Tervetuloa!

Olemme vuodesta 1982 toiminut espoolainen sekalippukunta, joka kokoontuu Nöykkiössä sijaitsevalla kololla. Lisäksi osa toiminnastamme tapahtuu Latokaskessa Kantokasken koulun, Nöykkiössä Nöykkiön nuorisotilan ja Soukassa Soden tiloissa.

Jäseniä lippukunnassamme on tällä hetkellä noin 250. Lippukunta jakautuu 7-9-vuotiaisiin sudenpentuihin, 10-12-vuotiaisiin seikkailijoihin, 12-15-vuotiaisiin tarpojiin, 15-17-vuotiaisiin samoajiin, 18-22-vuotiaisiin vaeltajiin ja yli 22-vuotiaisiin tukeviin aikuisiin. Lippukuntamme taustayhteisönä toimii Espoonlahden seurakunta.

Mastonvartijoiden toiminta koostuu viikoittaisista 1-1,5 tunnin mittaisista kokouksista, joissa opitaan erilaisia partiotaitoja ja yhteiskunnallisia taitoja sekä tietysti ryhmässä toimimista. Kokousten lisäksi tärkeä osa toimintaa ovat erilaiset tapahtumat, kilpailut, retket ja leirit. Vuonna 2018 Mava järjestää keväällä oman lippukunnan maastoretken, osallistuu Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kesäleiri Kliffalle ja järjestää syyskauden lopulla oman jouluretken.


Mastonvartijoiden kolme tavoitetta vuodelle 2018:

  1. Erä- ja retkitaitojen parannus
  2. Johtajaedustuksen kasvattaminen sekä johtajatapaamisissa että lippukunnan muissa tapahtumissa
  3. Pestaamistapojen, palautteenannon ja sisäisen viestinnän parantaminen
           "Mastonvartijat, leveät hartiat,
                        piukea peppu, mahtava heppu!"