa EU:n päästöt. Kiinan ja Intian bruttokansantuotteiden arvioidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä ja päästöjen arvioidaan kasvavan lähestulkoon samassa suhteessa tai enemmän.

3) Kivihiilen (ml. ruskohiilen) suuri osuus energiantuotannossa Kiinassa, Intiassa, EU:ssa ja Etelä-Afrikassa. Esimerkiksi Kiinassa avataan seuraavan 5-vuotissuunnitelman aikana 500 uutta vähintään 1 gigawatin hiilivoimalaa, jotka ovat toiminnassa vielä vuonna 2050. Vuosien 2000 - 2010 aikana kivihiilen käyttö maailmassa lisääntyi 70 prosenttia. 90 prosenttia tuosta lisäyksestä tuli Kiinasta ja Intiasta. Vuonna 2012 Kiina käytti 52 prosenttia maailman kivihiilestä.

4) Hiili-intensiivisten tuotteiden kulutuskysyntä on olennaisempaa kuin niiden tuotanto. EU:ssa kulutetaan teollisia tuotteita entistä enemmän, mutta ne tuotetaan EU:n ulkopuolella.

Kioton sopimuksen valuvika on siinä, että se on tuotantoa rankaiseva eikä kulutusperusteinen. Yhdysvaltojen, Kiinan ja Intian poliitikot ymmärsivät tämän, toisin kuin ”ilmastosankaruudesta” haaveilleet EU:n poliitikot. EU on tapansa mukaan kunnostautunut edelläkävijänä Kioton sopimuksesta johdetun sääntelyn, säädösten, tavoitteiden, ohjelmien ja tiekarttojen tuottamisessa. Tuloksena on toistaiseksi ollut teollisten työpaikkojen väheneminen.

Nykyiset uusiutuvat energiamuodot ovat kalliita keinoja. Ne tuhoavat EU:n kilpailukyvyn ja ovat päästöjen kannalta tuloksiltaan heikkoja sekä merkityksetöntä toimintaa globaalilla tasolla. Kaiken huipuksi osa tukimiljardeista valuu Sisilian mafialle. Lähes päästötön ydinvoima on suhteellisesti korvautunut fossiilisilla polttoaineilla ja eritoten kivihiilellä varsinkin Saksassa ja Iso-Britanniassa.

Helm hämmästelee EU:n johtavien poliitikkojen naivismia tai paremminkin heidän neuvonantajiensa hölmöyttä ja totuuden kiertämistä. Barrososta lähtien EU:n johtajat uskottelevat itselleen ja veronmaksajille kuinka EU:n ilmastopolitiikan ansiosta ilmastonmuutos voidaan pelastaa ”uuden vihreän talouden” avulla ilman taloudellisia uhrauksia. Helmin mukaan se ei valitettavasti nykykustannuksilla ole mahdollista. Koko ajatus on perustunut oletukseen että öljyn ja muiden fossiilisten hinta kohoaisi niiden saatavuuden laskiessa, niin että uusiutuvat tulisivat kannattaviksi tai edes vain siedettävässä määrin tappiollisiksi. Uudet ei-konventionaaliset fossiiliset energialähteet (mm. liuskekaasu, liuskeöljy ja tervahiekka) ovat tuhonneet EU:n idealistien tavoitteet.

Kun Yhdysvallat on viime vuosina pienentänyt päästöjään vaihtamalla kivihiiltä liuskekaasuun, on EU lisännyt kivihiilen käyttöä ja tuhlannut miljardeja tuulivoiman ja muiden uusiutuvien tukemiseen. Tästä huolimatta viime vuosina pidetyissä kansainvälisissä ilmastokokouksissa EU on kutsunut itseään suunnannäyttäjäksi.

Totuus on Helmin mielestä karmea mutta sitä ei poliitikkojen kantti kestä tunnustaa: Ensinnäkin Kioton sopimus on epäonnistunut eikä se ole johtanut globaaleihin päästövähennyksiin, päinvastoin.

Toiseksi EU on politiikallaan lisännyt globaaleja päästöjä; siirtämällä kulutustavaroidensa tuotannon vähemmän energiatehokkaisiin tehtaisiin Kiinassa ja lisäämällä itse kivihiilen käyttöä.

Kaiken lisäksi EU on tehnyt energiastaan kallista ja sitä kautta tuhonnut kilpailukykynsä ja menettänyt teollista yritystoimintaa eli kansalaistensa sosiaaliturvan maksajia. Tämä näkyy nyt työttömyytenä ja sosiaalisena kriisinä. Helmin näkemyksen mukaan Euroopan vihreät puolueet, ympäristöjärjestöt ja EU:n ympäristökomissio ovat EU:n sisäisissä, kunnianhimoisissa tavoitteissaan taloudellisesti lukutaidottomia.

Uusiutuvan energian tuet lisäävät energiaomavaraisuutta mutta eivät ole tehokasta ilmastopolitiikkaa

Helmin laskelmien mukaan tuulivoiman tuotantomahdollisuudet ovat sen kaltaiset, että vaikka kaikki vapaana oleva Brittein saarten runsastuulinen rannikko - tai vaihtoehtoisesti puolta Walesia vastaava pinta-ala - peitettäisiin tuulivoimaloilla, ei tuotanto kattaisi Briteille annettua tavoitetta uusiutuvien osuudesta energiantuotannosta. Silti niiden investoinnit vaatisivat 10 miljardia puntaa vuosittain 2020 saakka.

Maatuulivoiman hyötysuhde on epätaloudellinen ja merituulivoiman rakentaminen ja huolto tulevat kalliiksi. Harvaan asutuissa maissa (Venäjä, jotkut Yhdysvaltojen ja Kiinan alueet) tuulivoimalla olisi merkitystä, jos niissä paikoissa myös tuulee runsaasti. Helm näkee EU:n uusiutuvan energian tavoitteet perusteltuina energiaomavaraisuuden ja maatalouspolitiikan kannalta, mutta ei lainkaan ilmastopoliittisesti.

Biopolttoaineet ovat hiilineutraaleja vain laskennallisesti. Ne laskelmat on tehty poliittisilla perusteilla, jolloin ne voidaan jäsenvaltioiden poliittisten intressien ristipaineissa myös muuttaa, kuten puun osalta on jo käymässä. Puu olisi Helmin mielestä parempi käyttää puurakentamiseen, sekä paperina ja uuden sukupolven jalosteina sen sijaan että polttamalla päästetään niiden keräämä hiilidioksidi ennenaikaisesti takaisin ilmakehään. Brasilian sademetsien suojelu on ratkaisevan tärkeää hiilinielujen ylläpitämiseksi. Aurinkovoiman Helm sen sijaan näkee yhtenä tulevaisuuden ratkaisuna. Energiatehokkuuden parantaminen on taloudellisesti järkevää ja välttämätöntä. Silti se ei juuri vähennä kuluttajien aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Kun kuluttajat säästävät rahaa yhden tuotteen hankinnassa, tuhlaavat he säästyneen rahan jonkun toisen - ja usein enemmän päästöjä aiheuttavan - tuotteen tai palvelun hankinnassa.

Helmin vaihtoehtoinen energiapolitiikka

Kritiikkiä siis Helmiltä riittää, mutta onko hänellä vaihtoehtoisia ratkaisuja? On kyllä, ja ne ovat pitkän tähtäimen ratkaisuja, lyhyesti kerrottuna seuraavat.

1) Ydinenergian käyttöä tulisi lisätä ja sen teknologian kehittämiseen panostaa ja saavuttaa seuraavan sukupolven teknologia, kuten ydinjätettä polttoaineena käyttävä reaktori PRISM (= Power Reactor Innovative Small Module ).

2) Liuskekaasu on ilmaston kannalta vähintään 2,5 kertaa parempi sähköntuotannossa kuin kivihiili ja sitä tulisi siksi hyödyntää ja korvata kivihiili ennen vielä puhtaampia tulevaisuuden ratkaisuja.

3) Tutkimukseen ja tuotekehitykseen panostaminen olisi järkevämpää kuin rahojen lapioiminen nykyiseen hyötysuhteeltaan vaatimattoman uusiutuvan energian tukemiseen. Helm näkee vaarana että tuhlaamme rahoitukselliset resurssit epätaloudellisesti ja siten, että ne eivät merkittävästi vaikuta päästöjen vähentämiseen.

4) Liikenteen sähköistäminen ja sähköautojen akkujen käyttäminen sähkön puskurivarastona, jolla tasataan yöaikainen tuotanto ja päiväsaikainen kulutus.

5) Seuraavan sukupolven aurinkovoimateknologian kehittäminen.

6) Globaalin hiiliveron käyttöönotto jossa verotetaan kulutusta, ei tuotantoa. Näin kulutus ohjautuisi vähähiilisempiin tuotteisiin ja energiamuotoihin.

Tulevaisuuden mahdollisuuksista Helm jättää käsittelemättä metaanihydraatin mahdollisuudet ja uhat.

Metaanihydraatin ensimmäisiä koeporauksia on kirjan julkaisemisen jälkeen tehty Japanissa.

Toinen kirjassa huomiotta jäävä aihe on palmuöljy biopolttoaineena samoin kuin biojätteistä tehdyt bioetanoli ja biokaasu.

Suomalaisesta näkökulmasta ajatellen Helmin kirja sivuuttaa hänelle ilmeisen tuntemattoman turvetuotannon käsittelemisen sekä turpeella ja hakkeella tuotetun sähkön ja lämmön yhteistuotannon edut. Helmin kritiikki kivihiiltä kohtaan on ajankohtainen myös Suomessa. Kivihiilen ja muun tuontienergian käyttö on noussut merkittävästi kotimaisesta ympäristöpolitiikasta johtuvan turvepulan vuoksi jo tänä talvena. Kaiken kaikkiaan lähes 85 prosenttia turvepulasta korvautuu tuontienergialla, etupäässä kivihiilellä. Tämä näkyy kansantalouden vaihtotaseessa ja on merkittävä haitta kotimaiselle työllisyydelle. Se tuntuu myös kaukolämmön asiakkaiden kukkarossa, sillä turve on ollut korvaajiaan edullisempi polttoaine.

Suosittelen kirjan lukemista erityisesti kotimaisille poliitikoille, sillä se herättää pohtimaan kansantaloutemme ja energiapolitiikkamme kohtalonyhteyttä sekä asettaa Suomen noin promillen osuuden globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä realistisiin kehyksiin.

Dieter Helm, The Carbon Crunch, Yale University Press 2012.

Euroopan antivihreä enemmistö saavutti huikean voiton.
Samalla hiilikrediitit osoittautuivat arvottomiksi, pelkkää kuumaa ilmaa, pitihän se tietämän.

Näin siis mm. The Economist, joka on rapistellut vihreän hilseen olkapäiltään.

Europe’s New Anti-Green Majority Scores Huge Victory

Written by Dr. Benny Peiser, GWPF.

carboncreditcertificateThe European Union’s climate change policy is on the brink of collapse today after MEPs torpedoed Europe’s flagship CO2 emissions trading scheme by voting against a measure to support the price of carbon permits. The price of carbon crashed up to 45 per cent to a record-low €2.63 a metric ton, after the European Parliament rejected a proposal to change the EU emissions-trading laws to delay the sale of 900m CO2 permits on the world’s biggest carbon markets. --Bruno Waterfields, The Daily Telegraph, 16 April 2013

Given the manifest reluctance of the world’s big emitters to accept any legally binding carbon targets and in face of our deepening economic crisis, Europe should undertake a comprehensive review of its economically damaging carbon targets and — in the absence of an international agreement — should consider the suspension of all unilateral climate policies that threaten Europe’s economic recovery. –Benny Peiser, National Post,  25 November 2011

"The decision means the end of a European approach to climate policy." --Felix Matthes, Spiegel Online, 17 April 2013

A vote against backloading will in effect be interpreted as a vote in favour of delay and inaction and be leapt on as supporting evidence by the climate sceptics who oppose any action on climate change on ideological grounds. –-Bryony Worthington, The Guardian, 16 April 2013

The European Union’s flagship program to fight global warming suffered a major blow Tuesday when lawmakers rejected a proposal aimed at shoring up the region’s carbon-emissions trading system, putting its survival in doubt. Germany’s Minister of Economic and Technology Philipp Rösler welcomed the rejection of the backloading plans as an “excellent signal” for an continuing economic recovery. --Sean Carney, The Wall Street Journal, 16 April 2013

The EU has been the global laboratory testing the green agenda to see how it works. Yesterday’s story means that the guinea pig died; the most important piece of green intervention in world history has become an expensive and embarrassing flop.  It’s hard to exaggerate the importance of this for environmentalists everywhere; if the EU can’t make the green agenda work, it’s unlikely that anybody else will give it a try. --Walter Russell Mead, Via Meadia, 16 April 2013

EUROPE’S flagship environmental policy has just been holed below the water line. On April 16th the European Parliament voted by 334 to 315 to reject proposals which (its supporters claimed) were needed to save the emissions-trading system (ETS) from collapse. Carbon prices promptly fell 40%. Some environmentalists fear that the whole edifice of European climate policy could start to crumble. The real question now is whether the scuppering of the ETS will lead to the dismantling of the EU’s climate policies more generally. --The Economist, 16 April 2013

The European Union’s climate change policy is on the brink of collapse today after MEPs torpedoed Europe’s flagship CO2 emissions trading scheme by voting against a measure to support the price of carbon permits. The price of carbon crashed up to 45 per cent to a record-low €2.63 a metric ton, after the European Parliament rejected a proposal to change the EU emissions-trading laws to delay the sale of 900m CO2 permits on the world’s biggest carbon markets. --Bruno Waterfields, The Daily Telegraph, 16 April 2013

Given the manifest reluctance of the world’s big emitters to accept any legally binding carbon targets and in face of our deepening economic crisis, Europe should undertake a comprehensive review of its economically damaging carbon targets and — in the absence of an international agreement — should consider the suspension of all unilateral climate policies that threaten Europe’s economic recovery. –Benny Peiser, National Post,  25 November 2011

"The decision means the end of a European approach to climate policy." --Felix Matthes, Spiegel Online, 17 April 2013

A vote against backloading will in effect be interpreted as a vote in favour of delay and inaction and be leapt on as supporting evidence by the climate sceptics who oppose any action on climate change on ideological grounds. –-Bryony Worthington, The Guardian, 16 April 2013

The European Union’s flagship program to fight global warming suffered a major blow Tuesday when lawmakers rejected a proposal aimed at shoring up the region’s carbon-emissions trading system, putting its survival in doubt. Germany’s Minister of Economic and Technology Philipp Rösler welcomed the rejection of the backloading plans as an “excellent signal” for an continuing economic recovery. --Sean Carney, The Wall Street Journal, 16 April 2013

The EU has been the global laboratory testing the green agenda to see how it works. Yesterday’s story means that the guinea pig died; the most important piece of green intervention in world history has become an expensive and embarrassing flop.  It’s hard to exaggerate the importance of this for environmentalists everywhere; if the EU can’t make the green agenda work, it’s unlikely that anybody else will give it a try. --Walter Russell Mead, Via Meadia, 16 April 2013

EUROPE’S flagship environmental policy has just been holed below the water line. On April 16th the European Parliament voted by 334 to 315 to reject proposals which (its supporters claimed) were needed to save the emissions-trading system (ETS) from collapse. Carbon prices promptly fell 40%. Some environmentalists fear that the whole edifice of European climate policy could start to crumble. The real question now is whether the scuppering of the ETS will lead to the dismantling of the EU’s climate policies more generally. --The Economist, 16 April 2013

Jopparit kaupittelevat suomalaisten sähkölaskuja.

Valtiovalta takaa että sinä maksat.

Tuuliwatti-yhtiön 140-metriset tuulivoimalat pyörivät Iissä Pohjois-Pohjanmaalla.

Kotimaiset ja ulkomaiset konsultit suunnittelevat satoja tuulivoimaloita eri puolille Suomea. Määrä ylittää lähes kymmenkertaisesti hallituksen asettaman tuulivoimatavoitteen.

Lestijärven kunnanjohtaja Esko Ahosen työhuoneessa on letkeä tunnelma. Kunnanhallitus on juuri päättänyt kokouksen, jossa on käsitelty Suomenselän harjulle kaavailtua jopa 200 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa.

"Kunta saisi niin monesta voimalasta yksin kiinteistöverotuloja noin kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Sillä katettaisiin 850 asukkaan Lestijärven kunnan terveydenhuollon menot", Ahonen laskee.

"Rahahuolet olisi pyyhkäisty kerralla. Eläisimme itsenäisenä kuin Vatikaani keskellä Roomaa."

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka -Pekka Tuikka kertoo, että energiayhtiö maksaisi jokaisesta myllystä maanomistajalle vuokraa 8 000 euroa vuodessa.

Hanketta vetävän kannuslaisen EV-Windpower Softpoint Oy:n toimitusjohtaja Aki Simunaniemi on solminut tänä talvena maanvuokrasopimuksen noin sadan lestijärvisen maanomistajan kanssa. Hän toimii myös autojen varaosien maahantuojana.

Simunaniemi ei itse rahoita yli 600 miljoonan euron tuulivoimapuistoa, vaan Lestijärvelle haetaan Euroopasta rahoittajia ja riittävän suuri energiayhtiö.

"Voimaloiden perustustyöt voisivat alkaa jopa ensi syksynä. Siihen mennessä on myönnetty rakennuslupa", Ahonen povaa.

Kymmenet kotimaiset ja ulkomaiset hankekehittäjät puuhaavat tuulivoimahankkeita eri puolille Suomea. Satoja maanvuokrasopimuksia on jo allekirjoitettu ennen täyttä varmuutta tuulivoiman rakentajasta.

"Tuulivoima-ala käy nyt selvästi ylikierroksilla. Meille on jo tullut tiedusteluja niin monelle tuulivoimahankkeelle, että niiden teho vastaisi noin 20 000 megawattia", kertoo myyntipäällikkö Petri Parviainen valtakunnan verkoista vastaavasta Fingridistä.

Suunnitelmien määrä ylittää lähes kymmenkertaisesti Suomen hallituksen vuodelle 2020 asettaman tuulivoimatavoitteen. Silloin tuulivoimalla tuotetun sähkön tehon pitäisi olla 2 500 megawattia.

"Suomi on neitseellinen tuulivoimamaa, joka kiinnostaa eurooppalaisia ja kansainvälisiä toimijoita", Aki Simunaniemi sanoo.

Toholammille on tulossa lähes yhtä suuri puisto kuin Lestijärvelle. Sitä on nostamassa jalalle saksalaisen energiayhtiön Suomen tytäryhtiö WPD Finland.

WPD osti hankkeen lähes valmiina hankekehittäjä Scandinavian Wind Energyltä, joka oli jo solminut tarvittavat maanvuokrasopimukset.

Scandinavian Wind Energyssä on töissä muun muassa Elimäen kirkon virolainen kanttori, joka on suhteidensa avulla solminut maanvuokrasopimuksia seurakuntien kanssa.

Suomen tuulivoimayhdistyksen mukaan eri puolilta Suomea on kuulunut tietoja niin monesta tuulivoimahankkeesta, etteivät ne voi millään toteutua. Valtioneuvosto on luvannut maksaa tukea eli syöttötariffia vain 2 500 megawattiin saakka, mikä rajoittaa rakentamista.

"Moni luulee, että hankekehitys voi olla helppoa bisnestä", sanoo Suomen tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen. "Valmisteluun käytetyt rahat voivat mennä hukkaan, jos energiayhtiöt eivät innostukaan kohteesta."

Simunaniemen mukaan maanvuokrasopimus raukeaa Lestijärvellä, jos tuulivoimaloita ei rakenneta. Rakentamisen toteuduttua sopimus on voimassa enintään 50 vuotta.


Hitler kuulee Niinistön autoverojärjestelyistä.

Jäätie Saimaalta Antti Myrskyn Jäljiltä
(Savitaipale, Kivisalmi).


Aamuyön kevennykseksi, aattelin auttaa villeä.
Kun on vaikeuksia pysyä tontilla, eli raitilla,
niin tuossa on neuvo, aja vaan tullimiehen mopon
suuntaviittaan ylinopeutta.

Ville Niinistön autolaulu.

Ostin Toyota Plexuxen
Sillä mä raitilla kurvailen

Poliisitkin ministeriydellä hurmailen
Plexuxsella vaan raitilla kurvailen

Tullimieskin vain lorvaillen
Kysyy ajo-oikeutta Plexuksein

Veroista en ole kuullut, nein
Olen vihreä, lait ei mua koske lain

Poliisi kysyy suuresta ylinopeudesta
Ville kuittaa, minä ministeriainesta

Kansalaisia se kutkuttaa, tuo eriarvoisuus
Mutta onhan villellä vihreä päästöttömyys.


Euroopan tyhjä ilmastopolitiikka osoittaa
globaalin ilmastosopimuksen mahdottomuuden.

"During the last 20 years, EU officials have been quick to blather about their supposed leadership on climate, based on a putative “success” reducing greenhouse gas emissions. But this has always been a mirage. In fact, EU emissions reductions since its adoption of the Kyoto Protocol have been largely derivative of unintended consequences stemming from three events that have nothing today with climate mitigation policy. They are: (1) the shutdown of Soviet-bloc heavy industry; (2) the United Kingdom’s “dash to gas”; and (3) the Great Recession."

EU’s Empty Climate Policy Reflects the Impossibility of a Global Climate Treaty (which is great for humankind)

by William Yeatman on April 17, 2013

in Blog

Post image for EU’s Empty Climate Policy Reflects the Impossibility of a Global Climate Treaty (which is great for humankind)

I’ve long argued that the European Union’s climate policy is full of sound and fury, but signifies nothing. During the last 20 years, EU officials have been quick to blather about their supposed leadership on climate, based on a putative “success” reducing greenhouse gas emissions. But this has always been a mirage. In fact, EU emissions reductions since its adoption of the Kyoto Protocol have been largely derivative of unintended consequences stemming from three events that have nothing today with climate mitigation policy. They are: (1) the shutdown of Soviet-bloc heavy industry; (2) the United Kingdom’s “dash to gas”; and (3) the Great Recession.

Meanwhile, EU’s actual climate policies have been ongoing failures. Take the EU’s goal of improving energy efficiency 9% by 2016 and 20% by 2020. Ex-EU bureaucrat whistleblowers recently told EUractiv that EU member states have relied on “tricks and abuses” to create the appearance that they are on track to achieve the targets. In January, the European Court of Auditors published a scathing audit of how EU member states spent almost $6.6 billion in subsidies to achieve the energy efficiency targets. From the press release:

“None of the projects we looked at had a needs assessment or even an analysis of the energy savings potential in relation to investments”, said Harald Wögerbauer, the ECA member responsible for the report, “The Member States were essentially using this money to refurbish public buildings while energy efficiency was, at best, a secondary concern.”

In order to better control the earth’s thermostat, the EU also has implemented a Soviet-style, green energy production quota of 20% by 2020. While member states have spent billions of dollars of taxpayer subsidies in order to support the EU’s green energy goals, the EU Commission in late March warned that, “There are reasons for concern about future progress; the transposition of the directive [the green energy production quota] has been slower than wished, also due to the current economic crisis in Europe.” In layman’s terms, this means that a lot of European countries spent a lot of money on expensive, green energy during the boom-time 2000s. But the boom has since gone bust, and these countries are now reducing unsustainable green energy subsidies. Because the green energy industry cannot compete without ever-more generous taxpayer give-aways, EU bureaucrats are justifiably concerned that their green energy production quota won’t be met.

But the EU’s biggest joke of a climate policy—by far—has been the Emissions Trading Scheme, a cap-and-trade. It’s actually failed twice. During its first phase, the over allocation of carbon rationing coupons led to windfall profits for utilities, but no actual emissions reductions, as the carbon price plummeted. This week, during its phase three, the Emissions Trading Scheme collapsed again, and this time, it appears to be down for good. According to an article from yesterday’s EUractiv,

The EU’s flagship scheme for cutting carbon emissions suffered one of the most serious setbacks in its chequered history on Tuesday (16 April), when MEPs voted against a proposal to shore up the price of carbon in the Emissions Trading System (ETS).

The proposed reform – known as “backloading” – aimed to reverse the plummeting price of carbon that has resulted from a surplus of permits in the ETS market. If successful, the reform would have resulted in the postponement of a series of auctions of carbon permits.

But MEPs in Strasbourg voted 334 against the reform, with 315 in favour, leading green campaigners to condemn the defeat as a “monumental failure” to mend the carbon trading market, which is Europe’s flagship climate policy and the biggest in the world. “They have lost all credibility on climate leadership,” said Doug Parr, Greenpeace UK’s chief scientist.

EU bureaucrats shouldn’t fret over their climate policy failures, which were inevitable. In a anarchic order of global states defined by self-help, no block of countries could ever sacrifice on behalf the whole, especially if these countries’ sacrifice was expensive, yet would fail to solve the problem at hand. Realism similarly dooms any chance that there could ever be a global regime to fight climate change. According to the International Energy Agency, it would cost $45 trillion through 2050 to implement the climate goals adopted by the United Nations. There is ZERO precedent for burden sharing of that magnitude among the states of the world, save for global warfare. Despite the alarmists’ best efforts, global warming will never be perceived as a clear and present danger on par with world war. The upshot is that there’s a snowball’s chance in hell for a viable climate treaty.

As I and others have argued before, this guaranteed inaction is a great thing, because climate policies are worse for human kind than climate change.

For another, similarly skeptical take of EU’s climate policy, see this post by my colleague Marlo Lewis.

Mia Tiljander, Lake Korttajärvi, maailman kehittynein ilmastotiede,
ja mettään meni uusimman lätkämailan kanssa.

Kyse on siintä että uusimmassa lätkämailassa on käytetty viimeaikojen ko. järven
sedimenttien paksuutta todisteeksi ilmaston lämpenemisestä, eikä esimerkiksi läheisestä
sillanrakennuksesta, saatikka maanviljelyn ja muun maankäytön lisääntymisestä.

"The original author, Mia Tiljander, warned against use of the modern portion of this data, as the sediments had been contaminated by modern bridgebuilding and farming. Although the defects of this series as a proxy are well known to readers of “skeptical” blogs, peer reviewers at Nature were obviously untroubled by the inclusion of this proxy in a temperature reconstruction."

More from the Junior Birdmen

A new paper in Nature by Tingley and Huybers h/t WUWT.

In keeping with the total and complete stubbornness of the paleoclimate community, they use the most famous series of Mann et al 2008: the contaminated Korttajarvi sediments, the problems with which are well known in skeptic blogs and which were reported in a comment at PNAS by Ross and I at the time. The original author, Mia Tiljander, warned against use of the modern portion of this data, as the sediments had been contaminated by modern bridgebuilding and farming. Although the defects of this series as a proxy are well known to readers of “skeptical” blogs, peer reviewers at Nature were obviously untroubled by the inclusion of this proxy in a temperature reconstruction.

tingley table s1

They stated:

For the Korttajarvi Lake record, we use the organic layer thickness, as the original publication indicates that a thicker organic layer “probably indicates a warmer summer and a relatively long growing season” [57- Boreas].

However, they didn’t mention the following:

This recent increase in thickness is due to the clay-rich varves caused by intensive cultivation in the late 20th century.

and again:

In the 20th century the Lake Korttaja¨rvi record was strongly affected by human activities. The average varve thickness is 1.2 mm from AD 1900 to 1929, 1.9 mm from AD 1930 to 1962 and 3.5 mm from AD 1963 to 1985. There are two exceptionally thick clay-silt layers caused by man. The thick layer of AD 1930 resulted from peat ditching and forest clearance (information from a local farmer in 1999) and the thick layer of AD 1967 originated due to the rebuilding of the bridge in the vicinity of the lake’s southern corner (information from the Finnish Road Administration). Varves since AD 1963 towards the present time thicken because of the higher water content in the top of the sediment column. However, the gradually increasing varve thickness during the whole 20th century probably originates from the accelerating agricultural use of the area around the lake.

All of this was discussed ad nauseam following Mann et al 2008, though Mann stubbornly refused to concede anything. Kaufman et al 2009 also used the data and, on the advice of Overpeck, conceded the point and issued a corrigendum. Raymond Bradley was a coauthor of both papers and more or less simultaneously took the position that a corrigendum was required and not required.

I’m sure that we’ll be told that their use of contaminated Korttajarvi data doesn’t “matter” – nothing ever seems to. But why use it?

Steve Update Apr 11:
For R users, I’ve collated the Tingley proxies into a time series R-matrix called at and their metadata as info_tingley.csv. A simple average of all the Tingley proxies is shown below. It has a divergence problem because the majority of proxies are MXD proxies.


Their Figure S34 top panel shows a reconstruction from MXD proxies along. The reconstruction is very similar to an MXD average,as shown below.
Figure ^. Tingley and Huybers S34 top panel, showing one variation of their proxy-only reconstructions (MXD), with average of MXD proxies (green) for comparison.

Tingley has provided an exemplary archive. It requires a little collation. R users who wish to skip their own collation may use my collation as follows:

tsp(proxy) #1400 2005

dim(info)	#[1] 125  11

max(time(count)[count>20]) #1992

plot.ts( window(annual, end=max(time(count)[count>20]) ),ylab="SD Units")
title("Average of Normalized Tingley Proxies")


Petteri Taalaksen värityskirjat, FMI, WMO, NEU,
ja viranomaisten harhauttaminen.
Tästä tulikin mieleeni, että Petteri Taalaksen viranomaisille esittämässä kauhuskenaariossa
(tutkimuksessa) onkin väärennettyä aineistoa, mistä enemmin Björn Karlen.


Kyse oli tuommosesta pikkujutusta että saadakseen haluamansa lätkämailan,
suomenkin lämmöt mitattiin Pariisista, ja WMO johtaja Taalaksen kautta kyseinen
Pariisi tuotiin vaikuttamaan Suomenkin ilmastoon.

The “NEU” area.
The “NEU” area is different from the Scandinavian area so to understand the IPCC warming trend over Scandinavia,
we have to examine the “NEU” area.
The NEU area is defined as -10W/40E x 48N/75N:
Fig 7.
The exact area of “NEU” is for some reason (?) not shown in the legend right under the figure 9.12 in the IPCC report AR4, but in an appendix later in AR4.
So the few IPCC AR4 readers that actually uses time to investigate the Scandinavian discrepancy will see that the actual area from the “NEU” for some reason does not stop around 55N, just between the NEU and the SEM graphic as would be expected. No, for some reason, IPCC has chosen to include areas far down in the “SEM” area on their graphic.
What is the consequence of expanding the NEU area further south than 55N? And why not stop at a round number 50N? Why 48N? Here are temperature trends for Hadrcrut 10W/40E:


Scandinavian temperatures, IPCC´s "Scandinavia-gate"

Posted by Frank Lansner (frank) on 15th February, 2010

by Frank Lansner

[Revised 20 feb 2010]

In recent years the Swedish scientist from Stockholm University, Karlén,  has tried to create attention to the fact the Scandinavian temperatures when represented by IPCC cannot be recognized in the real data from the Scandinavian temperature stations:

fig 1
Left: Karlen made a plot of 25 data series from the NordKlim database.
Right: IPCC´s temperature graph for the area does not reflect the actual Scandinavnian temperature graphs.(source: )

IPCC shows temperatures around year 2000 should be approximately 0,7 K higher than the peak around 1930-50, whereas the actual data collected by Karlen shows that year 2000 temperatures equals the 1930-50 peak, perhaps even lower.
Was Karlen wrong? To evaluate this, lets check out the National meteorological institues of the respective Scandinavian countries:
fig 2
Only Denmark shows slightly higher temperatures around year 2000 than in year 1930-50. 0,1 – 0,3 K warmer? However, the Danish Area around  3% of the overall area. For the vast majority of the Scandinavian area shows year 2000 temperatures just like the 1930-40 peak, Sweden maybe a tiny fall, Norway a tiny increase. Denmark is also the area of Scandinavia with far highest population density, and thus Denmark is likely to show more City heat effects (UHI) than the rest of Scandinavia.
So, With good confidence, we can say that Karlens data from Nordklim matches the opinions of the highest authority on Scandinavian temperatures. The very significant temperature peak around 1930-40 has been reduced almost removed totally. And here Scandinavian Islands that to some degree also represents Sea temperatures – and due to their lower populations are more free of any potential City heat (UHI). Here data fom SMHI:
fig 3
Scandinavian Ocean temperatures indicated from Iceland, Jan Mayen and Faroe Islands actually shows a clear pattern of lower temperatures in year 2000 than in around 1930-40. In general we see: The further from population, the cooler temperature trends.
I found on the net temperature data from Kategat and the north sea (“Skagerak”). This ocean area is placed in the most populated area of Scandinavia, but still, no measurements where taken in cities, obviously:
fig 4
Again, no IPCC-warming here either. (
For Finland I also found these data, which definitely shows colder year 2000 than 1940:

Here Scandinavian temperatures 1900 – 2000 cleaned from trend lines. Still no sign of global warming in Scandinavia.
fig 6

The “NEU” area.
The “NEU” area is different from the Scandinavian area so to understand the IPCC warming trend over Scandinavia, we have to examine the “NEU” area.
The NEU area is defined as -10W/40E x 48N/75N:
Fig 7.
The exact area of “NEU” is for some reason (?) not shown in the legend right under the figure 9.12 in the IPCC report AR4, but in an appendix later in AR4.
So the few IPCC AR4 readers that actually uses time to investigate the Scandinavian discrepancy will see that the actual area from the “NEU” for some reason does not stop around 55N, just between the NEU and the SEM graphic as would be expected. No, for some reason, IPCC has chosen to include areas far down in the “SEM” area on their graphic.
What is the consequence of expanding the NEU area further south than 55N? And why not stop at a round number 50N? Why 48N? Here are temperature trends for Hadrcrut 10W/40E:
fig 8
The 2 upper graphs made using hadcrut gridded data 5x5, the lower by hadcrut stations 48N-50N. So, there is more and more heat trend the more southern areas we include in “NEU”.
Second, we see that ”NEU” on the IPCC graphic includes the big Norwegian Island, Spitsbergen, but when checking out, this “NEU” area does not at all include Spitsbergen for calculating temperatures. (There is no warming trend 1940-2000 for Spitsbergen.)
The last point of IPCC´s “NEU” graphic is year 2000. However, this point represents data 1999-2005. So, in my case especially Swedish national temperatures are hard to find on the net for later years than year 2000. SMHI does show long temperature trends for 2 larger cities only(!) that shows clear warming trend. They – unlike overall Swedish temperatures that shows no warming – are easy to find. Uppsala and Stockhom SMHI shows. For Finland, I found overall national temperatures AFTER 1950 on the official national meteorological site. The peak around 1940 was not shown - "hidden" perhaps. However for Finland its rather easy to find national temperatures on the net other places than their national meteorological site.

The averaging method:
The IPCC graph is hadcrut data (Brohan 2006), so how can IPCC show hadcrutdata so surpricingly rid of the decline after 1940? It appears impossible, as some readers suggest. This is due to the averaging method. IPCC used a rather different area than shown on their graphic for the (strongly corrected) hadcrut data. On top of this, the IPCC have chosen an averaging method of ten years collected in one point. And the peak around the middle of the 1930´ies has thus been diveded by separating in 1926-1935 and 1936-1945. The peak is thus almost gone.
Here is a normal 10 yr running mean curve for -10W/40E x 50N-75N:
fig 9
And see the "magic" going on when dividing the 1930´ies peak into 2 10-year periods: It gone!
fig 10
The cold peak around 1942 seen in fig 8 is strongest in the 48N-50N band.
Where doe this bring us?
IPCC has put a warm-trend curve over a huge area of Scandinavia (that has no warming trend in original) because:
1) The NEU area does not include the full area incl Spitsbergen even though the graphic shows this.
2) The NEU area reaches down and uses warmer trends from the higher populated areas in the middle of Europe (down to paris, Wienna etc) - an area that according to their graphic should belong to their "SEM" data and not "NEU" data.
3) Their averaging method splits up the 1930´ies warm peak so we cannot see that it was just as warm around 1935-40 as it is today. Obviously, for the whole debate of global warming such an information is relevant and should appear to the reader.
Summa: IPCC does not show directly what "NEU" is by placing this information in a distant appendix. In reality, all readers that does not use hours to investigate this will get an impression of a warming Scandinavia and this is indeed misleading.

So without "doing anything wrong" IPCC misleads perhaps 99% of the readers?


Professori Antero Järvisen kiistelty:

Tutkija: Ilmastonmuutoksen liioiteltu uhka saanut tekemään pahoja virheitä

Kuva: Eero Haapala
Alma Media
Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman johtaja ja professori Antero Järvinen kannattaa luonnonvarojen säästämistä.

Professori Antero Järvinen pudottelee näkemyksiä, jotka asettavat hänet pahaan paitsioasemaan tiedeyhteisössä ja julkisessa keskustelussa. Hänestä ilmastonmuutoksen uhkaa on vuosikaudet liioiteltu.

Järvisen mukaan yleinen käsitys ilmastonmuutoksesta on liian dramaattinen. Maapallo ei näytä lämpenevän niin voimakkaasti kuin pelätään, eikä lämpenemisen suurin syy välttämättä ole ihminen.

– Eivät nämä ole mitään minun omia näkemyksiäni, vaan puhdasta faktaa. Mielipiteiden esittämisessä ei ole mitään järkeä, Järvinen tarkentaa.

Järvinen johtaa Helsingin yliopiston biologista tutkimusasemaa Kilpisjärvellä. Hän on pannut merkille, että poikkeavia näkemyksiä ilmastonmuutoksesta on vaikea saada kuuluviin niin tiedeyhteisössä kuin mediassakin.

– Kun puhun näistä asioista, kuulijoiden päällimmäinen tunne tuntuu olevan pettymys. Että eikö nurkan takana olekaan mitään kauheaa katastrofia?

Järvinen kannattaa luonnonvarojen säästämistä ja hän pelkää, että ilmastonmuutoksen nimissä tehdään pahoja virheitä.

– Esimerkiksi biopolttoaineiden valmistuksessa on tuhottu paljon sademetsiä.

Lue Järvisen koko haastattelu päivän lehdestä.


Muistaessani tulikin mieleeni, joku, ehkä Pasi J. Matilainen
käänsikin Jo Novan teoksen suomeksi.

Nooh, oli miten oli, toivottavasti sen saa julkaista välillisesti tässä.


Australian hiililikredittikauppa romahti, EU,n romahtaneen hiilianekaupan myötä.
Samalla Australian kivihiilitoimitukset mm. Kiinaan ja Intiaan kukoistavat.

The EU is a basket-case, teetering, so when the European Parliament had the chance to “fix” the carbon market yesterday, they surprised everyone and chose not to. Being unfixed, it’s free to collapse, which it did and by 40%.

The Economist headline today is “Carbon Trading Below Junk Status”.

The EU carbon market once was around €22/tCO2 (that was 2008). Australia turned up five years late to the party, and is still trying to trade at similar rates.

Today Point Carbon is listing the carbon price as “€2.80“.  Obviously, subject to change, and possibly trending-to-zero.

[BusinessTimes] “Campaigners and traders warn the carbon price could now fall below 2 euros or even to near zero in the coming weeks, and government sales could fail if they don’t meet minimum price requirements, as banks that act as liquidity providers pull out.”

Timoteus kirjoittaa

Käyttäjän Timoteus kuva

Kantsii meinaan lukea, kun näkyy tuosta kansipahvista ja muista olevan samanlainen
urakehitys kuin miulla.

"Sähkäri, pläkkäri, maalari, putkari,
likas, lakas, kulut, alas.
pienyrittäjänä en ole,
pappi, lukkari, talonpoika, kuppari,
rikas, rakas, köyhä, varas."


Eläköitynyt NASA johtaja james Hansen.

Sivilisaatio on lopetettava, rikkokaa lakia ja räjäyttäkää padot.
Vielä puuttuu WWF johtaja Prinssi Charlesin suosittelemat vesijohtoveden
myrkyttäminen sekä virusten kylväminen ilmasta.

The madness of NASA’s James Hansen: Trace amounts of CO2 may make the weather so warm that ‘even a person lying quietly naked in hurricane force winds would be unable to survive’; he envisions a few wealthy people desperately defending homes high in the Himalayan peaks against masses fleeing CO2-induced apocalypse

Miten se nyt taas näin pääsi käymään?
Syöttikö EU kivisen leivän, kysyn viattomastas?

Akseli Gallen-Kallela Kullervos Curse
Saksan ilmasto repeää, IPCC johtaja laulaa ittensä suohon selitellessään IPCC teoreemoja Valtamediassa.

WELTWOCHE: IPCC Chairman Rajendra Pachauri recently admitted that there has not been any global warming for 17 years.

STOCKER: I can’t tell other colleagues what to say."

"WELTWOCHE: We would tend to believe the cold winter theory had it not come from the very same people who just ten years ago told us children would not know what snow is.""

WELTWOCHE: The very uncertain uncertainties 

STOCKER: This is precisely why we specify uncertainties. But we also have to look back: Were there earlier periods where the global mean temperature stagnated over 10 or 15 years? Indeed we find several such windows in the last 100 years. So it’s nothing really unusual.

WELTWOCHE: You emphasized that you had correctly predicted the temperature development. But that’s hotly disputed. In the draft of your report in the fall of 2012, you depicted a chart that showed the temperatures of the last years being below all the projections of the IPCC.

STOCKER: At the moment we find ourselves at the lower limit when you look at the last 10 years, but still within the communicated uncertainties."

Kiinan punaiset kapitalistit rahastavat Euroopan epäonnistuneiden
johtajien luomallalla taloussotkulla.

China's red capitalists cashing in on the economic mess created by Europe's failed political leaders

"First they took our jobs by inundating Europe with cheap plagiarized products made by slave workers. Now they are buying up what is left of formerly profitable companies."

The owners of Volvo Car Corporation are nowadays Chinese.
"First they took our jobs by inundating Europe with cheap plagiarized products made by slave workers. Now they are buying up what is left of formerly profitable companies." 

The economic mess - a deadly cocktail of a failed common currency, insane climate change policies and disastrous tax payer subsidized wind and solar energy programs - created by Europe's political leaders is an open invitation for China's ruling red elite to come and take over what is left of once profitable industries in the European Union

Europe has become the world's largest recipient of foreign investment by Chinese firms. While North America largely views them with suspicion, China's state-owned corporations have been largely welcomed in a continent plagued by recession and in desperate need of cash.

Chinese state-owned companies are expanding their influence in Europe, investing more than $12.6 billion (€9.6 billion) in the Continent last year, according to a study by the Hong Kong-based private equity firm A Capital.

The amount represented an increase of about one-fifth in comparison to 2011, and was all together larger than investments in North America and Asia combined. About 86 percent of the investments were in the service and industrial sectors.

"Many Chinese investors regard Europe's current weakness as an opportunity to jump in," said A Capital CEO André Loesekrug-Pietri. "They're looking for technology, know-how, high-value brands -- and they find them here." Many European firms are world leaders in sectors like industrial manufacturing, auto manufacturing, the environment and health care.

The Chinese leadership is setting these key sectors as a top priority in their newest five-year plan. The State Council is supporting companies' expansions abroad with cheap credit and tax breaks, with 93 percent of Chinese investments in Europe coming from state-owned corporations.

"In Europe, the resistance to these kinds of investments is lower than in other places," Loesekrug-Pietri said. Reservations about the opaque interests of Chinese state companies are greater in the United States, where the government Committee on Foreign Investment in the United States (CFIUS) essentially blocked the sale of US aircraft manufacturer Hawker Beechcraft to a Chinese buyer for national security reasons. In 2008, the committee blocked the now-defunct electronics maker 3Com from being partially sold to Chinese state corporation Huawei.

In contrast, Europe has been a largely welcoming place for Chinese buyers. State fund CIC acquired a 10-percent stake in London's Heathrow Airport late last year, and a 7-percent stake in the French satellite provider Eutelsat. And Portugal's government negotiated its largest-ever privatization in late 2011, agreeing to sell its 21-percent stake in the massive power company Energias de Portugal to China's Three Gorges. The sale was Lisbon's first privatization mandated under its bailout program earlier that year.

The man interviewed by German Der Spiegel, A Capital CEO André Loesekrug-Pietri, must be a rather naive person, or - more probably - have a personal interest in Chinese foreign investment activities:

"The Europeans see things more pragmatically than the Americans," said Loesekrug-Pietri. The economies of recession-plagued Southern Europe are particularly in need of fresh capital. In addition, many small and mid-sized companies -- the so-called Mittelstand that are the backbone of the German economy -- are hoping their new shareholders will provide easier access to the booming Chinese market.
"What we're seeing with these deals is just the beginning," Loesekrug-Pietri said, adding that the coming years show tremendous potential.

Read the entire article here

If there really are German and other European business leaders, who believe that Chinese government investors will save Europe from the failures created by the political leaders, they will soon be in for a huge disappointment. 


It took less than five seconds to find out about Loesekrug-Pietri:

André Loesekrug-Pietri is the founder of A Capital, the first private equity group focused on Chinese outbound investments, and has fifteen years of private equity, automotive and aerospace industry experience. The most recent transaction conducted by A Capital was China's largest private conglomerate Fosun's strategic investment into Club Méditerranée.
varoittaa öljyn loppumisesta koko median voimin.
Kyseinen jäsjestö paljastuukin Harri Paloheimoksi parine kavereineen,
ja kyse on sen uuden kirjan markkinointikampanjasta.

Meriittinä Paloheimo on toiminut Nokian ympäristökonsulenttina ja
asiantuntijajärjestö on Aspo finland niminen kerho.

Myönnän median lukutaidottomuudelle 2 luokan pöljyyspalkinnon.
Ja Paloheimokin voisi opetella kieliä ja lukea että maailmalla uutisoidaan
oljyn hintaromahduksen uhkaavan "shale gas" vallankumouksen myötä.

Yle: Vakava öljypula voi uhata jo lähivuosina

REUTERS/China Newsphoto
Yle: Vakava öljypula voi uhata jo lähivuosina
Asiantuntijajärjestö Aspo Finland varoittaa, että nykyhintaisesta öljystä voi tulla pula jo tällä vuosikymmenellä, Ylen uutiset kertoi.
17.4.2013 07:03

Asiantuntijajärjestö Aspo Finland varoittaa, että  nykyhintaisesta öljystä voi tulla pula jo tällä vuosikymmenellä, Ylen uutiset kertoi.

Kiinassa ja Intiassa öljynkulutus kasvaa nopeammin kuin öljyntuotanto.

– Seurauksena on öljynhinnan voimakas nouseminen, Aspo Finlandin asiantuntija Harri Paloheimo sanoi Ylelle.

Järjestön mukaan Uppsalan yliopiston öljyhuippututkijat ovat laskeneet, että nykytrendien jatkuessa teollisuusmaihin päätyvän tuontiöljyn määrä vähenisi vuosikymmenen loppuun mennessä jopa 42 prosenttia.

Öljystä maksettava hinta voi jopa kaksinkertaistua samassa ajassa.

Suomessa hallitus on aloittanut öljyriippuvuuden vähentämisohjelman. Sitä käsitellään parhaillaan eduskunnassa. Aspon mukaan suunnitelmat öljynkulutuksen leikkauksista ovat silti riittämättömiä.

Dr. Roy Spencer Alestalon ja muidenkin "limatolookien" kadonneesta lämmöstä.

Why Trenberth is wrong about 'missing heat' in the deep ocean

In a post today, Dr. Roy Spencer offers three possibilities why climate models have exaggerated global warming:
"Clearly, there is increasing divergence over the years between the satellite observations (UAH, RSS) and the models. The reasons for the disagreement are not obvious, since there are at least a few possibilities: 
1) the real climate system is not as sensitive to increasing CO2 as the models are programmed to be (my preferred explanation) 
2) the extra surface heating from more CO2 has been diluted more than expected by increased mixing with cooler, deeper ocean waters (Trenberth’s explanation) 
3) increased manmade aerosol pollution is causing a cooling influence, partly mitigating the manmade CO2 warming 
If I am correct (explanation #1), then we will continue to see little warming into the future. Additional evidence for lower climate sensitivity in the above plot is the observed response to the 1991 Pinatubo eruption: the temporary temperature dip in 1992-93, and subsequent recovery, is weaker in the observations than in the models. This is exactly what would be predicted with lower climate sensitivity. 
On the other hand, if Trenberth is correct (explanation #2), then there should be a period of rapid surface warming that resumes at some point, since the climate system must eventually try to achieve radiative energy equilibrium. Of course, exactly when that might be is unknown."
There are at least four reasons why the Trenberth explanation (#2) is incorrect:

2. If the “missing heat” has gone to the deep oceans, it should have been picked up first in the upper oceans by ARGO, but wasn’t
3. Heat rises, an overwhelming negative feedback to any alleged “increased mixing.” Furthermore, there is no reason to believe the oceans are undergoing "increased mixing" with respect to the past.


The Economist: EU carbon credits will rate below junk bonds for years

“EUROPE’S flagship environmental policy has just been holed below the water line. On April 16th the European Parliament voted by 334 to 315 to reject proposals which (its supporters claimed) were needed to save the emissions-trading system (ETS) from collapse. Carbon prices promptly fell 40% (see chart). Some environmentalists fear that the whole edifice of European climate policy could start to crumble.”

Read more at The Economist.


REUTERS: Climate scientists struggle to explain warming slowdown — ‘has exposed gaps in their understanding & defies a rise in global greenhouse gas emissions’

REUTERS: Climate scientists struggle to explain warming slowdown — ‘has exposed gaps in their understanding & defies a rise in global greenhouse gas emissions’


Takaiskuja EU,n päästökaupustelulle.

"Great news from the European Union: The European Parliament today dealt a
 blow to the EU's flagship climate change programs "

European lawmakers dealt a blow to one of Europe's flagship policies on fighting climate change when they voted Tuesday against tightening the bloc's system of making companies pay for pollution.

Also Tuesday, lawmakers backed a proposal to freeze charges on carbon emissions for
intercontinental flights, in a move that helps prevent a global trade dispute.

Tämä tietysti herätti närää tietyissä poliittisissa piireissä, eikä suomenkaan media
tule tuomaan uutista kovin innokkaasti esille, kuten olisi jos tulos olisi päinvastainen.

"With today's decision, the European Parliament missed the opportunity to strengthen the emission trading system," said Hildegard Mueller, the head of the German utilities lobby group. The one-time measure to reduce the number of allowances would have helped to stabilize the prices, "if at a low level," she said.

Ainoat kommentit löytynevät Vihreästä langasta, ja tuskin sielläkään kiljutaan riemusta.

Greenpeace ainakin älähti heti, syyttäen EU,ta historiallisesta virheestä.
Nooh' asiahan ei ole reenpissin päätäntävallassa.

Surprise! EU Vote A “Major Blow” To Carbon Emission Trading Scheme! Greenpeace: “Historic Failure”

Antarktiksen jäämassa on kasvussa.
Eikä siinä ole mitään poikkeuksellista 800 vuoden datan valossa.

"They used 67 firn/ice core records to reconstruct the last 800 years".


Mickey Mannin Kiinalainen korkea maila.

Saadakseen MWP,n häviämään, Mannin piti luoda maapallolle laaja tavallista kylmempi alue,
joka löytyi Euraasiasta, syystä ettei sieltä ollut proxy havaintoja.

Mann et al 2009 Journal of Science

Nyt on kuitenkin käynyt niin ikävästi että uusi tutkimus todistaa juuri päinvastoin kuin
Mannin surullisenkuulusa lätkämaila.

Solar activity-temp Tibet

Nooh, asiallahan on enään kuriositeettiarvo, kun kaikkihan tuon tietävät,
että huijaustahan se.

Mutta olemmeko me suomalaiset todella niin hölmöjä että uskomme yhä Mannilaiseen
lätkämailaan, meinaan kun meitä suomalaisia aiheesta edustava P. Taalas ja FMI, eivät
 näytä sitä tunnustavan.

Kyllä minä tiedän että Petteri Taalas on idiootin kaltainen olio, mutta en halua tulla maailmalla
liikkuessani leimatuksi hyväuskoiseksi hölmöksi, etteivät samaista suomalaisuuttani
peelo petterin kyvyttömyyteen hoitaa virkaansa.


Ville Niininistön autoilu herättää hupia kansalaisissa.
Herra vihreälle ei riitä edes Audin messevä takapenkki.

Ville Niinistö

Nooh, valtakunnansyyttäjä tehnee syyttämättjättämispäätöksen koska auto ei ole
valmistettu suomessa.

On se  vaan kummaa että juuri veroasiat ovat liian vaikeita vihreille, jotka ovat
eniten huolissaan muiden veroasioista, sekä mahdollisista talletuksista.


Jean S. avaa suomalaista ilmastokeskustelua.
Näin alkuun tämä tapahtuu Tiede lehden keskusteluketjussa,
mikä nyt ei herätä pahemmin huomiota muualla kuin
asianharrastajien keskuudessa.

Nooh' oli miten oli, Economist lehden artikkeli on niin kiusallinen
suomen päättäjille ja medialle, että ovat ihan kuin eivät olisikaan.

Kovia sanoja EU parlamentissa.

Europarlamentaarikko arvostelee kovin sanoin EU,n ilmastotsaari Connie Hedregaardia,
kutsuen häntä usein denialistiksi koska Connie ei ole myöntänyt AGW hypeä hölynpölyksi.

Eikä yhtään buuausta edes.

Katso itse.

Tiistai 16.04.


Suomi24 valehtelee.
"Uusien viestien määrä (24h):156"

Vain 13 viestiä 3 päivään.


Ohota na Volkov


Bishop Hill:

EU jakaa rahaa ympäristöaktivistijärjestöille jotta ne loisivat loisivat maaperää
EU,n uusille ilmastoveroille vuoden 2015 uusille ilmastoverotavoitteille.

"A simple association of sceptics would have the right to be heard alongside the RSPB or WWF or whatever. It would also help us to hone our arguments."

"Of course, the probability of the EU even existing in 2020 may be considered pretty minimal...
You'll have to join 'common purpose'/WWF/Greenpeace - then you're in - British taxpayers dosh on stream, lavish grants/money 'de nada', or just ask for a grant from some - er outwardly legit' UK charity fund."


Oikeus antaa energiayhtiölle luvan rakentaa 120 metrisen tuulivoimalan vain
400 metrin päähän ihmisten kodeista.



Lord Monckton, se on vain huijaus.

Christopher Monckton, 3rd Viscount Monckton of Brenchley

Climate change sceptic Christopher Monckton, 3rd Viscount Monckton of Brenchley, says the North Island's summer drought was not caused by global warming.

Lord Monckton spoke at the Devon Hotel in New Plymouth to around 100 people last night and said climate change scientists had "fiddled" the numbers to produce evidence of global warming and sea level rise.

"It is fraud."

This year's drought was similar to one 20 years ago and another 67 years ago, he said.

"You cannot say global warming that has not happened caused a drought that did happen."

His theory about global warming is similar: he says there was warming during the medieval period which proves any small degree of warming occurring in modern times is nothing to worry about.

"One thousand and fifty-six scientists in 650 institutions in 44 nations have written 450 papers about this."

He also said there was no danger of sea level rises swallowing Pacific islands or coastlines and former US vice president Al Gore had exaggerated 100 per cent about sea level rises.

"Bye-bye New Plymouth, it's been nice knowing you but you're all going down if Al Gore is right."

New Plymouth is just one destination on Lord Monckton's speaking tour of New Zealand.

At the University of Waikato last week he called wind turbines a "fashion statement" and said he would not spend a cent on wind farms or solar panels.

A small group of protesters were asked to leave the Waikato event after being disruptive, he said.

Last week Lord Monckton also filed a formal complaint demanding Victoria University of Wellington rein in three professors who dismissed his views as rubbish after the university refused to host him.

Lord Monckton had no such trouble from his Taranaki audience, around half of whom were farmers and largely grey-haired.

When he asked them if they believed climate change and global warming posed any danger to the world, only five said they did.

"It is an unusually intelligent audience we have here tonight," he said.

He thought even more highly of former British prime minister Margaret Thatcher, who died last week.

"I will miss her.

"I think it's a measure of how popular she was that there has been so much interest.

"She was Britain's greatest prime minister, even compared with Churchill."

Lord Monckton said he had been one of Thatcher's six policy advisers before climate change became a popular issue.



Uusi kirja tekeillä.

Kultaisia kädenpuristuksia.


Kultaisia Kädennpuristuksia


Pasi Andrejeff





Tästä aiheesta ei ole paljon kirjoitettu, ei ainakaan minun käsittelemälläni tavalla.

 Siksi ajattelinkin kirjata paperille muistoja idänkaupan hulluilta vuosilta

seitsemänkymmentäluvulta veitikka silmäkulmassa.


Kaikki kirjan tapahtumat perustuvat tositapahtumiin, joita kuvatessaan kirjoittaja on

 ottanut vapauden käyttää mielikuvitustaan. Tässä kirjassa seikkailevien henkilöiden

nimet on muutettu, mutta oikeat henkilöt tunnistavat kyllä itsensä. Myös kaikki

 numerotiedot ovat fiktiota, eivätkä perustu todellisuuteen.


Henkilöt on pantu puhumaan suomea, käytännön syistä.

Suomen ja Neuvostoliiton välinen raja oli ihmeellinen, sillä se oli raja myös ihmisten käyttäytymiselle, niin pientenkuin suurtenkin johtajien.


Tabut murtuivat ja estot hävisivät sitä mukaa, kun votka rupesi vaikuttamaan.


Toivottavasti tämä teos herättää mukavia muistoja niissä ihmisissä, joita siinä kuvaan.

 Muussa tapauksessa tätä ei olisi kannattanut kirjoittaa.



Pasi Andrejeff





1 Luku.


Lähtö oli edessä, mutta puhelin soi jatkuvasti.

Se ikäänkuin aavisti, että nyt pitäisi lopettaa,

mutta kiusoitellakseen se ei suostunut olemaan soimatta.

-    Hei, Pulu, onko kaikki kunnossa? minä huusin, vaikka tiesin,
että tottakai hän oli tehnyt lähtöni mahdollisimman helpoksi.

-    Älä aina puluttele, okei? Näytteet on pakattu. Proformat
ovat niiden päällä matkalaukussa. Liput, voucherit ja viisumit
saat matkatoimistosta. Konsulaatissa oli taas jotakin sotkua,
siksi matkatoimisto ei ehtinyt toimittaa niitä tänne. Ne ovat
siellä Marikalla ja mikäli minä oikein muistan, sinä pidät

kommunikoimisesta hänen kanssaan.~

-    Hölö, hölö. Ei pari lounasta nyt mitään merkitse.

-    Ai että lounasta. Entäs ne illalliset?

-    Ne kirkastavat toimenkuvaa. Eikö hommat ole sujuneetkin tosi
hyvin? Ei vaikeuksia, ei probleemoja.

-    Myönnetään. Mutta nyt sinulla on kiire. Tilaan sinulle taksin.

-    On se kumma. Aina tulee kiire, vaikka kuinka yrittää edellisenä

 päivänä saada kaiken valmiiksi. Onko sulla Elmon proforma valmiina?

-    On, vaikka tiedot tuli, kuten tavallista, vasta tunti sitten.
Se on laukussa muiden proformien joukossa.

-    Selvä. ]Da svidanija, nähdä Baku ja kuolla.

-    Ukkomies. Saisit välttää sitä paikkaa.

-    Yes, yes, Pulu. Kyllähän sinä minut tiedät.

Ei muuta kuin matkaan. Kaksi isoa matkalaukkua ja attasea.

Miten ihmeessä rättinäytteet voivat painaa näin paljon?

Ja joka kerta sama juttu. Milloinkahan sitä pääsee sellaiseen asemaan,

että joku muu kantaa laukut? Jaaha, tuossa taksi näkyy jo tulevan,

musta mersu, pitkä malli. Matka ainakin alkoi hyvin.


-         Ajetaan ensin Pohjoisespa kahteen ja sieltä lentokentälle.

-         Olisi vähän kiire.




Kuski oli nuori ja ymmärsi, että kiirettä pitämällä saa ekstraa,

liikemiehestä kun oli kysymys.


Pikapysähdys matkatoimiston edessä ja taas matkaan. Keula kohti



Nyt oli aika tarkistaa matkaliput, voucherit ja viisumit. Vaikka ei niitä kuitenkaan enää ehtisi korjata, mutta siitä oli tullut tapa. Se oli pikemmin henkistä valmistautumista matkaan. Kiire

jäi konttoriin. Kaikki oli nyt Pulun murheita. Siinä vasta mahtava sihteeri. Sihteerin suuren merkityksen huomaa vasta silloin, kun hän on sairaana tai lomalla. Se on vähän sama asia

kuin puhtaanapitolaitoksen lakko. Hyvä sihteeri on kultaakinkalliimpi ja sitä Pulu totta

totisesti oli.


Niitä näitä ajatellessani saavuimme lentokentälle.


- Anna olla tasaraha, jos kannat matkalaukut buukkaukseen, sanoin



- Selvä juttu.


Missähän Elmo mahtoi olla? Kappas vain, tuollahan se istuu ja pelaa matkashakkia. Se oli hänen tapansa kuluttaa aikaa ja purkaa jännitystä. Huomenna hänellä on elämänsä ensimmäiset neuvottelut venäläisten kanssa. Hänen firmansa ei ole vielä toimittanut mitään neukkuihin. Mutta kuten sanoin hänelle: ensin kontakti, sitten kontrahti. Jos kaikki menee hyvin, niin määrätkään eivät ole pieniä.


Hänen olemuksestaan voi aistia jännityksen. Tavallisesti niin rauhallinen ja seuraavaa siirtoa tarkoin harkitseva Elmo siirteli nappuloita edestakaisin hermostunein nytkähtävin siirroin.


Päätin laukaista tilanteen ja luikkasin:


- Shakki ja matti. Mitäs teitillen kuuluu? Ei muuta kuin menoiksi. Alles in ordnung?


- Katsos poikaa, sinähän ylitit itsesi. Tulit suurin piirtein ajoissa.


-No se on ollut tapana, että transitravintolan baaritiskillä ehtii aina ottamaan muutamat

 viskit, sanoi Bisquit. Tässä on sun matkadokumentit ja proforma. Onhan sulla näytteet


- Toki. Hm, kaikki on ilmeisesti kunnossa. En minä näitten bumagojen päälle mitään

ymmärrä. Kai sinä olet tarkastanut nämä. Mulla on mukana ne kaksi tusinaa ylimääräistä pikkupöksyä, jotka sä pyysit. Niin, edustustarkoitukseenhan ne menee.
Mitä minä sanon neukkutullissa, jos siellä kysytään?

-Kyllä meikä hoitaa. Asia on tarkemmin sanoen jo oikeastaan hoidossa. Älä kanna murhetta siitä asiasta. Buukataan itsemme sisälle ja käydään tax-freessä. Meinaan niitä hoitoaineita
ostamassa. Osta kartonki punaista Mariboroa ja meille viskpullo sviittiin, niin ja yksi pullo hajuvettä. Minä ostan saman lastin.

Hoitoaineet oli ostettu, samoin päivän aviisit ja venäläisenorganisaation suomen kieltä taitaville muutama kirja. Äänilevyt ja kasetit Pulu oli ostanut jo eilen ja pakannut näytelaukkuun.

Itse olin ostanut puisen ralliratin Petjan Ladaa varten. Hän on minulle tärkeä henkilö, raskaan puolen ostaja.
Mitähän hän vielä tarvitsee Ladaansa? Omasta mielestäni olen roudannut hänelle jo kaiken mahdollisen. No, senhän kuulee neuvotteluissa. Ensin meillä on Elmon kanssa neuvottelut

kevyen ostajan Marinan kanssa. Hän on tosi viehättävä nainen.
Sitten on raskaan puolen neuvottelut. Toivottavasti Volodjakin on mukana, sillä minulla on hänen listansa mukaan ostetut äänilevyt laukussa.

Hän oli konjunktuuriosaston päällikkö, joten häntä piti hoitaa. Petja oli varmasti kertonut hänelle tulostani, sillä he olivat kuin paita ja peppu. Ja varmaankin, kuten aina, emme

neuvottele viidennessä kerroksessa, vaan kolmannessa. Siellä oli rauhallista ja käytännössä vain yksi neuvotteluhuone.

Sieltä oli helpompi kuljettaa ,tuliaiset pois, varsinkin kun heidän omat työhuoneet sijaitsivat ihan neuvotteluhuoneen vieressä. Mitä vähemmän ylimääräisiä silmiä, sitä parempi.

-    Elmo, tilaas paukut, ne tavalliset. Tarkastan vielä matkapaperit.

Katselin niitä jo taksissa, mutta varmuuden vuoksi.
Hei, tiedätkö muuten, mikä on varmuuden huippu?

-    Varmuuden huippu? Kas kun ei tule mieleen.

-    No kahdeksan kärjessä. Hah, hah.

-    Hah, hah. Voi noita sun juttujasi. Yhden ympärillä ne ain apyörivät.


- Siitä puhe, mistä puute. Ei vainaskaan. Ei mutta... Monesko päivä tänään on?

Mun kellossa on kahdestoista.


- Kahdestoista se on, vieläpä koko päivän.


- Ei hitossa. Mun viisumissa on tulopäiväksi merkitty kolmastoista. Sun viisuxnissa on kahdestoista, elikkä oikein. Nyt otti ohrakyrsä, nahkurin orsilla tavataan, sanoisi Sinisalo.

Ei tässä enää voi mitään tehdä. Pakko yrittää sisään suureen ja mahtavaan. Paljon riippuu siitä, kuka on vuoropäällikkönä Leningradin lentokentällä. Ei se mitään ota, jos ei annakaan.

Rohkea roskan syö. Onneksi meillä on Finskin lento. Pitää ostaa koneesta vielä yksi kartsa röökiä. Nyt on sellainen paikka, että tässä ei Belomorkanalilla pärjätä. Hei, ne kuulutti meidän koneen. Let’s go luteet, sänky palaa.


- After shave, boss.


Lentokone tuli aivan täyteen, olihan maanantai. Koneessa oli paljon tuttuja liikemiehiä.

Kaikki toivoa täynnä. Leningrad odotti suomipoikia, pojat taasen hyviä kauppoja ja mukavaa



Suomen ja Neuvostoliiton välinen raja oli käsittäniättömän kummallinen. Sen ylitettyään tehokkaimmastakin yritysj ohtaj astatai myyntimiehestä tuli uudelleen parikymppinen ja

kujeet olivat sen mukaiset. Kuten kollegani puki sen sanoiksi: ensi kertaa sain naisen rintaa oikein kunnolla parikymppisenä Leningradissa, muusta puhumattakaan.


Leningradissa ei kiire paina päälle joka minuutti niin kuin Suomessa. Puhelin ei soi koko ajan, eikä sihteerin silmä yllä. Vaimokin sai odottaa mahdollista soittoa siitä, että perillä ollaan ja valmistaudutaan huomisiin neuvotteluihin. Usein turhaan, sillä huonoja puhelinyhteyksiä voi aina syyttää. Ja jos aikaa soittoon jäi, niin sen jälkeen omatuntokin rauhoittui: soitinpas, ei muuta kuin menoiksi.


Toisaalta naapurin puhelinkulttuuri on sanalla sanoen melko omalaatuinen. Viime viikolla olin Samin kanssa Moskovassa. Hän halusi itse tilata puhelun Suomeen englanniksi. Annoin hänelle tilausnumeron ja hän meni soittamaan huoneestaan.


Hetken kuluttua hän tuli huoneeseeni ja sanoi, että oli kaksi kertaa yrittänyt tilata puhelun, mutta molemmilla kerroilla keskustyttö oli lyönyt luurin hänen korvaansa. Minä kysyin häneltä,

että miten hän oli yrittänyt tilata puhelun? Hän kertoi, että hän oli kysynyt englanniksi, voiko tästä numerosta tilata puhelun Suomeen? Keskus oli vastannut hänelle, että kyllä voi ja sen

jälkeen lyönyt luurin korvaan.


Kiusoitellakseni sanoin hänelle, että tyttöhän vastasi sinun kysymykseesi aivan oikein. Kyllä siitä numerosta voi tilata puhelun Suomeen. Sinun olisi pitänyt sanoa, että haluaisin tilata

puhelun Suomeen. Silloin hän olisi ottanut sinulta tilaustiedot ja olisit saanut puhelun parin tunnin kuluttua.


Älä viisastele, hän sanoi ja pyysi minua tilaamaan puhelun. Puhelu tuli sitten aikanaan.


Hetken kuluttua kone laskeutui Leningradin lentokentälle. Kentän kiitorata oli tehty betonielementeistä ja se tuntui ikävänä tärinänä koneen rungossa. Tuntui siltä kuin kone olisi laskeutunut perunapellolle. Jonkin aikaa odotettuamme meidät sullottiin bussiin. Olo oli kuin tönkkösuolatulla silakalla.


Kun aikanaan pääsimme passintarkastusjonoon, sanoin Elmolle, että ottaa matkalaukkumme liukuhihnalta ja jää odottamaan minua. Jos tulee vaikeuksia, niin ilmoitan kyllä.


Vuoroni tultua passintarkastaja, nuori rajavartiomies, katsoi huolellisesti passikuvaani, sitten minua. Toisti tämän varmuuden vuoksi vielä pari kertaa. Sitten hän pyysi minua ottamaan silmä-

lasit pois, sillä passikuvassa minulla ei ollut laseja. Sitten hän tarkasti ikkunaan maalatusta mittataulukosta pituuteni. Vatsaani kurmaisi, kun hän otti viisumini tarkastettavaksi. Hän

luki sitä tarkkaan, katsoi minua ja taas viisumia. Käänteli sitä ja lopuksi sanoi minulle:



- Viisumin mukaan te olette tulossa tänne Leningradiin vasta huomenna, ei tänään,

hän ilmoitti yks’kantaan.


- Kuinka niin? Kollegani on jo sisällä ja tulimme samoihin neuvotteluihin


- Katsokaa itse. Ettekö te tunne numeroita? Viisumissa lukee kolmastoista päivä ja tänään on vasta kahdestoista päivä. Vika on teidän Helsingin konsulaatin.


Viisumianomuksessani oli kahdestoista päivä, aivan kuin kollegallani. Sen täytyy olla kirjoitusvirhe.





Ei se voi olla kirjoitusvirhe, koska viisumissa on allekirjoitus. Ei meidän konsulaatissa allekirjoiteta väärää päivämäärää.


Niin, ja sitä paitsi siinä on konsulaatin leimakin. Ei meidän konsulaatin leimaa voi olla

 väärässä viisumissa.


- No mitä tässä oikein pitäisi tehdä?


- Teidän täytyy mennä samalla koneella takaisin ja tulla huomenna



- Entäs matkatavarat?


- Kyllä toverinne huolehtii niistä.


- Mutta kun hän on täällä ensimmäistä kertaa. Ei tiedä systeemeistä yhtään mitään.


- Kyllä Inturist pitää hänestä hyvää huolta. Meillä pidetään huolta kaikista, joiden paperit on kunnossa.


- Ei hitto vie, eihän tässä ole mitään järkeä.


- Kyllä tässä on järkeä. Se järki on kolmastoista päivä, mikä lukee teidän viisumissanne.


- Mutta, yritin minä hermostuen, vaikka tiesin, että tässä systeemissä se ei auta.


- Ei mitään muttia. Minä kutsun esimieheni. Hän saattaa teidät koneeseen.


Passintarkastaja painoi tiskin alla olevaa nappulaa ja hetken


kuluttua paikalle tuli hieman vanhempi mies, jolla oli enemmän tähtiä kauluksessa. Hän näytti siltä, että mikään ei tällä hetkellä yhtään kiinnostanut häntä. En tuntenut häntä ennestään.


Passintarkastaja selvitti hänelle tilanteen.


- Teillä on täsmälleen kaksi vaihtoehtoa, sanoi hän laiskasti ja jatkoi, joko lähdette samalla koneella takaisin ja tulette huomenna uudelleen, kuten viisumiin on kirjoitettu, tai istutte

täällä, kunnes kello tulee kaksitoista yöllä ja vuorokausi vaihtuu.


- No jo vain. Siinä tapauksessa minun pitäisi istua täällä ja odottaa yli yhdeksän tuntia.

Ei kuulosta hyvältä. Saanko mennä ravintolaan tai kahvilaan odottamaan ja syömään?


- Ei käy, sillä silloinhan te olisitte jo Neuvostoliitossa ja ilman voimassa olevaa viisumia

se on mahdotonta.


- Voitteko te järjestää minulle kahvilasta syötävää ja juotavaa?


- Emme voi. Me tarkastamme passeja ja viisumeja.


Mietin hetken tilannetta ja päätin yrittää.


- Kuka on vuoropäällikkönä tänään?


- Mitä se tähän kuuluu? Hän on samaa mieltä kuin mekin.


- Voittehan te kuitenkin sanoa, kuka hän on?


- Nikolai Ivanovitsh.


Minä koin hyvän olon tunteen. Sydäntäni vaivannut kivi putosi kolahtaen lattialle.

Hän oli hyvä tuttuni ja jos hän vain olisi paikalla, niin pääsisin kuin pääsisinkin sisälle.

Attasealaukussani oli sisäänpääsylippu, varsinainen viisumin korvike:


Mariborokartonki, yrityksen logolla varustettuja sytkäreitä ja kuulakärkikyniä.


- Pyytäkää hänet tänne, olkaa hyvä, sanoin minä mahdollisimman kohteliaasti.


- Miksi? Mitä varten? vanhempi mies kysyi ihmettelevän näköisenä.


- Olkaa hyvä ja pyytäkää.


- No, voinhan pyytääkin. Mutta turha häntä on häiritä aivan selvän asian takia.

Sitä paitsi te myöhästytte kohta koneesta.

Mutta omapa on asianne. Istukaa sitten täällä ja odottakaa Hän lähti itsekseen

pulisten hakemaan vuoropäällikkö Nikolaita.


Minä jäin odottamaan Nikolaita hyvillä mielin, sillä tunsin olevani nyt vahvoilla

järjestelmän kanssa. Kunpa hän vain olisi paikalla.


Olin enää ainoana matkustajana seisomassa passintarkastuksessa. Elmo kurkki nurkan takaa ja näytti avuttomalta ja huolestuneelta.

Tein voitonmerkin oikean käteni sormilla ja puhkesin leveään hymyyn. Ehkä hän nyt ymmärsi entistä paremmin, mitä tarkoitin puhuessani hoitoaineista.


Näin Nikolain turpean pyylevän hahmon tallustavan passintarkastajien esimiehen kanssa tarkastuskoppia kohti. Nikolai näytti erittäin vaivautuneelta, kun esimies selitti hänelle koko ajan

jotain vihastuneen näköisenä. Esimies osoitti minua sormella.

Nikolain naamalle levisi iloinen virnistys, kun hän tunnisti minut. Minä vastasin siihen välittömästi. Tuntui hyvältä tavata vanha tuttu. Etenkin tilanteeni huomioon ottaen se rauhoitti



Hänen virnistyksestään paistoi selvästi laskelmallisuus. Hän katsoi laukkuani ajatellen, että mitähän se tänään sisältää, mistä pääsee osalliseksi? Aivan kuin laulussa sanotaan: isän

tasku on aina arvaamaton.




- Hyvää päivää, Nikolai, sanoin ystävällisesti. Skoljka let,skoljka zim, pitkästä aikaa. Sinä ainakin elät kauan, sillä viimeisen puolen tunnin ajan olen ajatellut vain sinua.

Tuli pieni ongelma ja toivon, että sinä voit auttaa minua. Se kun on vain sinun vallassasi, olethan suurin päällikkö täällä, minä imartelin häntä tietäen sen kohottavan hänen itsetuntoaan.

Ja nähtyäni virnistyksen leviävän entisestään hänen turpeilla kasvoillaan, tiesin, että olin osunut oikeaan. Itsevaltiaan ottein hän lähetti passintarkastajien esimiehen pois. Esimies

oli myrtynyt ja katsoi minua viestittäen, että tämä ei ole viimeinen kerta, kun me tavataan.


- Mennäänpä minun työhuoneeseeni, Nikolai sanoi ja otti passini ja viisumin passintarkastajalta.


Seurasin häntä ja tultuamme hänen työhuoneeseensa hän pani ovenkiinni ja otti minut valtavaan syleilyynsä ja moiskautti kostean pusun kummallekin poskelleni ja lopuksi suoraan suulle. Sitten hän lukitsi oven huolellisesti sanoen:


- Ei tähän muita silmiä tarvita.


Minä nyökkäsin ja ajattelin, että näin oli tosiaan parempi hänelle, sillä hänelläkin on esimiehensä, joita hänen piti hoitaa.

Ja mitä vähemmän he tietäisivät hänen yksityisbisneksistään, sitä vähemmän hänen tarvitsisi heitä hoidella. Tämä heidän järjestelmänsä perustui täysin lahjontaan ja nuoleskeluun.

Kuten joku viisas on sanonut: vain korruptio voittaa byrokratian.

Avasin laukkuni ja annoin hänelle tupakat, sytyttimiä ja kyniä.

Hän katsoi minua tyytyväisenä ja työnsi ne työpöytänsä laatikkoon, jonka lukitsi huolellisesti.


- Jaaha, että päivämäärän muutos. Se on vakava asia, hän sanoi asiallisesti leikkien oman arvonsa tuntevaa byrokraattia; sillä erolla kuitenkin, että hänen silmissään kujeili kaksi iloista



Hän otti leimasimen, kirjoitti uuden päivämäärän, leimasi ja allekirjoitti. Sitten hän ojensi passin ja viisumin minulle ja sanoi:


- Se siitä asiasta.


Hän istui mietteliään näköisenä ja hetken päästä sanoi:


- Kuule, Pasi, tyttäreni pitää kovasti Uriah Heepistä. Voisitko ensi kerralla tuoda minulle

heidän uusimman kasettinsa. Korvausta vastaan tietenkin. Enhän minä nyt muuten. Mehän ymmärrämme toisiarnme ja olemme vanhoja tuttuja. Ymmärrätkö, tuttavat auttavat aina toisiaan. Niin kuin minäkin nyt autoin sinua. Ja toisekseen, mehän olemme kohottaneet useasti maljat sille, että olemme samaa suurta perhettä, eikö vain?


- Näin on. Minä hoidan asian, ilmeisesti jo ensi viikolla.


- Minä tiesin sen.


Tämän sanottuaan hän nousi ja otti jääkaapista mineraalivesipullon ja yhden auringossa kuivatun särjen. Kaapista hän haki votkapullon ja neljä enemmän tai vähemmän puhdasta lasia. Toiset lasit hän täytti mineraalivedellä ja loiset votkalla. Mineraalivesi oli merkiltään ”Borjomi” ja votka ”Pshenitshnaja”.

Hän tarjosi siis parasta, mitä järjestelmä saattoi tarjota.


- Kuule, Pasi, olen itse kalastanut särkiä datshallani ja kuivannut ne. Olen täysiverinen kalastaja. Tule joskus lomalle luokseni, niin mennään yhdessä kalaan. Maija kalastajille

 ja heidän saaliilleen.


Nostimme votkalasit ja hän vielä lisäsi:


- Da dna, Pohjanmaan kautta.


Kurmautimme lasit tyhjäksi. Ja ne lasit olivat juomalaseja, eivät mitään snapsilaseja.

Tiesin kokemuksesta, että ensimmäinen on aina pahin, mutta silti se tuntuu joka kerta

 yhtä pahalta.


- Pasi, siitä kalastusreissusta. Voimme yöpyä datshallani niin kauan kuin haluamme. Minä hoidan ruoat ja juomat ja tytöt tietenkin. Meillä tulee olemaan hauskaa. Pidätkö sinä



- Totta kai, mutta...


- Ei mitään muttia. Kuule, minulla on yksi pieni ongelma tähän liittyen. Meillä verkoilla kalastaminen ei ole sallittua muille kuin ammattikalastajille, tietenkin. Siksi verkkojen

hankkiminen on perin vaikeaa. Minun verkkoni ovat jo vanhat ja huonot. Datshallani saa verkoilla helposti paljon särkiä. Voisitko sinä tuoda minulle ensi kerralla pari särkiverkkoa?

Korvausta vastaan tietenkin. Enhän minä nyt muuten.


- Totta kai, sanoin ajatellen, että nyt pitäisi päästä lähtemään. Elmo on jo varmasti ihan hermona.


Nikolai täytti votkalasit uudestaan.


-  Sen kunniaksi maistamme minun särkeäni.


Särki oli valmiiksi paloiteltuna lautasella. Otimme kummatkin palasen. Tiesin, etten voinut mitenkään välttää tätä perin erikoista rituaalia, joten kohotin lasin ja sanoin:


- Nikolai. Särkesi kunniaksi. Olkoot verkkosi aina täynnä tätä erinomaista herkkua.

Na zdarovje, terveydeksi. Da dna.

Nikolai laittoi suuhunsa särkipalan, kulautti yhdellä ryypyllä votkalasillisen.

Maisteli niiden makua tyytyväisenä ja otti päälle hieman mineraalivettä.


Tunsin jo etukäteen kuivan särkipalan etovan maun, kun pienipala votkan kostuttamana rupeaa pursumaan suussani. En näyttänyt vastenmielisyyttäni hänelle, vaan toistin saman rituaalin

kuin hänkin. Toinen lasillinen votkaa maistui jo paremmalta.

Oikeastaan valuessaan vatsaani se sai aikaan miellyttävän lämmön tunteen. Mieleeni tuli koulukaverini, nykyään lääkärinä toimivan Heikin sanat. Tiedätkö, Pasi, mikä on se miellyttävä

lärnmön tunne vatsassasi, kun olet yhdellä ryypyllä kumonnut snapsin Koskenkorvaa? Se on paikallinen limakalvon tulehdus. Ja nyt juotiin sentään lasillisia.




- Kuulehan, Pasi. Jos tehdään sekoitus votkasta ja mineraalivedestä, mitä minä herra

paratkoon en koskaan tee, niin sekoitusta voidaan parantaa tai pahentaa. Miten se on mahdollista? Et tiedä, vai? Jos votkaan lisätään mineraalivettä, niin silloin pahennetaan

votkaa. Jos taas mineraaliveteen lisätään votkaa, niin silloin parannetaan mineraalivettä.

 Se täytyy ehdottomasti tehdä jälkimmäisellä tavalla. Hih, hih, hih.


Vaikka Nikolai oli varreltaan iso mies, oli hänen naurunsa ihmeellisen kimakka, kuin teinityttöjen tirskunta.


- Kiitoksia tarjoilusta, Nikolai. Se oli hyvää, etenkin kuivaamasi särki, niin ja tietenkin

 votkasta puhumattakaan. Mutta nyt minun täytyy mennä. Kaverini Elmo odottaa. Hän

on täällä ensimmäistä kertaa ja on yksin aivan neuvoton.


- Ei huolta, Pasi, haetaan hänetkin tänne. Jos hän on sovelias mies, niin otetaan

hänetkin mukaan perhepiiriimme. Onko hän hyvä ihminen?


- Jo vain. Minä menen takuuseen hänestä. Hänen kanssaan voit puhua asiaa aivan kuin minunkin kanssani. Hän on oikein kansainvälinen tyyppi. Mutta en nyt oikein tiedä.

Kellokin on joaika paljon, minä yritin vastustella.


Mutta eihän se auttanut. Hän otti minua kädestä ja nosti minut seisomaan. Menimme yhdessä hakemaan Elmoa. En voinut enkä halunnutkaan enää vastustella, sillä tällaiset tuttavuudet ovat

tässä järjestelmässä enemmän kuin kullan arvoisia.


Olin kuitenkin huolestunut tullauksesta, sillä paikalla ei ollut tällä hetkellä kuin yksi tullimies ja häntä en tuntenut. Minulla oli kaksi laukullista vaatenäytteitä ja Elmolla oli edustuspöksyt. Ja kaiken kukkuraksi kohta ei olisi yhtään vapaata Inturistin autoa, joka veisi meidät Astoriaan. Valotaulun mukaan seuraava ulkomaanlento tulee vasta kahden tunnin päästä. Siksi

kaikki kuljettajat ovat keskustassa ajamassa omia ajojaan saadakseen tärkeätä ulkomaan valuuttaa. Kerroin nämä murheeni Mikolaille. Hän meni tullimiehen luo ja sanoi:


- Leimaa poikien tulliselvitykset ja pidä huolta heidän laukuistaan, kunnes he tulevat niitä noutamaan.


Sitten hän kääntyi minun puoleeni sanoen:


- Ja mitä autoon tulee, minun kuskini vie teidät hotelliin minun Tshaikallani. Pasi, käy ilmoittamassa Inturistille, että olette saapuneet.


Kävin hoitamassa ilmoituksen. Elmo katsoi minua ja Nikolaita ihmetellen. Sanoin hänelle:


- Emme ihan vielä pääse lähtemään, mutta tullaukset ja muut muodollisuudet on hoidettu.


Menimme kolmestaan Nikolain työhuoneeseen. Nikolai tuntui nauttivan tilanteesta, sillä hän oli päässyt näyttämään mahtinsa Elmolle. Elmo katselikin häntä ihmeissään, joten selvitin hänelle

tilanteen päällisin puolin.


Suljettuaan oven jälleen huolellisesti, Nikolai sanoi:


- Tervetuloa vaatimattomaan majaani. Voisitko, Pasi, esitellä meidät? Tämän Pasin minä tunnenkin jo vuosien takaa. Olemme kuin yhtä perhettä, niin sanoakseni.


- Tämä ystäväni Elmo on naisten pikkupöksyjä valmistavan tehtaan johtaja. Hän on nyt ensimmäistä kertaa Neuvostoliitossa ja toivoo pääsevänsä toimittamaan pikkupöksyjä teidän naisillenne.


- Niitä he kyllä tarvitsevat, huokasi Nikolai.


- Nikolai on puolestaan suurin herra täällä lentokentällä, kehaisin minä Nikolaita.


Tunsin votkan kihoavan päähäni lämmittäen mukavasti vatsaani.

Jatkoin vielä:

- Hän on niin suuri herra täällä Leningradissa, että hänellä on vaikutusvaltaisia ystäviä, jotka voivat jopa vaikuttaa meidän kauppoihimme. Eikö vain, Nikolai?


Näin tyytyväisyyden loistavan Nikolain naamalla ja tiesin, että olin onnistunut kiertämään hänet pikkusormeni ympärille.


- Kyllä, näin on, vastasi Nikolai ja jatkoi, eikö Nainen ja Mies-

näyttely olekin taas kuukauden päästä?


- Kyllä. Toimitan sinulle tarpeellisen määrän kutsukortteja ,joita voit jakaa ystävillesi,

 minä lupasin.


- Hyvä. Tulen sinne erittäin vaikutusvaltaisen delegaation kanssa, kuten tavallista ja hm, hm, siitä heidän lahja-asiasta. No, Pasi, sinähän tiedät meidän tapamme... Kyllä minä sitten

korvaan kaiken... Eihän toki ilmaiseksi. Sinä tiedät, että minulta saat apua aina tarvittaessa.

Niin siitä lahja-asiasta, että jo minunkin puolesta... Olisi hyvä, että he saisivat vähän

paremman lahjan kuin tavalliset asiakkaasi... Hm, että tekisimme yhdessä vaikutuksen heihin. Ymmärräthän? Yhdessä. Niin kuin meidän suuri yhteinen perheemme.


- Asia on harvinaisen selvä, sanoin minä ja lisäsin erityisesti painottaen: meidän kaikkien puolesta, vai mitä, Elmo?


- Kyllä, kyllä, toki, toki. Millä nimellä minä voin kutsua häntä? En oikein tiedä täkäläistä käytäntöä. Ja vastahan meidät esiteltiin.


- Kuule, Nikolai, minä käännyin hänen puoleensa, etköhän sinä voisi heittää Elmon kanssa tittelit pois? Se olisi paljon yksinkertaisempaa, kun mekin olemme jo sinuja keskenämme.


- Totta kai. Aivan varmasti. Suuri yhteinen perheemme kasvaa ja toivottavasti myös

kukoistaa yhtä hyvin kuin tähänkin asti. Ja miksipä ei kukoistaisi.


Nikolai oli tällä välin loihtinut pöytään kaksi lasia lisää, toisen paloitellun särjen ja palan mustaa leipää. Varmaankin pari viikkoa vanhaa, sillä se suorastaan kolahti pöytää vasten. Hän

täytti Elmon lasit. Votkalasin tietenkin huolellisesti piripintaan asti, mineraalivettä huolimattomasti huiskaisten puolikkaan lasin verran. Hän tarjosi meille palan särkeä, kohotti votkalasin ja lausui juhlallisesti:


- Elmo, minä olen Nikolai. Tervetuloa yhteiseen perheeseemme. Minä toivon sinulle hyviä kauppoja jo tällä matkalla. Minä tiedän kokemuksesta, että pikkupöksyjä tämä maa tarvitsee.

Ja voin sanoa, että minulla on hyvin laaja markkinatuntemus tällä alalla. Joten pue sinä, Elmo, meidän naisemme kauniisiin pöksyihisi. Malja sinulle ja sinun firmallesi. Da dna, Pohjanmaan kautta.

Elmo katsoi minua hätääntyneenä ja kuiskasi varovasti:


- Pitääkö, tuota, Pohjanmaan kautta, koko lasillinen yhteen menoon?


- Maassa maan tavalla, tai... Ymmärrätkö? Anna mennä vaan ja särkeä kanssa, minä

vastasin kuiskaten.


Hän rykäisi, ikään kuin olisi kokeillut, missä kunnossa kurkku on. Sitten hän tarttui urhoollisesti särkipalaan ja pani sen suuhunsa. Votkalasin hän siemaisi pohjaan asti. Hänen ilmeensä muuttui, kun hän tajusi särkipalan alkavan paisua hänen suussaan. Hänestä tuli avuttoman näköinen. Minusta tuntui, että hänen teki mieli sylkäistä särkipala ulos suusta mahdollisimman nopeasti. Siksipä kuiskasin hänelle hiljaa:


- Puraise ja nielaise äkkiä.


Jostain hän sai lisää voimia ja teki työtä käskettyä. Päälle hän joi mineraalivettä kaiken sen,

mitä Nikolai oli hänelle kaatanut.

Elmo oli suoriutunut ensimmäisestä urakastaan Leningradissa aivan



Nikolai kaatoi uudestaan täydet lasilliset votkaa. Elmo katsoi minua kysyvästi. Sanoin hänelle, että nyt oli hänen vuoronsa kohottaa malja. Hetken mietittyään hän nosti lasin ja sanoi,

myöskin juhlallisesti:


- Nikolai, tämä on suuri kunnia minulle, kiitos sinulle siitä.

Tuntuu aivan ihmeelliseltä, voisinpa sanoa uskomattomalta, että en ole päässyt edes lentokentältä, kun tunnen, että sinuun voin luottaa ja että me voimme toisiamme tukien ja auttaen kulkea tietämme kohti yhteistä tulevaisuutta. Eläköön kansojemme yhteistyö

ja samalla meidän kolmen yhteistyö. Kippis.


Huomasin, että votka oli saanut Elmon runoratsun jo tavoittelemaan laukan ensi askelia.

Sitä laukkaa kyllä tarvittiin, sillä tällä matkalla oli edessä vielä monta maljapuhetta, jotka

hän joutuisi pitämään.


Nikolai pursui tyytyväisyyttä ja me kolme kohotimme lasit ja tyhjensimme ne pohjaan asti. Elmokin jopa hieman hymyillen.

Aika kului ja Nikolain votkavarasto tuntui olevan ehtymätön.

Kohotimme vuoron perään maljoja, milloin millekin ja aiheista ei tuntunut olevan puutetta. Puna oli kohonnut kaikkien kasvoille ja kieli alkoi hieman sammaltaa.


Katsoin kelloa. Olimme istuneet jo toista tuntia Nikolain vieraina. Mutta mitä siitä. Kuten venäläiset sanovat: onnelliset eivät katso kelloa. Puhe kääntyi Nikolain perheeseen.

Hänellä oli yksi tyttö, Tanja. Hän oli yhdeksäntoistavuotias ja isänsä silmäterä. Elmolla taasen oli poika ja tyttö, Nikolain tytärtä huomattavasti nuoremmat.


He näyttelivät lastensa kuvia toisilleen ja tulivat siihen tulokseen, että ne olivat kovasti

isänsä näköisiä. Mikä ei aina ole välttämättä paras vaihtoehto, kuten tiedämme.


Nikolai pyysi anteeksi, että votka loppui, mutta hänellä oli vielä kaapissa kaksi pulloa punaviiniä “Mukuzani”. Elmo sanoi, että kyllä se vaan sopii, kun ei ole kiirettäkään mihinkään. Tässä

onnellisessa olotilassa minäkään en voinut enkä halunnut kieltäytyä.


Nikolai näytti miettivän jotain. Hän otti puhelimen ja valitsi numeron.


- Missä? Kuka? Täällä puhuu Nikolai Ivanovitsh. Tuokaa minun huoneeseeni zakuskaa. Mitäkö? No, suolakurkkua, lihaa, kalaa, leipää. Kolmelle hengelle. Niin. Ja tuokaa nopeasti.

Pantuaan luurin paikalleen hän kääntyi Elmon puoleen:


- Elmo, voisitko sinä ensi kerralla tuoda muutamat näytteet tehtaasi tuotannosta vaimolleni ja tyttärelleni? Korvausta vastaan tietenkin. Ja täytyyhän minun näyttää vaikutusvaltaisille

 ystävillenikin, mistä tuotteista on kysymys, mitä tuotteita heidän pitää vaatia organisaatiota ostamaan. Ymmärräthän? Vaikutusvaltaisille naisille ja vaikutusvaltaisten miesten vaimoillekin

olisi hyvä saada. Niin ja tyttärille. Ymmärräthän? Kyllä sokea kanakin jyvän löytää, kun sen opastaa jyvän luo. Eikö vain, Elmo?


Elmo kääntyi puoleeni kysyvästi. Hänellähän oli laukussa kaksi tusinaa edustuspöksyjä. Minä ymmärsin ja nyökkäsin. Käännyin Nikolain puoleen ja sanoin:


-  Nikolai, se tullimies on vahtinut meidän laukkuja jo kohta kaksi tuntia. Etkö voisi pyytää häntä tuomaan ne tänne?


Niinpäs onkin. Hyvien ystävien kanssa aika kuluu nopeasti. Minä soitan hänelle.


Nikolai soitti tullimiehelle ja pyysi häntä tuomaan meidän laukut työhuoneeseensa.

Hänen soittaessaan saattoi huomata, että hänkin oli alkanut sammaltaa. Tehoaa se votka tottuneeseenkin käyttäjään.


Laukut tuotiin nopeasti. Elmo katsoi minua ja kuiskasi:


- Monetko pöksyt?


- Anna viidet, minä vastasin.


Elmo kaivoi juhlallisesti laukusta viidet’ pöksyt ja ojensi ne Nikolaille.


- Nikolai, koristakoot nämä pöksyt naistesi ihania pyllyjä. Ole hyvä. Tässä vähän ennakkonäytteitä.


Elmo oli saanut lisärohkeutta votkasta ja siksi hän puhui vapautuneesti. Hän näytti

nauttivan täysin rinnoin suomalaisen tehtailijan roolista.


- Kylläpä ovat kauniita, totesi Nikolai jatkaen, vaan riittääkö koko vaimolle? Hän on

tyypillinen venäläinen matushka, leveä pylly. Voi, antakaa anteeksi kuva, jonka annan vaimostani. Mutta totta se on. Kirjaimellisesti totta.


Russkaja matushka, oma kullannuppuni. Eivät nämä hänelle mahdu, vaikka antavatkin periksi. Voi, voi. Mitäs me nyt tehdään? Voi, voi sentään. Pieniä ovat, mutta niin kauniita.


- Älä välitä, Nikolai, Elmo lohdutti. Anna ne kaikki tyttärellesi. Ensi kerralla tuon vaimollesi sellaiset, että koossa löytyy varmasti isollekin, mikä se nyt oli, ai niin, matushkalle.

Mutta enkö minä pääsisi vähän mittailemaan vaimoasi, että varmasti tulee riittävän suuret? Kyllä minä sormikopelolla oikeat mittapaikat löydän. Ohhoh. Nikolai, ethän sinä vain loukkaantunut?

Puhuin vähän läpiä päähäni. Tai en vähän, vaan oikein paljon.

Anna anteeksi, veli hyvä. Mutta tuo votka vaikuttaa jo päässäni.

On niin mukavan lämmin ja rauhallinen olo ja siitä kaikki kiitos sinulle, votkallesi ja särjelle.

On kuin enkelit laulaisivat korvissani. Suonissani sykkii lämmin votkan terästämä suomalainen

veri ja minä menen tuollaisia puhumaan. Ethän vain loukkaantunut, Nikolai? Minä kun näin perheen kesken, jos sallit ilmauksen. Himskatti, Nikolai. Minä tuon sinulle koko laukullisen eri

kokoisia pöksyjä, niin pääset sovittelemaan niitä kaikille matushkoille. Olet kuin prinssi, joka etsii oikeapeffaista Tuhkimoa. Anna anteeksi. Nyt minä olen hiljaa. Tai ei. Kaada,Nikolai, lisää viiniä, niin päästään kilistämään kaikkien venäläisten naisten pyllyille.


- Kuulehan, Elmo, sinä puhut vallan tuhmia. Vai pitäisi sinun päästä mittailemaan vaimoni takapuolta. Mutta toisaalta sinä puhut kuin mies miehelle. Minä tykkään sinusta, pöksykeisari, kapitalisti. Minä tosiaan tykkään sinusta. Lähdetään yhdessä mittailemaan matushkojen takapuolia. Otetaan Pasikin mukaan. Minä tiedän, että se on aika härski pukki.


Ovelle koputettiin. Nikolai meni avaamaan. Pullea tarjoilijanainen toi Nikolain tilaaman zakuskan, suolaisen palan. Venäläinen ei ryyppää koskaan ilman zakuskaa ja se on aivan oikein.

Elmon katse kiinnittyi tulijan vartaloon ja hetken katsottuaan hän kääntyi Nikolain puoleen ja kysyi innokkaasti:


- Nikolai, onko vaimosi saman kokoinen kuin hän?

Nikolai kääntyi katsomaan naista ja vastasi:


- Aika lailla, aika lailla. On se, onpa hyvinkin. Nyt sinulla pitäisi olla mittanauha, niin saataisiin mitattua oikea koko ja sinunkaan, Elmo, ei tarvitsisi lähteä meille vaimoani mittailemaan. Vaikka ei sen puoleen, kyllä minä sinulle sen suon, mutta sen täytyy jäädä sitten pelkkään mittailuun. Käännyppäs tänne päin, Ksenja, minä vielä varmistan. Joo-o. Nyt sivuttain.

On se, totta tosiaan, on se. No onko sinulla mittanauhaa, Elmo?


- Ei ole, mutta minulla on mittanauha käsissä, sormenpäissä.

Annas, tyttö, kun rutistan vähän pyllystä. Kyllä pöksytehtailija tietää tyttöjen pyllyt.

Noh, mitäs sinä meinaat? Etkö meinaa antaa, vai?


Tarjoilija kääntyi hätääntyneenä Nikolain puoleen ja torjui Elmon lähentelyt.


- Älä säikähdä, Ksenja. Elmo ottaa vain mittaa sun takapuolesta. Se on sellainen Suomen

 suurin naisten pyllyjen asiantuntija.

Pöksytehtailija, oikein pöksykeisari, kapitalisti. Se tuo sitten sullekin sopivat pikkupöksyt. Katsoppa näitä malleja. Eivätkö ole hyvän näköiset? Ajatteles, tosi hienot. Mutta se mitta

pitäisi saada.



Tarjoilijan uteliaisuus heräsi. Hän katsoi Nikolain näyttämiä malleja. Käänteli niitä ja koitti neuloksen laatua. Ilmeestä päätellen hän piti pöksyistä.


- Tuotko varmasti? hän kysyi Elmolta ja jatkoi, tuotko varmasti oikean kokoiset?

Eiväthän näinä mahdu aikuiselle naiselle. Monetko pöksyt tuot?


- Sinulle vaikka koko laukullisen. Olet nimittäin avaintekijä tässä mittaongelmassa.

 Asia on näet niin, että jos minä en saa mittoja sinulta, minun on mentävä mittailemaan

Nikolain vaimoa. Eikä se ole yhtään niin kivaa kuin mittailla sinun pyllyäsi, ei todellakaan.


- Eikö ole? kysyi tarjoilija. Nyt sinä kyllä narraat. Mutta jos varmasti tuot minulle pöksyjä,

 niin mittaa vaan.


Elmo hykerteli käsiään ja lähestyi tarjoilijaa.


- Nyt otetaan tytöstä mittaa, hän sanoi ja alkoi hivellä tarjoilijan takapuolta.

Tuota noin. Joo-o. Mitat ovat remingtonissa.

Pasi, vihelläs Säkkijärven polkkaa.


Elmo kiersi kätensä tarjoilijan ympärille ja alkoi pyörittää tätä polkan tahdissa.


- Kyllä yksi Säkkijärven polkka vastaa kymmentä ripaskaa. Vihellä nopeammin, Pasi.

Voi, voi. Huh, huh. Nyt piisaa. Huomasitko, Nikolai, miten kapitalistin jalka taipui?

Kiitos sulle, tyttökulta. Olet pöksysi ansainnut, sanoi Elmo ja pläjäytti kunnon

pusun suoraan tarjoilijan suulle.


Minä ja Nikolai katsoimme Elmon menoa, kun hän saattoi hämmentyneen tarjoilijan

ovelle ja poskelle pussaten sanoi:


- Kun minä tuon sinulle ne pöksyt, niin sitten sovitetaan oikeinkunnolla.

Intiimisti, niin sanoen.


Tarjoilija livahti ovesta ja Elmo palasi pöydän ääreen todeten:


- Vaan oli sillä aikamoiset perät, mutta kyllä mulla neulosta riittää.

Ja jos sattuu loppumaan, niin tilataan uutta. Ei se ole siitä kiinni.


- Vai aikamoiset perät, sanoi Nikolai ja jatkoi, jos sinä isoista peristä noin kovasti tykkäät,

niin minä tiedän yhden tosi isoperäisen tyttölapsen. Perät ovat isommat kuin minun vaimolla.

Hoidan sen sinulle sitten ensi kerralla. Mutta nyt syömään. Minua ainakin hiukoo jo niin saatanasti.


Samalla ovelta kuului koputus. Nikolai nousi ja meni avaamaan.

Sisään astui nuori tullimies, joka sanoi Nikolaille:


- Pitäisi saada varastohuoneen numero 212 avain.


- Ei minulla ole mitään varastohuoneen avainta.


- Sanoivat, että teillä on.


- Kun ei ole, niin ei ole. Etkö sinä vähäjärkinen ymmärrä selvää puhetta?


- Mutta kun se ovi pitäisi saada auki, poika intti.

Nikolai hermostui silmin nähden ja sanoi ääntään korottaen:


- Onhan kirveskin keksitty. Ulos!


Nikolai pani oven hänen perässään huolellisesti lukkoon ja tuli syömään zakuskaa.

Nikolain ja Elmon silmät alkoivat luppaamaan ja minäkin tunsin oloni vaarallisen raukeaksi. Onneksi viinikin oli melkein loppu. Jaoin lopun kolmeen osaan ja kohotin maljan:


- Hei, te urheat ritarit. Nyt Elmon ja minun on aika lähteä’ katsomaan hotelli Astorian tyttöjä. Suuret kiitokset erinomaiselle isännälle loistavasta tarjoilusta, niin, ja ennen kaikkea

hienosta avunannosta viisumiasiassa. Ei tämä ole viimeinen kerta, kun me sinun kanssasi, Nikolai, täällä istumme. Ja ensi kerralla tuomme sen, mitä olemme luvanneet.

Meihin voit luottaa, vai mitä Elmo?


- Toki, toki. Sinun maljasi, Nikolai. Tuhannet kiitokset. Jos kaikki täällä Leningradissa ovat läheskään yhtä miellyttäviä kuin sinä, Nikolai, niin minä tulen viihtymään täällä. Menestystä

sinulle niin työelämässä kuin kotonakin.


Nikolai kohotti lasin ja vastasi:


- Kiitokset teille itsellenne. Työhuoneeni ovi on aina teille avoin. Kuten meillä sanotaan,

nyt otetaan passazhok, matkasauva. Tehkää hyviä kauppoja. Tapaamisiin. Mahdollisimman pian. Niin joimme lähtömaljan. Nikolai soitti autonkuljettajalleen ja antoi ohjeet meidän kuljetusta varten.


Vielä tukevat halaukset ja mojovat pusut ja läksimme laukkuinemme kohti Astoriaa.



















2 Luku.

Heräsimme Elmon kanssa siihen, kun Tshaika pysähtyi Astorian eteen ja tuttu ääni sanoi:

-  Tervetuloa, Pasi. Olemme sinua ja ystävääsi jo odotelleetkin Juran kanssa.

Hän oli Astorian ovimies Sasha. Hän hymyili leveästi ja ylä- jaalaleuan kultahainpaat kimaltelivat auringossa.

Annoin Nikolain autokuskille kaksi tupakka-askia ja sytkärin. Pyysin häntä kiittämään Nikolaita autokyydistä puolestainme. Tshaikan kyydissä oli miellyttävä matkustaa. Ei tarvinnut polvia
koukistella, vaan jalkoja voi lepuuttaa suorassa asennossa. Tilaa oli tarpeeksi.

Sasha ja hänen virkaveljensä Jura kantoivat laukkuxnme respaan,jossa hymyilevä

Tanja otti meidät vastaan:

-  Tervetuloa, Pasi ja herra Elmo.

-  Tanja, hän on sinulle pelkkä Elmo, ei herra Elmo.

-  Hyvä on. Siispä tervetuloa, Pasi ja Elmo. Missä ihmeessä te olette viipyneet?

Sitä paitsi tehän olette iloisella tuulellakin. No, sitähän sattuu ja sinulle, Pasi,

tuntuu aina sattuvan jotakin.

- Tanja hyvä. Onko tämä olevinaan jonkinlainen moraalisaarna, vai onko minun

pidettävä tätä hyvänä vitsinä?

-  Vitsinä tietenkin. Antakaa passit, viisumit ja voucherit. Tässä on valmiit hotellikortit.

Minä katsoin hotellikortteja ja ihmettelin:

-  Tanja, hei. Tässä on sattunut jokin erehdys. Ei tämä ole minun sviittini numero.

-  Tästä minun piti juuri puhua kanssasi. Tämä on vain pieni järjestelykysymys.

Se sinun vakiosviittisi on varattu puoleen yöhön asti. Voitte majoittua viereiseen

pikkusviittiin. Vieraan lähdettyä Sasha ja Jura siirtävät tavaranne sinun sviittiisi.

Sopiiko tällainen järjestely?

- Ei sovi, minä vastasin ja jatkoin, kukas se nyt noin saakelin tärkeä vieras on, että

saa asustaa meille vahvistetussa sviitissä, sviitissä, jossa minä olen asunut jo vuosien ajan?

Kun ei sovi, niin ei sovi. Mutta kerro nyt kuitenkin.
- Pasi, älä hermostu. Se on yksi japanilainen liikemies, herra Yokimoto. Hänen piti lähteä aamukoneella Moskovaan, mutta neuvottelujen vuoksi ei ehtinyt. Palvelutoimistomme

onnistui kuitenkin buukkaamaan hänet yökoneeseen. Hän maksoi lisämaksun puolelta vuorokaudelta. Valuuttatuloa meille, ymmärräthän? Me kaikki tiedämme täällä, kuinka uskollinen ja tärkeä asiakas sinä olet meille. Tärkeä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Mutta sinä et ole meille vain pelkkä asiakas. Sinä olet myös hyvä ystävä, joten uskalsin

toivoa, että sinä et järjestä mitään kohtausta tämän vuoksi.

Nauttimani votka ja viini rupesivat entistä enemmän suhisemaan päässäni ja tunsin, että nyt hermostun toden teolla. Mutta sitten sieltä aivojen neuvokkaammalta puolelta lähti signaali:

turha minun on Tanjalle hermostua. Hän on tehnyt vain sen, mitä oli käsketty tehdä.

Parempi, että hoidan majoittumisongelman itse. Suhina päässäni vaimeni ja hymyilin Tanjalle. Nähtyään minun hymyilevän, Tanjakin rupesi hymyilemään ja sanoi:

-  Kiitos, Pasi. Arvasinhan minä, että sinä ymmärrät. Kun olette majoittuneet, tulkaa käymään luonani. Minulla on asiaa. Kas tässä hotellikortit.

Kiitin häntä korteista ja kuiskasin Sashalle ja Juralle silmää iskien:

-  Vperjod, rabotshij narod, eteenpäin työkansa.

He tarttuivat innokkaasti laukkuihin ja vaikka heillä oli ikää melkein kuutisenkymmentä vuotta, he suorastaan juosten kantoivat laukkumme hissin luokse. Tämä kaikki oli heiltä tarkoin

harkittua, sillä he tiesivät, että kiitokseksi heitä odotti huoneessamme viskipaukut ja tupakka-askit. He tiesivät myös, että minä kävisin ostamassa heille tupakkaa Berjozka-myymälästä

sillä valuutalla, mitä he olivat saaneet palvelurahoina ulkomaisilta liikemiehiltä ja turisteilta. Nämä kaikki kun eivät ymmärtäneet, että tärkeämpää kuin antaa rahaa, olisi ollut antaa

tavaraa, kuten esimerkiksi tupakkaa.

Nousimme hissillä kerrokseemme. Elmo katsoi minua ihmetellen ja kysyi:

-  Miksi sinä annoit niin helposti periksi sille respan tytölle?
Kyllä meidän olisi pitänyt saada se sviitti, minkä sinä olit tilannutkin.

Se olisi ollut oikeudenmukaista, tietty.

-  En minä periksi antanut. Mutta sinä et ymmärrä. Ei Tanja olisi voinut asialle yhtään mitään. Japanilainen maksoi lisämaksun valuutassa. Hotellille on tärkeää saada jokainen kolikkokin valuuttaa, mikä suinkin on mahdollista. Ja toisaalta sinä näet kohta itse, että minä en antanut periksi, tavallaan. Kantajat kantoivat laukkumme pikkusviitin ovelle ja alkoivat avata sen ovea. Minä huudahdin:

-  Pojat, pojat, nyt te olette erehtyneet. Odottakaa siinä, niin minä katson, millainen

Yokirnoto meidän sviitissä asustaa. Täytyyhän se tietää.

Koputin sviitin ovelle ja jäin odottamaan. Sisältä kuului ääniä ja liikehdintää. Hetkisen päästä oven avasi japanilainen mies kylpytakissa ja kysyi varovasti:

-  Mitä teillä on asiaa? En tunne teitä. Keitä te olette? Kuulin kylpyhuoneesta, siitä isommasta, ääntä. Ikään kuin saippuakotelo olisi tipahtanut lattialle. Silloin arvasin, mistä oli kysymys. Kaivoin rintataskustani käyntikortin ja ojensin sen hänelle. Se oli Leningradin alueen

miliisipäällikön käyntikortti, jonka olin saanut häneltä edellisvuotisessa Nainen ja Mies-näyttelyssä. Siitä oli ollut paljon apua eri tilanteissa. Kuten ilmeisesti nytkin. Japanilaisen ilme
muuttui pelokkaaksi ja hän tiedusteli väkinäisesti hymyillen ja erittäin kohteliaasti:

-  Mitä teidän asianne koskee?


Minä viittasin Elmon mukaani ja sanaakaan sanomatta astuimme japanilaisen ohi sisälle sviittiin. Japanilainen ei nähnyt kantajia ja laukkujamme, sillä ne olivat viereisen

pikkusviitin oven edessä. Sen sijaan hän sulki oven nopeasti ja hokikoko ajan:

-    Anteeksi, mitä asiaa? Anteeksi, mitä asiaa?

Minä otin käyntikortin häneltä ja työnsin sen tomerasti taskuuni. Lyhyesti ja ytimekkäästi

pyysin häneltä:

- Teidän käyntikorttinne.

Hän meni nopeasti makuuhuoneeseen hakemaan käyntikorttia.
Minä katsoin Elmoa, joka hiljaa kuiskaten kysyi minulta:

- Mistä oikein on kysymys? Mitä nyt tapahtuu? Minä laitoin sormen huulilleni ja sanoin:

- Ole aivan hiljaa. Nyt pidetään hauskaa. Tämä on sitä strategista sodankäyntiä.

Elmo nyökkäsi ja oli hiljaa.

Japanilainen toi käyntikorttinsa. Otin sen ja tutkin sitä huolellisesti ja pitkään.

Panin sen taskuuni. Japanilaisen ilme oli yhtä kysymysmerkkiä. Naama tarkasti

peruslukemilla kysyin häneltä:

-  Kuka on kylpyhuoneessa?

-  Vanha tuttavani. Tuli käymään kylässä. Hän lähtee kyllä aivan heti.

Minä menin ja avasin eteisestä kylpyhuoneeseen johtavan oven. Näin hyvin muodostuneen naisen vartalon takaapäin, kun tämä poistui kylpyhuoneesta makuuhuoneeseen. Sen verran ehdin kuitenkin nähdä hänen takapuoltaan, että tunnistin hänet oikeanpuoleisen pakaran syntymämerkistä Tamaraksi. Menin hänen peräänsä makuuhuoneeseen. Suljin makuuhuoneen ja olohuoneen välisen oven. Tamara seisoi sängyn vieressä selin minuun päin.

Kuiskasin hiljaa:

- Terve, Tamara. Nyt sinun pitää olla hiljaa. Luota minuun. Selitän sinulle kohta kaiken.

Tamara kääntyi. Tunnistettuaan minut hän hyppäsi kaulaani ja kuiskasi minua halaten:

- Pasi rakas. Voi kuinka ihanaa. Minä aivan luulin... Olin niin peloissani... Että jos

 vaikka KGB...

Minä irrotin hänet hellästi. Avasin olohuoneen oven ja sanoin kovalla äänellä:

-  Vai tällaista peliä. Tätä varten siis tarvitsit meidän sviittimme puoleen yöhön saakka.

 Minun on nyt soitettava alakertaan ja ilmoitettava, että sinulla on täällä nainen, niin

sanoakseni intiimeissä leikeissä.

-    Älkää soittako, pyydän. Mitä te puhuitte teidän sviitistänne?

Voitteko selittää?

- Tämä sviitti oli varattu meille tästä päivästä lähtien. Nyt minun velvollisuuteni on soittaa ja kertoa, mitä peliä täällä oikein pidetään.

Hetkinen vain, käyn soittamassa tuolta työhuoneen puhelimesta. Teinä minä kyllä pukisin jo itseni valmiiksi.
Ne on nopeita lähtöjä, kun ne pojat tulevat.

- Älkää menkö... Emmekö voisi sopia? Minä kyllä korvaan jollakin tavalla.

En minä tänne tarkoituksella jäänyt.

En vain neuvottelujen vuoksi ehtinyt aamulennolle Moskovaan. Neuvotellaan.
Istukaa pöydän ääreen, olkaa hyvä. Saisiko olla viskipaukut?
Neuvotellaan ja sovitaan.

Sisäisesti hymyillen ajattelin, että olin jo tarpeeksi pitkään kiusannut japanilaista.

Ja sitä paitsi, kun katsoin Elmoa, huomasin, että hänen pokkansa pettää millä hetkellä hyvänsä. Hänen suupielensä nykivät siihen malliin, että hänen oli tosi vaikea pidätellä naurua.

 Eikä se ollut kaukana minullakaan. Tilanne oli kaikessa koomisuudessaan niin mahdottoman naurettava. Ja toisaalta aloin tuntea sääliä tätä pientä japanilaista herrasmiestä kohtaan.

Istuimme kolmisin pöydän ääreen ja japanilainen kaatoi lasilliset Dimpleä. Viimeistään Dimplen, tuon jalon viskin, näkeminen hellytti sydämeni lopullisesti. Sitä viskiä juovat vain herrasmiehet. Kohotin maljan ja sanoin:

- Eiköhän juoda maljat ja sovitaan, että teillä, herra Yokimoto, on puoli tuntia aikaa siirtää tavaranne viereiseen huoneeseen. Dimple-pullon voitte kyllä jättää.

Japanilainen puhkesi leveään hymyyn, niin leveään, että hänen silmänsä muuttuivat entistä kapeammiksi viiruiksi.

- Kyllä minä siinä tapauksessa... Jos ette soita... Kyllä puoli tuntia riittää. Ilman muuta minä jätän Dimple-pullon. Ja tuolla kaapissa on tarvittaessa lisää. Jätän ne kaikki. Kiitoksia paljon, oikein paljon.

Hän ojensi kätensä minulle ja minä puristin kovaa, kuten tapani on, mutta en liian kovaa, sillä niin pieneltä ja hennolta se tuntui kädessäni. Mieleeni tuli kuva Citizen-mainoksesta, jossa

japanilainen karatemestari murskaa kämmenellään kasan tiiliä vai oliko se lautoja.

No se ja sama. Herra Yokimoto ei ainakaan ollut sellaista harrastanut, vaikka paljon puhutaankin japanilaisen johtajatason askeettisesta sotilaskoulutuksesta. Sitten japani-
lainen kätteli Elmoa ja me skoolasimme ja hymyilimme yhdessä.
Samassa muistin Tamaran. Hän oli varmaankin ehtinyt jo pukeutua ja odotti valmiina. Käännyin makuuhuoneeseen päin ja huusin:

- Hei, Tamara. Tule ottamaan pienet Dimpiet kanssamme. Sopiihanse teille, herra Yokimoto?

- Kyllä, kyllä, vastasi hän edelleen hymyillen leveästi ja huojentuneena ja jatkoi, mutta tunnetteko te Tamaran jo entuudestaan?

- Tunnen. Läpituttuja ollaan. Niin kuin sinäkin hänen kanssaan.
Hän on minun leningradilainen tyttöystäväni.

Japanilaisen leuka loksahti auki ja hän ei ollut saada sanaakaan suustaan.

Lopulta hän mumisi:

-    Anteeksi, tuhannesti anteeksi. Älkää olko vihainen, en minä voinut sitä tietää. Anteeksi.

-    Lopettakaa jo se anteeksipyytäminen, herra Yokimoto. Ei teillä ole mitään anteeksipyydettävää.

-    Mutta kun hän ja minä...

-    Täytyyhän hänenkin leipänsä tienata silloin, kun minä en ole

-    Aivan, niinhän se on, aivan.

-    Mutta se siitä aiheesta. Eikö vain, herra Yokimoto?

-    Kyllä, kyllä. Mutta oli tämä aika ihmeellinen yhteensattuma. Sopiiko, jos kaadan lisää viskiä?

-    Aina noin jalo juoma kelpaa, totisesti. Eikö vain, Elmo?

-    En todellakaan keksi syytä kieltäytyä.

-    Kuten huomaatte, herra Yokimoto, saitte meidät ylipuhuttua.
Eikö ollutkin vaikea tehtävä?

Purskahdimme kaikki yhdessä nauramaan.

Herra Yokimoto olikin mukava ja huumorintajuinen veikko.
Tamara tuli olohuoneeseen. Hän katsoi pöydällä olevaa viskipulloa ja kääntyi japanilaisen puoleen:

-    Minä ottaisin mieluummin samppanjaa. Sitä pitäisi olla vielä jääkaapissa. Voinko ottaa sieltä?

-    Et missään tapauksessa. Minä tarjoilen sitä henkilökohtaisesti.

Olethan sinä, Tarnara, minun vieraanani, ja herrojen tietenkin.

Yokimoto pyörähti pystyyn niin nopeasti, että kylpytakki levähti edestä auki selkosen

selälleen ja paljasti hänen miehiset avunsa.

-    Voi, anteeksi. L,ipsahti ihan vahingossa. Anteeksi, Tamara.
Olinpa minä huolimaton.

-    Eiköhän Tamara ole siihen jo hyvinkin tutustunut ja minusta ja Elmosta ei ole väliä.

Kait me juodaan nämä lasilliset pois, että saadaan tuoretta tilalle. Meidänhän pitää skoolata myös Tamaran kanssa.

Elmo ja japanilainen nyökkäsivät yht’aikaa, ikään kuin olisivat jo kauankin tunteneet

toistensa tavat.

Samassa ovelta kuului varovainen koputus. Minä muistin, että olin kaikessa kiireessä

unohtanut Sashan ja Juran käytävälle.
Tamara säikähti koputusta ja pomppasi seisomaan katsoen minua kysyvästi. Sanoin Tamaralle:

-    Rauhoitu. Meidän kantajat siellä koputtavat. Unohdin heidät tässä hässäkässä käytävään. Niille on varmaan tullut jano odottaessa. Sitä paitsi, Tamara, sinun pitäisi muistaa, että

Astoriassa sinulla ei ole mitään hätää minun kanssani. Käyn avaamassa oven, sanoin japanilaiselle.

Sasha ja Jura katsoivat meitä ihmetellen ja minä selvitin heille uuden tilanteen. Uusi käännös tilanteessa rupesi heitä hymyilyttämään, mutta minä annoin uudet ohjeet kasvo peruslukemilla.

-    Nostakaa Elmon ja minun laukut tänne ja tulkaa puolen tunnin kuluttua siirtämään herra Yokimoton tavarat sinne pikkusviittiin. Okei?

Sasha ja Jura nyökkäsivät ja lähtivät suorittamaan saamaansa tehtävää.

Kun laukut oli kannettu, minä annoin kummallekin tupakka-askin.
He kiittivät hymyillen, mutta jäivät katsomaan pöydällä olevaa viskipulloa viestittäen, että pitääkö heidän lähteä kuivin suin. Minä ymmärsin yskän ja käännyin japanilaisen puoleen:

-    Herra Yokimoto, eikös tarjota pojille viskit? He ovat hyviä kantajia ja valmiit aina auttamaan. Tulet sen kyllä huomaamaan. He ovat painaneet nimesi jo korvan taa.

-    Tarjotaan pois. Vaikka kahdet. Minulla on tuolla kaapissa lisää. Ei meiltä viski lopu. Meillä on kaikkea, mitä me tarvitaan. Ja mitä meillä ei ole, sitä me ei edes tarvita.

-    No mutta siinä tapauksessa tarjotaan heille yhdet paukut ja annetaan pullon loppu heille mukaan. Sopiiko näin? minä kysyin japanilaiselta.

-    Tietysti. Sehän onkin hieno idea. Niin me teemme. Kippasimme kaikki yhdessä lasilliset. Tamara tosin vain maistoi hieman lasista. Hän käytti yleensä säästellen alkoholia, mikä
poikkesi paljon täkäläisten ilolintujen käytännöstä.

Kantajat poistuivat tyytyväisinä ja lupasivat tulla puolen tunnin päästä siirtämään japanilaisen tavarat. Ja varmasti tulevatkin, olihan tarjoilu sitä luokkaa, että sitä ei kannattanut jättää väliin.

Vilkaisin kelloa. Se oli jo melkein kuusi. Käännyin japanilaisen puoleen ja sanoin:

-    Me käymme Elmon kanssa asioilla. Palaarnme puolen tunnin päästä. Jää sinä, Tamara, auttamaan herra Yokimotoa. Soita kuitenkin ensin ravintola Bakuun, mieluiten Igorille, jos hän on töissä, ja pyydä häntä varaamaan kuuden hengen pöytä kello seitsemäksi. Sano, että normaali kattaus, lämpimäksi ruoaksi ehdottomasti sup-pitiä, lammaskeittoa, niin ja ehdottomasti

marinoituja valkosipulin kynsiä. Sano vielä, että minulla on hänen pyytämänsä musiikkikasetti mukana.

Kuule, Yokimoto, tulethan sinäkin kanssamme syömään? Kello on niin vähän, että varmasti
ehdit. Niin ja toisaalta yksin sinulla on ikävää ja tylsää.
Tilanteen tietäen sinä ymmärrät, että Tamarakin lähtee syömään.

-    No kyllähän minä ehdin ja nälkäkin jo kurnii. Minä tulen. Eihän se ruokapaikka ole kovin kaukana?

-    Ei ole ja sitä paitsi sinun tulee ehdottomasti tutustua ravintola Bakuun, jo pelkästään tulevaisuutta ajatellen. Minä kyllä hoidan kuljetukset. Okei, me mennään nyt. Näkymisiin.

-    Selvä juttu. Ei muuta kuin pakkaamaan.

Laskeuduimme Elmon kanssa alas ja kävelimme respaan Tanjan luo.
Olin utelias kuulemaan, mitä asiaa hänellä mahtoi olla.

-    Hei, Tanja. Tässä me nyt ollaan. Sinulla oli jotain asiaa. Olen pelkkänä korvana. Muuten, terveisiä herra Yokimotolta.
Hän muuttaa parhaillaan pikkusviittiin. Hän on oikein hauskaja miellyttävä mies, vaikka onkin japanilainen. Niin ystävällinen ja hyväntahtoinen. Lähtee meidän kanssa illastamaan.

-    Gospodi, mitä sinä olet tehnyt hänelle? Ettei vain minulle tule mitään vaikeuksia. Mitä tapahtui?

-    Ei sinulle mitään vaikeuksia tule. Ei mitään erikoista ole tapahtunut. Minä vain pyysin.

Hän ymmärsi ja suostui heti
muuttamaan. Joimme sen kunniaksi muutaman paukunkin yhdessä. Juoman ja naisten suhteen hänellä on erittäin hyvä ja kultivoitunut maku. Me kumpikin pidämme erityisesti viskistä

merkiltään Dimple. Ja arvaas, kenet löysin hänen luotaan? Minun tyttöystäväni Tamaran.

Siis hänelle kelpaa vain kaupungin paras. Ja kuten sanoin, lähdemme kohta yhdessä syömään.
Että sellainen juttu. Voit olla ihan rauhassa. Sinulla oli jotain asiaa.

-    Kyllä. Mennään tuonne pyöreän pöydän ääreen, sanoi Tanja ja osoitti ravintolan sisäänkäynnin vieressä olevaa pöytää ja kuiskasi, parempi, ettei ole turhia korvia kuulemassa.
Istahdimme pöydän ääreen ja Tanja aloitti hiljaa kuiskaten:

-    Pasi, Nikolai soitti lentokentältä vähän ennen teidän tuloanne. Oli aika juovuksissa.

Minä tiedän, miksi tekin olette iloisella tuulella. Hän kertoi ihmeellisen tarinan, mutta
kun kyse on sinusta, Pasi, minä uskon joka sanan. Pojat, pojat, pojat. Hän pyysi minua kertomaan teille, että hän otti lomaa tämän viikon ja lähtee jo tänään datshalle kalastamaan.
Hän ei tarvitse Tshaikaansa tällä viikolla. Mihin aikaan teidän neuvottelut alkavat huomenna?

-    Puoli yhdeltätoista.

-    Sepä hyvä. Tshaika on täällä puoli kymmeneltä. Pyydän kuljettajaa ilmoittautumaan sviitissänne. Tunnetteko te hänet?

-    Me kuorsattiin Elmon kanssa hänen kyydissään lentokentältätänne.

-    Sekin vielä. Kyllä te osaatte järjestellä asioita. Mutta sitten vielä toinen asia.

Elmo on kuulemma pikkupöksytehtaan johtaja. Niin kuin Nikolai sanoi, pöksykeisari.

Nikolai kehui pöksyjä kauniiksi. Oli saanut niitä tytärtään varten. Nikolai sanoi Elmon tietävän hänen vaimonsa pöksykoon. Minun ahterini on samaa kokoa kuin hänen vaimollaan. Meidän omien tehtaidemme valmistamat pikkupöksyt ovat vähän sitä sun tätä, niin kuin sinä, Pasi, varsin hyvin tiedät.

-    Miten niin? minä kiirehdin kysymään, mutta nähtyäni hänen hymynsä, en jatkanut pitempään.

-    Kyllä meillä tiedetään. Niin, olisiko mahdollista, että Elmo, mutta hänhän nukkuu,

 totesi Tanja.

Minä ravistin Elmoa olkapäästä ja sanoin:

-    Elmo hei. Herää. Tanjalla on sinulle asiaa.

-    Mitä, mitä? Enhän minä nukkunut, minä olin vain vaipunut ajatuksiini.

-    No se ja sama. Kuuntele. Tanjalla on sinulle asiaa, henkilökohtaista sellaista.

-    Herra Elmo, olisiko mahdollista, että te toisitte ensi kerralla minullekin muutamat pöksyt? Minä kyllä yritän korvata sen jossakin muodossa.

-    Toki, toki. Mutta minä en ole herra Elmo. Eikös me jo tullessa sovittu, että minä olen

pelkkä Elmo vain, pelkkä Elmo sinulle. Kukas sinä nyt olitkaan? Ai niin, Tanjahan sinä olet. Kyllä Elmo järjestää. Pasi voi vahvistaa sen, sanoi Elmo autuaallisesti hymyillen.

-    Kiitoksia etukäteen. Kyllä minä korvaan. Jollakin tavalla. Ja sitten vielä kolmas asia. Kuukauden päästä on Nainen ja Mies näyttely. Annatko sinä, Pasi, minulle kuusi kutsukorttia? Olen luvannut ystävilleni. Sanoin heille, että tunnen yhden suomalaisen liikemiehen, joka on erittäin mukava ja sympaattinen. Saanhan kuusi korttia?

Ahaa, hän käyttää näköjään samaa imartelutaktiikkaa kuin minä Nikolaihin.

Mutta ei se mitään ja hyvältähän se vain tuntuu.

-    No, eiköhän se järjesty, kuten ennenkin. Apropoo, ketkä miliisit ovat tänään vartiovuorossa? Minulla olisi heille asiaa, minäkysyin Tanjalta.

-    Ivan ja Mihail. He tulivat jo puoli tuntia sitten. Ovat omassa huoneessaan tuossa

uloskäynnin vieressä. Sinähän tiedät sen, Pasi.

-    Kyllä. Tuttu on huone ja tutut sen vartijat. Monille negatiivisessa mielessä, minulle pelkästään positiivisessa mielessä. Tule, Elmo, mennään. Onhan sinulla taskussa ne

tupakka-askit, jotka sinulle ylhäällä annoin?

-    On ne, mutta mihin me nyt mennään? Takaisin sviittiinkö?

-    Nukkumaanko haluaisit?

-    En todellakaan. Kunhan vain kysyin, että tietäisin, mihin minun pitää taas valmistautua.

Sinä liikut ja järjestelet asioita niin nopeasti, etten meinaa pysyä perässä. Kerro nyt, hyvä veli.

-    Ensin mennään hankintareissulle ja sitten miliisien luo. Seuraa perässä, veli hopea.

Kuultuaan sanan miliisi, Elmo hätkähti. Se oli aivan luonnollinen reaktio ensikertalaiselta Leningradissa.

-    Miliisien luo, miksi?

-    Älä pelästy. Se on puhtaasti ystävyysvierailu, hoitovierailu.
Minun pitää vähän järjestellä asioita.

-    Mitä minä tästä kostun? niin kuin flikat meillä päin sanovat.

-    Odota, niin näet. Ei muuta, kuin menoksi. Kävelimme ravintolan ovesta sisälle.

Tutut tarjoilijat tervehtivät ja kutsuivat pöytiinsä. Pudistin päätäni. Menimme

tarjoilijoiden kulkuovesta sisälle ja sitten bankettisalin ovesta toiseen saliin. Salin perällä oli myyntitiski, mistä tarjoilijat ostivat asiakkaiden tilaamat juomat. Pjotr näkyi olevan
työvuorossa tänään. Tervehdin häntä ja tilasin:

-    Kaksi pulloa “Pshenitshnaja”-votkaa. Kääri ne yksitellen tämän lehden sivuille, sanoin ojentaen hänelle pyöreältä pöydältä sosialisoimani Pravdan.

-    Tänään ei ole “Pshenitshnajaa” eikä “Stolitshnajaakaan”. Onvain “Moskovskajaa”, otatko?

-    Totta maar. Kyllä votka on votkaa nimestä riippumatta silloin, kun sitä oikein tarvitaan.

Onko kolme askia Marlboroa okei? En ole vielä ehtinyt vaihtaa ruplia, sillä tulimme


-    Okei, sopiihan se, mutta tarvitsetko vaihtaa ruplia? Sata markkaa on sata rupiaa.

-    Yes, vaihdan yhden satasen.

Annoin satasen ja sain sata rupiaa ja Pravdaan käärityt votkapullot.

-    Nähdään, Pjotr.

Otimme Elmon kanssa votkapullot kantoon ja kävelimme kääröinemme ulos ravintolasta. Menimme suoraan miliisien huoneen ovelle.
Minä koputin merkkikoputuksen. Ovi avattiin heti ja kahden miliisin kasvoille levisi jälleennäkemisen ilon muikea virnistys.
Ivan sulki oven perästämme. Halasin kumpaakin vuoron perään ja esittelin heille Elmon,

joka kätteli kumpaakin.

-    Ivan ja Mihail, kiva nähdä teitä. Ottakaa lasit esille, minulla on tässä korruptiovotkaa yleiseen jakeluun.



Nauroimme kaikki yhdessä korruptiovotkaile. Annoin vielä viimeisen taskussani olevan

tupakka-askin. He pyysivät heti toista askia vedoten siihen, että edessä oli pitkä yö.

-    Juokaamme nämä lasilliset ystävyyden ja tapaamisen kunniaksi, siis da dna,

niin kuin näin tärkeä malja pitääkin.

Elmo näytti petraavan koko ajan, sillä niin tyylipuhdas hänen
suorituksensa oli. Sanoin Elmolle:

-  Käy ostamassa Berjozkasta kaksi kartonkia länsitupakkaa, mieluiten Mariboroa.

Kävele kierreportaat seuraavaan kerrokseen ja siellä heti oikealle, niin näet kaupan oikealla puolella käytävää. Tule sitten tänne. Minä puhun asiani sillä aikaa heidän kanssaan.

Elmon lähdettyä ryhdyin puhumaan:

-    Kuulkaas, Ivan ja Mihail. Saattaa olla, että me Elmon kanssa tuomme tytöt tänne ensi yöksi. Tehän muistatte Tamaran. Hän on meidän huoneessamme, mutta lähdemme kohta Bakuun syömään.
Voi olla, että tulemme yöllä takaisin, jos emme sitten mene Tamaran tai jonkun muun tytön luokse. Käyhän se, vai mitä?
Paivelus palveluksesta, kuten aina. Jos harmaapukuiset kysyvät, niin meidän huoneesta ette tiedä mitään. Ja kapteenskasta, joka istuu valuuttabaarissa telkkarin alla olevassa

pöydässä, huolehdin minä itse. Sopiiko?

-    Totta kai se käy. Älä vaan kerro muille, mitä olemme sopineet. Meilläkin on hetkemme, jolloin emme kuule emmekä näe mitään. Etenkin kun on puhe Elmosta ja sinusta.

Juodaan maljat sen kunniaksi, Ivan ehdotti päättäväisesti.

-    Ottakaa te vain. Minä en nyt voi. Ei passaa nukahtaa ravintolassa naisseurassa otsa keittolautasella. Mutta ottakaa te vain. Teillä on edessä pitkä yö. Ulkona tulee kylmä ilman
sisäistä viilapaitaa.

Samassa ovelta kuului koputus. Ivan avasi oven ja Elmo astui sisään. Ivan sulki oven.

Annoin pojille vielä kaksi tupakka-askia. Oli aika lähteä.

-    Da svidanija, toivottelimme toisillemme halausten kera.
Elmo ja minä läksimme kättä huiskauttaen ulos miliisien askeettisesta huoneesta.

Nyt oli aika mennä katsomaan, missä vaihees sa Yokimoton muutto oli.

Kävelimme kohti hissiä, kun joku kutsui minua nimeltä palvelutoimistosta. Katsoin taakseni.

Ira vilkutti ja kutsui meitä luokseen. Hän oli nuori ja varsin kaunis nainen.

Muodotkin kurissa ja oikeassa järjestyksessä.

-    Privet, terve, Ira. Mitä sinulle kuuluu?

-    Kiitos muuten hyvää, mutta sinä näyt unohtaneen tänä iltana koko palvelutoimiston ja siinä samassa minutkin. Muiden luona olet hyysännyt koko illan. Eikö sinua hävetä yhtään? Et ole
kerinnyt edes autoa tilaamaan aamuksi. Monelta te sen tarvitsette?

-    Anteeksi, etten vielä ole kerennyt poiketa, mutta autoasia on jo’ kunnossa.

-    Ai jassoo, hän sanoi loukkaantuneen näköisenä.

-    Älä ole vihainen, meillä on asiakkaan järjestämä kuljetus. Miten voin korvata tämän huolimattomuuteni sinulle? Sano nyt, tai jään istumaan tähän koko yöksi sinun harmiksesi.

-    Sepä olisikin tosi mukavaa. Mutta totta puhuen minä tiedän, että sinulla on omat kiireesi. Mutta kun kerta kysyit, tai olisin minä pyytänyt muutenkin sinua järjestämään pari kutsukorttia
Nainen ja Mies-näyttelyyn. Kuten edellisinäkin vuosina.

-    Kyllä minä ne sinulle järjestän, vastasin minä hymyillen.

-    Toki, toki, kyllä me järjestämme, säesti Elmo vieressä.

-    Kiitos etukäteen. Hauskaa illan jatkoa kummallekin.
Menimme Elmon kanssa naureskellen hissiin ja nousimme kerrokseemme.

Elmo hekotteli hekottelemasta päästyään:

-    Ne hoitoaineet. Kyllä minä nyt ymmärrän ne hoitoaineet. Tämähän on vallan ihmeellinen systeemi. Ihmeellinen, tosi eriskummallinen. En olisi uskonut, jos joku olisi kertonut.

 Mutta uskoahan se pitää, kun omin silmin näkee. Ja ne silmät eivät valehtele, ainakaan vielä tässä vaiheessa päivää. Onko tämä joka kerta samanlaista? Meinaan, että onko joka kerta käytävä samat kuviot läpi? Tässä menee terveys. Miliisienkin kanssa Pohjanmaan kautta eli mitenkä se oli, da dna. Enpä olisi ikinä uskonut, että minäkin skoolaan täällä miliisien kanssa eka päivänä
ja vielä Pohjanmaan kautta. Kyllä on kavereille kertomista.
Siinä on vain yksi huono puoli, ei ne usko kuitenkaan. Ajattelevat, että kalajuttuja se

Elmo vaan kertoilee. Tai sitten ne luulee, että mies höyrähti kerta heitolla, kun pääsi

rajan taa kauppoja hieromaan. Uskomatonta, kerrassaan uskomatonta. Mutta sano nyt,

 onko se joka kerta sama systeemi? Rahaakin siinä palaa koko ajan.

- On se. Joka kerta. Ja mitä siihen rahan kulumiseen tulee, niin pieniä ovat näinä kulut verrattuna siihen hyötyyn, mitä sillä saa. Kuten olet nähnyt, kaikki tuntevat minut, kaikki

asiat järjestyy, mitään ei kielletä. Tässä byrokratiassa sillä on suuri merkitys. Oikeastaan on väärin, että sinä jouduit ensimmäiselle Leningradin matkalle mun kanssani. Olisi ollut

parempi, että olisit joutunut tulemaan tänne toisen luokan pihtarin ja poropeukalon kanssa. Siinä sinulla olisi ollut paljon enemmän ihmettelemistä, kun mikään ei toimi. Aivan kuin rattaissa olisi koko ajan soraa. Joka paikassa tökkii. Mutta nyt sinä saat hyvän oppitunnin siitä, miten asiat pitää hoitaa. Ja kun tulet joskus yksin tänne, niin sinulla ei jää sormi suuhun,

kun tunnet kaikki asianomaiset henkilöt. Kaikki on niin paljon helpompaa, eikö vain?

- Totta puhut kuomaseni. Hullujahan minä haastelin. On tämä ollut varsinainen oppitunti.

Totta totisesti. Pää on vieläkin sekaisin, eikä ainoastaan votkasta, viinistä ja viskistä.

Minä yritän kulkea perässä ja oppia, vaikka välillä tuntuu, että putoan kuin se kuuluisa

eno veneestä.

Koputirnme huoneernme ovelle, kohteliaita kun olemme. Mistä sitä
tietää, mitä siellä on menoillaan.

Yokimoto avasi oven ja näytti iloisena eteisessä olevia pakattuja laukkujaan.

Hänen iloisesta olemuksestaan paistoi, että pakkaamisen lisäksi hän oli poissa ollessamme kurkistanut myös viskipulloon. Heristin hänelle leikilläni sormea ja sanoin:

- Käyn soittamassa pojille, että tulevat kantamaan tavarasi, kuten sovittiin.

Samassa ovelta kuului koputus. Sasha ja Jura olivat ilmeisesti nähneet meidän nousevan hissiin. Yokimoto avasi oven ja kumarsi kohteliaasti Sashalle ja Juralle:

- Olkaa hyvä, laukkuni ovat tässä.

Japanilaisen antamalla viskillä oli ollut vaikutus näköjään myös poikiin, sillä moleirimilla

oli päällä autuaallinen kestohymy. He kantoivat hetkessä japanilaisen tavarat pikkusviittiin

ja tulivat kumartaen selittämään, että annettu tehtävä suoritettu, niin kuin olimme pyytäneet

ja vieläpä ajoissa. He katsoivat vetoavasti japanilaista, sitten minua ja viimeiseksi heidän katseensa pysähtyi pöydällä olevaan viskipulloon. Japanilaisen kasvoille levisi
jälleen tuo jo niin tutuksi tullut leveä hymy ja hän sanoi:

-    Sasha ja Jura, astukaa peremmälle, kai te kilistätte kanssamme?

Pojat nyökkäsivät ja Yokimoto kaatoi meille neljälle miehelle viskiä ja Tamaralle samppanjaa.

Minä, Elmo ja Yokimoto kiitimme hyvin tehdystä työstä ja toivotimme heille hauskaa illan jatkoa. Heidän iltansa ei kunnialla pääty, jos he eivät välillä hellitä tahtia. Mutta he ovat tottuneet siihen, kyllä he pärjäävät. He tyhjensivät lasinsa, kiittivät vielä kerran ja poistuivat huoneesta.

Käännyin Tamaran puoleen ja kysyin:

-    Tamara, saitko Igorin kiinni?

-    Sain. Kaikki on järjestyksessä. Myös sup-piti ja marinoidut valkosipulin kynnet.

-    Kuule, soita vielä Natashalle. Haluan hänet Elmolle ensi yöksi. Sano, että ottaa mukaansa vielä jonkun tytön; ettei Yokimotolle tule yksin ikävä ilta. Pyydä tulemaan Bakuun toiseen

kerrokseen. Jos tulevat ennen meitä, niin pyydä heitä kysymään Igorilta, mikä on meidän pöytämme. Sopiiko tämä teille, herra Yokimoto?

-    Vallan mainiosti, se oli kohteliaasti oivallettu. Kiitos.
Tamara lähti soittamaan.

Minua alkoi vaivata se, että minä koko ajan hoen herra Yokimoto, herra Yokimoto. Se tuntui niin pitkältä ja tylsältä ilmaukselta. Hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että asia oli
korjattava ja heti paikalla. Nostin lasin ja sanoin:

-    Herra Yokimoto, voisimmeko sopia yhdestä muotoseikasta? On niin pirun vaikea koko ajan kutsua teitä herra Yokimotoksi.
Voinko tästä lähtien sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi vain Yoki?
Etenkin kun meistä on tullut näin hyvät ystävät pienistä alkukangerteluista huolimatta.

—    Aivan varmasti, Pasi.

Hän sinutteli minua en~immäistä kertaa ja teki sen varsin luontevasti. Hän jatkoi:

-    Ja mitä niihin alkukangerteluihin tulee, niin minä todella säikähdin sitä Leningradin

alueen miliisipäällikän käyntikorttia.
Se oli ovela temppu ja näin jälkeen päin en voi muuta kuin nauraa sille. Juokaamme Pasin, Elmon ja Yokin maija. Niin ja tietysti last, but not least, Tamaran malja.

Kipattuamme maljan minä kysyin Yokilta:

-    Oletko sinä jo kauan reissaillut Neuvostoliitossa?

-    Olen ollut kolmen kuukauden verran firmamme Moskovan edustustossa, mutta Leningradissa olen ensimmäistä kertaa.

-    Mitä sinä pidät Leningradista?

-    Erittäin kiva paikka. Ja hauska paikka. Etenkin kun sinä ja Elmo tulitte ja saitte aikaan säpinää. Minulla ei ole ollut aikoihin näin hauskaa. Suren jo etukäteen sitä, että minun pitää
lähteä yökoneella pois.

Tamara tuli soittamasta ja kertoi:

-    Tavoitin Natashan Svetan luota. Sinähän muistat hänet ja hänen änkytyksensä.

Kai sinulle sopii, että hänkin tulee?

-    Sopii. Se asia on puitu jo selväksi. Ja sitä paitsi hän pyörii nykyään kollegani kanssa.

No niin, ei muuta kuin menoiksi. Minä hoidan meille auton alihaalta.

Ravintola Bakun edessä kiemurteli pitkä jono sisään pyrkiviä. Baku oli suosittu paikka iltaisin. Siellä oli kaksi ravintolaa. Karvalakkipuoli alakerrassa ja parempi puoli yläkerrassa.

Joskus meno oli tosi railakasta, kun tulisieluiset etelän asukkaat polttivat päreensä juovuksissa. Yleensä silloin oli kysymys naisesta, eikä puukot tai niiden puuttuessa veitset ja haarukatkaan olleet tuntematon käsite. Tämän vuoksi miliisit kävivät useasti illassa tarkastamassa tilanteen ja
tietenkin keräämässä ”verot” ilolinnuilta.

Bakun keittiö oli laadukas. Menu oli laadittu azerbaidzhanilaisen keittiön pohjalta. Se perustui paljolti lampaan lihan, yrttien ja erilaisten eksoottisten mausteiden käyttöön. Pääkokki oli ylpeä azerbaidzhanilainen mies, joka piti huolen siitä, että raaka-aineet olivat aina tuoreita ja että niitä
oli tarpeeksi. Sanalla sanoen, menu minun makuuni.
Ohitimme tyylikkäästi jonon nurinasta välittämättä. Ovimies huomasi meidät ja avasi oven tuttavallisesti hymyillen. Annoin hänelle vaivihkaa tupakka-askin. Nousimme portaat

toiseen kerrokseen. Jäimme oven suuhun seisomaan. Yritin tavoittaa katseellani Natashaa

ja Svetaa. He eivät olleet vielä tulleet.

Esittelin Elmolle ja Yokille ravintolasalia, sen koristuksia ja seinillä riippuvia paimentolaismattoja. Sali oli vielä tähän aikaan illasta puolityhjä ja rauhallinen.

Vaikka suurinosa pöydistä oli vielä vapaita, niin niille oli katettu valmiiksi alkupalat.

Joku kosketti minua selkään. Tunsin tutun naurun takanani.

Se oli Igor, tuo kaikkien tarjoilijoiden kuningas. Syleilimme toisiamme ja vaihdoirnme ne tuiki tärkeät poskipusut. Esittelin Elmon ja Yokin. Tamara olikin vakiokalustoa. Igor johdatti meidät pöytäinme luo ja kysyi:
-    Tamara tilasi pöydän kuudelle, mutta teitä on vain neljä. Tulevatko näinä kaksi myöhemmin vai johdatanko pöytään parit taatut hyvännäköiset tutut tytöt?
-    Kiitos vain, Igor, mutta ei tarvitse. Natashan ja Svetan pitäisi tulla millä hetkellä hyvänsä.

Ai niin, ettei unohtui si taskuun. Tässä on pyytämäsi CCR:n kasetti, ole hyvä. Muuten, minä vaihdan kolmesataa markkaa. Sopiiko entinen kurssi ja kasetista entinen hinta?
-    Sopii. Tuon ruplat sitten myöhemmin. Soitan pojalleni kotiin ja kysyn, millainen toivomus hänellä on ensi kerraksi. Soitin hänelle sen jälkeen, kun Tamara oli soittanut tänne.
Et voi arvata, kuinka hän ilahtui. Hän istuu kotona kuin tatti ja odottaa minun soittoani. Kaadanko minä ensiksi samppanjaa?

-    Kaada vain. Odotamme vielä tyttöjä ja aloitanime sitten yhdessä.

Igor avasi taiten samppanjapullon. Hän antoi korkin paukahtaa kattoon, kuten paikallinen

tyyli oli.

-    Tamara, kun vielä odotamme tyttöjä, haluaisin puhua Yokin kanssa liikeasioista.

Tamara hymyili ja nyökkäsi. Hän tarttui Elmoa kädestä ja alkoi keskustella hänen kanssaan.

-    Yoki, sinä kerroit, että olet vasta vähän aikaa tehnyt kauppoja neukkujen kanssa.

Mitä sinä teit ennen sitä?

-    Olin Varsovassa. Avasin firmamme Puolan markkinat. Se oli aika konstikasta,

vei paljon aikaa, mutta sitkeys palkittiin.

-    Te japanilaiset olette viime aikoina vallanneet paljon uusia markkina-alueita.

Mihin se oikein perustuu?

-    Sitkeyteen ja taas sitkeyteen. Tutustuin Varsovassa yhteen teikäläiseen liikemieheen. Istuimine yhdessä iltaa Grand-hotellissa. Teikäläisten firmojen ulkomaankaupankäynti on lievästi sanoen omituista. Firmoissa lasketaan tarkasti etukäteen, monta päivää riittää eli mikä on maksimiaika, minkä edustaja saa olla kohteessa kerrallaan. Eihän sitä voi etukäteen sanoa.
Kaikesta tingitään. Kuluja seurataan tarkasti. Etukäteen lasketaan, kuinka paljon säästetään, kun tehdään näin eikä noin. Ei sillä tavalla voida potentiaalista kauppaa käydä. Kun minä
läksin ensimmäistä kertaa Puolaan, minun tehtäväni oli avata Puolan markkinat firmani tuotteille. Minulle sanottiin, että tässä on meno-paluulippu. Paluu on avoin. Tässä on käteistä
rahaa. Tilaa lisää, kun loppuu. Tässä on nippu luottokortteja. Olet meihin yhteydessä päivittäin ja informoit tilanteesta. Takaisin tulet vasta, kun markkinat on avattu. Minulla oli seitsemän asiakaskontaktia Puolassa. Kävin kaikissa esittelemässä firmani ja tuotteemme. Käytin asiakkaani muutaman kerran ulkona, kunnes tutustuin heihin niin hyvin, että tiesin
tarkasti, mitä kukin harrasti vapaa-aikanaan eli mitä lahjoja, he tarvitsivat. Lahjat olivat aluksi vaatimattomia, mitkä asiakkaat saattoivat ottaa vastaan ilman omantunnon tuskia.
Niiden arvo nousi vähitellen. Sitten aloin painostamaan henkisesti. Soitin jokaiselle kontaktihenkilölle ensin aamupäivällä. Kysyin kohteliaasti, oliko asiassani edistytty? Jos
ei, niin kiitin ja sanoin palaavani asiaan uudelleen. Iltapäivällä tein saman uudelleen.

Tällä tavalla jatkoin päivästä toiseen. Välillä kutsuin lounaalle tai illalliselle. Jatkoin lahjojen antoa. Tuttavuussuhteeni syvenivät. Kesti kolme ja puoli kuukautta, ennen kuin sain Puolan markkinat avattua. Tätä merkitsee sitkeys, periksi antamattomuus. Luja tahto vie vaikka läpi harmaan kiven. Vasta sitten saatoin palata Japaniin. Näin me toimimme ja tulosta syntyy.

Siksi minä saatoin tänäkin aamuna istua neuvotteluissa kiirehtimättä varatulle Moskovan lennolle. Mitä asiakaskin olisi ajatellut, jos minä kesken neuvottelujen olisin kiittänyt seurasta

ja ilmoittanut lähteväni Moskovaan. Ei sillä tavalla kauppaa käydä. Mutta teillä tätä ei ole vielä ymmärretty. Olenko oikeassa?

-    Valitettavasti olet. Tosin meidän yrityksemme on positiivinen poikkeus Suomen yrityskartassa. Hei, tuolta tytöt tulevatkin. Tuo vasemmanpuolinen on sinun daamisi, Sveta. Hän änkyttää puhuessaan, mutta siitä ei liene haittaa, onhan hän hyvännäköinen, vai mitä?

-    Ei se mitään haittaa. Hyvännäköinen tyttö. Kiitos sinulle järjestelystä.

Esittelin tytöt ja Elmon ja Yokin. Istuuduimme pöytään pareittain. Igor saapui heti

 paikalle ja kaatoi Natashalle ja Svetalle samppanjaa. Hän odotti, kunnes olimme ottaneet

tuliaismaljan. Sen jälkeen hän kaatoi kaikille votkaa ja mineraalivettä ja toivotti:

- Prijatnava appetita, hyvää ruokahalua.

Juttelimme niitä näitä ja maistelimme alkupaloja. Etenkin Tamara ja minä pidimme marinoiduista valkosipulin kynsistä ja yrteistä. Tilasin niitä lisää ja Igor toi tupla-annoksen.
Hän pyysi tupakkaa. Minä sanoin:

- Olenko ollut noin huolimaton? Ota koko aski. Nyt voit tuoda lammaskeiton.

Joimme votkaa ja söimme tuhdisti. Tamarakin innostui ottamaan votkaa. Ihmeiden

aika ei ole vielä ohi.

Tunsin miellyttävän raukeuden valtaavan kehoni. Päässä kuumotti. Totesin, että nyt pitää hellittää kippaamista, jos meinaa selvitä mallikkaasti ensi yöstä. Tutkiskelin kumppaneitani

ja huomasin, että heillä oli sama tilanne.

Orkesteri oli soittanut jo hyvän aikaa. Ehdotin; että mennään tanssimaan. Paikallinen tapa oli tanssia yksi kappale kerrallaan. Tietenkin illan mittaan tämäkin muuttui suhteessa nautitun votkan määrään. Minä ja Tamara tanssimme viisi kappaletta, ennen kuin palasimme pöytään. Samalla selvitimme loppuillanjärjestelyt ja tietenkin lepertelimme toisillemme kauniita

sanoja siitä ja sen kestävyydestä.

Tamara palasi taas tapahtumaan, joka sattui vuosi sitten Astoriassa. Hän tunsi silloin tulleensa naiseksi kanssani. Otin hänet silloin oikein kunnolla sängyssä ja hän koki elämänsä ensimmäisen orgasmin. Hän huusi kuin onnen seitsemännessä taivaassa, raastoi minua kynsillään ja itki valtoimenaan. Kyyneleet ovatkin kunnon orgasmin huippu. Sen aktin jälkeen olimme molemmat täysin puhki. Makasimme sylikkäin pitkän aikaa toisiamme hyväillen ja kauniita asioita kuiskaten. Ja tietysti hänen piti mennä kertomaan tämä kaikille tyttökavereilleen.
Niinpä, niin.

Nostin maljan tämän kunniaksi ja kukapa se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse.

Siksi pyysinkin Tamaraa selittämään Elmolle ja Yokilie, minkä kunniaksi tämä malja juodaan. Kun hän lopetti, Elmo ja Yoki taputtivat käsiään ja vaativat, että sen kunniaksi oli juotava vielä toinen malja ja kaikki ehdottomasti da dna.

Näin ilta jatkui, kunnes yht’äkkiä huomasin, että kello oli jo yksitoista. Pukkasin Yokia

kylkeen ja sanoin:

-    Yoki, voi helvetti, kuinka aika kuluikin näin nopeasti? Nyt sinä myöhästyit yölennoltakin. Olisi pitänyt ottaa sinun tavarasi mukaan tänne. Jaa-a. Et sinä olisi sittenkään ehtinyt.
Voi helvetin helvetti. Minun syytäni taas kaikki.

-    Ei se mitään, Pasi. Minähän kerroin, että kun tilanne vaatii ja niin pois päin. Ja nyt se

todella vaatii. Ja sitä paitsi minä ehdin jo muutenkin sopia Svetan kanssa, että minä menen
hänen luokseen ensi yöksi. Se oli, niin sanoakseni, tulevan tilanteen ennalta arviointia, mikä meni vielä ihan nappiin. Se on hyvin tärkeää myös bisneksessä. Mutta yksi pulma tässä

kuitenkin on. Ne minun tavarani siellä Astoriassa. Olen maksanut huoneesta vain puoleen yöhön saakka. Pitäisikö ajaa sitä kautta ja ottaa tavarat mukaan Svetan luokse?

-    Ei tehdä asioita vaikeaxnmiksi kuin ne jo ovat. Te ajatte suoraan Svetan luokse.

 Minä käyn soittamassa Tanjalle Astoriaan ja pyydän, että sinun tavarasi siirretään takaisin meidän sviittiin. Sillä se asia on hoidettu.

-    Mutta, aloitti Yoki.

-    Ei mitään muttia. Sitä vartenhan he ovat siellä töissä, ettäpalvelevat asiakkaita.

Käyn heti soittamassa.

Soitin respaan Tanjalle ja pyysin häntä hoitamaan asian. Hän aloitti taivastelun:

-    Mitä sinä olet taas keksinyt? Sinä olet mestari saattamaan sivullisetkin ikäviin

tilanteisiin reissuillasi. Gospodi, mitä tästäkin seuraa?

-    Tanja, ensiksikin minä en ole saattanut ketään mihinkään. Sitä paitsi herra Yokimoto

on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin ikävässä tilanteessa. Hän suoraan sanoen nauttii siitä

 ja voin luvata sinulle käsi sydämellä, että jonkin ajan kuluttua hän nauttii tilanteesta

enemmän ja enemmän. Oletko nyt tyytyväinen?

Pidä herra Yokimotosta hyvä huoli.

-    Tanja, sinähän tunnet minut. Olenko koskaan pettänyt luottamuksen?

- Et ole. Mutta muista, että hänen on oltava aamulla aikaisin täällä, että palvelutoimiston tytöt saavat hänen lentolippunsa ajoissa, voidakseen tilata hänelle uuden lennon. Pyydän Sashaa
ja Juraa siirtämään tavarat, jos he enää jaksavat. No se asia kyllä hoidetaan. Gospodi, hyvää yötä.

-    Hyvää yötä.


Palasin pöytään ja tilasin Igorilta viisi pulloa samppanjaa mukaan otettavaksi; kaksi Yokille

 ja kolme meille. Pyysin Igoria tuomaan samalla laskun. Sovimme, että Sveta tuo Yokin

hotelliin kello kahdeksaksi ja että Elmo, Natasha ja minä lähdemme Tamaralle yöksi.

Saimme autot helposti ja toivotimme Svetalle ja Yokille hyvää yötä.

Saavuimme nopeasti Tamaran asunnolle Vasilin saarelle lähelle näyttelypaviljonkeja.

Olimme nyt siltojen väärällä puolella, koska asuimme Astoriassa. Yöllä Nevan sillat nousevat pystyyn pariksi kolmeksi tunniksi, jotta rahtilaivaliikenne pääsee kulkemaan. Voi sitä onnetonta, joka myöhästyy silloilta. Ainoa vaihtoehto on nukkua taksissa tai jutella kuljettajan kanssa,
jos tämä sattuu olemaan puheliasta sorttia. Aikaa täytyy tappaa jollain tavalla, kunnes sillat laskevat alas ja maaliikenne pääsee jatkumaan.

Meillä ei ollut tätä murhetta, sillä me yövymme Tamaran luona. Nousimme raput ylös kolmanteen kerrokseen ja astuimme sisälle Tamaran asuntoon. Se oli tyypillinen ilolintujen asunto. Yksi isohko pitkulainen huone, jonka kummallakin lyhyellä seinällä oli sängyt, niiden välissä iso kirjakaappi, pieni pyöreä pöytä, sohva ja kaksi lepotuolia, sekä pieni keittiö, jossa oli pieni pöytä ja kaksi tuolia.

- alkaa kuin kotonanne, toivotti Tamara meille. Hän antoi meille kaikille sisätossut.

Veimme Elmon kanssa samppanjapullot keittiöön. Kaivoin takkini taskusta viimeiset pari tupakka-askia ja firman sytkärit. Heitimme takit ja solmiot päältämme ja veimme ne eteisen naulakkoon.
Toisin sanoen, kävimme taloksi. Menimme keittiöön ja istuimme pöydän ääreen. Keittiö oli tosiaan niin pieni, että sinne ei mahtunut kuin mainitsemani kaksi tuolia. Mutta ei se meitä

haitannut. Tamara istui minun syliini ja Natasha Elmon syliin. Avasin samppanjapullon varovasti, sillä melua tuli välttää. Uteliaita korvia oli joka seinän takana.

Kohotimme maljat ja minä pidin pienen maljapuheen:

-    Juokaamme nämä maljat ihanien neitokaistemme kunniaksi. Toivotaan, että tästä yöstä tulee yhtä unohtumaton ja ainutkertainen, kuten kaikista ihanista öistä, mitä olen täällä kanssasi, Tamara, viettänyt. Ja ennen kaikkea, Natasha, sinun ja mainion kumppanisi Elmon malja. Pidä häntä erityisen hyvänä, sillä kuten tiedätkin, hän on ensi kertaa Leningradissa. Mieleen jäävien muistojen tulee olla sellaisia, että hänen mielensä palaa tänne nopeasti takaisin. Minä luotan sinuun, Natasha. Minä tiedän, että sinä täytät toivomukseni, mikä on tietysti myös Elmon toivomus. No niin. Ottakaamme, ennen kuin tämä ihana humala pääsee laskemaan.

-    Mahtaakohan sellaista vaaraa olla olemassa, totesi Elmo. Joimme kaikki, ikään kuin olisimme ennalta sopineet, maljat pohjaan. Hiilihappo tökki vähän vastaan, mutta onneksi samppanja oli kylmää. Lämmin samppanja on suorastaan vastenmielistä.
Joimme pullon loppuun ja tytöt innostuivat puhumaan Elmon kanssa hänen tehtaastaan.

Se kun valmisti juuri niitä tuotteita, mitkä heitä erityisesti kiinnostivat, jo ammatinkin puolesta. Elmo parka joutui jälleen kerran lupaamaan, että seuraavalla kerralla hän tuo tytöille sopivan määrän pöksyjä koekäyttöön. Tämä kaikki tuntui erittäin lupaavalta neukkumarkkinoita ajatellen. Kaikki ihmiset, joita olimme tällä matkalla tavanneet ja jotka tiesivät
Elmon tehtaan tuotteista, olivat vilpittömän kiinnostuneita niistä. Tämän perusteella ostajienkin täytyy olla kiinnostuneita. Niinpä minä puin ajatukseni sanoiksi:

-    Elmo, tällä matkalla sinä et voi olla muuta kuin voittaja.
Kaikki ovat kiinnostuneita pikkupöksyistäsi. Näyttää hyvältä.

-    Niin. Nyt minunkin on pakko uskoa, mitä sinä minulle kerroit
Suomessa, kun pyysit minut näytteineni mukaan tänne.

-    Mutta minun kertomani perustui tekemääni laajaan markkinatutkimukseen

eli se oli kaikki faktatietoa.

-    Joo, joo. Aluksi ajattelin, että käydään vaan Leningradissa, matkailu avartaa.

Ja kun sinä vielä kerroit näistä paikallisista tytöistä, niin minä ajattelin, että jos ei muuta,

niin ainakin huvin vuoksi.

Mitä Pasi kertoi meistä, Elmo? Natasha kysyi kiinnostuneena.

-    Pelkkää positiivista, ei muuta kuin positiivista. Mutta totta tosiaan, nyt näkymät alkavat olla erittäin mukavat. Liike-elämässä ei saisi koskaan etukäteen kiittää, mutta jo se, mitä olen
tähän asti saanut kokea, on ollut matkan väärti. Joten kiitos tähänastisesta. Toivottavasti voin huomenna kiittää uudestaan. Uskon ainakin niin.

Humalaiset aivoni muistivat, että, piru vie, Elmollahan oli mukanaan Leningradiin tullessa kaksi tusinaa ylimääräisiä pöksyjä, niitä niin sanottuja hoitopöksyjä. Ja nyt oli kysymys hoitamisesta. Niistä viidet annettiin Nikolain tyttärelle. Elikkä meillä oli jäljellä yhdeksäntoista paria. Jos annamme tytöille kummallekin viisi paria, niin jää vielä yhdeksän paria. Se on aivan riittävä määrä organisaation ostajalle Marinalle koekäyttöön. Täytyyhän ostajan saada testata, miten hyviä tuotteita hänelle tarjotaan. Tämän järkeilyn jälkeen käännyin Elmon puoleen:

-    Hei pöksykeisari. Miksi lykkäisimme asian seuraavaan kertaan, kun me voimme huomenna antaa kummallekin ihanalle tytölle viisi paria hoitopöksyjä.

Tamara katsoi minua ihmetellen ja kysyi:

-    Mitä ihmeen hoitopöksyjä?

-    Se on bisneskieltä. Sen jälkeen jää vielä yhdeksän paria ja se on ihan riittävä määrä.

Eikö vain?

Elmo mietti hetken ja hänen ilmeensä kirkastui:

-    Niin voimmekin. Jufenauta, miksi minä en tuota heti muistanut?

-    Katsos, Elmo, jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia.

-    Hölö, hölö. Mutta itse asiaan. Jo vain, toki, toki. Niin me teemme, jos vain ne yhdeksän paria riittävät koekäyttöä varten.  Mutta sinä sen paremmin tiedät.

Päälle hän telmäisi oikein kunnon hekotuksen.

-    Tytöt hei. Huomenna aamulla sovitaan tapaamisesta. Kai teillä on huomennakin aikaa meille? minä kysyin veitikka silmäkulmassa.

-    Ilman muuta, vastasivat tytöt kuorossa.

-    Tamara, tilaa meille taksi aamuksi seitsemäksi, että ehdimme ajoissa hotelliin.

-    Minä tilaan sitten, kun mennään olohuoneeseen. Tilaan sen Ivanovan nimellä ja viereisen talon numeroon, kuten ennenkin.

Kuhertelimme tyttöjen kanssa ja hormonit rupesivat hyrräämään. Tamara heitti minulta paidan pois ja rupesi suutelemaan paljasta pintaani mennen koko ajan alaspäin. Sitten hän sanoi:

-    Elmo, avaisitko toisen pullon. Mutta varovasti, ilman poksahdusta.

Elmo avasi pullon kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti ja täytti lasit. Hän näytti miettivän jotain. Joku asia oli jäänyt vaivaamaan mieltä. Hän katsoi Tamaraa ja kysyi:

-    Mikset tilaa taksia omalla nimellä ja omaan osoitteeseen?

-    Te olette ulkomaalaisia ja siksi näin on parempi. Kukaan ei tiedä, että te tulette minun luotani.

-    Ai. Jaaha. Ymmärrän vai ymmärränkö minä, siinä vasta kysymys? Täällä on ollut niin paljon ymmärrettävää, että pää on ihan sekaisin. Niin kuin Haminan kaupunki, kuten meillä päin sanotaan.
Ja kun tuo kuningas alkoholi on sitä vielä lisää sekoittanut, niin ehkä on parasta, että yritän ymmärtää asioita vasta huomenna. Tai ehkä vasta sitten, kun olen takaisin Suomessa. Kyllä
niin on parasta. Ehdottomasti. Juokaa ystävät. Kyllä Elmo kaataa ja juo itsekin. Turha tätä juontia on enää tässä vaiheessa lopettaa. Älä kutita, Natasha. Tai kutita vaan. Silleen

hellästi. Huh, huh, kun tekee hyvää. Eiköhän mennä sänkyyn, Natasha? Mitäs siihen sanot?

-    Elmo, kulta pieni. Sitten pitää mennä. Mitä mieltä muut ovat?
Tamara ja minä nyökkäsimme ja minä sanoin:

-    Minulla ja Tamaralla tekee aina mieli sänkyyn. Minä jo ehdin ihmetellä, että kauanko tässä täytyy vielä odottaa, ennen kuin Elmo herää todellisuuteen?

-    Eipäs viisastella. Hyvähän sinun on pullistella, kun on tuttu peti ja petikaveri.

-    Tuttu petikaveri se on sinullakin. Minähän muistaakseni esittelin teidät. Ei muuta sitten,

 kun kaikki ensiksi pesulle. Puhtain asein puhtaan asian puolesta. Mennään me, Elmo, ensin.

 Sinä voit aloittaa.

Riisuimme alushoususillemme ja Elmo meni ensiksi kylpyhuoneeseen. Minä kaadoin samppanjaa laseihin ja me kolme kilistimme laseja. Tamara ja minä suukottelimme ja minä riisuin hänet. Elmo tuli pesulta ja oli minun vuoroni. Mennessäni kylpyhuoneeseen sanoin



-    Natasha odottaa Osakeyhtiö Riisuuntumisavun palveluja, yrnmärräthän?

-    Toki, toki. Että palveluja, heh, heh.

Kävin pesulla ja tytöt menivät pesulle yht’aikaa jälkeeni.
Sanoin Elmolle:

-    Tyhjennäppäs lasisi niin minä täytän uudet. Juokaarnme edessä olevan yön kunniaksi. Natasha on hyvä tyttö sängyssä. Tulet olemaan varmasti tyytyväinen.

-    Mistä sinä sen tiedät? Oletko sinä maannut hänenkin kanssaan?

-    No joo, olenhan minä. Mutta ei se merkitse yhtään mitään. Pane parastasi vaan.

-    Ei se itse asiassa mitään merkitsekään. Aamulla minäkin tiedän, kuinka hyvä hän on.

Yön malja.

Elmo nousi ja meni takkinsa luo ja otti taskusta kaksi kondomiasanoen:

-    Tässä olisi sinullekin, jos olet unohtanut.

-    Kiitos vaan, mutta en minä tarvitse. Käytä sinä vain. Se on aivan oikein. Minä taas olen sitä mieltä, että eihän kukaan mene tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton

voileipäpöytäänkään rukkaset kädessä. Kondomi haittaa koko toimitusta. Ajattele nyt, jos tyttö saa päähänsä ottaa suihin, niin on se aika tylsää imeskellä kumia.

-    Mutta ovatko he puhtaita? Ajattele minuakin kotona tippuri päällä ja pitäisi

vaimoakin panna.

-    En minä voi mitään puhtaustakeita antaa. Käytä sinä vain. Se antaa sinulle varmuuden. Silloin se on sinulle helpompaa. Voit paremmin keskittyä itse asiaan, kun ei tarvitse pelätä.

näkyvät jo tulevan.

Natashan rinnat olivat suuremmat kuin Tamaralla, mutta Tamaran olivat kiinte~imnät ja

ai,ai, niitä nännejä. Ne olivat kuin kypsät ahomansikat. Juuri minun suuhuni sopivat. Ja nännien ympärillä olevat ruskuaiset olivat isot. Se todistaa sitä, että niitä kantaa kiimainen nainen.

Minä otin Tamaran kainalooni ja sanoin:

-    Elmo, me otamme Tamaran kanssa oikeanpuoleisen petin. On tutumpi taistelutanner.

Pujahdimme lakanoiden väliin ja aloitimme esileikin. Tamarankanssa kaikki sujui kuin

rasvattu, sanan varsinaisessa merkityksessä. Olimme niin kauan harrastaneet sänkyleikkejä, että kumpikin tiesi tarkalleen, mistä toinen piti. Niin sen piti ollakin, sillä vuosi on pitkä aika. Tosin meillä kummallakin on ollut omat reittimme. Tamara teki tätä työkseen ja minulla oli ollut
tarpeen mukaan eri tyttöjä sängyssä. Me tiesimine sen ja hyväksyimme sen. Tamara tiesi, että minulla oli kotona vaimo ja pieni tyttö, tosin ei oma, vaan vaimon edellisestä avioliitosta,
mutta minulle hän oli kuin oma tyttö.

Siksi Tamara ei koskaan puhunut minulle mahdollisista avioliittohaluista, kuten näillä

tytöillä yleensä oli tapana. He ovat saaneet ulkomaalaisilta ja etenkin suomalaisilta

miehiltä väärän ja liian ruusuisen kuvan ulkomailla asumisesta ja olemisesta.

Kun miehet saivat täällä vaihdettua rahaa pimeästi korkeaan kurssini, he elivät kuin siat pellossa. Tytöille voitiin ostaa melkein mitä vain, mitä rahalla saattoi ostaa. Kun he vielä ryydittivät kertomuksia oloistaan Suomessa, niin tyttöparat saivat väärän kuvan Suomessa asumisesta. Miehet käyttäytyivät kuin Euroopan omistajat. Siksi tytöillä oli mielessä vain yksi ajatus:

äkkiä naimisiin ja pois täältä kurjuudesta. nauttimaan kapitalismin ihanuudesta. Mutta kuten tiedämme, tällaiset avioliitot eivät kestä kauan. Kun Suomessa vasten naamaa iskee karu arki ja todellisuus, niin “niin sanottu rakkauskin” häviää saman tien. Monet tytöt käyttävät avioliittoa suomalaisen kanssa vain ponnistuslautana suureen länteen. Siksi olenkin sanonut kaikille

asiakkailleni ja tuttaville, että pahin virhe, minkä voitte tehdä, on rakastua venäläiseen tyttöön, saati sitten mennä naimisiin hänen kanssaan. Tunnen itse vain pari tapausta, jotka ovat

perustuneet tosi rakkauteen ja ovat sen vuoksi kestäneet.
Pohjanmaalainen bussikuski meni naimisiin leningradilaisen tytön kanssa. Maksoi Neuvostoliiton valtiolle hänen koulutuskulujaan liki kaksikymmentä tuhatta markkaa.

Tyttö sai muuttoluvan Suomeen. Samana päivänä, kun hän tuli Suomeen, hän pani avioero-
prosessin käyntiin ja hyppäsi ensimmäiseen Ruotsin laivaan karistaen Suomen pölyt jaloistaan. Miestä tämä koski niin, että hän hirtti itsensä.

Tamara kiemurteli sylissäni. Olo tuntui mahtavalta. Elmolla näytti olevan kiire. Hän kääntyi Natashan päälle ja alkoi touhuta toden teolla. Minulla ja Tamaralla ei ollut kiire mihinkään,

vaan nautimme esileikistä täysin rinnoin, sanan varsinaisessa merkityksessä. Tiesimme tarkalleen, milloin oli varsinaisen aktin aika.

Minä pidin alla olemisesta ja Tamara tykkäsi ratsastaa sydämensä kyllyydestä. Olimme juuri siirtymässä aktiin, kun Elmo alkoi nikotella valtavasti. Hetken kuluttua hän puhkesi raisuun nauruun. Minä ja Tamara katsoimme tätä varsin ihmeellistä näkyä hymyillen. Se oli kuin suoraan parhaimmasta komediasta. Nikottelu ja nauru yhdessä saivat aikaan sen, että Elmo pudota jumpsahti Natashan päältä lattialle. Hän jatkoi nikottelua ja nauramista lattialla.
Hän nauroi niin kovasti, että kyyneleet Valuivat valtoimenaan pitkin poskia.

Natasha nousi istumaan ja katsoi ihmetellen Elmoa. Vähitellen Elmo onnistui tukahduttamaan naurunsa ja nikottelukin vaimeni. Natasha tuijotti Elmoa ja kysyi:

-    Tulenko minä zinne alas, vai tuletko zinä tänne ylös? Natashan kysymys sai Tamaran ja minut nauramaan ääneen. Elmo katsoi meitä ja nousi ylös sänkyyn Natashan viereen. Minä kysyin häneltä:

-    Miten siinä noin kävi? Mikä oli noin hauskaa?

-    Kerron sitten aamulla.

-    No ei muuta kuin uudestaan hommiin, paremmalla onnella. Elmo aloitti alusta Natashan kanssa kikatusta kihertäen, mutta onnistui hillitsemään itsensä, eikä puhjennut uudestaan nauramaan.

Kun olimme Tamaran kanssa lopettaneet, niin uni tuli välittömästi. Päivä oli ollut kaiken kaikkiaan raskas ja juomiakin oli tullut nautittua kunnioitettava määrä. Elmolle päivä oli ollut
varmasti varsinainen kokemus, jota hän ei hevillä unohda. Ensikertalaiselle koko joukko uusia tuttavuuksia, hyvin erilaisia ja ehkä omituisiakin, ja ennen kaikkea hän oli saanut kokea

systeemin ihmeellisyyksiä. Oli niissä purtavaa vielä pitkäksi aikaa. Mutta itse se on koettava, ei sitä muuten voi ymmärtää. Herätyskello herätti kuudelta. Minä, olin yltä päältä hiessä ja
muut katsoivat minua ihmetellen. Elmo puki heidän ajatuksensa sanoiksi:

-    Mitä helvettiä? Voisinpa sanoa, että sinä entisenä painijana olet ottanut kunnon matsin Tamaran kanssa. Mutta toisaalta, Tamara ei ole yhtään hikinen.

-    Elmo, ystävä hyvä, avaa samppanjapullo, se viimeinen, ole niin kiltti. Minä menen suihkuun. Tamara, tuletko pesemään mun selkäni? Minä kerron sitten koko jutun, kun tulen suihkusta.

 Elmo, kai sinunkin pääkoppasi kaipaa selvitys lientä?

-    Ei kyllä tötsärit ole yhtään pahitteeksi. Menkää te nyt sinne suihkuun, niin minä hoidan tämän osan baletista Natashani kanssa. Samppanja odottaa juojiaan.

Menimme Tamaran kanssa suihkuun ja hän pesi minut huolella. Tamaraa tilanne huvitti ja hän kysyi minulta:

-    Mitä oikein on tapahtunut? Mistä moinen hiki?

-    Kerron sitten kaikille yht’aikaa.

Minä nautin Tamaran hellästä pesemisestä. Hän osasi miellyttää minua. Pesun jälkeen hän kuivasi minut ja me menimme olohuoneeseen.

Voi pojat ja männynkävyt. Mikä näky. Elmo ja Natasha olivat täydessä touhussa ja sängyn resorit vetelivät äänestä päätellen viimeisiään. Pujahdimme Tamaran kanssa keittiöön. Minä avasin samppanjapullon. Sen viimeisen, minkä Elmo oli luvannut avata. Luonto näytti tehneen tenän sille operaatiolle ja vetäneen tikanpojan puuhun. Natasha oli siis lupauksensa mukaan pannut parastaan. Hyvä näin.

Kaadoin kaikille lasilliset. Yllätys, yllätys. Tamara naukkasi lasista oikein kunnon ryypyn.

En voinut olla ihmettelemättä sitä ja kysyin häneltä:

-    Mistä moinen jano? Ei sinulle ennen ole tällä tavalla maistunut. Eilenkin Bakussa

 ja sen jälkeen täällä.

-    En tiedä. Minulla on vain niin hyvä olo, kun sinä olet täällä. Silloin Astoriassa minä säikähdin todella kovasti, kun luulin KGB:n tulleen Yokin huoneeseen. Oli tosi helpotus,

kun se olitkin sinä. Mutta kyllä Yokikin säikähti. Ota minut syliisi, niin Natasha ja Elmo mahtuvat istumaan. He lopettivat juuri ja menivät suihkuun. Näinköhän he yöllä ihmettelivät meidän mekastusta?

-    Tuskinpa vain. Heillä oli omissa hommissaan ihan tarpeeksi vääntämistä. Minua naurattaa vieläkin Natashan kommentti, kun
Elmo tippui pukilta lattialle: tulenko minä zinne alas, vai tuletko zinä tänne ylös?

Elmo lupasi tänään kertoa, mikä häntä rupesi niin kovasti naurattamaan. Minä olen uteliaisuudesta pelkkänä korvana. Sen täytyy olla jotain erikoista, kun mies nauraa
ja nikottelee sillä tavalla. Tamara, vielä siitä Yokista. Hän on oikea herrasmies. Vaikka olen tuntenut hänet vain yhden illan, niin minun täytyy sanoa, että pidän tyypistä. Kun minä

tulin eilen häiritsemään teitä, niin ehtikö Yoki jossain vaiheessa maksaa sinulle?

-    Kyllä. Kaikki on järjestyksessä. Rahastin hänet etukäteen, koska en tuntenut häntä. Katsos Pasi, sieltä he nyt tulevat, kaksi kyyhkyläistä. Elmon piti avata samppanjapullo, mutta taisi
muistaa väärin ja avasi jotain vallan muuta. Tulkaa samppanjalle. Pasi avasi pullon ja kaatoi jostain syystä teillekin.

-    Kaikki johtui Pasista. Hän sanoo aina, että kerran vielä ennen kuin nukutaan.

Minä sovelsin sitä niin, että kerran vielä ennen kuin herätään.

Puhkesimme kaikki nauramaan.
Elmo jatkoi:

-    Kiitoksia vain, kyllä samppanja maistuu. Mutta sinä, Pasi, lupasit kertoa, mistä moinen

hiki oli peräisin.

-    Elmo, Elmo, etkö sinä muista? Se on sinun vuorosi ensiksi. Viime yönä sinä lupasit aamulla kertoa, mikä sinua rupesi niin naurattamaan, että putosit kesken hommia pukilta lattialle.

Eikö luvannutkin, tytöt?

-    Lupasi, sanoi Natasha ja jatkoi, kyllä sinä lupasit, Elmo. Kakista ulos vain.

-    No homma oli nääs semmoinen, että kun Natasha tuli pesulta pikkupöksyt jalassa, siis nämä, mitkä hänellä nytkin on jalassa.
Näytähän muillekin. Nuo pikkupöksyt ovat minun firmani tuotantoa, enkä ole vielä pariakaan tänne myynyt. Senhän te kaikki tiedätte. Kun ajattelin asiaa kännipäissäni, tulin siihen tulokseen, että joku suomalainen kaveri oli tuonut ne lahjaksi. Että pitikin näin sattua. Minusta se oli niin naurettava juttu, että en voinut muuta kuin nauraa.

Selitys oli niin hyvä, että parempaa ei voisi olla. Nauroimme kaikki yhdessä tälle niin koomiselle odottamattomalle yhteensattumalle.

Natasha katsoi pikkupöksyjään ja kysyi Elmolta:

Ovatko nämä tosiaan sinun tehtaasi tuotantoa? Nämä ovat hyvin istuvat ja helppohoitoiset. Aivan toisenlaiset kuin meikäläisten tehtaiden valmistamat. Sinä lupasit eilen, että annat tänään
meille näytteet koekäyttöön. Milloin ja missä?

-    Pasi, milloin ja missä? kysyi Tamarakin.
-    Sovitaan viideltä Astoriassa meidän luonamme.
-    Okei, mutta on sinun vuorosi kertoa oma tarinasi hikine kaikkineen, Pasi.

-    Tuota, se oli sellainen juttu, että näin unta. Olin Moskovassa tekemässä farkkukauppaa Farkku Oy:n edustajan kanssa. Saimme tehtyä miljoonan parin kaupat. Venäläiset kirjoittivat sopimukseen toimitusehdoksi vapaasti Vladivostok resiinalle vedettynä, vetäjänä Pasi.

 Vaikka kuinka yritin, niin he halusivat välttämättä, että minä vedän henkilökohtaisesti kuorman Viadivostokiin. Muussa tapauksessa he peruisivat kaupat. Unessa hinta oli niin hyvä, että Farkku Oy:n edustaja oli innoissaan ja vaati minua hyväksymään toimitusehdon. Hän lupasi tulla yhdessä minun kanssani vetämään kuormaa resiinalla. Venäläiset hylkäsivät hänen avuntarjouksensa. Painostuksen alla minun oli hyväksyttävä sopimus. Seuraava unikuva olikin se, että lähdin toimittamaan tavaraa. Hinasin perässäni resiinalla junavaunuja, joihin farkkukollit oli kuormattu. Se oli pirun raskasta puuhaa. Minä ähisin ja puhkuin ja pumppasin resiinaa. Suomalaisella sisulla sain vaunuletkani liikkeelle. Vainikkalan tullissa tullimiehet naureskelivat koko touhua ja huutelivat kannustushuutoja, kuten hiihtokilpailuissa:

hop, hop, hop. Sama jatkui Neuvostoliiton puolella. Ja minä ressukka pumppasin ja pumppasin. Kai sellaisessa touhussa hikoaa riskikin mies. Kun herätyskello soi, olin ehtinyt Terijoelle
asti. Ettei mitenkään huonosti. Tein siis unissani tosi raskasta hommaa. Siitä hiki. On se hassua, millaisia unia ihmisaivot kehittävät.

Elmo, Natasha ja Tamara nauroivat käppyrässä ja minäkin yhdyin

Katsoin kelloa. Kohta seitsemän. Käännyin Tamaran puoleen:

-    Voi helkutti. Taksi taisi jäädä tilaamatta, koska kuski ei ole vielä soittanut.

-    Niin se jäi. Anna anteeksi, Pasi.

-    Ei se sinun vikasi yksin ollut. Elmo, silpaistaan samppanjanaamaan ja baanalle.

Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun, näin on käynyt. Eikä varmasti viimeinenkään.

Nappaamme Elmon kanssa kyydin lennosta. Tämän viimeisen mailan haluan kohottaa

Tamaralle ja Natashalle. Kiitoksia hienosta yöstä. Viideltä Astoriassa. Da dna.

-    Niin ja minun osaltani. Kiitoksia, Natasha, yön lisäksi vielä mukavasta aamusta,

Elmo lisäsi hymyillen tyytyväisenä. Puimme nopeasti vaatteet päällemme. Minä kuiskasin Elmolle:

-    Elma Natashalle satanen. Yleisiin kuluihin.

Elmo antoi Natashalle satasen ja suukkojen jälkeen kävelimme portaat alas. Menimme viereisen talon eteen ja minä rupesin tutkailemaan liikennettä. Tyhjä bussi näkyi lähestyvän meitä.

Heilutin kättä ja bussi kaarsi jalkakäytävän viereen, pysähtyi ja kuljettaja avasi oven.

Tiedustelin häneltä:

-    Olemme menossa Astoriaan. Sopiiko kyyti?

-    En ole menossa sinne päin. Olen menossa Revonnokkaan. Minua
odotetaan jo siellä. En millään ehdi.

-    Miten olisi viisikymmentä rupiaa?

-    Astukaa sisään. Siis Astoriaan.
Elmo katsoi hämmästyneenä:

-    Sinä se jaksat yllättää. Heti aamusta pitää ihmetellä. Bussilla. Astoriaan. Vain me kaksi. Nukunko minä vielä, vai olenko tosiaan hereillä?

Bussi lähti liikkeelle ja rämisteli eteenpäin pitkin epätasaista asvalttia ja ratikkakiskoja, jotka nousivat parhaimmillaan toistakymmentä senttiä asvaltin tasosta. Voi bussiparan jousia,

jos niitä enää yleensä olikaan.

Kerroin Elmolle:

-    Ei tämä nyt niinkään suuri ihme ole. Kerran tulin lentokentän läheltä aamulla ambulanssilla Astoriaan. Sain maata koko matkan paareilla. Se oli laadukasta matkustamista. Et ikinä arvaa, miten Astorian ovimiesten leuat loksahtivat selälleen, kun minä kömmin ambulanssista ulos. Kyllä hätä keinot keksii.

Bussi jatkoi kolkuttelua kohti Astoriaa. Elmolla oli lisää ihmeteltävää:

-    Sitä vaan en ymmärrä, että ratikkakiskojen pitää olla kymmenen senttiä korkeammalla

 kuin asvaltin pinta. Se on aivan järjen vastaista.

-     Iso maa, iso toleranssi. Ei siinä muuta.

 5 Luku.

Bussi pysähtyi Astorian eteen. Kiitimme kyydistä ja menimme hotelliin. Ovimiehiä ei näkynyt missään. Kello oli puoli kahdeksan. Yoki ei varmaankaan ollut vielä tullut. Tanja oli jo

lähtenyt kotiin, sillä respassa istui Larissa. Hän heristi meille sormeaan ja vinkkasi meidät luokseen:

-    Herra Yokimoto tuli äsken jonkun tytön kanssa.

-    Ensiksikin, hyvää huomenta, Larissa. Toiseksi, hän ei ollut joku tyttö, vaan Sveta.

-    Hyvää huomenta. No joka tapauksessa he odottavat teitä sviitissänne. Pasi, käykää palvelutoimistossa. Herra Yokimoton lentolippu on siellä buukattavana. Lupasin Iralle,

että sinä varmistat kaiken olevan kunnossa.

-    Kiitos, Larissa. Käymme saman tien.

-    Tanja kertoi ennen lähtöään, että sinä olit pannut eilen asiat hyrskyn myrskyn.

Herra Yokimotokaan ei ehtinyt yökoneeseen.

-    Hyrskyn myrskyn on suhteellinen käsite. Minä vain järjestelin asioita. Sitä paitsi herra Yokimoto, meidän kesken Yoki vain, on paljon tyytyväisempi, kun ei ehtinyt koneeseen.

Kysy vaikka häneltä itseltään. Meillä Elmon kanssa on täyden palvelun tavaratalo.

Auki ympäri vuorokauden.

-    Niinpä kai, Larissa huokaisi ja jatkoi, Tanja sanoi, että teitä tullaan hakemaan Tshaikalla puoli kyrnmeneltä. Kuljettaja ilmoittautuu täällä. Lähetän hänet teidän luoksenne.

Onnea neuvotteluihin.

-    Kiitos, sitä aina tarvitaan.

Kävelimme palvelutoimistoon. Ira tervehti meitä hymyillen. Hymy oli varsin moniselitteinen, mutta jätin sen omaan arvoonsa.

-    Huomenta, Ira. Onko kaikki kunnossa? Mille lennolle sait buukattua herra Yokimoton?

-    Kello yhden lennolle. Lentolippu on noudettavissa täältä puoli  yhdeltätoista vahvistettuna. Vahvistaminen maksaa kolme ruplaa. Olen varannut hänelle myös kuljetuksen lentokentälle.

Pidätkö huolen siitä, että tällä kertaa hän pääsee lähtemään?

-    Kiitoksia, Ira. Yritän tehdä parhaani, mutta hän on jo iso
poika ja tietää, mitä tekee. Ciao.

Nousimme hissillä kerrokseemme. Kohteliaana miehenä koputin huoneemme ovelle. Kerrospalvelija oli tulossa avaamaan ovea meille, mutta Yoki ehti ensiksi.

-    Pasi ja Elmo, liittykää seuraamme. Kiitos vielä siitä, että järjestit illalla matkatavaroitteni siirron tänne sviittiisi. Svetakin on täällä. Tulkaa ottamaan viskiä kanssamme.

-    Jos et pane pahaksesi, Yoki, niin me otamme vain pienet siivut, sillä tänään on työpäivä. Sinun lentosi on okei. Liput saat palvelutoimistosta puoli yhdeltätoista vahvistettuna. Lentosi
lähtee yhdeltä. Auto on varattu sinua varten.

-    Kiitos, pojat. Oletteko jo käyneet aamiaisella?

-    Emme ole vielä, mutta käydään saman tien. Aamiaisen jälkeen täytyy siistiä itseään ja valmistautua neuvotteluihin. Mutta otetaan ensin ne Yokin lupaamat viskit. Sveta, miten menee?
Oliko Yoki kiltti sinulle?

Sveta katsoi minua ja ymmärsi, mitä tarkoitin.

-    Ky-ky-ky-kyllä on ollut. Kaikki on hoidettu. Hän on oikea ge-ge-ge-gentleman. Hän lupasi ottaa minuun heti yhteyttä, kun hän tulee seuraavan kerran Le-Le-Le-Leningradiin. Hän oli
niin reilu ja runsaskätinen.

Sveta iski minulle silmää ja minä iskin takaisin. Pääasia, että Sveta oli saanut korvauksen palveluksistaan.

Yoki kääntyi Svetan puoleen:

-    Kaikki kiitos kuuluu sinulle, Sveta. Minulla oli mukava ja hauska yö kanssasi. Toivottavasti sinäkin nautit siitä. Kun tulen, niin otan varmasti ensi töikseni sinuun yhteyttä.

Sveta katsoi meitä kaikkia vuorotellen silmiin ja sanoi:

-    Minun on nyt lähdettävä. Vielä kerran ki-ki-ki-kiitos teille kaikille. Yoki, ensi kertaan.

Sveta ja Yoki halasivat ja Sveta iäksi omille asioilleen.

Sivu 55

Me läksimme kolmistaan aamiaiselle. Kun buffetin ovella näytti hotellikortin, niin aamiainen oli maksuton. Annoin huoneen avaimen Yokille ja sanoin:
-    Meillä on hotellikortit. Sinun hotellikorttisi ei ole enää tänään voimassa. Näytä sinä tätä avainta. Jos sinulta kysytään jotain, niin älä ymmärrä mitään. Mene vain käsiä levitellen

sisälle. Istumme sitten samaan pöytään.

Kaikki meni hyvin. Kassatyttö ei edes kysynyt mitään Yokilta.  Avaimen näyttö riitti, kuten arvasinkin. Hairnme annoksemme seisovasta pöydästä. Istuimme nurkkapöytään. Kysyin Yokilta:

-    Kerroppas nyt, millainen Sveta oli sängyssä?

-    Oikein hyvä. Hän osasi antaa tosi kyytiä. Olen erittäin tyytyväinen, että sain viettää vielä yhden yön Leningradissa.

-    Niinpä. Sveta on hyvä naimaan.

-    Mitä? Oletko sinä ollut hänenkin kanssaan?

-    Sen verran, että voin suositella häntä vilpittömästi hyville

-    Totta puhut. Minäkin miellyin häneen. Tuohon käteen ystäväni,  tuohon käteen.

Paiskasimme kättä ja puristimme kunnolla. Minä kuitenkin varoin taas hänen kättään.

Niin pieni se oli kädessäni.

-    Yoki, tiedätkö mitä? Nyt meillä on kaksi yhteistä naista täällä Leningradissa,

Tarnara ja Sveta. Mitäs siihen sanot?

-    Niin on ja kummatkin ovat mainioita pakkauksia.
Elmo katsoi meitä ja sanoi:

-    Minulla ja Pasilla on myös yhteinen petikaveri, Natasha. Oletko sinä ollut sängyssä

kaikkien Bakun naisten kanssa?

-    Melkein, täytyyhän minun itse ensiksi testata, ennen kuin voin
suositella ystäville.

Puhkesimme kaikki iloiseen nauruun. Yoki katsoi minua silmiin ja alkoi puhua:

-    Pasi, sinä olet opettanut minulle paljon asioita ja esitellyt uusia tärkeitä tuttavuuksia,

myös naisia. Ensi kerralla on paljon helpompi tulla tänne. Yhden asian olen päättänyt.

Tulen aina asumaan Astoriassa. Ja jos sattuu niin, että minun kanssani matkustaa tänne

minun japanilaisia kollegojani, niin soittamalla Svetalle voin järjestää heillekin hyvät tytöt.

Kaikki on paljon helpompaa, kun minut tunnetaan täällä, kiitos sinun, Pasi. Sveta muuten kertoi sinusta paljon, joten arvasin, että sinulla oli ollut sormesi pelissä, kirjaimellisesti. Mutta oli kiva, että kerroit siitä itse. Toivottavasti tapaamisemme eivät lopu tähän. Kun tulen ensi kerran Helsinkiin, voinko ottaa teihin yhteyttä? Sillä näin hauskaa minulla ei ole ollut aikoihin. Testataan Helsingin yöelämä yhdessä.

-    Toki, toki, Elmo nyökkäsi, minä tosin en asu Helsingissä, mutta tulen viivana paikalle, kun Pasi ilmoittaa tulostasi. Oletko sinä, Yoki, naimisissa, vai tarvitsetko pikkupöksyjä

tyttöystävillesi? Niitä minun tehtaani nimittäin valmistaa.

-    Kyllä minä olen naimisissa. Minulla on kaksi poikaa, viisi ja kaksivuotiaat. Kyllä pikkupöksyt kelpaavat ja voihan niitä antaa tyttöystävillekin, kuten sanoit, Elmo. Valmistatko sinä itse neuloksen, vai joudutko sinä ostamaan sen?

-    Minulla ei ole pyörökoneita itselläni. Joudun ostamaan neuloksen muualta. Tehtaallani neulos leikataan ja ommellaan tuotteiksi.

-    Minun sedälläni on. Japanissa myös ompeleva trikootehdas. Hän perusti Pakistaniin neulostehtaan. Siellä neulos myös leikataan hänen kaavojensa mukaan. Sinäkin voisit ostaa hänen Pakistanin tehtaaltaan valmiiksi leikatun neuloksen. Työvoima on siellä tosi halpaa.

Jos olet kiinnostunut, niin annan yhteystietosi sedälleni. Hän ottaa sinuun yhteyttä. Annatko käyntikorttisi?

-    Joo. Ole hyvä. Minulla ei ole tehtaalla telexiä, joten yhteydenotto olisi parempi järjestää

Pasin kautta. Olen kiinnostunut Pakistanin tehtaasta. Minä luulen, että Pasikin lähtee
mielellään kanssani Pakistaniin.

-    Kyllä se minulle sopii. Ota, Yoki, minun käyntikorttini. Tällä kertaa se on omani, eikä miliisipäällikön.

Puhkesirame kaikki nauramaan.

Söimme aamiaisen loppuun ja nousimme hissillä kerrokseernme. Kerrospalvelija hymyili ystävällisesti meidät nähtyään. Tultuamme sviittiimme otin laukustani deodorantin ja vein

sen hänelle. Hän oli ystävällinen ja palvelualtis vanha rouva. Hän ilahtui suuresti muistamisesta. Sanoin hänelle:

-    Kun lähdemme neuvotteluihin, jätän nämä housut sängyn päälle. Hoitaisitko, että ne silitetään?

-    Totta kai. Tarvitsetko vielä jotain?

Sivu 57

-    Laita neljä mineraalivesipulloa jääkaappiin. Tässä maksu. Kaivon taskustani muutaman rupian ja annoin ne hänelle.Palasin takaisin sviittiimme. Yoki näytti huolestuneelta. Hän
-    Täytyy tässä hyvästellä. Minun on vietävä matkatavarani säilytykseen, kun tekin kohta lähdette neuvotteluihin.

Katsoin Elmoa. Hän ymmärsi katseeni ja nyökkäsi.

-    Ei tule kuuloonkaan. Tavarasi ovat täällä ja pysyvät. Pojat tulevat hakemaan ne täältä sitten, kun sinun on aika lähteä lentokentälle. Sinä voit olla täällä niin kauan kuin on tarvis.
Me lähdemme neuvotteluihin kymmentä vaille kymmenen ja sinun autosi tulee vasta varttia vaille yksitoista. Joten ole täällä kuin kotonasi.

-    Kiitoksia, mutta en halua olla vaivaksi enää enempää.

-    Höpö, höpö. Et sinä vaivaksi ole. Jos olisit, sanoisin sen sinulle suoraan. Kait sinä minua jo sen verran olet oppinut tuntemaan.

-    Kun te tulette Moskovaan, niin minä toimin isäntänä. Se on vähintä mitä minä voin tehdä.

-    Asia on kirjattu muistiin. Ilmoitamme hyvissä ajoin tulemisestamme. Tutustumme yhdessä Moskovan yöelämään. Verrataan sitä sitten Leningradin yöelämään. Moskovassa Leningradin Bakua vastaa ravintola Arbat.

-    Siellä en ole käynytkään. Sovitaan niin. Mutta kai te vielä yhdet viskit otatte kanssani, meinaan tapaamisen ja tutustumisen maila. Sen jälkeen jätän teidät omaan rauhaan ja rupean katsomaan televisiota.

Joimme viskit Yokin kanssa ja sulkeuduimme Elmon kanssa makuuhuoneeseen.

-    Elmo, Berjozka aukeaa yhdeksältä. Muistuta minua, jos en muista. Sieltä pitää hakea yksi konjakkipullo ja kolme kartonkia tupakkaa, niitä hoitoaineita. Minun täytyy vaihtaa vaatteet. Käydään sen jälkeen sinun näytteet ja tarjoukset läpi. Olethan laskenut hinnat siten kuin sovittiin. Meinaan, ettei tule kömmähdyksiä neuvotteluissa. Ja neuvotteluissa toimitaan sen kaavan mukaan, minkä sinulle selvitin. Oletko kylmäharjoitellut neuvotteluita?

-    Olen, mutta käydään näinä kaikki asiat vielä kerran läpi, ne kun  ovat niin outoja minulle. Sitä paitsi minua jännittää niin perkeleesti.

-    Okei, minä vaihdan vain kuteet.

-    Niin minäkin.

-    Kiinnostaisiko sinua sauna tänään? Voitaisiin tilata se viideksi kun tytöt tulevat. Saadaan mainiot selänpesijät.

-    Missä asti se sauna on? Onko sinne pitkä matka?

-    Ei ollenkaan, se on hotellin sauna.

-    Sitten se sopii kuin nyrkki silmään. Saadaan pestyä neuvotteluhiki pois ennen illallista.

-    Meinaatko sinä hikoilla neuvotteluissa’, Elmo?

-    Tuntuu vähän siltä. Muurahaiset kävelevät jo nyt pitkin selkää.


Mutta sen voin luvata,  että en minä niin paljon hikoile, kun sinä viime yön rahtikeikallasi.

Varasin saunan puhelimitse. Vaihdoimme vaatteet ja Elmo järjesteli näytteensä sängyn reunalle. Kun hän oli saanut ne oikeaan järjestykseen, niin hän kasasi ne pinkaksi ja otti kainaloonsa.
Minä otin Pulun kirjoittaman tarjouksen ja menimme työhuoneeseen. Yoki katsoi televisiota olohuoneessa viskilasi pöydällä ja vaikutti varsin tyytyväiseltä.

Suljimme työhuoneen oven ja aloitimme. Minä luin artikkelinumeroita tarjouksesta ja Elmo näytti vastaavan tuotteen. Sen jälkeen tarkastimme tarjoushinnan. Kaikki tuntui olevan okei.
Sitten kävimme Elmon pyynnöstä läpi kerran vielä itse neuvotteluprosessin.

Aloitin kertauksen:

-    Kertaus on opintojen äiti. Muista tämä kaikki, mitä sinulle nyt selitän. Jos pääsemme näissä ensimmäisissä neuvotteluissasi puhumaan jo hinnoista ja vastapuoli antaa vastatarjouksen sinun
tarjoushintaasi, niin vaikka heidän hintansa olisi sinulle sopiva, älä missään tapauksessa hyväksy sitä. Vastapuoli tykkää neuvotella. Sitä parempi, mitä korkeamman hinnan saamme, sillä sopimukseen kirjoitettu hinta kävelee aina vastaan seuraavissa neuvotteluissa. Mitä kauemmin jaksamme kuluttaa takapuolta, sitä paremman tuloksen me saamme. Muista, kun istumme neuvotteluissa, meillä ei ole kiire mihinkään. Keskity vain ja ainoastaan artikkeliin, josta puhumme. Paina tämä hyvin tarkkaan mieleesi. Älä polta pinnaasi, vaikka tilanne junnaa paikallaan. Vastapuoli tulkitsee sen heikkouden merkiksi. Silloin sinä olet lirissä.

 Minä annan kyllä merkin, kun tilanne on loppuun käsitelty. Jos emme pääse sopimukseen ensimmäisestä artikkelista, niin jatkamme kylmän rauhallisesti seuraavasta. Ensimmäiseen artikkeliin me voimme aina palata myöhemmin, kun olemme saanet määritettyä hintatason jollekin vastaavalle tuotteelle. Äläkä näytä ilmeelläkään, missä mennään. Vastapuoli on taitava ja hyvän psykologisen koulutuksen saanut. Pidä pokerinaama. Muuten tulos ei ole niin hyvä kuin olisi saavutettavissa. Äläkä neuvottele minun kanssani ääneen tärkeistä kysymyksistä. Vastapuolella istuu aina joku, joka osaa suomea, ainakin tyydyttävästi. Muuten voimme kyllä neuvotella ääneen, mutta hinnasta ei missään tapauksessa. Jos haluat keskustella hinnasta minun kanssani, niin käytä taskulaskinta. Näppäile siihen hintainformaatio ja näytä

minulle.    Mutta muista, että nollaat näytön, ennen kuin panet laskimen pöydälle. Ja kun he antavat vastatarjouksen, ota laskin käteesi, mutrista suutasi ja ota vakava ilme kasvoillesi. Sillä
ei ole mitään väliä, mitä sinä laskimeen näppäilet. Mehän tiedetään, missä mennään. Pääasia on, että vastapuoli luulee sinun todella miettivän ja laskevan heidän vastatarjouksensa

vaikutusta sinun katteeseesi. Ei heidän tarvitse tietää, että sinä olet etukäteen kalkyloinut kaikki hinta- ja määrävaihtoehdot antamieni ohjeiden mukaan. Etenkin kun sinä olet ensi kertaa

neuvotteluissa heidän kanssaan. Ja yksi tärkeä pointti. Aina kun me annamme vastatarjouksen ja lähestymme heitä, niin me korotamme tilausmäärää. Sanomme, että tämän verran me voimme tulla vastaan hinnassa, jos te nostatte määrää niin ja niin paljon.
Muistatko sinä tämän kaiken?

-    Toivottavasti. Uskon niin. Tämä poikkeaa aika tavalla siitä

kaupankäynnistä, mihin minä olen tottunut.

-    Määrätkin ovat erilaisia, mihin sinä olet tottunut.

-    Entä jos minun täytyy ehdottomasti kysyä sinulta neuvotteluissa jotain sellaista,

 mitä en voi kysyä tai sanoa laskimella?

-    Jos sinun on ehdottomasti kysyttävä jotain, niin avaa neuvottelumuistiosi tyhjä sivu loppupäästä. Nosta muistio pöydältä syliisi ja kirjoita kysymys. Minä vastaan samalla tavalla. Ja
kun laitat muistion pöydälle takaisin, niin laita kysymyssivu piiloon. Minä uskon, että me pärjäämme hyvin. Käytä tervettä maalaisjärkeä. Ei tämä niin vaikeaa ole, miltä se saattaa

tuntua sinusta ennen ensi neuvotteluja. Jaaha, eiköhän tämä riitä.
Minun täytyy vielä käydä läpi Farkku Oy:n ja Pusero Oy:n näytteet ja tarjoukset. Sen jälkeen pakkaan hoitotavarat: levyt, kasetit, kirjat ja lehdet, sekä puinen ralliratti Petjalle. Kello
tulee kohta yhdeksän. Käy sinä Berjozkassa ostamassa konjakkipullo ja tupakat. Tai osta kaksi pulloa konjakkia, varmuuden vuoksi.

-    Selvä se, ainakin vielä. Tee sinä vain hommasi kaikessa rauhassa. Mutta eikö oteta yhdet viskit, ettei kankkunen pääse yllättämään neuvotteluissa?

-    Sait ylipuhuttua. Vaikka sen voin sinulle taata, että kankkunen ei pääse yllättämään neuvotteluissa. Kun olemme lopettaneet Marinan kanssa sinun tuotteidesi käsittelyn, niin jatkamme neuvotteluja Farkku Oy:n ja Pusero Oy:n tuotteista Petjan ja Volodjan kanssa.

Silloin kaivamme esille konjakkipullon. Jos päässäsi huimaa silloin, niin Siitä vaan. Sinun neuvottelusi ovat silloin loppuneet. Ota ihan iisisti ja skoolaa poikien kanssa. Mieluiten mahdollisimman paljon ja mahdollisimman nopeasti. Heille kyllä maistuu.

Minä yritän passata mahdollisuuksien mukaan.

-    Sen minä ainakin osaan hoitaa. Oli se hyvä, että sanoit kaksi konjakkipulloa. Eihän sitä kukaan etukäteen voi tietää. Parempi varautua tulevaan tilanteeseen. Minä kyllä hoidan hommelin. Luota minuun.

-    Asia piffi.

-    Mennään ottamaan ne viskit Yokin kanssa. Hänestä on varmaan
tylsää napostella yksin. Sitten minä jätän sinut rauhaan.

-    Pika pikaa, pika pikaa.

Menimme olohuoneeseen. Yoki katseli balettia televisiosta. Huomattuaan tulomme

 hän nousi ylös ja sanoi:

-    Otetaan yhdet viskit, jos sopii. Suu on yhtä kuiva kuin arabin
sandaalin pohja keskellä Saharaa.

Rupesimme Elmon kanssa nauramaan. Yoki katsoi meitä kysyvästi.
Elmo kiirehti selittämään:

-    Sitä mekin arvelimme. Juuri siksi me tulimme.
Yoki kaatoi viskit ja joimme suuresti nauttien.

Vein Elmon näytteet ja tarjouksen makuuhuoneeseen. Kaivoin laukustani

B-vitamiinipurkin ja palasin olohuoneeseen. Näytin purkkia ja sanoin:

-    Ottakaa pojat kehon vahvistukseksi ja aivokopan kirkastukseksi B-vitamiinia.

-    Minä voin ottaa yhden, Elmo sanoi.

-    Ei. Ota kourallinen. Yoki myös. B-vitamiini on vesiliukoinen. Se ei varastoidu elimistöön, vaan ylimääräinen tulee kusen mukana ulos.

Kuin malliksi heitin kourallisen tabletteja suuhuni ja huuhdoin ne mineraalivedellä alas.

Pojat katsoivat toisiaan ja ottivat kumpikin kolme tablettia.

-    Minä menenkin jatkamaan työtäni, minä sanoin ja kannoin farkkuja puseronäytteet työhuoneeseen.

Kävin näytteet läpi tarkasti, mutta nopeasti. Sen jälkeen tein lahjatavaroista paketit kutakin henkilöä varten mukaani ottamiin muovikasseihin. Kävin vielä läpi Petjan ja Volodjan minulla antamat toivelistat. Kaikki oli okei. Kannoin näytteet ja tarjoukset makuuhuoneeseen. Etsin Elmon laukusta ylimääräiset yhdeksän paria pikkupöksyjä. Panin ne muovikassiin ja takaisin Elmon laukkuun. Onhan se korrektia, että tehtailija itse antaa Mannalle koekäyttöpöksyt. Valmistelutyöt oli tehty. Karmoin kaikki neuvotteluihin mukaan otettavat laukut eteiseen.

Elmo tuli samalla Berjozkasta ja ryhtyi pakkaamaan ostamiaan tavaroita laukkuunsa.

-    Kuulehan, Pasi, voisitko sinä opettaa minulle muutaman sanan venäjää?

Meinaan vaan, että voisin hieman briljeerata neuvotteluissa.

-    Mitä sinä nimenomaan haluaisit oppia?

-    Esimerkiksi: hyvää päivää, näkemiin, oli hauska tutustua teihin.

-    Hyvää päivää on: dobryj denj. Näkemiin: da svidanija. Olihauska tutustua teihin:

byla prijatna s vami paznakomitsja.
Kirjoitan ne paperille. Merkkaan tavun, jolla on paino. Tutki niitä rauhassa vähän aikaa.

Sitten otamme ääntämisharjoitukset.
Kyllä sinä ne opit.

-    Kuulostaa vaikealta, mutta minä yritän. Yrittänyttä ei laiteta.

Yoki pani television kiinni ja kääntyi meidän puoleemme:

-    Minun on pakko soittaa Svetalle. On aivan pakko. Hän oli sängyssä vallan mainio.

Opin ihan uuden asennon häneltä. Minun ajatukseni ovat koko ajan hänen luonaan.

En voi sille mitään. Kuulehan nyt Yoki. Nyt puhuu kokemuksen syvä rintaääni.

Jos sinä opit häneltä uuden asennon, älä missään ihmeessä kokeile sitä vaimosi kanssa kotona. Pari vuotta sitten hyvä ystäväni Andrei esitteli minulle Kirovin baletin ballerinan Iran. Ravintola
illan päätteeksi toin hänet tänne Astoriaan tähän nimenomaiseen sviittiin. Voi pyhä pylvänä, mutta hän antoi tosi kyytiä. Melkein teimme asennon 23. Se on kattokruunun ympärillä taittaen,
vaikeusaste 2,3. Hän oli mahtava. Kun tulin kotiin matkalta, niin menin sänkyyn vaimoni kanssa. Kun olimme lopettaneet, hän sanoi, että tämä uusi asento oli mahtavan hyvä, tosi makea. Kun sinä menet seuraavan kerran Leningradiin, niin opettele taas uusi asento. Sen jälkeen seurasi viikon mykkäkoulu. Sanaakaan en saanut hänestä irti. Aika masentavaa, eikö totta?

Ovelta kuului koputus. Menin avaamaan. Nikolain autonkuljettaja ilmoittautui.

Sanoin hänelle:

- Olemme varttitunnin päästä alhaalla. Ota tuosta pari laukkua mukaasi.

Oli aika hyvästellä Yoki.

- Yoki, minun ja Elmon täytyy nyt lähteä. Kiitoksia mieleen painuneista hetkistä kanssasi.

Ja kuten sovittiin, pidämme yllä yhteyttä. Milloin Moskovassa, milloin Helsingissä, milloin

Lenigradissa. Jos setäsi on kiinnostunut neuloskaupoista, niin me lennämme Elmon kanssa Pakistaniin. Tällä haavaa en voi muuta, kuin toivottaa sinulle kaikkea hyvää työelämässä ja tietenkin henkilökohtaisessa elämässä. On pakko ottaa vielä yhdet viskit Yokin kunniaksi. Luulen, että teillekin maistuu.

Yoki ja Elmo nyökkäsivät hiljaisina. Tämä hetki oli jotenkin surumielinen. Kohotimme lasit ja joimme Pohjanmaan kautta. Halasimme Yokia. Hänestä oli tullut vajaan vuorokauden aikana tosi ystävä. Samoin tunsi hänkin, ainakin ilmeestä päätellen.

Otimme laukkumme ja laskeuduimme hissillä alas. Nikolain autonkuljettaja istui ulko-oven luona odottamassa. Kävin vielä varmistamassa Iralta, että Yokin lentoliput olivat kunnossa.

Pyysin häntä lähettämään pojat hakemaan Yokin. matkatavarat, kun hänen autonsa tulisi paikalle.

Menimme Tshaikaan. Minä sanoin kuljettajalle:

-    Eilen ei huomattu esitellä toisiamme. Minä olen Pasi ja kaverini on Elmo.

-    Minä olen Oleg.

-    Ajetaan Moskovskij prospektille. Oli se hyvä, että Nikolaille jäi maitti päälle. Saamme nauttia kunnon kyydistä ja ihan ilmaiseksi. Tällaisessa matkustamisessa on tyyliä. Tästä minun

rasittunut vartaloni tykkää. Jaaha, Elmo, ei muuta kuin ääntämisharjoitukset. Onko sinulla paperi mukana?

-    Kädessäni. Olen koko ajan tankannut näitä sanoja päähäni. Saas nähdä, opinko niitä ollenkaan. Etenkin toi viimeinen lause tuntuu heprealta.

-    Muista, että Neuvostoliitossa jokainen lapsikin puhuu venäjää. Ei venäjän kieli silloin voi olla vaikeaa. Aloitetaan. Teimme ääntämisharjoituksia. Olegilla oli hauskaa, kun hän kuunteli meitä. Elmo oppi olosuhteet huomioon ottaen aika hyvin lausumaan paperilla olevat sanat. Kun auto kääntyi Moskovskij prospektille sanoin Elmolle:

-    Homma on hanskassa aivan tarpeeksi hyvin. Venäläiset ymmärtävät sinua, mikä on tärkeintä. Ei kenestäkään voi varttitunnissa tulla venäjän kielen maisteria. Sinä voit kiinnittää sen lapun neulalla solmion kääntöpuolelle, kuten Ahtikin teki aikoinaan.
Jostain syystä lappu kuitenkin hävisi. Kun Ahtin piti sanoa italiaksi hyvää päivää, hän käänsi solmiota ja luki sieltä tyytyväisenä “Trevira”.

-    Heh, heh. Parempi olla laittamatta lappua, ettei tule tehtyä
karjalaisia. Lukaisen paperin vielä pari kertaa.

-    Tulemme kohta perille. Ei muuta kuin lycka till.
Oleg teki u-käännöksen ja parkkeerasi auton komean rakennuksen

eteen. Minä katsoin kelloa. Se oli 10.25. Hyvissä ajoin perillä. Sanoin Olegille:

-    Voit pitää vapaata. Tule takaisin kahdeltatoista. Jos meitä ei näy, niin jää odottamaan.

Ota tästä ajantappovälineitä, minä sanoin ja annoin hänelle tupakka-askin.

-    Selvä juttu. Autan teitä kantamaan laukut sisälle. Nousimme portaat ja menimme ovesta sisälle. Vastaan tulvahti muokattujen turkisten haju. Samassa rakennuksessa toimi myös
turkiksia huutokauppaava organisaatio. Nähtävästi kohta oli huutokaupan aika, sillä joka puolella näkyi turkispaaleja. Oven oikealla puolella pöydän ääressä istui päivystäjä. Pyy-
sin häntä ilmoittamaan Marinalle, että olimme saapuneet. Hän soitti ja me menimme penkille istumaan ja odottamaan. Hetken kuluttua hissi laskeutui alas ja tulkkityttö Ljuba tuli

luoksemme. Vaihdoimme tervehdykset ja minä esittelin Elmon ja Ljuban toisilleen.

 Menimme hissiin. Minä kysyin Ljubalta:

-    Neuvottelemmeko kolmannessa kerroksessa?

-    Kyllä. Marina olisi halunnut pitää neuvottelut viidennessä kerroksessa, mutta Volodja ja Petja olivat ehtineet varata kolmannen kerroksen neuvotteluhuoneen. Sinä, Pasi, taidat pitää
kolmannen kerroksen neuvotteluhuoneesta.

-    Kyllä pidän. Siellä voi aina neuvotella kaikessa rauhassa, koska siellä ei ole puhelinta.

-    Se on aivan totta.

Hissi pysähtyi kolmanteen kerrokseen ja Ljuba sanoi:

-    Sinä, Pasi, tunnetkin tien neuvotteluhuoneeseen. Minä käyn
hakemassa Marinan. Mitä teille saa olla?

-    Teetä ja mineraalivettä. Teidän teenne on aina niin mainiota.

Menimme Elmon kanssa neuvotteluhuoneeseen. Minä sanoin:

-    Laita näytteesi pöydälle valmiiksi. Laitoin koekäyttöpöksyt



muovikassiin ja laukkuusi. Laita muovikassi pöydän alle valmiiksi. Anna tupakka-kartonki. Minä avaan yhden askin ja laitan sen ja loppukartongin pöydälle. Ja sitten vielä sytkärit,
niin kaikki on kunnossa. Lykkyä pyttyyn, Elmo. Muistatko sinä vielä ne venäjänkieliset termit?

- Kyllä. Olen hokenut niitä koko ajan mielessäni. Mieleeni tuli psykologian opettaja lyseossa. Hän. opetti eräällä tunnilla meille oppimista. Hän sanoi, että asioita ei kannata lukea ulkoa, vaan ne on opittava ymmärtämään. Jos lukee, että hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala, niin opettajan kysyessä, mikä hauki on, vastaus saattaa olla, että hauki on rupisammakko.

- Sieltä vastapelurisi jo tuleekin. Hyvää päivää. Tässä on tehtailija Elmo. Tässä on trikootuotteiden ostaja Marina. Elmo nousi ja ojensi kätensä sanoen:

- Da svidanija, näkemiin.

Marina katsoi Elmoa, sitten minua. Marina, Ljuba ja minä purskahdimme nauramaan.

Elmo katsoi meitä hätääntyneenä. Minä sanoin hänelle:

- Nyt siitä hauesta tuli todellakin rupisammakko. Sinun olisi pitänyt toivottaa hyvää päivää, mutta sinä toivottelitkin näkemun.

Myös Elmo purskahti nauramaan. Ehkä näin oli hyvä. Se vapautti tunnelman ja saatoimme paneutua varsinaiseen päivän aiheeseen ilman mitään aasinsiltoja.

Annoin Marinalle tarjouksen ja esittelin hänelle näytteitä lukien kunkin näytteen tuotelapusta sen artikkelinumeron. Näin Marina saattoi katsoa tarjouksesta oikeat tekniset tiedot ja tarjoushinnan. Elmo seurasi jännittyneenä Marinan ilmeitä. Hän oli vannoutuneena shakinpelaajana tottunut seuraamaan vastapelurin reaktioita pelin kuluessa. Marina ja Ljuba hypistelivät näytteitä ja heidän ilmeensä vaikutti tyytyväiseltä. Nyt saatoin minäkin huokaista helpotuksesta Elmon puolesta. Kuulin myös Marinan ja Ljuban hiljaisen keskustelun, kun he miettivät mahdollisia ostajia ja niitä tuntui riittävän. Listalla oli paljon tuttuja toimitusosoitteita.

Avasin tyhjän sivun neuvottelumuistiosta ja kirjoitin: tilaus on tulossa, rentoudu, relax.

Elmo luki sen. Ilmekään ei muuttunut hänen kasvoillaan, kun hän katsoi minua ja nyökkäsi. Käänsin





lehden pois näkyvistä ja laitoin neuvottelumuistion pöydälle. Tarjosin tytöille tupakat ja Elmo antoi tulta. Join teetä. Se maistui hyvältä kuten aina. Suu tuntui kuivalta eilisen jälkeen. Marinan jälkeen tulevat Petja ja Volodja. Elmolla oli laukussaan kaksi pulloa konjakkia. Silloin ne voitaisiin kaivaa esille ja sammuttaa kasvanut janon tunne. Stoppia, eipäs mennä tapahtumien edelle.

Narina oli valinnut viisi näytettä, joita hän tutki tarkemmin.
Välillä itse näytteitä, välillä teknisiä tietoja ja hintoja.
Sitten hän katsoi meitä ja alkoi puhua:

- Nämä painokuosit ovat mielestäni parhaat. Värejäkin on aivan riittävästi. Minä ehdotan seuraavaa menettelyä. Kuukauden päästä on Nainen ja Mies-näyttely. Minä pyrin saamaan mahdollisimman monta sopimusta eri firmojen kanssa allekirjoitettavaksi juhlallisesti näyttelyssä. Se korostaa näyttelyn merkitystä. Monet suomalaiset uudet yrittäjät luulevat, että siellä tehdään kauppoja ja allekirjoitetaan sopimuksia heidän uusista malleistaan.
Sitä tapahtuu harvoin. Siellä allekirjoitettavat sopimukset koskevat tuotteita, joista on keskusteltu jo aiemmin. Kuten nyt nämä herra Elmon housunäytteet. Teidän suomalaisten kauppahuoneiden pitäisi selvittää tämä teidän asiakkaillenne mahdollisimman selvästi, sillä jotkut uudet yrittäjät tuntuvat käyvän ylikierroksilla, kun eivät pääse tekemään konkreettisia kauppoja.
Meidän asiakkaamme käyvät näyttelyn aikana kaikkien firmojen tuotteet läpi ja kertovat sitten meille, mistä he ovat kiinnostuneet. No niin herra Elmo. Minä esittelen nämä tuotteet asiakkailleni ja kerään yhteen tilausmäärät tuotteittain. Siksi pyydänkin herra Elmoa vielä tarkastamaan hintoja ennen näyttelyyn tuloa. Te voitte varmasti tulla tänne päivää paria ennen näyttelyn avaamista, että saamme neuvotella rauhassa sopimuksesta.

Elmo katsoi minua. Minä nyökkäsin hänelle ja hän nyökkäsi Mannalle.

Kysyin Marinalta:

- Osaatko sinä yhtään arvioida, minkälaisista määristä saattaisi
olla kysymys?

- Parempi, kun puhumme niistä sitten, kun minulla on asiasta varma tieto. Ei tule luvattua sellaista, mistä ei voi pitää kiinni.




Minulla on nyt näytteet ja kaikki tarvittavat tiedot. Voimme varmaankin lopettaa tältä erin. Jatkamme sitten kuukauden päästä. Kiitoksia paljon.

Pyysin Elmoa antamaan Marinalle kassin, missä koekäyttöpöksyt
olivat. Elmo ojensi kassin Marinalle sanoen:

- Kun on kysymys uudesta tuotteesta, ostajan tulee vakuuttua tuotteen laadusta.

Tässä olisi muutamat koekäyttöhousut, olkaa hyvä.

Marina otti vastaan kassin ja kiitti. Elmo keräsi ylimääräiset näytteet pöydältä. Annoin hänelle muovikassin ja näytin kolmea sormea. Hän ymmärsi heti ja laittoi kolmet pöksyt kassiin. Hän
ojensi kassin Ljuballe. Minä kaivoin laukustani kassin, missä aviisit ja kirjat olivat. Ojensin sen Ljuballe sanoen:

- Tässä suomen kielistä materiaalia teidän suomen kielentaitoisille henkilöille.

Sen lisäksi annoin kummallekin musiikkikasetin ja pöydällä olleen avatun tupakkakartongin.

Hyvästelimme ja jäimme odottamaan Petjaa ja Volodjaa. Annoin valittujen näytteiden artikkelinumerot Elmolle. Elmo vaikutti tyytyväiseltä, eikä syyttä.

Hän sanoi:

- Kyllä minä viimeistään nyt uskon, että meidän ei tarvitse täällä kuukausikaupalla istua saadaksemme markkinat avattua, niin kuin Yokin täytyi tehdä Puolassa. Oli se hyvä, että jaksoit ylipuhua minut lähtemään tänne. Jaaha, minun työni on sitten tehty. Odottelen vain, milloin pääsen korkkaamaan konjakkipullon. Päässä humisee niin oudosti. Miten on sinun laitasi?

- Kyllä se hyvää tekisi. Mutta pitää odottaa vielä hetki. Sieltä he tulevatkin.

Petja ja Volodja astuivat hymyillen huoneeseen. Nousimme ylös. Minä halasin kumpaakin ja esittelin Elmon heille. Volodja näytti minulle kaappia kysyvästi. Minä nyökkäsin ja hän otti sieltä neljä lasia.

Pukkasin Elmoa kylkeen ja hän otti laukustaan konjakkipullon, avasi sen ja kaatoi kaikille konjakit: Nostin lasin ylös ja esitin maljan:

- Tapaamisen kunniaksi. On aina hauska tavata teitä ja todeta, että ilo on molemminpuolista. Yhteistyön ja yhteisymmärryksen malja. Maijan jälkeen avasin tyhjän sivun neuvottelumuistiosta ja kirjoitin Elmolle viestin: pidä huolta juomapuolesta ja kaada aina lisää, kun poikien lasit on tyhjät, ehdottele maljoja, sillä minä yritän passata mahdollisuuksien mukaan. Näytin sen hänelle. Hän hymyili ja nyökkäsi.


Avasin näytelaukkuni. Annoin tarjoukset kummallekin. Esittelin näytteitä heille lukien aina kunkin näytteen tuotelapusta artikkelinumeron, joten he pystyivät seuraamaan tarjoustietoja. Näytin kaikki näytteet perä perää. Kun näytteet oli käyty läpi, he ryhtyivät tarkastelemaan niitä huolellisesti ja mielipiteitä vaihtaen. Lopulta he valitsivat sekä Farkku Oy:ltä että Pusero

Oy:ltä kahdeksan mallia kummaltakin. Kirjoitin ne ylös ja kysyin:


- Mitä sovitaan jatkosta?

Petja ehdotti:


-  Me otamme nyt näinä näytteet. Teemme niiden kanssa työtä ja lyödään kaupat lukkoon näyttelyssä.


Se ei miellyttänyt minua ollenkaan, sillä valittuja näytteitä oli kuusitoista. Jos neuvottelut käydään vasta näyttelyssä, niin saattaa käydä niin, että tulee aikapula. Neuvottelut oli

aloitettava jo ennen näyttelyä. Niinpä ilmaisin eriävän mielipiteeni:


- Minun mielestäni se ei ole hyvä ratkaisu. Voitaisiinko sopia niin, että minä tulen firmojen johtajien kanssa ensi viikolla neuvotteluihin? He lähettivät paljon terveisiä ja pyysivät

kertomaan, että ne näytteet, joita ette valitse ostoja varten, voivat jäädä teidän käyttöönne, kuten tapana on ollut.


Petja ja Volodja katsoivat minua ja naurahtivat:


-                     Pasi, tästä on tullut hyvä tapa. Meillä on aina käyttöä niille.

Suuret kiitokset Pekalle ja Matille. Pidämme heidät aina mielessä.


- Petja, jos sinä pistät tuulemaan, niin riittääkö sinulle viikko aikaa valmistautua?

Olisi mukavaa allekirjoittaa valmiit sopimukset näyttelyssä ja oikein juhlallisesti.


- Aika on lyhyt. Sinä painostat minua. Minun pitää neuvotella Volodjan kanssa.


- Okei, mutta otetaan ensiksi pienet neuvoa antavat. Neuvottelut sujuvat vilkkaammin.


Skoolasimme ja joimme konjakit. Elmo oli ottanut pyyntöni huomioon ja piti huolen siitä, että laseissa oli aina juotavaa Petja ja Volodja menivät huoneen takanurkkaan ja keskustelivat

siellä, joten en kuullut, mistä he puhuivat. Hetken kuluttua he tulivat takaisin pöydän ääreen. Petja kysyi:


- Koska te lähdette kotiin Suomeen?


- Huomenna iltakoneella.


- Hyvä. Voimmeko tehdä niin, että jatkamme neuvotteluja uusien mallien osalta huomenna kello kymmeneltä? Toivottavasti saat mukaasi Suomeen vietäväksi mukavia terveisiä meiltä Pekalle ja Matille.


- Jo vain se sopii. Ja jos tarvitaan, niin jatketaan neuvotteluja vielä ylihuomennakin.

Minun täytyy siinä tapauksessa hoitaa päivän pidennys viisumeihin. Miten sinä, Elmo?

Lähdetkö sinä huomenna vai haluatko jäädä ylihuomiseen, jos tarvitaan?


- Matkailu avartaa. Sitä paitsi minä en voi jättää sinua yksin neuvottelemaan. Ties mitä tyhmyyksiä sinä teet ilman minua. Totta kai minä jään.


- Petja ja Volodja, asia on sitten selvä. Luuletteko, että voimme sopia kaupoista

konkreettisesti jo huomenna ja ylihuomenna?


- Puhuimme Volodjan kanssa, että me voimme varmaankin jotain sopia, mutta kaikki riippuu sinusta ja hinnoistasi. Meidän täytyy vielä tänään käydä tarjoukset läpi ja miettiä määriä, mitä voimme ostaa. Sitä varten minun on soitettava tänään suurimmille asiakkailleni. Ja tärkeintä on, että sovimme hinnoista..


- Niistä olemme aina pystyneet sopimaan. Eiköhän me löydetä yhteinen kieli tälläkin kertaa. Sen kunniaksi, ystävät, sen kunniaksi pienet lystikkäät konjakit. Skool. Sopiiko teille muuten

illallinen tänään?


- Ei, tänään ei sovi. Sinähän järjestit meille juuri ylitöitä täksi päiväksi. Katsotaan huomenna,

jos teidän täytyy vielä jäädä Leningradiin.


- Petja, sinä sanoit puhelimessa minulle, että sinulla on yllätys minulle. Mikähän se mahtaa olla? Toivottavasti positiivinen.


- Kelpaisikohan Farkku Oy:lle ja Pusero Oy:lle lisätilaus vanhoihin sopimuksiin? Mitäs luulet?


- Kerro vähän tarkemmin.


- Minä voisin ostaa lisää farkkuja, sekä denimiä että samettia.

Kumpiakin 100.000 paria. Ja niitä Pusero Oy:n toppiksia kolmea mallia 40.000 kutakin.

Hinta ja muut ehdot vanhan sopimuksen mukaan.

-    Täytyy ottaa vanha sopimus esille, hetkinen vain. Sanoppas ne toppiksien artikkelinumerot. Okei, minä katson. Ai, ai, ai. Kylläpä on halvat hinnat. Miksi sinä valitsit juuri nämä artikkelit? Luulen, ettei käy. Hm. Tai saattaa se käydäkin, jos osa menee protokollaan. Onko sinulla vapaata protokollavaluuttaa?

-    Volodja, mitä sinä luulet? Paljonko voimme antaa Pasille?

-    Käydään vähän neuvottelemassa. Elmo kohotti lasin ja sanoi:

-    Olen kuunnellut neuvotteluanne ja ehdotan maljaa sille, että löydätte yhteisen kielen.

Nostimme kaikki lasit ja tyhjensimme ne saman tien. Petja ja Volodja nousivat ja menivät taas huoneen perälle neuvottelemaan. Heidän poskillaan oli jo konjakin aikaan saama terve punotus.
Elmo oli tehnyt hyvää työtä. Elmo sanoi minulle:

-    Nyt minä olen ihan sekaisin. Mistä ihmeen vanhojen sopimusten hinnoista te puhuitte?

Ja mitä se protokollavaluutta on? Saat kyllä pitää oppitunnin minulle, kun tulemme hotelliin. Maistappa sinäkin vähän konjakkia. Olet onnistunut passaamaan oikein hyvin. Että Pohjanmaan kautta. Kyllä minä olen huomannut. Minä olen jo huppelissa ja pojillekin tuntuu maistuvan. Mutta niin hän sen piti ollakin.

-    Minä selvitän nämä asiat sinulle sitten hotellissa. Jatka konjakkitarjoilua entiseen malliin. Kyllä tästä hyvää tulee. Parempaa kuin uskalsin odottaa.

Pojat jatkoivat neuvonpitoa. Avasin tupakka-askin ja jätin lopun kartongin pöydälle.

Niitä hoitoaineita.

Petja ja Volodja palasivat pöytään. Petja katsoi neuvottelumuistiotaan ja kysyi:

-    Milloin luulisit heidän pystyvän toimittamaan nämä lisätilaukset?

-    En osaa yhtään sanoa. En ollut varautunut tähän. Minä soitan heille tänään hotellista.

Entä protokollavaluutta? Minun täytyy tietää, mitä minä heille ilmoitan. Paljonko?

-    Suoraan kysymykseen suora vastaus, viisitoista prosenttia.

-    Merkitsen sen ylös, mutta minusta tuntuu, että se ei riitä.

-    Tehdäänkö niin, että minä selvitän näinä asiat tänään ja jatketaan
huomenna kello kymmenen?

-    Näin meidän on tehtävä. Onko sinulla, Pasi, ylimääräisiä muovikasseja? Minun täytyy pakata nämä näytteet ja niitä on suoraan sanoen valtava määrä.

-    Minä jätän nämä laukut. Pakkaa ne niihin.

Petja ja Volodja pakkasivat näytteitä tottuneesti. Petja lähti viemään ensimmäistä laukkua.

Minä rupesin jututtamaan Volodjaa. Elmo tarjoili konjakkia tottuneesti. Minäkin saatoin

ottaa jo huoletta, sillä varsinaiset neuvottelut olivat tältä päivältä ohi.

Petja tuli hakemaan toisen laukun. Siinä menivät loput näytteet. Käännyin Volodjan

 puoleen ja kysyin kuiskaten:

-    Onko teillä varaa nostaa vielä protokollan osuutta? Sinä kun olet suuri päällikkö,

joka voi päättää tällaisista asioista.
Tyytyväinen hymy levisi hänen kasvoilleen. Tällaiset pienet kehut vaikuttavat

tässä maassa ihmeellisen paljon.

Hän katsoi varovasti Elmoa ja sitten nyökkäsi tuskin havaittavasti. Minä nyökkäsin ja

iskin silmää. Sillä tavalla kiitin häntä
tuiki tärkeästä tiedosta. Hän kuiskasi vielä:

-    Näin meidän kesken vain. Älä mainitse asiasta Petjalle, äläkä kellekään muulle.

-    Asia hoidossa. Sieltähän Petja jo tuleekin. Haluaisin kiittää erittäin miellyttävistä neuvotteluista. Vaihtakaamme nyt hetkeksi vapaalle. Sen kunniaksi, kaikkien meidän malja.

Kun lasit oli kumottu annoin kummallekin muovikassin, missä oli heidän toivomuslistansa mukaan pakatut tavarat. He avasivat kassit ja tutkivat niiden sisältöä. Petja otti ralliratin ja

pyöritti sitä kädessään. Naamasta näki, että hän oli enemmän kuin tyytyväinen. He kiittivät ja antoivat uudet toivomuslistat. Luin ne läpi ja totesin, että kaikki toiveet olivat toteutettavissa. Nyökkäsin ja panin listat taskuuni. Volodja kysyi minulta:

-    Voitko tuoda seuraavalla kerralla miesten pukukangasnäytteitä? Meidän mitat ovat varmaankin taliessa pukutehtaalla. Pitäisi tilata parit uudet puvut. Voimme sitten näyttelyssä antaa lisätilauksen miesten puvuista. Petja ei tiedä vielä tarkkoja määriä, mutta hän selvittää

ne näyttelyyn mennessä.
-    Okei, merkitsen pyyntösi ylös.

Elmo otti laukusta toisen pullon ja hoiti tamadan tehtäviään tietyllä. arvokkuudella.

Tamada on Neuvostoliiton etelätasavalloissa juhlissa pöydän päässä istuva arvokas ja

kaikkien kunnioittama henkilö, joka pitää huolen siitä, että juomisessa ei pääse

syntymään pahemmin taukoja. Hän on mestari keksimään aina uuden maljan aiheen.

Hän määrää myös jokaisen vieraan vuorollaan pitämään maljapuheen juhlinnan kohteelle

 tai kohteille. Hän tarkkailee, miten juhlan osanottajat juovat. Ne, jotka juovat Pohjanmaan
kautta, saavat häneltä tunnustuksen. Ne, jotka eivät juo, saavat häneltä moitteita käytöksestään. Jos juoma’ pääsee loppumaan pöydästä, hän on erityisen vihainen tarjoilijoille. Lasi ei saa

olla tyhjä silmänräpäystä pitempään.

Katsoin kelloa. Se oli jo vähän yli kaksitoista. Oleg odottimeitä.

-    Nyt meidän täytyy lähteä. Auto odottaa jo meitä. Ja minun on päästävä soittamaan Suomeen. Luulen, että Pekka ja Matti ilahtuvat puhelinsoitosta, jos hinnat vain sopivat heille. Selvitän
heidän kanssaan kaikki auki jääneet kysymykset ja kuten sovittiin, jatketaan huomenna kymmeneltä. Kiitoksia vielä kerran erittäin miellyttävistä neuvotteluista.

Petja vastasi:

-    Kiitos myös meidän puolestamme. Nyt meidän täytyy kohottaa teille passazhok, matkasauva. Huomiselle tapaamiselle. Olkoon se yhtä tuloksekas kuin tapaamisemme ovat aina olleet ja tulevat olemaan, kun ymmärrämme toisiamme näin hyvin.

-    Jätämme teille tupakat ja konjakin. Niille löytyy varmasti käyttöä.

-    Epäilemättä, epäilemättä.

Hyvästelimme Volodjan. Petja lähti saattamaan meitä alas ulko-ovelle.

Kun hissi lähti liikkeelle, hän kuiskasi korvaani:

-    Meillä on vielä varaa protokollavaluutan suhteen. Tämä vain näin meidän kesken,


-    Jo vain. Vain meidän kesken. Paljon kiitoksia. Hyvästelimme Petjan alhaalla. Oleg istui sisällä ja jutteli päivystäjän kanssa. Kävelimme yhdessä Tshaikaan. Elmo hymyili ja
näytti tyytyväiseltä. Sanoin hänelle:

-    Kiitos mahtavasta suorituksesta konjakkitarjoilussa. Pärjäsit todella hyvin. Taidanpa nimittää sinut firmaxnme pääjuottajaksi. Sinä varmaan huomasit, miksi pojat haluavat aina neuvotella kolmannessa kerroksessa. Se on hiljainen, koska heidän kaikki toimintansa on keskitetty viidenteen kerrokseen. Täältä on helppo viedä kaikki tavarat pois siten, etteivät ylimääräiset silmät ole katsomassa.

Oleg kysyi:

-    Ajetaanko Astoriaan?

-    Sinnepä sinne. No. Millä mielellä, Elmo?

-    Kyllä sinä sen tiedät. Sitä paitsi odotan jo kello viittä, että päästään tyttöjen kanssa saunaan.

-    Meinaatkos sinä niin kuin entinen sormi, joka sanoi keinosiementäjälle:

kumpa pääsis edes kerran vieraisiin. Heh, heh.

-    Minun omatuntoni on puhdas. Se pysyy puhtaana, kun sitä ei käytä. Kylläpä sitä nyt ollaan vitsikkäällä päällä. Heh, heh. Se konjakki oli varmaan erityisen hyvää, kun vitsit lentelee kuin
sorsat sorsastuksen alkaessa. Pitäisiköhän sitä ostaa lisää?

-    Pysytään me vain viskissä ja votkassa. Ei tule niin kauheaa oloa kuin konjakin kanssa lotratessa. Toisaalta ei kukaan ole niin kipeä, ettei vapaapäivänään parane. Sinulla on huomenna vapaapäivä. Minä taas joudun raatamaan kymmenestä lähtien.

-    Kuule, Pasi, jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan, niin minä tulen mielelläni sinun kanssasi neuvotteluihin. Sinä sanoit, että minusta tulee firman virallinen juottaja. Pitää päästä huomenna harjoittelemaan. Harjoitus tekee mestarin.

-    Kiitoksia, Elmo. Olet tervetullut tukijoukoksi. Kun tullaan hotelliin, pitää tilata huoneeseen jotain suolaista palaa. Alkaa muuten kohta hiukomaan. Sinne taisi jäädä yksi Yokin viski-

-    Jos hän ei ottanut sitä mukaansa. Hän oli varannut viskiä todella reippaasti huoneen kaappiin. Mutta ruoan kanssa voitaisiin tilata votkaa. Snapsit tuntuvat jotenkin luonnollisemmalta ruokajuomalta.

-    Totta puhut, ystäväiseni. Ruoan kanssa viski ei todellakaansovi. Janojuomaksi voitaisiin hakea kaljaa Berjozkasta. Haetaan votkat tarjoilijoiden palvelutiskiltä samalla, kun tilataan ruoka huoneeseen. Muuten, uskotko, Elmo, että minulla on ikävä sitä pientä vinosilmää,

Yokia? Loppujen lopuksi hän oli mies paikallaan. Olisi ollut mukavaa, jos hän ei olisi lähtenyt tänään Moskovaan. Mitenkäs me tarvitaan autoa tänään? Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan. Elikkä seitsemäksi. Sopiiko sinulle suppiti tänä iltana?

-    Mitä myrkkyä se on?

-    Lammaskeittoa Bakun tapaan.

-    Onko se sitä, mitä eilen syötiin? Se oli tosi maukasta. Tilaa pöytä neljälle. Minäkin rupesin pitämään Yokista. Jos sen setä ottaa yhteyttä, niin lähdetään Pakistaniin.

 Jutellessamme auto kaarsi maailman leveimmän sillan yli Astorian eteen. Minä pyysin Olegia tulemaan seitsemäksi. Ovella seisoivat vanhat velmut Viktor ja Zahar. Nähtyään, ketä autosta nousi, heidän kasvoilleen nousi ovela hymy. Hymy taisi olla krooninen vika venäläisten ystävieni kasvoilla. He tulivat pikavauhtia luoksemme ja kun. muuta kannettavaa ei ollut, he ottivat attasealaukkumme. Minun täytyi toppuutella heitä:

- Älkää nyt innostuko. Odottakaa laukkujen kanssa. Me käymme Elmon kanssa tilaamassa ruokaa huoneeseen. Hei, Oleg, odota vähän!

Oleg oli juuri lähdössä, kun koputin auton ikkunaan. Hän avasi ikkunan, joka toimi sähköisesti. Pyysin Elmoa avaaman viimeisen kartongin ja annoin Olegille kaksi tupakka-askia. Heilautin kättäni ja hän lähti tyytyväisen näköisenä liikkeelle. Minne lie pimeää keikkaa tekemään.

Kävimme tilaamassa ruoat ja ostimme neljä pulloa votkaa. Kun tulimme takaisin halliin, niin Larissa viittoili meille respassa. Menimme hänen luokseen.

- Pasi, me tulemme hulluiksi sinun kanssasi. Minä ja Ira emme enää tiedä, pitäisikö meidän nauraa vai itkeä. Mitä sinä olet tehnyt herra Yokimotolle? Hän on mennyt aivan sekaisin.

Aamulla hän kieltäytyi kategorisesti lähtemästä Moskovaan. Aeroflotin toimistossa nauretaan meille ja samaan aikaan ollaan hyvin vihaisia. Herra Yokimoto oli juovuksissa. Hän ei uskonut puhuttua sanaa, vaan varasi huoneen ensi yöksi. Saimme hänelle huoneen teidän sviittinne läheltä. Hän ei kuitenkaan suostunut menemään huoneeseensa, vaan jäi odottamaan teitä sviittiinne.
Hän sanoi, että hänellä oli lupa siihen. Mitä me teemme hänen kanssaan? Hän oli aivan tavallinen asiallinen liikemies ennen kuin tapasi teidät. Niin, eikä siinä vielä kaikki. Hän soitti
sen tytön luokseen, joka toi hänet tänne aamulla. Ajattelin ensiksi hätyyttää tytön pois, mutta koska herra Yokimoto on kaikesta huolimatta teidän ystäviänne, annoin tytön jäädä sviittiinne.
Gospodi, voi, voi.

-    Elmo, rukouksemme on kuultu.

-    Toki, toki. Ja siihen on vielä vastattukin.

-    Mitä te sillä tarkoitatte?

-    Ei mitään erityistä, mutta kiitoksia ‘sinulle, Larissa. Ei teidän tarvitse olla yhtään huolissanne. Yoki on aikuinen ihminen ja vastaa teoistaan. Hän on täysissä ruumiin ja sielun voimissa.  Mitä nyt hormonit vähän hyrrää ja vietti- ja tunne-elämä pelaavat
täysillä kierroksilla. Sitä paitsi minua on turha syyttää mistään.

En minä ole pakolla viskiä hänen kurkkuunsa kaatanut. Ja mitä Svetaan tulee, se on hänen henkilökohtainen asiansa. Minä tilasin ruokaa sviittiimme. Pitää mennä lisäämään kaksi annosta tilaukseen. Kun hän saa ruokaa, niin hän piristyy. Eli saatuansa spriitä, virkistyi hän siitä, kohottaen lasiaan, virkkoi veljet asiaan. Sitä paitsi meillä on sauna viideltä. Sauna tekee aina hyvää. Mutta minusta tuntuu, että Sveta on piristänyt häntä ihan tarpeeksi. Minä lupaan, Larissa, että Yokista ei ole mitään harmia. Saunan jälkeen menemme Bakuun syömään ja mikäli
vanhat, merkit pitävät paikkansa, Yoki ei tule teidän harmiksenne tänäkään yönä. Kaikki on kunnossa, aivan varmasti.

-    Gospodi, toivottavasti.

Kävimme tilaamassa lisää ruokaa ja nousimme hissillä kerrokseemme. Viktor ja Zahar seurasivat meitä kuin hai laivaa. Aivan kuin yksi kantaja ei olisi jaksanut kantaa kahta attasealaukkua.

-    Täytyy sanoa, Elmo, että Yoki on aikamoinen aikansa sankari. Alan pitää hänestä entistä enemmän.

-    Sama vika Rahikaisessa. Saas nähdä, minkälaisessa kunnossa mies on.

Kerrospalvelija tuli avaamaan oven. Koputimme kohteliaasti ennen kuin menimme sisälle. Sviitissä oli aivan hiljaista. Ketään ei näkynyt olohuoneessa. Ketään ei ollut

makuuhuoneessakaan. Työhuoneen ovi oli kiinni. Heidän täytyi olla siellä.
Jätimme heidät rauhaan. Viktor ja Zahar odottivat oven pielessä maksua palveluistaan

Kaadoin heille lasilliset votkaa, mitkä he kumosivat alta aikayksikön. Kaadoin toiset.

Niiden kohtalo oli täsmälleen sama kuin ensimmäistenkin. Annoin heille vielä tupakka-askit ja he poistuivat kiitellen ja kumartaen.

-    Vihdoinkin kahden. Pöydällä näkyy olevan melkein täysi viskipullo. Tuliko sinun mieleesi sama kuin minun, Elmo? Nyt otetaan kunnon tujaukset. Me olemme ansainneet ne.

Kurkkasin kaappiin ja totesin, että Yoki oli tankannut viskivarastoa kahdella Dimple-pullolla. Jääkaapissa oli pari mineraalivettä, joten sekin puoli oli kunnossa. Napattuani viskit tilasin Suomen puhelut. Pekka ja Matti yllättyvät varmasti, kun saavat kuulla lisätilauksista. Sellaisia uutisia oli aina kiva ilmoittaa, etenkin kun itselläkin oli hyvä mieli. Puheluita varten olimme sopineet koodikielestä, ihan varmuuden vuoksi. “Asiantuntijat” väittävät, että venäläisen rakennusbetonin koostumukseen kuuluu neljäkymmentä prosenttia mikrofoneja.

Keskus lupasi puhelut puolen tunnin sisällä. Omituista. Kävin vielä mielessäni päivän neuvottelujen kulun. Sekä Petja että Volodja lupasivat toisistaan tietämättä lisää

protokollavaluuttaa. Se oli hyvä asia. Toisaalta kun en tarkemmin tiedä sen mahdollista suuruutta, niin tässä vaiheessa on parempi puhua Pekan ja Matin kanssa viidestätoista prosentista. Laskekoot pojat sen perusteella, ovatko lisätilaukset heille kannattavia. Ai
että huomenna on kiva soittaa ja ilmoittaa protokoilavaluutan lopullinen määrä.

Elmo kaatoi meille toiset viskit ja kohotti lasin:

-    Vielä kerran, Pasi. Yhteistyön maija. Tapaammeko me huomenna Marinan?

-    Jos sinä haluat välttämättä. Tässä vaiheessa meillä ei kylläkään ole mitään neuvoteltavaa.

-    Antaa olla sitten. Ei vaivata häntä enää. Se Bakun pöytätilaus pitäisi hoitaa, ettemme unohda koko juttua. Sillä muutoksella kuitenkin, että meitä on kuusi illastajaa.

Minä etsin numeron puhelinmuistiosta ja soitin Bakuun. Igor otti tilauksen vastaan toivottaen meidät lämpimästi tervetulleeksi. Hän kertoi, että hänellä olisi pitänyt olla tänään

vapaapäivä, mutta hän oli eilen unohtanut kertoa poikansa kasettitilauksen ja poika oli pakottanut hänet töihin.

Ruokaa odotellessamme minä laskin lisätilauksen arvon ja firmalletulevan provision.

Not so bad, jos Pekka ja Matti voisivat hyväksyä kaupan.

Elmo rupesi kuorsaamaan nojatuolissa. annoin hänen nukkua kaikessa rauhassa. Päivä oli ollut raskas myös tamadalle. Päätin herättää kaikki vasta ruoan tultua.

Puhelin soi. Tämä oli tosi nopeasti hoidettu puhelinyhteys. Nostin luurin ja vastasin:

-    Pasi puhelimessa.

-    Hei, Pasi, kuinka päivä meni? Tarkistin vain, ettet ollut
unohtanut tapaamistamme.

-    Mitä? Minäkö olisin unohtanut? Olenko minä koskaan unohtanut,
jos olemme sopineet tapaamisesta?

-    No et. Ehkä minä halusin vain kuulla äänesi.

-    Täytyy lopettaa. Minä odotan Suomen puheluja. Tavataan viideltä.

-    Viideltä. Hei.

Se oli Tamara. Hänellä oli kummallinen tapa soitella aina jollakin tekosyyllä. Toisaalta, ei se kuitenkaan harmittanut. Olihan joku, joka välitti ja varmisti, että kaikki oli kunnossa.
Ovelta kuului koputus. Avasin oven. Tarjoilija Aleksei tuli tarjoiluvaunuineen. Hän kattoi pöydän neljälle ja kysyi:

-    Onko kaikki kunnossa? Puuttuuko jotain?

Totesin kaiken olevan niin kuin oli tilattu. Maksoin laskun ja
annoin hänelle tupakka-askin.

Herätin Elmon ja menin herättämään Yokin ja Svetan. Voi, mikä hellyyttävä näky. He makasivat nahkasohvalla peiton päällä alastomina kuin äidin pienet päivänsäteet tietämättä mitään muun
maailman pahuudesta. He olivat käpertyneet toisiinsa. Mietin hetken, jättäisinkö heidät jatkamaan hellää untaan. Päätin kuitenkin herättää heidät syömään, kun ruoka oli vielä lämmintä. He tarvitsivat myös senlaatuista ravintoa.

Tönäisin Yokia kylkeen. Hän avasi silmänsä ja ilahtui suuresti tunnistettuaan herättäjän.

Sanoin Yokille:

-    Täällä olisi purtavaa. Jos maltatte, niin pukeutukaa ja tulkaa, ettei ruoka jäähdy.

Pirun hauskaa nähdä teidät molemmat kyyhkyläiset. Suljin oven perääni. Elmo meni  parvekkeelle. Hän tutkaili alhaalla näkyviä maisemia. Hän huusi minulle:
-    Miksi monet käyttävät pipoa, vaikka on näin lämmin ilma?
-    Pipot, joissa on jokin ulkomaalainen kirjoitus tai logo, ovat täällä suuressa suosiossa.

Sen vuoksi. Tiedätkö, miksi venäläiset moottoripyöräilijät käyttäisivät mieluummin pipoa


-    Mieluummin pipoa kuin kypärää? En todellakaan tiedä. Kerro.

-    Täällä suoritettiin testi, jossa määriteltiin eri ajopäähineiden turvallisuus käytännössä.

lisakin kirkon katolta pudotettiin ensiksi alas kypärä. Se hajosi tuhansiksi siruiksi.
Sitten tiputettiin pipo, ja katso, se pysyi ehjänä. Heh, heh.

-    Heh, heh. Kuules, Pasi, pelataanko erä paskahousua, kun odottelemme heitä?

-    Pelataan vaan. Eihän olisi kohteliasta aloittaa ruokailuaennen heitä, vaikka nälkä

kurniikin vatsassa.

Peli sujui loistavasti ja ajattelin, että se on hyvä enne. Emme ehtineet aloittaa toista peliä,

kun puhelin soi kutsuvasti. Puhelimessa oli Pekka.

-    Joo. Pasi tässä hei. Kaikki kunnossa. Pitemmittä puheitta asiaan. Ota kynä kätöseesi ja kirjoita. Eilinen. 2410, 2414, 2415. Etu 85. 40.000 kukin. Jos näin, niin mikä toimitus?
Huomenna jatkamme kymmeneltä. Tuleva. 3211, 3213, 3214, 3215, 3216, 3221, 3223, 3224. Lisätietoja huomenna.

-    Pasi, odota linjalla, minun täytyy puhua Veijon kanssa. Minä maksan puhelun. Ota viskiä minun piikkiin. Älä anna keskuksen katkaista.

-    Selvä. Viskiä. Tämä on elämän A ja 0, keskellä L ja K. Puhelu sai aikaan vipinää Suomen päässä. Missäs nuori pari viipyy? Kurkkaa, Elmo, työhuoneeseen.

Elmo meni työhuoneen ovelle ja raotti sitä vähän. Siinä samassa hän sulki oven ja nosti kädet silmilleen ja sanoi:

-    Ei niillä ainakaan vielä tunnu olevan nälkä. Lihaa on riittävästi omasta takaa. Sanoisinko, että varsinainen lihan jemmaus on käynnissä. Taitaa olla parasta, että aletaan syömään,

meinaan, jos haluamme syödä ruoan lämpimänä.

-    Aloita vaan. Minä liityn kohta mukaan, kunhan Pekka ensin antaa tarvittavat tiedot.

Kaada minulle viskiä. Odotellessa se tekee tissiä. Kaada myös votkaa ja mineraalivettä.

Ruoan kanssa nimittäin. Olut jäi ostamatta. Saunaa varten täytyy käydä hakemassa.

Haloo, ei olla lopetettu. Mitä? Vaikka ei nyt puhuta, niin ei olla lopetettu. Niin. Pidä linja auki. Keskustyttö kyseli, joko olemme lopettaneet. Linjoja on niin vähän. Aloita vaan, Elmo.

Elmo aloitti ruokailun yksin, sillä olosuhteet olivat häntä vastaan. Ei ollut ruokaseuraa.

Minä maistoin suolakurkkua. Odottavan aika on pitkä. Nyt taitaa tapahtua jotain.

-    Pasi, Pekka tässä. Toimitusaika kolme ja neljä. Etu 80. Eilinen. Milloin tulet Suomeen?

-    Huomenna tai ylihuomenna. Minä soittelen joka tapauksessa huomenna. Nähdään Suomessa.

-    Kaivohuoneella, jos sinulle sopii. Lykkyä pyttyyn. Moi. Laitoin luurin kiinni hyvillä mielin. Vielä Matin puhelu, niin päivä on pulkassa.

Elmo oli päässyt alkupaloista lämpimään ruokaan ja ihmetteli lautasella olevaa annosta.

-    Oudon näköistä tavaraa. Mitä tämä oikein on?

-    Kieviläinen kotletti. Varo Sitä, kun leikkaat. Sen sisällä on voisulaa. Jos leikkaat varomattomasti, niin voisula purskahtaa päällesi. Jaaha. Nuoripari meni kylpyhuoneeseen. Kohta saamme ruokaseuraa.

Puhelin pärähti soimaan. Se oli varmasti Matti.

-    Haloo. Joo, Pasi täällä. Olis vähän kysyttävää teitiltä. Kirjoita ylös. Eilinen. Indigo 100.000. Sametti 100.000. Etu 85. Jos tämä käy, niin mikä on toimitusaika? Odotan tietoa puhelimessa. Tuleva: 103, 108, 109, 110, 114, 115, 118, 119.

-    Hetkinen. Tuota noin. Hmmrnm. Kaikki kuten eilinen ja etu 85?

-    Jees.

-    Okei. Anti mennä, jos toinen takatasku voidaan jättää pois. Muussa tapauksessa sovella B. Toimitusaika kolme ja neljä. Kehutaan toisiamme, kun tulet Suomeen. Onnea huomiselle päivälle. Terveisiä Natashalle, jos satut tapaamaan. Morjens.

-    Morjens.

Panin luurin paikoilleen. Olin tyytyväinen saamaani informaatioon, niin tuntuivat olevan Pekka ja Mattikin. Pekka halusi protokollan osuudeksi kaksikymmentä ja Matille sopi viisitoista, jos toinen takatasku poistetaan. Suunnitelma B tarkoitti sitä, että jos venäläiset eivät suostu taskunpoistoon, niin kauppa voidaan lyödä lukkoon joka tapauksessa. Petja ja Volodja

vakuuttivat kumpikin tänään toisistaan tietämättä, että he voivat nostaa protokollan osuutta. Homma oli siis hanskassa.

Elmo katsoi minua ja luki kasvoiltani, että olin tyytyväinen tulokseen. Hän kysyi minulta:

-    Tuliko hyvät kaupat? Sinä ainakin näytät varsin tyytyväiseltä.Jos tuli, niin juodaan tämä malja päivän neuvottelujen ja menestyksen kunniaksi.  

-    Jo vain. Anti mennä, sanoi morsian hääyönä. Mutta hei. Mitä minun vanhat silmäni näkevätkään. Kyyhkyläisille taisi tulla nälkä. Kyliäpä he ovat soma näky. Hurry up, ettei ruoka kokonaan jäähdy. Svetakin hymyilee kuin Hangon keksi. Onko tuo Yoki noin hyvä sängyssä kuin sinun hymystäsi voi päätellä?

-    Mitä sinä tuollaisia menet kyselemään, torui Yoki hämillään.

-    Täytyyhän minun tietää, että osaan suositella sinua eteenpäin.

-    Pasi, sinä voit suositella häntä vain Moskovassa. Le—Le-Le-Le-ningradissa hän on vain minun. Eikö vain, yo-yo-Yo-Yoki?

-    Kyllä, kyllä.

-    Olet sinä aika veikko, Yoki, minä sanoin ja kaadoin kaikille votkaa ja mineraalivettä.

Yoki kohotti maljan ja kysyi:

-    Voimmeko juoda tämän maljan onnistuneen päivän kunniaksi? Ainakin toivon niin koko sydämestä.

-    Sovitaan niin. Sveta, Yoki ja Elmo, kiitoksia. Kumosimme lasit ja minä täytin ne saman tien uudelleen.

-    Yoki. Tämän seuraavan maljan haluan kohottaa sinulle. Täytyy tunnustaa, että sinä ymmärrät elämän tosi nautintoja. Eli marsalkka Mannerheimia mukaillen: olen taistellut monissa sängyissä, mutta missään en ole tavannut vertaistasi seurustelu-upseeria.
Niinpä. Päivä on ollut raskas.

-    Tamara ja Natasha tulevat viideltä. Sauna on varattu yhdeksi ja pöytä Bakusta seitsemäksi. Joten Sveta ja Yoki, help yourself. Minä menen pyytämään, että Elmon ja minun viisumia pidennetään vuorokaudella. Sen jälkeen aion ottaa pienet nokoset. Muuten kuukahdan illalla pöytään. Herättäkää minut sitten kun tytöt tulevat.

 -    Minä. taidan seurata sinun esimerkkiäsi, sanoi Elmo ja vetäytyi makuuhuoneeseen.
Minä kävin hoitamassa viisumien pidennysasian.    Kun tulin takaisin, Elmo oli jo täydessä unessa. Nukkumatti, täältä tullaan. Minäkin nukahdin välittömästi pantuani pään tyynylle.

Heräsin siihen, kun Tamara. suuteli minua hellästi. Vedin hänet syliini. Vilkaisin sivulleni. Natasha oli herättänyt Elmon samalla tavalla. Nukkuminen oli tehnyt terää, tunsin itseni

virkeäksi. Tamara oli saanut minut kiihottumaan. Riisuirnrne toisernme. Sama tapahtui myös viereisessä sängyssä. Laukesimine Tamaran kanssa yht Taikaa ja minä kajautin ilmoille

-    BINGO!

Hetken kuluttua kuului viereisestä sängystä Elmon huuto:

-    BINGO!

En voinut muuta kuin ihmetellä, miten hyvin olimme Elmon kanssa oppineet tuntemaan toisemme näin lyhyen ajan kuluessa. Olemme tunteneet toisemme vasta kahden kuukauden ajan. Bingosta ei oltu etukäteen sovittu mitään.

Tamara ja Natasha katsoivat meitä ihmetellen, joten sanoin heille:

- Miesten välisiä bisnesasioita. No niin, käydään pikapesulla ja puetaan vaatteet päälle, niin päästään saunaan. Kävimme vuorotellen pesulla ja puimme päällemme. Yoki ja Sveta
istuivat olohuoneessa olutta juoden. Yoki oli siis käynyt Berjozkassa. Hän katsoi meitä silmää iskien:

- Sveta sanoi, että suomalaiset eivät käy saunassa ilman saunakaljoja, joten kävin ostamassa kaljat sillä aikaa, kun te nukuitte. Herätys kuului olleen erityisen mieluisa.

-    Se on Yoki sillä lailla, että kaksi Suomen suurinta liikepankkiakin mainostaa, tosin heidän mainoskampanjoitaan vapaasti yhdistellen, että kun panee kättä päälle, niin on sukuoikeus

lainaan. Heh, heh. Jaaha, ei muuta kuin menoiksi. Meitä odotetaan jo saunassa.

Menimme porukalla saunaan. Pyysin saunottajaa tilaamaan vähän zakuskaa oluen kanssa nautittavaksi saunan jälkeen. Astuimme pesuhuoneeseen. Jaoin kaikille penkillä olevasta

kasasta vilttihatut päähän pantavaksi. Elmon katse oli tuhannen taalan arvoinen. Hän käänteli ja väänteli hattua kädessään ja purskahti valtavaan naurun remakkaan. Yoki ja minä yhdyimme häneen välittömästi, tytöt hetken kuluttua, sillä he olivat tottuneet vilttihattuihin. Elmo nauroi ja väänteli hattua kädessään ja laittoi sen päähänsä. Hän meni katsomaan peilistä, miltä tämä niin periskummallisen ihmeellinen viritys todellisuudessa oikein näytti. Me muutkin laitoimme vilttihatut päähän ja menimme yhdessä peilin ääreen. Kieltämättä huvittava näky. Seurueemme
oli sillä hetkellä varmasti sekä huvittunein että huvittavin näky koko Leningradissa.

Kun Elmo sai naurultaan jotain sanotuksi, hän kysyi:

- Miksi? Miksi helvetissä tällainen pellehattu? Mitä taikaa siinä on?

- Maassa maan tavalla. Venäläiset pelkäävät, että aivot rupeavat kiehumaan. Eivät toimi enää sen jälkeen. Mutta kyllä sinä kohta huomaat syyn, mikä on heille kyseisen pelon ilmeisesti aiheuttanut. Ottakaas, Elmo ja Yoki, tosta sangot, niin heitetään vettä oikein kunnolla löylyhuoneen lauteille ja seinille. Muuten siellä tukehtuu kuumuuteen. Ottakaa tuosta kasasta varvastossut jalkaanne, ettei jalkapohjat pala. Täällä on näet pikkuisen erikoinen tapa lämmittää saunaa. Kiuas pannaan koko päiväksi maksimiteholle. Kiukaalle ei saa heittää vettä, etteivät

kivet jäähdy tai halkeile. Me kyllä heitämme. Olen kinastellut asiasta saunottajien kanssa niin monta kertaa, etteivät he enää jaksa kinastella hullun suomalaisen kanssa. Joissain saunoissa
on kivetkin otettu pois. Pelkät vastukset hehkuvat. Nuo leikellyt paperiliuskanyytit ovat kertakäyttöpesusieniä. Voitte käyttää minun saippuaa ja sampoota. Niiden tuoksu on

länsimaisempi kuin paikallisten aineiden. Ei muuta kuin lauteille koko villi joukko.

Sijohkim parom, makoisia löylyjä. Nyt puuttuu ainoastaan kamera, niin voisitte kotona näyttää, miten Leningradissa saunotaan. Tytötkin ovat niin söpöjä vilttihatut päässä.
-    Eivät ne kotona uskoisi. Trikkikuvaksi väittäisivät, naureskeli Elmo.
-    On meilläkin Japanissa omia tapoja, jotka näyttävät vierasmaalaisista varmasti hassuilta. Mutta täytyy sanoa, että tämä on kaiken huippu. Helsingissä olen käynyt suomalaisissa

saunoissa, mutta ei touhu siellä ihan tällaista ollut, huokaili Yoki.

-    Mutta hyvä ystävä Yoki. Tämä on suomalaisten tänne toimittama ja rakentama sauna. Saunaa ylläpitävät tahot eivät vaan ole ymmärtäneet saunassa käynnin ideologiaa. Voisin kertoa
tästä aiheesta oikein hyvän jutun ja taidanpa kertoakin, sillä meillä ei ole muuta kuin aikaa.

Sodan jälkeen, siis jatkosodan jälkeen, neuvoteltiin sotakorvaustoimituksista Neuvostoliittoon. Venäläiset halusivat meidän toimittavan pääasiassa koneita ja laitteita, mikä oli pitkällä tähtäyksellä hyvä asia. Jouduimme näin pakosta kehittämään tätä teollisuuden haaraa
Suomessa. Niinpä kerran neuvoteltiin jäänmurtajatoimituksesta. Käytiin läpi jäänmurtajan piirustuksia ja teknisiä yksityiskohtia. Venäläiset esittivät omia korjausvaatimuksiaan

piirustuksiin. Ne olivat suomalaisten mielestä täysin typeriä ja vaikuttivat pilkun nussimiselta. Mutta vastaankaan ei voinut väittää, sillä he eivät hyväksyneet muuta kuin oman kantansa. Tämän on minulle kertonut idän kaupan todellinen veteraani, joka osallistui näihin neuvotteluihin. Vakava kommunisti, mutta myös erittäin mukava ja vitsikäs mies, jota
myös venäläisten jatkuvat muutosvaatimukset ärsyttivät. No niin, ryhdyttiin käsittelemään jäänimurtajan saunaosastoa. Suomalainen insinööri selvitti piirustuksia ja vastasi

venäläisten kysymyksiin. Siirryttiin käsittelemään löylypuolta. Venäläinen insinööri kysyi, mitä materiaalia lauteet olivat? Suomalainen vastasi, että ne olivat puuta. Puuta, ihmetteli

venäläinen, eivät ne voi olla puuta, niiden täytyy olla ruostumatonta terästä. Suomalaiset vilkaisivat toisiaan ja eivät panneet yhtään vastaan. Myötäilivät vaan, että da, da, tietysti ne

tehdään ruostumattomasta teräksestä, kun niin vaaditaan. Olisi ollut kiva olla katsomassa ensimmäisiä kylpijöitä ja heidän perskarvojaan. Ensimmäisessä huollossa ne vaihdettiin puisiin venäläisten pyynnöstä ilman mitään suurta meteliä.

Porukalla oli tosi hauskaa. Elmo meinasi tippua lauteilta hekotellessaan.

- Varo vähän, Elmo. Sinulla kun on tällä matkalla jo kokemusta pukilta tippumisessa.

- Pasi, suus kiinni ja lopeta toi naurattaminen. Eihän tällaisessa menossa kestä pukilla kukaan. Heitetään löylyä. Yritetään saunoa mahdollisimman suomalaisesti olosuhteet huomioon

Kävimme löylyssä useamman kerran ja pesimme tyttöjen kanssa toisemme. Saunomisen päälle nautimme zakuskaa ja olutta. Olo tuntui mahtavalta.

Katsoin kelloa. Aikamme oli lopussa. Puimme päällemme ja kiitimme sanottajaa. Minä maksoin laskun ja annoin hänelle tupakkaaskin.

Menimme sviittiin ja rupesimme valmistautumaan illallisille. Tytöt menivät meikkaamaan ja me ryhdyimme maistelemaan viskiä heitä odotellessamme. Niinpä päätin ajan kuluksi kertoa heille vielä tämän idänkaupan todellisen veteraanin ja hyvän ystäväni kokemuksista idänkaupan alkuajoilta sodan jälkeen. Hän kuului ensimmäiseen suomalaiseen kauppavaltuuskuntaan, joka kutsuttiin Neuvostoliittoon kauppaneuvotteluihin.

-    Se on pojat sillä lailla, että sodanjälkeiset kauppaneuvotteluolosuhteet olivat äärimmäisen vaikeat. Kun saatiin tieto kauppavaltuuskunnan lähtemisestä, tuli sen jäsenen kotona valtava

kiire. Mukaan täytyi pakata kokonainen matka-arkullinen vaihtovaatteita, sillä kauppamatkat saattoivat silloin kestää monia viikkoja. Kun matkalle lähdettiin, saatiin vain menoviisumit.
Paluuviisumit saatiin vasta sitten, kun kauppa-asiat oli hoidettu. Ison maan oman arvonsa tuntevat vastaneuvottelijat simputtivat suomalaisia mielin määrin. Heidän täytyi järjestää

päivystys hotelliin puhelimen ääreen, sillä koskaan ei tiedetty, milloin heille soitettiin ja ilmoitettiin, että tänään, ehkä huomenna saatettiin neuvotella. Muutkaan valtuuskunnan jäsenet eivät voineet poistua hotellista. Se oli odottelua hotellissa. Saattoi mennä viikkokin, ennen kuin soitettiin. Se oli todellista pinnan kiristystä. Niitä miehiä, jotka jaksoivat tehdä työtä, yrittää ja neuvotella niissä olosuhteissa, täytyy kunnioittaa.

Kunnioittaa täytyy myös heidän kotijoukkojaan, vaimojaan, perheitään, että he jaksoivat kannustaa niissä olosuhteissa. Kohotankin seuraavan maljan heidän kunniakseen ja tämä
onkin semmoinen malja, että se on juotava da dna.

-    Se on ollut vaikeaa aikaa, myönteli Yoki.

-    Niin on ollut ja nyt me olemme täällä kuin herran kukkarossa, lisäsi Elmo.

-    Tytöt tulevat. Katsokaapas vain. On meillä komeat daamit ja niin putipuhtaat. Niin pitää ollakin. Hienoa työtä tytöt. Tulkaa, otetaan paukut ja menoiksi. Igor jo odotteleekin meitä.
Ei mutta, Elmo, tytöille pöksyt, puhdasta puhtaan päälle. Meinasi vallan unohtua.

-    Toki, toki, puhdasta sen olla pitää.

Oleg odotti meitä jo Tshaikassaan hotellin edessä. Oli hyvä, että meillä oli Nikolain auto käytössä, muuten näin päiväsaikaan me olisimme tarvinneet kaksi Volgaa. Pyysin Olegia

ajamaan Bakuun. Auto hyrräsi tasaisesti kohti Nevskij prospektia. Yht’äkkiä muistin, että tupakat olivat unohtuneet.

-    Hei, Oleg, ajetaan takaisin Astoriaan. Unohdin savukkeet. Oleg käänsi auton ympäri kaikkien mahdollisten liikennesääntöjen vastaisesti, vähän niin kuin suomalainen sotilas, joka ei
koskaan peräänny, vaan tekee täyskäännöksen ja etenee jälleen. Minä hyppäsin rivakasti autosta ulos Astorian edessä ja hain tupakat huoneesta. Astuttuani ulos hissistä ala-aulaan huomasin miliisiparin Levin ja Arkadijn. Lev huomasi minut ja heilautti iloissaan kättään. Samassa myös Arkadij huomasi minut. Ei auttanut muuta kuin mennä tervehtimään heitä. He avasivat
työhuoneen oven ja viittasivat sisälle. He halusivat tervehtiä kunnolla suljetun oven takana. Halasimme toisiamme. Lev sanoi:

-    Kiva nähdä sinua, Pasi. Onko kaikki kunnossa?

-    Kyllä on. Ainakin toistaiseksi. Jos sattuu niin, että Elmo, liikekumppanini, ja minä tulemme yöksi hotelliin Tamaran ja Natashan kanssa, niin kaikki on varmaan kunnossa? Niin ja
jos Yoki, japanilainen kollegani, tulee Svetan kanssa, niin sekin on varmaan okei?

-    Aivan varmasti. Mutta oletko kuullut, että sääennustukset lupasivat hyvin kylmää säätä yöksi. Ihan värisyttää jo etukäteen, kun joutuu seisomaan vartiossa kadulla koko yön.

-    Jo vain. Ymmärrän yskän. Odottakaa hetki.

Miliisit hymyilivät ja Arkadij avasi oven. Hain nopeasti kaksi votkapulloa tarjoilijoiden myyntitiskiltä. Koputus oveen ja Arkadij avasi oven hymyillen, tietenkin. Ojensin sanomalehteen
käärityt pullot heille.


- Eiköhän nämä vähän lämmitä teitä, vaikka sääennustus oli kaikkea muuta kuin työystävällinen. Mutta nyt minun pitää lähteä, sillä toiset odottavat jo autossa.

Lev otti minua kädestä ja sanoi:

-    Ei missään nimessä, Pasi. Meidän on juotava tapaamisen malija. Sitä paitsi minulla on täällä kaapissa äitini laittamia valkosipulisuolakurkkuja.

 Ja minä satun tietämään, että sinä pidät valkosipulista. Arkadij, kaada meille lasilliset. Enkö olekin oikeassa, Pasi?

-    Tässä asiassa osuit kyllä naulan kantaan. Valkosipuli on heikkouteni. Niin ja votka myös. Tosin minä en juo kuin t:llä aikavina päivinä, siis tiistaina, torstaina ja tänään. En minä

minkään jäniksen selässä ole. Ystävät voivat hieman odottaa näin tärkeän asian vuoksi.

Eikö vain, pojat?

-    Kyllä, he vastasivat yhdestä suusta.

Lev kaivoi kaapista purkin, jossa oli valmiiksi leikattuja kurkkuviipaleita, sekä haarukan ja pienen lautasen. Hän nosti kurkkuviipaleita lautaselle ja kohotti maljan.

-    On aina yhtä hauska tavata. Juokaamme yhteistyön malja, tapaamisen malja. Da dna.

Joimme maljat ja otimme kurkkua kyytipojaksi. Arkadij kaivoi taskustaan tupakka-askin. Se oli tietenkin Belomorkanalia, paikallista mahorkkaa. Ovelasti hymyillen hän katsoi minua ja sanoi:

-    Tekisi mieli polttaa, mutta minä tiedän, että sinä et siedä tämän myrkyn hajua.

-    Arkadij, sinä vanha kelmi. Tässä on teille askit mieheen Malboroa. Nyt voitte polttaa aivan vapaasti.

Otimme vielä parit votkat, kun minä äkkiä havahduin totuuteen.
Olin ollut täällä jo puoli tuntia. Nyt tuli kiire.

-    Odottakaa hetki, pojat, tarvitsen teidät todistajiksi ja sitä. paitsi teidän on nähtävä, miltä

Elmo ja Yoki näyttävät. Pikku hetki, tulen kohta takaisin.

Tämä on hoidettava tyylikkäästi. Menin valuuttabaarin ovelle nopeasti ja koputin voimakkaasti. Tiesin vanhasta kokemuksesta, että vaikka valuuttabaari aukeaa vasta myöhemmin, niin Kolja tai Vova on jo siellä tekemässä viimeöistä tilitystä. Koputin entistä kovemmin ja huusin:

-    Avaa! Pasi täällä!

Kuulin lähestyvät askeleet ja Kolja avasi oven.

-    Terve, Pasi. Mitä sinä oikein metelöit? Luulin, että vähintäänkin koko hotelli on tulessa.

No mikä hätänä?

-    Kolja, auta miestä mäessä. Tarvitsen heti tarjottimen, sille kolme lasia viskiä ja kolme lasia Pauli Suhosta, puolikuivaa sampanjaa. Nyt on tosi kysymyksessä.

-    Muistitko tuoda sen kasetin, minkä pyysin.

-    Totta kai. Annan sen sinulle aamulla. Mihin aikaan käyt täällä?

-    Huomenna. Tota noin. Puoli yhdeksältä.

-    Sopii mainiosti. Kaada nyt ne drinkit. Maksan ne kortilla
huomenna. Meidän autonkuljettaja tuo kohta tarjottimen ja lasit takaisin. Anna vielä neljä askia Marlboroa.

Kolj a teki työtä käskettyä. Panin tupakat muovikassiin ja otin tarjottimen kantoon. Koputin Levin ja Arkadijn työhuoneen ovelle. He tulivat aulaan ihmetellen. Minä sanoin:

-    Mennään käymään autolla.

Zahar avasi ulko-oven meille ilmeestä päätellen ollen aivan ulalla. Kannoin tarjottimen auton luo. Yoki avasi minulle oven ja otti tarjottimen vastaan autoon mitään kysymättä.

-    Pojat, kurkatkaapa autoon. Tuo tuossa on Yoki ja tuo tuossa on Elmo. Tytöt te tunnettekin. Elmo ja Yoki, tässä ovat kaupungin parhaat miliisit, Lev ja Arkadij. Tämä autollinen ihmisiä
on nyt teidän suojeluksessanne, pojat. Muistakaa tekin tämä, arvoisa seurueeni. Se, miksi viivyin, oli tämä asia. Nyt kai saan anteeksi.

Heilautin kättä miliiseille, jotka palasivat sisälle Astoriaan.

-    Ajattelin, että voisimme ottaa aperitiivit ennen lähtöä. Tytöille kuplivaa ja miehille kilisevää ruskeaa. Lasit kilkattavat kuin menevän miehen pallit maanantaiaamuna. Pojaluista. Oleg,
palauta tarjotin ja lasit myöhemmin valuuttabaariin Koljalle. Tässä on sinulle vaivan palkaksi kaksi tupakka-askia. Tyhjensimme lasit ennen kuin Oleg läksi ajamaan. Tamara katsoi minua

ja sanoi:

-    Että sinä jaksat aina yllättää. Ei sen puoleen, tarpeeseenhan
tämä lähempi tuttavuus miliisin kanssa tuli.

-    Näin minäkin ajattelin.

Saavuimme nopeasti Bakun eteen. Jälleen ravintolan edessä oli pitkä jono sisään pyrkiviä asiakkaita. Pyysin Olegia hakemaan meidät aamulla vartin yli yhdeksän hotellista.

Työnnyimme oven luokse. Vahtimestari avasi meille oven ja toivotti tervetulleeksi. Siten hän ansaitsi tupakka-askin. Nousimme toiseen kerrokseen. Olimme myöhässä ja Igor seisoi oven
suussa meitä odottamassa. Hän kysyi:

-    Sopiiko eilinen pöytä? Se on tarpeeksi kaukana orkesterista.
Meinaan, että voi kuulla jopa omia ajatuksiaan.

-    Totta kai sopii. Zakuska ja juomat on näköjään jo katettu.
Ethän vain unohtanut valkosipulin kynsiä?

-    Gospodi. Mitä sinä puhut? Ne minä viimeeksi unohtaisin sinun pöydästäsi. Olen varannut niitä purkillisen tuliaisiksi Suomeen.

-    Haluatko sinä minulle avioeron? Ei vaan, kiitoksia paljon. Tämä on esimerkillistä palvelua. Sinun piti kertoa kasetin nimi. Parasta, että teet sen nyt heti, ettei vaan unohdu niin
kuin eilen. Minulla on erittäin hyvä muisti, mutta lyhyt. Igor kumartui puoleeni ja sanoi:

-    Elton John: Crocodile rock.

-    Se on remingtonissa. Täytyy sanoa, että teidän perheen nuorisolla on erittäin hyvä maku.

Igor kaatoi meille juotavat. Aloitimme ruokailun. Ah, valkosipulia ja paljon. Kotona nyrpistellään nenää taas pitkään. Voikohan valkosipuli aiheuttaa avioeron? Siinä vasta

kysymys. Asia kävi mielessä vain hetken. Tamara ja minä upotimme valkosipulinkynsiä

leipään ja söimme antaumuksella. Elmolla ja Yokilla tuntui olevan kova vauhti päällä.

He pitivät vuoron perään maljapuheita. Pian tytötkin innostuivat skoolaamaan. Kerrankin

minä sain olla rauhassa. Ei tarvinnut puhua, riitti kun kohotteli maljoja toisten tahdissa.

Saimme lammaskeiton syötyä. Se oli mainiota kuten aina. Orkesteri oli soittanut jo jonkin

aikaa. Onneksi pöytämme oli riittävän kaukana, sillä niin kovat oli pojilla soundit. Elmo nousi
määrätietoisesti ylös ja pyysi minulta lupaa hakea Tamaraa tanssimaan. Minä nyökkäsin suostumuksen merkiksi, kas kun herrasmiehiä oltiin. Yoki ja minä iskimme silmää toisillemme. Yoki haki Natashaa ja minä Svetaa. Näin korttipakka meni hetkessä sekaisin.

Menossa oli hidas kappale. Tanssimme Svetan kanssa niin sanotusti korva suussa.

Sveta kysyi minulta:

-    Sinä taidat olla rakastunut Ta-Ta-Ta-Tamaraan, kun et enää minua huomaakaan.

Muistatko, kuinka silloin ennen vanhaan?

-    Kuul~han Sveta. Ensiksikin, sinä styylaat minun työtoverini kanssa. Toiseksi, näissä hommissa on pidettävä pää kylmänä. Ei ole mitään järkeä antaa tunteille valtaa, saati sitten rakastua. Meillä menee muuten vaan hyvin Tamaran kanssa. Ja kolmanneksi,
sinä ja minä olemme puhuneet asiamme selviksi jo kauan sitten.

-    Älä viitsi. Kyllä minä olen huomannut, miten te ka-ka-ka-katsotte toisianne.

-    Sveta, ota järki käteen. Me olemme tehneet selväksi toisillemme, millä ehdoilla tätä oopperaa pelataan. Sitä paitsi minulla on vaimo ja lapsi kotona. Koita nyt ymmärtää.

-    Mutta, Pasi. Tamara on ainakin rakastunut sinuun. Hän on sanonut niin Natashalle

 ja Natasha ke-ke-ke-kertoi Ljuballe, joka kertoi minulle.

Päässäni kolahti.

-    Ihanko totta? Sisäpiiritietoako? Ja niin pitkän lenkin takaa. Mutta tarkemmin ajatellen minustakin on toisinaan tuntunut siltä, kun nyt ajattelen asiaa. Voisikohan se olla niin?

Tänäänkin hän soitti tarkastussoiton hotelliin. Ei hän minulle ole mitään sellaista sanonut.

-    Ajattele itse, miten teidän suhteenne on kukoistanut jo pitkän aikaa. Sukupuolielämä pelaa täydellisesti. Mieti vähän. Harvalla meikäläisellä tytöllä on asiat niin hyvin kuin Tamaralla.

-    No jaa. Onhan se tietysti niinkin. Mutta en minä ole ominut Tamaraa sillä lailla itselleni. Hän on saanut täysin vapaasti harjoittaa ammattiaan. En minä ole ollut sen vuoksi

mustasukkainen. Niin kuin tälläkin kertaa löysin hänet Yokin hotellihuoneesta. En pahaa sanaa sanonut. Mutta täytyypä tiedustella asiaa noin vaivihkaa. Älä kerro Tamaralle, mitä minulle äsken sanoit. Okei?

Sivu 93

-    O-o-o-okei.

-    Kiitos, Sveta. Oli kiva taas tanssia kanssasi, pitkästä aikaa. Sinä taidat pitää Yokista. Hän ainakin pitää sinusta. Pidä kiinni hänestä.

-    Yo-Yo-Yo-Yoki on ihan okei, eikä hän säästele rahojaan.

-    Se on kiva. Mennään välillä paukuille.

Toiset olivat jo istumassa. Istuin Tamaran viereen ja annoin suukon hänen poskelleen. Tamara kääntyi puoleeni ja otti minua tiukasti kiinni kaulasta ja suuteli tulisesti. Hän jäi nojaamaan pää vasten olkapäätäni ja kysyi:

-    Kulta pieni, etkö aio tanssittaa minua tänä iltana ollenkaan?

-    Totta kai, jos sinä maltat pysyä vierelläni niin kauan. Otetaan ensin yhdet menovedet.

Hei kaikki ystävät. Muuten hyvä talo, mutta saakelin pitkät ryypynvälit. Parannetaan tapalnlne.
Sille. Kippis. Tosta ryypystä tuli mieleen Moskovassa edustajana toimiva tuttavani. Hänen hyvä kauppakumppaninsa oli kutsunut hänet, vaimonsa ja tyttärensä syntymäpäivilleen. Illan
mittaan tytär oli kärttänyt, että saisiko hänkin maistaa viiniä?
Juuri ennen poislähtöä kaverini oli sitten suostunut ja kaatanut tyttärelleen lasillisen viiniä, jonka tämä joi kasvot mutrussa. He hyvästelivät isäntäväen ja läksivät autollaan kotiin.
Kuinka ollakaan, moottoripyörämiliisi pysäytti heidät ja pyysi perheenpäätä puhaltamaan.

Miliisi katsoi mittaria ja totesi:

-    Sitä on tullut juotua tänään.

-    Ei sitten yhtään mitään. Puhalluttakaa vaimo.

-    Tekin olette juonut tänään.

-    Ei hän kyllä ole. Teidän mittarinne on epäkunnossa. Miliisi tutki mittaria ja puhallutti kaverini uudestaan.

-    Kyllä mittari näyttää, että nautittu on. Kaverini mietti hetken ja sanoi:

-    Puhalluttakaa tyttäreni. Hän on yhdeksänvuotias.
Miliisi puhallutti tyttären.

-    Ei hitto vie, te olette oikeassa. Mittarini on rikki. Se näyttää, että tyttärennekin olisi humalassa. Kyllä mittarin täytyy olla rikki. Anteeksi tuottamani häiriö. Hyvää yötä.

-    Pasi, kerro se toinen tarina moottoripyörämiliisistä, pyysi Tamara nauraen.

-    Kuules nyt, Tainara. Nämä eivät ole tarinoita, vaan totisia  tositapahtumia. Toinen tarina. Mitähän sinä tarkoitat? Ai niin. Joo. Venäläinen kauppakumppani lähti perjantaina

työpäivän jälkeen ajamaan datshalleen. Vähän ennen datshalle kääntyvää soratietä olevassa risteyksessä paloi punainen valo. Hän katsoi
joka puolelle, eikä nähnyt ketään. Hän jatkoi matkaa punaisia päin. Silloin hän kuuli sireenin äänen. Moottoripyörämiliisi pysäytti hänet ja kysyi ajokorttia. Tutkittuaan ajokorttia hän

-    Täällä näkyy olevan jo kaksi reikää. Jos minä teen nyt kolmannen, niin korttisi joutuu hyllylle.

-    Kuule, eikö voitaisi sopia asiasta. Ilman korttia on vaikea käydä täällä datshalla. Minun datshani sijaitsee parin kilometrin päässä. Ajetaan sinne, niin annan sinulle säkillisen

perunoita. Todella hyviä. Omassa maassa kasvaneita. Rakkaudella hoidettuja. Sinulla

kun on tuo akantappovehje, niin säkki mahtuu hyvin kulkemaan.

-    No, mikäpäs siinä. Perunat ovat aina tarpeen. Tässä ajokorttisi. Minä ajan perässä.

He köröttelivät peräkkäin datshalle. Perillä ystäväni sanoi miliisille:

-    Mene sisälle odottamaan. Vaimoni keittää kahvit. Minä käyn sillä aikaa perunakellarissa säkittämässä perunat. Ystäväni säkitti perunat ja kantoi säkin miliisin akantappovehkeeseen.

Miliisi oli juuri saanut kahvin juotua ja valmistautui lähtemään.
Todettuaan tilanteen ystäväni sanoi:

-    Ei kai sitä vierasta talosta noin vain päästetä. Minä kaadan vieraalle lasillisen votkaa,

niin kuin passazhok. Lämmittää illan viileydessä.

He nauttivat yhdessä vielä kaksi lasillista ennen kuin miliisi jatkoi matkaa. Hetken kuluttua ystäväni huomasi, että miliisi oli unohtanut valkoiset pitkävartiset hanskansa pöydälle.

Ystäväni otti ne pöydältä ja kappas vaan, ne olivat täynnä eriarvoisia ruplan seteleitä. Venäläisillä moottoripyörämiliiseillä oli tapana työntää osa sakottamistaan ruplista hanskojen varteen. Eli miliisille se, mikä miliisille kuuluu ja jos jotain jää, niin se kuuluu valtiolle. Hän kertoi, että hanskoissa oli niin paljon ruplia, että perunat tulivat miliisille tosi kalliiksi. Miliisi
ei tullut koskaan hakemaan hanskojaan.

-    Miliisi ei tullut koskaan hakemaan hanskojaan, hekotteli Elmo.

-    Maailmassa on monta hassua tositarinaa. Tämä oli yksi niistä.
No niin, Tamara, ei muuta kuin tanssimaan.

Orkesteri soitti nopeaa kappaletta, joka oli lopuillaan. Kävin
antamassa orkesterille kymmenen rupiaa ja sanoin:

-    Seuraavaksi sellainen hidas poski poskea vasten tanssittava kappale, kiitos.

Tanssimme kappaleen tunteella. Se oli joku uusi suosikkisävelmä, sillä tanssilattia täyttyi hetkessä. Minä mietin koko ajan sitä, mitä Sveta oli minulle sanonut. Ei hitto, jos se oli totta,

niin tämä alkaa käydä liian vaaralliseksi. Venäläinen nainen osaa olla tosi peto, jos se sellaiseksi heittäytyy.

Palasimme tanssin jälkeen pöytään. Elmo katsoi minua omituisesti hymyillen.

Hän nousi ylös ja vinkkasi minulle sanoen:

-    Lähdetään käymään veskissä.

Ibmettelin hieman, mistä päin nyt tuulee? Mutta Elmon tuntien arvelin hänellä olevan jotain tärkeää mielessään. Nyökkäsin hänelle ja sanoin Tamaralle:

-    Anteeksi pieni hetki, mutta tuli sisäinen kutsumus. Rippikoulukaveri haluaa tavata.

Tarnara katsoi minua ja kysyi:

-    Että mitä?

-    Sisäpiiritietoa, sisäpiiritietoa.

Igor käveli minua vastaan. Kysyin häneltä:

-    Vaihdatko pari sataa entiseen kurssiin?

-    Varmasti. Tarvitsetko jotain pöytään?

-    Tuo pari pulloa votkaa. Niin ja valkosipulin kynsiä ja leipää.
Igor nyökkäsi ja lähti toimittamaan saamaansa tilausta.

Menimme Elmon kanssa vessaan ja tyhjensimme rippikoulukaverimme seinään nojaten. Sanoin:

-    Lurista, mitä luristat. Viimeinen tippa menee aina housuihin.Eikö se ole Arkhimedeen laki, Elmo?

-    Ainakin sinne päin, tai sitten ei ollenkaan. Oli mulla ihan oikeaa asiaakin, kunhan et suutu. Minulla olisi sinulle aika hävytön ehdotus. Mutta sinähän tykkäät hävyttömistä

ehdotuksista, eikö vain?

-    Jo vain, jo vain. 0± että Kalle. Lähdetäänkö yhdessä Tukholmaan? Voi, Kalle, että sinä olet ihana.

-    Suus kiinni Kalleinesi! Älä pilkkaa hyvää ystävää. Kuuntele nyt ihan tarkasti ja antaumuksella. Lyö sitten päin näköä, jos haluat. Joka tapauksessa haluan kunnon vastauksen. No niin. Tarkkana kuin porkkana. Sinä olet täällä läpituttu kaikkien tuntemieni tyttöjen kanssa. Minä olen vain Natashan kanssa. Minä olen jo pitkään seurannut Tamaran edesottamuksia. Pidän siitä tytöstä ja sen tyylistä. Sillä on sänkyhommissa kunnon temperamenttia. Teidän kesken taitaa olla enemmänkin pelissä kuin pelkkä seksuaalinen viehtymys. Ainakin Tamara katsoo sinua sillä silmällä, right. Nyt tulee varsinainen asia. Lyö sitten lujaa, jos haluat. Vaihdetaanko daameja ensi yöksi? No? Anna tulla vastaus, kun ystävä kysyy.

-    Ai, sinä meinaat, että kun saamaan rupee niin kaverille kanssa. Ei Natashassa mitään vikaa ole. Tosin täytyy myöntää, ettei hän Tamaralle pärjää sänkyleikeissä. Kuules nyt, Elmo. Minä olen tänään miettinyt paljon Tamaran ja minun välistä suhdetta. Minulle kerrottiin Tamaran sanoneen, että hän rakastaa minua. Mutta minulle se ei käy.


Homma ei saa lipsua liian pitkälle, tai muuten se muuttuu liian vaaralliseksi. Minä en

todellakaan voi tietää, kuinka syvällä Tamara on jo tässä helvetin leikissä. Sanotaan, että rakkaus kaiken kestää ja kaiken kärsii. Helvetti, testataan Tamara. Katsotaan, miten pitkälle
hän on valmis menemään vuokseni. Sopii minulle. Vaihdetaan vaan. Perkele, Elmo. Vaihdetaan vaan. Mutta minä puhun asiasta ensin Tamaran kanssa. Haluan häneltä vastauksen kysymykseeni. Kättä päälle, Elmo. Hädässä ystävä tutaan. Missä helvetin hädässä?

Paiskasimme kättä ja palasimme pöytään. Igor oli sillä aikaa tuonut votkat ja muut särpimet pöytään. Yoki oli täyttänyt lasit ja ehdotti heti daamien maljaa. Nostimme lasit ja

siemasimme ne tyhjiksi. Elmo nosti lasin päänsä päälle ja käänsi sen nurin näyttäen, että se oli tyhjä. Me muut teimme samalla tavalla. Minä pyysin Tamaraa tanssimaan. Iskin samalla Elmolle silmää. Menimme tanssilattialle ja Tamara puristi minut tiukasti syleilyynsä. Ajattelin kovasti, miten aloittaisin? Hetken kuluttua kuiskasin:

-    Tamara, kultaseni. Minulla on sinulle pyyntö, jonka haluaisin sinun toteuttavan. Elmo on kovin ihastunut sinuun, mitä en suinkaan ihmettele. Päinvastoin, se tuntuu hyvältä, että hänkin on huomannut sinun rautaiset avusi. Haluan, että makaat hänen kanssaan ensi yönä. Minä otan Natashan tai Svetan, jos Yokikin haluaa vaihtelua.

-    Mutta, Pasi...

-    Tamara, ei mitään muttia. Sovitaan niin kuin sanoin, eikö vain?

-    Jos sinä niin haluat. Mutta siinä tapauksessa minä menen Elmon kanssa kahdestaan meille. En halua sinua mukaan, sillä silloin en onnistuisi Elmon kanssa. Sopiiko?

-    Totta kai se sopii. Mutta kun Natasha asuu siellä lentokentän luona jumalan selän takana.

-    Ei asu enää. Nykyään hän asuu ihan lähellä Astoriaa. Tiedätkö Pereulok Boitsovan?

Se on Fontankan lähellä, Prospekt Majorovan suuntainen pieni poikkikatu.

-    Tiedän vallan hyvin. Kun minä opiskelin Lenigradissa, niinmeidän asuntolan osoite oli Pereuiok Boitsova 5.

-    Natashan asunto on ihan asuntolaa vastapäätä.

-    Hienoa. Pidetään asia sovittuna. Pidä Elmoa hyvänä. Hän onminulle niin hyvä ystävä, että vain paras on hänelle kyllin hyvää. Lupaatko minulle, että annat Elmolle kovaa kyytiä?

-    Hyvä on. Entä sitten huomenna? Tarkoitan, jos te jäätte vielä yhdeksi yöksi. Oletko sinä sitten minun kanssani?

-    Katsotaan sitä huomenna, kunhan ensiksi tiedämme, jäämmekö me tänne vai ei.

-    Toivottavasti te jäätte. Ei olisi kivaa erota tällä tavalla.Vaihdetaanko tuoleja heti?

-    Ei vielä. Vie tytöt veskiin ja selvitä tilanne heille. Yoki päättäköön oman valintansa. Minä korjaan sitten muruset pöydältä.

-    Vai muruset. Kyllä sinä kokemuksesta tiedät, kuinka hyviä he
ovat sängyssä. Että älä viitsi ollenkaan.

-    Mutta Tamara, siinähän se just onkin. Sinä olet aivan ylivoimainen. Lenigradista ei löydy parempaa.

Tamara otti minua kaulasta kiinni ja rutisti minkä jaksoi. Suutelirnme tulisesti ja pitkään.

-    Muista rahastaa Elmo kunnolla. Koska tämä oli hänen ideansa, niin hän saa maksaa siitä kunnolla. Mennään pöytään juomaan lasilliset tämän kunniaksi.

-    Pasi, älä viitsi enää lisätä paineita minulle. Saamarin rontti.

Palasimme pöytään. Elmo katsoi minua kysyvästi. Minä nyökkäsin. Elmo nosti lasin ja sanoi:

-    Tulevan yön kunniaksi.

Tamara pyysi Natashaa ja Svetaa veskiin paukun jälkeen. Tyttöjen mentyä minä selvitin tilanteen Elmolle ja Yokille.

-    Pasi, niin kuin saunassa sanoit, että saunottajatkaan eivät enää jaksa kinastella hullujen suomalaisten kanssa, niin minun täytyy yhtyä heidän mielipiteisiinsä: hulluja nuo suomalaiset.
Minä pysyttelen Svetan kanssa. Ota sinä, Pasi, Natasha.

-    Parempi näin. Asia on sitten kaikin puolin kunnossa. Sen kunniaksi ja veljeyden kunniaksi. Mitäpä hyvä ystävä ei tekisi hyvien ystävien puolesta. Elmo, muista pari asiaa, kun menet

sänkyyn Tamaran kanssa. Sanotaan, ettei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä. Tamaralla on tiukka tavara. Jos et aikaisemmin ole saanut oravapillua, niin ensi yönä saat. Se kiipeää kullin
vartta pitkin ja piops, ja sama uudestaan. Hyvä ettei taju lähde kankaalle. Pistä sinäkin parastasi. Kehuin sinua Tamaralle.

-    Kun kuuntelin teidän mellastusta Tamaran luona, niin uskottava han tuo on. Mutta jos minä en pääse samanlaiseen tulokseen kuin sinä, entäs sitten? Minun pitää luikkia häntä koipien välissä häpeämään. Sinä olet kasannut minulle suorituspaineita.

-    Et kai sinä vaan jänistä? Itsehän sinä pyysit tätä. Älä aliarvioi itseäsi. Kyllä Tamara hoitaa sen puolen. Ja vielä kerran, kuka on leikkiin ryhtynyt, se leikin kestäköön. Ideahan ei
ollut minun. Kello lähentelee jo puolta yötä. Meidän on parasta valmistautua öisiin touhuihin. Koska me kaikki menemme eri paikkoihin, niin minä tilaan kuusi pulloa samppanjaa, kaksi

 kullekin parille.

Tytöt tulivat veskistä. Minä selvitin heille tilanteen ja sen, mitä oli sovittu Yokin kanssa. Sveta otti Yokia kaulasta kiinnija suuteli häntä. Yoki näytti varsin tyytyväiseltä. Kysyin Natashalta:

-    Asutko sinä varmasti yksin?

-Kyllä, aivan yksin.

Igor toi samppanjapullot, laskun ja ruplat, mitä jäi laskun yli. Annoin hänelle tupakka-askin. Nähtyään laskun Yoki sanoi:

- Se on nyt lopultakin minun vuoroni maksaa lasku. En minä halua mitään siipikarjaa olla ja sitä paitsi kaikki on ollut niin pirun hyvin järjestettyä. Yoki laski ruplat pöydälle ja työnsi minun eteeni. Yritin muodonvuoksi vastustella, mutta se ei auttanut. Ja toisaalta, olihan se oikeus ja kohtuus. Jaoin jäljelle jääneet tupakka-askit kolmeen osaan. Igor kiitti ja toivotti meidät jälleen tervetulleeksi Bakuun. Kun menin hänen ohitseen, hän kuiskasi korvaani:

- Saatanan idiootti.

Hänen sanansa kaikuivat korvissani vielä alhaalla. Menin Elmon luo ja sanoin:

- Maksat sitten kunnolla. Muussa tapauksessa saat isän kädestä. Hei, kaikki. Poikien pitää olla hotellissa aamulla seitsemältä. Tilatkaa taksi heti, kun olette perillä.

Saavuimme Natashan asunnolle varsin nopeasti. Opiskeluajat tulivat mieleeni, kun Volga kaarsi Pereulok Boitsovalle. Natasha asui samassa talossa, missä silloin asui jobbari, jolle myimme
ylimääräisiä vaatteitamme ruplien tarpeessa tai välitimme hänen tarvitsemiaan tavaroita Suomesta. Aina kun jonkun suomalaisen opiskelijan sukulainen tai tuttava oli tulossa käymään, hän sai puhelimitse pitkän luettelon, mitä piti tuoda. Valuuttabaareissa tutustuimme suomalaisiin bussikuskeihin, jotka myös toivat tarvitsemiamme tavaroita, joten huolto pelasi.

Ja niin sen pitikin, sillä rahaa oli vähän.

Saimme stipendinä Neuvostoliiton valtiolta yhdeksänkymmentä ruplaa kuussa. Olosuhteet huomioon ottaen sen piti olla iso raha, sillä venäläiset opiskelijat saivat kaksikymmentä viisi ruplaa, vietnamilaiset kolmekymmentä rupiaa ja vastavalmistunut lääkäri sata kaksikymmentä ruplaa. Ei se kuitenkaan meille riittänyt. Olimme oppineet elämään toisella tavalla Suomessa, vaikka opintolainakaan ei ollut iso raha.

Vietnamilaispojat olivat varsinaisia hulivilejä. Neuvostoliitossa oli kullekin ammattiryhmälle nimetty oma päivä vuodessa. Oli lääkärin päivä, oli puusepän päivä, oli insinöörin päivä jne.
Kun he aamulla heräsivät, he avasivat pöytäkalenterista kyseisen päivän sivun ja katsoivat, ketä sinä päivänä juhlitaan. Sitten he kohottivat eläköön huudon heidän kunniakseen ja menivät
viinakauppaan. Juhlat olivat valmiit alkamaan. Votka oli tosi halpaa, eivätkä pienet vietnamilaiset paljoa kestäneet. Ei mennyt pitkääkään aikaa ja täysi tappelu oli valmis.
Maksoin taksin ja nousimme neljänteen kerrokseen. Natasha avasi oven ja laittoi valot päälle. Asunto oli täysi kopio Tamaran asunnosta. Yksi suuri ero asuntojen välillä kuitenkin oli.

 Katsoin toista sänkyä ja en ollut uskoa silmiäni.

-    Jumalauta, Natasha. Kuka tuolla nukkuu? Mitä satuja sinä riivattu olet sepittänyt? Minä menin lankaan ja uskoin sinua.

-    Voi ei, gospodi. Se on äitini. Äiti on tullut käymään. Hän asuu Terijoella ja Lenigradissa käydessään yöpyy joskus luonani. Yleensä hän kyllä soittaa etukäteen ja kysyy, voiko tulla?

-    Vai että yleensä soittaa. Miksi hitossa hän ei sitten tällä kertaa soittanut? Selitäppä se, Natasha. Sinä vedit minua nenästä. Kuinka me nyt voidaan nussia, kun ‘äitisi kuulee kaiken?

-    Onhan meitä ollut useasti kaksi, jopa kolme paria samassa huoneessa, eikä se ole sinua häirinnyt.

-    Se on eri asia. Koita ymmärtää, että hän on äitisi. Se on aivan eri asia. Jopa minullekin.

-    Kyllä hän tietää, mitä minä teen työkseni. Ei se häntä häiritse.

-    Mutta minua se häiritsee.

-    Hän on ihana ihminen. Kun tutustut häneen, olet itsekin samaa

-    Ai että tässä pitäisi vielä tutustua, keskellä yötä. Voi hevon
vitun vittu.

-    Minä en ymmärrä yhtään mitään, mutta koeta sinä, Pasi, ymmärtää. Emme me voi häntä yön selkäänkään lähettää.

-    Hetkinen Kemistä, teille puhutaan. Natasha, anna anteeksi, että kirosin sinulle.

Istuin keittiön tuolille ja vedin Natashan syliini.

-    Anna anteeksi. Eihän äitisi ole voinut soittaa sinulle, koska et ole ollut kotona. Viime yö oltiin Tamaralla. Tänään sinä olit Tamaran kanssa koko päivän ennen kuin tulitte Astoriaan.
Äitisi ei ole voinut tavoittaa sinua puhelimella tänään.

-    Niinhän se on. Minä ehdin jo hermostua. Ajattelin, että mitä sinäkin ajattelet minusta, kun sanoin asuvani yksin. Nyt minä tarvitsen oikein pitkän samppanjaryypyn ja luulen, että sinäkin
olet sen tarpeessa. Sytytä minulle tupakka, niin minä otan lasit kaapista.

Sytytin tupakan. Aina yhtä vastenmielistä. Otin samppanjapullon ja avasin sen. Se poksahti kovalla äänellä, koska en huomannut yhtään varoa.
Sängystä kuului ääni:

-    Äidille kanssa. Minä tulen keittiöön.

Keittiöön taapersi lähes kuusikymppinen tukevavartaloinen tyypillinen venäläinen matushka.

Ja vielä papiljotit päässä. Näky oli täydellinen.

Natasha esitteli meidät. Puristimme kättä asian “kunniaksi” Äiti kysyi:

-    En kai häiritse, jos juon kanssanne lasillisen samppanjaa? Uni tulee nopeammin.

Minä katsoin Natashaa, sitten pyöritimme molemmat päätämme. vahinko oli jo tapahtunut, joten anti palaa vaan. Natasha otti kolmannen lasin kaapista ja minä huolehdin täyttöpuolesta.

Natashan äiti kohotti lasin ja sanoi:

-    Ensimmäinen täytyy aina juoda da dna. Se on maan tapa, hyvä tapa. Ja ei sen puoleen, jos samppanja loppuu, niin jääkaapissa on votkaa. Ostin sitä ilta- ja yökaveriksi, kun en saanut

 yhteyttä Natashaan. Nythän se on tarpeen, kun meitä on kolme. Mutta Natasha, sinun kaverisihan on tyylikäs tällä kertaa. Puku, kravatti ja muutenkin menevän näköinen. Edellisellä kerralla oli joku villapuserotyyppi, aika vastenmielinen. Mutta tämä on minun makuuni.

-    Lopeta jo, äiti. Nyt ei ole tuollaisten juttujen aika. Sitä paitsi Pasi puhuu venäjää.

-    Se on kaunis piirre nuoressa miehessä. Natasha, leikkaa zakuskaa pöytään. Jääkaapissa on suolakurkkua, juustoa ja salaamia. Hän veti lasin pohjaan. Vasta nyt huomasin, että hän oli maistellut votkaa illan mittaan. Niin puheliaalla päällä hän oli ja posketkin olivat votkan punertamat. Mutta toisaalta, juovuksissahan tässä oltiin kaikki. Pyysin Natashaa tilaamaan taksin puoli seitsemäksi.

Joimme yhdessä muutaman lasillisen. Minä punnitsin syntynyttä tilannetta mielessäni. Olimme sen verran juovuksissa, että jos me Natashan kanssa otamme vielä, niin hommista ei tule mitään.
Tai jos tulee, niin siitä ei nauti kumpainenkaan. Mieleeni tuli kuva Tamarasta ja Elmosta, mutta työnsin sen syrjään nopeasti. Natasha istui sylissäni. Rupesin lämmittämään häntä. Hetken

kuluttua kuiskasin hänen korvaansa:

-    Jos me ei nyt lähdetä sänkyyn, niin ei sitten ollenkaan tänä yönä. Sinun äitisi vetää samppanjaa kuin pesusieni, eikä tunnu humaltuvan ollenkaan. Hoida nyt äitisi jollain tavalla, niin päästään omiin touhuihin. Jos homma ei nyt onnistu, niin minä lähden hotellin valuuttabaariin. Sieltä löytyy aina joku, jos ei muuta, niin kapteenskan pöydästä. Ala nyt

hitto vie toimia,  ymmärrätkö?

Natasha katsoi ensin minua ja sitten äitiään, sitten uudestaan minua ja äitiään. Sitten hän sanoi:

-    Äiti, minä menen Pasin kanssa sänkyyn. Sinä voit jäädä tänneeittiöön tai mennä nukkumaan. Me menemme ‘nyt.

-    Menkää te nuoret nussimaan. Minä otan vielä muutaman yömyssyn. Älkää antako minun häiritä itseänne. Mutta muistakaa, mitä sinun isäsi sanoi aina: ei suuret munat suuta halkaise. Hip ja hei.

Hän rupesi laulamaan Volgan lauttureiden laulua ja hänellä tuntui olevan tosi hauskaa.

Riisuimme Natashan kanssa vaatteet ja pujahdimme sänkyyn. Ero Natashan ja Tamaran välillä oli tosi suuri.

Jäimme aktin jälkeen makaamaan vierekkäin. Hyväilimme toisiamme. Sanoin Natashalle:

-    Käydään pesulla ja mennään ottamaan paukut, jos sitä vielä on. Meinaan, ettei äitisi ole ennättänyt tuhota kaikkea.

-    Mennään vaan. Hän on laulanut koko ajan, joten ei hän ole ehtinyt kaikkea juoda.

Mutta hän kyllä vetelee aina Pohjanmaan kautta. Tule.

Kävimme pesulla ja menimme keittiöön. Äiti hoilasi kovalla äänellä Kalinkaa. Natasha

pisti kätensä äitinsä suun eteen ja sanoi:

-    Ole hiljaa. Etkö muista, että minulla on vieras. Otetaan paukut yhdessä ja mennään nukkumaan.

-    Totta kai minä nyt voin olla hiljaa. Äsken minun piti hieman meluta, koska te piditte kamalaa meteliä sängyssä. Ymmärrättekö? Naapurit eivät kuulleet teidän puuskutustanne.


Saatte olla minulle kiitollisia, lapsukaiset. Ajatelkaa, miten huolehtivainen äiti teillä on.

Minä avasin toisen samppanjapullon. Tällä kertaa varoin poksauttamasta korkkia. Kaadoin Natashalle ja minulle samppanjaa. Natashan äiti sanoi pidättäytyvänsä votkassa. Sanoin:

-    Eiköhän juoda esimerkillisen äidin malja. Kiitoksia minun ja Natashan puolesta.

Kilistimme laseja ja Natasha antoi suukon äidin otsalle. Äiti ei näyttänyt oikein tyytyväiseltä. Hän pyöritti lasia kädessään. Hän sanoi:

-    Natasha, tämä on niin väärin. Isäsi kuoli, kun sinä olit vasta viisivuotias. Meni pilkille Viipurin lahdelle. Oli varhainen kevät. Minä kielsin häntä menemästä, koska jää oli jo niin

heikkoa. Kiusallaan meni. Se oli aina sellainen. Teki kaiken päinvastoin kuin minä toivoin. Sinne se hukkui kevätjäihin. Tahallaan hukutti itsensä. Kiusallaan hukkui. Saakelin törttö.

Jätti minut yksin pitämään huolta sinusta ja veljestäsi. Yksin sain raataa. Verissä käsin pesin rikkaiden pyykkiä. Mutta minä en luovuttanut. Minä elätin teitä. Minä kasvatin teitä. Pidin
huolta siitä, että kävitte koulua. Mikä helvetti meni pieleen? Missä minä tein virheen?

Veljestäsi tuli varas. Sinusta tuli lutka. Onko tämä kaikki minun syytäni?

Kyyneleet alkoivat vuotaa Natashan äidin poskia pitkin.

-    Mutta nyt minun on kuitenkin parempi olla. Te pidätte minusta huolta. Veljesi antaa minulle rahaa, mitä lie verirahaa. En ole viitsinyt kysyä. Pahoittaisin vain mieleni. Eikä hänkään ole
koskaan kertonut. On säästänyt vanhaa äitiään totuudelta. Sinä annat minulle rahaa. Tiedän kyllä, minkälaista rahaa. Kaikki olisi voinut olla toisinkin. Mutta kiitos siitä, että ette ole
unohtaneet kohtua, joka on teidät synnyttänyt. Siksi minun pitäisi olla tyytyväinen. Äsken laulusta huolimatta kuuntelin teitä. Ajattelin, että siellä se valuutta taas kahisee tytön sängyssä. Kuitenkin tuli paha mieli. Miksi kukaan ei nussi minua? Voi lapsukaiset. Siitä on kauan, kun olen viimeeksi saanut miestä. Miten olisi, Pasi, voisitko sinä auttaa minua? Mietin hetken, mitä vastata. Sanoiko hän sen leikillään humalapäissään vai oliko hän tosissaan. Sanoin hänelle:

-    Meinaako äiti, että toiset tykkää tyttärestä ja toiset äidistä ja minä tykkään molemmista?

-    Pasi, se oli helvetin hyvin sanottu. Juuri sitä minä meinaan. Juuri sitä.

Natasha katsoi äitiään ihmetellen ja kietoi kätensä minun kaulalleni ikään kuin varjellakseen omaisuuttaan. Äiti katsoi minua ja vinkkasi sänkyyn päin. Natasha sanoi äidilleen:
-    Äidin on nyt aika mennä nukkumaan, kun tuollaisia puhelee.

-    Miksi? Sinä olet minun tyttäreni. Ei sinun kuulu arvostella minua, eikä määrätä nukkumaanmenoaikoja. Enkä minä sitä paitsi ole sinulta mitään kysynyt, vaan Pasilta. Vastauksesta päätellen hän on huumorimiehiä. Joten kun tytär on saanut niin äidille
kanssa. Sopiiko, Pasi.

-    En minä nyt taida jaksaa, anteeksi vaan. Pitäisi mennä nukkumaan. Aamulla on aikainen herätys ja täysi työpäivä.

-    Pasi, häpeä vähän. Et muka jaksa. Eikö sinulla enää seiso tänään?

-    No ei kai se nyt heti uudestaan, juovuksissa kun ollaan ja väsyneitä.

Minä yritin selvitä parhaalla mahdollisella tavalla Natashan äidistä, joka oli heittäytynyt vallan hulvattomaksi. Ja paskat. Jostain vitun syystä Natashakin rupesi pitämään äitinsä puolta:

-    Pasi, yritä edes. Ajattele sitä, että äiti luulee saavansa viimeistä kertaa eläissään. Hän pistää varmasti kaiken peliin. Mistä sinä voit tietää, kuinka hyvä hän on? Etkö voi leikkiä
rikasta ja rutiköyhää? Jos hän saa sulla seisomaan, niin suostutko sitten?
Että pitikin sattua. Tämän täytyi olla rangaistus siitä, että hylkäsin Tamaran tänään. Humalaisissa aivoissani alkoi pyöriä hullunmylly. Mieleeni tuli Yokin ja Igorin sanat Bakussa. Juopumistilani oli siinä vaiheessa, että aloin uskoa korkeimman käden rankaisevan minua. Lucifer lisäsi lämpöä helvetin odotushuoneessa. Tämä kidutti mieltäni. Oliko minun pakko alistua? Oliko minun Natashan äidin kautta sovitettava rikokseni Tamaraa kohtaan? Alistu, alistu, alistu, niin huomenna kaikki on paremmin. Ota vastaan kaikki niin kuin mies. Voi pyhä pylvänäinen. Pari paukkua lisää ja valot pois, niin eiköhän se onnistu. Mutta hitto vie. Nuo saamarin papiarit ämmän päässä. Niistä on ehdottomasti päästävä eroon. Muuten ei onnistu millään konstilla. Ja pillun löytäminen noiden rasvapoimujen alta. Eihän se niin vaikeaa olekaan. Sen kun plaraa poimuja alaspäin ja kun sormi tulee ruskeaksi, niin se on yksi poimu taaksepäin.

-    Tuotas noin... Minulla on kaksi ehtoa, ehdotonta. Paplarit pois päästä ja jos äitisi saa mun rippikoulukaverin seisomaan,  niin siitä vaan. Ja valot pois. Mela mekkoon ja tahnat tuubiin. Natasha, kaadas loput samppanjat lasiini niin ritari pääsee ristiretkelle. Mutta tästä kaikesta pidät suusi kiinni, tai piru sinut perii. Olen kuullut, että venäläisten helvetissä. on saatanallisen kylmä, koska kaasu on aina lopussa.

-    Tässä olisi viimeiset tipat samppanjaa. Pasi ja äiti, malja teille. En minä tietoani kenellekään levittele, mitä nyt Tamaralle vähän vihjaisen.

-    Se on sitten kuolemaksi. Äiti, nyt on tosi edessä. Ei muuta kuin punkkaan. Katsotaan, missä vireessä poika on. Ave, Caesar, imperator, morituri te salutant. Hallelujaa.

Natashan äiti rupesi nauramaan ja otti minua kädestä. Hänen kas-
voiltaan näki, että hän oli varma asiastaan. Menimme käsi kädes-
sä sänkyyn. Hän heitti yämekkonsa ja aluspöksynsä pois ja rupesi
irrottamaan paplareita. Minä huusin Natashalle:

-    Valot pois ja äkkiä. Muuten rippikoulukaverista tulee ikuinen
Wiklund. Se saa sellaisen trauman, että sokeripalakaan ei auta.

Äiti moitti:

-    Suus kiinni, alan olla valmis suureen tehtävään.
Natasha sammutti valot nauraen ja jäi keittiöön istumaan. Ää-
nistä päätellen hän otti jääkaapista votkapullon.

Minä ryömin peiton alle odottamaan Afroditeani. Kun hän tuli
peiton alle, niin minulla oli sananmukaisesti sylin täydeltä ve-
näläistä matushkaa vieressäni.

Sanoin hänelle:

-    Kun nyt kohtalon oikusta olemme tässä vierekkäin tosi aikomuk-
set mielessä, niin on kai aika kysyä, mikäs se äidin nimi on?
Olisi paljon tuttavallisempaa, meinaan kun tässä ollaan lähek-

-    Jelena se on, mutta nyt pulinat pois. Täytyy valmistaa orhi
ajokuntoon. Armas, kun äiti näyttää, miten puhtia pumpataan?
Kohta aukeaa tie taivaisiin. Seitsemännellä tasanteella tava-

Jelena ryhtyi toimiin ja totta vie hän tuntui osaavan hornmansa.
Minä heittäydyin kohtalon vietäväksi ja rupesin kiihottamaan
hänen klitoristaan. Tunsin, kuinka hän kostui nopeasti. Saxnal-

Sivu 107

la minä unohdin kuka hän oli. Oli vain nainen ja mies. Kun
tunsin hänen kiihottuvan ja kiihottuvan, niin minulla pamahti
välittömästi seisomaan. Huomasin, että hän oli orgasmin kyn-
nyksellä. Työnsin orhini hänen sisäänsä ja rupesin ratsasta-
maan. Hetken kuluttua hirveä mylvintä täytti huoneen. Hän re-
pi ja raastoi minua ja minä laukesin siihen hirveään rutistuk-
seen. Puuskutimxne molemmat hiestä märkänä sängyssä, jonka re-
sorit olivat olleet tosi kovalla koetuksella. Ihme, että kesti-
vät. Sydämen lyöntien rauhoituttua sanoin Jelenalle:

-    Mamma mia, bella lima. Sinä teit sen ja tapa, millä teit sen,
oli mahtava. Sormipelisi, sanat eivät riitä kertomaan... Kuu-
letko? Olit mahtava!

-    Itse olit mahtava. Minä sain täydellisen orgasmin.
Hän nyyhkytti hyvän olon tunteesta.

-    Pasi, anteeksi, selkäsi taitaa olla pahasti raavittu, mutta en
voinut sille mitään.

-    Se kuuluu asiaan ja todistaa, että todella nautit. Natasha,
tuo nenäliina, että saamme pyyhittyä äitisi kyyneleet pois, ilon

Natasha toi nenäliinan ja sanoi:

-    Tässä. Turhaan sinä minua ja Pasia moitit metelöinnistä. Si-
nä huusit kuin teurastettava possu. Tässä talossa ei varmasti
nukuta yhdessäkään kämpässä. Kävi ihan kateeksi. Nyt sait aina-
kin kunnolla. Mutta mitä me tehdään Pasin selälle? Sait sen to-
si pahan näköiseksi.


-    Natasha, sattunut mikä sattunut. Ei sille mitään voi.

-    Ajattelin vain vaimoasi. Miten hän siihen suhtautuu?

-    Pitää nukkua paita päällä ja ujärjestään työmatka kotimaassa.

-    Jos jaksatte, niin tulkaa ottamaan yömyssyt ja sitten nukku-
maan. Pasilla on aikainen herätys. Ja se on varma, että Pasi
nukkuu minun vieressäni. Vai haluatko riidellä asiasta, äiti?

-    En minä halua riidellä. Totta kai te nukutte yhdessä. Minul-
la on tässäkin ihan tarpeeksi sulattelemista. Että ihminen van-
hoilla päivillään. Mutta minä tunnenkin itseni nuoreksi pitkäs-
tä aikaa. Sain mitä halusin, enemmänkin. Onneksi osasin aukais-
ta suuni oikeassa paikassa.

Kävimme Jelenan kanssa pesulla ja menimme keittiöön. Kippasin

Sivu 108

votkan ja vein Natashan nukkumaan. Natasha yritti udella, oliko
äiti parempi kuin hän, äänestä päätellen? En sanonut mitään,
vaan kävin hänen kanssaan kylkimyyryyn. Minä ainakin nukahdin
välittömästi. Ennen nukahtamista kuiskasin Natashalle:

-    0 tempora, o mores.

Herätyskellon tyly ääni herätti meidät puoli seitsemältä. Puin
pikaisesti ja menin keittiöön. Natashan äiti oli tehnyt kurkku-
ja salaamivoileipiä. Hän kaivoi jääkaapista votkapullon ja täyt-
ti lasit. Kohotin maijan ja sanoin:

-    Tämän peräti ihmeellisen kokemuksen kunniaksi. Eipä eilen aa-
mulla olisi uskonut, kuinka hauskaa illalla voi olla. Kuten ei-
len jo sanoin: yksi tykkää tyttärestä, toinen äidistä, mutta nyt
minä voin täydellä syyllä sanoa, että minä tykkään molemmista,
Olette te aikamoisia pakkauksia. Ei ole omena kauaksi puusta

Puhelin soi. Taksikuski ilmoitti tulostaan.

Annoin Natashan äidille suukon molemmille poskille. Hän ehdotti
matkasauvaa. Joimme sen hiljaisuuden vallitessa. Natasha saat-
toi minut ovelle. Sanoin hänelle:

-    Natasha, tämä kaikki, mitä yöllä tapahtui, jää näiden seinien
sisälle. Älä koskaan tämän jälkeen enää puhu tästä ihmeellises-
tä yöstä. Sopiiko?

-    Ole rauhassa. Huuleni ovat sinetöidyt. En puhu tästä kenelle-
kään. Oli kiva, kun tulit luokseni pitkästä aikaa. Asia vain
ryöstäytyi käsistä yöllä. Mutta loppujen lopuksi meillä kaikilla
oli saamarin hauskaa. Olen äitini puolesta erityisen onnellinen,
vaikka myös mustasukkainen. Kiitos, että teit sen, mikä monelta
mieheltä olisi jäänyt tekemättä. Mutta lopuksi haluaisin sinun
vastaavan yhteen kysymykseen: kumpi meistä oli mielestäsi parem-
pi sängyssä?

-    Molempi parempi. Ei sitä voi sillä tavalla eritellä. Loppu
hyvin, kaikki hyvin.

-    Yrität kiertää selvää kysymystä. Entäs sinun selkäsi, entäs
äitini villi huuto?

-    Itsehän sinä sanoit, että hän panee kaikkensa peliin luullen
tämän olevan viimeinen kerta hänen elämässään. Mutta minä luu-
len, että hän sai yöllisestä kokemuksesta inspiraation. Saas
nähdä, miten hän toimii jatkossa? Hei, meinasi unohtua. An-

Sivu 109

na tämän uuden kämppäsi puhelinnumero. Eihän sitä koskaan tiedä,
milloin äitisi on seuraavan kerran yksin täällä.

-    Miksi sinä kiusaat minua?

-    Se oli leikkiä. Milloin sinusta on tullut tosikko?

-    Niinpä kai. Mutta et sinäkään sanonut, kumpi meistä oli parem-

Otin Natashaa kaulasta kiinni ja suutelin häntä kerran, toisen,
kolmannenkin kerran.

-    Riittikö tämä vastaukseksi?

-    Kaipa se riitti. Tässä puhelinnumero. Soita aina kun haluat.
Soita, jos jäätte vielä yhdeksi yöksi. Hei ja onnea neuvottelui-
hin. Tehkää isot kaupat, niin tulette nopeammin uudestaan.

-    Kiitos. Onnea aina tarvitaan. Tänään onkin meidän firman kan-
nalta tärkeät neuvottelut. Pitää kiirehtiä aamiaiselle ja kyl-

Suutelimme vielä kerran hyvästiksi. Kävelin portaat alas. Taksi
odotti oven suussa. Toisin kuin Tamara, Natasha tilasi taksin
aina omalla nimellään ja oikeaan osoitteeseen.

Sain moitteita taksikuskilta, koska en tullut heti, kun hän il-
moitti tulostaan. Taskuuni oli jäänyt puolikas tupakka-aski.
Annoin sen hänelle, mistä hän suuresti ilahtui. Pyysin ajamaan
Astoriaan. Panin silmäni kiinni, mutta lepääminen ei onnistunut.
Saatuaan tupakat kuski höpötti koko ajan kiitollisena. Hän ker-
toi odotettavissa olevan päivän sään, ilman kosteuspitoisuuden y.m.
Onneksi matka oli lyhyt.

Sivu 110


Astuin autosta Astorian edessä maksettuani sovitun maksun kyydis-
tä. Ovimiehet Sasha ja Jura olivat taas työvuorossa. Sasha ava-
si oven ja molemmat vetivät hymyillen kättä lippaan. Minuakin
rupesi naurattamaan ja nostin käteni kummankin olkapäälle. Ju-
ra sanoi:

-    Meillä on työhuoneessa kuivattua särkeä, jos tarvitset hiukopa-

Koko ajatus rupesi puistattamaan minua, mutta sain koottua itseni
ja sanoin:

-    Kiitos tarjouksesta. Ei nyt, mutta ehkä myöhemmin. Ovatko ys-
täväni jo tulleet?

-    Se japanilainen tuli jo. Oli aika väsyneen näköinen. Mutta
Elmoa ei ole näkynyt. Hei, tuossahan hän tuleekin. Gospodi,
ihan kuin hän olisi jäänyt asvalttikoneen alle. Silmänaluset
roikkuu mustina.

-    Elmo, hymyä huuleen. Älä ole noin nuutuneen näköinen. Piris-
ty. Kohta mennään aamiaiselle ja sitten töihin kirkkain silmin
ja terävin ajatuksin.

-    Yhdet terävät votkat ovat nyt paikallaan. Ajatuksista en mene
takuuseen. Mutta miksi ihmeessä sinä voit olla noin pirteän nä-
köinen? Pasi, voitko selittää sen mulle?

-    Saumassa sen salaisuus. Etkö sinä jättänyt yhtään Asterixin
taikaj uomaa aamuksi?

-    No en älynnyt. Sitä paitsi minun ajatukseni olivat jossain
muualla koko ajan. Tamara, nääs, antoi minulle kyytiä koko yön.
Ei hetkenkään lepoa. Oliko tämä sinun järjestämäsi kostovarie-
tee? Halusitko sinä kostaa minulle?

Sivu 111

-    Etkö sinä sitten tykännyt Tamarasta? Itse hänet halusit, en
minä tyrkyttänyt. Mutta täytyy tunnustaa, että annoin hänelle
ohjeita sinua varten. Mutta herra paratkoon, en minä sitä tar-
koittanut, että hänen olisi pitänyt viihdyttää sinua koko yön.

-    Etpä tietysti, mutta niin vain sattui käymään. Ei silmällis-
täkään unta koko yönä. Jatkuvasti uusia asentoja. Lopulta, kun
piti tulla taas siemensyöksy, kuului vain puu-uh.

-    Elmo, nyt minä taidan arvata. Se taisi olla kosto minulle.
Sinä onneton jouduit olemaan koston välikätenä. Me selvitämme
tämän Tamaran kanssa. Mutta eikö se kuitenkin ollut hauskaa,
kun kerrankin sait t~.rpeeksi?

-    Siivoa suusi. Sinä tietysti vetelit värssyt ja kävit heti nuk-

-    Katsos, ihmisen ei pidä olla ahne. Minulle riitti yksi kerta,
tai jos rehellisiä ollaan, niin kaksi kertaa. Vai teki Tamara
töitä koko rahan edestä. Paljon sinä maksoit hänelle?

-    Neljäsataa, mutta hän todella ansaitsi sen. On sinulla teho-
pakkaus Tamarassa. Pidä tytöstä kiinni. Se tykkää susta, sen-
kin elostelija.

-    Pidä tytöstä kiinni. Paraskin puhuja. Itse olit repimässä
Tamaraa minulta. Ihan sydämen pohjasta raastoi ja raastaa vielä-
kin. Ja mitä elostelijaan tulee, niin pilkka iski omaan nilk-
kaan. Koko yön orgiat ja vielä kaverin tyttöystävän kanssa. Ei-
kö sinua hävetä? Sinun moraaliton luonteesi sai ansaitsernansa
rangaistuksen. Mutta mitä me tässä höpötetään. Lyödään kättä
päälle ja unohdetaan viime yö.

Löimrne kättä päälle ja halasimme toisiamme nauraen.

-    Mennään siistiytymään ja haetaan Yoki aamiaiselle. Nyt sinä
olet todennut tämän valtavan totuuden: päivät taistellaan lei-
västä ja yöt lihasta. Heh, heh.

Jura ja Sasha seisoivat vierell.~xnme ja katsoivat minua sillä sil-
mällä. Tyhmempikin olisi tiennyt, mistä oli kysymys. Sanoin:

-    Tulkaa, pojat, perässä. Minusta tuntuu, että teillä kuivaa
suuta. Niin myös meillä. Hei, Tanja huitoo kuin tuuliviiri.
Mitähän nyt on tapahtunut?

-    Hyvää huomenta, miten voimme auttaa, Tanja kulta?

    Älä nyt viisastele, Pasi. Gospodi. Nyt herra Yokimoto on men-
nyt lopullisesti sekaisin. Hän on pannut koko hotellin hyrskyn

Sivu 112

myrskyn. Etenkin ravintolahenkilökunta on ihmeissään. Hän on
tyttöystävänsä kanssa tilannut kaviaarista ja samppanjasta läh-
tien kaikki herkut sviittiinne. Kaikki mahdolliset ja mahdot-
tomatkin kukat on viety sinne. Eikä siinä kaikki. Hän palkkasi
yhden tarjoilijan hoitamaan tarjoilun sviitissä, kun te tulette
sinne. Siellä Ivan rukka istuu ja odottaa teidän tuloanne. Hän
kannatutti sinne kuuden hengen pöydän tuoleineen. Mutta mikä
meille parasta, hän vannoi lähtevänsä tänään Moskovaan. Ei sen
puoleen, hyvä asiakas hän on ollut. Hän on tuonut paljon tar-
peellisia dollareita meille. Mutta hän on liian nopeasti oppi-
nut teidän tavoillenne. Liikeasiat kuulemn~a vaativat, että hä-
nen on tultava ensi viikolla takaisin Lenigradiin. Sen yhden
liikeasian minä jo tiedänkin. Mitä te oikein hirnutte?
Elmo ja minä nauroirrime kyyneleet silmissä. Minä yritin sanoa

-    Eikö olekin hyvä oppilas, Tanja? Hyvä ja oppii niin lyhyessä
ajassa. Meidän tavoille. Heh, heh, heh.

Tanjaakin rupesi hymyilyttämään. Oli tämä niin vaikuttava ope-
retti. Hän sanoi:

-    Herra Yokimoto varasi sinun sviittisi ensi viikoksi.

-    Ei käy. Ei tule kuuloonkaan. Minä varaan sen maanantaista
torstaihin. Mutta älä sijoita häntä liian kauaksi minusta. Ari-
na hänelle se pikkusviitti vierestä.

-    Mutta kun me olemme jo varanneet sen sviitin hänelle.

-    Tämä on väärinkäsitys. Yoki tulee kohta henkilökohtaisesti
muuttamaan varauksensa.

-    Gospodi, muutoksia lentolipuissa, muutoksia huonevarauksissa,
muutoksia aamiaisjärjestelyissä, muutoksia siellä, muutoksia
täällä. Minä tulen hulluksi.

-    Tanja, kulta pieni, älä unohda, mitä olemme luvanneet tuoda si-
nulle viimeistään näyttelyviikolla. Jos aiheutamme sinulle pään-
särkyä, niin me myös lääkitsemme sen. Pieni hymy, please. Eikö
tämä ole totta? Olenko koskaan pettänyt luottamuksesi?

-    Et ole. Enkä minä tosissaan vouhota. Mitä nyt viran puolesta.
Pasi, sinun porukkasi on aina niin erilainen kuin muut suomalai-
set liikemiehet. Kaikki hotellityöntekijät tykkäävät sinusta.
Sinä vaadit erikoispalveluksia. Kukaan ei kieltäydy niistä,
koska sinä aina korvaat ne kunnolla. Ja yksi piirre sinun toi-

Sivu 113

minnassasi on miellyttänyt jopa hotellin johtajaa siinä määrin,
että hän on sanonut meille: pitäkää huolta~asista ja hänen asi-
akkaistaan. Sinä varmaan arvaatkin sen. Sinä olet ystävällinen
kaikille hotellin työntekijöille ovimiehistä ja miliiseistä läh-
tien aina kerrossiivoojiin ja kerrosvahteihin saakka. Te ette
hyljeksi ketään. Teillä riittää ystävällinen sana kaikille. On
paljon suomalaisia liikemiehiä, jotka leikkivät suurta johtajaa.
Potkivat päähän alempiarvoisia työntekijöitä. Heistä emme pidä,
mutta palvella täytyy. Tietenkin kaikki tapahtuu viiveellä.
Teissä on oikeaa temperamenttia, minkä herra Yokimoto ehti oppia
parissa päivässä.
-    Lopeta tuo kehuminen. Nousee kohta hattuun. Mutta emmehän me
ole tilanneet Elmon kanssa mitään aamiaista sviittiin ja vielä
tarjoilijoineen päivineen.

-    Pasi, kaikki on kunnossa.

-    Hyvä. Jura ja Sasha, lähdetään paukuille, minua ainakin janot-
Tanja sanoi:    -

-    Tuota minä juuri tarkoitin. Me olemme kaikki yhtä perhettä.
Mutta yksi pyyntö. Älkää juottako poikia humalaan. Mutta kat-
sokaapa, ketä tuolta tulee. Nämä taitavat olla niitä teidän lii-
keasioita. Gospodi. Hyvää ruokahalua, tarkoitin tietenkin aarni-

-    Niitä aamiaisiakin on niin erilaisia.

-    No niin näyttää olevan.

Elmolta ja minulta loksahti leukaperät auki. Tamara ja Natasha
tulivat meidän luoksemme ja kummallakin oli iso kukkakimppu kä-
dessä. Tähän aikaan aamusta. Mitä pirua se Yoki oli oikein ke-

-    Tanja, nyt taitaa olla Yokin läksiäiset. Pitää mennä katso-

Koppasin Tainaran kainalooni ja Elmo ja Natasha seurasivat peräs-
tä. Koputin varovasti oveen. Ovi aukaistiin ja Yoki hihkaisi
riemusta. Hän syleili kaikkia ja toivotti tervetulleeksi. Hän
napsautti sormillaan ja voil~, työhuoneen ovesta ilmestyi tarjoi-
lija, joka tarjoili kaikille samppanjat.

    Nyt on Yokin läksiäiset, ehkä. Siksi kaikkien rakkaiden ystä-
vieni pitää olla paikalla. Sinulle ja Elmolle tämä oli yllätys,

Sivu 114

muut tiesivät asiasta.

Ovelta kuului koputus. Yoki katsoi ovelle päin ja kysyi ihmetel-
1 en:

-    Tuleeko tänne myös kuokkavieraita?

-    Ei tänne mitään kuokkavieraita ole tulossa. Pyysin Juraa ja
Sashaa paukuille ennen kuin sain tietää aamia~järjestelyistäsi.
Sopiihan se sinulle?

-    Totta kai, mutta jos he mielivät viskiä niin heitä odottaa epä-
miellyttävä yllätys. Viski on loppu. Mutta he varmaan juovat

-    Kaikki käy, missä on prosentteja. Okei, ]~äyn avaamassa oven.

-    Jura ja Sasha, tervetuloa herra Yokimoton läksiäisille.
Yoki huudahti:

-    Jura ja Sasha, se on pelkkä Yoki vain. Muistakaa tästä eteen-
päin. Pelkkä Yoki vain.

Yoki kääntyi tarjoilijan puoleen:

-    Kaada Juralle ja Sashalle kahdet lasilliset kummallekin. Nyt
ei pelatakaan pienillä panoksilla.

Meillä muilla oli vielä samppanjaa lasissa. Skoolasimme heidän
kanssaan. Uskomattoman nopeasti he kumosivat kaksi juomalasil-
lista votkaa yhteen menoon. Yoki viittasi pöytään päin. Pojat
ottivat kaviaarivoileivät kyytipojaksi. Yoki antoi heille vie-
lä tupakka-askit ja pojat poistuivat tyytyväisinä.

Heidän menty~än tarkastelin huonetta. Sinne oli tosiaankin tuo-
tu kuuden hengen pöytä tuoleineen. Tarjoilija oli kattanut sen
kaikilla mahdollisilla herkuilla. Ruoan lisäksi pöydällä oli
sarnppanja- ja votkapulloja, sekä mineraalivettä. Valkoisia ilma-
palloja roikkui siellä täällä. Kysyin Yokilta:

-    Mistä ihmeestä sinä olet hommannut ilmapalloja?

-    Ei ne ole ilmapalloja tai ovat tavallaan. Ne ovat kortonkeja,
jotka Svetalta ja minulta jäivät käyttämättä.

Purskahdimme kaikki riauramaan. Minä sanoin:

-    Vai että jäi jotain käyttämättäkin.

-    Kyllä me Svetan kanssa teimme parhaamme tuhotaksernme ne kaikki,,
mutta nämä jäivät jäljelle.

Yoki oli todella hyvin varustautunut liikemies. Hän oli ennakoi-
nut tulevan tilanteen hyvin.

Yoki istutti meidät pöytään tietyssä järjestyksessä. Vinkkasi

Sivu 115

tarj oilij alle:

-    Aloitainme aaxniaisen. Kaada kai~cille votkaa ja mineraalivettä.

Nyt juhlitaan.

Tamara kyhnytti kylkeäni vasten. Sanoin hänelle:

-    Pitikö sinun koko yö nussia Elmoa? Eikö vähempi olisi riittä-
nyt? Katso nyt. Mies on aivan poikki ja hänellä on tänään tär-
keä tehtävä edessä. Hän toimii neuvotteluissamme tamadana.

-    Itse pyysit pitämään häntä hyvänä.

-    Hyvänä ja hyvänä. Niilläkin on suuri ero. Vai käytitkö Elmoa

koston välikappaleena?

-    Tavallaan. Mutta ei voi olla totta. Sinähän olet mustasukkai-

-    Niin olenkin. Mutta älä tee hätiköityjä johtopäätöksiä. Minä

tarkoitin hyvänä pitämisellä sitä, että olisit antanut kerran tai

kaksi kunnon kyydit, mutta nyt Elmo on kuin toiselta pianeetalta.

Helkutti. Mitä minä tässä selittämään.

-    Pasi kulta, sinä olet mustasukkainen. Tämä oli hyvä uutinen.

Nyt kaikki on hyvin, kun saan olla viekussasi. Ethän lähde vie-
lä tänään? Jooko? Ero näissä olosuhteissa ei ole kiva. Minun

tulee ikävä sinua.

-    Niin minunkin sinua, vaikka joskus tuntuu siltä, että parempi

känsä kourassa kuin kapalo kainalossa.

-    Mitä sinä tarkoitit? Minä en ymmärtänyt.

-    Ei se ollut mitään tärkeää. Syötkö sinä ehkäisypillereitä

säännöllisesti, niin kuin sovittiin?

-    Totta kai syön.

-    Hyvä. Siitä lähdöstä en tosiaankaan vielä tiedä.

Otin Tamaraa kaulasta ja annoin hänelle suukon.

-    Elmo, meillä alkaa kymmeneltä erittäin tärkeät neuvottelut, jo-
ten nauttikaainme hyvästä ruoasta jättäen juomapuolen vähemmälle.

Mutta toisaalta sinä voit jäädä tänne juhlimaan, jos haluat, sil-
lä sinun seuraavat neuvottelut ovat vasta näyttelyssä.

-    Ei tule kuuloonkaan, Pasi. Se on jyrkkä ei. Ensiksikin minä

tulen tasaisen virheen tarkkailijaksi, ettet tee mitään möhläyk-
siä. Toisaalta sinä olet henkilökohtaisesti nimittänyt minut vi-
ralliseksi juottajaksi. Mikä se nyt olikaan?

-    Tamada. Mutta se mies onkin sellainen mies, että pois oksat
ja männynkävyt. Jos onnistut tänään siinä yhtä hyvin kuin ei-

Sivu 116

len, niin virallinen nimitystilaisuus pidetään Pumppuhuoneella
Pekan ja Matin isännöimillä illallisilla.

Käännyin Elmon puoleen ja kuiskasin aivan hiljaa hänen korvaansa:

-    Se ei ole sitten mikään avec-tilaisuus. Pekka ja Matti hoita-
vat firmoistaan parhaat tytöt viihdyttämään meitä niin sanotusti
kliimaksiin asti. Ymmärrätkö?

-    Si, si. Tämä eilinen virkanimitys on siis koeajalla.

-    Kyllä. Tämä päivä ratkaisee kaiken.

-    Vastuu, minkä olkapäilleni lykkäät, on raskas kantaa. Kuulkaas
Natasha ja muu ji4hlaväki, eiköhän ruveta syömään, ettei tule kii-
re neuvotteluihin.

Elmo katsoi Natashaa ja lisäsi hetken päästä silmää iskien:

-    Minulle tulee aina nälkä, kun näen liikkuvaa lihaa. Tosi mies
ei torttuun tukehdu.

Natasha löi Elmoa leikillään laukulla ja sanoi:

-    Etkös yhtään häpeä kielenkäyttöäsi näin kultivoidussa seurassa?
Elmo mietti hetken ja sanoi:

-    Miksi? Olo on kuin omenalla, posket punaiset ja siemenet si-
sällä, paitsi ettei nyt enää ole. Ei mutta minulta unohtui sa-
noa kolmas syy, miksi minä lähden Pasin kanssa neuvotteluihin.
Hänellä on jokin ihmeellinen salainen neuvottelutyyli. Minä
haluan oppia ja selvittää sen. Sitten vielä ne kaikki ihmeel-
liset termit. Siinä on mulla työmaata.

Yoki kohotti lasin:

-    Syökääxnme ja juokaaxnme, kukin tarpeidensa mukaan. Tarjoilija,
kaataisitko lisää votkaa ja mineraalivettä.

Ajattelin Elmon lausumia vitsejä. Kun tulirnme tänne Elmon kans-
sa, hän ei ikipäivänä olisi päästänyt sellaisia suustaan, aina-
kaan naisseurassa. Tämä jos mikä oli sitä kuxnmaa Neuvostoliiton
rajan vaikutusta. Ja kun siihen lisätään alkoholin turvottama
nuppi, niin soppa oli valmis. Saas nähdä, miten huuli lentää il-
lalla ja huomenna.

Syötyäni tarpeeksi kiitin Yokia ja menin työhuoneeseen ja panin
oven kiinni. Kelasin eiliset Suomen puhelut uudelleen ja kävin
edessä olevat neuvottelut teknisesti läpi. Näytti oikein hyväl-
tä. Ei muuta kuin tavarat kasaan ja laukkuun. Jos näillä eväil-
lä ei onnistu, niin sitten ei koskaan.

Oho. Kello oli jo puoli yhdeksän. Piti mennä maksamaan baari-

Sivu 117

mikko Koljalle eilinen piikki. Niin ja viedä kasetti. Ja sit-
ten olikin varsinainen probleema. Berjozka aukeaa tänään vasta
kyrnmeneltä. Täytyy ostaa lisää tupakkaa ja konjakkia baarista.
Se maksaa hunajaa. Mutta minkäs sille mahtaa, kun on tulossa
hyviä kauppoja, niin kenelläkään ei pitäisi olla rutisemista.
Leikin ajatuksella: kun firmalla on kolminkertainen vakuutus,
kaksinkertainen kirj anpito ja yksinkertainen tilintarkastaj a,
niin silloinhan kaikki on hyvin. Mistä lie mieleen tarttunut.
Menin olohuoneeseen ja sanoin:

-    Minun pitää mennä valuuttabaariin hoitamaan eilinen piikki ja
suorittamaan samalla uudet hankinnat.

Kaivoin laukustani Kolj alle tuomani kasetin. Tamara nousi ylös
ja kysyi:

-    Saanko minä tulla mukaan?

-    Totta kai, kultaseni.

Kolja odotteli jo alhaalla. Menimme valuuttabaariin, lukkojen
taakse tietenkin, selvittämään asiat.

-    Minä maksan Eurocardilla eiliset.

Sitten aivan yht’äkkiä sain kuningasajatuksen. Hetken mietitty-
äni puin sen sanoiksi:

-    Kolja, koska minä autan sinua tuomalla kasetteja, vaatteita ja
muuta tavaraa, mitä sinä tarvitset ja perin vain omakustannushin-
nan, niin nyt sinä saat auttäa minua vuorostasi. Berjozka auke-
aa vasta kyinmeneltä ja minun pitää olla neuvotteluissa kello kym-
meneltä, joten en ehdi ostaa tupakoita ja konjakkia Berjozkasta.
Ehdotukseni on seuraava: anna sinä minulle kaksi kartonkia Marl-
boroa ja kaksi pulloa konjakkia. Kun tulen neuvotteluista, ostan
Berjozkasta tupakat ja konjakit ja palautan ne sinulle. Käykö
tällainen järjestely?

-    Minä, kuulin, että sinä lähdet tänään Suomeen. Pitääkö paikkan-

-    En tiedä vielä, mutta jos vaikka lähdenkin, niin tulen tätä
kautta syömään ja hakemaan tavarat.

-    Kyllä se sitten käy. Äl~ vain kerro muille, mitä teemme yh-

-    No en takuulla.

-    Monen aikaan tulet neuvotteluista, että osaan olla paikalla?
Annan sitten sinulle uuden kasetin nimen. Ja tässä maksu tästä

Sivu 118

kasetista. Onhan maksu entinen?

-    Jo vain. Olen täällä noin yhden maissa.

-    Pasi, haluan toivottaa sinulle parasta menestystä neuvotteluis-
sa, mutta ilman juomaa se ei oikein käy. Sopiiko viskipaukut?

-    Sopii.

-    Entä Tamara. Mitä sinä haluaisit?

-    Kaada vähän lakkalikööriä. Täytyyhän Pasille toivottaa onnea.
Otetaan sen kunniaksi da dna.

-    Nähdään yhdeltä, Kol ja.

Otin muovikassin mukaani ja koppasin Tamaran kainalooni. Kävin
selvittämässä, että lentoliput olivat kunnogsa sekä tälle että
huomiselle päivälle. Samoin viisumipidennykset oli hoidettu.
Passihuoneen tyttö Katariina pyysi kainosti minua toimittamaan,
kaksi kutsukorttia Nainen ja Mies-näyttelyyn. Lupasin toimittaa,
koska hän palveli aina parhain päin, eikä minulla ollut koskaan
mitään vaikeuksia viisumin pidennyksen kanssa.

Kello lähestyi yhdeksää. Oli palattava huoneeseen odottamaan
Olegia. Mutta ei, ei voi olla totta. Miliisipari Ivan ja Mi-
hail viittoilivat meitä työhuoneen ovella tulemaan sinne. Tun-
sin, kuinka Tamara hätkähti vaistomaisesti. Hän harasi hetken
vastaan, kun läksinune kävelemään sinne päin. Minä kysyin Tama-

-    Mitä sinä nyt? Etkö muista eilistä, kun minä tutustutin si-
nut autossa eiliseen miliisipariin. Nyt tutustutan sinut Iva-
niin ja Mihailiin. Tiedäthän, että Astoriassa sinun ei tar-
vitse pelätä muita kuin torakoita valuuttabaarin kahviautomaa-
tin päällä.

-    En minä muistanut. Se oli vaistomaista, koska olemme oppineet
pe1kä~mään heitä kaikkialla. Meidän systeemimme on sellainen.
Kyllä sinä tiedät.

Näytin miliiseille napauttamalla sormella kaulaan, että menen ha-
kemaan votkaa. Haimme votkapullot entisestä paikasta ja menim-
me miliisien työhuoneen ovelle. Koputin merkkikoputuksen ja Ivan
avasi oven. Syleilirnme toisiamme ja minä esittelin Tarnaran.
Ivan kysyi:

-    Tämäkö on se kaunis tyttö, jota meidän pitää vartioida, ettei
hänelle tapahdu mitään pahaa?

-    Tämä se on. Pankaa naama mieleen. Minä en kerkiä millään

Sivu 119

ottamaan kuin yhden lasillisen. Niin ja tietenkin Tamara
ottaa uusien tuttavuuksien kunniaksi.

-    Kävisikö särki?

-    Ei kiitos. Söirnme juuri aamiaisen. No niin, kippis. Minun
täytyy lähteä töihin, mutta me näemme tänään myöhemmin. Näke-

Astuimme ulos miliisien työhuoneesta ja läksimme kävelemään koh-
ti hissiä. Hississä Tarnara hyppäsi kaulaani ja sanoi:

-    Älä lähde vielä tänään. Antaa Elmon lähteä, jos hän haluaa.
Haluan olla kanssasi ensi yönä. Ei ole kiva erota tällä tavoin.
Etenkin kun sinä myit minut Elmolle.

-    Kulta pieni, katsotaan nyt. Minusta kyllä tuntuu siltä, että
emme p.ääse lähtemään tänään. Meillä oli eilen puhetta, että
tarjoarnme illallisen asiakkaillemme hotellimme ravintolassa.
Mutta lopullisesti tiedän sen vasta yhden maissa, kun tulemme
takaisin neuvotteluista. Ja jos tyttöjä tarvitaan, niin luotan
täydellisesti sinun organisointikykyysi, sillä heille vain kaik-
kein paras on kyllin hyvää.

Kun tulirnme huoneeseemme ja istuirnme pöydän ääreen, Yoki huusi

-    Entr~e! Nyt on sen aika.

Tarjoilija toi pöytään pitkulaisessa vuoassa pitkulaisen muotoi-
sen jäätelö-marenkikakun. Se oli minun spesiaalinumero hotellin
ravintolassa. Ilmeisesti tarjoilija oli suositellut sitä Yokil

le. Tarjoilija kaatoi kakun päälle konjakkia ja sytytti konja-
km palamaan. Liekitys onnistui hyvin. Taputimme kaikki käsi-
ämme tarjoilijalle. Yoki kiitti tarjoilijaa ja lähetti hänet
pois. Isäntänä Yoki jakoi kakun kaikkien kesken. Elmo kääntyi
puoleeni ja kysyi:

-    Mikä tuon virityksen nimi on?

-    Se on jäätelö-surprise, yllätys. Yoki, monelta sun kone läh-

Yoki kaivoi lentolipun taskusta.

-    17.25.

-    Siinä tapauksessa emme hyvästele vielä. Olemme takaisin yhden
kieppeillä. Mutta nyt, Elmo, meidän on lähdettävä. Siispä maija
kaikille ja pitäkää peukkuja pystyssä.

Ovelle koputettiin. Se oli varmaankin Oleg. Annoin suukon Tama-

Sivu 120
ralle. Otimme Elmon kanssa laukkumme ja minä huusin vielä ovel-

-    Odottakaa täällä, niin olemme kaikki yhdessä yhdeltä. Saatte
ensi kommentit neuvottelujen tuloksesta.

Astuimme käytävälle. En ollut uskoa silmiäni. Hieraisin niitä
käsilläni. Mutta ei, näky oli ja pysyi. Meitä kohti juoksi tut-
tavani Mara ilkosillaan, ei Jeesuksen rihmankiertämää päällään.

-    Pasi, nyt on hätätapaus. Auta minua.

Koputin huoneemme ovelle. Yoki avasi oven. Vein Maran isompaan

-    Elmo, tule tänne. Oleg, odota autossa. ‘1~ulemme aivan kohta.
Mara, tässä kylpytakkini. Haen sinulle korkkaamattomat kalsarit
ja sukat.

Mara puki kiitollisena päälleen antamani vaatteet.

-    Nyt olet selityksen velkaa. Mitä sinä juoksentelet pallit hei-
luen pitkin käytäviä? Oli hyvä, ettei kerrosvalvoja ollut pai-
kalla. Sydänhalvauksen olisi saanut, vanha ihminen.

-    Pasi, niin kuin sinä tiedät, minulla on aina kaksi matkakump-
pania, tekninen johtaja Sami ja tulkki Vepa. No siitä Vepasta
ei ole yhtään mihinkään. Ryssä se on. Sotavankeudessa opette-
1± venäjän kielen, mutta sotavankeudesta huolimatta hän ei ole
meikäläinen. Neuvotteluissakin pitää venäläisten puolta. Mää—
räilee minun juomistani. Hänen mielestään kaikki, mitä minä
teen, on joko moraalitonta tai lainvastaista. Mikä se sellai-
nen renki on? En minä siitä tykkää, mutta itse asiaan. Älkää
sitten naurako, kun kuulette selvityksen tapahtuneesta.

-    Jos selvitys on humoristinen, niin totta kai saa nauraa vai
itkeäkö pitäisi?

-    Juttu oli sillä lailla, että minä ja Sami otimme yhteisen nai-
sen, kun siellä ei ollut muita sopivan tuntuisia. Tarkoitan ho-
tellin valuuttabaarissa. Sovimme Samin kanssa, että minulla on
oikeus ensimmäiseen värssyyn, koska olen suurempi johtaja. Hom-
mien jälkeen vein hänet Samin huoneeseen ja sovimme, että Sami
palauttaa hänet minulle toista värssyä varten puoli yhdeksältä.
Ja kun mitään ei kuulunut, niin läksin koputtamaan Sanan ovelle
ja koska hän asuu viereisessä huoneessa, en viitsinyt laittaa
vaatteita päälle. Koputin, mutta Sami ei tullut avaamaan. Kuun-
telin avaimenreiästä. Siellä oli täysi touhu päällä. Samassa

Sivu 121

läpiveto paiskasi huoneeni oven kiinni. Siinä minä seisoin käy-
tävällä Aatamin asussa ja mietin tilannetta. Sitten näin tei-
dät ja loput te tiedättekin. Kiitoksia oikein paljon. Miten
voin korvata tämän?

-    Höpö, höpö. Tärkeintä on, että saimme pelastettua sinut käy-
tävästä. Koska Sami näyttää omineen tyttönne ihan kokonaan, niin
voiko täyden palvelun tavaratalornme tarjota sinulle toisen tosi
mahtavan tytön palveluksia? Kaiken lisäksi sinä tumiet hänet jo
ennestään. Nähtyäsi hänet, tiedät, etten kehunut häntä turhaan.

-    Totta helvetissä. Mutta miten, missä ja milloin?
Katsoin Elmoa ja hän nyökkäsi. Avasin oven’ ja huusin:

-    Natasha, tules käymään kylppärissä. Täällä on eräs tuttavasi,
joka haluaa tervehtiä sinua.

-    Onko se Natasha? Miten helvetissä? Voi hyvä tavaton. Miten?

-    Minähän sanoin tuossa hieman aiemmin, että meidän firmainme on
täyden palvelun tavaratalo. Auki kaksikymmentäneljä tuntia vuo-
rokaudessa. Maksat sitten kunnolla hänelle, tämä kun on erikois-
tapaus. Sopiiko?

-    Älä huolehdi siitä. Kyllä sinä minua sen verran tunnet, etten
minä tee koskaan kuprua pakkaan.

-    Sitten panon jälkeen voit liittyä olohuoneen pöytäseuraan aarni-
aiselle. Juhlimme erään japanilaisen liikemiehen herra Yokimoton
läksiäisiä. Käyn varmistamassa, että hänellä ei ole mitään sitä

Samassa Natasha tuli kyippäriin.

-    Mara! Ei voi olla totta.

Natasha vilkaisi Elmoa, joka nyökkäsi. Jätimme heidät kahdes-
taan. Yokilla ei ollut mitään sitä vastaan, että Mara liittyy
pöytäseurueeseen aktin jälkeen. Hän totesi:

-    Sehän helpottaa minun tilannettani huomattavasti. Äsken oli
tilanne se, että yhtä miestä vastaan oli kolme naista. Nyt on
tilanne se, että kolmea naista vastaan on kaksi miestä. Minkä
tyyppinen tämä kaveri on?

-    Hän on ison pukutehtaan johtaja. Kansainvälinen tyyppi. Te
tulette varmasti hyvin toimeen.

-    Pasi, sinun kanssasi ei ehdi pitkästymään. Taidan palkata sinut
meidän firmaan seurustelu-upseeriksi ja seremoniamestariksi.
Mutta itse asiaan. Vielä kerran paljon onnea neuvotteluihin.

Sivu 122

Tules tänne, niin potkaisen onnentoivotuksen persuksillesi.
Noin. Odotamme kello yhtä ja tilannetiedotusta tosi innokkaas-
ti. Jos niin huonosti käy, että olemme samrnuneet, niin herätä

Tamara katsoi minua silmiin ja sanoi:

-    Minä en ainakaan aio sanimua. Odotan Pasia ja jos kaupat menee
hyvin, niin sitten, kuka ties, voisin sarnmua, mutta ainoastaan
Pasin syliin.

-    Yoki, hoida Tamaran ja Natashan kanssa lounas tänne kello yh-
deksi, mutta ilman tarjoilijaa. Tytöt tietävät, mitä tilata.

-    Yes, sir, ilmoitti Yoki. *
Tamara tuli luokseni, syleili minua ja sanoi:

-    Kiitos, Pasi, ettet taas myynyt minua.

-    Kulta pieni. Ei olisi tullut mieleenikään. Ja jos olisi tul-
lut, niin olisi heti mennyt pois. Unohda se Elmon juttu. Ran-
kaisit sekä Elmoa että minua raskaimman käden kautta. Muista,
minä pidän sinusta. Kun minä olen Lenigr~issa, sinä olet vain

-    Kiitos. Minäkin rakastan sinua. Pitäkää kiirettä, ettette
vain myöhästy. Tuo hyvät sopimukset tullessasi.

-    Elmo, nyt mentiin vauhdilla.
Raotin kylpyhuoneen ovea ja huusin:

-    Mara, pöydässä on paikka sinulle, kunhan vain kiireiltäsi ker-

-    Kiitti. Tee hyvät kaupat. Me siirrymmekin Natashan kanssa ma-
kuuhuoneen puolelle.

Kiiruhdimme Elmon kanssa alakertaan. Huomasin Tanjan taas viit-
toilevan minulle. Olin näköjään hyvin suosittu. Sanoin Elmolle:

-    Mene sinä autoon, minä tulen kohta. No, Tanjushka, mikä taas

-    Onko teillä kaikki kunnossa?

-    Kaikki on kunnossa. Minä ja Elmo olemme menossa töihin. Yoki
ja liikekumppanittaret jatkavat hänen läksiäisjuhlia ja odottavat
meitä takaisin kello yhdeksi.

-    Herra Yokimoto on siis lähdössä tänään. Aivan varmastiko?

-    Ole huoleti. Kyllä hän lähtee. Olinkin vähällä unohtaa. Anna
puhelin, minun pitää vielä soittaa Yokille. Kiitos. Valitse
meidän numero, kiitos. Vastaa nyt nopeasti Yoki.

Sivu 123

-    Johtaja Pasin residenssi, puhelimessa Yokimoto.

-    Mitä sinä siellä peileilet? Kuuntele nyt tarkkaan. Tanja sa-
noi, että sinä olet varannut residenssini ensi viikoksi, mutta

se ei käy. Minä tarvitsen sen maanantaista torstaihin. Ota si-
nä se viereinen sviitti, niin olemme lähellä toisiarnme, sopiiko?

-    Niinpä niin, tätä se minun uneni tiesi. Okei, tehdään niin.

Pääasia, että asiakas on tyytyväinen. Olisihan se pitänyt ar-

-    Et kai sinä loukkaantunut?

-    Ei veli voi veljelleen tällaisesta asiasta loukkaantua.

-    No selvä. Minä annan puhelimen Tanjalle, niin voit sopia hä-
nen kanssaan. Nyt on kiire, heippa.

Menin nopeasti autoon ja sanoin Olegille:

-    Eilinen osoite. Perillä pitäisi olla kymmeneltä. Niitä näyt-

-    Hyvin keritään, kun käytetään Tshaikan kirjoittamattomia etu-

-    Mainiota. Elmo, sinä olet kuxnmasti piristynyt.

-    Taikajuoma ja kunnon aamiainen saa ihmeitä aikaan.

-    Olisitko taas valmis lähtemään Tamaran kanssa?

-    Ei helvetissä. Hoida itse Tamarasi.

-    Näin me teemme. Nuistui viimeöisestä sekoilusta mieleen yksi

hyvä juttu. Koulukaverini hoiti yhden ison yrityksen Euroopan

markkinoita. Matkusteli jatkuvasti ympäri Eurooppaa. Ja kuten

sinä kokemuksesta tiedät, siellä voi huorataloissa maksaa palve-
lut luottokortilla. Jälleen kerran hän teki matkatilitystä ja

vei sen pomolle hyväksyttäväksi. Pomo selasi kuitteja ja vas-
taan tuli tutun näköinen huoratalon kuitti. Maksettu Eurocar-
dilla. Siinä ei kuitenkaan ollut selitystä eli mistä se oli mak-
settu. Pomo sanoi hänelle:

-    Olen minäkin tuossa huoratalossa käynyt. Sinun pitäisi keksiä

kuittiin joku selitys.

-    Mitähän siihen voisi laittaa?

-    Hm... Laita vaikka lekan teroitus. Pääasia, että siinä lukee


Siitä lähtien hän kirjoitti aina vastaaviin kuitteihin selvityk-
seksi lekan teroitus. Kaikki meni hyvin puolisen vuotta. Mutta
sitten eräänä päivänä pomo kutsui hänet luokseen.

Sivu 124

-    Tässä sinun tilityksessäsi on kaikki okei, mutta uteliaisuuteni
heräsi. Aikaisemmin sinä kirjoitit tällaisiin kuitteihin selvi-
tykseksi lekan teroitus. Nyt tässä lukee, että ostettu uusi le-
ka. Mitä sinä sillä tarkoitat?

-    No, sattui käymään niin, että varotoimista huolimatta sain tip-
purin ja tartutin sen tietysti vaimoonkin. Tietenkin hän raivos-
tui ja hermostui. Hän huusi minulle, että pitää hankkia vissiin
uusi peli. Kun on meneviä miehiä, niin aina löytyy myös tulevia
miehiä. Paina se kalloosi!

Pomo purskahti nauramaan ja kutsui kaverini lounaalle.
Elmo nauroi, mutta vakavoitui nopeasti ja k~jsyi:

-    Miten sille kaverille oikein loppujen lopuksi kävi? Tuliko

-    Meni siinä jonkun aikaa kiikun kaakun, mutta lopulta järki
voitti. Heillä on kolme mukavaa tenavaa ja tänä päivänä kaikki
on taas järjestyksessä.

Elmo huokaisi syvään ja sanoi:

-    Kyllä kait se on niin, että mieluummin tossun alla kuin taiva-

-    Älä hyvä ystävä tuollaista haasta. Jos aimat vaimollesi pikku-
sormen, niin tiedät hyvin, kuinka siinä käy. Niin tasa-arvoa,
niin tasa-arvoa. Täytyy hakea välillä uusia innoitteita perhe-
piirin ulkopuolelta. Nyt riittää filosofointi.

-    Eikö tuo ole se talo, mihin olemme menossa?

-    Katos, poika rupeaa oppimaan. Sepä se. Aikakin on ihan sopi-
va. Vain pari minuuttia myöhässä.

Annoin Olegille tupakka-askin ja pyysin häntä olemaan paikalla
puoli yhdeltä.

Sivu 125


Nousimme portaat ja astuimme sisälle. Ljuba oli jo odottamassa

-    Meille tuli pieni ohjelman muutos. Siksi on hyvä, että herra
Elmokin on mukana. Pasi, sinun erittäin hyvä ystäväsi Maria ha-
lusi välttämättä tavata teidät. Hän on täällä sihteerinsä Annan
kanssa tekemässä tilauksia malleista, joista meillä on olemassa
sopimushiimat. Teitä. saattaa odottaa pieni yllätys. No niin.
Perillä ollaan. Minä jatkan vielä ylös. Tulemme hetken kulut-

Menimme Elmon kanssa tutuksi tulleeseen neuvotteluhuoneeseen.
Elmo kysyi minulta:

-    Mitä se Bulja...

—    Ljuba.

-    Niin, mitä se Ljuba oikein tarkoitti sillä, että on hyvä, kun
minäkin olen mukana? Ja ketä nämä Maria ja Anna ovat?

-    Minusta tuntuu, että sinun laukkuusi taitaa tulla tuliaisia
tältä reissulta.

-    Älä helvetissä. Voi halvatun halvattu. Tarkoitatko sinä to-
sissasi, että tilaus... Huh, huh. Ei se voi olla totta. Ei se
voi olla näin helppoa.

-    Kaikki voi olla totta, kun tämä tyttöpari on liikenteessä.
Muistatko sinä nyt aivan varmasti neuvottelutaktiikan, minkä mi-
nä sinulle opetin? Missään vaiheessa et saa mokata. Ajattele
koko ajan, että pelaat shakkia. Pidä naamasi kurissa. Marina
on aikamoinen psykologi, kuten olen sinulle jo eilen kertonut.
Hän tarkkailee meitä koko ajan. Älä puhu ääneen tärkeistä asi-
oista. Käytä muistiota. Ljuba puhuu täydellistä suomea ja Ma-

Sivu 126

rina itse ymmärtää riittävästi.

-    Kyllä minun pitäisi muistaa. Mehän käytiin se niin monta ker-
taa läpi kuivaharjoitteluna. Siis. Käytä laskinta... Poista
luku... Käytä muistiota... Mutta toiselle sivulle... Käännä
sivu... Älä puhu ääneen tärkeistä asioista... Käytä laskinta,
kunhan jotain vain näppäilet... Ole mietteliään näköinen...
Haro hiuksia... Ei, hitto vie. Minähän olen hermost~inut, kuin
ensi treffeillä. Iso mies.

-    Mutta sinähän olet ensitreffeillä, tavallaan. Kuten sanoin,
pelaa shakkia. Naama tyynenä. Olethan sinä ennenkin tehnyt
kauppoja. Toki tämä on vähän toisenlaista.

-    Ai että vähän.

-    Minä hoidan kyllä baletin. Onhan minulla sinun ka1kyylisi~.
Pääasia, että sinä teet heihin sellaisen vaikutuksen, että sinä
olet johtaja ja sanot viimeisen sanan eli lyöt kaupan lukkoon.
Sillä se on hoidettu kotiin.

-    Muta ketä Maria ja Anna ovat?

-    Kohta sinä näet. Kaksi helvetin komeaa venäläistä daamia,
joilla on paljon valtaa ja rahaa suuria hankintoja varten. Olem-
me tunteneet toisexnme jo pitkään, mutta se on pitkä juttu. Ker-
ron sitten hotellissa. Tuolta he tulevatkin.

Marina, Maria, Anna ja Ljuba astuivat huoneeseen. Maria otti mi-
nua kaulasta ja vaihdoimrne asiaankuuluvat poskisuudelmat. Sama
toistui myös Annan kanssa. Esittelin Elmon heille. Maria kään-
tyi puoleeni ja kysyi:

-    Missä sinä olet piileskellyt, Pasi? Sinä lupasit tulla meille
vieraaksi tänä vuonna, vaan eipä ole miestä näkynyt. Onko vika
meissä? hän kysyi ovelasti hymyillen.

-    Ei toki, tyttökullat. Mutta mehän sovittiin, että tulen Nainen
ja Mies-näyttelyn jälkeen. Eikös vain?

    Jälkeen tai ennen. Ei sen väliä, kunhan vain tulet. Sinun on
jo aika tutustua meidän organisaatiornrne toimintaan, sillä olemme
jo niin kauan ostaneet sinulta tekstiilejä. Mutta nyt minä annan
suurivuoron Marinalle.

-    Kiitos. Maria ja Anna tutustuivat niihin näytteisiin, jotka
herra Elmo antoi meille eilen. Neulos, painokuosit ja mallit
miellyttivät heitä. Siksi he haluaisivat jo tässä vaiheessa en-
nen näyttelyä ostaa koe-erän näitä naisten alushousuja.

Sivu 127

Elmon naamataulu alkoi vipattaa siihen malliin, että minun oli
potkaistava häntä varovasti jalkaan.
Marina jatkoi:

- Toisaalta, kun on kysymys aivan uudesta tuoteryhmästä, minä
olisin odottanut näyttelyyn asti ja kerär~nyt myös muiden asiak-
kaidemme tilausmäärät, kuten eilen sovittiin. Mutta teillä tai-
taa olla jonkinlaista lukkarinrakkautta, joten minun oli annetta-
va periksi. Jos me nyt pääsemme sopimukseen, niin näyttelyssä
meidän on helppo tehdä lisäys mahdolliseen syntyvään sopimukseen
samoilla ehdoilla. Käytännöstä poiketen minulla on tässä valmis
sopimus, josta puuttuvat vain hinta, määrä ja toimitusaika. Vä-
ri- ja kokolajitelmat on jo esitetty sopimuksessa. Olkaa hyvä,
herra Elmo. Odotamme pelinavausta.

Otin sopimuksen ja selitin sen hänelle. Kävimme läpi valitut ar-
tikkelit. He olivat valinneet kolme painokuosia ja kaksi väri-
vaihtoehtoa kustakin. Katsoirnme tarjousta, joka oli eilen annet-
tu Marinalle. Valitut mallit olivat kaikki samanhintaisia, 1-60
ruplaa. Elmo osoitti minulle tarjouksen hintaa.

Minä aloitin:

- Johtaja Elmo pyytää näistä pikkupöksyistä eilen jätetyn tarjo-
uksen mukaisesti 1-60 ruplaa ja sen lisäksi hän haluaisi tietää
mahdollisen tilausmäärän.

Naiset ryhtyivät neuvottelemaan. Hetken kuluttua Marina sanoi:

- 1-00 rupla ja 15.000 housua. Teidän on otettava huomioon, et-
tä tämä on ensimmäinen kerta, kun ostaxnme tätä tuotetta. Emme
tiedä, miten markkinat reagoivat siihen.

- Huh, huh, sanoin minä ja näytin härnmästyneeltä. Meinasin sa-
noa, että Elmo ja minä olemme jo tehneet markkinatutkimuksen,
jonka tulos osoittaa, että näillä tuotteilla on selvä markkina-

Ryhdyimme Eirnon kanssa näpelöimään laskimia. Näytin Elmolle
omaani ja Elmo näytti minulle omaansa. Kirjoitin muistioon:

ole kovin miettellään näköinen. Elmo teki työtä käskettyä.
Hän näppäili laskintaan ja hieroi niskaansa. Hermostuneisuu-
desta ei näkynyt merkkiäkään. Hän oli saxnaistanut itsensä roo-
linsa kanssa. Lopulta hän näytti laskintaan.

-~ Koska meillä on kova halu päästä markkinoillenne tällä erit-
täin hyvällä ja laadukkaalla tuotteella, niin tarjouksernme on

Sivu 128

1-50    ja 20.000 housua.

Vastapuoli rupesi vuorostaan pitämään palaveria. Neuvottelut
heidän kanssaan olivat kuin kaupankäyntiä persialaisella toril


- Meillä olisi kova halu testata markkinamme teidän tuotteella,
mutta meistä tuntuu, että näyttelyssä myös muut valmistajat tar-
jovat vastaavia tuotteita. Viimeinen, mitä voimme tarjota, on
1-10 ja 20.000 housua.

Marina pudotti kynänsä lattialle. Käytin tilaisuutta hyväkseni
ja katsoin Mariaa silmiin. Hän iski silmää. Se tiesi hyvää.
Kaupat oli tulossa.

Elmo kirjoitti muistioon: onko tämä todella viimeinen hinta?
Pyöritin päätäni ja osoitin laskinta. Elmo rupesi räpeltämään
laskimensa kanssa. Hetken kuluttua hän näytti laskintaan. Mi-
nä mietin hetken. Elmo voisi tehdä kaupat rupla viiteentoista.


- Minä uskon ja tiedän, että näillä housuilla tulee olemaan suu-
ri kysyntä markkinoillanne. Siksi olemme alunperinkin tarjonneet
ne todella halpaan hintaan, kuten tarjouksestaxnme voitte todeta.
Mutta pään avaainiseksi viimeinen, mitä voimme tehdä, on 1-45 ja
30.000 housua.

Vastapuoli aloitti omat neuvottelunsa. Maria kuiskasi Marinalle
jotain ja näin hänen ilmeestään, että hän halusi tehdä kaupat.
Kun ajattelin, millaiset suhteet meillä oli ollut jo vuosia, en
yhtään ihmetellyt sitä. Hän oli himokas nainen ja myös osasi
tehdä itsestään himottavan. Anna oli samanlainen.

Meidän kaimaltamme oli hyvä saada ensimmäisissä neuvotteluissa
mahdollisimman hyvä hinta, sillä kerran sovittu hinta on aina
pohjana seuraaville neuvotteluille.

Marina aloitti:

- Minusta tuntuu, että meidän täytyy ilmeisesti lykätä kaupanteko
näyttelyyn. Meillä on niin suuri näkemysero hinnassa, että muuta
vaihtoehtoa ei tunnu olevan. Mutta kuitenkin, jos haluatte tehdä
sopimuksen, niin meidän ehdoton viimeinen tarjouksemme on 1-15 ja
30.000 housua.

Hinta oli Elmolle sopiva ja hän kirjoitti muistioon: tehdään
kauppa, ettei mene ohi. Minä kirjoitin: älä hätäile, hätäilemäl-
lä... Mietin alkuasetelmaa. Meidän lähtö oli 1-60 ja heidän

Sivu 129

1-00.    Elikkä, jos ero puolitetaan, niin saadaan 1-30.

-    Marina, onko sinulla käytössä tähän kauppaan protokollavaluut-

-    Ei ole. Ei ainakaan tähän ensimmäiseen sopimukseen.
Elmo näytti laskintaan.

-    Niin kuin näette, meillä on kova halu myydä teidän naisillerme
näitä kauniita ja käytössä mukavia ja heippohoitoisia tuotteita.
Meneekö koko määrä Marialle?

Marina nyökkäsi.

-    Siinä tapauksessa 1-40 ja 40.000 housua.

Marina katsoi minua ja Elmoa ikään kuin tutkien, kuinka tosissaan
pojat olivat. Hän ja Maria laskivat jotain. Miettivät ja laski-
vat. Tai ainakin se näytti siltä. Voihan olla, että hekin vain
räpläsivät laskimiaan.

Elmo kirjoitti muistioon: tehdään kupat. Meinasin purskahtaa
nauruun. Näytin kynällä sanaa kupat. Minä kirjoitin: ei vielä,
aloitetaan ensin tippurista. Elmolla alkoi taas nykiä suupielis-
tä siihen malliin, että minun oli pakko potkaista häntä varovasti
jalkaan. Minä pyöritin päätäni. Elmo näytti käyvän kierroksil


Marina vastasi ilman alkupuheita:

—    1—20 ja 35.000 housua.

Homma rupesi pikku hiljaa olemaan hanskassa, mutta ei aivan vie

lä. Kirjoitin paperille ja näytin Elmolle siten, että Marinan
oli pakko huomata: 1-35 ja 60.000 housua. Elmo laski hetken ja
nyökkäsi sitten. Nyt minun oli saatava apua Marialta. Katsoin
häntä ensin ja käännyin Marinan puoleen:

- Avaamme teille viimeisetkin pelikorttimme. 1-35 ja 60.000 hou-

Marina mietti vain hetken ja sanoi:

- Siinä tapauksessa mekin pelaaxnme avoimin kortein: 1-25 ja
45.000 housua.

Katsoin uudestaan Mariaa ja sanoin:

- Jotta emme kuluttaisi teidän kallista aikaarme enempää, ehdo-
tamme, että panemme hinnan suhteen kirkon keskelle kylää. Me
annamme viisi kopeekkaa ja te annatte viisi kopeekkaa. Se olisi
mielestämme reilu päätös näille erittäin miellyttäville neuvot-
teluille. Mutta määrän pitäisi olla 60.000 housua. Nousimme Ei-

Sivu 130

mon kanssa ylös ja ojensimme kätemme kaupan vahvistamiseksi.
Marina katsoi Mariaa. Maria kirjoitti jotain paperille. Marina
pyöritti päätään. Istuirnme Elmon kanssa alas. Elmo katsoi mi-
nua ja katseesta saattoi lukea yhden ainoan kysymyksen: mitä me
nyt teemme?

Marina kysyi:

-    Mikä toimitusaika?
Kysyin Elmolta:

-    Sopiiko kolmas neljännes vai pannaanko varmuuden vuoksi kolmas
ja neljäs neljännes?

-    Pannaan kolmas ja neljäs.
Marina vastasi heti:

-    Siinä tapauksessa, että herra Elmo yrittää toimittaa koko mää-
rän kolmannella neljänrieksellä, me voimme luopua viidestä kopee-
kasta, mutta määräksi voimme vahvistaa vain 50.000 housua. Olen
varma, että saatte lisätilauksia näyttelyssä.

-    Määrän pitää olla 60.000, sillä tehtaalla on varastossa materi-
aalia juuri sitä määrää varten. Voi olla, että ostajat valitse-
vat näyttelyssä toisia kuosia.

-    Me voimme vaikuttaa heidän valintoihinsa, aivan varmasti.

-    10.000 housua ei merkitse teille yhtään mitään, mutta tällä ta-
valla tehdas saa käytettyä kaiken varastossa olevan raaka-aineen.
Luulen, että te voitte ottaa huomioon myös herra Elmon tilanteen
päättäessänne lopullisesta määrästä.

Marina katsoi Mariaa. Maria nyökkäsi ja he nousivat ylös. Mekin
nousimme ylös. Puristimme toistemme käsiä ja vahvistimme kaupan.
Marina antoi sopimuspaperit Ljuballe, joka lähti lisäämään sopi-
mukseen puuttuvat ja tuiki tärkeät kohdat.

Käännyin Marian puoleen ja kysyin:

-    Missä hotellissa te asutte?

-    Sovetskajassa.

-    Marina, sopisiko teille illallinen tänään kaupan kunniaksi?

-    Valitettavasi minulle ei sovi. Tänään on tyttäreni syntymäpäi-
vä ja olemme sopineet jo ohjelmasta.

Maria vastasi:

-    En tiedä aivan varmasti. Meillä on Marinan kanssa vielä paljon
työtä täksi päiväksi. Asumnme hotellissa huoneessa 718. Olisihan
se kiva rupatella pitkästä aikaa. Soita kuuden aikaan. Jos emme

Sivu 131

silloin vastaa, niin silloin emme mekään kerkiä illalliselle.
Ljuba toi sopimuskappaleet allekirjoitettavaksi. Elmo katsoi
jännittyneenä, kun minä aliekirjoitin ne. Se oli hänen ensim-
mäinen kauppansa Neuvostoliiton markkinoilla. Hetki oli histo-
riallinen. Osoitin Elmolle muovikassia. Elmo kaivoi sieltä kon-
jakkipullon ja avasi sen. Ljuba otti kaapista kuusi konjakkila-
sia. Minä, katsoin ihmeteilen. Ei tämän neuvotteluhuoneen kaa-
pissa ennen ole ollut aitoja konjakkilaseja, vaan tavallisia juo-
malaseja. Tytöt olivat näköjään enn.akoineet tulevan tilanteen.
Täytettyään lasit Elmo nousi ylös ja piti maljapuheen:

-    Ensiksi haluan kertoa, että olen ensimmäis1~ä kertaa Leningra-
dissa ja jo nyt minulla on ollut mahdollisuus tutustua noin miel—
lyttäviin ihmisiin kuin te olette. Kiitän luottamuksestanne, kun
te uskalsitte tehdä kaupan aivan vieraan yrityksen kanssa. Voin
vakuuttaa teille, että tulen kiinnittämään kaiken huomioni sii-
hen, että tavara toimitetaan täsmällisesti niiden ehtojen mukaan,
mitkä aliekirjoitettuun sopimukseen on kirjattu. Toimitettavat
tuotteet tulevat vastaamaan täydellisesti niitä näytteitä, jotka
annoiinme teille eilen. Olen vakuuttunut siitä, että tulette ole-
maan tyytyväisiä toimitukseemme. Muutenhan en uskaltaisi tulla
tänne toista kertaa neuvotteluihin. Kiitoksia vielä kerran. Al-
kaneen yhteistyön maija.

Maistoimme konjakkia varovasti nautiskeilen. Aivan toisella ta-
valla kuin Petjan ja Volodjan kanssa.

Marina nousi puolestaan ylös:

-    Minä puolestani haluan kohottaa maijan tietenkin uudelle kaup-
pakumppanillernme herra Elmolle, mutta sen lisäksi myös Pasille,
joka on kertonut meille paljon herra Elmon tehtaasta ja tuotteis-
ta, sekä Marialle, joka lopulta mahdollisti tämän kaupan solmimi-
sen jo tällä kertaa. Jos kaikki menee niin kuin herra Elmo on
kertonut, niin uskon, että kauppasuhteemme ja yhteistyömme jatku-
vat ja kehittyvät moleinminpuolisen yhteisymmärryksen merkeissä.

Juotuaxnme konjakit Marina sanoi:

-    Nyt meidän täytyy tehdä tilaa kollegoilleinme. Herra Elmo, jos
ei aikaisemmin, niin ainakin näyttelyssä tavataan. Osallistutte-
ko te näyttelyyn?

-    Aivan varmasti. Pasin osastolla.

Sivu 132

Annoin pöydällä olleen avatun tupakkakartongin Marinalle sanoen:

-    Tälle löytyy varmasti käyttöä.

Ottaessaan kartongin Marina antoi minulle paperilapun. Pistin
sen taskuuni. Kättelimme ja he poistuivat neuvotteluhuoneesta.
Elmo ei jaksanut enää pidätellä tyytyväisyyttään. Hän otti mi-
nua olkapäistä kiinni ja sanoi:

-    Voi perkele, minkä teit. Voi perkele.

-    Elmo, muista, että tämä oli vasta koetilaus.

-    Koetilaus, perkele. Niinhän se Marina sanoi. Nyt pitää pääs-
tä äkkiä soittamaan tehtaalle. Luuletko, että ne uskoo siellä.
Ensimmäinen matka ja kaupat.

-    Rauhoitu nyt, hyvä mies. Juhlitaan sitten, kun seuraavat neu-
vottelut on käyty. Toivon, että yhtä menestyksellisesti kuin~si-
nun. Meidän täytyy joka tapauksessa soittaa hotelliin päästyäm-
me, että tulemme vasta huomenna. Meidän ei tarvitse soittaa kuin
yksi puhelu, joko teille tai meille. Saavat sitten Suomessa soi-
tella keskenään. Ja minä luulen, että sinä haluat soittaa teil

le.    Arvasinkohan mahdollisesti oikein?

-    Toki, toki. Kyllä eukko häirimästyy. Se sanoi, että turhia tu-
ristimatkoja ei pitäisi tehdä. Ähä kutti. Ai että. Olisi kiva
olla näkemässä, kun sen leuka loksahtaa.

-    No niin. Tuolta tulevat seuraavat taistelukaverit. Tamada,
hoida hommat ja avaa uusi kartsa pöydälle. Pidä peukkuja Matin
ja Pekan puolesta.

-    Kuinka neuvottelut sujuivat tyttöjen kanssa?

-    Me tulemme aina toimeen tyttöjen kanssa. Kuten huomaatte, kon-
jakilla voideltiin Elmon ensimmäinen sopimus. Tästä on hyvä jat-
kaa. Petja, kaapissa on varmaan pari puhdasta lasia.

Petja nosti neljä tyhjää lasia pois pöydältä ja otti kaapista
kaksi puhdasta tilalle. Elmo täytti lasit. Nostin lasin ja sa-

-    Nyt on meidän vuoro tehdä tulosta. Olemme aina tähän asti
päässeet yhteisymmärrykseen. Eiköhän tälläkin kerralla. Yhteis-
työn maija, sellaisen yhteistyön, joka tuottaa tulosta kummalle-
kin osapuoleile.

Minä aloitin:

-    Olin eilen yhteydessä Pekkaan ja Mattiin. He olivat hyvin
iloisia siitä, että te olette kiinnostuneet tekemään lisäyksen

Sivu 133

voimassa olevaan sopimukseen. Aloittakaamrne Pekasta. Hinnan
kanssa on vaikeuksia. Kuten muistatte, hintaneuvottelut tälle
vuodelle olivat erityisen pitkät ja hankalat. Sitä paitsi raa-
ka-aineen hinnat ovat nousseet melkoisesti viime vuoden lopusta.
Hänen mielestään ainoa mahdollisuus jatkaa vanhaa sopimusta enti-
sin ehdoin on protokollavaluutan osuuden nostaminen 35%:iin se-
kä määrien nostaminen 50.000:een per artikkeli. Miltä hänen eh-
dotuksensa tuntuu? Voidaanko toimia tältä pohjalta?

Petja katsoi Volodjaa apua odottaen. He aloittivat hiljaisen
keskustelun. Volodja laski jotain ja näytti Petjalle. Hetken
mietittyään Petja katsoi minua silmiin ja sanoi:

-    Määrää me voitaisiin hieman nostaa eli 45.000:een, mutta pro-
tokollan nostaminen 35%:iin on käytännössä mahdotonta. Voisim-
me ajatella sen nostamista 20%:iin.

Minä rupesin vuorostani laskemaan suu tiukasti mutrussa. Elmo
kohotteli poikien kanssa konjakkilaseja.

-    Minä joudun nyt ylittämään valtuuksiani, mutta jotta voisimme
tehdä lisäyksen ja koska on kysymys pitkistä ja hyvistä kauppa-
suhteista, niin luulen, että voimme sopia 30% protokollaa ja
50.000 per artikkeli.

Volodja sanoi:

-    Tule käytävään, Petja. Meidän on pidettävä pieni neuvonpito,

He poistuivat huoneesta. Elmo nosti konjakkilasin ja sanoi:

-    Hyvälle neuvottelutulokselle.

-    Eihän sinun minun kanssani pitänyt skoolata. Okei.
Tulisiko tästäkin yhtä pitkä henkien taistelu kuin varsinaisen
sopimuksen kanssa viime vuonna? Enpä usko.

-    Mitä luulet, Pasi, pääsetkö kauppoihin?

-    Katsotaan. Kohta nähdään. Luulisin niin. Mutta ainakin se
on varmaa, että he haluavat kaupan, kun noin kauan neuvottelevat.
Elmo, tämä selvitetään kotiin parhain päin.    No niin, tamada,
sieltä he tulevat.    ~

Petja ja Volodja ehtivät tuskin istua pöydän ääreen, kun Elmo ko-
hotti lasin sanoen:

-    Molemminpuolisen hyvän kaupan kunniaksi.
Maljan jälkeen Petja aloitti:

-    Tulimme Volodjan kanssa siihen tulokseen, että turhaan me tuh-


laaxnme aikaa tähän tämän enempää. Lopullinen ehdotuksemme on 26%
protokollaa ja 48.000 puseroa kutakin mallia. Ja samalla tavalla
Matin kanssa: 26% protokollaa ja 100.000 denimfarkkua ja 100.000
samettifarkkua. Jos tämä käy, niin mikä on toimitusaika?

-    Hetkinen, hetkinen. Eipäs nyt hötkyillä. Pekan kohdalla voin
pitkin hampain hyväksyä 26% protokollaa, mutta määrän täytyy olla
50.000 per artikkeli. Käsitellään kuten lisäys vanhaan sopimuk-
seen. Okei? 2.000 puseroa per artikkeli ei merkitse mitään tei-
dän valtavilla markkinoillanne. Toimitusaika kolmas ja neljäs
neljännes. Pekka lupasi toimittaa mahdollisimman paljon kolman-
nella neljänneksellä. Sopiiko näin?

Nousin seisomaan ja ojensin käteni. He vilkaisivat toisiaan ja
nousivat ylös. Puristimme käsiä ja kauppa oli sinetöity. Tan~a-
da oli täyttänyt lasit ja kilistiinme kaupan kunniaksi. Hän oli
avannut jo toisen konjakkipullon.

Minä jatkoin:

-    Mutta mitä tulee Matin farkkuihin, on tilanne mutkallisempi.
Te teitte jo oman ehdotuksenne. Suora kysymys: voiko määrää

-    Suora vastaus: ei voi. Ei ainakaan tänään. Mutta katsotaan
tilanne uudestaan näyttelyssä.

-    Voinko ymmärtää tuon lupauksena?

-    Puolittaisena, kuten ennenkin.

-    Siinä tapauksessa voimme hyväksyä 26% ja 100.000 farkkua per
malli, kuitenkin sillä ehdolla, että tuotteista poistetaan toi-
nen takatasku, joka itse asiassa on aivan turha. Toimitus samoin
kuin Pekalla.

Petja ja Volodja vaihtoivat muutaman sanan, nousivat ylös ja
Petja sanoi:

-    Ei yksi tasku saa olla kaupan esteenä, vaikka tässä tapaukses-
sa tasku oli hyvinkin tärkeä, sillä se ratkaisi kaupan.
Nousimnme Elmon kanssa ylös ja minä puristin heidän kanssaan kät-
tä. Elmokin puristi varmuuden vuoksi, nosti maljan ja sanoi:

-    Sille yhdelle taskulle.

Rupesimnme kaikki nauramaan ja kilistimme laseja.

-    Minä katson hieman näitä eilen valittujen tuotteiden tarjouk-
sia. Elmo pitää teille seuraa.

Kävin läpi tarjoukset ja mietin tilannetta. Olisi ehkä parasta

Sivu 135

sopia heidän kanssaan neuvotteluista Pekan ja Matin kanssa ensi
tiistaiksi. Minullahan ei ole periaatteessa valtuuksia sopia
kaikista yksityiskohdista, vaikka kalkyylit on mukana. Jos tar-
vitaan jotain mallimuutoksia, niin niiden merkityksestä tuotteen
hintaan minulla ei ole mitään konkreettista tietoa. Ahaa, itse
tamadankin posket punertavat jo kuinmasti. Pitää kuluttaa vielä
aikaa tarjousten “tutkimiseen”. Siksi toiseksi se illallinen.
Elmon kannalta paras vaihtoehto olisi lähteä Marian ja Annan
kanssa. Niin, olihan siinä minullakin oma lehmä ojassa. Toi-
saalta Petjan ja Volodjan kanssa tehdyt kaupat olivat niin suuret,
että heidät olisi ehdottomasti kutsuttava illailisille. Tytöt
eivät olleet täysin varmoja, ehtivätkö he. Olipa kinkkinen ti-

-    Miten on, kuinka paljon olette ehtineet tutustua eilen valit-
semiinne malleihin ja antamaani tarjoukseen?

-    Suoraan sanoen hyvin vähän.

-    Siinä tapauksessa minulla on seuraava ehdotus. Jos teille so-
pii, niin me tulemme ensi viikolla Pekan ja Matin kanssa neuvot-
teluihin. Sopiiko tiistaina kello kymmeneltä?

-    Hetkinen, täytyy ensiksi tarkistaa ensi viikon ohjelma. Sopii-
ko sinulle, Volodja? Minulle sopii.

-    Pannaan sopimaan. Tämä olikin hyvä vaihtoehto. Ehdimme Pet-
jan kanssa paremmin tutustua malleihin ja tarjoukseen. Terve-
tuloa. Saimme taas ylitöitä. Mutta työtähän on tehtävä silloin,
kun sitä on. Ja meillä sitä tuntuu olevan koko ajan.

-    Pidetään sovittuna. Kiitoksia tästä ja eilisestä päivästä,
miellyttävistä neuvotteluista ja konkreettisista tuloksista.
Sen kunniaksi. Sopiiko teille illallinen tänään?

Petja ja Volodja vaihtoivat muutaman sanan ja Volodja vastasi:

-    Tänään ei oikein käy. Meillä on vielä neuvottelut puoli kolme
ja sinä järjestit meille ylitöitä. Mutta ensi viikolla, kun
Pekka ja Mattikin ovat täällä, niin ehdottomasti. Pasi, tuotko
tytöt kaikille niin kuin ennenkin?

-    Totta maar. Eihän hyvästä perinteestä voi poiketa. Jaaha.
Matkasauva, hyvät ystävät. En aio pitää mitään pitkää maljapu-
hetta. Riittää, kun sanon, että kiitos isolla K:lla. Yhteis-
työssä on voima. Kiitos vielä kerran. Kilistimme laseja ja sie-
masimme konjakit. Otin tupakkakartongista kaksi askia ja annoin

Sivu 136

loput askit sekä konjakkipullon heille. Halasirnrne toisiaxnme.
Halatessani Volodjaa kuiskasin hänelle:

-    Kiitos, Volodja.

Petja saattoi meidät ulko-ovelle. Kiitin häntä hississä silmää

Olimme puoli tuntia myöhässä. Oleg odotti meitä autossa. Astut-
tuamme autoon Elmo sanoi:

-    Oleg, ensimmäiseen kauppaan, missä myydään samppanjaa. Nyt on
juhlan aika. On niin miellyttävä konjakkihumala pohjana. Tuo
Pasin ketale teki sellaiset temput, että oksat pois. Samperi
sentään, kun saan sen eukon puhelimeen, ni~in sanon sille pari
valittua sanaa. Muka turistimatka. Pyh. Vaikka on meillä ol-
lut muutenkin mukavaa täällä, mutta siitä en viitsi eukolle n~ai-

Oleg pysäytti auton kaupan eteen. Elmo kaivoi taskuaan.

-    Katos pirulauta. Rupiat on päässyt loppumaan. Pasi, lainaa
muutama rupia. Saat takaisin niin, ettet huomaakaan.

-    Kyllä minä sen uskon, mutta sitä minä en ymmärrä, että sinulta
on päässyt rupiat loppumaan, eihän sinulla ole ruplia edes ollut-

-    Miten niin? Jaa, eipä todellakaan ole tainnut olla. Mutta tä-
nään maksan minä. Saat vaihtaa minulle ruplia, kun sulla on noi-
ta pankkisuhteita.

-    Oleg, viitsisitkö käydä hakemassa pullon puolikuivaa. Tässä
on sinulle ruplia.

Oleg lähti toimittamaan asiaa.

-    Pasi, minä huomasin jotakin. Minkä lapun Marina antoi sinulle
neuvotteluj en päätteeksi?

-    Kaikki sinäkin huomaat. Se oli pieni toivomuslista. Hän pyysi
minua tuomaan kasetin tyttärelleen syntymäpäivälahjaksi. Ja tie-
tenkin pöksykeisarin pöksyjä ihan kokojakautuman mukaan. Hän an-
taa niitä tärkeirnmille asiakkailleen tutustumista varten. Hän on
kovin innostunut pikkupöksyistäsi. Kuten näet, olet hurmannut
kaikki venäläiset naiset pöksyilläsi. Kun tulet seuraavan ker-
ran, sinulla on säkki täynnä lahjoja kuin joulupukilla. Siitäpä
tuli mieleen kysyä, tiedätkö mitä eroa on ekonomilla ja joulupu-

-    Enpä taida tietää.

Sivu 137

-    Toisella on lahjoja, toisella ei. Heh, heh. No tiedätkö, mitä
eroa on Brezhnevillä ja kaljapullolla?
-    No, en tiedä sitäkään.

-    Ei mitään. Molemmat kusettaa yhtä paljon. Heh, heh. Muistat-
ko, mitä sovittiin Marian ja Annan kanssa?

-    Joo, meidän piti soittaa heille kuudelta ja sopia illallisesta.
Jos he eivät ole silloin paikalla niin unohda koko juttu.

-    Toivottavasti he ovat paikalla, sillä voin taata, että tästä
illasta sinulle jää mahtavat muistot.

-    Entä Tamara ja Natasha? Sinähän lupasit Tamaralle ensi yön.

-    Täytyy keksiä jotain. Se on sitten sen ajan murhe. Äläkä si-
nä ajattele mitään muuta. Maria ja Anna ovat sinun potentiaali-
sia asiakkaitasi. Muista, he tekivät sinun kanssasi sinun en-
simmäisen sopimuksesi näille markkinoille. Jos he eivät olisi
kuulleet sinusta ja jos he eivät olisi näbneet mallejasi, niin
ensimmäiset kauppasi olisi solmittu vasta näyttelyssä, mahdolli-
sesti. Mutta nyt kaikki on selvää. Hinta on paperilla, joka on
minun laukussani, täällä näin. Näyttelyssä meidän ei tarvitse
enää neuvotella, sen kun teemme lisäyksiä tähän sopimukseen. Ma-
rina ilmoittaa vain määrän. Kaikki muu on sovittua.

-    Olet oikeassa, mutta sinä saat junailla tämän oopperan libre-
ton. Tarkoitan, mitä tulee Tamaraan ja Natashaan. Hei, mitä
tuolta tulee?

-    Sinä saat avata samppanjapullon, mutta auton ulkopuolella,
ettei satu mitään vahinkoa Nikolain Tshaikan penkeille.
Elmo astui ulos autosta ja avasi pullon. Se onnistui suhteelli-
sen tyylikkäästi. Vain muutama pisara roiskui maahan.

-    Otas, Pasi, oikein kunnon ryyppy, kun olet tämän operaation
pääarkkitehti. Kunnolla, ota kunnolla.

Samppanja oli sen verran lämmintä, että hiilihappo tökki vastaan.
Mutta Elmo oli niin innoissaan, että kulautin toisen oikein pit-
kän suvun. Annoin pullon Elmolle, joka yritti myös pitkää
ryyppyä, mutta hiilihapon vuoksi se ei onnistunut. Hänen kravat-
tinsa sai uuden värisävyn. Elmo tarjosi pulloa myös Olegille.
Oleg kieltäytyi, koska hän oli kuski. Minä~sanoin:

-    Oleg, syrnbolisesti. Kastat huulesi, ei sen enempää. Nyt on
Elmon juhlat.

Oleg otti pullon ja kastoi huulensa kevyesti samppanjalla. Tyh-

Sivu 138

jensimme Elmon kanssa samppanjapullon ja matka jatkui kohti Asto-
riaa. Samalla heräsin todellisuuteen. Mikähän on porukan kunto
hotellissa? Sinne jäivät Yoki, Mara, Tamara, Natasha ja Sveta.
Toivottavasti he olivat tilanneet lounaan huoneeseen, kuten so-

Ajatukseni siirtyivät tehtyihin sopimuksiin. Tämä matka oli tu-
loksine päivineen hyvin positiivinen. Asiat eivät aina loksah-
da paikoilleen yhtä helposti. Olin erittäin tyytyväinen Pekan
ja Matin lisäsopimuksiin, etenkin kun saavutettu tulos oli pal-
jon parempi kuin se, mikä oli tavoitteena. Täytyy tilata puhe-
lut heille välittömästi, kun saavurnme hotel’liin. Niin ja Elmon
eukolle. Elmo oli sen näköinen, että jos ibminen voi vaipua
nirvanaan, niin hän oli siellä. Millään pääkopan ulkopuolisel-
la asialla ei ollut mitään vaikutusta häneen.

Saavuinime hotellin eteen, annoin Olegille viimeiset tupakka-as-
kit. Pyysin häntä hakemaan meidät kuudelta. Herättelin Elmon
ja menimme hotelliin.

Sivu 139


Viktor ja Zahar ottivat laukku.mme kantoon. Heidän poskilihaksen-
sa olivat varmaan krampissa, sillä sellainen oli heidän kestohy-
mynsä. Viina ja tupakat pyörivät heidän silmissään kuin yksikä-
tisen rosvon marjat.

Samassa muistin:

-    Voihan paskat. Elmo, minä unohdin matkalaukkuni Petjalle. No
siellähän ne ovat tallessa ensi kertaan. Elmo, vuokraatko minun
henkilökohtaisia tavaroitani varten hieman tilaa sinun matkalau-

-    Toki, toki. Kyllä sinne mahtuu.

Tanja huiskutteli iloisena respassa. Menimme hänen luokseen.

-    Hei, Pasi ja Elmo. Kuinka neuvottelut sujuivat? Olemme kaik-
ki pitäneet peukkuja puolestasi. Sinun tyttösi Tamara on yhte-
nään juossut täällä alhaalla katsomassa, joko te olette tulleet.
Miten meni, vai onko se firman salaisuus?

-    Sen voin sanoa, että olemme enemmän tai vähemmän tyytyväisiä.

-    Siinä tapauksessa mekin olemme tyytyväisiä teidän puolestanne.
Pasi, tässä on lista respan ja palvelutoimiston tytöistä, jotka
haluaisivat kutsukortit näyttelyyn.

-    Katsotaanpa. Herranen aika sentään. On listalla pituutta.
Eivätkö he voisi pyytää myös muilta näyttelyyn osallistuvilta

-    Siinähän se just on. Kaikki muut asuvat Pribaltiiskajassa.
Vain sinä ja sinun asiakkaasi asuvat meillä, kuten aina.

-    Pakko se on sitten järjestää. Mutta muistakin, että minun
sviittini on varattu minulle koko ajaksi.

-    Tuleeko vaimosi mukaan?

Sivu 140

-    Tulee.

-    Entäs nämä jalkavaimot?

-    He kiertävät minut visusti. Näin on sovittu.

-    Entäpä jos minä vähän vihjaisen, Tanja sanoi ovelan näköisenä.
Mulkaisin häntä siihen malliin, että hän kiirehti sanomaan:

-    Leikillähän minä. Kunhan kiusottelin.

-    Teillä on venäjän kielessä hyvä asiaa koskeva sananlasku: jo-
kaisessa sutkauksessa on hitunen totuutta. Joten ole varovainen,
jos meinaat saada kutsukortit.

-    Anteeksi, Pasi. Kyllä sinä sen verran huumoria yrnmärrät.

-    Totta kai. Asia on selvä. Pusi, pusi.’
Annoin hänelle poskisuudelmat kummallekin poskelle.

-    Viktor ja Zahar, suuntana huoneistomme. Jaksatteko te varmas-
ti kantaa ne attasealaukut, vai pitääkö meidän auttaa?

-    Odotas vielä, Pasi. Minulla on vielä kerrottavaa, ettei tulisi
täytenä yllätyksenä. Se porukka teidän sviitissänne on ollut oi-
kein iloisella päällä tänään. Herra Yokimoto kävi ostamassa Ber-
jozkasta radionauhurin ja kasetteja. He ovat laulaneet ja tans-
sineet koko päivän.

-    Onko heistä ollut häiriötä?

-    Ei lainkaan. Ei mitään meteliä. Ovat olleet iloisella päällä.
Olisipa kaikki asiakkaamme yhtä välittömiä. Etelävenäjältä tule-
vat asiakkaat laulavat ja tanssivat myös, mutta he meluavat ja
tappelevat keskenään. Mutta teikäläiset ovat juhlineet hilli—
tysti. Suomalaisetkin osaavat meluta, mutta ne ovat pääosin tu-
risteja, jotka tuntevat olevansa täällä korkeampaa luokkaa kuin
meikäläiset. Votka on heille halpaa. Ravintolassa syöminen on
heille halpaa, kun he vaihtavat ruplia pimeästi. He haluavat
näyttää meidän tytöille, että täältä pesee ja antavat samalla
väärän kuvan asemastaan Suomessa. Eikö niin, Pasi, että he ei-
vät voi rellestää kotona samalla tavalla kuin täällä? Teillä
kaikki maksaa enemmän kuin täällä. Olenko oikeassa?

-    Aivan oikeassa. Katukurssin mukaan.

-    Vielä yksi asia. Herra Yokimoto kävi täällä antamassa lahjak-
si ja kiitokseksi palvelusta kaikille respan ja palvelutoimis-
ton tytöille tupakkaa. Niin ja tietysti Viktorille ja Zaharille.
Hän on saanut hyvän koulutuksen sinulta. Hän sanoi, että hän tu-
lee aina asumaan Astoriassa, kun hän on Leningradissa. Kun kii-

Sivu 141

tin häntä omasta puolestani ja kutsuin häntä herra Yokimotoksi,
hän sanoi, että sano Yoki vaan. Sitten hän selitti, että Pasi
oli pyytänyt häneltä luvan siihen ja tästä päivästä lähtien sa—
ma lupa koskee kaikkia täällä työskenteleviä ikään ja sukupuo-
leen katsomatta.

-    Sittenhän kaikki on järjestyksessä. Mennään katsomaan, soiko
meillä Säkkijärven polkka, Kalinka vai Sayonara.
Lähestyirnme sviittiäinme. Siellä soi musiikki, mutta ei liian
voimakkaasti. Koputin oveen. Tamara avasi oven ja hyppäsi kau-
laani ja antoi suukon. Astuimme sisälle. Porukka istui pöydän
ääressä ja oli iloisella tuulella. Ilokseni huomasin, että ku-
kaan ei pilkkinyt. Tervehdimme iloisesti toisiamme. Kaadoin
Viktorille ja Zaharille perinteiset lasit viskiä. Annoin vielä
tupakka-askit. Pojat poistuivat kohteliaasti kumarrellen.
Joukko oli lisääntynyt yhdellä, sillä Maran kumppani Sami oli
liittynyt seurueeseen. Tulkki Vepaa ei näkynyt. Mara oli käy-
nyt pukeutumassa. Kysyin Maralta:

-    Mihin sinä olet Vepan hukannut?

-    Kyllä minä sen mukaan pyysin, mutta seurue ja sen käyttäyty-
mismuodot eivät häntä miellyttäneet. Olkoon missä huvittaa.
Tämä meidän kanimme Sami sen sijaan tuli, vaikka oli väsynyt,
mutta onnellinen. Olin vähän vihainen, kun minulta jäi yksi
vuoro väliin. Noin niin kuin leikillään tietysti. Sami tote-
si vain, ettei se lapsen tekeminen niin vaikeata ole, kun sitä
voi tehdä makuultaan ja vieläpä pilkkosen pimeässä. Täytyy vain
toivoa, ettei poika ole polttanut pohjaan, sillä kumit oli minun
huoneessani. Meinaan, ettei kakku olisi uunissa kypsymässä. Ei
kiusata Samia enempää. Minulla puolestani oli Natashan kanssa
ilopitoinen puolituntinen, kiitos Elmon suurpiirteisyyden. Vaik-
ka toisaalta minä olen tuntenut Natashan kauemmin kuin Elmo.
Elmo vastasi:

-    Mara, lähdetään siitä, että kun saamaan rupee niin kaverille
kanssa. Ei tässä mitään pillukateita olla.

-    Niin sitä pitää. Elmo. Minä tykkään tyylistäsi. Pasi, minä
hoitelin homman kuten sovittiin, elikkä don’t worry, be happy.
Ainakin Natasha oli tyytyväinen.

Huomioni kiinnittyi huoneen tupakansavuiseen ilmaan.

-    Pojat ja tytöt, te olette unohtaneet kokonaan tuuletuksen.

Sivu 142

Täällä ei näe kunnolla edes pöydän toiselle puolelle. Elmo, avaa
sinä työhuoneen ikkuna. Minä avaan parvekkeen oven.

Avasin parvekkeen oven ja menin parvekkeelle hengittämään raitis-
ta ilmaa. Ilman raikkaus parvekkeella oli tosin varsin kyseen-
alainen. Sellaiset myrkyt leijuivat ilmassa. Katselin Nikolai
1:n ratsastajapatsasta. Mieleeni tuli tarina sen historiasta.
Pyysin muita tulemaan parvekkeelle. Halusin kertoa heille tuon

-    Tuo ratsastajapatsaS on Nikolai 1:n patsas. Ja tuo rakennus
sen takana, jonka katolla liehuu Neuvostoliiton lippu, on nykyi-
nen kaupungintalo. Tsaari rakennutti sen’ aikoinaan tyttärensä
kesäpalatsiksi. Yhtenä aamuna tytär tuli parvekkeelle venytte-
lemään itseään ja huomasi uuden vasta pystytetyn patsaan. Mitä
ihmettä? Hevosen takapuoli osoitti suoraan parveketta kohti.
Siitä suivaantuneena hän käski kääntää patsaan toisin päin. Hän
ei voinut katsoa joka aamu ensimmäiseksi hevosen persettä. Pat-
sas käännettiin. Silloin suuttuivat lisakin kirkon papit. Eihän
hevosen perse voinut osoittaa suoraan kirkon pääsisäänkäyntiä
päin. Patsas käännettiin. Muutaman kerran patsasta käännettiin
edestakaisin. Lopulta papisto näytti vaikutusvaltansa ja tsaarin
tytär sai tyytyä katselemaan aamuisin hevosen persettä, eli pat-
sas jäi siihen asentoon, missä se on tänäkin päivänä. Tuolla oi-
kealla lisakin kirkon takana on Pietari Suuren ratsastajapatsas.
Kansa sanookin, että vaikka tyhmä Nikolai 1 kuinka yrittää ta-
voittaa viisasta Pietari Suurta, niin turha on hänen vaivansa.
Ei se onnistu.

Tamara oli sillä välin kaatanut meille viskit ja kutsui meidät
kertomaan neuvottelukuulumisia:

-    Miten neuvottelut menivät? Onko syytä nostaa maija saavutet-
tujen tulosten kunniaksi?

-    Ainahan maijan voi nostaa, joko iloon tai murheeseen.

-    Kyllä, kyllä. Mutta älä piinaa. Kerro millainen maija noste-

-    Katsokaa Elmon naamaa. Mieshän on yhtä Hangon keksiä. Kohote-
taan Elmon ensimmäisten kauppojen malja. Sopimus on laukussani
allekirjoitettuna. Maijan jälkeen Elmo voi täsmentää, jos halu-
aa. Positiivisten asioiden kunniaksi aina da dna.

Juotuamme viskit asiaan kuuluvaila tavalla Elmo aloitti:

Sivu 143

-    Tein tai oikea.rnmin sanottua teimme todellakin ensimmäiset kau-
pat ja olen siitä enemmän kuin tyytyväinen. Saipahan eukko ne-
nilleen. Väitti matkaani turistimatkaksi ja kutsui minua votka-
turistiksi. Suuri kunnia tästä kaikesta kuuluu Pasille, joka oli
petannut asiat etukäteen ja sai minut ylipuhuttua lähtemään tälle
matkalle. Niin ja tietysti Marialle, Pasin vanhalle tutulle, jo-
ka välttämättä halusi ilahduttaa meitä sopimuksella. En vielä-
kään oikein ymmärrä, miksi hän halusi niin pontevasti sopimuksen
jo nyt, eikä vasta näyttelyssä. Toisaalta, eipä minun kuulukaan
ymmärtää. Pääasia, että Pasi osaa nykäistä oikeasta narusta.
Ja tietenkin suuri kiitos kuuluu meidän mu’usillernxne Natashalle,
Tamaralle ja Svetalle, jotka innoittivat meidät oikeaan kaupante-
kovireeseen. Ja tietenkin Yokille. En koskaan unohda Yokin ~pot-
kua Pasin persuksiin ennen neuvotteluihin lähtöä. Se toi meille
tarvittavan onnen. En voi muuta kuin sanoa, että me olemme kova
tiimi. Skool.

Tamara katsoi minua suoraan silmiin ja kysyi:

-    Kuka Maria? Mitä tekemistä hänellä on sinun kanssasi, kun hän
noin haluaa ilahduttaa sinua sopimuksella?

-    Hän on vaikutusvaltainen ostaja, joten unohda koko juttu ennen
kuin se alkaa vaivaamaan sinua. Mara, sinulla on neuvottelut
puoli kolmelta Petjan ja Volodjan kanssa, eikö vain?

-    Näin oli sovittu, miten niin?

-    He tarvitsevat taas pari henkilökohtaista pukua. Onko sinulla
uusia kangasnäytteitä mukana?

-    Onhan niitä vino pino.

-    Se on hyvä. Sano terveisiä Pasilta. Valitkoot niistä ne, mit-
kä he haluavat. Olisin mielelläni ollut mukana neuvotteluissa,
mutta en halua sotkeutua sinun ja Vepan välisiin sopimuksiin.
Mutta jos haluat, että laajennamme yhteistyötä siten, että minä
hoidan myös varsinaisen kaupankäynnin sinun ja Samin kanssa, en-
kä ainoastaan myy sinulle valuuttaa, olen valmis siihen. Minä
voin hoitaa sinulle neuvottelut ensi viikon tiistaiksi. Silloin
saamme etulyöntiaseman kilpailijoihisi nähden, jotka aloittavat
neuvottelut vasta näyttelyssä. Näyttelyssä on kaikilla koko ajan
kiire ja niin muodoin tulos ei aina ole paras mahdollinen. Tämä
edellyttää sitä, että sinä annat myös Moskovan protokolla-
kaupat minun hoitooni. Minä puolestani pyrin vaikuttamaan sii-

Sivu 144

hen, että myös Moskovan osuustoimintaorganisaation ostot sinulta
lisääntyvät. Mieti asiaa. Kun olet valmis antamaan vastauksen
ja jos se on myönteinen, niin minä soitan heti Petjalle ja
pyydän häntä valitsemaan uudet mallit jo tänään, niin että olet
mukana ensi viikon neuvotteluissa. Kuten tiedät, he ostavat pal-
jolti samoja malleja kuin Moskovakin ostaa. Mutta olen sopinut
heidän kanssaan siitä, että he ostavat myös omia malleja,
jolloin hinta-tasoa voidaan mulkata. Sen lisäksi he antavat mah—
dollisuuksien mukaan protokollavaluuttaa. Miettikää tätä Samin
kanssa. Minä käyn tilaamassa Suomen puhelut. Entäs lounas?
Milloin se tulee?
-    Kymmenen minuutin kuluttua, siis venäläisen kymmenen minuutin
kuluttua, Tamara vastasi.

Kävin tilaamassa puhelut Pekalle, Matille ja Elmon vaimolle.
Tultuani takaisin huomasin, että Yoki ja Sveta olivat lähteneet.

-    Mihinkäs Yoki ja Sveta häipyivät? Eivätkö he aio syödä ollen-

-    Menivät Yokin huoneeseen, arvaat kai miksi, Tainara selvitti.

-    Yoki taitaa olla myös talousmiehiä. Hänen piti saada käyt-
töä myös oman sviittinsä sängylle, koska oli siitä kalliisti
maksanut. Läksiäispanot, tietty.

Elmo sanoi:

-    Pasi, selvitäs uudelleen, mikäli olet jo aiemmin mahdollisesti
selvittänyt, mitä on protokollakauppa ja mitä on vaihtovaluutta-

-    Protokollakauppa perustuu Suomen ja Neuvostoliiton valtioiden
allekirjoittamaan tavaranvaihtopöytäkirj aan. Siinä suomalaisen
vientiyrityksen ei tarvitse ostaa mitään Neuvostoliitosta, vaan
kaupan balanssi hoidetaan tavaranvaihtopöytäkirjan mukaisesti
valtioiden tasolla. Rajakaupassa eli vaihtovaluuttakaupassa
vievän yrityksen on ensin ostettava jotain ja vasta sitten se
voi myydä tavaraa ostamansa tavaran arvon verran. Mutta koska
monet firmat eivät voi ostaa mitään tai eivät löydä mitään os-
tettavaa tai niiden toimenkuvaan ei kuulu tuontikauppa, niin täs-
sä vaiheessa astumme kuvaan me eli kauppahuoneet. Me ostamme
paljon tavaraa. Näin syntynyttä valuuttaa me myymme sitä tarvit-
seville yrityksille tiettyä sovittua provisiota vastaan. TäSSä.
vastaus kysymykseesi pähkinänkuoressa. Tuliko edes hiukan sel-

Sivu 145

väks ±?

-    Tulihan tuo. Kiitoksia luennosta. Kiitoksia ihan liian pal-
jon. Ja jos jotain tulee mieleen, niin ainahan voi kysyä.

Puhelin soi.

Menin vastaamaan työhuoneen puhelimeen ja suljin oven takanani-.

-    Pekka täällä hei. Odota kun käyn istumaan, etten putoa kor-
kealta. Okei, animu täysillä.

-    Mene poika metsälle, jos haluat suurriistaa ampua. Esipuheet

on pidetty. Itse asiaan. Kuuntele tarkasti ja kirjaa. 50.000

per malli. Etu 74. Kolmas ja neljäs. Käsitellään kuten lisäys

pääsopimukseen. Uusista valituista neuvottelut ensi viikon tiis-
taina kello kymmenen. Sain heidät neuvottelemaan jo ennen näyt-

-    Voihan vidyy. Kaivohuone häämöttää. Kun tulet kotiin niin so-
vitaan treffeistä. Haluatko tunirnan vai vaalean?

-    Vaalean tällä kertaa.

-    Miten Matin kävi?

-    Samalla tavalla.

-    Otetaan hänetkin mukaan yökierrokselle, vaiko?

-    Sopii mainiosti.

-    Tykkääkö hän vaaleista vai tu.mmista?

-    Se on niin suuren luokan kysymys, että siitä sinun on sovittava

hänen kanssaan kahdestaan. Odotan hänen puheluaan.. Nyt täytyy

lopettaa sen vuoksi, että hänkin saisi ilouutisia. Kippis näin

puhelinlankoja pitkin. Juodaan nääs Dimpleä, mutta se on taas

oma tarinansa.

-    Herkkuperseet kapitalistit. Täytyykö minun tehdä jotain ensi

viikon matkaa varten?

-    Totta kai. Varaa paljon paalua mukaan. Leikki leikkinä. Ei

tarvitse. Pululla on kaikki tarvittavat, kuten valokuvat ja va-
lokopio passistasi. Ei muuta kuin mahtava henki päälle. Tytöt

lähettävät terveisiä. Heippa.

-    Moi ja kiitos.

Matin puhelu tuli välittömästi. Ihmeiden aika ei ole ohi.

-    Matti tässä moi. Miten sujui?

-    Kuin morsiamelta hääyönä. Seuraavaa päätettiin. 100.000 per

malli. Etu 74. Käsitellään kuten lisäys pääsopimukseen. Uu-
sista valituista neuvottelut ensi viikon tiistaina kello kyinme-

Sivu 146

neltä. On hyvä startata ennen näyttelyä. Ai niin, meinasi unoh-
tua. Kolmas ja neljäs, sekä toinen tasku pois.

-    No voi hitto. Minun pitäisi olla silloin Tanskassa. Paskat
siitä. Nyt on isornmista asioista kysymys. Sitä paitsi Tanskan-
maassa on jotain mätää, jo Shakespeare tiesi sen. Täytyy lykätä
Kakadua parilla viikolla. Ainakin neuvottelujen alkukohta on
passeli. Meinaan, että ehtii aamulla hotelliin siistiytymään.

-    Puhut vähän, mutta asiaa. Tee minulle pieni palvelus. Olin
vähällä unohtaa tärkeän asian. Soita Pululle ja pyydä häntä va-
raamaan lentoliput, voucherit ja viisumit maanantaista torstai-
hin sulle, mulle, Pekalle, Maralle ja Sami’lle. Pululla on pas-
sikuvia, viisumitiedot ja valokopiot passeista. Siis lähtö maa-
nantaina Finnairin vuorolla ja paluu torstaina Finnairin vuorol-
la, jos luoja sen suo. Sopiihan se sinun kuvioihisi, että
Mara ja Sami tulevat samalle matkalle? Heillähän on aivan eri
tuotteet kuin sinulla. Sitä paitsi Mara järjestää aina jotain
lisähuvia. Meinaan, että jos jossain päin maapalloa putoaa tii-
liskivi rakennuksella, niin sadan prosentin varmuudella se puto-
aa Maran päähän. Mukava veikko.

-    Ei minulla ole mitään sitä vastaan. Soitan heti Pululle.

-    Pussaa sitä puhelimessa minun puolestani. Pekka kutsui meidät
Pumppuhuoneelle viikonvaihteessa. Sopiiko sulle?

-    Pannaan sopimaan. Onko tämä avec-tilaisuus?

-    Ei helvetissä. Tämä on A-luokan tilaisuus. Kuten varmaan
muistat venäläisen sananlaskun: Tulaan ei mennä oman samovaarin

-    Totta kai. Petjahan viljelee sitä aina. Hän selitti sen tar-
koituksenkin. Tulassa valmistetaan suurin osa Neuvostoliiton sa-
movaareista. Eli toisin sanoen hyvin oivallettu. Sopii meidän
tyyliin. Niin ja Pekka sanoo aina, että turha tilata vuosiker-
taa, kun kerran irtonumerotkin ovat myynnissä. Ja sinä puoles-
tasi sanot, jollen väärin muista; että jos tarvitset maitoa, ei
ole mitään syytä ostaa koko lehmää. Ota kuitit puheluista, minä
bongaan ne. Tervetuloa terveenä kotiin ja terveisiä Tamaralle.

-    Natasha lähetti sinulle rakkaita terveisiä. Odottaa ensi viik-
koa tulisesti.

-    Hyvin mielenkiintoista. Sano sille, että pitää tortun kunnos-
sa. Moi.

Sivu 147

-~ Moi ja jos sinulla on aikaa, niin voi hyvin.

No niin. Matin ja Pekan puhelut on hoidettu. Jäljellä oli vielä
Elmon puhelu.

Menin olohuoneeseen. Lounas oli jo tuotu, mutta sitä pitää lykä-
tä hetkeksi, vaikka nälkä painoi päälle. Bisnes ensiksi. Sanoin


- Mara, tulisitko tänne.
Suljin oven hänen perästään.

- Oletko ehtinyt miettiä asiaa? Pyysin varmuuden vuoksi Pulua
varaamaan sinulle ja Samille matkan ensi viikoksi maanantaista
torstaihin. Tietenkin sen voi perua. Eihän se ole kuin puhe-
linsoitto. Mutta ajattelin, että sinä olet kiinnostunut lisä-
kaupoista tälle vuodelle. Joten, jos olet sitä mieltä, niin~mi-
nä soitan Petjalle ja kerron, että lisäkaupat tehdään ensi vii-
kolla. Samoin he saavat valita tänään uudet mallit, joista myös
neuvotellaan ensi viikolla. Hyvissä ajoin ennen näyttelyä. Ja
protokollakaupan provisiosta ennätämme sopia maanantaina, kunhan
olen ensiksi selvittänyt tilanteen pomolle. Tänään en viitsi
tulla mukaan neuvotteluihin, koska Vepa on paikalla. Mutta kuten
jo sanoin, ensi viikoksi on matka buukattu sinulle ja Samille.
Mitä mieltä sinä olet?

- Olen seurannut toimintaasi jo vuosien ajan eli niin kauan, kun
olemme tehneet yhteistyötä rajakaupan ja Moskovan osuustoiminta-
organisaation puitteissa. Pidän tyylistäsi hoitaa asioita. Sen
perusteella olen valmis esittämiisi järjestelyihin. Haluan kui-
tenkin, että Sami osallistuu tämän yrityksellernme tärkeän päätök-
sen tekemiseen. Pyydätkö hänet tänne?

Menin olohuoneeseen ja sanoin Samille:

- Maralla on sinulle asiaa. Hän odottaa sinua työhuoneessa.

- Taidan tietää, mistä on kysymys, sanoi Sami ja meni työhuonee-
seen sulkien oven perästään.

Ovelle koputettiin. Tamara avasi oven. Sieltä tulivat punapos-
kiset Yoki ja Sveta.

Asetuimme syömään lounasta. Elmo jatkoi tamadan rooliaan. Hän
oli täyttänyt lasit votkalla ja posket punottaen esitti maljan:

- Yoki ja Pasi. Meidän on ehdottomasti juotava Natashan, Tamaran
ja Svetan malja. Tosin en muista, monesko tämä lie, mutta kun on
puhe heistä, yksikään kerta ei ole liikaa. Voi himskatti, kun

Sivu 148

on hauskaa. Vuosiin ei ole ollut näin kevyt olo. Kivekset kil-
kattaa kuin kastanjetit. Toki, toki. Hölkyn kölkyn.
Ovelta kuului taas koputus. Tällä kertaa voimakas sellainen.
Menin avaamaan oven. Vepa seisoi siellä tuiman näköinen ilme
kasvoillaan ja kysyi:

-    Missäs ne meidän neuvottelijat ovat? Taitavat olla unten mail—
la, kuten aina, kun on kysymys jostain tärkeästä asiasta. Saake-
lin Pasi, se on sinun syytäsi. Saa hävetä silmät päästään sinun

Mara ja Sami olivat tulleet olohuoneen puolelle ja seisoivat oven
suussa. Vepa ei nähnyt heitä eteiseen, n~utta he kuulivat joka

Mara huusi vihaisena:

-    Saatanan Vepa, nyt haukuit väärää puuta. Mikä oikeus sulla on
haukkua Pasia?

-    No kun menee juottamaan teitä, vaikka meillä on neuvottelut
edessä. Eikö siinä ole tarpeeksi syytä? Ottakoon esimerkkiä
minusta. Minä, kun en viinaa suuhuni pistä.

Mara hermostui ja aloitti:

-    Ensiksi, kukaan meistä ei ole juovuksissa sanan varsinaisessa
merkityksessä. Olemme iloisia, mitä tunnetta sinun kanssasi ei
voi juurikaan kokea. Toiseksi, kenenkään ei tarvitse väkisin
kaataa kurkkuuni viinaa, jos minä haluan ottaa. Kolmanneksi, si-
nuna minä en pullistelisi sillä, että votka ei maistu. Sinä olet
juonut kiintiösi täyteen jo kauan sitten. On se kumma, kun ih-
minen lopettaa viinan juonnin lääkärin määräyksestä, niin hän ko-
rostaa olevansa absolutisti ja ryhtyy arvostelemaan toisia ihmi-
siä. Vain absolutistit ovat kyllin hyviä hänelle. Mutta muista,
että kerran alkoholisti on aina alkoholisti. Se on sinullakin
niin pienestä kiinni. Ja sitten neljänneksi, tämä reissu on vii-
meisesi minun leivissäni. Olet tällä päivämäärällä saanut pot-
kut. Tämän päivän neuvottelujen jälkeen voit painua niin pitkäl-
le, kuin pippuri kasvaa.

-    Mutta...

-    Ei mitään muttia. Tämä päätös on ja pysyy. Tavataan alhaalla
hallissa kahdelta. Pasi, jos sallit, niin pyydän häntä poistu-

-    Tätä saatte kaikki katua, mutisi Vepa mennessään ulos huonees-

Sivu 149


Mara kohotti lasin ja sanoi:

- Ottakaamme malja t~.män painajaisen loppumiselle. Loppu hyvin,
kaikki hyvin. Alea iacta est.

Puhelin soi. Siellä oli varmaankin Elmon vaimo. Sanoin Elmolle:

- Se on sun eukkosi. Mene vastaamaan, mutta pane ovi kiinni pe-
rästäsi, ettei kuolla nauruun, kun ripität häntä. Muista pyytää
häntä soittamaan eukolleni. Mara, minä soitan Petjalle, kun Ei-
mo on lopettanut. Jaahas, nyt on pikaruokailun vuoro. Te muut
olette näköjään jo syöneetkin.

Söin nopeasti. Tamara ja Natasha korjasi~vat astiat pöydältä tar-
joiluvaunuun. Tamara tuli syliini istumaan. Mara ja Sami puhui-
vat hiljaa keskenään. Ilmeisesti tulevista neuvotteluista. MJ~e-
leeni tuli hulvaton ajatus. Jospa se onnistuisi. Selitän puhe-
limessa Petj alle muodostuneen uuden tilanteen ja pyydän häntä
antamaan lisätilauksen puhelimessa. Pakkohan sen oli onnistua.
Kyllä minä sen verran pystyn häntä painostamaan. Se olisi mahta-
van hieno päätös tälle muutenkin jo niin tulokselliselle neuvot-

Sveta ja Yoki istuivat sylikkäin sohvalla. Ainoä tytöistä, jolla
oli ongelma, oli Natasha. Hän kun ei tiennyt, kenen vieressä pi-
täisi istua. Ongelman ratkaisi Elmo, joka tuli työhuoneesta
iloinen poikamainen ilme kasvoillaan. Hän käveli suoraan Nata-
shan luo ja otti hänet voimakkaaseen syleilyyn.

- Kerroin eukolle koko totuuden ja vain totuuden mitään siihen
lisäämättä tai pois jättämättä. Paitsi Natashasta en maininnut
mitään. Se haukkoi siellä henkeään kuin kala kuivalla maalla.
Ahvena, perskeles sentään. Teidän olisi pitänyt kuulla, miten
se siellä änkytti. Kerran näinkin päin. Voi halvatun halvattu.
Ilkesi vielä sanoa, että minä taidan olla juovuksissa. Että mu-
ka humalaisen hörinöitä. Minä sanoin sille, että kun minä tulen
kotiin, niin lyön eteesi sellaiset sopimukset ja rätingit, että
hörinät loppuu. Sillä lailla. Olen puhunut. Natasha, minulla
on sinulle henkilökohtaista asiaa. Mennään makuuhuoneen puo-
lelle. Ai niin, Pasi, eukko lupasi soittaa kullallesi, että me
tullaan vasta huomenna.

Hän otti Natashaa kädestä ja iski makuuhuoneen ovella silmää sa-

Sivu 150
-    Pasi, sinä sanoit sopimuksen allekirjoituksen jälkeen, että so-
pimus pitää aina voidella. Nyt minä olen menossa voitelemaan.
Älkää häiritkö.

Minä luikkasin Elmolle:

-    Pidä kiirettä. Sinulla seisoo kuin papilla häissä.

Elmo vilkaisi alaspäin ja yritti sanoa jotain, mutta Natasha ny-
käisi hänet makuuhuoneeseen ja pani oven kiinni.

Sveta ja Yoki olivat edelleen toisiinsa kietoutuneina sohvalla.
Tamara alkoi sylissäni kiihottaa minua, mutta sanoin hänelle:

-    Ei nyt, Tamara. Minun on soitettava vielä yksi puhelu. Mal-
ta sen aikaa. Mara, minä käyn soittamassa’Petjalle.

-    Okei, ensi viikko sopii meille mainiosti.

Menin työhuoneeseen ja otin puhelun Petj alle. Selvitin hänelle
syntyneen tilanteen juurta jaksain ja kysyin, voiko hän auttaa
minua tänään? Petja mietti hetken ja sanoi:

-    Voisin kyllä antaa lisätilauksen jo tänään, jos sinä katsot sen
aiheelliseksi. Vai pitäisikö se lykätä ensi viikkoon, kun sinä-
km olet mukana kuvioissa ja paikalla neuvotteluissa?

-    Petja, minä pyydän kauniisti, tee minulle palvelus. Minä tar-
vitsen sitä nyt välttämättä. Pystytkö antamaan sen nyt puheli-
messa? Mara ja Sami ovat täällä vieressäni, joten voiltiine sopia
kaiken yksityiskohtia myöten. Kuten tiedät, minä en jää koskaan
velkaa, kun on kysymys palveluista. Puolin ja toisin.

-    Ei sääntöä ilman poikkeusta. Voitko odottaa hetken linjalla,
niin minä haen muistikirjani?

-    Vaikka aamuun asti, jos on tarpeen. Minä odotan ja sitä pait-
si hyvin mielelläni.

Petja iäksi hakemaan muistikirjaansa ja minä huusin Maralle ja


-    Mara ja Sami, tulkaa tänne ja ottakaa vanha sopimus mukaanne.
Mara tuli nopeasti ja kysyi:

-    Herää kysymys, mistä on kymysys?

-    Lisätilauksesta tälle vuodelle. Ei sen kurnmernmasta.

-    Mitä helvettiä?

-    No just sitä.

Sami tuli sopimuksen kanssa. Kävin sen läpi ja kysyin:

-    Mitä artikkeleita voitte jatkaa entisin ehdoin?

-    Se on kyllä kiikun kaakun. Mitä he nimen omaan haluavat?

Sivu 151

-    Petja meni hakemaan muistikirjaansa. Kohta saatte tietää.

Hetkinen Kemistä, teille puhutaan. Tässä sopimuksessa ei ole

muuten yhtään protokollaa. Jos tai pikemminkin kun me saamme

osan menemään protokollaan, niin se auttaa jonkun verran.

-    Tosi on. Kuunnellaan, mitä he ehdottavat.

Petja tuli takaisin puhelimeen:

-    Pasi, kirjoita ylös: artikkeli 112/3003 4.500 pukua, artikkeli

112/3101 5.000 pukua ja artikkeli 114/3009 3.500 pukua.

-    Odota hetkinen, Petja. Mara, tässä nämä ovat. Miltä näyttää?

-    Sami, mitä sinä tuumaat? Paljonko meillä on näitä kankaita va-

-    Ei yhtään metriä ylimääräistä. Mutta ennen matkaa minä sovin

toimittajan kanssa, että jos voimme antaa tilauksen ensi viikol-
la, niin saamme kankaat vanhaan hintaan.

-    Sehän muuttaa koko asian. Pasi, jos saat kauppaan protokol-
laa, niin hyvä on. Mutta jos et saa, niin lyö lukkoon kuiten-

-    Entä toimitusaika? Käykö kolmas ja neljäs neljännes?

-    Miten on, Sami?

-    Kyllä mahtuu.

-    Petja, voimmeko sopia samalla tavalla kuin Pekan ja Matin kans-
sa? Tarkoitan 26% protokollaa. Toimitus kolmas ja neljäs nel-
jännes. Entä määrät? Voiko niitä nostaa?

-    Odota hetki, Volodja on tässä vieressäni.

-    Pojat, puristelkaa munianne, kohta saamme vastauksen, minä


-    Pitäisikö pyytää tytöt auttamaan, Mara letkautti.

Kesti jonkun aikaa, ennen kuin Petja vastasi:

-    Toimitusaika on okei. Määriä pyrimme nostamaan näyttelyssä.

Nyt vahvistarnme ilmoittamani määrät. Protokollaa voimme vahvis-
taa 10%. Muut ehdot kuten pääsopimuksessa.

-    Petja, muuten käy, mutta nosta protokollan osuus 20%:iin, jos


-    Pasi, se ei ole mahdollista. Olemme jo nyt auttaneet sinua

valtavasti. Mutta, jotta voisimme sopia asian kuin herrasmie-
het, niin vahvistaxnme 15%. Enempää emme voi antaa. Sopiiko


-    Okei. Mara ja Sami vahvistavat. Kättä he puristavat kanssan-

Sivu 152

ne puoli kolmelta ja voitelevat sopimuksen kanssanne, kuten asi-
aan kuuluu. Mara esittelee teille uudet mallit. Valitkaa niistä
ne, mistä neuvottelemme ensi viikolla. Lisäksi hän näyttää teil-
le uudet kangasmallit, joista voitte valita mieleisenne. Puvut
saatte sitten näyttelyssä. Kiitos Petja. Kiitä puolestani yo-
lodjaa. En unohda tätä. Tapaamisiin ensi viikon tiistaina kym-
meneltä. Hei.

Huokasin helpotuksesta. Se oli onnistunut. Ja vielä paremmin
kuin uskalsin toivoa. Tämä matka oli mennyt todella nappiin.
Nyt täytyy saada paukut.

-    Tamara, tuotko meille viskit tänne, niii~ ja itsellesi myös.

-    Kuulin keskustelusi ja tiesin, että sinä onnistut. Onneksi
olkoon. Tuon tuossa tuokiossa.

En ollut ehtinyt selittää puhelinneuvottelun lopputulosta vie-
lä Maralle ja Samille, joten he katsoivat minua kysyvän näköi-
sinä. Tilanne huvitti minua ja toisaalta jännitykseni purkau-
tui. Purskahdin nauramaan aivan valtavasti. Mara ja Sami kat-
soivat toisiaan ja jälleen minua. Hekin purskahtivat nauramaan.
Tamara purskahti nauramaan, samoin Yoki ja Sveta. Me kaikki
kuusi seisoimme olohuoneen lattialla ja nauroimme, sekä kilis-
tirnine laseja.

Elmo ja Natasha tulivat kylpyhuoneesta kylpypyyhkeisiin kietou-
tuneina. Elmo kysyi huvittuneena:

-    Mitä täällä oikein tapahtuu? Onko joku voittanut bingossa?

-    Sinä taisit äsken pelata bingoa Natashan kanssa. Ottakaa ih-
meessä viskiä. Me menemme Maran ja Samin kanssa takaisin työ-
huoneeseen. He saavat sitten kommentoida teille, jos haluavat.
Mutta kuten arvata saattaa, äskeinen puhelu ei ollut ainakaan
niitä epämiellyttävämpiä.

Menimme työhuoneeseen ja suljimme oven perässäxnme.

-    No niin pojat. Alea iacta est, kuten Mara vähän aikaa sitten
totesi. Kaupat tehtiin, kuten sovittiin. Heidän ilmoittamansa
määrät, kuitenkin niin, että he pyrkivät antamaan näyttelyssä
uuden lisäyksen. Lisäyksen suuruus on vielä kysymysmerkki. Kai-
kessa muussa pitävät pääsopimuksen ehdot. Toimitus kolmas ja
neljäs neljännes. Mutta sitten tärkein: saitte protokollaa 15%.

-    Älä helvetissä, huokasivat molemmat kuin yhdestä suusta.

-    Eli tämä merkitsee sitä, että kaupalliset työt tältä matkalta

Sivu 153

ovat teidänkin osalta tehdyt. Käytte vain puristaxnassa poikien
kättä ja voitelemassa sopimuksen muutamalla konjakkipaukulla.
Lisäksi sovittiin, että he valitsevat uudesta mallistostanne ne
näytteet, joista neuvotellaan ensi viikolla. Eikö näytteet ole
tehty sinun mittojesi mukaan, Sami?
-    Kyllä. Pääsee taas esiintymään, jos tarvitaan. Miksi tämän
organisaation pukujen ostajat eivät voi olla naisia? Silloin
olisi paljon mielenkiintoisempaa toimia mannekiinina.

-    Kyllä sinä ensi yönä ehdit riisua ja pukea vaatteita ihan tar-
peeksi, joten hätä ei ole tämän näköinen.

Mara katsoi minua mietteliäänä ja kysyi:

-    Onko tämä unta vai viinien huumaa? Siis, jos olen varmasti ym-
märtänyt kaiken oikein, niin meillä on tilaus plakkarissa, vaikka
emme ole käyneet edes neuvotteluissa. Ei helvetissä.

-    Eikun Neuvostoliitossa. Sitten vielä yksi tärkeä asia, josta
jo aikaisemmin puhuimmekin. Älkää unohtako näyttää Petjalle ja
Volodj alle uusia kangasnäytteitä. He valitsevat niistä kankaat
pukujaan varten. Lupasin, että he saavat pukunsa näyttelyssä.
Se kait onnistuu, Sami?

-    Pannaan onnistumaan. Pakkohan se on, kuten entisellä tuleval-
la isällä.

-    Ja 15% protokollaa. Onhan se uskottava, kun mies noin vakaval-
la naamalla selvittää, päivitteli Mara.

-    Ensi viikolla allekirjoitarnme lisäyksen, joten te saatte pape-
rin kankaan toimittajalle. Älkää unohtako ottaa mukaan neuvotte-
luihin paria pulloa konjakkia ja kartonkia Marlboroa. Tarjotkaa
puolestani myös Vepalle, jos sopii. Ei mutta, teille tulee pian

-    Näin on, lähdetään Sami, ettemme myöhästy. Tänään se ei pas-
saa. Ajattelin juuri, että oli oikeastaan mainio asia, että jäin
tänä aamuna alastomana käytävään. Oli oikein herran johdatusta,
että huomasin teidät ja pääsin luoksenne evakkoon. Siitä tämä
onnellinen tapahtumasarja sai alkunsa. Ja Natasha oli aamulla
kuin piste i:n päällä.

-    Olen aina sanonut, että meillä on täyden palvelun tavaratalo.
Ja se pitää paikkansa. Jotenkinhan ne provisiot on ansaittava.

-    Kiitos vielä, Pasi, me menemme.

Mennessään olohuoneen kautta eteiseen Mara sanoi muille:

Sivu 154

-    Kun tulemme takaisin neuvotteluista, niin kerron teille, mitä

Pasi järjesti meille. Nyt ei ole aikaa. Näkyillään. On tämä

ihmeellistä kaupankäyntiä. Että puhelimessa.

Mara ja Sami lähtivät.

Muistin yht’äkkiä, että minulla oli hoitamatta konjakit ja tupa-
kat valuuttabaariin.

-    Tamara, lähdetkö käymään kanssani Berjozkassa ja valuuttabaa-
rissa? Muuten minä jään taas johonkin suustani kiinni.

-    Ai että kaitsijaksi. Mennään vaan.

-    Ei kaitsijaksi vaan sihteeriköksi.

Sivu 155


Kun tulimrne valuuttabaarista, huomasimme, että Elmo ja Natasha
olivat käyneet pukeutuinassa ja istuivat Yokin ja Svetan kanssa
pöydän ääressä. Menimme istumaan heidän kanssaan. Nyt oli edes-
sä vaikea tehtävä. Piti suunnitella illan ohjelma. Siinä sitä
olikin tekemistä, ettei loukkaisi ketään osapuolta. Tuli väis-
täxnättä mieleen Kalle Holmbergin sanat: enemmän kuin yhden ihmi-
sen erityisongelmat, minua kiinnostavat monien ihmisten yhteis-
ongelmat. Tosin kaikki riippuu täysin siitä, mitä tapahtuu, kun
soitan kuudelta Sovetskajaan. Jos tytöt ovat paikalla, niin mi-
nun ja Elmon ohjelma on sillä selvä. Illallinen on syötävä hei-
dän hotellissaan. Tänne emme voi tuoda heitä. Ja miten asia
selvitetään Tamaralle ja Natashalle? Natashalle sen vielä voisi
selvittää uskottavasti, mutta Tamara oli niin fiksu, että mikä
tahansa selitys ei käynyt. No, se oli sen ajan murhe. Niin ja
toisaalta emme edes vielä tiedä, ovatko he ehtineet hotelliin.
Sen näemme kohta.

Katsoin kelloa. Yokin oli aika mennä valmistautumaan lähtöön
lentokentälle, ettei vaan tulisi taas mutkia matkaan. Yoki ja
Sveta istuivat sylikkäin kuin teini-ikäiset.

- Yoki, kello on jo sen verran, että sinun pitäisi hakea lento-
lippu ja passi alakerrasta ja pakata matkatavarat.

- Kappas vain. Onpa tämäkin päivä hurahtanut nopeasti. Käynkin
heti hakemassa ne ja tulen sitten hyvästelemään teidät. Tule,
Sveta, mennään yhdessä.

He näyttivät viihtyvän hyvin yhdessä. Ei sen puoleen, Sveta on
hyvä tyttö ja hänen ei tarvinnut tällä kertaa teeskennellä Yokin
seurassa. Olen tuntenut hänet jo niin pitkään, että voin sanoa

Sivu 156

kiinnostuksen olevan moleinminpuolista ja vilpitöntä. Liha on
heikkoa, siinä on reikiäkin.

Vihdoinkin nelj ästään, alkuperäisessä kokoonpanossa. Meidän
joukkue ja heidän joukkue. Mitenkäs se vanha sanonta menikään?
Kun tytöt tulivat kentälle, alkoi poikien peli seistä.
Katsoin Elmoa. Mieshän hikoili vieläkin.

-    Elmo, mitä sinä oikein hikoilet, kysyin häneltä kiusoitellen.

-    Natasha on niin hyvä jumppauttaja. Ei sille voi mitään.

-    Tiedätkö, että sinulla on noin kaksi miljoonaa hikirauhasta.
Jos yksi sykeröllä oleva hikirauhanen oikaistaan, se on noin sa-
ta kolmekymmentä senttiä pitkä. Näin oflen sinun hikirauhastesi
kokonaispituus on noin kaksituhatta kuusisataa kilometriä. Aika-
moinen määrä. Ei mikään ihme, että hikoiluttaa.

-    Ei kai sentään. Onko tämä niitä aprillipäivän juttuja?

-    Kyllä se vain niin on. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
mi hämmästyttää, kuxnmastuttaa pientä kulkijaa. Mutta nyt meidän
täytyy miettiä illan ohjelmaa. Jos me tavoitamme heidät kuudel-
ta, niin se on sitten Sovetskajan keikka, vai mitä, Elmo?

-    Niin se taitaa olla.

Tamara kääntyi minuun päin ja kysyi:

-    Mikä Sovetskajan juttu? Ei me olla puhuttu mitään Sovetskajas-
ta. Mitä taas on oikein tekeillä?

Mulkaisin Elmoa ja hän piti suunsa kiinni. Hän osoitti minua.
Minä sanoin:

-    Tamara, minä en pidä siitä, että sanoit taas. Me joudumme eh-
kä tarjoamaan illallisen niille ostajille, jotka tekivät Elmon
ensimmäisen sopimuksen. Huomaa, minä sanoin ehkä. He halusivat
illastaa Sovetskajassa, koska siellä menee uusi varietee, jota he
eivät ole nähneet. Mutta kuten jo sanoin, ehkä. Kaikki sel-
viää, kun soitan kuudelta.

-    Mutta sinä lupasit tämän illan ja yön minulle. Ovatko he tär-
keämpiä kuin minä?

-    Ei ole kysymys mistään tärkeysjärjestyksestä. Kysymys on sii-
tä, että he allekirjoittivat Elmon ensimmäisen pöksysopimuksen
eli avasivat Elmolle tien teikäläisille markkinoille. Voinko sen
selvemmin sanoa? Menikö perille? Ja lopeta jankkaaminen turhas-
ta asiasta. Sanon vielä ties kuinka monennen kerran, että asia
selviää vasta kuudelta.

Sivu 157

-    Entäs sitten? Jos te menette heidän kanssaan illallisille,
niin kuinka pian te pääsette irrottautumaan sieltä?

-    Tainara kulta. Luoja yksin tietää ja hän ei sitä kerro. Koeta
ymmärtää, että sitä ei voi etukäteen tietää. Kaikki riippuu f ii-
liksestä. Ehkä hyvinkin pian tai sitten ei.

Natashakin puuttui keskusteluun:

-    Elmo, onko se illallinen ihan välttämätön? Haluaisin niin olla

-    Natasha pikkuinen. Eikö sinullekin tullut jo selväksi, että
asia selviää vasta, kun Pasi soittaa kuudelta Sovetskajaan.
Elmo huomasi virheensä heti ja katsoi minua vetoavasti. Tamara
tarttui siihen välittömästi.

-    Miten niin Sovetskajaan? Ei kai leningradilaiset sisäänos~ajat
asu Sovetskajassa, vaan kotonaan? Tämä juttu haisee ja haiseekin
pahasti. Pasi, saat luvan selittää tarkemmin. Ja muistakin, et-
tä selitys on vedenpitävä. Olen pelkkänä korvana.

-    En pidä sinun äänensävystäsi. Tiedän, että sinä pidät minusta
ja sinä tiedät, että minä pidän sinusta. Mutta business ±5 busi-
ness. Se on must. Tässä tapauksessa se ajaa kaiken muun ohi.
Kun on kysymys bisneksestä, niin en ole mikään tilivelvollinen
sinulle menemisistä enkä tulemisista. Asia on näin. Tuliko lo-
pultakin selväksi?

-    Voisit sentään kertoa, ketä nämä ostajat ovat?

-    No jos välttämättä haluat tietää, niin he ovat kaksi naisihmis-
tä. He asuvat Neuvostoliiton keskiosassa ja ovat täällä hankin-
tamatkalla. Olen tuntenut heidät jo vuosien ajan ja meistä on
tullut hyvät ystävät.

-    Siis kaksi naista. Ja minä kun luulin, että he ovat miehiä.
Kuinka vanhoja he ovat?

-    Mitä se sinulle kuuluu? Ja sitä paitsi on luonnollista, että
naiset ostavat naisten pikkupöksyjä. Kuvittele tilanne, että
raavaat miehet tutkivat naisten pikkupöksyjä. Aika kornia, ei-
kö vain?

-    Samperin pukit. En paremmin voi sanoa, Tamara huusi ja hänen
silmänsä täyttyivät kyynelistä.

Natasha oli hiljaa ja piti Elmoa kädestä.

Nyt huomasin jälleen kerran, että Sveta oli puhunut totta Bakus-
sa. Tilanne oli riistäytymässä käsistä. Niin ei saanut tapah-

Sivu 158

tua. Venäläinen nainen on tarpeen tullen arvaamaton. Minä olin
elämässäni tullut siihen johtopäätökseen, että parempi asua au-
tiomaassa kuin äkäisen akan kanssa. Asialle pitää tehdä jotain
ja nyt heti. Jos heitän hänet ulos, niin siitä vasta soppa syn-
tyy. Täytyy lepytellä häntä. Otin Tamaraa kädestä ja vein hä-
net makuuhuoneeseen. Suljettuani oven vein hänet istumaan sän-
kyyn. Suljin hänet syleilyyni ja sanoin:

-    Tsot, tsot, Tamara. Sinä näet turhia mörköjä joka paikassa.
Pyyhi silmäsi. Sinun mielikuvituksesi laukkaa liian nopeasti.
Ajattele asiaa järkevästi. Ei tilanne ole niin paha kuin luu-

-    Miksi sinä sitten suutuit minulle äsken, kun minä tiedustelin

-    Kuten jo sanoin, liikeasiat on liikeasioita. Ne ajavat kaiken
muun ohi, sillä minä saan leipäni bisneksestä. Ei sinun sen ta-
kia tarvitse pahoittaa mieltäsi. Sovitaanko, että juttu on ohi?
Hymyillään jälleen. Otetaan pienet nokoset, sillä meillä on muu-
tama tunti aikaa. Tietenkin ennen nokosia teemme pienet hallitut
voltit, jotta uni maistuu kunnolla. Sopiiko näin?

-    Totta kai sopii.

-    No hyvä. Tulihan se hymykin kasvoille ja minä kun luulin sen
hävinneen kokonaan.

Tamara löi minua tyynyllä päähän ja naurahti.

-    Minä käyn sanomassa Elmolle ja Natashalle, että huilataan hetki.

Ovelta kuului koputus. Menin kylpyhuoneen läpi avaamaan oven,
mutta Elmo ehti ensiksi. Yoki ja Sveta tulivat sisälle. Yoki sa-

-    Kaikki paperisota on kunnossa ja pojat veivät laukkuni alas.

-    Tarjositko heille paukut ja tupakka-askit?

-    Tottakai. Olen minä semmoisen koulun käynyt ja oppinut läksy-
ni omasta mielestäni hyvin. Vaikuttivat perin tyytyväisiltä.
Annoin vielä vajaan pullonkin. Ystävät, taitaa olla hyvästien
aika. En olisi uskonut, että Suomi-Japani-suhde voi olla näin
lämpöinen. Sanat eivät riitä kuvaamaan sen suhteen syvyyttä, mi-
kä kehittyi näinä muutamana päivänä. Tärkein, mitä opin, on se,
että älä menetä uskoasi, vaan kaikki asiat on järjestettävissä.
Ystäväni, kun tulen Helsinkiin, en tule inkognito, vaan otan vä-

Sivu 159

littömästi yhteyttä. Ja muistakaa setäni. Uskon, että häneltä
löytyy Elmolle tavaraa kohtuu hintaan. Sayonara, ystävät. Koor-
dinaatit ovat selvät puolin ja toisin. Sveta, lähdetkö saatta-
maan minua lentokentälle?
-    To-to-to-tottakai. Kiitos, Pasi. Ilman sinua minä en olisi
koskaan löytänyt näin hienoa ka-ka-ka-kavaljeeria.

Minä sanoin vuorostani:

-    Yoki, sinä olet ihminen, joka osaat nauttia elämän tarjoamista
mahdollisuuksista. En olisi uskonut silloin, kun tulimme hotel-
liin, että meistä tulee näin hyvät ystävät. Kun minulle sanot-
tiin respassa, että saan sviittini vasta puolilta öin, minä näin
punaista. Minun täytyy vielä kerran pyytää anteeksi se miliisi-
päällikön juttu. Mutta se oli, silloin, eikö vain?

-    Pasi, älä pyydä mitään anteeksi. Se oli kokemus, mikä minun
piti käydä läpi. Luulin olevani jotain suurta, mutta sinun opas-
tuksellasi löysin oikean paikkani näillä markkinoilla. Kiitos
siitä. Opetit minulle jotain, mitä ei voi oppia missään seminaa-
reissa. Nyt minusta tuntuu, että Leningrad on minullekin tuttu
kaikkine yhteyksineen. Kun tulen tänne kollegojeni kanssa, voin
briljeerata ja järjestää asiat parhain päin. Minä tunnen nyt
kaikki tarvittavat ihmiset. Ja kun tulet Moskovaan, voimmeko
tehdä saman siellä?

-    Totta kai. Aloitetaan vaikka ravintola Arbatista. Ja Helsin-
gissä myös.

Tamara kysyi:

-    Mitä te puhuitte Arbatista?

-    Sisäpiirin tietoa, bisnestä tietenkin.

Halasimme kaikkivuorollamme Yokia. Yoki otti taskustaan kaksi
kullattua mustekynää ja antoi ne Elmolle ja minulle sanoen:

-    Allekirjoittakaa näillä mahdollisimman monta sopimusta.
Siinä vaiheessa huomasin, että pitihän lähtömaljatkin juoda. Sa-

-    Yoki, ei talosta lähdetä niin kuin torpasta. Ensin täytyy juo-
da sinun lähtömaljasi.

Elmo, tamada, täytti lasit ja joimme lasit tietyllä hartaudella

-    Kiitoksia, Pasi. Tärkein meinasi unohtua. Tule käymään vielä
minun puolellani.

Sivu 160

Menimme Yokin huoneeseen. Pöydällä oli kaksi pulloa Dimpleä ja

vai aa tupakkakartonki.

- Minä en näitä tarvitse, mutta luulen, että sinulla on näille


- Kiitoksia vaan. Annan tupakat Svetalle.

- Ei tarvitse, Pasi. Olen varannut hänelle erikseen kartongin
ja puilon hajuvettä.

- Et kai vaan venäläistä?

- No en tietenkään. Se on ranskalaista.

- Yksi kaveri soitti radio Jerevaniin ja kysyi: onko totta, että
ensimmäinen venäläinen kosmonautti, joka Laskeutuu kuun pinnalle,
vie sinne mukanaan Neuvostoliiton lipun ja pullon hajuvettä
“Kremlin kellot”? Radio Jerevan vastasi: on ja ei, se on tQtta,
että hän vie sinne Neuvostoliiton lipun, mutta minkä takia hän
veisi sinne mainitsemaanne hajuvettä, eihän kuussa ole itikoita.
Nauroimme ja menimme hakemaan Svetan. Elmo oli sillä välin täyt-
tänyt lasit, kuten hyvän tamadan kuuluukin ja esitti maljan:

- Kohotan tämän maijan Yokin ja Svetan kunniaksi. Jatkukoon nyt
alkanut suhde myös tulevaisuudessa. Pitäkää toisistanne hyvää

Maljan jälkeen halasimme vielä kerran ja Yoki ja Sveta läksivät

Yokin ja Svetan lähdettyä ilmapiirissä saattoi haistaa tietyn-
laista nostalgiaa. Olimmehan olleet niin tiiviissä yhteydessä
näiden päivien ajan. Tamada oli täyttänyt lasit. Mitään maija-
puheita ei tarvittu.

Vaikka kello oli näin vähän, päivä oli ollut tapahtuinarikas. En-
siksi Elmon odottamaton päänavaus, toiseksi tehdyt lisäkaupat,
kolmanneksi jatkoneuvottelut ensi viikolla ja neljänneksi sopimus
Maran kanssa jatkosta.

Rupesi raxnasemaan autuaaliisesti. Oman lisänsä antoivat nautitut
janojuomapaukut. Nyt oli hyvää aikaa ottaa nokoset, ennen kuin
Mara ja Sami tulevat neuvotteluista. He taitavat tulla suoraan
tänne. Niinpä täytin lasit ja sanoin:

- Elmo, olemme ansainneet iepohetken ihanien daamiemme kanssa.
Juodaan Bacchuksen, tuon iloisen veijarin malja.

Nyt vuorostaan Natasha kysyi ihmetellen:

- Kukas hän sitten on?

Sivu 161

Menimme Yokin huoneeseen. Pöydällä oli kaksi pulloa Dimpleä ja

vai aa tupakkakartonki.

- Minä en näitä tarvitse, mutta luulen, että sinulla on näille


- Kiitoksia vaan. Annan tupakat Svetalle.

- Ei tarvitse, Pasi. Olen varannut hänelle erikseen kartongin
ja puilon hajuvettä.

- Et kai vaan venäläistä?

- No en tietenkään. Se on ranskalaista.

- Yksi kaveri soitti radio Jerevaniin ja kysyi: onko totta, että
ensimmäinen venäläinen kosmonautti, joka Laskeutuu kuun pinnalle,
vie sinne mukanaan Neuvostoliiton lipun ja pullon hajuvettä
“Kremlin kellot”? Radio Jerevan vastasi: on ja ei, se on tQtta,
että hän vie sinne Neuvostoliiton lipun, mutta minkä takia hän
veisi sinne mainitsemaanne hajuvettä, eihän kuussa ole itikoita.
Nauroimme ja menimme hakemaan Svetan. Elmo oli sillä välin täyt-
tänyt lasit, kuten hyvän tamadan kuuluukin ja esitti maljan:

- Kohotan tämän maijan Yokin ja Svetan kunniaksi. Jatkukoon nyt
alkanut suhde myös tulevaisuudessa. Pitäkää toisistanne hyvää

Maljan jälkeen halasimme vielä kerran ja Yoki ja Sveta läksivät

Yokin ja Svetan lähdettyä ilmapiirissä saattoi haistaa tietyn-
laista nostalgiaa. Olimmehan olleet niin tiiviissä yhteydessä
näiden päivien ajan. Tamada oli täyttänyt lasit. Mitään maija-
puheita ei tarvittu.

Vaikka kello oli näin vähän, päivä oli ollut tapahtuinarikas. En-
siksi Elmon odottamaton päänavaus, toiseksi tehdyt lisäkaupat,
kolmanneksi jatkoneuvottelut ensi viikolla ja neljänneksi sopimus
Maran kanssa jatkosta.

Rupesi raxnasemaan autuaaliisesti. Oman lisänsä antoivat nautitut
janojuomapaukut. Nyt oli hyvää aikaa ottaa nokoset, ennen kuin
Mara ja Sami tulevat neuvotteluista. He taitavat tulla suoraan
tänne. Niinpä täytin lasit ja sanoin:

- Elmo, olemme ansainneet iepohetken ihanien daamiemme kanssa.
Juodaan Bacchuksen, tuon iloisen veijarin malja.

Nyt vuorostaan Natasha kysyi ihmetellen:

- Kukas hän sitten on?

Sivu 161


Heräsin puhelimen pirinään. Katsoin kelloa. Viisitoista yli

Vastasin puhelimeen:

-    Uudenmaan ruumis ja arkku, puhelimessa ruumis.

-    Tshto, Tshto? Mitä, mitä?

Ymrnärsin, että soittaja oli kerrosvalvoja.

-    Niin, mitä asiaa?

- Täällä on pari teikäläistä. He ovat koputtaneet oveenne jo
pitkän aikaa, mutta kukaan ei ole tullut avaamaan.

- Sano heille, että kolkuttavalle avataan.

Vedin kalsarit jalkaan ja sanoin Tamaralle:

- Pue päällesi ja hoida paukut kuudelle. Meille tulee tärkeitä

vieraita ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, he ovat iloi-
sella tuulella. Jos ei konjakista, niin ainakin neuvottelujen

tuloksesta. Mutta tuntien Petjan ja Volodjan, uskon konjakin

iloisesti liplattavan heidän vatsassaan ja muikistavan sopivasti
heidän kasvonsa ilmettä. Minä menen avaamaan.

Herätin ensiksi Elmon ja Natashan, sillä tiesin vanhastaan, että
Natasha ei herää pieniin puhelinsoittoihin ja Elmo oli niin sie-
västi huppelissa, et’~ä tuskin hänkään oli kuullut yhtään mitään.

- Herätkää, te äidin pienet päivänsäteet. Meille on tulossa tut-
tuja vieraita. On aika kuulla raportti neuvotteluista, niistä

hauskaakin hauskeinmista.

Elmo katsoi minua silmät sikkurassa, eikä varmasti ymmärtänyt

puoliakaan siitä, mitä hänelle sanoin. Niin sitkeässä nirvanas-
sa hän oli ollut.

-    Pukekaa päälle, rakastavaiset. Olipa se toimitus kuinka vas-

Sivu 163

tenmielistä tahansa. Teidän vartalonn.e eivät alastominakaan
häpeä yhtään. Mitä nyt Elmon maha vähän pömpöttää. Ei mutta
ihan totta. Olen juuri menossa avaamaan ovea Maralle ja Samille.
Tamara täyttää meille lasit, jotta voimme onnitella Maraa ja Sa-
mia hyvin suoritetusta työstä.

Nappasin aamutakin päälleni ja menin avaamaan oven. Toden totta.
Siellä seisoivat Mara ja Sami. Mutta missä oli Vepa? Troikan
kolmas jäsen puuttui.

-    Mihin te Vepan olette unohtaneet?
Mara vastasi hieman takellellen:

-    Kuule, Pasi, ei se tykkää sinusta, ei se tykkää Elmosta, ei se
tykkää Yokista, ei se tykkää Tamarasta, ei se tykkää Natashasta,
ei se tykkää Svetasta, ei se tykkää Samista, ei se tykkää minus-
ta. Kuule, Sami. Muistinkohan minä luetella kaikki ihmiset,
joista Vepa ei tykkää?

-    Sinä unohdit Petjan ja Volodjan.

-    Aivan, sinähän sen sanoit. Ei se tykkää Petjasta, ei se tykkää
Volodjasta. Mutta se on hänen päänsärkynsä.

Tarkastelin heitä ja niin se vain oli, kuten olin aavistanutkin.
Tuore konjakin puna poskilla, vallan mairea hymy huulilla ja vei-
tikkamainen pilke silmäkulmassa. Näin sen piti ollakin.
Mara sanoi:

-    Lainatakseni... hm, lainatakseni.., no piru vie, en muista ketä,
mutta lainatakseni jotakin suurta persoonaa sanon vain:

menneiden pahoittelu on elinvoiman tuhlausta. Tämä siksi, että
meitä on nyt kaksi sinun käytössäsi, ei kolmea. Sodan voittaa se,
joka on yhtä julma kuin vihollinen. Olit aivan oikeassa, Pa-
si. Emme Sami ja minä mitään epäilleetkään, mutta se epäilevä
Tuomas sanoi, ettei asioita noin voi hoitaa. ~häs kutti. Saim-
me uudet valitut artikkelit, joista neuvotellaan ensi viikolla.
Voitelimme lisäkaupat perusteellisesti, kuten tarkkasilmäinen
mahdollisesti huomaa. Pojat valitsivat kankaat uusiin pukuihin-
sa, jotka he saavat näyttelyssä. Ja lopuksi tärkeä tiedotus täl-
lä rintamalohkolla taisteleville. Tulirnme Samin kanssa siihen
tulokseen, että Vepa yritti juonia jotain poikien kanssa. Kun
läksirnme pois, minä olin viimeinen, kuten aina, niin Petja tuli
luokseni ja kuiskasi: pyydä Pasia soittamaan ennen kuutta. Jo-
ten olen välittänyt viestin sinulle. Ja aivan lopuksi haluai-

Sivu 164

sin vielä lausua kiitoksen, johon Samikin yhtyy. Suunnittelim-
me sitä kauan tulomatkalla hotelliin. Se on lyhyt ja ytimekäs,
niin kuin hyvän puheen tulee ollakin: ei muuta kuin perkele.
Niin pitkä siitä tuli. Hyvin suunnitellusta puheesta.
Tamara oli täyttänyt lasit ja Mara kohotti lasin:

-    Tämä kaikki Pohjanmaan kautta. Työt on tehty. Hiki on vuo-
tanut. Nyt alkaa vapaa-aika. Hei sun heiluvilles.
Juotuaxnme maljat menin soittamaan. Petja vastasi heti.

-    Pasi tässä hei. Olit pyytänyt soittamaan.

-    Aivan. Haluan olla sinua kohtaan rehellinen, niin kuin olemme
aina olleet toisiarnme kohtaan. En halunmit puhua siitä neuvot-
telujen loputtua Maralle. Ajattelin, että näin päin on parempi.
Kuuntele tarkasti. Vepa yritti koko ajan torpetoida neuvotte-
luja. Vaikka olin sopinut sinun kanssasi puhelimitse kaikki val-
miiksi, hän yritti saada minut perumaan kaiken. Hän pyysi minuatenmielistä tahansa. Teidän vartalonn.e eivät alastominakaan
häpeä yhtään. Mitä nyt Elmon maha vähän pömpöttää. Ei mutta
ihan totta. Olen juuri menossa avaamaan ovea Maralle ja Samille.
Tamara täyttää meille lasit, jotta voimme onnitella Maraa ja Sa-
mia hyvin suoritetusta työstä.

Nappasin aamutakin päälleni ja menin avaamaan oven. Toden totta.
Siellä seisoivat Mara ja Sami. Mutta missä oli Vepa? Troikan
kolmas jäsen puuttui.

-    Mihin te Vepan olette unohtaneet?
Mara vastasi hieman takellellen:

-    Kuule, Pasi, ei se tykkää sinusta, ei se tykkää Elmosta, ei se
tykkää Yokista, ei se tykkää Tamarasta, ei se tykkää Natashasta,
ei se tykkää Svetasta, ei se tykkää Samista, ei se tykkää minus-
ta. Kuule, Sami. Muistinkohan minä luetella kaikki ihmiset,
joista Vepa ei tykkää?

-    Sinä unohdit Petjan ja Volodjan.

-    Aivan, sinähän sen sanoit. Ei se tykkää Petjasta, ei se tykkää
Volodjasta. Mutta se on hänen päänsärkynsä.

Tarkastelin heitä ja niin se vain oli, kuten olin aavistanutkin.
Tuore konjakin puna poskilla, vallan mairea hymy huulilla ja vei-
tikkamainen pilke silmäkulmassa. Näin sen piti ollakin.
Mara sanoi:

-    Lainatakseni... hm, lainatakseni.., no piru vie, en muista ketä,
mutta lainatakseni jotakin suurta persoonaa sanon vain:

menneiden pahoittelu on elinvoiman tuhlausta. Tämä siksi, että
meitä on nyt kaksi sinun käytössäsi, ei kolmea. Sodan voittaa se,
joka on yhtä julma kuin vihollinen. Olit aivan oikeassa, Pa-
si. Emme Sami ja minä mitään epäilleetkään, mutta se epäilevä
Tuomas sanoi, ettei asioita noin voi hoitaa. ~häs kutti. Saim-
me uudet valitut artikkelit, joista neuvotellaan ensi viikolla.
Voitelimme lisäkaupat perusteellisesti, kuten tarkkasilmäinen
mahdollisesti huomaa. Pojat valitsivat kankaat uusiin pukuihin-
sa, jotka he saavat näyttelyssä. Ja lopuksi tärkeä tiedotus täl-
lä rintamalohkolla taisteleville. Tulirnme Samin kanssa siihen
tulokseen, että Vepa yritti juonia jotain poikien kanssa. Kun
läksirnme pois, minä olin viimeinen, kuten aina, niin Petja tuli
luokseni ja kuiskasi: pyydä Pasia soittamaan ennen kuutta. Jo-
ten olen välittänyt viestin sinulle. Ja aivan lopuksi haluai-

kertomaan Maralle, että me teemme kauppoja heidän kanssaan vain
sillä ehdolla, että ne tehdään hänen kauttaan. Hän lupasi minul-
le henkilökohtaista hyötyä, jos suostun siihen. Voit kertoa tä-
män kaiken Maralle ja Samille ja sanoa, että minä teen kauppoja
vain sinun kauttasi. Tuollainen kaksinaamainen peli ei kiinnosta
minua. Päin vastoin, se ällöttää. Sitten toinen asia, emmekö
me voisi kuitenkin allekirjoittaa näitä lisäyksiä ja näyttelyssä
mahdollisesti tulevia uusia lisäyksiä yhdessä vasta näyttelyssä?
Ajattelin, että se kasvattaisi allekirjoitettavien sopimusten yh-
teissuirimaa mukavasti. Esimieheni on sitä tyytyväisempi, mitä
suuremmaksi yhteissuxnma muodostuu. Neuvotellaan ensi viikolla
uusista valituista ja jos pääsemme sopimukseen, niin allekirjoi—
tetaan nekin näyttelyssä. Tunnen televisiotoimittajan, joka te-
kee jutun näyttelystä tv-uutisiin. Päämiehesi pääsevät allekir-
joittamaan televisiolähetykseen. Miltä tuntuu? Se olisi minulle
erittäin tärkeä asia. Ymmärräthän?

-    Hm. Tietenkin minä haluan auttaa sinua, mutta meidän puolel-
taxnme tämä ei ole niin yksinkertainen juttu, kuin miltä se näyt-
tää. Jos pojat voivat ensi viikolla esittää lisätilauksen kan-
kaiden toimittajalle, niin he saavat lisäyksen kankaat vanhalla
hinnalla. Ja sillä on suuri merkitys, koska sinä viisaana osta-
jana olet puristanut hinnat aihaisiksi. Odotas, kun mietin het-

Sivu 165

ymmärsin täysin hänen lähtökohtansa. Mitä suurempi summa alle-
kirjoitetuista sopimuksista muodostuu, sitä enemmän esimies pal-
jaa hänen päätään. Mutta jokin paperi meikäläisille pitäisi saa-
da, että he ehtisivät tilata kankaat vanhalla hinnalla. Sami sa-
noi, että siihen on aikaa vain ensi viikko. Sama koskee tietysti
myös Pekkaa ja Mattia. Hemmetti sentään. Hetkinen, taisin löy-
tää ratkaisun. Se perustuu täysin keskinäiseen luottamukseen,
mutta sitähän meillä on.

-    Petja, oletko kuulolla?

-    Olen. Keksitkö jotain?

-    Keksin. Ratkaisu perustuu molemminpuoliseen luottamukseen.
Me voimme tehdä niin, että allekirjoitaxnmne lisäkaupat ensi vii-
kolla ja pojat saavat paperin kangastoimittajalle ja näin he voi-
vat tilata kankaat. Sinä pistät allekirjoitetun lisäyksen jem-
maan ja allekirjoitetaan sama lisäys uudestaan juhlallisesti
näyttelyssä. Asiasta ei tiedä kukaan muu kuin sinä ja Volodja
teidän puolelta ja minä ja minun päämieheni meidän puolelta. Ja
heidät minä takaan. Mitä luulet?

-    Odota hetkinen, puhun Volodjan kanssa.
Kului hetki aikaa ja Petja jatkoi:

-    Sopii meille. Asia on sovittu. Tavataan ensi viikolla. Hei.

-    Hei.

Ihmettelin suuresti Vepan käytöstä. Näköjään hän ei tiennyt,
kuinka hyvät suhteet minulla oli Petjan ja Volodjan kanssa. Hän
iski kirveensä pahasti kiveen. Taisi varsikin mennä poikki siinä
rytäkässä. Se oli hänen päänsärkynsä.

-    Mara ja Sami, tulkaa tänne ja tuokaa mahdollisimman isot paukut
tullessanne. Minulla on erittäin vakavaa asiaa.

Mara ja Sami tulivat, sulkivat oven perässään. He seisoivat
pelkkinä kysymysmerkkeinä.

-    Otetaanpa, pojat, da dna. Ja käykää sitten istumaan, ettette
putoa korkealta.

Tyhjensimme maljat ja kävimme istuxnaan. Heidän kasvoiltaan saat-
toi vaistota suuren ihmetyksen ja vakavuuden.

Mara sanoi:

-    Tuota, vakavaa asiaa. Peruiko Petja kaupat? Ei kai vain...

-    Älkää hermostuko kauppojen vuoksi. Kaikki on kunnossa, kuten
sovittiin. Paitsi, että joudumme allekirjoittamaan saman lisäyk-

Sivu 166

sen kahteen kertaan. Ensiksi ensi viikolla ja toisen kerran
näyttelyssä. Ei sen kummempaa.

-    Miten niin kaksi kertaa? Taaskaan minä en ymmärrä yhtään mi-
tään. Tämän idänkauppa on muuttunut vaikeammaksi ymmärtää sinun
kanssasi, Pasi. Mutta toisaalta tehokkaammaksi.

-    Kyllä te vielä totutte minun kiemuroihini. No niin, ensimnmäi-
sen kerran allekirjoitaxnme lisäyksen ensi viikolla sitä varten,
että te saatte allekirjoitetun lisäyksen kangastoimittajalle ti-
laustanne varten. Toisen kerran allekirjoitamme sen juhlallises-
ti näyttelyssä television uutislähetyksessä Petjan esimiestä var-
ten. Sen lisäksi allekirjoita.mme samassa udtislähetyksessä mah-
dolliset lisälisäykset ja uuden sopimuksen uusista nyt valituista
näytteistä, joista teemme sopimuksen ensi viikolla. Näin ollen
Petjan esimies saa paksumman nipun sopimuksia ja suuremman summan
tilauksia. Esimies on tyytyväinen Petjan työhön, mikä kirjataan
aikakirjoihin suurena piussana ja otetaan huomioon, kun iskutyö-
läisen ja työn sankarin arvonimiä jaetaan. Niin se on. Iso maa,
isot ihmeet.

-    No sittenhän kaikki on kunnossa. Minä ennätin pelätä pahinta,
kun sinä sanoit, että sinulla on erittäin vakavaa asiaa.

-    Minulla on edelleen erittäin vakavaa asiaa, mutta ajattelin,
että positiiviset asiat ensiksi. Petja pyysi minua kertomaan
teille seuraavaa. Vepa oli koko neuvottelujen ajan pyytänyt Pet-
jaa perumaan ne kaupat, jotka minä tein puhelimessa. Samoin hän
oli pyytänyt Petjaa ilmoittamaan teille, että hän ja Volodja käy-
vät kauppaa kanssanne ainoastaan hänen kauttaan, ei minun. Tämän
vuoksi Vepa oli tarjonnut heille henkilökohtaista hyötyä, jos he
suostuvat hänen ehdotukseensa. Petja ja Volodja ottivat niin
nokkiinsa, että Vepalla on tuskin vähään aikaan mitää asiaa hei-
dän pakeilleen. Ajatelkaa, tämä oli se syy, miksi Petja pyysi
minua soittamaan vielä tänään ja selvittämään tämän erittäin
inhottavan sotkun. Hän halusi jatkaa kaupankäyntiä kanssanne
niin sanotusti puhtaalta pöydältä.

Mara ja Sami katsoivat toisiaan ja heidän katseestaan leiskui vi-

Mara yritti sanoa jotain, mutta hänen kielensä ei pystynyt muo-
dostamaan sanoja. He haukkoivat henkeään. Lopulta Mara sai sa-

Sivu 167

-    Jumalauta. Minä menen... Minä menen nyt ja näytän närhen vär-
kit sille kukkerluikurille, saatanan ryssälle. Ja tuollaista
käärmettä minä olen mukanani pitänyt ja suuren palkan maksanut.
Että kehtaakin. Nyt mentiin, Sami. Heti! Minä väännän sen ne-
nän niskaan. Halvatun halvattu. Sami, mentiin!

Sain Maraa olkapäästä kiinni ja sanoin:

-    Ptruu polle. Viisaaxnpi vaikenee. Unohda koko juttu. Eihän
hän enää ole sinun palveluksessasi.

-    Mutta kuitenkin... Tuollaista käytöstä... Anteeksiantamaton-

-    Petja ja Volodja ovat kanssasi samaa mieitä. Siksi Petja pyy-
si minua soittamaan. Ei tämä vahingoita sinun kauppojasi nyt,
eikä tulevaisuudessakaan. Ainoastaan yksi nilviäinen ei enää
ole sotkemassa asioita. Jos hän tulee esittämään sinulle jotain,
niin anna palaa, anna sanan säilän heilua. Mutta kun sinä nyt
vaikenet, niin hän on vittumaisessa raossa, koska hän ei tiedä,
onko Petja kertonut asiasta meille. Se rassaa häntä enemmän.
Mennään mieluummin muiden seuraan ja otetaan kunnon mäiskeet
koko tämän perin ihmeellisen seikkailun kunniaksi. Kaikkihan
on loppujen lopuksi hyvin, tai sanoisinko erittäin hyvin.
Mara vastasi:

-    Olet oikeassa. Nyt häntä piinaa syvä tietämättömyys asioista.
Sen täytyy rassata häntä. Olet oikeassa, Pasi. Paha tuulenikin
katosi. Oikeastaan olen asiasta iloinen. Hyvä, Pasi, ettet
päästänyt minua riehumaan sen lieron luokse. Joku puhui äsken
mäiskeistä. Oletko, Sami, samaa mieltä, että olemme ansainneet
ne, niin ja Pasille tupiat. Hyvästi selvä päivä. Mutta tarkem-
min ajatellen se on tamnnut jättää meidät jo aikoja sitten.

-    Oho. Kello onkin jo noin paljon. Kohta pitää soittaa Sovets-
kajaan. Siellä on kaksi ennen näkemätöntä kaunotarta. Mutta
tästä ei kerrota Tamaralle eikä Natashalle. Vain meidän mies-
ten kesken.

-    Mutta, Pasi. Mitenkäs minun ja Samin käy? Meillä kun ei ole
mitään ohjelmaa, eikä edes daameja illaksi.

-    Älkää huolestuko, pojat. Kaikki järjestyy. Takaan sen, että
tulette olemaan tyytyväisiä. Eikös mennä toisten luo? Tahdissa
mars! Laulua kolmannella! “Kerenski se leipoi suuren taikinan,
suolaks’ sekaan aikoi pienen Suomenmaan. Aijai, aijai Kerenski,

Sivu 168

missä on sun suolasi, vapaa ompi Suomen maa ryssän vallasta”.
Mars, mars, mars.

Pojat yhtyivät lauluun ja marssimme olohuoneen pöydän luo. Elmo,
Tamara ja Natasha katsoivat meitä pölvästyneinä. Sitten Elmo ym-
märsi kupletin juonen, täytti lasit ja yhtyi lauluun. Marssimme
pari kierrosta pöydän ympäri ja luulen, että myös muilla kuin mi-
nulla oli helvetin hyvä olo. Sen verran ilolientä oli tullut tä-
nään maisteltua ja kaiken lisäksi työasiat olivat putkessa.
Tamara ja Natasha ottivat ohimarssin vastaan ihmetellen, mutta
hymyillen. Eiväthän he voineet tietää, mitä ja miksi me lauloim-

Tamara kysyikin:

-    Mistäs oopperasta tämä kohtaus on?
Vastasin hänelle:

-    Tämä on sen merkki, että tämän reissun työt on tehty. Tyttö-
kullat ja Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat, haluan lausua
teille ihanan oodin alkoholille: saatuansa spriitä, virkistyi
hän siitä, kohottaen lasiaan, virkkoi veljet asiaan. Niin ja
siskot myös.

Kaikki taputtivat käsiään. Voiko enää olla hauskempaa?
Holautirnme lasit pohjaan ja kävimme istumaan. Natasha kysyi:

-    Ovatko kaikki työt nyt todella tehty?
Tamara säesti:

-    Ettei tänään enää ole työillallista. Sehän oli kiva kuulla,
vai mitä Natasha?

-    Niinhän Pasi sanoi.

-    Hetkinen, hetkinen, hidastetaanpas kurvissa. Olin juuri sano-
massa, että kello on kuusi. Minun ja Elmon pitää käydä soitta-
massa. Mara ja Sami, pitäkää seuraa tytöille. Ei kestä kauan.
Heps kukkuu.

Menimme Elmon kanssa työhuoneeseen ja panirnme oven kiinni. Soi-
tin Sovetskajaan ja kysyin Marian ja Annan huoneiden puhelinnume-
rot. Yleensä venäläiset asuvat samassa huoneessa kustannuksien
säästämiseksi, mutta näillä tytöillä oli omat metkut. Käytännöl-
listä, eikö totta? Soitin molempiin huoneisiin, mutta kummasta-
kaan ei vastattu. Sanoin Elmolle:

-    Kello on vasta viisi yli kuusi. Odotetaan vielä hetki. Kuten
olet varmaan jo huomannut, iso maa, pitkä minuutti.

Sivu 169

-    Odotetaan vaan, koska asia on näin tärkeä. Minä käyn sillä vä-
lin veskissä.

-    Hei. Ei sinun tarvitse olohuoneen läpi mennä. Tästä ovesta
pääset suoraan pikkuveskiin.

-    Mun meikkilaukku on siellä isommassa. Tuon tullessani meille
paukendaliukset. Venttaa vähän.

Elmo avasi oven. Samassa huomasin, että Tamara tuli makuuhuo-
neesta. Hän säpsähti ilmi selvästi havaittuaan, että minä näin
hänet. Kutsuin hänet luokseni ja sanoin vihaisesti:

-    Ei sinun tarvitse makuuhuoneen puhelimesta kuunnella, mitä mi-
nä puhun puhelimessa. Jos se pännii sin~a noin kamalasti, niin
voit jäädä tänne ja kuunnella, mitä minä puhun. Ei minulla ole
mitään salaisuuksia. Sovitaanko, että unohdat tuollaiset temput.

-    Sovitaan. Mutta kun minä...

-    Asia on loppuun käsitelty. Ei enää mitään selityksiä. Istu
sohvalle tai odota olohuoneessa. Saat itse valita.

Elmo toi paukut ja laittoi ne kirjoituspöydälle. Tamara katsoi
häntä ja meni olohuoneeseen sulkien oven perästään.

-    Hitto vie, Pasi, sinähän näytät vihaiselta. Mitäs nyt on ta-

-    Tamaran pahus kuunteli makuuhuoneen rmnnakkaispuhelimessa. Ri-
pitin häntä vähän. Mitenkäs Mara ja Sami jakselee?

-    Olosuhteet huomioon ottaen hyvin. Kaipaavat kuoron johtajaa.
Palavat halusta laulaa isänmaallisia lauluja, mutta eivät muista
sanoja ja lauluäänikin takeltelee, koska ovat hukanneet äänirau-
dan. Minä sanoin, että mitä väliä sillä ääniraudalla on, kun
teillä on täällä kaksi kovaa pimpparautaa. Jäivät miettimään sa-

-    Elmo, jos tytöt ei nyt vastaa, niin jätetään heille viesti res-
paan, että yrittävät soittaa meille. Toivottavasti he ehtivät
tulla, ennen kuin me lähdemme. Muussa tapauksessa menemme sinne
aamiaiselle kahdeksaksi. Sinä et voi aavistaa, mistä kaikesta
sinä jäät paitsi, jos emme onnistu tapaamaan heitä. Tosin he te-
kevät hyvin paljon töitä, kun ovat täällä. Parissa päivässä he
käyvät läpi valtavan määrän näytteitä ja tekevät ostopäätökset.

Yritin soittaa tytöille, mutta kummastakaan numerosta ei vastat-
tu. Jätin viestin respaan. Siirryimme olohuoneeseen. Ovelta

Sivu 170

kuului koputus. Koputtaja oli Oleg. Todellakin, kello oli yli
kuusi. Hain tupakka-askin ja annoin sen hänelle. Pyysin häntä
odottamaan autossa.

-    No niin hyvät ystävät. Se on selvä peli sanoi Kickelberg.
Voimme Elmon kanssa ilahduttaa Tamaraa ja Natashaa. Mitään työ-
illallista ei tule tänä iltana.

Tamara hyppäsi ylös halaamaan minua ja Natasha teki saman Elmol

le. Mara ja Sami katsoivat meitä kateellisena, syystäkin. Sik-
si kiirehdin sanomaan:

-    Hei, pojat. Nyt tehdään iltasuurinitelma. Restaurantti on mei-
dän pankki. Mihin ravintolamoguli Risto’ Ranten ravintolaan te
haluaisitte illalliselle?

Maran ei tarvinnut edes miettiä, vaan hän laukaisi suoralta kä-

-    Bakuun. Siellä on mahtava lainmaskeitto. Siellä on aina vapai-
ta tyttöjä. Pasi, sinä sanot aina, että päivät taistellaan lei-
västä ja yöt lihasta. Tänään on leipä jo hankittu, puuttuu vain
liha sen p~ält~.

-    Ei tässä olla ensimmäistä kertaa heppiä kyydissä. Olemme jo
kahtena iltana olleet siellä, mutta jos te tahdotte sinne, niin
siitä vaan. Mutta se tyttöpuoli hoidetaan etukäteen, ettei tule

Puhelin pärähti soimaan. Minä vastasin. Soittaja oli Maria.
Pyysin Elmoa menemään työhuoneeseen ja nostamaan luurin. Minä
kysyin Tamaralta:

-    Haluatko nyt tulla kuuntelemaan, vai saanko puhua rauhassa?

-    Puhu vaan.

Elmo oli nostanut luurin ja minä panin olohuoneen puhelimen kiin-
ni. Menin työhuoneeseen ja suljin oven perässäni. Otin luurin
ja sanoin:

-    ?~nteeksi, Maria, että kesti hetken. Vaihdoin vain puhelinta,
sillä tuolla toisessa huoneessa on päämiehiäni.

-    Pasi, sain viestisi. Oli hyvä, että ette olleet ennättäneet
lähteä. Pääjohtaja tarjoaa meille ja kuudelle muulle asiak-
kaalle illallisen tänään Sovetskajassa. Luulen, että vapaudum-
me noin yhdeltätoista. Voitteko sinä ja Elmo tulla silloin viih-
dyttämään meitä tai viihtymään seurassainrne? Kuxnmin päin vaan.
Sinä tiedät kokemuksesta, että se kannattaa. Me odotamme, odo-

Sivu 171

tamme. Onnistuuko?

-    Hm. Ohjelmamme meni sekaisin. Kun te ette vastanneet kuudel-
ta, niin lupasiinme näyttää kaupunkia päämiehillernme.

-    Pitääkö tämä ymmärtää niin, että seurarnme ei kiinnosta teitä?

-    Ei missään nimessä, Maria, ei missään nimessä. Eihän nyt sen-
tään. Me vapaudumme kyllä yhdeksitoista. Sinä tiedät pirun hy-
vin, kuinka paljon minä haluan sinua. Siis yhdeltätoista. Pi-
täkää itsenne kuumina.

-    Totta kai, niin kuin aina. Samaa teille. Asia on sovittu.
Näyttelyn aikana näitä yöllisiä tapaamisia on vaikeampi järjes-
tää, kun sinulla on vaimo mukana. Ei sen puoleen, onnistuihan
se viime näyttelyssäkin. Ja ota Elmo ehdottomasti mukaan. An-
nallakin on mielihalu pistää sormensa peliin.

-    Entäs jos minä hoidan tällä kertaa Annan ja Elmo sinut?

—    Hävytön mies, Maria sanoi nauraen.

-    Se oli vitsi. Mutta okei. Tapaamisiin.
Panin luurin kiinni ja käännyin Elmon puoleen:

-    Se on nyt sitten sovittu. Yhdeltätoista Sovetskajassa. Syn-
tyi, etten sanoisi, pieni ongelma.

-    Kuinka niin pieni?

-    Olet oikeassa, kyllä se on isornman puoleinen. Onko sinulla jo-
tain valmista ratkaisumallia, Elmo?

-    Minulla on vitsit vähissä, mitä tähän ongelmaan tulee. Mutta
se on selvä, että meidän on oltava siellä Sovetassa... ei kun mi-
kä se nyt oli?

-    Sovetskaja.

-    Niin, siellä Sovetskajassa yhdeltätoista. Jo liikesuhteiden
vuoksi. Mutta on tässä jotain muutakin mukana kuin liikeasia,
mikäli minä olen oikein ymmärtänyt.

-    Sinä puhut harvoin, mutta asiaa. Toinen asia on, miten seli-
tät sen Tamaralle ja Natashalle. Ei kai me heitäkään haluta lou-
kata. Piru vie, kun ne olisi pelkkiä yhden illan huoria, niin
ne voisi heittää ulos. Sen kun sanoisi, että hipat on ohi. Al-
les kaput, sanoi saksalainen, kun voileipäpöydästä nousi. Mutta,
kuten sinä tiedät, tässä on kysymys paljon muusta. Minun täytyy
tunnustaa, että minä pelkään, mitä Tamara voi saada päähänsä.
Hän on turhan fiksu likka.

-    Pasi, minulla on ehdotus. Ei kerrota heille vielä mitään. Ma-

Sivu 172

ra ja Sami haluavat Bakuun. Mennään sinne. Sinä olet nyt heidän
edustajansa. Siinä mielessä sinun täytyy täyttää heidän toiveen-
sa. Sinä lupasit järjestää heille tytöt.

-    Se on tällä hetkellä kaikkein pienin probleema. Tamara hoitaa
sen puhelimella hetkessä. Mutta minä jäisin mieluummin hotellin
ravinto laan.

-    Minä olen eri mieltä. Minun mielestäni meillä on parempi mah-
dollisuus kehittää joku systeemi Bakussa kuin hotellissa. Tääl-
lä me olemme aivan varmasti jumissa.

-    Elmo, minusta tuntuu, että sinä olet aivan oikeassa. Mennään
Bakuuri. Oleg odottaa meitä autossa. Ei puhuta sitten sanaakaan
koko asiasta, ainakaan vielä.

Menimme olohuoneeseen. Mara noteerasi meidät heti:

-    Tulittehan te. Me pelkäsirnrne, että lasinne haihtuvat tyhjiksi.
Se olisi todellista alkoholin väärinkäyttöä. Mutta asian saatua
uuden positiivisen käänteen, ehdotan tyttöjen ja Bakun maljaa.
Ottakaamme tulevalle illalle, monien mahdollisuuksien illalle.

Maljojen jälkeen Tamara kysyi:

-    Tuliko mutkia matkaan?

-    Ei tullut. Liikeasoita pelkästään. Kulta pieni, soita Maralle
ja Samille seuralaiset Bakuun. Parhaasta päästä, niin kuin näin
hyville asiakkaille kuuluu. Meidän täytyy kiirehtiä, sillä Oleg
on istunut autossa ja odottanut jo puoli tuntia. Tosin hän on
tottunut siihen. Iso maa, pitkä minuutti.

-    Parhaasta päästä, sinä sanoit. Ketkä ovat sinun mielestäsi
parhaasta päästä?

-    Koita, ovatko Jelena ja Galja kotona. Hehän asuvat yhdessä.

-    Aivan. Sinä olet näköjään sitä mieltä, että he ovat parhaas-
ta päästä, koska sinä tunnet heidät läpikotaisin ja voit näin
suositella heitä, sanoi Tamara nauraen.

Hän meni soittamaan.

-    Ai, te pojat haluatte välttämättä Bakuun.
Mara vastasi:

-    Se on meidän toivomukseinme. Nuistelen lainmaskeittoa lämnmöllä.
Ja mikäli muistan oikein, niin sinulla ei ole mitään marinoituja
valkosipulin kynsiä vastaan. Sitä paitsi siellä on aina mahtava

Sivu 173

-    Viime kerralla meinasit saada veitsestä rintaasi.

-    Se oli minun syytäni. Pitikö minun humalapäissäni mennä hake-
maan sen mustalaisen tyttöystävää tanssimaan. Tänään pysyttelen
visusti omassa pöydässä.

-    Okei. Tamara! Soita samalla Bakuun ja varaa kahdeksan hengen
pöytä. Eikä läheltä orkesteria. Igorilla on tänään oikea työ-
päivä, pyydä häntä puhelimeen. Mihinkäs Elmo ja Natasha menivät?
Mara naurahti ja sanoi:

-    Kyllä sinun pitäisi tietää. Rakkaus on kuin ripulipaska, se
tulee, kun on tullakseen. Täytyy toivoa, että se on pikapano.
On sen verran nälkä, että vatsa tahtoo liikenteeseen. Ei mutta
sieltähän he tulevat. Ettekös te menneetkään pikapanolle?

-    Oli muita asioita.
Mara jatkoi:

-    Elmo, kun minä katson teitä, niin minä ymmärrän, mitä merkit-
see vanha suomalainen sananlasku: parempi siemen syöksyssä kuin
kymmenen pussissa. Se sopii teille kuin nyrkki silmään.

-    Himskatin Mara. Lopeta irvailut. Joko pantiin menemään? Olin
kuulevinani jotain siihen malliin, että me jarrutamme Natashan
kanssa illan ohjelman kulkua.

-    Muuten, Pasi, tunnemmeko me Samin kanssa ne tytöt?

-    En ole aivan varma, mutta muistaakseni sinä tunnet Galjan. Hän
asuu Vasilin saarella lähellä Tamaraa.

-    Vasilin saarellako? Vaalea blondi, pitkä tukka, silmälasit,

-    Aivan. Mutta älkää kantako huolta. Tuli sieltä ketä tahansa,
he ovat parasta, mitä Lenigrad voi tarjota. Se on minulle kun-
nia-asia, vai mitä Natasha?

-    Tosi on. Yhdyn edelliseen puhujaan.

-    Joko taas? Et kai vaan...

-    Höpö, höpö, Pasi. Kyllä sinä tiedät, mitä minä tarkoitin. Ei-
pä silti...

Mara ja Sami nauroivat. Elmo oli jostain syystä hiljaa. Minä
täytin lasit jumalaisella viskillä. Yokilla oli tosi hyvä maku.
Nousin ylös ja sanoin:

-    Suomen armeijan reservin upseerit, kohottakaamme upseerimalja,
johon lotta Natashakin voi yhtyä. Yhtyä ja yhtyä, mistä sekin on
jäänyt korvissa soimaan?

Sivu 174

Joimrne upseerimaljan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Pojilla
näytti menevän tosi lujaa, joten ehdotin pientä laulun luritusta:

-    Pojat minä aloitan, tulkaa mukaan. Seuraavan laulun te ainakin
osaatte. “Messuhallin katolla, sirppi on ja vasara, eduskuntata-
lossa soi sirmakka.” No niin. Aloitetaan...

Tamara tuli puhelimesta ja istui minun syliini.

-    Tamara, sinä häiritset meidän taiteellista suoritustanirne.

-    Pasi, Galjan minä tavoitin, hän tulee. Jelenaa en tavoittanut.
Tanja oli Galjan luona. Hän lupasi tulla. Sinä tunnet hänet
turhan hyvin, mutta toivottavasti se ei haittaa. Igor oli töis-
sä. Hän järjestää pöydän. *

-    Tanja... Onko tämä se Tanja?

-    On. Juuri se, läpituttusi. Voit varmaan suositella.

-    Pojat, homma on pulkassa. Ei muuta kuin menoiksi. Tushkin sa-
noi Pushkin ja otti kushkin.

Otin tupakka-askeja taskuuni ja annoin niitä myös muille poruk-
kamme jäsenille.

Sivu 175


Laskeuduimme alas ja tulimine halliin. Voi ei. Miliisit Ivan ja
Mihail seisoivat työhuoneensa edessä. Tämä ei voinut enää olla
sattuman sanelema juttu. He olivat varmaan tunnistaneet Olegin
ja Tshaikan ja olivat jääneet odottamaan. Nähtyään meidät he ru-
pesivat hymyilemään ja iskivät silmää. He nyökkäsivät työhuonee-
seensa päin. Elmo oli myös huomannut heidät ja heilautti kät—
tään. Heidän asiastaan ei voinut erehtyä, sillä he napauttivat
sormella kaulaansa. Kun on ristin ottanut, niin se pitää myös
kantaa. Heidät oli tietysti hoidettava, sillä heidän antamansa
apu oli niin paljon suurempi kuin heille suunnattu tarjoilu.
Niinpä sanoinkin:

-    Menkää te muut autoon. Minä ja Mara hoidamme yhden pienen,
mutta meidän kannalta tärkeän pr-tehtävän.

Elmo ymmärsi tietenkin, mistä oli kysymys ja sanoi:

-    Ei sitten mitään puolia tunteja, jos sopii. Nimittäin nälkä
iskee päälle kuin yleinen syyttäjä. Vatsa murisee vihaisena ja
kaipaa kaloreita.

Naurahdin ja sanoin:

-    Pitääkö sinun kuluttaa niitä kaloreita tuolla vauhdilla? Bin-

-    Älä ollenkaan mussuta, Pasi. Kyllä nuo sinunkin kalorisi ovat
saaneet aika kyytiä.

-    Se siitä ja loput kirjeessä. Tamara, mene muiden kanssa au-
toon, tulemme kohta perässä. Lupaan, ettei mitään puolia tunteja
tällä kertaa. Ai niin, Sami, tule sinä meidän kanssamme. Luu-
letko, Elmo, että sinä pärjäät kahden seireenin kanssa hetken ai-
kaa ilman apujoukkoja? Meinaan sinun heikkoa kuntoasi, kun ka-

Sivu 176

lorivajauksesi on niin suuri.

-    Kohta paukkuu muutkin kuin pakkaset, jos sinä et lopeta. Me
odotetaan autossa. Hori oppia. Ryhmä kuuluu komentooni.
Ne puolestaan toistimme jo niin tutuksi tälläkin reissulla tul-
leet kuviot. Kävimme ostamassa tarjoilijoiden myyntitiskiltä
kaksi pulloa votkaa, jotka käärirnxne tietysti Pravdoihin. Mara
ja Sami katselivat ihmetellen, mutta eivät kyselleet mitään.
Kävelimme suoraan miliisien luo, jotka avasivat työhuoneensa
oven. Pujahdimme nopeasti sisälle ja Ivan pisti oven lukkoon.
Mara ja Sami katsoivat ihmeissään, kun minä tervehdin miliisejä
venäläisittäin halaamalla ja poskipusuill~.. He tervehtivät Iva-
nia ja Mihailia kädestä puristamalla. Esittelin heidät toisil-
leen. Ivanista ja Mihailista sanoin:

-    Ja nämä miliisit ovat Leningradin parhaita miliisejä. Sen
vuoksi heille kannattaa tarjota aina korruptiovotkaa ja korrup-

Nauroimme kaikki esittelylleni, Mara ja Sami väkinäisesti. He
eivät oikein tienneet, miten miliiseihin pitäisi suhtautua.
Mihail otti kaapista lasit ja täytti ne piripintaan. Ivan kai-
voi laukustaan kuivattua särkeä, joka oli valmiiksi paloiteltu
ja kääritty paperiin. Kerroin pojille, miten särkeä tuli syödä.
Sanoin, että kohteliaisuuden vuoksi sitä piti maistaa, mutta he
voivat ottaa vain pienen palan, koska olimme menossa illallisel

le. Sanoin, että pankaa pala suuhun, puraiskaa ennen kuin se
kerkiää paisua suussa. Tällä tavalla sekin kokemus on koettu
ja ohi. Emmekä millään tavoin loukkaisi heidän vieranvaraisuut-

Nostin lasin ja sanoin:

- Rakkaat ystävät, toivon koko sydämestäni, että ensi yöstä tuli-
si mahdollisimman lämmin ja tuuleton, että tämä votka riittäisi
antamaan teille tarpeeksi lämpöä, jotta voisitte suorittaa yöl-
lisen tehtävänne miellyttävissä olosuhteissa. Sen lisäksi toi-
von, että muistatte Maran ja Samin ja että ja että... Minä tai-
dan olla olla humalassa, kun sanatkin menevät sekaisin. Tarkoi-
tin sanoa, että jos he tuovat tytöt hotelliin, mikä tänä iltana
on hyvin epätodennäköistä, niin katsotte hetken aikaa muualle.
Ihmisen näkökenttä on hyvin rajallinen. Sopiihan tämä heidänkin

Sivu 177

-    Totta kai. Emmehän me mitenkään voi unohtaa sinun ystäviäsi.
He eivät unohda meitä, me emme unohda heitä. Ja kuten olemme ai-
na todenneet, sinun ystäväsi ovat meidänkin ystäviä. Da dna.
Mara ja Sami katsoivat minua epäröiden. Jokaisellahan oli piri-
pintaan täytetty tavallinen juomalasi, todellinen Marskin maija,
mutta superkoossa. Minä nyökkäsin heille ja näytin mallia. po-
jat tekivät samoin. Huomasin, että heillä tökki vastaan, mutta
suoritus oli kokonaisuudessaan hyvä.

Kiitimme kohteliaasti kalasta. Annoin heille kummallekin tupak-
ka-askin. Ivan yritti kaataa meille vielä lasilliset, mutta mi-
nä sanoin:

-    Ei kiitos enempää tällä kertaa. Yöllä pitää olla iskussa.
Meitä odotetaan autossa. Toisen kerran sitten. Ja sitä paitsi
teille riittää enemmän. Teillä on edessä pitkä yö.
Hyvästelyjen jälkeen läksimme kävelemään autolle. Nara kysyi mi-

-    Mistä ihmeestä sinä olet kehittänyt nämä kaikki perin ihmeelli-
set suhteet? Minä jo ihmettelin, että mitä hittoa me miliisien
luona teemme? Mutta, että he ovat sinun kavereitasi. Tulipas
taas lisää ihmeteltävää. Hiljennä vähän vauhtia, että pysytään
perässä. He antavat tuoda tarvittaessa tytöt tänne yöksi. Minä
olen kohta ihan ulalla. Ai että kohta. Totta puhuen olen ollut
koko päivän. Se särki oli kyllä jotain sellaista, mitä en ole
ennen suuhuni laittanut. Enkä tule koskaan enää laittamaan. En-
tä sinä, Sami?

-    Oli se varsin kummallinen elämys. Se rupesi paisu.rnaan suussa
kuin lipeäkala keitettäessä. Matkailu avartaa. Oli hyvä, Pasi,
että varoitit etukäteen. Siihenhän olisi voinut vaikka tukehtua.

-    Kuulkaas nyt. Te tulette vielä monta kertaa maistamaan särkeä,
kun te pyöritte minun kanssani. Ajatelkaa asiaa siitä kannalta,
että se on heidän vieraanvaraisuuttaan. He itse arvostavat sitä
suuresti. Joten maassa maan tavalla ja niin poispäin. Ajatelkaa
jotain ulkomaalaista, kun sille lyödään Suomessa lautasellinen
mäxnmiä eteen ja toivotetaan hyvää ruokahaiua.

Mara pyöritti silmiään ja sanoi:

-    Ei minun ennen ole tarvinnut syödä kuivattua särkeä, eikä ki-
listellä portsareitten ja miliisien kanssa.

-    Sinä itse sanoit tänään Vepalle, että nyt puhaltaa uudet tuu-

Sivu 178

let. Voitko vastata rehellisesti seuraavaan kysymykseen: tuntuu-
ko sinusta siltä, että asiat töissä ja täällä hotellissa, tytöis-
tä puhumattakaan, luis tavat paremmin kuin ennen?

-    Kieltämättä näin on. Hotellissa pelaa kaikki paremmin. Työ-
asioista ei tarvitse edes mainita. Miliisit sulkevat tarvitta-
essa silmänsä. Mutta, sanoppas Pasi, miten olet luonut nämä
kaikki tarvittavat suhteet?

-    Respan Tanja puhui minulle tästä asiasta tänään, vai oliko se
eilen, hyvin kauniisti. Hän sanoi, että minä olen ystävällinen
kaikille hotellin työntekijöille kerrossiivoojista ja portsa-
reista alkaen. Minulta riittää aina kaun~is sana kaikille. Eräät
hoitavat vain hotellin johtajan ja hänen lähirnmät alaisensa.
Siitä se kuulemma johtuu. Itse hotellin johtaja on huomannut
tämän ja sanonut, että hoitakaa Pasi ja hänen seurueensa viimei-
sen päälle. Tämä on heidän selityksensä tälle asialle.

-    Aivan. Minäkin olen tähän asti ollut keljumainen alempiarvoi-
sille, mutta sinä avasit silmäni. Tämä on ollut kaiken puolin
opettavainen matka. Kiitos sille kohtalon oikulle, mikä jätti
minut aamulla alastomana käytävälle.

-    Katsokaapas, pojat, kuka tuolla tulee.
Mara sanoi:

-    Kappas vaan. Ryssä-Vepahan se sieltä tulee. Mihinkäs se on

Vepa huomasi meidät ja meinasi kääntyä, mutta jatkoi kuitenkin
matkaa kohti ulko-ovea. Tultuaan kohdallemme hän kysyi:

-    Mihinkä.s sitä ollaan matkalla? Hunningon kirkolle tietenkin.
Näkeehän sen jo naamasta.

Näki päältä, miten Maraa rupesi vituttamaan. Hän vastasi:

-    Nyt puhaltaa uudet tuulet. Me olemme menossa ryyppäämään.
Toisin sanoen vetämään lärvit korville. Ymmärrätkö? Joten hy-
västi puoliselvä päivä. Sen jälkeen menemme nussimaan ja nussim-
mekin niin perusteellisesti, että sinä et ole edes rohkeimmissa
unissasikaan nähnyt, miten siemenet lentää kuin siitosoriilla.
Ja entäs ne tytöt? Niiden kauneus on sanoin kuvaamaton. Sinä
lentäisit perseellesi, jos näkisit heidät. Joten sayonara, ku-
ten Yoki sanoisi.

Nousirnme Tshaikaan ja Oleg lähti ajamaan Bakuun. Vepa jäi kat-
somaan peräämme. Ajatteli varmaan, että siinä Tshaikalla vaan

Sivu 179

ajellaan. Niinpä niin.

Yritin matkan aikana miettiä ratkaisua kello yhdentoista pulmaan.
Mieleeni tuli mitä hurjempia suunnitelmia, mutta ei mitään todel-
la järkevää ja toteuttamiskelpoista. Alkoholi lärnrnitti siinä
määrin mukavasti, että hylkäsin suunnitelman toteuttamisen tois-
taiseksi ja uskoin sen tulevien tuntien huomaan. Jossain vai-
heessa sen täytyy putkahtaa esille aivokopasta.

Tshaika pysähtyi jälleen kerran Bakun eteen. P~nnoin Olegille
iltatupakat ja pyysin häntä hakemaan meidät huomenna kahdelta

Koska meillä oli pöytä varattuna, emme tunteneet taaskaan oman
tunnon tuskia, vaan ohitimme jonon tyylikkäästi. Toisessa ker-
roksessa Igor oli jo meitä vastassa, olimrnehan tapanime mukaan
taas myöhässä. Hän johdatti meidät pöytäämrne, siihen samaan,
minkä ääressä olimme istuneet jo kahtena iltana peräkkäin.
Igor kuiskasi minulle:

-    Pasi, anteeksi, että vaivaan, mutta tupakat on loppu.

-    Eikä ole, minä sanoin ja annoin hänelle askin.

-    Te tilasitte pöydän kahdeksalle, mutta teitä on vain kuusi.
Odotatteko te niitä kahta vai aloitatteko heti?

-    Me odotamme vielä jonkun hetken Galjaa ja Tanjaa.

-    Ai sitä Tanjaa?

-    Sitäpä hyvinkin, oli pakko rako. Mutta kaada samppanjaa.
Voitko vaihtaa ruplia?

-    Pasi, miksi sinä kysyt tuollaista? Totta kai minä vaihdan si-
nulle. Sanot vain, kuinka paljon.

-    Ainakin tämän illallisen verran.
Mara puuttui keskusteluun:

-    Ei helkutissa onnistu, Pasi. Minä maksan tämän illallisen.
Igor, minä vaihdan niitä ruplia, jos sopii. Ainakin illalli-
sen verran ja muutenkin. Minä ilmoitan myöhemmin. Sopiiko tämä,

-    Okei. Pasin ystävät ovat minunkin ystäviä.
Minä sanoin:

-    Katso tarkkaan heitä, jotta muistat naamat. Jos he tulevat
tänne ilman minua, niin tunnet heidät.

-    Minulla on hyvä kasvomuisti. Tunnen heidät jo. Älä huolta
kanna. Palvelu pelaa. Pasi, sinulle tulee yllätysvieras tänään.

Sivu 180

Hän tulee puolen tunnin kuluttua. Jatkanko pöytää, että saamme
hänelle tuolin?

-    Katsotaan ensin kuka tulee. Jatketaan pöytää sitten, jos on
tarvis. Kuka hän on?

-    Hän kielsi ehdottomasti kertomasta.

-    Igor, sano nyt helvetissä, onko hän nainen vai mies?

-    En voi sanoa. Voin vain sanoa sen, että tulet ilahtumaan suu-

-    No siinä tapauksessa, jatka pöytää.
Tamara puuttui keskusteluun:

-    Pasi, onko tämä taas joku juoni? Tämä’ liittyy varmaan siihen
puhelinsoittoon, eikö liitykin?

-    Kuules nyt, Tamara. Jos sinä et voi pitää mielikuvitustasi
kurissa ja jos sinä vielä utelet jotain yllätysvieraasta, saat
lähteä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Jos kerta minä en tie-
dä, kuka hän on, niin kuinka minä voisin kertoa sen sinulle?
Pallo on nyt sinulla. Minä olen tosissani. Kaikella on rajansa.

Tamara otti minua kaulasta kiinni. Huomasin, että hänellä oli
paha mieli. Hän kuiskasi korvaani:

-    Anteeksi, Pasi. Mutta minä rakastan sinua. Siksi minä aina
töppöilen. Voitko vielä kerran antaa anteeksi?

-    No olkoon, mutta älä sekoile enää tänään, sopiiko?

-    Sopii, sopii.

-    Hyvä on. Tamada, täytä Galjan ja Tanjan lasit. He ovat nimit-
täin ovella.

Nousin ylös ja menin ovelle. Suutelin kumpaakin tyttöä molemmil-
le poskille ja sen jälkeen vielä suulle.

-    Hei tytöt, tervetuloa. Te olittekin tänään nopeita. Nekin tu-
limme aivan äsken. Tulkaa, niin näytän teille paikkanne pöydän
ääressä. Galja, sinä tunnetkin ennestää Maran, istu sinä hänen
viereensä. Ja sinä, Tanja, käy istumaan Samin viereen. Te ta-
paattekin ilmeisesti ensimmäisen kerran.

-    Ei pidä paikkaansa. Kyllä me tunnemme toiseinme, eikö vain Tan-

-    Pitää paikkansa, sanoi Tanja ja suuteli Samia suoraan suulle.
Minä ihmettelin asiaa, mutta päätin unohtaa sen. Kohotin samp-
panjamaljan ja sanoin:

Sivu 181

-    Kohottakaainme tuliaismalja Tanjalle ja Galjalle.
Tyhjensirnme maijat varovasti hiilihapon takia.
Igor tuli ja avasi votka- ja mineraalivesipullon ja täytti lasit
asianmukaisella tavalla.

Nyt kun kaikki yllätysvierasta lukuun ottamatta olivat paikalla,
aloitimrne ruokailun zakuskasta. Tamara latasi minulle valkoisen
leivän sisään valkosipulin kynsiä ja erilaisia yrttejä, sekä teki
itselleen samanlaisen.

Sami kysyi minulta:

-    Pasi, sinä kun olet pyörinyt tässä maassa koko ikäsi, niin
voitko vastata yhteen minua jo pitkään askarruttaneeseen kysy-
mykseen? En ole nähnyt kenenkään juovan maitoa, en missään pai-
kassa tässä maassa. Mistä se voi johtua? Juodaanko täällä~y-
leensäkään maitoa? Jos ei, niin mitä maidolle tehdään? Lehmiä
olen kyllä nähnyt.

-    Tamaralla on patenttiratkaisu tähän kysymykseen. Annetaan hä-
nen vastata.

-    Neuvostoliiton kaskussuumiitteluvirasto päätti, että venäläis-
ten lebmien on lypsettävä yhtä monta litraa vuodessa kuin amerik-
kalaisten lehmien. Pystyäkseen suoriutumaan tästä tavoitteesta,
koihoosien ja sovhoosien oli lisättävä vettä maitoon. Siksi ku-
kaan ei juo pelkkää maitoa.

Kaikki purskahtivat nauramaan.

-    Älkää naurako. Se ei ollut vitsi.
Elmo nosti lasin ja sanoi:

-    venäläisten lehmien maija. Ne eivät ainakaan petä ketään, sil-
lä lypsävät täysmaitoa.

Juotuamme maijan Elmo jatkoi:

-    Pasi, minua on ihmetyttänyt se merkki, jonka miliisit ovat si-
nulle usein näyttäneet toiselta puolelta ala-aulaa. He ovat näp-
säyttäneet oikean käden etusormella kaulaansa. Mitä se tarkoit-

-    Merkki tarkoittaa yksinkertaisesti votkaa tai yleensä alkoho-
lia. Kansan suussa kerrotaan tarinaa sen syntymisestä. Sen syn-
tymiseen johtaneet tapahtumat juontavat juurensa Pietari Suuren
ajoilta. Pietari-Paavalin linnoituksen katedraalin katolla oli
kultainen enkeli. Kerran oli niin kova myrsky, että se kaa-
toi enkelin maahan. Pietari päätti, että enkeli oli korjattava

Sivu 182

paikoilleen. Mutta mitä tehdä, kun valtion kassalippaassa oli
vähän rahaa? Pietari päätti järjestää tarjouskilpailun saadak-
seen selville, kuka korjaisi sen halvimmalla. Kilpailun voitti
mies nimeltä Pjotr Telushkin. Hän korjasi enkelin torniin ja tu-
li hakemaan palkkaansa Pietari Suurelta.

Pietari oli viisas mies. Huomattuaan, että korjaaja oli perso
viinalle, hän kirjoitti paperin, jonka antoi korjaajalle palkak-
si. Paperissa luki, että Pjotr Telushkin voi juoda jokaisessa
Venäjän ravintolassa Pietari Suuren laskuun.

Tällainen paperi oli korjaajalle hyvin mieluisa, mutta hän hukka-
si sen. Hän tuli Pietari Suuren luo ja p~si uuden. Senkin hän
hukkasi jne. Pietari Suuri hermostui tästä ja teetätti leimasi-
men, jossa luki sama teksti kuin paperissa. Leiman hän iski kor-
jaajan kaulaan. Tullessaan ravintolaan Pjotr Telushkin napautti
sormella kaulaansa, niin ravintolan pitäjä tiesi, että hänelle
oli tarjottava votkaa korvauksetta. Kun leima kului pois, kävi
Pjotr hakemassa uuden leiman Pietari Suuren kansliasta. Se oli
sellainen juttu.

Elmo sanoi:

-    Tarina oli ainakin hyvin looginen. Tulipa tuokin asia selvi-
tettyä. Jos olisin kuollut eilen, niin tätäkään en tietäisi.
Igor tuli luokseni ja sanoi:

-    Vieraasi odottaa yläkerran tasanteella.

Menin jännittyneenä tapaamaan häntä. Leukani loksahti sepposen
selälleen. Yllätys oli täydellinen.

-    Voihan perkele, Aleksei. Mistä hitosta sinä tänne tupsahdit?
Saatanan hieno yllätys. Miten sinä osasit juuri tänne tulla?

-    Pikkulinnut lauloi.
Halasimme toisiaxnme pitkään.

-    Minä tapasin tänään sattumalta Sashan. Hän oli nähnyt sinut
täällä, joten päätin kokeilla onneani. Igor kertoi, että oli
varannut pöydän sinulle täksi illaksi. Emme ole tavanneet kol-
meen vuoteen. Mitä sinulle kuuluu?

-    Kiitos hyvää. Painiskelen edelleen samoissa hornmissa. Rä-
teissä, lumpuissa ja nahkoissa riittää puurtamista. Entäs itse?
Vieläkö sinä olet Odessan kaupungin rakennusinsinööri?

    Totta tosiaan olen. Ja kiitos siitä sinulle. Jäin sinulle
el~niäni velkaa.

Sivu 183

-    Tein vain sen, mikä minun oli tehtävä. Vain siten toteutui
oikeudenmukaisuus. Ja kuten muistat, koko kieli-instituutin ryh-
mä oli minun takanani. Mikä sai sinut tulemaan sieltä etelän
länui~östä tänne pohjoisen kylmyyteen?
-    Täällä alkaa huomenna alan seminaari. Tapaan siellä myös Le-
ym. Muistatko hänet? Hän oli samalla kurssilla kuin minä.
Asuttiin samassa huoneessa. Muurmanskista. Lyhyt ja tukevahko.
Kova vitsiniekka ja armoitettu naisten mies.

-    Kyllä minä hänet muistan. Mitä hän tekee nykyään työkseen?

-    Hän on Muurmanskissa rakennusinsinöörinä. Tekee periaatteessa
samaa työtä siellä kuin minä teen Odessassa. Sinä et tiedäkään,
mitä hänelle tapahtui pari vuotta sitten. Hän joutui lento-on-
nettomuuteen Leningradin ja Muurmanskin välillä. Vain kaksitois-
ta matkustajaa pelastui. Hän oli yksi niistä, mutta hän menetti
toisen jalkansa. Hänellä on nyt proteesi. Asiasta ei uutisoitu.
Hän sai valtiolta Zhigulin, siis Ladan, jotta pitäisi suunsa
kiinni. Myös muut pelastuneet saivat auton.

-    Jopas nyt jotakin. Oletko yksin liikenteessä?

-    Olen.

-    Liity meidän seuraanime. Voidaan jutella pitkästä aikaa.

-    Voin minä vähäksi aikaa tulla. Huomenna pitää olla terävänä,
kun seminaari alkaa.

-    Mennään, minä esittelen sinut seurueelleni. Oli kiva, kun ta-

Igor oli sillä aikaa kattanut lisäpöydän Alekseille. Minä halu-
sin kuitenkin Aleksein istumaan viereeni, joten Mara ja Galja
siirtyivät yhden paikan vasemmalle.

-    Hyvät ystävät. Haluan esitellä teille Tamaran haamun, anteeksi
vain Tainara, Aleksein, yhden parhairnmista ystävistäni. Hän opis-
keli LISI:ssä rakennustekniikkaa, kun minä opiskelin siellä venä-
jän kieltä. Kävimme hänen kanssaan läpi niin hyvät kuin huonot-
km hetket. Esitelkää itsenne hänelle.

Kaikki paiskasivat vuorollaan kättä Aleksein kanssa ja esitteli-
vät itsensä.

Minä sanoin:

-    Kohottakaame tämän odottamattoman, mutta miellyttävän tapaami-
sen maija. Da dna.

Minä jatkoin keskustelua Aleksein kanssa. Vaihdoirnme kuulumisia.

Sivu 184

Hänellä oli jo kaksi lasta, molemmat tyttöjä. Poika oli työn al

la. Niin se aika kuluu. Muistan aivan selvästi, minkä näköinen
hänen vaimonsa oli. He opiskelivat yhdessä samalla kurssilla.
Igor toi pöytään lamnmaskeiton ja tietysti lisää marinoituja vai-
kosipulin kynsiä. Joimme maijoja venäläiseen tapaan. Kukin pi-
ti vuorollaan pienen maljapuheen seisaaltaan. Tuli Aleksein vuo-

-    Haluaisin kohottaa tämän maijan Pasille. Ette voi kuvitella,
mitä Pasi merkitsee minulle, perheelleni ja eläxnälleni. Sopii-
ko, Pasi, veljen maija, niin kuin sinä sen minulle opetit?
Minä nyökkäsin. Panimme maljakädet ristiin ja joirrimne veljen

Mara kiinnostui maljapuheesta ja kääntyi Aleksein puoleen:

-    Aleksei, en halua tunkeutua sinun yksityiselämääsi, mutta voi-
sitko sinä kertoa meille, mitä siellä instituutissa oikein tapah-
tui, koska se tuntuu olevan sinulle niin tärkeää?

-    Ei se ole mikään salaisuus. Kerro sinä, Pasi.

-    Hyvä on. Se oli varsin omituinen juttu. Se on pitkä tarina,
mutta jos jaksatte ja haluatte kuulla sen, niin mikäs siinä.
Kaikki nyökkäsivät innokkaasti.

-    Instituutissa opiskeli kaksi erillistä suomalaisryhmää, kieli-
instituutin ryhmä ja niin sanottu yliopiston ryhmä. Minut oli
valittu kieli-instituutin ryhmän vanhimmaksi. Toisen ryhmän van-
himpana oli Hessu.

Oli kesäaika. Asuntolassa asui meidän lisäksemme vain joukko
vietnamilaisia ja viisi venäläistä opiskelijaa, heidän joukossaan
Aleksei. Nämä venäläiset opiskelijat olivat jääneet kesäajaksi
töihin instituuttiin. He olivat vuorollaan päivystäjiä; samalla
tavalla kuin hotelleissa on kerrosvahdit. Eräänä päivänä me suo-
malaiset saimme päähärrime järjestää hipat. Lainasirnme instituutin
levysoittimen, tosi kurjan sellaisen. Soitimme omia levyjärnme,
jotka onnistuimme pilaamaan. Votkaa haimme lähikaupasta.
Koska venäläisopiskelijat olivat auttaneet meitä eri asioissa,
niin meistä oli tullut hyviä ystäviä. Siksi kutsuimme heidät-
km mukaan. Tanssimmne ja iloitsimme toisen kerroksen käytävällä.
Ja kuten hipoissa aina käy, puheääni ylittää musiikin tason, mu-
siikkia pannaan kovemmalle jne. Kierre jatkuu. Jossain vaihees-
sa iltaa instituutin rehtori sattui ajamaan asuntolan ohi. Oli

Sivu 185

huonoa tuuria, että hänen tarkastusajonsa sattui juuri siksi ii-
laksi. Hän kuuli musiikin ja hälinän ulos. Hän tuli sisään,
lopetti hipat ja määräsi kaikki nukkumaan.

Minulla oli tapana aamuisin aamutoimien jälkeen käydä lukemassa
päivän Pravda. Se oli päivystäjän pöydän vieressä olevalla pöy-
dällä. Sinä aamuna oli Aleksein päivystysvuoro. Hän näytti mur-
heen murtamalta. Ihmettelin sitä ja hän rupesi kertomaan. Reh-
tori oli pitänyt heille puhuttelun ja sanonut, että kun me suoma-
laiset matkustaxnme takaisin Suomeen, niin heidät erotetaan insti-
tuutista ja siitä tulee merkintä kotimaan passiin. Käytännössä
tämä merkitsi sitä, että jatkossa he eivät pääsisi opiskelemaan
mihinkään instituuttiin Neuvostoliitossa. Syyksi rehtori mainit-
si veljeilyn kapitalistien kanssa. Se oli varsin raskas syytös.
Rehtorin mukaan kaikki suomalaiset, kommunistit mukaan lukien,
ovat kapitalisteja. Heidän kanssaan ei saa ystävystyä, eikä pu-
hua muusta kuin päivystäjän tehtäviin kuuluvista asioista.
Minä kauhistuin moisesta tekstistä. Menin välittömästi Hessun
luo ja selvitin hänelle syntyneen tilanteen. Sovimme, että kuin-
pikin kertoo asian ryhmälleen. Sen jälkeen päättäisirnme toimen-

Pidimme rybxnäkokoukset. Kokousten jälkeen päätimme ryhtyä lak-
koon. Minun ryhmäni oli kokonaisuudessaan lakon takana, Hessun
ryhmästä suurin osa. Se taisi olla ensimmäinen lakko Lenigradis-
sa vallankumouksen jälkeen.
Minä ja Hessu menimme rehtorin luo ja esitimme asiamme. Otimrne
kaikki syyt niskoillemme, niin kuin todellisuudessa oli tapahtu-
nutkin. Selvitimme, että venäläisillä ei ollut mitään osuutta
hippojen järjestelyissä. Kutsuimme heidät mukaan, koska he oli-
vat auttaneet meitä niin paljon. Rehtori sanoi “minkä kirjoi-
tin, sen kirjoitin”—tyyliin, että hänen päätöksensä pitää. Me
sanoimme, että lakko jatkuu, kunnes hän purkaa päätöksensä. Sa-
malla pyysirnme passimme takaisin. Ilmoitimme, että lähdemme en-
simmäisellä mahdollisella junalla takaisin Suomeen, jos tilanne
ei ratkea inhimillisellä tavalla. Rehtori suurin piirtein heit-
ti meidät ulos huoneestaan.

Me suomalaiset jäimme istumaan käytävälle rehtorin oven eteen.
Sovimme Hessun kanssa, että tilannetta jatketaan näin ja katso-
taan, mikä on rehtorin seuraava veto.

Sivu 186

Tunnin kuluttua rehtori avasi oven ja sanoi:

- Jos ette heti lähde oppitunnille, joudutte kuitenkin olemaan
täällä loppuun asti, sillä en anna teille passeja. Ettekä saa
lähtiessänne dipiomia opiskelustanne eli teillä ei ole esittää
mitään dokumenttia, että olette opiskelleet täällä. Harkitkaa
tilannetta ja ilmoittakaa minulle päätäksestänne.

Minä keskustelin asiasta ryhmäni kanssa ja kaikki päättivät yksi-
mielisesti jäädä istumaan käytävälle.

Hessu keskusteli oman ryhmänsä kanssa. Suurin osa päätti lähteä
oppitunnille. Näin ollen suurin vastuu lakosta jäi minun ryh-

Olimme istuneet jo kaksi tuntia. Hessu tuli luokseni ja sanoi:

- Eiköhän lopeteta. Ei tämä tunnu kannattavan. Eihän rehtor~in
päätös meitä koske, vaan venäläisiä. Jos jatkamme, niin emme saa
edes diplomeja. Kaikki on mennyt hukkaan.

Minä suutuin:

- Hessu, saatana. Sinä et voi olla tosissasi. Rehtorin päätös
koskee venäläisiä, sitä en kiistä. Mutta me aiheutirnme itse ti-
lanteen. Ajattele, mihin vaikeuksiin pojat joutuvat meidän vuok-
semme. Eilen sitä oltiin niin valmiita juhlimaan, mutta tänään,
kun on vastuun aika, paetaan paikalta kuin jänikset. Mene ja sa-
no tämä ryhmällesi. Jos te olette tuollaisia takinkääntäjiä,
niin minä ja minun ryhmäni hoidetaan tämä asia. Ajattele vielä
vähän syntynyttä tilannetta. Jos suomalaiset lopettavat opiske-
lun kesken ja matkustavat Suomeen, niin se on sellainen skandaa-
li, että rehtori on helisemässä. Hän ei voi päästää tilannetta
niin pitkälle. Yritä saada teikäläisiä jäämään tänne. Meidän
ryhmä on yksimielinen. Ainoastaan Mirkku ja Liisa puuttuvat,
mutta he ovat keittämässä teetä ja tekemässä voileipiä meille.
Koita vielä puhua.

Aleksei tuli luokseni ja sanoi:

- Älkää uhratko opiskelujanne meidän tähden. Menkää oppitunnil


Minä otin Alekseita kädestä ja sanoin:

- Ei käy. Sinä tiedät, mitä on suomalainen sisu ja oikeudenmu-
kaisuus. Minun ryhmäni on kokonaisuudessaan päättänyt, että em-
me salli tällaista oikeusmurhaa. On kaksi vaihtoehtoa, joko te
saatte jäädä tai me lähdemme kotiin. Siinä vaihtoehdot. Älä ole

Sivu 187

millänsikään, me voitamme varmasti. Rehtori ei voi olla niin
kahjo, että sallii meidän lähtevän kotiin.

- Mutta hän ei anna teille passeja.

- Sitä varten LenigradiSSa on Suomen pääkonsulaatti. Saa-irime pas-
sit heti, kun sieltä tullaan hakemaan. Sen pillin mukaan me
tanssimlfle. Mutta emme me joudu turvautumaan siihen. Odotetaan,
Aleksei, odotetaan. Meillä ei ole muuta kuin aikaa. Mene sinä
hoitamaan päivystäjäfl tehtäviäsi.

Hessu tuli ja sanoi:

- Kuten näet, meitä jäi vain yhdeksän jäljelle, mutta me olemme
mukana loppuun asti.

Odottelimme ja pelasirnme korttia ajan kuluksi. vietnamilaiset
tulivat kyselemään, mitä täällä tapahtuu, mutta Aleksei johdatti
heidät pois.

Ei, mutta tässähän kuivaa suuta. Otetaan paukut, niin minä jat-
kan. Kippis.

Meni vielä pari tuntia, ennen kuin rehtori avasi oven ja kutsui
minut ja Hessun sisälle. Rehtori katseli meitä silmästä silmään
ja aloitti:

- Olen päättänyt tehdä poikkeusratkaiSU-fl. Tällainen ei kuulu mi-
nun tapoihini. Peruutan poikien erottamisen. He saavat käydä
instituutin loppuun, eikä heidän passeihinsa tule mitään merkin-
tää tästä valitettavaSta välikohtauksesta. Tämä kaikki sillä
ehdolla, että ette ylvästele tapahtuneella, vaan aloitatte opis-
kelun heti ja jatkatte normaalissa päiväjärjestyksesSä. Mitä so-
vittiin, sovittiin meidän kesken. Kerrotte vain tosiasiat. Jos
rupeatte kehumaan tapahtuneella, en katso sitä herrasmieSten käy-
tökseksi. Voitte mennä.

Hessu kääntyi kohti ovea, mutta minä nykäisin hänet takaisin.


- Hetkinen, ei tämä ole vielä tällä selvä.

-    Mitä te vielä haluatte? Eikö asia ole jo selvä?
Minä pyöritin päätäni ja sanoin:

-    Tämä on kaukana selvästä. vielä. Mitä takeita voitte antaa sii-
tä, ettei poikia eroteta sen jälkeen, kun olemme lähteneet ta-
kaisin Suomeen? Täällä ei ole ketään, joka puolustaisi heitä.

-    Ymmärrän. Jos kädenpuristuS riittää, niin tässä on käteni.

Vilkaisin Hessua. Hän nyökkäsi. Vahvistimme sopimuksen puris-

Sivu 188

tamalla käsiä.

Rehtori katsoi meitä suoraan silmiin. Pieni hymynkare ilmestyi
hänen muuten niin vakaville kasvoille. Hän sanoi:

- Olette te jääräpäitä, suomalaiset. Palaveri on päättynyt.
Se oli kultainen kädenpuristus, samalla tavalla kuin nyt päät~xnme
kauppaneuvottelut kultaiseen kädenpuristukseen. Silloin tosin
sopimusta ei voideltu.

No niin. Astuirnrne Hessun kanssa käytävälle ja suljimme rehtorin
huoneen oven perässärnme. Halasirnme Hessun kanssa toisiainme.
Minä sanoin Hessulle:

- Me teimme sen.
Hessu vastasi:

- Ei, emme me. Sinä teit sen. Olet sinä aika neuvottelija.
Tuolla neuvottelutaidolla sinusta tulee aika tekijä neukkukaupas-

Minä sanoin käytävässä istuville:

- Kuten jo käyttäytymisestämme olette arvanneet, me voitirnme.
Emme järjestä mitään voitonjuhlia. Ne hoidetaan myöhemmin. Ol-
laan rauhallisia ja siirrytään lukujärjestyksen mukaiseen päivä-

Minä kiirehdin Aleksein luo. Myös muut venäläiset pojat olivat
kokoontuneet hänen pöytänsä ääreen. Halasimme kaikki toisiaxnme
ja kyyneleet tulivat väkisin kaikkien silmiin. Sillä tavalla
purkautui viimeisten tuntien jännitys.

Kaiken tämän jälkeen minun ja rehtorin välit lämpenivät ja kun
piti päättää jostain meitä suomalaisia koskevasta asiasta, hän
pyysi aina minut ja Hessun keskustelemaan asiasta ennen päätös-
tään. Aiemmin hän oli tehnyt kaikki päätökset itse.
Pojat saivat käydä koulunsa loppuun asti ja valmistuivat raken-

Siinä koko tarina.
Kysyin Alekseilta:

- Aleksei, eikö se näin ollut, ainakin suurin piirtein?

- Täsmälleen niin. Siksi en liiottele yhtään, kun sanon, että
jäin Pasille elämäni velkaa.

Kaikki taputtivat käsiään ja kohottivat lasiaan.

- Aleksei, vielä yksi kysymys tähän liittyen. Muistatko, missä
juhlimme tapahtunutta ja mitä erityistä tapahtui juhlien aikana?

Sivu 189

-    Aivan varmasti. Sitä en unohda koskaan. Koko sinun ryhmäsi ja
neljä meistä venäläisistä, oli Levin vuoro olla päivystäjänä,
menimme Astoriaan juhlimaan. Sinulla oli ylimääräiset farkut mu-
kana. Annoit ne orkesterin johtajalle sillä ehdolla, että orkes—
teri soittaa kymmenen kertaa peräkkäin kappaleen “Oi, Odessa, sä
helmi Mustan meren” minun kotikaupun.kini kunniaksi. Ja voi vel-
jet, miten me kaikki tanssirnme kaikki kymmenen kertaa peräkkäin.
Siinä hiki virtasi ja samppanjaa kului. Se on sellainen muisto,
mikä ei koskaan unohdu. Rintamasta livennyt Hessun porukka ei
osallistunut juhliin kokonaisuudessaan. Mukana olivat ainoas-
taan Hessu ja mukana loppuun asti pysyneet. Että sellainen ta-
rina. Kun te olitte lähteneet takaisin Suomeen, niin meillä ei
ollut mitään vaikeuksia rehtorin kanssa, vaikka me pelkäsimme,
mitä tapahtuman pitää. Mutta sinähän kerroit, Pasi, että kun te
olitte sopineet asiasta rehtorin kanssa, hän oli lopuksi jopa
hieman hymyillyt. Kukaan muu ei ole nähnyt hänen koskaan hymyi-

Elmo nosti maljan ja sanoi:

-    Olet sinä, saakeli vieköön, ollut jo silloin aikamoinen härkä-
pää vai mikä jääräpää. Pirskuta rallaa. Juodaan härkä- elikkä
jääräpään maija. Natasha, kippistä rallaa.

Joimme maijan. Pyysin Elmoa veskiin. Iskin hänelle silmää, että
hän ymmärsi minulla olevan asiaa. Tultuaxnme veskiin sanoin hä-

-    Koita rajoittaa paukuttelua, että pääsemme herrasmiehinä yhdel-
tätoista Sovetskajaan. Meidän pitää kohta lähteä, että ehdimme
ajoissa perille.

-    Joko sinä olet keksinyt sen katoamistempun?

-    Se on kehitteillä. Tarvitsemme siinä Aleksein apua. Se onnis-
tuu varmasti. Mutta ota sinä varovasti sen votkan kanssa. Pu-
hun ihan vakavasti. Tuskin Anna tykkää sinusta, jos sinä rupeat
nukkumaan pukilia.

-    Toki, toki. Kyllä minä ymmärrän. Täytyy ruveta tanssimaan
ihan urakalla. Silloin ei ehdi kilistämään lasia.

-    Ota tämä raha. Anna se orkesterin solistille ja sano sille
“Eh, Odessa”. Muistatko nyt, mitä pitää sanoa?

-    No sehän on Aleksein kotikaupunki Odessa ja eteen ähkäisy äh.

-    Ei kun eh.

Sivu 190

-    Siis “Eh, Odessa”.

-    Aivan. Minun pitää ruveta opettamaan sinulle venäjää, koska
se sujuu noin hyvin. Sitten toinen asia. Kun menemme pöytään,
niin pokkaat Tamaralle. Kun olette tanssilattialla, annat sen
rahan ja tilaat kappaleen.

-    Miksi Tamara? Miksei Natasha?

-    Minun on saatava puhua Aleksein kanssa niin, ettei Tamara kuu

le. Yrnmärrätkö? Tämä on erittäin tärkeää. Kaikki riippuu nyt
sinusta. Selitä Tamaralle jotain, jos se kysyy. Kyllä sinä jo-
tain keksit. No niin, menoiksi.

Menimme pöytään. Orkesteri oli juuri lo~ettamassa kappaletta.
Elmo nousi ja pokkasi Tamaralle. Tamara katsoi minua. Minä
nyökkäsin ja osoitin Aleksia ja sanoin:

-    Meillä on vielä muutama asia. Mene vain.

He menivät tanssilattialle. Elmo meni Tainaran kanssa orkesterin
solistin luo ja antoi setelin sanoen jotain. Ilmeisesti kaikki
meni hyvin, sillä Tamara katsoi minua ja hymyili. Elmo teki peu-
kalolla ja etusormella okei-merkin. Hetken kuluttua salin täyt-
ti tuttu musiikki. Kun laulaja aloitti, Aleksei kysyi:

-    Sinäkö?

-    Minä.

Kuuntelimme laulua hartaudella. Natasha oli puolestaan närkäs-
tyneen näköinen. Hän oli ainoa nainen pöydässä, sillä Mara ja
Sami olivat tanssimassa tyttöjen kanssa. Onneksi Natasha sai
päähänsä mennä veskiin. Aloin heti puhua Aleksein kanssa:

-    Aleksei, minä olen pahassa pulassa ja vain sinä voit auttaa
minua. Minulla ja Elmolla on tapaaminen yhdeltätoista Sovetska-
jassa kahden asiakkaaxnme kanssa. Tosi upeita, ihania, villejä
ja rautaisia naisia. Meidän pitäisi päästä irrottautumaan tääl-
tä herrasmiesmäisesti ketään loukkaamatta.

-    Ja miten minä voin auttaa?

-    Kun Tamara tulee tanssimasta ja on hetken istunut paikallaan,
niin ehdota minulle, että käydään pikaisesti tervehtimässä Leviä.
Lev~ ilahtuisi siitä suunnattomasti. Eikä siihen menisi kuin pari
tuntia korkeintaan. Yrnmärsitkö?

-    Yrnmärsinhän minä, mutta miksi sinun juonesi ovat aina niin mo-

-    Se kuuluu luonteeseen. Synnynnäinen luonnevika. Ketään ei saa

Sivu 191

loukata. Ennen kuin alat puhua, pyydä Natashaa tanssimaan. Se
otti itseensä, kun kukaan ei pyytänyt häntä tanssimaan. Tuol-
ta hän tuleekin. Hoida hommat. Haluatko, että järjestän sinui-
le oman tytön?

-    Kiitos vaan, mutta ei tänään. Huomenna on se pahuksen seininaa-
ri. Mutta joku toinen kerta aivan varmasti. No niin, nyt minä

Aleksei pokkasi Natashalle ja he menivät tanssimaan.

Elmo ja Tamara tulivat tanssimasta. Minä pyysin välittömästi Ta-
maraa tanssimaan. Kun tulimme lattialle, orkesteri soitti hidas-
ta korva suussa kappaletta. Tamara sanoi:

-    Mitäs nyt on kehitteiliä? Miksi minut piti saada pois pöydäs-

-    Minulla oli vielä puhuttavaa Aleksein kanssa. Ajattelin, että
sinä kyllästyt istumaan ja kuuntelemaan meidän höpötyksiä.

-    Se oli muuten ihan hyvä selitys, mutta miksi Natasha jäi aino-
ana naisena pöytään? Eikö hänen kyllästymisensä merkinnyt mi-

-    Etkö sinä ressukka huomaa, että hän tanssii Aleksein kanssa?
Puhuimme asiat Aleksein kanssa ja sillä siisti. Älä aloita taas,
sinä lupasit, muistatko?

-    Muistan. Pitele minua kovasti. Purista rintaasi vasten. Nyt
on hyvä.

Musiikki loppui ja orkesteri ilmoitti pitävänsä tauon. Palasim-
me pöytään. Koko porukka oli jälleen koossa. Sami kohotti mal-
j an:

-    Minun on pakko tässä vaiheessa tunnustaa, että nautin lainmas-
keitosta. Jumaliste, se oli jumalallisen hyvää. Juokaarnme sen
vuoksi tämä maija lääketieteen isälle Hippokrateelle, joka jo
kaksituhatta neljäsataa vuotta sitten sanoi: olkoon ruoka lääk-
keesi. Tosin kyllä tämä menovesikin kuuluu kuvioihin. Pohjan-
maan kautta.

Juotuamme maijan iskin silmää Alekseille. Hän aloitti:

-    Kuules, Pasi. Minulle tuli mieleen yksi ajatus. Voisitko sinä
uhrata tänä iltana pari tuntia ajastasi, niin käytäisiin terveh-
timässä Leviä? Hän ilahtuisi tapaamisesta. Tietenkin, jos Tama-
raha ei ole mitään sitä vastaan.

Tamara katsoi Alekseita, sitten minua, mutta hän ei kerinnyt sa-

Sivu 192

noa yhtään mitään, sillä Elmo ehti ensiksi:

-    Minäkin haluaisin lähteä tapaamaan häntä. Ties mitä uusia ta-
rinoita saan kuulla.

Taxnara sanoi samantien:

-    Kyllä minä ja Natashakin haluaisimme tavata hänet. Eihän sille
ole mitään esteitä, eihän, Pasi?

Minä arvioin tilannetta hetken ja sanoin:

-    Aleksei, se oli kuningasajatus. Miksi se ei tullut minulle
mieleen? Mutta se on sellainen vanhojen opiskelutovereiden ta-
paaminen, jossa muistellaan menneitä aikoja. Ei se teitä tyttö-
jä kiinnosta. Elmo ja minä tulemme siel’tä suoraan sinun luokse-
si, Tamara. Ja kuten Aleksei sanoi, ei siellä mene kuin pari

-    Mikä estää meitä tulemasta? Tuleehan Elmokin.

-    Kuules nyt, Tamara. Asia on niin, että jos te tulette mukaan,
aivan vieraat naishenkilöt, ilmapiiri menee sadan prosentin var-
muudella lukkoon. Minä haluan, että me voimme sen lyhyen ajan,
mitä tapaaminen kestää, jutella. vapautuneesti. Ja mitä Elmoon
tulee, hän on mukana seurustelu-upseerina, adjutanttina, joka on
osoittanut olevansa hyvä tamada.

-    Niin olenkin. Neuvotteluissakin toimin tamadana. Minulla on
kokemusta siitä virasta.

-    Tamara ja Natasha, asia on kai sovittu. Tulemme parin tunnin
päästä Tamaralle. Aika lopetella. Tamara, Mara hoitaa baletin.
Hoida Maran rahanvaihto Igorin kanssa. Niin, ja laskun maksu,
sekä auto Maralle ja Samille. Tehän menette Galjan luo?

-    Näin on sovittu.

-    Galja, hoida hommat niin, että pojat ovat hotellissa kahdeksal-

-    Sopii ja kiitos illan järjestelyistä.

-    Sehän kuuluu molemnminpuoliseen ystävyys- ja avunantosopimuk-

Tamara sanoi:

-    Pasi ja Elmo, pitäkää kiirettä, me odotamme teitä kovasti.
Natasha nyökytteli päätään ja Elmo vastasi nyökyttelemällä.
Minä tilasin Igorilta tarpeeksi juotavaa jokaiselle porukalle.
Aleksei, Elmo ja minä lähdimme ja saimme kyydin varsin nopeasti.

Sivu 193


-    Pojat, se oli mestarillinen suoritus. Muuten Aleksei, mihin
sinä olet menossa?

-    Tätini luokse. Asun siellä seminaarin ajan. Ajetaan ensin
Sovetskajaan, minä jatkan sieltä eteenpäin.

-    Okei. Kuljettaja, ajetaan Sovetskajaan. Mikä on kuljettajan

-    Timofei.

-    Minä olen Pasi. Takapenkillä istuvat Aleksei ja Elmo. Meillä
olisi kiire, jos sinulle sopii. Maksetaan tietysti asianmukai-
sesti. Tytöt odottavat kultapoikiaan. Ei passaa myöhästyä.

-    No siinä tapauksessa. Pitäkää kiinni, nyt mentiin.
Sadovaja-katu muuttui hetkessä rallin pikataipaleeksi. Välillä
hypittiin ratikkakiskolta toiselle. Elmon poskilla ollut votkan
aiheuttama punotus näytti häviävän ja pelonsekainen ilme kertoi
kaiken, kun hän sanoi:

-    Kiire ja kiire. Ei minulla ole kiire kuolemaan. Jukoliste.
Aleksei, oletko sinä samaa mieltä kanssani?

-    Olen. Vauhtia voisi kyllä hiljentää. Ei teillä.kään niin kiire

Minä olin innoissani vauhdista ja huutelin:

-    Eikö mitä. Ajetaan koko rahan edestä. Davai, davai, Timofei,
davai, davai!

Ja Timofei ajoi. Kumit ulvoen käännyirnme Prospekt Majorovalle.
Silloin se tapahtui. Vasen etupyörä pamahti puhki ratikkakis-
koon. Kuului kaamea pamaus. Auto pyörähti ympäri vaakatasossa
ja kolahti liikennemerkkiin katkaisten sen ja pysähtyi vasta ta-
lon seinään.

Sivu 194

Kömmimme ulos autosta. Ihme ja kumma. Ei mitään suurempia ruu-
miillisia vahinkoja. Kuski tarkasteli autoa ja sanoi:

-    Muuten kunnossa, mutta peltisepällä riittää töitä, on se niin
pahasti rutussa. Ei taida minusta tulla rallikuskia.

-    Älä hätäile. Rallin pikataipaleella ei ole ratikkakiskoja, sa-
noin minä lohduttaen.

-    No ei niin. Mifl~ vaihdan renkaan, niin jatketaan matkaa. On-
neksi tämä on valtion auto.

Minä avasin votkapullon ja tarjosin Elmolle ja Alekseille paukun.
Tarjosin pulloa myös Timofeille. Hän hymyili ja kysyi:


Minä vastasin:

-    Anna mennä, jos sielu sietää.

Ja sielu sieti. Elmolta oli silmät tippua päästä, kun Timofei
kulautti votkan yhdellä ryypyllä. Hän pudisti hiukan päätään
ja sanoi:

-    Kyllä tämä tästä. Votka vie vitutuksen pois. Ei tämä renkaan
vaihto kestä kuin hetken.

Hän otti takakontista vararenkaan. Ei voi olla totta. Se oli
melkein tyhjä. Onneksi venäläisen auton vakiovarustuksiin kuu-
lui kunnon pumppu. Muutamat valitut sanat päästeltyään Timofei
sai pumpattua vararenkaan täyteen, tai ainakin melkein. Ojensin
hänelle toisen votkapullon ja sanoin:

-    Juo tämä sitten, kun vuorosi päättyy.

-    Se päättyi juuri nyt.

Timof ei korkkasi pullon. Kuului yksi ainoa kulaus ja hän oli
viemäröinyt puoli pulloa.

-    Äkkiä autoon, ennen kuin tämä alkaa vaikuttamaan. Olemme jo
hyvin lähellä Sovetskajaa.

Kuljettajan puoleinen etuovi ei mennyt kiinni, joten Aleksei jou-
tui pitämään sitä kiinni käsin. Auton lähdettyä liikkeelle, kuu-
lui joka puolelta nitinää, natinaa ja rahinaa. Kuljettajan puo-
leinen takalokasuoja hankasi renkaaseen. Siitä Timofei ei suu-
remmin välittänyt. Pikaisesti nautittu votka oli nousemassa pää-
hän. Hän alkoi höpöttää:

-    Kiire, kiire. Tytöt odottaa.

Hetken päästä autoraunio kääntyi Sovetskajan pihaan.
Timofei kysyi:

Sivu 195

-    Voinko pitää tämän puolikkaan pullon?

-    Totta kai ja tässä on sinulle pari tupakka-askia.
Timofei siemaisi loput kerrasta poikki systeemillä. Siinä meillä
varsinainen rallikuski. Hän halasi meitä kaikkia ja kömpi aut-
oonsa nukkumaan. Viimeisinä sanomaan hän soperteli:

-    Jos tarvitsette aamulla kyytiä, niin herättäkää minut varovas-
ti. Tuokaa minulle pari olutta, jotta voin karkoittaa kankku-
sen, tuon ihmisiä piinaavan perkeleen palvelijan. Hyvää yötä.

Jätirnme hänet autoon ja minä kysyin Alekseilta:

-    Mitenkäs me sinut hoidetaan tätisi luokse?

-    Minä saan kyllä kyydin, kun menen tuonne jalkakäytävälle.

-    Ota tästä ruplia taksimaksua varten, minä sanoin ja annoin~hä-
nelle nipun ruplia.

Hyvästeliinme toisemme lämpimästi ja sovimme yhteydenpidosta.

-    No niin, Elmo. Eteen päin elävän mieli. Pää pystyssä. Peli
on raakaa, mutta rehellistä. Tulimme muuten aivan aikataulun
mukaisesti. Taiston tie kutsuu sankarpoikia. On niin hiton hy-
vä olla. Pikkutipuset visertävät kauniisti, kohta vähän isommat-
km. Toivottavasti. Ensin suihkuun ja sitten sänkyyn.

-    Toki, toki, Pasi. Minullakin on niin taivaallinen olo. Piru-
lauta sentään. RitarJ. ase tanassa, perskuta rallaa. Ei muuta
kuin sisälle.

Nousirnrne portaat ja menimme hotelliin. Maria ja Anna istuivat
sohvalla aulassa. Voi hyvä Sylvi sentään. Herttaisina ja muo-
dikkaissa iltapuvuissa. Ilma suorastaan tihkui seksiä. Halasim-
me ja suukottelimme molempia tyttöjä.

Kävimme istumaan sohvalle ja keskustelimme tilanteesta. Ravin-
tola oli suljettu, mutta ei meillä ollut mitään asiaakaan sinne.
Olimme kaikki syöneet omalla tahollarnme. Meillä oli samppanjaa
ja votkaa mukanaxnme. Tosin Timofei oli rokottanut votkavarasto-
ainme. Mutta Maria kertoi, että heilläkin oli huoneessa votkaa
ja mineraalivettä, joten se puoli oli turvattu.

Kuin yhteisestä sopimuksesta nousimme ylös ja nousirnrne hissillä
heidän kerrokseensa. Menimme Marian huoneeseen.

Minä avasin samppanjapullon ja kaadoin kaikille lasilliset. Sa-
noin Elmolle, että hänen täytyy pitää kiitospuhe tehdystä kaupas-
ta ja lopuksi todeta, että se oli viimeinen kerta, kun tällä mat-

Sivu 196

kaila puhuttiin liikeasioista. Elmo nyökkäsi ja aloitti:

-    Rakkaat ystävät. Saanhan sanoa näin. Haluan sanoa muutaman
sanan työasiaa, mutta vannon, että se on viimeinen kerta tänään.
Ja huomennakin. Olen erittäin, erittäin kiitollinen siitä, että
saimme teidän myötävaikutuksellanne tehtyä yritykseni ensimmäisen
sopimuksen Neuvostoliiton valtaville markkinoille. Nimenomaan
teidän kanssarme. Pasi on kertonut minulle paljon teistä, teidän
asemastanne ja vaikutusvallastanne, mistä tämänpäiväinen oli hie-
no esimerkki. Pasi kertoi myös, että te olette sopineet tapaami-
sesta näyttelyn jälkeen teidän kotikaupungissarine. Jos teillä ei
ole mitään sitä vastaan, niin minäkin lii’ttyisin mielelläni
Pasin matkaseuraan.

-    Elmo, mielellämme näemme sinutkin vieraanaxnme. Tervetuloa.

-    No siinä tapauksessa tulen aivan varmasti. Vielä viimeisen
kerran kiitoksia. Olen minä jotain oppinutkin tämän matkan ai-
kana: da dna.

Juotuamme maljat kuiskasin Annalle:

-    Istutaan kaikki sängyn laidalle. Istu sinä Elmon viereen.
Hän on kunnon mies. Ole hänelle kiltti.

-    Totta kai. Sitä vartenhan minä olen tässä. Sinä tunnet minut,
ehkä liiankin läheisesti, kuiskasi Anna takaisin.

Kun olimme istuutuneet, Maria kysyi minulta:

-    Mitä sinä oikein suputit Annan korvaan? Seurassa pitää puhua

-    Minä pyysin häntä istumaan Elmon viereen.

-    Minä vain ihmettelen. Viime kerralla, kun sinä suputit Annan
korvaan, te hävisitte jonnekin. Sen takia minä halusin kysyä.

-    Voi sinun kanssasi, mussukka. Ajattele asiaa siltä kannalta,
että minä olin silloin yksin. Minulla ei ollut sellaista adju-
tanttia kuin minulla on nyt. Jouduin itse pitämään huolta kai-
kista asiakkaista. Ja koska silloinkaan ei ollut näyttelyä, jos-
sa minulla on aina esikunta mukana, niin yrnmärrettävistä syistä
minun piti esitellä Annalle mukana oleva mallisto etukäteen. Se
oli ainoastaan myönteinen teko ajatellen seuraavan päivän neuvot-
teluja. Nyt minä olen sinun, koko yön.

-    Sinä se osaat selittää. Mutta ei muistella menneitä. Me
olemme tässä j a~ nyt. Kaada samppanj aa.

-    Ehdottaisin siirtymistä votkaan. Samppanjan hiilihapot purput-

Sivu 197

tavat jo vastavirtaan. Ovatko muut samaa mieltä?
Kaikki olivat samaa mieltä. Maria otti jääkaapista votkapullon

ja antoi sen Elmolle. Elmo avasi sen ja täytti votkalasit. Toi-
siin laseihin hän kaatoi mineraalivettä. Tytöt olivat varustau-
tuneet hyvin tätä tapaamista varten; olivat varanneet etukäteen
tarpeeksi laseja, joista yleensä oli pula hotellihuoneessa. As-
toria oli poikkeus tässäkin suhteessa.

Tamada nosti lasin ja kysyi:

-    Mitä kautta jääkärit tuli Suomeen? Pohjanmaan kautta tieten-

Minä en malttanut olla kysymättä:

-    Elmo, mitä kautta mustalaiset tuli Suomeen?

-    Enpä nyt muista.

-    Hailuodon kautta tietenkin. Hah, hah.
Tytöt katsoivat meitä ihmetellen. Maria kysyi:

-    Mitäs toi nyt oli? Voitko selittä meillekin, mikä teitä noin
naurat taa?

-    Ei sitä voi selittää. Sisäpiirin tietoa. Sitä paitsi tässä
rupeaa olemaan sen verran tulin tallin tulkku, että huulikaan
ei lennä yhtä hyvin kuin spitaalisten pikkujouluissa. Ehdotan
siirtymistä asemasodasta huikeisiin lähitaisteluihin. Elmo, sinä
voit saattaa Annan hänen huoneeseensa. Kaikin valtuuksin, tie-

Maria nousi ylös ja sanoi:

-    Pasi, lopultakin sinä puhut kieltä, mitä minäkin ymmärrän, ei-
kä mitään sisäpiirin tietoa. Oli jo aikakin, sillä kohta minä
olisin ehdottanut ihan samaa. Sopiihan se Elmollekin?

-    Toki, toki. Tuu-tuu-tupakkirulla. Sopii, sopii. Mutta kum-
man Annan minä talutan? Vasemman puoleisen, vai oikean puolei-
sen? Mullahan kävi säkä. Mulla on mistä valita. Pasi, sulla
ei ole kuin yksi. Leikki leikkinä, pois pylly tyynyltä. Anna,
lähdetään panemaan pyllyä tyynylle.

-    Voi, Elmo, sinä olet oikea tuhmeliini. Mennään, että kyyhky-
läiset pääsevät omaan rauhaansa.

Minä kuiskasin Elmolle:

-    Tunti vain ja tule tämän kautta. Pannaan menemään.

-    Kautta ja kautta. Koko ajan kautta. Milloin Pohjanmaan,
milloin Hailuodon, milloin tyynyn kautta. Minä menen nyt, että

Sivu 198

kerkeän tulemaan ajoissa takaisin. Hitto vieköön. Täällä käy-
t~vällä on niin pimeää, että minä en kuule mitään.

He läksivät kaulakkain ?~nnan huoneeseen.

-    Mitä sinä suputit Elmon korvaan?

-    Sanoin vain, että pidä itses miehenä ja lippu korkealla.

-    Miten sinun lipputankosi laita on? Onko siinä entinen yty tal-

-    Sinä varmaan haluat testata sen. Aina valmis kuin partiopoika,
vai pitäisikö sanoa kuin pioneeri? Testataan, testataan. Käyn
vain ensin kylpyhuoneessa. Mottoni on, aina puhtaana lernmentais-

-    Kyllä minä sen muistan. Se on hyvä motto, mutta aikaisemmin
sinä olet käyttänyt toisia sanoja. Hetkinen. Joo, näin se~oli:

puhtain asein puhtaan asian puolesta. Myös sen takia minä kunni-
oitan sinua. Käy sinä ensin, minä käyn sitten.

Pesulta tultuani huomasin, että Maria oli riisun.ut itsensä. Mi-
kä jumalainen vartalo. Kaukana siitä, miltä hänen ikäisensä ve-
läinen Matushka näyttää. Se oli hyvin hoidettu ja kurmossa pi-
detty. Hän oli vähän yli kolmekymppinen, eikä missään näkynyt
ylimääräistä selluliittia. Minulla otti heti eteen. Maria 1±-
vahti nauraen kylpyhuoneeseen.

Kaadoin meille lasilliset votkaa. Päässäni kilisivät orhien ai-
sakellot. Päätin, että tämä paukku on viimeinen, ettei koko hie-
no homma menisi harakoille.

Maria tuli pesulta. Ojensin hänelle votkalasin ja sanoin:

-    Meidän maija. Tässä ja tänään.

-    Myös tulevaisuuden malja, jos luoja sen suo.
Tyhjensimme lasit ja pujahdimme peiton alle. Heitin peiton hem-
mettiin. Nyt oltiin tosi hommissa, eikä missään amerikkalaises-
sa elokuvassa, jossa kaveri touhuaa tiiviisti peiton alla ja kai-
sarit jalassa.

Rakastelimme intohimoisesti ja sen jälkeen raukea tunne peittyi
yön samettiseen hämäryyteen. Minä nukahdin.

Sivu 199


Heräsin siihen, että seppä takoi päivät päästään minun päässäni.
Maria nukkui vieressäni. Niin viattoman näköisenä, että en raas-
kinut herättää häntä. Nousin varovasti sängystä ja katsoin kel-
loa. Voihan pikkuketun kesävitun nahka. Kello oli jo puoli kah-
deksan. Nyt tuli kiire. Elmo oli varmaankin nukahtanut samalla
tavalla. Eilisen päivän kova tahti oli ottanut veronsa.
Päässä tuntuvasta jyskytyksestä oli päästävä eroon. Pöydällä oli
avattu samppanjapullo. Ei sitä, ei missään nimessä. Se oli läm-
mintä kuin lapsen pissa. Pelkkä ajatuskin oli etova. Kurkistin
jääkaappiin. Siellä oli onneksi kaksi korkkaamatonta samppanja-
pulloa. Siellä oli myös kolme votkapulloa, joten kaikella syyllä
saattoi sanoa, että olimme hyvin varustautuneita. Otin samppan-
japullon ja koitin avata sen mahdollisimman hiljaa, etten herät-
täisi Mariaa. Mutta siitä huolimatta pullo poksahti ja herätti
Marian. Hän huusi:

-    Työ- ja yökaverille kanssa.

Sanoin hyvän huomenen. Täytin kaksi lasia ja vein ne sänkyyn.
Annoin Marialle suukon ja sanoin:

-    Ole hyvä. Tässä ensi hätään. Maistetaan. Terveydeksi, vaan
ei vatsavaivoiksi.

Maria otti minua kaulasta kiinni ja sanoi:

-    On niin hyvä olla. Miten sinä?

-    Muuten loistavasti, mutta päässä jyskyttää. Sinä olit tosi
hyvä eilen illalla, vai oliko se varhain aamulla?
- Niin sinäkin. Hae lisää samppanjaa.    Sillä se korjautuu, mistä
se on tullutkin.
Hain samppanjapullon ja täytin lasit.    Nostin lasin ja sanoin:
Sivu 200


-    Olosta puheen ollen, kun nainen sanoo, että hän on läpeensä
tyytyväinen, niin mitä mies sanoo?

-    Läpeensä tyytyväinen, hmm. Siis niin kuin minä nyt. Hxnm...
Mitä mies sanoo? Niin kuin sinä nyt. Mitä mies sanoo?

-    Mies sanoo, että hän on suorastaan ylpeä. Hah, hah.

-    Niinpä tietenkin. Hah, hah. Minä menen laittamaan aamiaista.
Tarvitsemme hiukopalaa. Käy sinä herättämässä Anna ja Elmo.
Minusta tuntuu, että heillekin maistuu suolainen aamupala.

-    Niin minäkin luulen. Puen vain päälleni. Otan ensiavun mu-
kaan. Tarkoitan samppanjapulloa. Se saattaa olla tarpeeseen.
Ainakin Elmolle.

Menin ja koputin Annan huoneen ovelle. Mitään ei kuulunut. KO-
putin kovempaa. Sisältä kuului Annan ääni:

-    Sekundotshku.

Hän avasi oven hetken kuluttua. Annoin hänelle suukon poskelle
ja astuin sisään. Elmo oli noussut istumaan sängyn reunalle.
Hän katseli pölvästyneenä ympärilleen ja lausui nämä niin tuiki
tutut sanat:

-    Mikä maa, mikä valuutta? Uskaltaako kysyä, paljonko kello on?
Oh-hoh. Päässäni on muurahaispesä ja perkeleen ahkerasti vilis-
täviä pesänrakentaj ja.

-    Missä hätä suurin, siinä apu lähellä. Maa on suuri ja mahtava
Neuvostoliitto, rahayksikkö rupia ja kello varttia vaille kah-
deksan. Nukuttiin hieman pitkiksi. Ei siinä ole mitään ihme-
teltävää, oltiin me niin väsyneitä eilen. Nyt on jo kiire hotel-
liin. Mara ja Saxni varmaan odottavat siellä.

Kaadoin kolmeen lasiin samppanjaa. Elmo nosti lasin ja sanoi:

-    Annalle. On siinä vaan sellainen tyttö, että oksat pois. Ei
sen parempaa hoitoa voi saada kuin minä sain eilen.

-    Sinä itse olit hyvä ja hellä.
Juotuamme maljat minä sanoin:

-    Jätän teidät pukeutumaan. Jätän myös saxnppanjan. Pukeutukaa
kaikessa rauhassa. Tulkaa sitten Marian huoneeseen. Hän lait-
taa siellä aamiaista meille. Jotakin suolaista.

Palasin Marian luokse. Hän oli loihtinut pöydälle kunnon aamiai-
sen. Oli suolakurkkua, keitettyjä kananmunia, kahdenlaista mak-
karaa, minun suurta herkkuani keitettyä kieltä, suolakalaa, to-
maattia, marinoituja valkosipulin kynsiä, tummaa ja vaaleaa lei-

Sivu 201

pää, sekä voita. Sen lisäksi hän oli kaatanut neljään lasiin
votkaa ja mineraalivettä.

Suutelin häntä.

-    Mistä ihrneestä sinä nuo kaikki kehitit?

-    Jääkaapista tietenkin.

Nyt ymmärsin, mitä pitivät sisällään jääkaapissa olleet nyytit.

-    Olin varautunut siihen, että syödään yhteinen aainiainen. Näin
oli mielestäni parempi. Ei tarvitse mennä ruuhkaiseen ravinto-

-    Totta kai. Ehdottomasti. Mutta mistä sinä osasit arvata,
että me syödään yhteinen aamiainen?

-    Ei se ollut arvaus, se oli sisäpiirin tietoa, sinun termiä
käyttääkseni. Olen tuntenut sinut jo niin kauan, että tiesin
näin käyvän. Lisäksi luotin itseeni. Ja kuten näet, olin oike-

-    Olitpa niin, olitpa totta tosiaan. Hitto vieköön, olet sinä
mahtava nainen.

Juttelimme ja odotirnme Annaa ja Elmoa. Ovelta kuului koputus.
Avasin oven. Anna ja Elmo tulivat käsi kädessä.

Minä sanoin:

-    Voi kuinka kaunista. Tiedättekö te rakastumisen eri vaiheet.
Ne ovat käsi kädessä, se kädessä, käsi siellä ja se siellä. Äl-
kää vaan loukkaantuko.

Elmo pyöritti päätään ja sanoi:

-    Viisitoista minuuttia sitten minä olisin varmaankin loukkaan-
tunut, kun pää oli kipeä. Mutta nyt on taas melko hyvä olo, kii-
tos Pasin tuoman samppanjan ja Annan hyvän hoidon.

-    Ottakaa ja syökää. Juokaanirne malja eilisen illan kunniaksi.
Kiitoksia, pojat. Ainakin minulla ja Pasilla oli tosi hauskaa.

-    Niin meilläkin, sanoi Anna.

Tamada hoiti työtään ja täytti uudet lasilliset. Hän ot-
ti lasin varovasti käteensä ja pyöritti sitä edestakaisin, ilmei-
sesti syntyjä syviä miettien. Anna tönäisi häntä ja sanoi:

-    Herätys, Elmo. Nyt otetaan myös meidän illan ja yön kunniaksi.
Kiitos kaunis minunkin puolesta.

-    Minäkin haluaisin, aloitti Elmo.
Muistatko sinä, mistä ei saa koskaan kiittää?

Kuiskasin hiljaa hänen korvaansa:

Sivu 202

-    Vitusta ja viinasta.

-    Pasi, unohda koko juttu. Nyt pidetään hauskaa.
Elmo nosti lasin ja sanoi:

-    Ihminen on onnellinen. Etenkin tällaisena ihmeellisenä aa-
muna. Anna, kiitoksia ihan perkeleesti, perskuta rahaa.
Elmo otti Annaa kaulasta, rutisti oikein kunnolla ja antoi pit-
kän suudelman jatkaen:

-    Muurahaiset tuntuvat käyvän päässäni päivälevolle, koska siel-
lä on niin hiljaista. Totellaan emännän kutsua ja käydään suo-
lasen kimppuun. Voi, että osaa olla ihanan näköinen aamiainen.
Hotellin ravintolan aamiainen kalpenee totaalisesti tämän rinnal


Maria näytti tyytyväiseltä ja sanoi:

-    Kiitoksia, Elmo. Pakkohan minun oli jotain järjestää, kun tie-
sin teidän jäävän yöksi.

Söimme aamiaisen iloisesti rupatellen. Anna vannotti Elmoa, että
tämä tulee kanssani näyttelyn jälkeen kyläilemään kotikaupunkiin-
sa. Elmo totesi, että kun minä kerran olen luvannut ottaa hänet
mukaani, niin totta kai hän tulee. Ja vielä suuremmalla syyllä,
kun hän tietää Annan odottavan häntä.

Maria otti minua kädestä ja sanoi:

-    Pasi, mennään ikkunan luo.

Ikkunan luona hän kysyi hiljaisella äänellä:

-    Mistä sinä olet saanut ruvet selkääsi? Aika mahtava suoritus.
Kaiken lisäksi aivan tuoreet.

-    Hmm... Se oli ennen kuin tapasin teidät neuvottelussa.

-    Älä selitä, vaan kerro.

-    Jos haluat kuulla koko tarinan, niin kerron sen kyllä. En tie-
dä, uskotko sinä minua vai et, mutta olet ensimmäinen ihminen,
jolle minä kerron tämän minua kovasti vaivaavan seikkailun. En
ole kertonut siitä edes Elmolle.

Kerroin kaiken yöstä, jonka olin viettänyt Natashan ja hänen äi-
tinsä kanssa. Mitä pidemmälle pääsin kertomuksessani, sitä leve-
ärnmäksi hymy muuttui Marian kasvoilla. Lopetettuani tarinan hän
puhkesi raikuvaan nauruun. Sanoin hänelle:

-    Nyt sinä tiedät rupien historian. Pyydän sinulta koko sydämes-
täni, että tämä jää salaisuudeksi, jonka vain me tiedämme.

-    Tämä on kyllä niin hyvä tarina, että tekisi mieli kertoa se An-

Sivu 203

nalle. Mutta koska sinä pyydät, niin vannon, että se jää salai-
suudeksi, jonka vain me ja asianosaiset tietävät.

Arma ja Elmo katsoivat meitä huuli pyöreänä ihmetyksestä.
Anna kysyi:

-    Mikä teitä noin naurattaa? Jakakaa ilo kanssamme.
Maria katsoi minua ja sanoi:

-    Kuten Pasin termi kuuluu, se on sisäpiirin tietoa. Yksi yhtei-
nen komrnellus takavuosina, ei sen kummempaa. Yhteinen salaisuus.
Katsoin kelloa ja sanoin:

-    Kello lähenee jo yhdeksää. Ystävät rakkaat, Maria ja Anna.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, tosin meidän kohdallaxnme vain väli-
aikaisesti. Meidän on lähdettävä hotelliin, sillä tänään me len-
nämme Suomeen. Mara ja Sami odottavat meitä jo hotellissa. En
aio pitää mitään pitkää jäähyväispuhetta, sillä niitä on pidetty
jo niin monta kertaa eri yhteyksissä, että kaikki osaavat ne ul-
koa. Totean vain, että tämä oli jälleen ikimuistoinen yö, joka
jää elämään muistojemme galleriaan. Näyttelyn aikana löydämme
kyllä keinot tavata myös työn ulkopuolella ja sen jälkeen tapaam-
mekin jo teillä. Juokaamme malja pikaisiin tapaamisiin.
Joimme maljan. Sen jälkeen hyvästelimme toisemme. Maria sanoi

-    Herranen aika, matkasauva. Ette te ilman matkasauvaa voi läh-
teä. Se tuo onnettomuutta.

Hän täytti lasit ja sanoi:

-    Matkasauva, herran haltuun.

-    Herran haltuun, Anna, Elmo ja minä vastasimme.

Maria ja minä syleilimme toisiamme. Rutistin kovasti ja Maria
vastasi siihen. Mieleeni tuli haikeuden tunne. Tunsin hänen
vartalonsa painautuvan vasten vartaloani. Minussa heräsi halu
puristaa vielä kovemmin. Minusta tuntui siltä, että en haluai-
sikaan lähteä mihinkään, vaan jäädä Marian kanssa vielä yhdeksi
yöksi. Kuiskasin hänelle:

-    En haluaisi lähteä mihinkään. Sinun kanssasi on niin hyvä ol

la.    Tunnetko sinä samoin?

-    Tunnen.

-    On kuitenkin lähdettävä, en voi sille mitään. Mutta me tapaam-
me pian.

-    Niin, pian. Hyvää kotimatkaa.

Sivu 204

Suutelirnme kiihkeästi. Hänen puristuksensa tuntui kipeästi sel-
kääni ja minulta pääsi voihkaisu. Maria sanoi:

-    Anna anteeksi, en muistanut selkääsi. Miten sinä selität sen
kotona vaimollesi?

-    En tiedä vielä. Täytyy koittaa pärjätä.

Annoin Annalle suukon ja olimme valmiit lähtemään. Otin mukaan
varmuuden vuoksi puolikkaan votkapullon, jos Timof ei olisi al-
haalla odottamassa, niin kuin eilen lupasi.

Astuimme ulos hotellista. Siellä hän seisoi muiden taksikuskien
kanssa. Hän oli pitänyt sanansa. Mutta missä oli se autoromu,
millä me teimme eilen sen ratkiriemukkaan’tulomatkan Bakusta?
Sitä ei näkynyt missään.

Timof ei tervehti meitä iloisena, joskin kasvot harmaina Marlboro
suussa. Muutkin taksikuskit polttivat Marlboroa ja tervehtivät
meitä hymyillen. Sana oli näernmä levinnyt, kuten myös antamam-
me tupakat.

Minulla ja Elmolla oli ollut herätessäxnme aikamoinen hiivari,
mutta olimme saaneet sen parannettua. Onneksi. Mutta kun kat-
soin Timofeita, niin en toden totta halunnut olla hänen housuis-
saan. Astelimme hänen luokseen. Annoin hänelle votkapullon ja

-    Pobmelitsja, kankkuseen.
Hän kiitteli ja sanoi:

-    Tämä tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Hän osoitti kädellä kohti Volgaa, joka oli aivan eri värinen kuin
eilinen, ja sitä paitsi huomattavasti ehjeinpi. Lommoja oli tie-
tysti siellä täällä, niin kuin paikalliseen tyyliin kuului.
Katsoin ihrnetellen Timofeita, joka sanoi:

-    Kaverilla on vapaapäivä. Lainasin hänen autoaan. Omani on
verstaalla ja pysyy jonkin aikaa.

Astuimme autoon ja minä sanoin:

-    Astoriaan ja jos saa pyytää, niin tänään ei ole mitään kiiret-
tä. Ihan rauhallisesti vain.

Timof ei vilkaisi olkansa yli ja sanoi:

-    Kaikki kiire taisi jäädä Sovetskajaan.

-    Kyllä niinkin voi asian ilmaista.

-    Toki, toki, niinhän se oli. Kuules, Pasi, on niin huippean
hyvä olo. Ruoka teki tosi tissiä. Taisi siinä olla oma osansa

Sivu 205


-    Silläpä juuri. Kyllä kunnon aamupirtelöt on paikallaan, jos
päässä jyskyttää. Sinäkin olet ihan erinäköinen kuin aamulla.
Istuit sängyn laidalla kuin haamu. Nyt sinun poskesi punerta-
vat terveen näköisinä.

Hupsis, se iski tajuntaani kuin salama. Puin sen sanoiksi El-
molle. Lyhyesti ja ytimekkäästi:

-    Tamara ja Natasha.

-    Niinpä niin, vastasi Elmo.Suutelirnme kiihkeästi. Hänen puristuksensa tuntui kipeästi sel-
kääni ja minulta pääsi voihkaisu. Maria sanoi:

-    Anna anteeksi, en muistanut selkääsi. Miten sinä selität sen
kotona vaimollesi?

-    En tiedä vielä. Täytyy koittaa pärjätä.

Annoin Annalle suukon ja olimme valmiit lähtemään. Otin mukaan
varmuuden vuoksi puolikkaan votkapullon, jos Timof ei olisi al-
haalla odottamassa, niin kuin eilen lupasi.

Astuimme ulos hotellista. Siellä hän seisoi muiden taksikuskien
kanssa. Hän oli pitänyt sanansa. Mutta missä oli se autoromu,
millä me teimme eilen sen ratkiriemukkaan’tulomatkan Bakusta?
Sitä ei näkynyt missään.

Timof ei tervehti meitä iloisena, joskin kasvot harmaina Marlboro
suussa. Muutkin taksikuskit polttivat Marlboroa ja tervehtivät
meitä hymyillen. Sana oli näernmä levinnyt, kuten myös antamam-
me tupakat.

Minulla ja Elmolla oli ollut herätessäxnme aikamoinen hiivari,
mutta olimme saaneet sen parannettua. Onneksi. Mutta kun kat-
soin Timofeita, niin en toden totta halunnut olla hänen housuis-
saan. Astelimme hänen luokseen. Annoin hänelle votkapullon ja

-    Pobmelitsja, kankkuseen.
Hän kiitteli ja sanoi:

-    Tämä tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Hän osoitti kädellä kohti Volgaa, joka oli aivan eri värinen kuin
eilinen, ja sitä paitsi huomattavasti ehjeinpi. Lommoja oli tie-
tysti siellä täällä, niin kuin paikalliseen tyyliin kuului.
Katsoin ihrnetellen Timofeita, joka sanoi:

-    Kaverilla on vapaapäivä. Lainasin hänen autoaan. Omani on
verstaalla ja pysyy jonkin aikaa.

Astuimme autoon ja minä sanoin:

-    Astoriaan ja jos saa pyytää, niin tänään ei ole mitään kiiret-
tä. Ihan rauhallisesti vain.

Timof ei vilkaisi olkansa yli ja sanoi:

-    Kaikki kiire taisi jäädä Sovetskajaan.

-    Kyllä niinkin voi asian ilmaista.

-    Toki, toki, niinhän se oli. Kuules, Pasi, on niin huippean
hyvä olo. Ruoka teki tosi tissiä. Taisi siinä olla oma osansa


-    Näin oli parempi. Työasioiden vuoksi. Ja sitä vartenhan me
täällä ollaan. Muu on loppujen lopuksi vain vapaa-ajan täyttä-
ohj elmaa.

-    Sanoi Aleksis Kivi, mutta selitä se heille.

-    Minä vain ajattelin, että mitä he ovat voineet keksiä? No, se
nähdään kohta. Tai ainakin kuullaan.

Timofei parkkeerasi auton tyylikkäästi Astorian eteen. Tarjosin
hänelle maksuksi nipun ruplia, mutta ihmeiden aika ei ole ohi,
hän kieltäytyi. Täysin uusi piirre venäläisessä taksikuskissa.
Sitä vastoin hän sanoi:

-    En minä voi ottaa teiltä enää mitään. Eilen sain toista pul-
loa votkaa ja kaksi askia tupakkaa. Tänä aamuna sain puoli pul-
loa votkaa kehon rakentamiseen. Jos olisi antaa muutama tupakka,
niin olisin tyytyväinen.

Elmon taskusta löytyi vajaa aski. Hän antoi Timofeille, joka

-    Tuhannet kiitokset. Nyt minulle tuli kiire lähteä, sillä tei-
dän seurassanne autoilla on tapana hajota. Meinaan vaan, kun tä-
mä ei ole oma auto, niin täytyy palauttaa se ehjänä. Annan teil-
le puhelinnumeroni, jos vastakin tarvitsette vauhdikasta kyytiä.
Se on tässä lapulla. Toivottavasti tapaamme pian, sillä teidän
seurassanne ei ehdi pitkästymään.

-    Tulen maanantaina uudelleen. Taidanpa silloin soittaa sinulle.
Koita pitää auto ehjänä. Hei siihen asti.

Elmo lisäsi:

-    Jos meinaat ensi viikolla ajaa rallia, niin se on sitten ky-
päräpakko. ~

-    Tapaamisiin, sanoi Timofei ja kaasutteli matkoihinsa.
Sasha ja Jura seisoivat narikan edessä. Meidät huomattuaan he

Sivu 206

kiirehtivät tervehtimään. Jura pyöritteli päätään ja sanoi:

-    Pasi, nyt olet tainnut sotkea asiat toden teolla.

-    Sotkut ja solmut on selvitettävissä. Avasihan Aleksanteri Suu-
rikin Gordionin solmun omalla tavallaan. Sitä paitsi me olemme
sen verran juovuksissa, että emme ole yhtään huolissamine. Velat—
km tuntuvat saatavilta. Mutta te, tulkaa hetken päästä sviit-
tiirnme, niin tarjoan teille aamupaukut. Ettehän te voi työpäi-
vää selvin päin aloittaa. Se tietää huonoa tuuria.

Iloinen hymy levisi poikien naamoille.

Respassa Tanja viittelöi meille jo niin tutulla tavalla. Nyt hän
ei hymyillyt, kuten tavallisesti. Hänenkasvoillaan oli epämää-
räinen hätääntynyt ilme. Hän sanoi:

-    Gospodi. Mitä oikein on tapahtunut? Minä en pysy teidän~ kyy-
dissänne ollenkaan. Nykyään saan sydämentykytyksiä päivittäin
teidän tähtenne. Voitteko kuvitella, ne teidän tyttönne tulivat
tänne puoli seitsemältä ja menivät hissillä teidän kerrokseenne.
Hetken päästä soitti kerrosvalvoja ja kysyi, mitä hänen pitäisi
tehdä? Tytöt vaativat päästä sviittiinne, vaikka te ette ollut
kotona. Pyysin häntä lähettämään tytöt tänne. Tytöt tulivat ja
vaativat päästä teille sisälle. Minä sanoin, ettei se käy, koska
te ette ole kotona. Tytöt eivät uskoneet, vaan jatkoivat kinas-
telua kanssani. Sanoin, että kutsun miliisit paikalle, jos he
eivät lähde. Arvaa, mitä he tekivät? Gospodi, et ikinä ar-
vaa. He menivät ja koputtivat miliisien työhuoneen ovelle. Gos-
podi. Heille avattiin ovi ja he menivät sisälle. Ajattele, mi-
liisien luo. Tuon kaltaiset tytöt ovat tähän asti tehneet par-
haansa vältelläkseen miliisiä. Eikä siinä vielä kaikki. Hetken
kuluttua he tulivat Mihailin kanssa luokseni. Mihail sanoi, että
tytöt on päästettävä Pasin ja Elmon sviittiin. En minä voinut
enää mitään tehdä, koska miliisi käski. Gospodi. Ethän ole vi-
hainen, Pasi?

-    0 tempora, o mores. Olen aina sanonut, että Taxnara osaa hoitaa
hommat, muutkin kuin ne yhdet. En minä ole vihainen. Kaikki on
ihan okei. Toivottavasti. Mennäänpäs, Elmo, selvittämään tilan-
ne. Anna minun selvittää, äläkä rupea nauramaan.

-    Toki, toki. Kyllä minä sen tiedän, että sinä olet varsinainen
selittäjä, mutta jos sinä onnistut selittämään tämän kotiin päin,
niin ihmetellä täytyy. Huh, huh.

Sivu 207

-    L,yödäänkö vetoa? Hävinnyt tarjoaa lounaan koko porukalle.
Siis vähintään kuudeile, enintään kahdeksalle henkilölle. Sopii-

-    Kiinni veti. En minä joka päivä vetoa lyökään, en ainakaan
näin varmaa. Siis, jos sinä onnistut kehittämään sellaisen ta-
rinan, että se menee läpi, emmekä me saa haukkuja päälle, niin
minä tarjoan lounaan vaikka koko salille. Kättä päälle.
Puristimme käsiä ja nousimme hissillä ylös. Kerrosvalvoja avasi
oven päätään pyöriteilen. Tamara ja Natasha istuivat olohuonees-
sa oluttölkit kädessä. Poskien punasta päätellen he olivat naut-
tineet useammankin oluen. Vilkaisin ohir~ennen roskikseen ja
siellä niitä oli, tyhjiä oluttölkkejä. Tytöt nousivat ylös ja
Tamara aloitti:

-    Missä helvetissä te olette kupanneet koko yön? Koko yön olem-
me istuneet ja odottaneet teitä.

-    Turpa kiinni. Me otamme Elmon kanssa paukut. Tamada, toimin-

-    Ensin...

-    Turpa kiinni. Kippis, Elmo. Voi että tekee hyvää. Kaada toi-
set, niin pääsemme syventymään joihinkin ongelmiin, mitä täällä
tuntuu olevan. Viime öisen tapaamisen maija, da dna. Jaaha, ole
hyvä, Taxnara.

-    Mitä sinä pelleilet? Me tulimme tänne puoli seitsernäitä. Ette
ole olleet huoneessanne koko yönä. Sen huomattuamme meitä rupesi
vituttamaan niin paljon, että rupesimme juomaan kaljaa. Missä
hemmetissä te olette luuranneet? Ei sen puoleen, kyllä minä saan
sen selville tänä iltana Bakussa, kun vähän kyselen. Puskaradio
toimii. Olisi parempi, jos kuulisin sen teiltä.

Minä mietin hetken. Iskin silmää Elmolle ja aloitin:

-    Lopeta tuo vouhottaminen. Meillä on Elmon kanssa sellainen
kankkunen, että älä meuhkaa. Nyt kuuntelet turpa rullalla, kun-
nes minä lopetan. Kuten näit, joimme äsken votkapullon loppuun.
Menet heti jääkaapilie ja kaadat meille samppanjaa. Sitä pitäisi
olla vielä jäljellä.

-    En kaada. Kaada itse juomasi.

-    Joko menet ja kaadat juomat, kuuntelet minua loppuun asti tai
suljet oven perästäsi ja häivyt.

Tamara ja Natasha katsoivat ibmetellen minua ikään kuin ajatel-

Sivu 208

Natasha sanoi:

-    Minähän sanoin sinulle, Tamara, että kyllä tässä jokin selitys
täytyy olla.

Tamara mulkaisi Natashaa ja kivahti:

-    Sanoit ja sanoit. Yritätkö tehdä itsestäsi enkeliä?
Minä otin molempia tyttöjä kädestä ja sanoin:

-    Älkääpäs ruvetko riitelemään. On tämä asia näköjään muutenkin
vaikea selvittää. Mutta pallo on Tamaralla. Hän on saanut pyy-
tämänsä selvityksen, enkä aio sitä enää toistaa. Tamara, kaada

Tainara teki työtä käskettyä. Hän kohotti lasin ja sanoi:

-    Anteeksi.

Juotuaan hän tuli ja otti minua kaulasta, rutisti ja suuteli mi-
nua. Vastasin suudelmaan ja totesin, että asia on sillä selvä.


-    Kiitos, Tamara. No niin, kun nyt on palattu yksinkertaiseen
päiväjärjestykseen, niin toivokaarnme, että tällaiset tapaukset
eivät toistu. Eli kuten sanoin: ensin tutkitaan, sitten vasta

-    Mutta minä en voi sille mitään. Minä rakastan sinua.
Siksi minä saan aina pultteja tällaisista asioista.

-    Jos sinä kerran rakastat minua, sitä suuremmalla syyllä sinun
pitää luottaa minuun. Rakkaus pezustuu moleinminpuoliseen luot-
tamukseen. Sovitaanko, että tällaiset turpakäräjät loppuvat tä-

-    Minä yritän, mutta jos...

-    Ei mitään muttia. Asiat ovat minun puolestani kunnossa. Olet-
teko nähneet Maraa ja Samia tänään?

-    Ei, emme ole, mutta me olemme istuneet täällä koko ajan. He
ovat varmaan menneet lepääxnään huoneeseensa, jos ovat ylipäänsä

-    Käy sinä, Elmo, katsomassa ja pyydä lounaalle. Sinähän lupasit
muistaakseni tarjota, mikäli oikein muistan, sanoin minä leveästi
hymyillen ja silmää iskien.

Elmo vastasi:

-    Niinhän minä taisin luvata, perskuta rallaa.
Minä menen suihkuun, on niin likainen olo.

Minä ajattelin pyytää Tamaran mukaan suihkuun, mutta sitten muis-

Sivu 210
tin selkäparkani. Parempi olla heittämättä lisää vettä kiu-

Kun tulin suihkusta, Elmo oli jo tullut ja kertoi:

-    Eivät ole vielä tulleet. Kerrosvalvoja sanoi, että ei ole näh-
nyt heitä koko yönä.

-    On se kumma. Minähän sovin Galjan kanssa, että hän toimittaa
pojat hotelliin kello kahdeksaksi. Tamara, soita Galjalle ja ky—
sy, mistä mättää.

Elmo meni vuorostaan suihkuun. Minä vaihdoin puhtaat alusasut
ja puin päälleni. Tulin olohuoneeseen ja huomasin, että Natasha
oli mennyt suihkuun. Elmon kanssa. Niin’sitä pitää. Matkustarnme-
han me sellaisessa luokassa, että oma selänpesijä kuuluu hintaan
itsestään selvänä asiana.

Tamara tuli soittamasta ja sanoi:

-    Ei mitään hätää. He olivat nukkuneet pitkiksi. Teitä kaikkia
taitaa vaivata jonkin asteinen unitauti. He ovat matkalla tänne.
Ovat perillä millä hetkellä hyvänsä.

-    Hienoa, sitten pullat ovat hyvin uunissa. Hups keikkaa. Täy-
tyy toivoa, että he ovat saaneet täyden vastineen rahoillensa.
Ei muuta, mutta kun minä lupasin kaikkein parasta, mitä kaupunki
voi tarjota.

Elmo ja Natasha tulivat suihkusta. Minä sanoin Elmolle:

-    Mennään varaamaan pöytä ravintolasta. Tilataan sapuskat val-
miiksi, sillä meidän täytyy lähteä lentokentälle kahdelta. Oleg
tulee hakemaan meitä. Tytöt, tuletteko saattaxnaan meitä lento-
kentälle? Igor vie teidät lentokentältä sinne, minne haluatte.

-    Totta kai me tullaan.

-    No hyvä. Odottakaa täällä. Me ei viivytä kauan. Ihme, että
Sasha ja Jura eivät ole tulleet vielä paukuille. Jos he tulevat
sillä välin, kun me olemme poissa, niin tarjotkaa heille kunnon
tujaukset. Moi hetkeksi.

Alhaalla huomasimme, että hotelliin oli tullut ryhmä amerikkalai-
sia turisteja. Pojat olivat joutuneet hommiin. Siksi heitä ei
ollut vielä näkynyt.

-    Pasi, tiedätkö miltä minusta nyt tuntuu? Tämä on iloista nou-
suhumalaa. Tekisi mieli huutaa se, niin että koko maailma kuu-

-    Elmo, sama koskee myös kaveriasi. Mutta ei kuitenkaan ruveta

Sivu 211

huutelemaan tai Tanja saa sydänkohtauksen. Olemme me muutenkin

aiheuttaneet hänelle tällä matkalla ihan tarpeeksi sydämentyky-

Koska kello oli vähän, ei ravintolassa ollut vielä yhtään asia-
kasta. Ei näkynyt yhtään tarjoilijaakaan. Menimme suoraan keit-
tiöön. Siellä seisoi joukko tarjoilijoita. Nikolai huomasi mi-
nut ensimmäisenä ja tuli luokseni:

-    Pöydänkö haluat varata, Pasi?

-    Se oli tarkoitus. Kahdeksitoista ja kahdeksalle hengelle.

Mennään katsomaan, minkä pöydän sinä varaat meille.

-    Selvä juttu. Kas tuolla, salin perällä oikealla. Tuo ensim-
mäinen, minkä päässä on divaani. Voin jatkaa sitä lisäpöydällä.

-    Se sopii mainiosti. Sitä paitsi se on varsin tuttu pöytä.

-    Pasi, olisiko sinulla tarjota yhtään tupakkaa?

-    Ei ole mukana, kun en polta. Tuon sitten, kun tulen lounaalle.

-    Kiitoksia. Minkälainen kattaus?

-    Normaali zakuska. Neljä pulloa votkaa ja mineraalivettä. Älä

unohda voita. Mitä suosittelet lämpimäksi ruoaksi?

-    Kieviläisiä kotletteja.

-    Entäs lihapuolelta?

-    Normaali pihvi.

-    Mikä on normaali pihvi?

-    Kyllä sinä sen tiedät. Olet monta kertaa syönyt sen.

-    Okei, me tilataan lämmin ruoka sitten, kun me tullaan.

Kävelirnrne ala-aulaan. Sanoin Elmolle:

-    Käydään moikkaamassa valuuttabaarin baarimikkoa.

-    Eihän se valuuttabaari ole edes auki tähän aikaan päivästä.

-    Ei ole, mutta avataan.

-    Höh?

-    Tule perästä vaan, nyt mentiin.

Tulimme valuuttabaarin ovelle. Minä koputin siihen voimakkaasti.

Sisältä kuului askeleita. Kolja avasi oven ja sanoi:

-    Kas, Pasi. Tulkaa sisään.

-    Saarnmeko hetkeksi poliittisen turvapaikkaoikeuden?

-    Tervetuloa. Mistä nyt kiikastaa?

-    Oltiin viime yönä joron jäljillä ja tytöt otti pultin.

Asia on jo sovittu, ei sen puoleen.

-    Oli hyvä, että tulitte, sillä minä olisin tullut kohta käymään

Sivu 212

luonasi. Minulla olisi tässä muistilappu toiveistani. Milloin
sinä tulet seuraavan kerran?

-    Ensi viikon maanantaina. Näytäs, kun minä katson sitä muisti-
lappua. Ahaa, saat nämä ensi viikolla.

-    Kiitoksia etukäteen. Mitä te juotte? Talo tarjoaa.

-    Vain, jos sinä otat meidän kanssamme. Muussa tapauksessa me
maksamme itse omaxnme.

-    Totta kai. Sehän on selvä. Viskiä, kenties?

-    Meille kyllä sopii, vai sopiiko, Eimo?

-    Toki, toki. Pakko sopia, kun on vihitty.

Koljaa nauratti Elmon sanonta. Hän kaatoi~viskit ja sanoi:

-    Juokaamme maija sille, että teidän bisneksenne kehittyisivät
yhä edelleen myös tulevassa näyttelyssä. Ja hyvää kotimatkaa,
teille. Mitä tulikaan sanottua? Ei tämä ole vielä matkasauva,
älkää käsittäkö väärin. Pasi, kerrotko minkä alan miehiä tämä
vitsiniekka Elmo on?

-    Hän on pöksytehtailija. Tarkemmin sanoen hänen tehtaansa val-
mistaa naisten pikkupöksyjä. Teimme eilen hänen ensimmäisen
kauppansa teidän markkinoille. Hienoja pikkupöksyjä. Nätit pai-
nokuosit ja istuvat leikkaukset.

-    No jo oli aikakin. Meidän tytöt tarvitsevat kunnon pöksyjä.
Tällä hetkellä potenssi saattaa laskea pelkästään siitä syystä,
kun näkee tytön pikkuhousuissaan. Huh, huh. Meidän oman teolli-
suuden valmistamat pöksyt ovat vähän niin ja näin. Eikä ihan vä-
hänkään. Välillä oikein puistattaa. Kiva kuulla ja onneksi ol-
koon, Eimo. Jaaha, lisää viskiä koneeseen.

Kolja täytti lasit uudestaan.
Elmo kääntyi Koljan puoleen ja sanoi:

-    Kuules, Kolja. Näen sormuksesta, että sinä olet naimisissa.
Minkä kokoinen sinun eukkosi on?

-    Sellainen perivenäläinen, levennyttä mallia. Kyllä Pasi tie-
tää. Meidän naiset tuppaavat leviämään jo ennen keski-ikää.

-    Kun minä tulen, niin tuon eukollesi muutamat näytteet. Tervei-
set Suomesta. Pasi, onko hän kokoa Nikolain eukko?

-    Suurin piirtein. Aika tarkalleen.

-    Sitten ei ole mitään hätää. Minulla on jo mitat. Ja jos jos-
tain syystä sattuu, että ne eivät sovi, niin anna rakastajatta-

Sivu 213

-    En minä sen takia kysynyt. Kunhan uteliaisuuttani. Mutta kyl-
lä eukko ilahtuu, jos ne ovat tarpeeksi suuret. Jaaha, minä täy—
tän lasit.
Aika kului jälleen kerran huomaamatta. Juttelimme ja joimme
viskiä. Tuli taas niin jumalattoman hyvä olo. Onneksi satuin
katsomaan kelloa. Se oli varttia vaille kaksitoista. Pukkasin
Elmoa kylkeen ja osoitin kelloa. Elmo katsoi ja lausui hartaas-
-    So what? Näinhän meille aina tuntuu käyvän. Mutta miksi aina
meille? Onkohan meissä tekovika? Siispä lounaalle. Kolja, hei.
Sinä olet loistokaveri. Sinun täytyy olla loistokaveri, koska
sinä olet töissä Astoriassa. Kaikki ovat täällä loistokavereita.
Ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Elmo oli tullut taas juttutuulelle, mutta oli pakko lähteä. Sam-
peri, piti vielä soittaa Galjalle ja Tanjalle, sillä Mara ja Sami
haluavat heidät varmaan lounaalle. Toivottavasti he ovat vielä
kotona. Koska meillä on daamit mukana, pitää pojillakin olla.
Se oli itsestään selvyys.

Hyvästelimme Koljan ja nousimme kerrokseernme. Koputin ovelle,
sillä kerrosvalvoja ei ollut paikalla. Tamara avasi oven, kat-
soi meitä ja rupesi nauramaan:

-    Natasha, minähän sanoin sinulle. Minä tiesin, että pojat ovat
huppelissa. Olin valmis lyömään vetoa asiasta, mutta kukaan ei
halunnut hävitä. Tiesin, että sinä juutut tässä hotellissa aina
jonnekin ja Elmo seuraa mukana. Sinä olet niin kiltti muita ih-
misiä kohtaan, että sinulla on aina aikaa jutella tuttujen kans-
sa. Oho, ja tuoksusta päätellen sitä on juotu viskiä.

-    Mitä nyt vähän. Kolja antoi minulle muistilistan ja jäimme hä-
nen kanssaan suustamme kiinni.

Tamara katsoi meitä ja sanoi:

-    Eihän valuuttabaari ole auki tähän aikaan.

-    Ei olekaan. Mutta Pasi avasi sen. Nyt se on taas kiinni.

-    Olisihan se pitänyt arvata. Tulkaa tervehtimään tuttuja.
Annoin Tamaralle suukon ja menin olohuoneeseen. Mara ja Sami is-
tuivat votkalasit kädessä ja hymyilivät onnellisen näköisinä.
Mara sanoi:

-    No niin sankarit. Olemme jo tovin odottaneet teitä. Ei sen
puoleen, hyvää seuraa meillä on ollut. Sen verran ovat tarjoi-l-

Sivu 214

leet juomapuolta, ettei odottaminen käynyt pitkäksi.

-    Hei, hei. Pääasia, että asiakkaat viihtyy. Se on tämän kup-
letin juoni. Palvelua kaksikyrnmentäneljä tuntia vuorokaudessa.
Eikä tämä ollut pelkästään mainos. Haluatteko te Galjan ja Tan-
jan lounaalle? Tarkoitan, kun meilläkin on daamit.

-    Sen Tanjan, sanoi Tamara~.

-    Jos se on mahdollista, niin totta kai.
Sanoin Tamaralle:

-    Sihteeri, käy soittamassa. Toivotaan, että he ovat vielä ko-
tona. Jos he ovat, niin he ovat täällä puolen tunnin päästä.
Mara ja Sami, muistakaa, että jos syötte*oikein nopeasti, niin
kerkeätte heittää yhdet varvit ennen lähtöä. Onhan sekin taval-
laan matkasauvan purkua.

Tamara heristi hymyillen sormea puhelin toisessa kädessä ja sa-

-    Pitääkö sinun puhua tuhmia naisten kuullen?

-    Teidän korvanne ovat tottuneet kuulemaan tosi tuhmia juttuja,
joita kerrotte itsekin.

-    Aivan varmasti, sanoi Tamara.
Mara puuttui keskusteluun ja sanoi:

-    Me ei puututa eikä oteta enää kantaa mihinkään, ainakaan tällä
reissulla. Sinä, Pasi, hoidat järjestelyt niin hyvin, että anna
palaa. Me toimimme sen mukaan.

Tamara puhui puhelimeen. Se oli hyvä merkki. Tytöt olivat siis
kotona. Tamara lopetti puhelun ja sanoi:

-    Tytöt läksivät tulemaan heti. Pojat olivat kuulemma olleet oi-
kein kivoja ja aktiivisia. Niin sitä pitää toimia. Tytöt tykkää
ja haluavat toistekin. Katsokaa, kuinka kirkkaasti aurinko pais-
taa. Sattuu ihan silmiin.

Minäkin katsoin ulos ja sanoin:

-Se on kova poika tuo aurinko. Yhtenä aamuna Brezhnev meni he-
rättyään venyttelernään parvekkeelle. Aurinko oli juuri nousemas-
sa taivaan rannalla. Aurinko huomasi Brezhnevin ja sanoi kohte-

-Hyvää huomenta, toveri Brezhnev.
Johon Brezhnev:

Hyvää huomenta, aurinko.

Teetauon aikana Brezhnev meni taas parvekkeelle ja aurinko sa-

Sivu 215

noi kohteliaasti:

- Hyvää päivää, toveri Brezhnev.

Johon Brezhnev:

- Hyvää päivää, aurinko.

Juuri ennen lounasta Brezhnev meni taas uteliaisuuttaan parvek-
keelle. Aurinko huomasi taas hänet parvekkeella ja sanoi kohte-

- Hyvää ruokahalua, toveri Brezhnev.

Johon Brezhnev:

- Kiitos samoin, aurinko.

Iltapäiväteen aikaan Brezhnev meni taas parvekkeelle. Mutta au-
rinko ei ollut huomaavinaan häntä. Brezhnev sanoi:

- Hyvää iltapäivää, aurinko.

Johon aurinko:

- Turpa kiinni, mä oon lännessä nyt.

Tamara nauroi ja sanoi:

- Eiköhän mennä ravintolaan?

- Menkää te edellä. Me pakataan Elmon kanssa laukut nopeasti ja

tullaan perästä. Se on Nikolain pöytä. Ravintolan takaosassa

oikealla. Missä on päässä divaani. Samassa pöydässä me ollaan

istuttu ennenkin. Se on katettu kahdeksalle, koska arvasin poi-
kien haluavan Galjan ja Tanjan mukaan.

- Sen Tanjan, sanoi Tamara. Hän katsoi minua tarkasti silmiin

ja sanoi:

- Selvä, mutta älkää jääkö enää suustanne kiinni. Jookos?

- Emme tietenkään. Tulemme suoraan ravintolaan. Elmo valvoo,

että näin myös tapahtuu, jos sinä et luota minuun.

- No sitten. Elmoon minä kyllä luotan, sanoi Tamara kiusoitel-

- Joo, joo, menkääs nyt tieltä, että päästään homrniin.

Annoin suukon Tamaralle ja Elmo antoi Natashalle. Mara katsoi

toimitusta ja sanoi:

- Että tällaista seksihurjastelua meidän pitää katsoa.

- Älä sinä huoli, veitikka nuori. Kohta ovat kultanne paikalla.

Katsotaan sitten sitä seksihurjastelua, aktiiviset pojat.

Jäätyärnrne kahden minä sanoin Elmolle:

    Koitetaan soittaa Sovetskajaan. Jospa Maria ja Anna hyvinkin
olisivat paikalla.

Sivu 216

Väänsin Marian huoneen numeron. Jo vain. Maria vastasi. Minä


- Et ikinä arvaa, kuka soittaa.

- No, no, Pasi. Minä oikeastaan odotin soittoasi. Sanoin äsken

Amialle, että on se kumma, kun et ole vielä soittanut.

- Viime öisen jälkeen oli pakko soittaa. On vieläkin niin hyvä

olo. Sinä saat minut aina näin hyvälle tuulelle. Kaiken lisäk-
si sinä taidat tuntea sieluni syvyydet läpikotaisin. Tämä rupe-
aa olemaan hälyyttävää.

- Voi, voi, Pasi, minä olen tuntenut sinut jo niin kauan, että

tiedän ajatuskuviosi ihan tarkalleen. Ni~n tarkalleen, että et

ikinä pärjäisi minulle shakkipelissä.

- Meidän yhtiössä Elmo hoitaa sen osaston. Katsotaan sitteritei-
dän luonanne. Lyön vetoa Elmon puolesta.

- Tämä asia tarkistetaan. Tulkaa tänne lounaalle, niin voitte

jatkaa täältä suoraan lentokentälle.

- Maria, valitettavasti tällä kertaa emme voi tulla, vaikka mieli

tekisi. Meillä on sovittu lounas asiakkaitteni kanssa. Sinä

tunnetkin Maran ja Samin.

- Ajakaa tämän kautta, kun menette lentokentälle. Se ei tee

suurta mutkaa. Olemme varanneet teille suveniirit.

- En oikein tiedä, aika menee tiukalle. Tosi tiukalle.

- Tulisitte nyt, Annakin odottaa niin kovasti Elmoa.

- Himskatti sentään, ei kai tässä muu auta. Me tulexrixne. Olemme

siellä noin vartin yli kaksi.

- Miksi sinä sanoit, että ei kai muu auta? Se ei ollut kauniisti


- En minä sitä niin tarkoittanut. Anteeksi sananvalintani. Okei,

siis vartin yli kaksi ala-aulassa. Pusi, pusi.

- Pusi, pusi. Me odotamme. Hei.

- Voi hitto näitä naisia, Elmo. Me joudumme ajamaan Sovetskajan

kautta. Maria haluaa nähdä minut ja Anna haluaa nähdä sinut.

Olet tehnyt vaikutuksen Anriaan. Heillä on kuulemma suveniirit


- Nyt meni yli hilseen. Sinun tarinasi juoni etenee minulle maa-
laispojalle liian nopeasti ja ennalta arvaamattomasti. Kohta en

enää tiedä, onko nyt päivä vai yö? Olenko minä Elmo vai kenties

Taina Impiö? Mitäs luulet Tamaran ja Natashan tähän sanovan, jos

Sivu 217

koukataan Sovetskajan kautta? Sinä itse pyysit heitä saattamaafl
meidät lentokentälle. Ei helvetti. Nyt on otettava paukut ja
isot sellaiset, perskuta rallaa. Vai että Sovetskajan kautta.
Mutta toisaalta, jos se jotenkin järjestyy, niin minäkin haluai-
sin vielä rutistaa Annaa. Ai että mikä nainen ja vieläpä asia-
kas. Nyt minä kaadan ne paukut.

-    Elmo, niin kuin minä olen aina sanonut, liikeasiat menevät aina
kaiken muun edelle. Ja jos liikeasioiden hoitoon liittyy tämä
muu oheistoiminta, kuten Marian ja Annan tapauksessa, niin se on
tuplasti tärkeämpää. Tamara ja Natasha eivät tule saattamaan
meitä lentokentälle.

-    Helppoahan sinun on nyt puhua, mutta sano se heille.

-    Niin minä sanonkin. Lyödäänkö vetoa?

-    Jospa jätetään tällä kertaa väliin. Enhän minä ole maksanut
edellistäkään vielä.

-    Pakataan nopeasti, niin ehdit maksaa vetosi.

-    Ei vielä. Juodaan ensin nämä paukut, kun minä kerta kaadoin

-    Puhut vähän, mutta joskut oivallat erinomaisesti. Hip heijaa,
kun elämä on hauskaa, kun sen oikein oivaltaa.

Pakkasimme tavarat nopeasti ja rutiinilla. Elmo laittoi myös
minun tavarani laukkuunsa.

Kun tulimme ravintolaan, katsoin, että tarjoilijamme ei ollut
pöytärnme luona. Sanoin Elmolle:

-    Mene sinä pöytään, minä pistäydyn keittiössä. Täytyy suorittaa
hankintoj a.

-    Hankintoja? Tai anna olla.

Huomasin Nikolain keittiössä ja menin hänen luokseen.

-    Nikolai, nyt olen tosi avun tarpeessa. Minun pitää saada kak-
si isoa kimppua kauniita kukkia.

-    Ei meillä ole. Ei koko Astoriassa ole kukkia myynnissä.

-    Kyllä minä sen tiedän. Pistä joku hakemaan Nevskin kukkakau-
pasta. Minä maksan taksin. Operaatio saa maksaa mitä vain.
Pääasia, että kukat järjestyy.

-    Noille teidän daameilleko?

-    Ei. He eivät saa missään tapauksessa nähdä kukkia. Autonkul-
jettajarnrne tulee hakemaan ne täältä keittiöstä kahdelta. Ormis-
tuuko? Sinä tiedät, että minä en koskaan jää velkaa.

Sivu 218

-    Hyvä on, minä järjestän asian.

-    Minulla ei ole enää ruplia, mutta eiköhän viisikymmentä markkaa

-    Aivan varmasti riittää.

-    Ja sitä paitsi ystäväni Elmo tarjoaa lounaan, eikä hänelläkään
ole ruplia. Hän maksaa markoissa, tietenkin meidän välisen kurs—
sin mukaan. Näin teet hyvän tilin.

-    Asia hoituu. Kiitos, Pasi.

Iskin Nikolaille silmää ja kävelin ravintolasaliin. Galja ja
Tanja eivät olleet vielä tulleet. Istuin Tamaran viereen. La-
seissa oli juomaa, joten kohotin maijan:

-    Tässä sitä ollaan kuin viimeisellä ehtoollisella. Miksi te
kaikki istutte niin vakavina? Ilon pilkettä silmäkulmaan. Ajat-
telin nostaa daaxniernme ties monennenko maijan, mutta nostetaan se
myöhemmin, kun Galja ja Tanja ovat tulleet.

-    Niin, se Tanja, sanoi Tamara.

-    Joten sanonkin vain, että hyvää ruokahaiua kaikille tasapuoli-

Kaikilla tuntui olevan nälkä, sillä ruoka maistui ja sen keralla
kyytivesi. Tamarakin näytti olevan päissään, mikä oli aika har-
vinaista. Elmo pukkasi minua kylkeen ja sanoi:

-    Jura seisoo ovella ja napauttelee etusormella kaulaansa eli se
pyytää paukkua.

-    Vai että seisoo ja paukkua pyytää, minä sanoin ja viittasin Ju-
raa tulemaan hakemaan juotavaa.

Pöydällä oli vajaa votkapullo. Sujautin sen hänelle. Mutta vie-
lä nopeammin hän sujautti sen takkinsa sisälle maireasti hymyil-
len. Yhtä nopeasti hän myös hävisi ravintolasta.


-    Mitä tilataan lämpimäksi ruoaksi? Nikolai suositteli Kieviläi-
siä kotletteja tai normaalia lihaa.

Nara kysyi:

-    Mitä on normaali liha?

-    Se on se lihamöykky, mitä sinä olet monta kertaa syönyt täällä.

-    Siinä tapauksessa minulle kotietteja.

Kaikki kallistuivat kanan kannalle. Heilautin kättä Nikolaille,
joka seisoi oven suussa. Tämän tultua tein tilauksen kahdeksal-

Sivu 219

le, sillä Galja ja Tanja tulisivat millä hetkellä hyvänsä. Ky-
syin Nikolailta:

-    Löytyykö aitoa mustaa kaviaaria, ei värjättyä?
-    Löytyy. On pieniä lasipurkkeja ja kahdensadan ja puolen kilon
peltipurkkej a. Entisiin hintoihin.

-    Okei, puhun kavereiden kanssa ja ilmoitan sinulle.

-    Hyvä on.

-    Pojat, haluatteko ostaa kaviaaria? Hinta on halpa. Lasipurkki
kolmekymmentä markkaa, kaksisataa grammaa sata markkaa ja puoli
kiloa kaksisataa markkaa. Mara?

—    Kaksisataa graxnmaa.

-    Sami?

-    Lasipurkki.

-    Elmo?

-    Kaksisataa grammaa.

-    Selvä. Kerätään kolehti. Muuten, Elmo, olen sopinut Nikolain
kanssa, että sinä voit maksaa lounaan markoissa meidän keskinäi-
sen kurssin mukaan.

-    Se on hyvä. Säästyy vaihtamiselta. Katsokaas, ketä tuolta tu-
lee. Galja ja Tanja.

Todellakin. Tytöt huomasivat meidät ja lähtivät tulemaan pöytää
kohti. Nousin ylös ja annoin kummallekin poskisuukon. He istui-
vat omille paikoilleen Maran ja Saxnin viereen.

-    Mara ja Samni, palvelkaa tyttöjänn.e kunnolla, niin ehditte vielä
vaikka mitä.

Jatkoimme ruokailua ja rupattelimme keskenärnme.

Nikolai toi kieviläiset kotletit ja kaviaarit, jotka hän oli kää-
rinyt sanomalehteen. Kieviläiset kotletit olivat hyviä. Nikolai
oli tiennyt, mistä oli puhunut.

Kun kotletit oli syöty, minä kysyin, haluaako kukaan jälkiruokaa?
Kukaan ei halunnut. Mara ja Samni lähtivät tyttöjensä kanssa lii-
kenteeseen. Sanoin heille, että tulen koputtelemaan vähän ennen
kahta. Elmo pyysi laskun Nikolailta ja maksoi sen. Nyt olisi
taas vedon paikka, kun entinen oli kuitattu.

Kello oli vartin yli yksi, kun me olimme hotellihuoneessa.
Elmo otti Natashaa kaulasta ja sanoi:

-    Perskuta rallaa. Mitä taidan olla kännissä, huppelissa, kuppe-
lissa. Kaikki on silmissä heikun keikun tai ainakin mullin mal-

Sivu 220

lin. Mutta tänään saakin olla mullin mallin. Työt on pulkassa
ja kunnolla ovatkin. Toki, toki, viimeisen päälle. Natasha,
otetaan lasilliset ilojuomaa ja mennään kone- ei kun työhuoneen
puolelle. Lukitaan itsemme sinne ja ovea ei avatakaan turhan
tähden. Niin se on, perskuta rahaa.

Siinä samassa ovelta kuului kova kolina. Jollakin tuntui olevan
tosi kiire päästä sisälle. Menin avaamaan oven. Sami seisoi
siellä hätääntyneen näköisenä ja huusi:

-    Tulkaa apuun äkkiä! Mara kompastui mattoon kierreportaissa ja
nenä taisi murtua pahasti. Ainakin verta valuu vimmatusti.
Minä huusin Elmolle:

-    Tuo kaikki pyyhkeet, mitä löydät ja äkkiä!

Humalan tunne hävisi samalla hetkellä. Niin näytti käyneen myös
Elmolle. Hän toi pyyhkeet rivakasti perässäni.

Mara istui silmät kiinni kierreportaiden kerrosten välisellä ta-
santeella ja koko naama oli veren peitossa. Kerrosvalvoja tuli
luutturättien kanssa ja alkoi luututa tuoretta verta pois matos-
ta. Sanoin hänelle:

-    Tässä on mies tärkeämpi kuin matto. Missä ensiaputarvikkeet

-    Respassa tietävät, hän sanoi ja jatkoi luuttuamista.

-    Unohda koko juttu, minä sanoin hänelle.

Aloin pyyhkiä Maran naamaa. Nenässä oli valtava avohaava. Pu-
ristin sitä pyyhkeellä. Vaihdoin välillä uuteen pyyhkeeseen.
Sanoin Elmolle:

-    Käy kysymässä respasta ensiaputarvikkeita. Sehitä tilanne Tan-
jahle, jospa siellä olisi joku ensiaputaitoinen. Miten voit, Ma-

-    Päässä humisee ja kaikki pyörii silmissä. Nenään koskee pirus-
ti. Onko se pahoinkin mennyt?

-    Murtumaa ei tunnu olevan, mutta sen sijaan aikamoinen haava.
Kohta toivon mukaan tulee ensiaputaitoinen henkilö. Elmo meni
hakemaan. Istu rauhassa. Yritän tyrehdyttää verenvuodon pyyh-
keillä. Tuo kerrosvahtikin on enemmän huolissaan matosta kuin
sinun nenästäsi.

-    Onko se meidän kerroksen valvoja?

-    Ei ole. Jos se olisi meidän kerroksesta, niin hän vähittäisi
ensi sijassa sinusta. Siitäpä tuli mieleen. Tamara, käy katso-

Sivu 221

massa, onko meidän kerrosvalvoja paikalla. Selitä tilanne ja
pyydä tänne.
-    Mara, nyt on homma sellainen, että sinun haavasi tarvitsisi
näin maallikon silmin arvioiden muutaman tikin, on se sitä luok-
kaa. Tulisi parempi jälki. Sitä paitsi on myös vaara, että si-
nulla on jonkin asteinen aivotärähdys. Sinut pitäisi viedä p0-

-    Ei hitto vieköön. Täällä minä en lähde minnekään. Helsingis-
sä voin mennä Töölöön, mutta täällä ei.

Sain verenvuodon tyrehdytettyä. Tamara tuli kerrosvalvojan kans-
sa. Tämä kivahti toiselle kerrosvalvojalle:

-    Lopeta se touhu! Etkö näe, että mies on loukkaantunut? Vie
luutut ja rätit hemmettiin. Minä hoidan hommat täällä. Anta-
kaas, kun katson. Minulla on sairaanhoitajan koulutus. Hyvä,
Pasi, veri ei enää vuoda. Tikkejä tämä kaipaa.

Elmo ja Tanja tulivat ja toivat ensiapulaukun.
Tanja kauhisteli:

-    Voi herranjestas sentään. Gospodi.
Kerrosvalvojamme sanoi:

-    Ei tässä enää mitään hätää ole. Verenvuoto on lakannut. Tik-
kejä tarvitaan, muuten jää pahannäköinen arpi. Ja pää pitäisi
tutkia, ettei ole aivotärähdystä. Herra Mara, oksettaako teitä?

-    Ei.

-    Se on hyvä. Minä laitan tähän kunnon siteen. Kun te kohta
lähdette Suomeen, niin herra Mara on vietävä siellä suoraan len-
tokentältä poliklinikalle.

Sami sanoi:

-    Minä hoidan asian.

Me kiitirnme kerrosvalvojaamme ja Tanjaa. Ilman heitä olisimme
olleet pahassa pulassa. Menimme ylös kerrokseemme. Mara sanoi:

-    Tanjalle ja ennen kaikkea kerrosvalvojalle pitää järjestää jon-
kinmoinen kiitoslahja hyvästä toiminnasta. Pasi, mitä heille
voisi antaa?

-    Kumpikin ovat intohimoisia tupakoitsijoita. Tupakkakartongeil-
la olisi ainakin käyttöä.

-    Se on totta. Sami, käy sinä Berjozkassa ja toimita ne eteen-
päin. Galja ja Tanja, mennään meille. Tule, Pasi, koputtele-
maan, kun on aika lähteä.

Sivu 222

Tamara, Natasha, Elmo ja minä menimme sviittiimme. Elmo kaatoi
votkat ja sanoi:

-    Kaikkea sitä pitää sattua. Iloinen humalakin haihtui samalla.
Ei muuta kuin uutta tilalle. Sen kunniaksi, ettei Maralle käynyt
pahemmin. Perskuta rallaa, siinä olisi voinut käydä tosi pahas-
ti. Ihan pelottaa, kun ajatteleekin. Hei sun heiluvilles. Na-
tasha, nyt mennään jatkamaan neuvotteluja.

Tamara ja minä jäimme istumaan olohuoneesen ja otirnme muutaman
paukun pikavauhtia. Katsoin kelloa. Se oli melkein puoli kaksi.
Väsymys iski päälle. Mietin, että lähtöön on enää reilu puoli
tuntia. Voisi oikeastaan oikaista selkän’sä siksi aikaa. Koska
Tamarakin oli juovuksissa, en uskaltanut mennä pitkälleni ennen
kuin kävin sanomassa kerrosvalvojalle, että soittaa huoneeseen
kahdelta. Menimme Tamaran kanssa makuuhuoneeseen. Kävimme pit-
käksemme vuoteeseen. Suutelimme ja puristimme toisiaxnme vartalon
myötäisesti. Asetuimme selällemme kädet toistemme ympärillä.
Sanoin Tanjalle:

-    Meidän ohjelmaan tuli muutos. Meidän täytyy hyvästellä tässä.

-    Miksi? Sinähän pyysit meitä saattamaan teitä lentokentälle.

-    Tapasin ala-aulassa Veikon ja Antin. Tekstiilimiehiä hekin.
Asuvat Europeiskajassa. Lupasimme Elmon kanssa ajaa sitä kautta
ja poimia heidät kyytiin lentokentälle. Näin minulla on tilai-
suus neuvotella heidän kanssaan matkan aikana. Haluan heidät
asiakkaikseni, sillä heillä on hyvä firma, hyvät tuotteet ja en-
nen kaikkea varmat toimitukset.

-    Samalla tavallako, kuin sinä sait Maran ja Samin firman?

-    Samalla tavalla. Sinä olet terävä tyttö. Hoksaat kaikki ker-
rasta. Ei tarvitse selitellä monta kertaa tai vääntää rautalan-
gasta. Näin teidän ei tarvitse lähteä saattamaan. Ja mehän ta-
paamme jo maanantaina.

-    Jos näin on, emme tietenkään halua olla tiellä. Toivon vaan,
että sinä onnistut aikeissasi. Tietääkö Natasha tästä?

-    En tiedä, onko Elmo kerennyt kertoa.

Tamara kääntyi ja kietoutui entistä tiukemmin minuun ja kysyi:

-    Onko meillä aikaa rakastella?

-    Parikymmentä minuuttia. Se on liian vähän. En tykkää pikapa-
noista ja tiedän ettet sinäkään tykkää.

-    Se on totta. Ja kun ajattelen asiaa tarkemmin, on ihan hyvä,

Sivu 223
että säästelet paukkuja vaimollesi. En minä pahoita mieltäni.

Mehän tapaan’ime jo maanantaina.

-    Tamara, älä rasita itseäsi liikaa sillä välin. Haluan, että

olet voimissasi maanantaina. Siis, älä tee paljon yötöitä.

-    En tietenkään. Ollaan nyt hiljaa, sylikkäin.

-    Se on hyvä ajatus. Muuten, meinasin vallan unohtaa, onko vel-
jelläsi jotain toivomuksia?

-    Niin minäkin meinasin. Hän pyysi sinua tuomaan farkkupuvun.

Sitten hänellä on uusia vanhoja rahoja, joita hän halusi näyttää

sinulle. Minä en ymmärrä niistä mitään.

-    En minäkään. Jätetään se homma asiantuntijoille. Entä mitä

sinä tarvitset?

-    Tuo sukkahousuja, mustia, ja parit rintsikat, mustat.

Sen jälkeen unen utuinen harso peitti tajuntani tästä maailmasta.

Sivu 224


Heräsin puhelimen pirinään. Kerrosvalvoja soitti. Kiitin häntä
herätyksestä. Katsoin kelloa. Pari minuuttia vaille kaksi. Ta-
maraa ei näkynyt vuoteessa. Hän istui pöydän ääressä ja minut
nähtyään nosti samppanjalasin.

-    Hei, Pasi, tervetuloa tajurinan maailmaan. Minua ei nukuttanut,
joten tulin tänne. Avasin samppanjapullon. Ajattelin, että juo-
daan Elmon ja Natashan kanssa matkasauvat. Heidät pitää herät-
tää. Sieltä ei ole kuulunut mitään ääniä.

Samassa Natasha tuli olohuoneeseen ja sanoi:

-    Tule auttamaan, Pasi. En saa Elmoa hereille.

-    Kyllä yksi mies aina ylös saadaan. Nousihan se yksikin ylös
ihan itsestään. Tuli vielä takaisinkin.

Menin työhuoneeseen. Elmo kuorsasi. onnellisen näköisenä. Hän
ei aavistanut, että nyt oli aika herätä karuun todellisuuteen.
Ravistin häntä olkapäästä. Ei mitään vaikutusta. Ravistin voi-
makkaainmin. Hän ähkäisi pari kertaa ja kääntyi kyljelleen. Minä
huusin hänelle vielä voimakkaammin ravistaen:

-    Elmo, aika herätä! Suomi kutsuu poikiaan!

Hän avasi silmänsä, mutta minusta tuntui, että hän ei näbnyt eikä
ymmärtänyt mitään. Mutta hänen oli pakko herätä. Ravistelin
häntä oikein kunnolla.

-    Pasi, mitä helvettJ-ä sinä meinaat? Minua nukuttaa niin saata-
nasti. Anna minun nukkua. Meluta nyt tolla tavalla keskellä yö-
tä. Herättele hellästi, mutta vasta aamulla. Eikun anna Nata-
shan herättää. Missäs hän muuten on? Kyllä maailma on julma.
Minä ihmettelin, että miksi minulla on näin kylmä. Nyt se sel-
visi. Termel on hävinnyt vierestä.

Sivu 225

-    Natasha on Tamaran kanssa olohuoneessa ja jos viitsit katsella
ympärillesi, niin huomaat, että nyt on valoisaa. On keskipäivä.
Ja jos viitsit ajatella vaikka ihan pikkuisen, niin muistat, et-
tä lähdemme kohta Suomeen. Odotamme vain Olegia.

-    Älä helvetissä. Perskuta rallaa. Että kotiin ollaan matkalla.
En minä voi lähteä kotiin, minähän olen ihan kännissä. Vai ko-
tiin. Sinun seurassa minä olen näköjään koko ajan jurrissa.

-    Olenko minä väkisin suuhusi kaatanut?

-    Et ole, mutta siitä huolimatta minä olen kännissä. Pakko täs-
sä on kai nousta. Huh, huh. Noustaan, noustaan. Toki, toki.
Kotiin pitää mennä. Sinä saat sitten selittää vaimolle, että mi-
nä en ole kärinissä. Ei sinun tarvitsekaan. Töitähän tässä on
tehty niska limassa ja tämä olotila kuuluu erottamattomana~ osa-
na neukkukaupan tekoon. Eukko sanoi minun lähtevän turistimat-
kalle. Joko Oleg on tullut?

-    Ei vielä, mutta millä hetkellä hyvänsä. Mennään ottamaan pau-
kut, niin sinäkin piristyt.

-    Sinäkin. Mitä sinä oikein kinkittelet? Sinäkin. Km-km-km.
Kumarruin ja kuiskasin hänelle:

-    Sinun pitää olla kunnossa, kun puolen tunnin kuluttua tapaat

-    Ai niin, Anna, unelmieni nainen. Toki, toki, pirteänä kuin
peipponen, vai oliko se piepponen? Ei, kyllä se on peipponen.
Tuli pikaisesti mieleen, miten sinä selität tämän koukeron ty-
töille? Meinaan sillä tavalla, että he uskovat peitetarinasi.

-    Minä olen jo selittänyt. Me haetaan Veikko ja Antti Europeis-
kaj asta. Lainausmerkeissä. Yrnmärsitkö?

-    En, mutta väliäkö hällä? Pääasia, että homma on hoidossa.
Menimme olohuoneeseen. Tytöt olivat kaataneet meille samppanjaa.
Ovelle koputettiin. Se oli Oleg. Sanoin hänelle hiljaa:

-    Lähetä Sasha ja Jura hakemaan laukut. Mene sitten ravintolaan
ja kysy Nikolaita. Hän antaa sinulle kaksi kukkapukettia. Vie
ne auton takakonttiin. Odota meitä autossa, me tulemme heti.
Käymme vain Berjozkassa ostamassa tuliaiset.

-    Hyvä on. Hoidan homman ja odotan autossa.
Sanoin Tamaralle:

-    Sihteeri, k~y koputtamassa Maran ja Samin ovelle ja sano, että
on aika lähteä.

Sivu 226

Kannoiiriine Elmon kanssa laukut eteiseen. Vilkaisin jääkaappiin.
Siellä oli kaksi ehjää Dimpleä. Kuinka hitossa ne olivat sinne
jääneet? Annoin Elmolle toisen. Pöydällä oli muutama aski tu-
pakkaa ja melkein täysi pullo votkaa. Berjozkasta täytyi siis
ostaa tupakkaa ja pullo samppanjaa. Niin ja partavettä ja haju-
vettä. Ja tytöille tupakkakartongit.

Ovelta kuului reipas koputus. Sasha ja Jura tulivat hakemaan
matkatavaroita. Poikien silmistä näki, että he olivat tuhonneet
ainakin ravintolassa antamani votkapullon. He vilkaisivat pöytää
sillä silmällä, että kutsuin heidät peremmälle.

Kaadoin kuuteen lasiin votkaa, kuitenkin niin, että Sashalle ja
Juralle kaadoin piripintaan, Elmolle ja minulle normaalisti ja
tytöille vain puolikkaat, sillä Tamara osoitti sormella, paljon
hän haluaa ja Natasha nyökkäsi. Jura kohotti lasin ja sanoi:

-    Matkasauva teille ja hyvää päivän jatkoa Tamaralle ja Natashal

le. Me valvomme teidän etujanne sillä aikaa, kun te olette pois-
sa. Milloin te taas tulette?

-    Kiitoksia, mutta tytöt tietävät kyllä, mitä he tekevät. Minä
tulen ensi maanantaina. Sama aika ja sama paikka.

-    Tervetuloa, kajahti pojilta yhteen ääneen.
Joirnme matkasauvan. Annoin loput juomista, sekä askin

tupakkaa mieheen pojille. Kolme askia säästin Olegille. Pojat
kiittelivät ja lähtivät viemään laukkujainrne alas. Huusin perään:

-    Viekää suoraan Tshaikaan.

Kävimme Berjozkassa hoitamassa ostokset. Annoimme tupakat ty-
töille. Alakerrassa kävimme hyvästelemässä respan ja palvelu-
toimiston tytöt.

Kadulla minä ja Tamara suutelimme hyvästiksi. Sanoin Tamaralle:

-    Muista, mitä lupasit. Mahdollisimman vähän yötöitä, kun olen
poissa. Säästä voimiasi maanantaiksi.

-    Niinhän minä lupasin. Odotan kaikesta syd~mestäni sinua.
Annoin Natashalle poskisuukon. Mara ja Saxni istuivat jo autos-
sa. Mara oli tosi kaupparatsun näköinen pää kääreessä. Siinä
oli taas vaimolla ihmettelemistä, kun isi tuli kotiin.
Lähdimme liikkeelle. Tytöt jäivät vilkuttamaan Astorian eteen.
Sanoin Olegille:

-    Aja ensin Nevskille. Teemme pienen harhautusliikkeen. GD : n
kulmalta käänny Sadovajalle ja suoraan Sovetskajaan. Elmo ja mi-

Sivu 227

nä pistäydymme hotellissa.

-    Mitäs te siellä teette?

-    Pikapanolla, vastasi Elmo.
Mara sanoi:

-    Minä en ymmärrä yhtään mitään. Ei sen puoleen, minä olen jo
kauan sitten tippunut kärryiltä. Tämä uusi venäjän kaupan kurs-
si on ollut liian kiivasrytminen.

Auto kääntyi Sovetskajan pihaan. Minä otin kukkapuketit takakon-
tista ja annoin toisen puketin hölmistyneelle Elmolle. Näytimrne
kukkia Maralle ja Samille. Nousirnme Sovetskajan portaat ylös.
Aulassa näimme Marian ja Annan. He istuiiat pöydän ääressä ja
pöydällä oli pullo samppanjaa, neljä lasia ja kaksi pakettia.
Annoimme kukat tytöille ja halasimme heitä. Istuimme pöydän~ää-
reen. Maria sanoi:

-    Pasi, avaa sinä samppanjapullo ja täytä lasit. Sinulta se tun-
tuu käyvän.

Tein työtä käskettyä. Maria nosti maljan ja sanoi:

-    Kiva, kun ehditte tulemaan. Sen kunniaksi.
Kwnosirnme lasit ja Maria jatkoi:

-    Tapaamisernme oli erittäin miellyttävä. Myös Anna on samaa
mieltä. Tai tarkemmin ajatellen sana miellyttävä on liian vaa-
timaton, mutta kun en löydä tarpeeksi sopivaa sanaa. Emme pidät-
tele teitä tämän kauempaa, että ehditte koneeseen.

Hän täytti lasit uudestaan. Anna nosti lasin ja sanoi:

-    Odotan sinua, Elmo. Ei minun tarvitse sanoa enempää. Sinä
tiedät kyllä.

Minä sanoin:

-    Ilo oli molernminpuolinen. Odotamme kärsimättömästi tapaamista
näyttelyssä. Me keksimme jotain. Suuret kiitokset. Nyt meidän
täytyy kiirehtiä, meitä odotetaan autossa.

Maria sanoi:

-    Hei, hei, hei. Eipäs hoppuilla. Matkasauva ensin.

Hän täytti lasit ja joimme matkasauvan. Hän otti paketin ja an-
toi sen minulle. Myös Elmo sai paketin Annalta. Halasimme toi-
siamme ja suutelimme.

Tytöt saattoivat meidät hotellin ulko-ovelle ja vilkuttivat rap-

Astuimme autoon ja Mara sanoi:

Sivu 228

- Ai että pikapanolla. Saitte paketitkin ja tytöt vilkuttavat
portailla. On aikoihin eletty. Tyttöjä siellä, tyttöjä täällä.
Jopas nyt jotakin.

Sami avasi ikkunan ja katsoi tarkemmin. 1-Iän huudahti:

- Ei helvetissä. Nehän ovat Maria ja Anna. Nyt minäkin putosin
kuin eno veneestä. Näetkö, Mara? Maria ja Anna.

- Annas kun katson. Lempo soikoon, niinpä näyttävät olevan.
Vilkutetaan heille.

Mara ja Sami vilkuttivat ja tytöt vilkuttivat takaisin.
Oleg lähti ajamaan lentokentälle.

Mara kysyi:

- Mikäs toi kuvio oikein oli? Mistä te tiesitte, että he ovat

Minä vastasin hymyillen:

- Etkö sinä ole tottunut jo siihen, että me tiedämme kaiken, mikä
on tärkeää. Ei vaan, leikki leikkinä. He ostivat Elmolta sen
ensimmäisen pikkupöksyerän, josta kerroimme teille. Sovittiin
tapaamisesta ja viime yö oltiin heidän kanssaan Sovetskajassa.
Voideltiin Elmon sopimus käytännössä. Katsokaas, suhdetoimintaa
pitää hoitaa joka tasolla. Viime yönä hoideltiin sänkytasolla.

- Ettekö te sitten olleettekaan Tamaran ja Natashan kanssa? Sil-
leenhän te sovitte eilen.

-    Niinhän me sovittiin, mutta ei keritty. Tuli mutka matkaan
Marian ja Annan hahmoissa. Ei oltu Tamaralla.

-    Miten te selititte sen tytöille?

-    Hyvin selitettiin. Aivan hyvin. Kaikki on okei.

Mara katsoi minua ja sanoi:

-    Minun täytyy palkata sinut täyspäiväiseksi selittäjäksi meidän

firmaan. Meidän on joskus vaikea selittää asioita pääluottamus-
miehelle. Oh-hoh. Minua on vaivannut yksi asia. Saanko kysyä

sitä sinulta, Pasi?

-    Kysy pois, kunhan et liian vaikeita kysele.

-    Aina kun puhe oli Tanjasta, Tamara sanoi ~se Tanja~. Mitä hän

tarkoitti sillä?

- Se on pitkä tarina, mutta minä kerron lyhennetyn version. Mi-
nä pyörin aikoinaan Tanjan kanssa. Tamara olisi halunnut olla

minun kanssani. Hän oli mustasukkainen Tanjalle. Kun minä rupe-
sin kiinnittämään huomiota Tamaraan, niin Tanja paukautti minul-

Sivu 229

le päin kasvoja, että hän odottaa minulle lasta. Puristin hänes-
tä totuuden esiin ja rupesin olemaan Tamaran kanssa. Siksi Tama-
ra muistaa aina muistuttaa, että “se Tanja~t.

-    Jaahas. Selitys oli ainakin hyvä.

Minä halusin vaihtaa puheenaihetta ja piristää ilmapiiriä. Ky-

-    Tekevätkö teidän vaimonne teille kotona kaupparatsun uskolli-
suuskokeen, kun palaatte reissusta?

-    Mikä se semmoinen on?

-    Vaimo panee miehen kylpyarnmeeseen istumaan ilman kylpyvaahtoa.
Jos heppi jää pinnalle kellumaan, ukko on käynyt vieraissa. Jos
se taas painuu pinnan alle, niin ukko on vastaavasti ollut uskoi-

Vitsi herätti hilpeyttä porukassa ja siksi se oli tarkoitettukin.
Saavuimme lentokentälle. Oleg antoi Elmolle ja minulle paketit

-    Nikolai pyysi antamaan nämä teille. Hän palasi illalla da-

-    Mitä näissä mahtaa olla? minä kysyin ja ravistin pakettia.

-    Nikolai sanoi, että ei saa kertoa. Näette vasta kotona, kun
avaatte paketin. Se on jotain sellaista, mitä Suomesta ei saa.
Ainakin hänen tietojensa mukaan.

Oleg auttoi meitä kantamaan laukut tullijonoon. Annoin hänelle
tupakat ja paiskasimme kättä. Sanoin hänelle:

-    Kerro Nikolaille terveisiä. Sano, että tulen taas maanantaina.
Samalla koneella samaan aikaan.

Tullissa oli tutut pojat. Meitä ei tarkastettu ollenkaan. Ker-
roin tulevani maanantaina uudestaan. Pojat laskivat, että he
ovat silloin vuorossa. He pyysivät tuomaan tupakkaa. He sanoi-
vat ottavansa minut ja asiakkaani jonon ohi.
Passintarkastuksessa ei näkynyt sitä vittumaista miestä, joten
kaikki meni ihan hyvin.

Tullimuodollisuuksien ja passintarkastuksen jälkeen olimme taas
täpötäydessä linj a-autossa matkalla lentokoneeseen.
Koneessa Elmo ravisti pakettia ja ihmetteli:

-    Tiedätkö sinä, mitä näissä paketeissa on?

-    Tiedän, etkö arvaa?

-    No en.

Sivu 230

-    Niissä on kuivattua särkeä. Sitä, mistä sinä sanojesi mukaan
pidät niin valtavasti.

-    Ei helvetissä. Mitä minä sillä teen? Oksettaa pelkkä ajatus-

-    Vie tikkailtaan ja tarjoa kavereillesi. Todellista Venäjän
herkkua. Eivät ne muuten usko, että sinä olit kauppoja teke-
mässä Leningradissa. Ajattele, tuliaisia suurten ihmeiden mahta-
vasta Neuvostoliitosta. Venäläinen pubitikkailta. Hurmaava aja—

-    Älä vinoile. Voin minä viedäkin. Voinhan minä briljeerata ja
näyttää mallia, miten särkeä syödään ja nailtitaan. Taitaisin
saada selkäsaunan, mutta silti...

Nukahdirnme Elmon kanssa. Heräsimme vasta, kun kone laskeutui.

Ojensin käteni Elmolle ja sanoin:

-    Kiitos mukavasta matkaseurasta ja tehdystä kaupasta. Sinulle
kuuluu myös kiitos toiminnasta tamadana. Se oli jotain ennennä-

-    Kiitoksia vain sinulle. Saako Siitä tamadana toimimisesta ve-
näjän kielisen dipiomin? Se olisi mukava ripustaa työhuoneen

-    Minä järjestän sellaisen, ehdottomasti.

Mara ja Sami istuivat takanainme. Nousin ylös ja sanoin:

-    Kiitos teille matkaseurasta ja uusista järjestelyistä. Minä
soittelen huomenna, niin sovitaan jatkosta. Maanantaina läh-
deinme joka tapauksessa Leningradiin. Sami, ajakaa suoraan Töö-

-    Kiitos sinulle, Pasi. Tästä on hyvä jatkaa.
Puristirnme käsiä. Tällaiset ovat todellisia kultaisia kädenpu-

Tulimme passintarkastuksen kautta alakertaan odottamaan Elmon
laukkua, missä minunkin tavarani olivat. Vaimornme vilkuttivat
lasiseinän takana. Pukkasin Elmoa ja sanoin:

-    Katsos tuonne. Vaimot vilkuttelevat iloisina.

-    Perskuta rallaa. Onpa tosiaan vastaanottokomitea paikalla.
Ei puutu muuta kuin punainen matto ja torvisoittokunta. Vil-
kuttavat, perskuta rahaa. Tällä matkalla on ollut paljon vil-
kuttavia naisia siellä sun täällä.

Sivu 231

-    Niinhän niitä on ollut. Ajattelin, että jos minun pitäisi

kiteyttää tämä matka yhteen lauseeseen, niin mikähän se voisi


-    Enpä osaa sanoa.

-    No tietenkin: “tuletko zinä tärme ylös, vai tulenko minä zinne


- Vaikka minua naurattaa, niin pulinat pois. Haluatko kuulla mi-
nun versioni?

- Jo vain, anna tulla.

- “Äiti, älä raavi selkääni niin perkeleesti.”

Leukani loksahtivat auki ja sain vaivoin kysyttyä:

- Natashako kertoi?

- Natasha. Taidainme olla tasoissa.

- Sovitaan niin, mutta minä kyllä pöllytän sen Natashan tästä

hyvästä vielä joskus.

- Pasi, yritä olla hieman suurpiirteisempi.

- Mrrrrrrr. Olet oikeassa. Pääasia, että työasiat hoidettiin

viimeisen päälle. Tällä reissulla se kävikin ihmeen joustavas-
ti. Mutta miten olisi, Elmo, kun katson heitä tuolla lasin

toisella puolen, vaihdetaanko taas naisia, vai riittikö Lenin-
gradin vaihto-operaatio sinulle opetukseksi?

— Suu suppuun ja visusti. Laukku näkyy jo tulevan hihnalla.

Elmo otti laukkunsa hihnalta ja laittoi sen minun hakemalleni

työntökärrylle. Läksimme astelemaan kohti vihreää linjaa.

Siellä hän seisoi taas, “hyvä tuttavani” tullimies. Nähtyään

minun tulevan hän leväytti kasvoilleen tutunnäköisen virnistyk-
sen ja nuolaisi liitunsa päätä valmistautuen tekemään ruksin

laukkuuni. Työnsin matkatavaroitamme kärryllä, joten hän ei

tiennyt, että minulla ei ollut yhtään matkalaukkua.

Kopautin Elmoa olkapäähän ja sanoin:

- Ei sinnepäin, ystävä hyvä. Seuraa perässä kohti punaista lin-
j aa.

- Miksi? Eihän meillä ole mitään tullattavaa.

- Katso tuota hymyilevää tullimiestä tuolla vihreällä linjalla.

Minä vähän vittuilen hänelle, enkä anna hänen sotkea matkalauk-
kuasi turhaan liidulla. Sitä paitsi meidän ei tarvitse tehdä

mutkaa, vaan pääsemme suoraan punaiselle linjalle.

-    Kyllä se vähän omituisesti hymyilee. Taitaa olla vanha tut-

Sivu 232


-    On se. Koskaan eivät ole minulta löytäneet mitään ylimää-
räistä, mutta jo vuosien mittaan hän on aina passittanut minut


-    Jaaha, mikäs siinä sitten, mennään vaan.

Tullimies katsoi Elmon matkalaukkua ja sanoi:

-    Eihän tässä ole ruksia. Mitä teillä on tullattavaa?

-    Ei mitään, minä sanoin.

-    Mitä te sitten täällä teette?

-    Ajattelin säästää valtion liitua.

-    Anteeksi, kuinka?

-    Se teidän vihreän linjan tullimies on jo vuosien mittaan joka

kerta merkinnyt ruksin minun matkalaukkuuni ja lähettänyt tänne,

joten ajattelin säästää häntä siltä vaivalta ja samalla kaverini

matkalaukku pysyi siistinä.

-    Älkää pelleilkö. Avatkaa matkalaukku ja molemmat attasealau-

Avasiinme laukut ja hän ryhtyi tutkimaan niitä. Hän huomasi Niko-
lain lahjapaketit ja kysyi:

-    Mitä näissä on?

-    Aitoa idän herkkua, minä sanoin.

-    Kaviaariako?

-    Ei suinkaan, vaan tuhat kertaa parempaa.

-    Avatkaa ne.

Katsoin Elmoa ja iskin silmää. Hän iski takaisin ja meillä kuin-
mallakin oli suuria vaikeuksia pidättää naurua.

Avasimme paketit ja tullimiehen silmät pyörähtivät päässä.

Hänen äänessään oli kuultavissa suuri inho, kun hän sanoi:

-    Mitä helvettiä? Viekää pois nuo haisevat kalat.

Emme voineet Elmon kanssa enää pidättää naurua, vaan se pursui

ilmoille valtoimenaan. Sain sanottua:

-    Hyvä tullimies, älkää morkatko meidän suurta herkkuainme. Te

loukkaatte meidän helliä tunteitamme kuivattua särkeä kohtaan.

-    Ulos! Heti! Ja molemmat!

Elmo pakkasi laukkunsa ja kiirehdirnme raikuvasti nauraen kohti

odottavia vaimojaxnrne.

The end.

Earh Hourimo.
Mr. President the anti-energy, pro radical environmentalism program, failed green agenda will make us more like North Korea than the bustling America of the recent past and South Korea today.

Tuleva Rion ilmastokarnevaali.
Tuleva Yhdistyneiden Kansakuntien huippukokous kaupittelee AGW 
agendaa  "kestävän kehityksen" varjolla.

Käsite "kestävyys" on äkillisesti muodissa valmistauduttaessa jälleen 
Yhdistyneiden kansakuntien ilmastokokoukseen joka on suunniteltu 
pidettäväksi kesäkuussa. 

Mutta ajatus, että elämää maan päällä voidaan ylläpitää vain rajoittamalla väestönkasvua ei ole uusi, se on itse asiassa ollut vallalla jo jonkin aikaa.

Linkki . Rooman klubi

“The power of population is indefinitely greater than the power in the earth to produce subsistence for man,” wrote Thomas Malthus in his famous 1798 treatise An Essay on the Principle of Population. Malthus argued that population growth was harmful to the earth and a threat to human populations. His view continues to resonate today among the academics and political figures who are well-positioned to influence national and international public policies.  “Sustainability” began to gain serious traction in America during the Clinton Administration."

Mikä meni pieleen?

WMO poliittisena eläimenä.

-WMO ilmoittaa että esim. pohjois Suomessa vuosien 2001 - 2010 keskilämpötila on noussut 3C
verrattuna 1961 - 1990 vertailujaksoon. Miksi vanha vertailujakso?

-Väitehhän on aivan absurdi, sitähän ei tue edes FMI,n omat esitykset!

Lisäksi pumaska sisältää suuren joukon perusteettomia oletuksia sekä väitteitä.

WMO annual statements that climate change is happening now

The report concludes that climate change accelerated in the past decade

Increasingly destructive tornadoes, floods and other indicators of global
warming are also occuring with heightened frequency around the world.


Sceptical Science vuoto.

2012-01-19 10:39:24Introduction to TCP
John Cook


Here is an overview of The Consensus Project (TCP), taken from this earlier thread (I will be updating this as the project develops). Please keep any discussion of TCP within the SkS forum as it's all formative and not ready for public exposure yet.

UPDATE: latest version of guidelines here


It's essential that the public understands that there's a scientific consensus on AGW. So Jim Powell, Dana and I have been working on something over the last few months that we hope will have a game changing impact on the public perception of consensus. Basically, we hope to establish that not only is there a consensus, there is a strengthening consensus. Deniers like to portray the myth that the consensus is crumbling, that the tide is turning. However, our survey of the peer-reviewed literature shows that the opposite is true - the consensus is getting stronger and the gap between those that accept and reject the consensus is increasing. What we have in mind is an extended campaign over 2012 (and beyond). 

Phase 1: Publishing a paper on the negligible impact of climate denial in the peer-reviewed literature

TCP is basically an update and expansion of Naomi Oreskes' survey of the peer-reviewed literature with deeper analysis. In 2004, Naomi surveyed 928 articles in the Web of Science matching the search "global climate change" from 1993 to 2003. We've expanded the time period (1991 to 2011) and added papers matching the search "global warming". We ended up with 12,272 papers. I imported the details of each paper (including abstracts) into