Lopen Harmonikat‎ > ‎Ajankohtaista‎ > ‎

Uusi levy julkaistaan 9.6.2013 Sotkalinnassa

lähettänyt Kirsi Lindfors 29.5.2013 klo 2.31

Lopen Harmonikat ry:n toimintasuunnitelmassa on liki 10 vuotta lukenut, että aloitetaan uuden äänitteen valmistelu. Ryhtymiseen meni muutama vuosi. Nopeasti tuli valmista, kun lopulta toimeen tartuttiin.

Kappalelista oli valmiina syyskuussa 2012. Taustat äänitettiin Erkki Frimanin johdolla Pertti Jalosen studiolla Järvenpäässä marraskuussa 2012, harmonikat soitettiin kahdessa erässä maalis- ja huhtikussa 2013, hiukan taustatäytteitä vielä toukokuun alussa ja sitten alkoi tiivis miksausjakso. Nyt ovat levyt painossa, saapuvat Lopelle kesäkuun alkupäivinä. Levyltä lötyy 16 raitaa taatusti tassun alle sopivaa tanssittavaa 13 harmonikan ja nelimiehisen komppiryhmän esittämänä.

Levyn kappaleista puolet on soitettu koko 13 hengen orkesterilla, toinen puoli pienryhmillä. Näin saatiin hiukan erilaista tunnelmaa. Sovitukset ovat pääosin Erkki Frimanin käsialaa. Säveltäjänimistä löytyy tuttujakin: Erkki Friman, Antero Ketonen ja Tapio Rannanmaa, kaikki Lopen Harmonikkojen johtajia vuosien varrelta.

Juhlalliset julkaisutanssit pidetään nostalgisella Sotkalinnan lavalla Rengon puolella sunnuntaina 9.6. klo 16-21. Sotkalinnaan mennään, koska tanssijat ovat kaivanneet reilumpaa tanssitilaa ja sellainen ihan läheltä löytyi. Tilaa on tuhannelle tanssijalle, ainakin Sotkalinnan suosion aikoihin sen verran väkeä mahtui hyvin pyörähtelemään. Isojen lavojen tapaan näissä tansseissa on kaksi orkesteria: Lopen Harmonikat ja Tapio Rannanmaan yhtye solistinaan Anita Joensuu.

Lisätietoja:
Lopen Harmonikat ry:n puheenjohtaja Kirsi Lindfors, puh. 040 768 8411
Lopen Harmonikat, musiikillinen johtaja Tapio Rannanmaa, puh. 0400 969 302

Comments